Vedenpaisumuksen lapset

by Risto Isomäki

6600-luku eKr. Kalastaja Manno Ann kohtaa salaperäi­sen, mereltä tulleen naisen, juuri ennen kuin koko hä­nen maailmansa mullistuu. Alkaa seikkailu, joka johtaa Manno Annin unohtumattomille tutkimusretkille.

Oma lähitulevaisuutemme, Grönlanti. Ilmaston­ muutoksesta johtuva tapahtumien vyöry uhkaa tuhota kaiken sen, minkä varaan ihmiskunta on elämänsä raken­tanut. Ihmiskunnan kohtalo on jäätutkija Susan Chengin, toimittaja Pierre Chamberlainin ja muiden jäänmurta­ ja Polar Princessille pelastuneiden ihmisten varassa. He yrittävät toteuttaa äärimmäisen vaarallisen operaation ve­den alle jääneessä ja jäävuorien saartamassa New Yorkissa.

Risto Isomäen huikea ekologinen trilleri on itsenäinen jatko­-osa hänen tunnetuimmalle kirjalleen Sarasvatin hiekkaa. Kylmäävän todentuntuisen katastrofin rinnal­la kulkee kertomus merenneidosta ja kalastaja Manno Annista, johon perustuvat myöhemmät kertomukset kristittyjen Nooasta, hindujen Manusta ja sumerilaisten Oanneksesta.

Vedenpaisumuksen lapset on paitsi monitahoinen jän­nityskertomus, myös vangitsevan kaunis ja kauhistuttava kuvaus jäätiköistä ja luonnonvoimista. Myyttiset tarinat yhdistyvät eloonjäämiskamppailuun luonnonkatastrofin keskellä.

Genres: Science Fiction, Fiction, Finnish Literature, Speculative Fiction

418 pages, Hardcover

First published January 1, 2020

About the author

Risto Isomäki is a Finnish environmental activist and author of science fiction and nonfiction books. His 2005 novel Sarasvatin hiekkaa was nominated for the Finlandia Prize in 2005 and won the Tähtivaeltaja award in 2006.

Reviews

[Laura Walin · Rating 2 out of 5]

Isomäki on kirjoittanut itsenäisen jatko-osan vuonna 2005 ilmestyneelle Sarasvatin hiekkaa -teokselle. Tässä kirjassa seurataan kahta aikatasoa kolmen eri tarinalinjan kautta: toisaalta ollaan 25 vuoden päässä tulevaisuudessa tilanteessa, jossa arktisen jään sulaminen lopulta tapahtuu ja aiheuttaa (muutaman sadan vuoden) hetkellisen hyytävän kylmyyden pohjoiselle pallonpuoliskolle, toisaalta taas ollaan ihmiskunnan alkuajoissa tilanteessa, jossa maapalloa asuttivat paitsi maalla myös meressä viihtyvät ihmislajit.

Kirja on parhaimmillaan silloin, kun Isomäki kuvaa trillerimäisesti jäätikön hajoamisesta aiheutuvaa ekokatastrofia ja muutamien eloonjääneiden yritystä pelastaa ihmiskunta. Mukaansatempaavia ovat myös ihmiskunnan alkuhämärän kokemukset, jossa universaalit vedenpaisumuksen tarinat ja ihmisen alkuperän kysymykset selitetään uudelleen.

Ongelmana on se, että kumpikin tarinalinja kangistuu ja kaavamaistuu edetessään, ja itselleni tuli olo, että Isomäki halusi lähinnä nopeasti kirjoittaa saamansa idean auki ennemminkin kuin kertoa syvällisempää tarinaa esimerkiksi henkilöistä, jotka jähmettyvät toiminnan stereotyyppisiksi välikappaleiksi. Kolmas, Suomessa tapahtuva tarinalinja on myös kokonaisuudessa täysin irrallinen, ja sen olisi voinut jättää kokonaan pois.

[Loviattara · Rating 2 out of 5]

Arvostan Risto Isomäkeä ajattelijana. Hänellä on käsittämätön määrä tietoa, upea mielikuvitus ja paljon mielenkiintoisia ideoita. Tässäkin romaanissa oli aineksia vaikka mihin, mutta lukukokemus oli kuin Hollywoodin toimintaelokuvaa katselisi. Joku tykkää, minä en.

