Monilahjakkaan maastohiihtäjän tunteikas elämäkerta - ihminen menestyksen ja julkisuuskuvan takana
Mona-Liisa Nousiainen eli ihmeellisen elämän: Hiihdon nuorten moninkertainen maailmanmestari eteni huipulle aikuisten maailmancupin osakilpailuvoittajaksi. Lahjoja riitti myös musiikkiin, ja Nousiainen voitti 15-vuotiaana Kultainen Harmonikka -kilpailun. Menestyksen ohella tuli muutakin. Tyttären vaikea sairaus. Nopeasti hiipuva urheilu-ura, joka päättyi keväällä 2018. Heti perään tieto vatsasyövästä. Kesästä 2019 tuli Nousiaisen viimeinen.
Ennen kuolemaansa Mona-Liisa oli pyytänyt ystäväänsä urheilutoimittaja Laura Arffmania kirjoittamaan kanssaan kirjan. Arffman saattoi loppuun työn, jonka he aloittivat. Syntyi koskettava, ilon sävyttämä elämäntarina, joka valottaa hiihtouran taustoja sekä Mona-Liisan tuntemattomia puolia, äitiyttä ja ystävyyttä.
Harmi että Arffman ei ole malttanut ottaa enemmän aikaa ja etäisyyttä Mona-Lisa Malvalehto/Nousiaisen kuolemasta kirjoittaakseen kirjan. Nyt tulos on osittain läheisten muistokirja, ei Arffmanin kirja monilahjakkuus Mona-Lisasta. Arffman ystävystyi Mona-Lisan kanssa tämän viimeisen parin elinvuoden aikana – toki urheilutoimittajana tunsi hänet jo vuodesta 2007 – ja tämä ystävyys on kirjan vahvuus ja heikkous.
Vahvuus siellä missä Arffman kirjoittaa kahdenkeskisistä tapaamisistaan Mona-Lisan kanssa. Ne ovat ilmeikkäitä ja hyvin kirjoitettuja. Heikkous siinä, että Arffman ei ole rohjennut käsitellä joitakin tärkeitä teemoja Mona-Lisan elämässä juuri lainkaan. Pahimpana esimerkkinä pitkä yhteiselo Veli-Matti Lindströmin kanssa. Saamme tietää vain että Mona-Lisakin alkoi syödä liian vähän laihduttavan mäkihyppääjän taloudessa. Emme saa myöskään kuulla mitään aitoa pohdintaa Mona-Lisan tällöin alkaneesta vuosien pituisesta ylirasitustilasta.
Sadat läheisten sanomisten siteeraamiset rasittavat lukijaa eivätkä tuo sellaista uutta mitä kirjoittaja ei olisi voinut itse sanoa. Huippuhaitaristi Mona-Lisa käydään läpi koko lailla hyvin. Sen sijaan lapsen syntymän jälkeinen hiihtäminen käsitellään sellaisilla detaljeilla ilman väliotsikoita että lukija uupuu.
Lopun kuvaus syöpäsairaan Mona-Lisan kuihtumisesta ja Arffmanin omasta raskaudesta kontrastoidaan puhuttelevasti. Olisipa Arffman malttanut sulatella vuoden-kaksi enemmän Mona-Lisan ainutlaatuista, mutta lyhyttä elämää.
Koskettava ja tunteisiin käyvä kirja, kertoo elämästä, joka päättyi aivan liian varhain. Suuri yleisö muistaa Mona-Liisan todennäköisesti hiihtäjänä, mutta minulle hänestä tulee ensimmäisenä mieleen harmonikansiitto. Saman instrumentin harrastajana muistan lahjakkaan ja karismaattisen soittajan Hopeisesta ja Kultaisesta harmonikasta.
Kirjassa käydään läpi Mona-Liisan ura hiihtäjänä samoin kuin myös musiikin saralla. Onnistumisten ja menestyksen ohella myös vastoinkäymiset kuvataan kaunistelematta, mutta ketään ei myöskään syytellä. Sairaudesta ja elämän loppuvaiheita kirjassa kerrotaan avoimesti.
Mona-Liisasta välittyy kuva perusteellisena ja määrätietoisena, mutta myös sydämellisenä ihmisenä. Kirjoittaja on Mona-Liisan ystävä, mikä tuo tekstiin luultavasti lisää sävyjä ja tunnetta. Ainakin minulla tuli lopussa kyyneleet silmiin.
Perinpohjainen ja koskettava elämäkerta hiihtäjä Mona-Liisa Nousiaisesta, joka on jäänyt ainakin minulla jollain tapaa muiden hiihtäjien varjoon.
Arffmanin kirja on ajoittain hieman raskasta luettavaa. Lukuisat perheen, ystävien ja hiihtäjäkollegoisen kommentit tekevät etenkin Mona-Liisan aktiivihiihtovuosista kertovasta osiosta hieman rikkonaisen. Lukuisten hiihtokisojen yksityiskohtainen analysointi kävi myös paikoitellen hieman puuduttavaksi. Lisäksi ihmettelin kirjailijan ratkaisua hyppiä ajassa edestakaisin: välillä oli vaikea pysyä kärryillä siitä, miten tapahtumat sijoittuvat kronologisesti.
