Teini-ikäinen Tuomas kilpaili kaverinsa kanssa siitä, kumpi varastaa turhimman esineen. Kaveri haki tavaratalosta laskettelusukset, Tuomas kirjoituskoneen. Kyrö voitti vedon: sellaista turhaketta ei kumpikaan koskaan tarvitsisi.
Kirjoituskonevarkaasta kasvoi kansan rakastama kirjailija ja suosittu tv-kasvo. Tällaisista odottamattomista käänteistä syntyvät Tuomas Kyrön lämpimät, viisaat ja pirulliset tekstit. Niissä kuljetaan lapsuusmuistoista kirjailijan oman muistokirjoitukseen, Veikko Huovisesta Matti Nykäseen, Carrie Bradshawsta Donald Trumpiin.
Tuomas Kyrö is a Finnish author and comic book illustrator.
FI: Tuomas Kyrö on suomalainen romaaneja, kolumneja, pakinoita, draamaa sekä sarja- ja pilakuvia tuottanut kirjailija ja sarjakuvapiirtäjä. Kyrö on palkittu muun muassa Kalevi Jäntin rahaston palkinnolla vuonna 2005 ja Nuori Aleksis -palkinnolla 2006. Hänen teoksensa Liitto oli ehdolla Finlandia-palkinnon saajaksi vuonna 2005. Kyrö oli Eeva Joenpellon kirjailijakodin ensimmäinen stipendiaatti vuosina 2005–2009. Nykyisin hän asuu perheineen Janakkalassa.
Tuomas Kyrön uusin on osin minielämäkerta. Ainakin jotkut teksteistä on julkaistu mm. Suomen Kuvalehdessä (esim. #olisinpatiennyt-viesti, KTS. Twitter). Tuomas on vain kaksi vuotta minua nuorempi ja elänyt erilaisessa asuinympäristössä, mutta näemmä silti tietyt asiat (erityisesti 1980-luvulla) yhdistävät (musiikki, TV-sarjat, VHS-elokuvat...). Joissain kohdissa tulee Tommi Liimatan Jeppis-kirjat (ja varmaan uusin Rollo, jota en ole vielä lukenut) mieleen. Nautinnollista tekstiä joka tapauksessa, pari unohtamaani elokuvaakin (Straight Story, Once were warriors) pitää laittaa katselulistalle tämän innoittamana. Lopussa puhutaan luopumisesta ja kuolemasta ja huomasin jopa hieman liikuttuneeni. Olisin voinut antaa jopa nelostakin enemmän ”pisteitä”, mutta loppupuolen kirje (koulu)ampujalle ei oikein osunut maaliin ja osaltaan vähän laski kokonaisarvosanaa. Voisin kuitenkin tämän kirjan hommata hyllyyni ja lukea joskus uudelleen.
Kirjoituskonevaras on varsin mukava välipalakirja, ja se sopinee etenkin niille, jotka pitävät Kyrön letkeästä ja kolumnimaisesta kirjoitustavasta.
Kirjoittaa Kyrö osaa, samoin havainnoida ja nähdä asioita eri vinkkeleistä. Niinpä paikoin oikesti nautin e-kirjan lukemisesta ja siitäkin, kun Kyrö itse kertoilee tarinoitaan äänikirjaversiossa.
Kuitenkin kirjassa on minun makuuni aivan liikaa asiaa. Koska irralliset sattumukset ja tuumailut vain seuraavat toisiaan, edes nyt en muista kuin asian sieltä, toisen täältä. Kunnollista punaista lankaa ei ole, ja ajassakin hypellään hieman hämmentävästi.
Parhaiten mieleeni jäi alakoulun opettaja, hänen julmuutensa ja epäreiluutensa. Ehkäpä Iida Rauman tavoin Kyrön kannattaisi kirjoittaa koko tarina fiktion kautta auki, ja mielellään vielä sellainen versio, joka uppoaisi niihin jamppohin, jotka luulevat, ettei heistä ikinä voi tulla mitään.
