Eletään erään laskutavan mukaan 1800-lukua. Lönnrot ja Lyyti ryhtyvät kirjoittamaan ja Kalevala tulee harsittua kasaan samoihin aikoihin kuin idearypäs nimeltä Suomikin. Mieletön kimara aatteiden virtailuja, historiallisia hulivilejä ja kaanoniin sopimattomia ääniä sekoilee suuriruhtinaskunnassa, jossa metsät ryskyvät ja muutamalla ukolla on hillitön hinku olla itsenäinen ja rikas kansakunta.
Juha Hurmeen kuudes romaani Suomi jatkaa Finlandia-palkinnon voittaneen Niemen tositarinaa. Hurmeen päättymätön uteliaisuus ja luonnontieteilijän ja taideniekan yhteisolomuoto manaavat esiin pari sataa viime vuotta kirjattua historiaa kaikkine vänkyyksineen, ja paljon kauemmaskin kurotellaan ainakin kansanrunouden, tämän pyramideja isomman kulttuurisaavutuksen myötä.
Juha Hurme ei petä. Suomi on perinpohjainen kurkistus asioihin. Kuten kansissa sanotaan: "Juha Hurmeen uusi teos käsittelee hyvin monia erilaisia asioita, aikahaarukkana sotkan muna ja nyt". Todellakin!
Kirjan nimen mukaisesti asiat pyörivät Suomen, suomen ja suomalaisuuden ympärillä. Iso teema on Kalevala, jonka taustaa tarkastellaan monilta kanteilta. Elias Lönnrotista puhutaan paljon ja syystä, mies ehti tehdä hämmästyttävän paljon kaikenlaista uransa aikana. Se, miten Kalevala suhmuroitiin kasaan, on mielenkiintoinen juttu, jossa on monia ulottuvuuksia.
Eikä tässä nyt pelkästään suurmiesten äärellä olla. Hurme on sivistynyt ihminen, joka osaa tähystellä niiden ilmeisten suurmiesten rivistöjen taakse ja nostaa esiin ansioituneita naisia, raotella ja ravistella sankarimyyttejä, purkaa luutuneita väärinkäsityksiä ja korjata virheitä. Monia tiukkoja sanoja saa osakseen suomalainen metsänhoito, joka jo Snellmanin ajoista asti on ollut kauhistuttavaa.
Luin tämän alle Anni KytömäenMargaritan ja mukavastihan nämä sivusivat toisiaan: Hurme puhuu paljon hakkuista ja mainitsee ohimennen Korean sodan vaikutukset Suomen metsiin. Näistä vaikutuksista Margarita kertoo sitten syvällisemmin.
Hurmeen tapaan juttu polveilee asiasta toiseen sujuvasti ja leppoisasti. Tälle kirjalle on helppo kuvitella päässään Hurmeen kertojanääni, enkä usko että ihan helposti pystyisin äänikirjaan kenenkään muun lukemana sulattamaan.
Pari hupsua lyöntivirhettä vuosilukuihin oli jäänyt. Niiden seurauksena Lönnrotkin sai melko pitkän kihlauksen: häitä alettiin suunnitella 1840-luvun lopussa ja ne pidettiin heinäkuussa 1949. Hups!
Hieno teos. Kelpaa kyllä hienosti Niemen ja Nyljettyjen ajatusten jatkoksi.
Kuuntelin Juha Hurmeen haastattelun Helsingin kirjamessuilla ja kuuntelin Suomen äänikirjana. Olipa hulvaton kulttuurireissu Suomi nimisen maan viimeiseen kahteensataan vuoteen! Itse asiassa Kalevalan merkitys kulttuurillemme on niin valtava, että ihmettelen miksei koko maa saanut nimekseen Kalevalaa. No, leikki leikkinä. Toki Hurme puhuu monesta muustakin riemastuttavasta ja nolottavastakin asiasta. Joskus on paras ottaa käyttöön Sakari Pälsin ’viisas nauru’! Toki vähän pitkä, mutta nautittava ja sivistävä.
Luin 30 ensimmäistä sivua, minkä jälkeen silmäilin vielä muutamat osiot kirjaa eteenpäin. Kirjan huumori tuntui halvalta ja pakotetulta. En ärsytykseltäni pystynyt lukemaan kirjaa eteenpäin.
Tätä vertaa välttämättä Hurmeen edelliseen Niemi-kirjaan. Ei ihme, onhan aihe ja tyyli sama.
Niemi ja Suomi ovat minulle kuin juttelua. Tai oikeastaan kuuntelemista, mikä on välillä oikein terveellistä vastinetta omalle puheliaisuudelleni. Voin kuvitella kirjailijan äänen, sanojen painotuksen, innon, melkein ilmeetkin. Pidän tästä ihmisestä, joten minulle tulee näistä jutuista hyvä olo. Molempien loppuessa on tullut haikea olo, vähän kuin olisi jäänyt taas yksin ystävän tapaamisen jälkeen.