Tarinan nopeasta tahdista huolimatta omat ajatukseni harhailevat, huomaan jo odottavani teoksen loppumista, enkä pysty uppoutumaan fiktion maailmaa. Silmieni eteen loihditaan upeita näkymiä veden valtaamasta New Yorkista, ja sydän hakkaa, kun helikopterit lentävät ja ajastin tikittää. Trillerin rakentamisen Isomäki osaa. Mutta henkilöhahmot eivät kiinnosta, mukanokkela dialogi esitetään jäykästi ja romanssi on kliseineen jotain puuduttavan ja huvittavan väliltä. Naiset ovat päteviä sankareita, mutta heidät kuvataan seksualisoivan ja eksotisoivan miehisen katseen läpi. (Mustan, eläimellistetyn ja orjuutetun naisen pakaroiden ihailu ei muutu freesimmäksi, vaikka näkökulmahahmo lopulta oppisi näkemään hänet vertaisenaan ja vaikka tapahtuma-aika olisikin 6000 eaa. ja vaikka nainen olisi voinut paeta milloin vain mutta jäi koska she just wanted that dick. Oikeesti.) Vivahteikas pohdinta on ahdettu pariin sivuun, eikä toiminnan tuoksinnassa ajatuksilla ole aikaa kypsyä.

Elokuvan jälkeen muu yleisö on innoissaan. Itse jään kaipaamaan taide-elämystä, jota etsin selvästi väärästä paikasta.

[Essi · Rating 5 out of 5]

Erinomainen kirja. Minusta on tullut Isomäen fani kahden kirjan jälkeen. Kuuntelin Heräämisen Bookbeatista ja tämä löytyi kirjaston uutuushyllystä. Paljon ajankohtaista ja pohdittavaa asiaa, skenaarioita ja muutosta vaativia asioita. Tärkeitä kirjoja ja aiheita.

[Tapani Aulu · Rating 5 out of 5]

Risto Isomäen kirjat toimivat mulle aina. Mahtavaa ekospefiä huonoilla hahmoilla taas kerran. Sarasvatin hiekkaa jatkui tässä enemmän tai vähemmän suorassa jatko-osassa hienosti. Pitäisi varmaan lukea uusi kierros Isomäkiä alusta, oli tämä taas sellaista herkkua.

[Aarne Pohjois-Koivisto · Rating 3 out of 5]

Kirjassa oli kaksi toisiinsa löyhästi kytköksissä olevaa erillistä tarinaa, jotka tapahtuivat täysin eri aikakausilla, toinen noin 9000 vuotta ennen nykyhetkeä ja toinen nykyhetkestä noin 30 vuotta eteenpäin. Kytkös oli hyökyaalto. Manno Ann oli Isomäen versio Nooasta, joka rakensi arkin. Kirjasta opin mm. että monissa kulttuureissa on esiintynyt erilaisia Nooia, hinduilla Manu, sumerilaisilla Oannes. Nooa esiintyy sekä juutalaisten, kristittyjen että muslimien teksteissä. Onko joku Nooan kaltainen siis oikeasti ollut olemassa, jos usealla eri uskonnolla on jonkinlainen versio tarinasta, jossa vesi nousee ja lautta on pitänyt rakentaa..? Tätä Isomäki pohtii kirjansa lopputeksteissä.

Manno Anista ja tämän pelastamasta kadithasta, tummaihoisesta vesi-ihmisestä, kertova tarina oli kirjan parasta antia. Sen sijaan noin vuoden 2050 paikkeilla tapahtuva kertomus siitä, kuinka Grönlannin jäätikkö halkeaa ja aiheuttaa valtavan hyökyaallon, joka pimentää koko maailman (aivan kuten kävi Sarasvatin hiekkaa -kirjan lopussa), oli harmikseni vähemmän onnistunut kiinnostavuudessaan. En oikein ymmärtänyt miksi oli pakko kertoa kahta erillistä tarinaa tällä tavalla päällekäin. Ilmeisesti oli tarkoitus osoittaa, että hyökyaaltoja on aina ollut, ja tulee aina olemaan. Isomäki yllätti tällä kertaa kirjoittamalla myös seksuaalisia kohtauksia. Manno Anista kertovassa tarinassa on voimakas seksuaalinen jännite Manno Anin ja kadithan välillä. Tuossa tarinassa jännityselementit onnistuvat kauttaaltaan paremmin, mm. eri heimojen sekä kuninkaallisten joukkojen intressien joutuessa vastakkain. Ja kun osa ihmisistä toimii tuossa ajassa sokeasti tuulesta temmattujen uskomusten varassa, on Manno Ann joutua pahaan pulaan. Kadithaa kohdellaan valkoisten, ilmeisesti pohjoisessa asuvien ihmisten toimesta todella huonosti, kuin eläintä. Tarinassa valkoisten ennakkoluulot tummaa vesi-ihmistä kohtaan kuitenkin vähitellen hälvenevät, mutta ne istuvat aluksi todella tiukassa. Isomäen vihjailut siitä, että vesi-ihmisiä olisi aiemmin todella voinut olla olemassa, tuntuivat aluksi naurettavilta. Kirjan lopussa hän esittää hataria tieteellispohjaisia perusteluita, miksi näinkin olisi voinut olla. Että "vesiapinoita" olisi voinut olla jossain vaiheessa, ja me nykyihmiset olisimme niiden jälkeläisiä.