Kirjan loppuosan kuvaus Nousiaisen elämän viimeisistä vaiheista on sydäntäsärkevää luettavaa. Vakava sairastuminen ei katso ikää, taustaa tai elämäntilannetta.
Upea elämäkerta sekä urheilullisesti että musikaalisesti lahjakkaasta Mona-Liisa Nousiaisesta. Suurin osa urheilijoista jää mieleen vain nimenä parista arvokisoista, mutta kuten Arffman kirjassaan osoittaa, taustalta löytyy mielenkiintoisempia tarinoita, mitä useimmat osaavat sepittääkään, ja siksi oli hienoa syventyä hiihtomaailmaan tämän kirjan ajaksi.
Mielestäni Arffman kirjoitti upeasti Nousiaisen elämäntarinan pureskelematta sitä liikaa lukijalle. Matkaan mahtui paljon voittoja, hikeä, surua ja onnea, ja lopun tietäen voi uskoa, että itkin silmät päästäni. Elämä tuntuu joskus niin epäreilulta, vaikka kaikki me samoilla säännöillä pelataan.
Koskettava kertomus kunnianhimoisesta ja lahjakkaasta ihmisestä. Loppuosa kirjasta oli luettava useissa pätkissä sen surullisuuden vuoksi ja silti mieli oli vielä pitkään haikeana.
Hieman häiritsi kirjan sekava käsittelytapa - hiihtotapahtumat, joita oli paljon, eivät aina edenneet loogisesti. Toisinaan tuntui myös, että kirja oli kirjoitettu Suomen hiihtomaajoukkuueesta, ei Mona-Liisasta.
Kokonaiskuva kuitenkin hahmottui. Tarinan oisi niin paljon vain toivonut päättyvän toisin.
Mona-Liisa Nousiaisen (o.s. Malvalehdon) elämäkerta piirtää kuvan määrätietoisesta, sisukkaasta ja useammalla tavalla taitavasta naisesta, jonka sairaus vei maailmasta aivan liian aikaisin. Hän ehti saavuttaa 36 vuoden mittaisessa elämässään monia vaikuttavia asioita, ja hänen päättäväisyyttään ei voi kuin ihmetellä. Elämä heitti eteen myös monta kierrepalloa, joista viimeisimmälle hän ei voinut enää mitään.
Apua, miten surullinen ja epäreilu päätös tällä kertomuksella oli. Ja silti lämminhenkinen kuvaus. Hetkittäin kuvailut kisareissuilta ja olympialaisista tuntuivat hyppivän ja poukkoilevan, poikkeamat muuten kronologisessa kertomuksessa hämmensivät. Parasta antia olivatkin kuvaukset nuoruuden sinnikkyydestä ja periksiantamattomuudesta sekä äitiyden jälkeinen lämpö, sydämellisyys ja elämänilo.
Koskettava ja hyvin jäsennelty tositarina. Perheenjäsenten, ystävien, joukkuetovereiden ja Mona-Liisan omat kertomukset sekä kommentit tutustuttivat tällaisen hiihto-penkkiurheilijan ihmiseen tulosten takana.
On sydäntäraastavaa lukea elämäkertaa itseäni nuoremmasta ihmisestä, joka on jo kuollut. Laura Arffmanin Mona-Liisa on kaunis, koskettava elämäkerta lyhyen elämän eläneestä lahjakkaasta ja rakastavasta ihmisestä.
Kuuntelin äänikirjana. Todella koskettava tarina. Ainut asia mikä häiritsi tässä kirjassa oli se että se ei edennyt kronologisesti. Itse oli ainakin välillä vaikea pysyä kärryillä ja hahmottaa mitä missäkin välissä tapahtui.
Kesken jäi tämäkin tarina. Jos ei maastohiihto kiinnosta tippaakaan kuten allekirjoittanutta, on kirjassa aivan liikaa sitä, eli urheilutaustat. Elämänkertana ihan luettava. Lepää rauhassa Mona-Liisa.
Koskettava teos. Kuuntelin kirjan ja en aina ymmärtänyt kirjan aikahyppyjä edestakaisin. Minun oli hyvin vaikea pysyä kärryillä että mistä nyt puhutaan ja miksi samoihin ajanjaksoihin palattiin uudelleen ja uudelleen. Rakenteeseen olisin siis toivonut selkeyttä.
Raskas tarina, joka olisi kieltämättä kaivannut hieman etäisyyttä läheisten järkyttävään menetykseen. Nyt teos jäi vähän toisaalta liian pinnalle ja toisaalta meni todella syvälle.
Vaikka urheilu ei kiinnostaisi niin tämä kirja upeasta monilahjakkuudesta on kerrassaan mukaansa tempaava! Laura Arffman lukee kirjan erittäin hyvällä otteella.