Kirjallisuuden aika: sarjallinen tutkielma nykyisyyden ongelmasta

by Teemu Ikonen

Aikalaiset ovat levottomia. Heidän keskuudessaan on möhkäle, muodoltaan epäselvä, rajoiltaan kyseenalainen, käyttäytymiseltään arvaamaton. Se ei istu maisemaan ja vetää juuri siksi puoleensa. Möhkäle on kaunokirjallisuus, sanojen taide. Miten se oikeastaan kertoo siitä, mikä meidät yhdistää ajassa?

Teemu Ikosen Kirjallisuuden aika johdattelee lukijan nykyisyyden ja kirjallisuuden rajaseuduille. Se luotaa aikalaisuuden eri sfäärejä: kieltä, politiikkaa, elämää ja kuolemaa, populaarikulttuuria, mennyttä ja ehkä tulevaa. Teoksessa uppoudutaan runsaiden esimerkkien kautta sekä kirjallisiin suuruuksiin että kaanonia haastaviin tempauksiin.

Ikonen kaihtaa oppikirjoista tuttua yksiviivaisuutta ja idealisoivia asenteita, joihin kirjallisuutta puolustettaessa helposti ratketaan. Hän tähtää korkeammalle, osoittamaan kirjallisuuden rajojen olennaisen kiistanalaisuuden.

387 pages, Unknown Binding

Published January 1, 2020

Reviews

[Piritta · Rating 4 out of 5]

Olipa taas pitkästä aikaa kiva lukea sellaista, mistä suurimman osan aikaa ei ymmärrä yhtään mitään (aidosti kivaa, siis). Jotkut esseet aukesivat paremmin, jotkut osittain, jotkut eivät ollenkaan. Aikakäsitys on minusta hyvin kiinnostava, ja kirjallisuustieteellinen lähestymistapa aikaan kiehtoi jo lähtökohdiltaan. Nämä esseet edustavat sitä, mikä esseestä tekee niin vaikean: niiden vaikeus, kun tekstin sisäistämiseen pitäisi olla itsellä niin hirveästi tietoa, että sisäinen vuoropuhelu kirjoittajan kanssa olisi mahdollista. Jännää oli sekin, että kansikuvassa oleva "monoliitti apinoiden keskellä" ilmaantui Suomessa ja maailmalla erikoisiin paikkoihin samaan aikaan kun kirja oli kesken (pari kuukautta).

[Sampsa · Rating 4 out of 5]

Ikonen käsittelee hyvin laajasti kirjallisuuden ja nykyisyyden suhdetta, noin laajasti ymmärrettynä. Tutkimustapana on lähteiden yhdistely ja vastakkainasettelu.

Aiheen esittely on laajaa ja kirjoittajan vahvasti taustoitetut ja ala- sekä lähdeviittein perustellut ajatukset loistavia, mutta hukkuvat monessa kohden koukeroiseen kieleen. Välillä tunsin lukevani esseiden sijaan tieteellisiä artikkeleita siinä mielessä, että konventioita oli seurattu, vaikka sille ei ehkä tässä lajissa ollut tarvetta.

"Vaikka historiantutkimus ja tässä vaiheessa jo perinteikäs ilmaisun poetiikka esittäisivät muuta, eli että inhimillisessä toiminnassa vallitsee kompleksisuus jos jokin, poliittisessa retoriikassa vedotaan tavan takaa valon ja pimeyden kamppailun kaltaisiin myyttisiin antagonismeihin."

Jouduinkin pitämään vähän väliä taukoja, koska en pysynyt enää virkeänä. Mutta enimmäkseen pidin taukoja siksi, koska sain uusia ajatuksia, jotka piti kirjata muistiinpanoihin tai romaanitekstiin. Tiukille veti, että ehdin lukea kirjastolainan kuukauden sisällä.

Tästä kirjasta olisi ollut todella kiva keskustella sitä lukiessa ja osa aiheista perustuukin 2010-luvulla yliopistossa pidettyihin luentoihin.