Tarina hyökyaallosta, joka pimentää koko maailman oli monilta osin jotenkin puiseva. Ensinnäkin idea ydinpommin räjäyttämisestä merenalaisten rikkivarantojen alla, jonka avulla toteutettaisiin ympäri maailmaa levinneiden jäävuorien nopeutettu sulaminen, tuntui jotenkin hölmöltä. Tarinassa pieni joukko tutkijoita, jotka ovat selviytyneet hyökyaallosta ehjin nahoin, hankkii Manhattanilta itselleen ydinpommin, kuljettaa sen sitten Pohjois-Atlanttille, ja räjäyttää rikkiesiintymien alla. Epävarmuustekijöitä oli ripoteltu juonen sekaan tavalla, joka mutkisti suunnitelmaa ja sai sen vaikuttamaan trilleriltä. Tämä kirjan toinen päätarina jäi jollain tapaa heikommaksi kuin tarina Manno Anista ja kadithasta.

Kirja oli sinänsä eheä kokonaisuus, mutta ylsi mielestäni vain 3 tähteen. Tarina Manno Anista olisi voinut olla 4,5 tähden arvoinen, mutta tarina ydinpommista, joka viedään rikkivarantojen alle oli vain ehkä 2 tähden arvoinen. Isomäen tuotannossa tämä on keskinkertainen kirja, vaikka tyyli onkin selvästi hiotumpaa kuin joissain aiemmissa osissa. Olen lukenut jo aika monta hänen kirjaansa.

[Meri · Rating 2 out of 5]

Sarasvatin hiekkaa ja Isomäki ideoineen ovat loistavia, tämä kirja ei. Juonessa on sen verran kiinnostavaa että luimme loppuun, vaikka teksti on heikkoa, itseään toistavaa ja infantiilia. Luin puolisollesi kirjaa ääneen ja paikka paikoin irvistelimme molemmat myötähäpeästä. Rankalla kustannustoimittamisella kirjasta olisi voinut saada oikein hyvän.

[Camilla Gabrielsson · Rating 5 out of 5]

Uskomaton tarina luonnonvoimista, ihmisistä ja myyttisyydestä - kaikki nämä kietoutuvat toisiinsa saumattomasti Isomäen uutuusteoksessa. Suuri suositus!

[Hanna-Anneli Belt · Rating 5 out of 5]

Hyvä kirja! Kiinnostava, vetävä juoni, jouhevasti kirjoitettu, ja erittäin mielenkiintoisia ajatuksia. Erityisesti pidin meriapinateoriasta ja kuvauksista valaiden ja ihmisten keskinäisistä suhteista sekä Indus-kulttuurin kuvauksista. Myös kiinnostavaa ja ajankohtaista tietoa ilmastonlämpenemisestä ja muuta taustatietoa kirjan lopussa. Myös hyvin ajankohtainen koronavirus mainittu sivumennen. Taustatutkimus tehty huolella ja asiantuntevasti ja sovellettu ja spekuloitu taitavasti juoneen.

[Reetta Saine · Rating 2 out of 5]

Sarasvatin hiekkaa teki aikoinaan suuren vaikutuksen ja tömäytti ilmastokriisin konkreettiseksi niin että jymähti. Sen itsenäinen jatkoteos ei yllä samalle tasolle.

Osa scifimäisestä ilmastokatastrofista on tuttua edellisistä kirjoista, osa taas luo uusia aivomyrskyjä. Ihmissuhteet jäävät taustalle, kun Isomäki kertoo yksityiskohtaisesti (mahdollisista) muutoksista, jotka ajavat maailman tuhoon.

