Kun toimelias perheenäiti on yhtäkkiä täysin muiden armoilla, hän tarvitsee valtavasti voimia ja aikaa ollakseen enemmän kuin puolinainen.
”Avasin silmiäni varovasti. Valkoiset, yläosastaan rei’itetyt verhot ympäröivät minua, katossa palmurannan kuva. Ympäristö näytti hämärästi tutulta. Yritin muistella, missä mahdoin olla ja etenkin miksi. Viereltäni kuului koneiden piippausta, rytmikästä, vaativaa. Sairaala, niinhän se olikin, teho-osasto, jonne minut oli viety, kun olin käynyt päivystyksessä valittamassa murtunutta kylkiluuta. Eihän kylkiluun murtumasta joudu teholle, eihän? Mitä kummaa oli tapahtunut?”
Tämä saattaa olla tämän vuoden paras luettu kirja! Tämä on Arjan itsensä kirjoittama, omista kokemuksistaan siitä millaista on herätä viikkojen unen jälkeen sairaalasängyssä niin että sinulta on amputoitu sekä jalat että kädet. Ihan hurja tarina, ja ihanan rehellistä kuvausta epätoivosta, turhautumisesta, omasta voimasta ja sisusta jolla mentiin eteenpäin niin että heikompia hirvitti. Arja kuvaa heräämistään, toipumistaan, sairaalajaksoja, kuntoutusta ja uuden elämän opettelua hurjan hienosti, välillä itketti ja välillä nauratti. Ja hurjasti turhautti hänen puolestaan kun apuvälinetyypit eivät ole ajantasalla ja kauheasti pitää taistella että saa itselleen sellaisen elämän joka itselle sopii ja kuuluu. Erittäin lämmin suositus tälle kirjalle <3 Olenkin tästä jo livenä vaahdonnut monelle ihmiselle ja suositellut ympäriinsä. Ainoa miinus on tuo kansi, jossa tekstistä ei saa selvää.
Arja Ahtaanluoma kirjoittaa kirjassaan Puolinainen, miten hänen elämäänsä tuli painajainen sepsiksen, eli verenmyrkytyksen muodossa. Herättyään heinäkuussa vuonna 2017 viikkojen päästä teholla, Arjalle kerrottiin, että häneltä oli poistettu kaikki raajat, jotta saatiin bakteeritulehdus pysäytettyä. Puolinainen on tositarina siitä, miten Arja Ahtaanluomasta tuli neliraajavammainen, ja miten toipuminen edistyi.
Arja Ahtaanluoma koki hirveän trauman herätessään neliraajavammaisena teholta. Hän on sinnikkäästi kuntouttanut itseään, taistellut hyvistä proteeseista ja pyörätuoleista, hakenut oikeutta hallinto-oikeudesta, todettu väärin hoidetuksi hakiessaan kipuihinsa hoitoa päivystyksestä. Voin vain ihmetellä ja ihailla hänen sisukkuuttaan toimia oman elämänsä ja vammaisuuden puolestapuhujana.
Arja Ahtaanluoman omaelämäkerrallinen teos mitättömän vamman myötä vaikeaan sepsikseen sairastumisesta ja neliraaja-amputaatiosta on pysäyttävä lukukokemus. Ahtaanluoma kertoo pääosin kronologisesti toipumisestaan ja toistuvasta väännöstä asiaankuuluvien apuvälineiden saamiseksi.
Teksti on nopealukuista ja soljuu vaivattomasti. Ahtaanluoma kirjoittaa paikoin hyvinkin puhekielisesti (”nou-nou”, ”hoono soomi” jne.) vaikka teksti pääasiassa yleiskieltä onkin. On vaikea sanoa onko tämä kivaa vai kauheaa. Paikoin teksti on mehevää juuri kielensä takia ja paikoin vähän outoa.
Teos on hyvää luettavaa selviytymiskertomuksista pitäville. Huikeita kaunokirjallisia saavutuksia ei hivotella, mutta teksti on perushyvää. Tarkkoja huomioita tehdään terveydenhuollosta ja apuvälinetoiminnasta - nämä olisivat hyvää sisältöä alan ammattilaisillekin.
Olipa mieletön tarina. Kirjoittajan sairastuminen ja sen seuraukset ovat epäilemättä erittäin harvinainen katastrofi, mutta senkin uhalla, että kuulostan tirkistelynhaluiselta, tätä oli todella mielenkiintoista lukea. Kirja oli hyvin rehellinen ja epäilemättä myös kattava kuvaus siitä kaikesta, mitä vakavan onnettomuuden jälkeen tapahtuu: tunteista, kivuista, taloudellisista huolista, ihmissuhteista, käytännön ongelmista...
Tunteikaskin tämä oli, tosin luultavasti osin siksi että olen likimain kirjoittajan ikäinen ja samanikäisten lasten äiti. Kyynelehdin noin viiden sivun välein.
Isoin positiivinen yllätys oli kirjallinen laatu: teos oli selkeä, jäsennelty kokonaisuus josta kuului kirkas oma ääni. Tähän eivät aina elämäkerturitkaan pysty, saati ei-ammattimainen kirjoittaja. Salattu kaunokirjallinen kyky vai todella pätevä kustannustoimittaja?
Hienoa, että Arja tuo kirjan sekä somen kautta omia kokemuksiaan esille. Aivan kamalaa, miten asiat johtivat tähän. Mutta ilman Arjan periksiantamattomuutta asiat voisivat olla paljon huonommin. Suretti jo aiemmin, mutta surettaa edelleen, miten huonosti vammaisia (ja sairaita) ihmisiä kohdellaan Suomessa ja miten joutuu taistelemaan oikeuksistaan. Kaikki eivät jaksa ja eivätkö osaa, halua tai tajua taistella, jollei joku muu auta!
Tarina taistelusta, sopeutumisesta ja tahdonvoimasta. Arjaa tuntematta koin tutustuvani häneen ihmisenä kirjan myötä, hänen huumorintajuunsa ja tapaan puhua. Osin teksti on kömpelöä tai itseään toistavaa, mutta koukku on napakasti kiinni: "mitä seuraavaksi tapahtuu?". Itkin ja nauroin kirjaa lukiessani ja kirja pisti miettimään miten itse ajattelisin toimivani eri tilanteissa, jos ne tapahtuisivat minulle.
Itkin ja nauroin tätä kirjaa lukiessa. Arjan kohtalo ja hänen tuntemansa tunteet koskettivat syvästi ja sai itkemään uudelleen ja uudelleen. Hänen kykynsä nähdä asioiden humoristiset puolet sai naurun kuplimaan sisälläni ja ennen kuin tajusinkaan hitin vedet silmissä ääneen. Ihailin hänen sinnikkyttään ja rohkeuttaan. Aivan täydellinen kirja.
Todella koskettava tarina! Antaa paljon ajattelemisen aihetta ja laittaa todenteolla miettimään, että kuinka moni meistä oikeasti arvostaa sitä, mihin oma kroppa pystyy? Ja, kuinka turhista asioista oikeasti valitetaankaan.
Ihailen Arjan kaltaisia ihmisiä, jotka kaikista vastoinkäymisistä huolimatta valitsevat nousta ylös ja jatkaa elämää. 🔥
Silmiä avaava selviytymistarina verenmyrkytyksestä, joka johti jalkojen ja käsien amputointiin. Positiivinen asenne auttoi arjen uudelleen opettelussa.
Hyvällä otteella kirjoitettu kirja siitä, kun verenmyrkytyksen seurauksena amputoidaan neljä raajaa ja mitä siitä seuras. Tästä sai potkua jatkaa omaa erilaista taivaltani!