Neljä ja puoli tähteä. Kerrankin kirja, jota kohtaan oli odotuksia, ja ne täyttyivät. Tykkäsin melkein kaikesta ja varsinkin korona-ajan kappaleesta. Esseekokoelmaa lähenevä muoto oli mielenkiintoinen ja toimi pääosin hyvin.
Kyrö on mahdottoman hyvä kirjoittaja ja hauskakin vielä. Nautin kirjassa erityisesti osista, joissa oltiin lapsuudessa, nuoruudessa ja sukupolvikokemusten ytimessä (olen samaa ikäluokkaa). Kirjan pointti jäi kuitenkin hämäräksi. Se on sekavahko kokoelma välähdyksiä, paasausta, tajunnanvirtaakin. Luulin pitkään, että tässä on yhdistelty vanhoja kolumneja mutta jos näin on, niiden jäsentely on hävinnyt matkalla. Koska en ymmärtänyt kirjan ideaa tai tavoitetta, alkoi välillä myös ärsyttää: miksi julistat minulle tällaisia? Mistä yhtäkkiä tähän tulivat nämä urheiluasiat? Onko tämä pamfletti vai muistelo?
Lähdin aluperin lukemaan tätä kirjaa Riku Rantalan suosittelemana, mutta valitettavasti nuorempi Kari Hotakainen ei ihan hirveästi itsenäni saanut innostumaan. Kirja olikin paljolti koosteita Kyrön blogiteksteistä ja kolumneista, joissa on ihan hauska idea. Minulle uppoaa melkein kaikki huumori, mutta jostain syystä tämä suomalaiset stereotypiat linja ei vain ihan uppoa.
Kuuntelen Nextoryn äänikirjana. Löysin kirjan, kun se oli mainittu Nextoryn ensimmäisellä sivulla "uutuudet" - Kyrö on tuttu kirjailija mm. "Pitääkö olla huolissaan" -televisio-ohjelmasta. Tämä "Kirjoituskonevaras"-kirja valaisee Kyrön persoonaa, sillä se ei ole perinteinen juoniromaani vaan Kyröllä on henkilökohtainen, lukion äidinkielen esseemäinen ote. Tämä vertaus tuli ehkä mieleen siksi, että siellä mainitaan lause, joka oli oman äidinkielen ylioppilaskirjoitusten aineen nimi "Viha on vahva voima", jonka nykyisin jo muuttaisin muotoon "VIHA ON VAHVAN VOIMA" ja kysymysmerkki. Onko niin, että tämä on jokin lainaus jostain, koska myös Kyrö käytti sitä?
Tekstiä kuuntelee mielellään, Kyrön kirjoittajan laatu todellakin käy ilmi tästä kirjasta. Mielensäpahoittajaa en ole kuunnellut tai lukenut, mutta se kirjasarjahan on eittämättä vaikuttanut suomalaiseen kulttuurimaisemaan suurestikin. Kiitos kustannustoimittajien, jotka huolehtivat yhdessä kirjailijoiden kanssa siitä, että näistä teksteistä tulee lopulta kirjoja.
On ihan hyvä asia, että Kyrö lukee itsensä tekstin, kun se nyt on niin henkilökohtaistakin. Se tuo kivan "kulttuurilisän" tähän teokseen. Kyrö ei ole mikään ammattilukija, mutta teksti on selkeää, eikä siinäkään ole virheitä.
A lightweight semi-biography highlighting the strengths and weaknesses of Kyrö's anecdotal style. At it's best when it talks about his life or extends into the Leskinen-like couplet tradition.
A few good snaps too, when after admitting he featured far too few women athletes in his Urheilukirja, he details how the reviews of his first novel categorized him in the long line of Finnish Male Novelists (Tervo, Hotakainen, Huovinen, Haanpää...) and after the first review mistitled Haanpää's Yhdeksän Miehen Saappaat as Seitsemän... (7 instead of 9), every single review that followed mentioned and mistitled that book too.
And how he hadn't actually read any of the aforementioned novelists, while the his critics failed to mention a single female influence (Mörö and Härkönen count among his biggest). But it's placing is awkward, making it read as "well everybody else...".