[Anneli Renfors · Rating 3 out of 5]

Dystopiat aina kiinnostavat. Isomäki on taitava kuvaamaan ekokatastrofia ja erityisesti lähitulevaisuuteen tai nykyaikaan liittyvät ovat mainioita. Vähän epäröin fantasiaelementtien suhteen, muinaisten vesi-ihmisten tarinassa oli jotain hämmentävää. Varsinkin yhdistettynä lähitulevaisuuteen se oudoksutti. Jännittävää ja kiinnostavaa joka tapauksessa.

[Ari · Rating 3 out of 5]

Ennen ainuttakaan kritiikin sanaa minun on kerrottava, että pidän Risto Isomäen kirjoista erityisesti niiden suuren tietosisällön vuoksi. Ja siitäkin huolimatta, että tarinat ovat hieman nuorisokirjamaisia seikkailukertomuksia. Toivon sen tuottavan lisää lukijoita - romaanit ovat helppolukuisia ja usein jopa jännittäviä. Vakavaa tietoa Isomäki jakaa näiden seikkailujen olennaisena osana hyvin kansantajuisessa muodossa.

Vedenpaisumuksen lapset on tosiaan Sarasvatin hiekkojen uudelleenlämmitys; onnekseni siitä kuin luin viimeksimainitun on jo jonkin verran aikaa eikä vahvaa toiston vaikutelmaa syntynyt. Paremminkin hyödyllistä kertausta. Tosin tämä ei ole Isomäen parhaita, joten tutustuminen kirjailijaan kannattaa aloittaa vaikkapa Sarasvatin hiekoista.

Tarinan lähitulevaisuuteen liittyvät osiot olivat mielestäni paljon parempia kuin historiaa kuvaava osuus, joka oli lähempänä sci-fiä tai ehkä jopa fantasiakirjallisuutta. Jälkipuhe selitti tuon sisällön mukanaoloa, mutta minä olisin jättänyt sen pois. Se oli pienoisromaani romaanissa.

Jos ja kun joku suhtautuu torjuvasti Isomäen aiheisiin tai tapaan kirjoittaa, suosittelen kuitenkin jälkihuomautusten lukemista. Siinä on tusinassa sivussa kokolailla faktaa ilmastonmuutoksesta ja sen mahdollisista seurauksista. On ilmeistä, että tavalla tai toisella olemme katastrofin kynnyksellä - mutta mukana on myös mahdollisia "lääkkeitä", joilla asioita voidaan korjata ilman järisyttävän suuria kustannuksia. Vaihtoehdot ovat joka tapauksessa paljon paljon kalliimpia.

Meriapina -teoria oli minulle uusi. Kiitos siitäkin.

Vedenpaisumuksen lapset
Into Kustannus Oy 2020

[Pipsa Pääskynkivi · Rating 2 out of 5]

Innostuin heti kirjasta sen alun perusteella. Nykyajan kertomuksessa tieteellisten faktojen, jotka saattoivat kestää monta aukeamaa putkeen, olivat parhaita. Tämäkin osa kirjaa alkoi luisua alamäkeen aikalailla Ydinpommi-suunnitelman keksimisen jälkeen, mutta ennen sitä melkeimpä ahmin tarinaa. Se ei ollut liian ahdistava, mutta omaa synkkyyttään loi se, että kirjan tapahtumat voisivat olla aika realistinen tulevaisuudenkuva maapallolle.

Kalastajaäijän tarina inspiroi vain ihan alussa, ja aika pian huomasin juonen olevan vähän liian geneerinen. Vihasin sitä, miten kaditha oli kuvattu vain tämän äijän katseen läpi. Konteksti tietenkin vaikuttaa, mutta en millään päässyt yli, kuinka hirveää äijän himon lukeminen oli. Ja miten lopultakin kadithakin vain sanoi, että rakasti tätä niin paljon?! En kerta kaikkiaan ymmärrä. Ehkä hän oli sitten vain tottunut olemaan alistettu, mikä on kyllä outoa, koska häm vaikutti niin oman tiensä kulkijalta.

Henkilöhahmot olivat todella huonosti rakennettuja, mikä vaikutti arvosanaan paljon. Vähäinenkin dialogi oli jotenkin tönkköä.