Suomi on kielellisesti rikas puheenvuoro sivistyksen, luonnon ja kulttuurin puolesta. Itsessään se edustaa yleissivistystä: se huokuu kiinnostusta elämän kaikkiin osa-alueisiin ja ilmiöihin. Se antaa tietoa ja herättää uteliaisuuden selvittää lisää. Yksi selvä asiavirhe on, mutta se ei ole suuri eikä merkittävä. Se on yhtä aikaa jämptiä historian esittämistä ja kannanotto nykymenoon.
"Kulttuuri on resurssi, ja sivistys on asenne, jolla tätä resurssia lähestytään, sivistys on kulttuurin käyttämistaitoa ja hinkua siihen." (s. 473)
Varsinainen tietopläjäys. Aluksi vierastin Hurmeen käyttämää puhekieltä ja henkilöille antamiaan lempinimiä, mutta totuin siihen pian. Kirja oli tietopuolista ilotulitusta, joka rönsyili henkilöstä toiseen. Hurmeen huumori on älyllistä ja ironista ja sitä on runsaasti. Luonnon monipuolisuuden merkitys tuli kirjassa selväksi; miten hienosti Hurme kirjoittaakaan metsästä! Ja luonnosta! Ja sivistyksestä! Ja kulttuurista!
Omalla tavallaan parempi ja helpompi kuin Niemi! Toisaalta Hurme tuntuu rimpuilevan ajoittain enemmän sisällön tuottamiseksi. Kaikki kuitenkin kiteytyy suomalaisen identiteetin rakentamiseen, joten ei sinänsä haittaa. Oiva jatko-osa! Hurmeella on kyky herättää lukijassa lapsenomainen into aiheeseensa.
Luettuani Hurmeen Niemen oli pakko tarttua myös Suomeen, oletin että Suomi jatkaa siitä mihin Niemi päättyy, mutta ei. Aloitettiin taas alkuräjähdyksestä, ihmisestä evoluution yhtenä lajina jota kuvataan kauniisti näin:
."Ihminen on topologiselta kannalta katsoen kymmenen metriä pitkä, ravinteikkaita liuoksia kuljettava mutkikas putki, joka on venynyt mittaansa neljän miljardin vuoden aikana, ja jonka ympärille on kertynyt kaikenlaisia hauskoja ja hyödyllisiä varustuksia kuten aivot ja sydän."
Tämä ilahdutti itseäni hyvin paljon, sillä monesti ihmisillä on taipumusta ottaa itsensä turhan vakavasti, tässä kirjassa käydään läpi sekä tätä julmettua vakavasti otettavuutta ja luonnon tärkeyttä ja oikeutta omaan olemassaoloonsa ilman ihmisen sekaantumista asiaan.
Pääpaino on kuitenki taiteella ja kulttuurilla, teksti on paikoin hyvin hajanaista ja samalla vaikuttavaa, kuin luettaisiin päiväkirjamerkintöjä lukupäiväkirjoista tai mitä ajattelin tänään vihkosista tai jutusteltaisiin kupposen äärellä, mitä kupissa on sen voi kukin itse valita. Historian sivuilta, nimi vuosiluku vuosiluku, metodilla tutuiksi tulleet ihmiset saavat hahmon ympärilleen ja Lönkka, Sibbe ja muut jatkavat elinaikanaan aloitettuja seikkailuita. Esiin nostetaan myös muutama historiaan kadonnut hahmo, tosin paljoa heistä ei saada lisätietoa, koska heidän äänensä ovat vain muista sinkoilevia kaikuja.
Silmiä avaava ja kiinnostava läpileikkaus Suomen historiaan ja kulttuuriin kirjailijan mielipiteillä ryyditettynä. Oli ilahduttavaa huomata, miten samanmielisiä olemme. Kalevalaiset seksirunot ovat huikaisevia ja ne olivat hieman rajuja bussiin työmatkalle seitsemältä aamulla. Hieman punoitti korvia sellainen.
Odotin kirjan jatkavan suoraan Niemen lopusta vuodesta 1806, mutta tämä ei ollut sillä tavalla jatko-osa Niemelle kuin kuvittelin sen olevan. Pidin tästä oikeastaan enemmän kuin Niemestä, vaikka Niemi alkoikin paljon huikaisevammin. Toisin kuin Niemen, luulen, että luen Suomen vielä uudelleen.
Ainoa pettymys oli lukija. Luulisi, että lukijoille olisi painotettu kuinka - lausutaan eli ei lausuta. Se on viidestä yhdeksään, EI viisi viiva yhdeksän! Aivan perusasia.
Kiinnostava, toki. Mutta välillä tuli sellainen olo että olen lukemassa muistiinpanoja joiden pohjalta olisi tarkoitus jossain vaiheessa koostaa kirja. Varsinkin loppupuolella tuli sellainen olo että tähän on nyt läiskitty anekdootteja peräkkäin sen verran kun kirjaan mahtuu. Kannattaako lukea? Kyllä.