But when discussing politics, trying to snap populists his text becomes embarassibg and, well, populist. He demeans mental illness and glorifies the suffering of the generations before his time as more profound than the "youths", and glorifies their "more dignified" way of suffering ie. Silence and pretending there are no problems, which have only ever worsened things.
En ulkosuomalaisena tuntenut entuudestaan Tuomas Kyrön tuotantoa, enkä ole lukenut hänen ilmeisesti suosituksi tullutta Mielensäpahoittaja-sarjaansa. Tartuin Kirjoituskonevarkaaseen hieman umpimähkään – kiinnostus suomalaisiin elämäkertoihin kyllä on, mutta tämä kirja ei valitettavasti oikein resonoinut.
Kirjan hurja lapsuus ja nuoruus herättivät kyllä hetkittäin mielenkiintoa. En ollut tiennyt, että Suomessakin on ollut sellaista yhteiskunnallista todellisuutta, mitä Kyrö kuvaa.
Lukukokemus ei ollut vastenmielinen, mutta ei myöskään erityisen mieleenpainuva. Ehkä tästä jäi käteen lähinnä muistutus siitä, että vaikka elämäkerroista pidänkin, täysin tuntemattoman henkilön tarina ei aina kanna, jos tarina ei ole erityisen mielenkiintoinen.
Kuuntelin tämän äänikirjana ja naurahtelin ääneen milloin missäkin, kun kirjaa kuuntelin. Siinä oli siis hauskoja kohtia ja mielenkiintoisia tarinoita. Omakin nuoruus palasi mieleen tätä kuunnellessa. Ihanaa 70- ja 80-luvun ajankuvausta. Myös tarinat tv-ohjelmista oli kiinnostavaa kuunneltavaa. Toisinaan kuitenkin oma keskittymiseni kirjaan herpaantui ja olin jossain kohtaa lähellä jo luovuttaa loppuun kuuntelemista. Ehkä se johtui omasta kiireen tunteesta enemmän kuin itse kirjasta. Silti kuitenkin ”vain” kolme tähteä.
3.5 tähteä Ihan hauska kirja jossa on hetkensä. Jotkut jutuista naurattivat ääneen, mutta osa oli lähinnä sivujen täytettä. Tai siltä ainakin tuntui. Ehkä Kyrön kanssa samaan aikaan nuoruutensa eläneet saavat tähän jonkin nostalgianäkökulmankin. Isot sitaatit veivät paljon sivutilaa. Kyröä pitäisi joka tapauksessa lukea varmaan enemmänkin, yhden Mielensäpahoittajan olen lukaissut aiemmin.
Kuuntelin Kyrön itsensä lukemana. Pidin ja en. On ilmeisesti kokoelma eri lehtiin yms tehtyjä kolumneja ja kirjoituksia. Sillä joissakin tarinoissa oli toistoa. Mutta tässä pääsee tutustumaan kirjailijaan. Ehkä. 😄
Kaikki Kyrön taustaan ja omaan kirjailijuuteen liittyvä huippukiinnostavaa. Olisin halunnut lukea (tai oikeastaan kuulla, koska kuuntelin tämän äänikirjana) lisää Kyrön kirjoittamiseen liittyvästä prosessista yms. Loppuosa tuntui vähän ylimääräiseltä.
Kuten aina, elämänkerrat tuovat ihmisestä esiin puolen, jota ei kykene tunnistamaan julkisen profiilin perusteella. Jonkinmoiseksi elämänkerraksi hyvä rypistys, ei ehkä aivan kolmen tähden arvoinen.
Vähän sekava ja hämmentävä kokonaisuus. Kyrön kertoessa nuoruudestaan en ollut varma kuuntelenko kirjaa loppuun, mutta sitten kirja vei mennessään. Aihe ja tarinat olivat mielenkiintoisia. Ihan kaikkea en kyllä usko. Kirjassa oli alku ja loppu olivat parasta. Joitain juttuja olen kuullut tai lukenut jossain.