[Antti Virolainen · Rating 5 out of 5]

Isomäki on palannut menestysteoksensa lähteille. Ollaan taas vedenpaisumuksen äärellä, kuten Sarasvatin hiekkaa:ssa (2005).
Jatko-osat onnistuvat harvoin. Nyt niin pääsi käymään. Vedenpaisumuksen lapset on suvereeni jatko-osa, joka löytää samasta aiheesta uutta ja mielenkiintoista.
Ekotrilleri liikkuu kahdessa ajassa, 6600-luvulla eaa. ja lähitulevaisuudessa. Kummassakin on vahva imu. Jostain syystä historia ihastuttaa, mutta lähitulevaisuus kauhistuttaa, vaikka katastrofi on sama.
6600-luvun tapahtumat kerrotaan kalastaja Manno Annin ja hänen löytämänsä merinaisen seikkailuna. Lähitulevaisuus nähdään jäänmurtajalle pelastuneiden tiedeihmisten silmin. Molemmat ovat sujuvaa jännärigenreä vahvalla luontotwistillä.
Isomäellä on kyky kertoa ilmastonmuutoksesta paasaamatta. Tieteiskirjailijan ääni ei ole kyyninen eikä fanaattinen, vaan toteavan painokas. Koska aiheet ovat äärimmäisen kiinnostavia, akateeminenkin teksti saa väriä ja lennokkuutta.

[Tuuli - Korpimaan lukija · Rating 4 out of 5]

Kuuntelin Risto Isomäen Vedenpaisumuksen lapset jo kuukausi sitten. Ihan huippu kirja.

Tämä on itsenäinen jatko-osa toiselle aivan huisille teokselle, Sarasvatin hiekkaa, joka on suosikkikirjojani. Molemmat käsittelevät ilmastokriisiä ja ekokatastrofeja todella hätkähdyttävästi ja kauhistuttavan jännittävästi. Isomäki on itse ilmastoaktivisti, joten luotan ainakin itse hänen taustatutkimukseen.

Vedenpaisumuksen lapsissa mennään Sarasvatin hiekkaa voimakkaammin spefin puolelle, sillä mukana on toisenlainenkin ihmislaji. Kerronta tapahtuu kahdessa aikajaksossa, ja erityisesti tuo n. 9000 vuotta sitten tapahtunut aikajakso oli todella kiinnostava ja kutkuttava. Nykyaikaan sijoittuva aikajana tuntui välillä turhan dramatisoidulta, vaikka ilmaston äkillisten muutosten seuraaminen oli kyllä kiinnostavaa. Isomäki myös selitti tekemiään valintoja hyvin pitkässä loppupuheenvuorossaan, jota arvostan todella paljon!

[Virpi Virtanen · Rating 4 out of 5]

Sarasvatin hiekkaa on yksi suosikkikirjoistani, ja sen jälkeen olenkin lukenut kaikki Risto Isomäen teokset. Tämä kirja on suoraa jatkoa sille ja kertoo enemmän niin joistain henkilöistä edellisessä kirjassa kuin myös taustoittaa niin historiallista kuin luonnontieteellistä näkemystä. Vahva tieteellinen taustoitus onkin yksi parhaista seikoista niin tässä kuin muissakin Isomäen kirjoissa. Henkilökuvaus ei välttämättä ole parasta, mutta itseäni se ei juurikaan haittaa koska tässä on "isommat asiat kyseessä" aivan kirjaimellisesti. Mutta kun "Sarasvati" loppui ihan selkeästi niin tämä kirja kuitenkin loppuu kuin seinään jättäen auki niin yksittäisten henkilöhahmojen jatkon kuin sen, mitä loppujen lopuksi tapahtuu tämän jälkeen... eli luultavasti jatkoa on tulossa.

[Heidi · Rating 5 out of 5]

Risto Isomäellä on kirjoittajana tiettyjä maneereita, mutta ne eivät onneksi haittaa. Olen Sarasvatin hiekan jälkeen lukenut monta Isomäen kirjaa. Pidän Isomäenhienoisella romantiikalla höystetystä vakavasti otettavasta tietokirjallisuudesta ja jaan samaa arvo- ja ajatusmaailmaa. Ajatus meriapinoista on hieno ja lohdullinen. Ja tietenkin oli kiinnostavaa kuulla mitä joillekin Sarasvatin hahmoille kuuluu.

[Riku Sarlin · Rating 3 out of 5]

Risto Isomäen kirjoissa kiinnostavin osuus on kirjan lopussa, itse romaanin jälkeen! Kirjailija kertoo jälkihuomautuksissa, mihin tieteellisiin löydöksiin ja artikkeleihin kirjan tapahtumat perustuvat.

Itse romaani on semi-vetävä ekotrilleri, joka liikkuu kahdessa aikatasossa ja kolmessa paikassa. Tyyli on paikoitellen hiukan luennoivaa, mutta varsin sujuvaa. Ilmastonmuutosten ja valtavien tsunamien parissa liikutaan.