Niemi oli parempi, mielenkiintoisempi ja jotenkin hauskempi, mutta tässä lienee se efekti että siihen ei kohdistunut minulta odotuksia, kun sitten Niemen luettuani Suomeen minulta kohdistui odotuksia. Paikoittain vähän tylsä, eikä kaikki tarinat kiinnostaneet, mutta kokonaisuudessaan miellyttävä teos
Juha Hurme tietää paljon asioita ja osaa kertoa niistä. Tai oikeastaan Paljon isolla alkukirjaimella. Suomessa perataan Kalevala alusta loppuun ja edestä ja takaa ja siihen nivotaan suurin piirtein koko Suomen historia koko ajatuksen keksimisestä tähän päivään.
Hurme on vaa huikee. Teosta edeltäneen ”Niemen” lukemisen jälkeen en voinut olla tarttumatta tähän heti, eikä kyllä pettänyt odotuksia. Parasta kotimaista, mitä oon hetkeen lukenut.
Hauska, pohjattoman kiinnostava sekä jatkuvasti uuden tiedon oppimisen iloa tarjoava teos.
Niemen itsenäinen jatko-osa, mieletön kulttuurihistoriapläjäys ja Paavo Kerosuo tekee eri omaisen lukutyön. Vaikka tämä on romaaniksi tituleerattu niin kaiken historiankirjoituksen pitäisi olla tällaista, jäisi jotain nuorison mieleenkin.
Taattua Hurmetta: säpäkästi sanailtua ja punnitusti kantaaottavaa kulttuurihistoriamme esittelyä monine kiintoisine sivupolkuineen. Opus sopii hyvin myös kuunneltavaksi.
Hurja kirja tämäkin. Onko tämä kaunoa vai tietoa, ja onko sillä väliä. Tarinoita ja hyppyjä tarinasta toiseen. Namedroppingia valtavasti, onneksi on henkilöluettelo, jonka ansiosta tämä toimii hakuteoksena myöhemmin. Ja Kalevala tulee mainituksi muutaman kerran.
Hyvää settii.. Ei siinä mitään. Piti välillä tarkastaa, luenko Suomea vai Niemeä. Sen verran samankaltaisuutta. En ehkä diggaa niin Herra Hurmeen tyylistä kirjoittaa. Yli neljä kuukautta meni tämänkin lukemiseen. 🙈
Paljon samaa kuin Niemi-kirjassa, olisin kaivannut selkeämpiä teemoja sitomaan käsiteltyjä henkilöitä ja tapahtumia yhteen. Sekä selvempää eroa edelliseen kirjaan verrattuna. Hurmeen maailmassa on ilo olla mukana. Varsinkin loppupuolella tuntui että yhtenä teemana kirjassa ainakin Kalevala ja siihen liittyvät eri katseltavaa ja ihmiset.
Tämä jatko-osa Juha Hurmeen Niemelle on juuri niin hyvä kuin odottaa saattoi. Hurmeen vapaat assosiaatiot ja tajunnanvirta tekstissä ovat aivan omaa luokkaansa. Hän hyppää sujuvasti asiasta aivan toiseen ja lukija seuraa perässä hurmioituneena. Nerouden keskeisiä elementtejä on kyky nähdä asioita totutusta poikkeavalla tavalla ja siinä Hurme on mestari. Taustalla on tietenkin tavattoman suuri lukeneisuus. Historiaa vuosikymmenet harrastaneena Hurmeen tekstejä lukee ahmimalla ja riemastuttavia oivalluksia tulee vastaan koko ajan. Pieni miinus voisi olla se, että välillä teksti tuntui kovin tutulta. Olen tainnut lukea aika monta tekstiä tästä kirjasta Hurmeen eri kolumneissa ja muissa yhteyksissä. Mutta hyvin ne kestää uudelleen lukemisen.
Kirjan suuri punainen lanka liittyy Kalevalaan. Hurme käsittelee Kalevalaa ja kaikkea mitä siihen liittyy kriittisen oivaltavasti, mutta samalla suurella rakkaudella. Minun täytyi nyt lisätä lukulistalleni Kai Niemisen "Kalevala.Nyt". Mauri Kunnaksen Koirien Kalevala saa myös ansaitut kiitoksensa. Muutenkin Suomi piirtää oivaltavan kuvan siitä miten Suomesta hiljalleen alkoi muodostua kansakunta hieman toista sataa vuotta sitten - ei tuhat vuotta sitten.
Erityisesti tykästyin käsitteeseen "viisas nauru", joka hänen mukaansa on ainoa asia, mikä voi pelastaa ihmiskunnan. Pieni sitaatti sallittakoon tässä (s. 380): "Viisas nauru on hyväntahtoista iloa elämästä ja sen moninaisuudesta. Se on erilaisuuden hyväksyntää. Viisaan naurun elementtejä ovat itseironia sekä ennakkoluulojen ja katteettomien lupausten murskaaminen. Tyhmyys, typeryys ja ahdasmielisyys ovat sen tulilinjalla. Eriarvoisuudelle ja väkivallalle viisas nauru julistaa täystuomion."