[Tombazio · Rating 3 out of 5]

Kirjassa on paljon hyvää, samaa joka sai Sarasvatin hiekan tuntumaan niin mukaansatempaavalta, mutta kaksi aikajanaa sotkevat liikaa toistensa flown ja olisivatkin toimineet paremmin omina teoksinaan. Erityisesti Mauno Annin tarinasta ja maailmasta olisi saanut aikaan todella mielenkiintoisen kirjan.

[Jenna Kallio · Rating 2 out of 5]

Pidän kovasti Isomäen kirjoista, mutta yhä vaan ihmettelen hänen kökköä ihmiskuvaustaan. Kuuntelin tämän äänikirjana, ja huomasin liian monessa kohtaa kiemurtelevani sohvalla myötähäpeissäni. Tarinakaan ei tällä kertaa oikein iskenyt. Manno Annin ja kadithan tarina oli tosin kyllä kiinnostava, ja huomasin aistieni terästäytyvän aina kun Manno Annin tarina jatkui.
2,5 tähteä.

[Fiia · Rating 2 out of 5]

Kirjassa parasta oli modernissa ajassa liikkuva taistelu aikaa ja luontoa vastaan. Tää oli oikeesti koukuttava ja jännittävä osa kirjaa, joka sai mut jatkamaan lukemista. En vaan pääse yli siitä vanhan ajan päähenkilöstä, ällöttää vähän vieläkin. Onko meidän oikeesti tarkotus nähdä se hyvänä tyyppinä? Kiitos sen, multa meni maku tähän kirjaan.

[AnuP · Rating 3 out of 5]

Jos on jo valmiiksi ahdistunut maailman tilanteesta, tämä ei ole ehkä paras kirjavalinta siihen. Varsinkin alkupuolella oli myös paljon sellaista ympäristöasiaa mitä en täysin ymmärtänyt. Kolme eri tarinaa, joista yksi jäi minusta hiukan kesken tai ainakin lukijan mielikuvituksen varaan. En ole lukenut muita ekotrillereitä, mutta tämä vaikutti genressään ihan pätevältä.

[Pasi Rautio · Rating 3 out of 5]

Vedenpaisumuksen lapset ei ehkä ollut yhtä vaikuttava kuin Sarasvatin hiekkaa, mutta jälleen kerran kirja laittaa ajattelemaan, mikä ehkä Isomäen ajatus on. Ilmastonmuutos ja sen kauhukuvat, mutta muuttaako ihminen toimintaansa?

[Aurora:) · Rating 5 out of 5]

KUUNTELIN. Ilmaston muutos teemainen, käsitteli sitä, miten pienestä ihmislajin tuoho on kiinni. Mielenkiintoa lisäsi fiktiivinen tarina ja varmastikkin oikeat tutkimustulokset, joita oli sujauteltu sinne tänne.

[Ella Kuusisto · Rating 5 out of 5]

Kirja on ajatuksia herättävä ja juonellisesti mielenkiintoinen teos. Suosittelen lukemiseksi kaikille, kirjassa tulee esiin hyvin ajankohtaisia teemoja, esimerkiksi ilmastonmuutoksesta.

[Paula Poikela · Rating 4 out of 5]

Ekotrilleri, Joskus voi olla jopa tottakin.

[Chalthria · Rating 4 out of 5]

Mukaansatempaava tarina tsunameista, niiden mukana vyöryvistä jäävuorista ja jääkylmästä vedestä, sähkökatkoista ja kuolemasta. Mitä tapahtuukaan kun jäätiköt sulavat lopullisesti?

[Antti Koskinen · Rating 3 out of 5]

Viihdyttävä ilmastonmuutosjännäri. Tarinan jakamine kolmeen tarinaan jää vähän tönköksi, kun Suomeen sijoittuvaa osaa ei kummemmin päätetä.

[Sirkkis · Rating 5 out of 5]

Mitä kohti tässä ollaan menossa, kumpi tulee ensin tsunami vai jääkausi. Jännittävä tarina, joka panee miettimään maailman menoa kohti... mitä. Luonto voittaa aina!

[Maria Hokkanen · Rating 4 out of 5]

A bit scary because there is a lot truth in the speculations.

[Jarkko Laine · Rating 4 out of 5]

Paras Isomäen romaani pitkään aikaan: hyytävä tulevaisuudenkuva höystettynä pitkälle pohdituilla, uteliaisuutta ja tiedonjanoa kutkuttavilla ajatuksilla.