Standing Here

by Gösta Ågren, David McDuff (Translator)

The first part of Gösta Ågren's autobiographical trilogy, meditating on his family and roots in the Ostrobothnian countryside with a depth of perception and concentration of vision that have been likened to the work of R.S. Thomas.

Genres: Poetry, Swedish Literature, Fiction, Adult, Finnish Literature

36 pages, Kindle Edition

First published January 1, 1988

Reviews

[Rasmus Tillander · Rating 3 out of 5]

Tääl on kylmä tupa, jonka takasta kuitenkin välillä nousee lämpöä.

Ågrenin lyriikassa on tosiaan välillä sentimentaalisia väläyksiä arjesta, mutta päälimmäisen mieleen jää kylmän toteavuus elämän rajoilla. Nämä rajat ovat läsnä runojen aihessa - elämässä ja kuolemassa. Mutta myös paradoksaalisessa "joka itsensä hävittää, se löydetään" -meiningissä, jota Ågren useissa runoissaan hyödyntää.

Tääl osoittaa monessa kohdin kielen rajoja melko selväsanaisesti. "Nielu"-runossa esimerkiksi todetaan, että suurimpia runoja ei osaa kukaan koskaan kirjoittaa, todistus niiden olemassaolosta on siinä, että niitä ei ole kirjoitettu. Näiden käsitteellisten ristiriitojen äärellä ollaan välillä ihan syvällisissä, mutta välillä sangen banaaleissa vesissä. Esimerkiksi runo "Yhteisyys" toteaa lopulta antamisen ja ottamisen olevan samaa lahjaa. Ei mikään nyt ihan pahimmasta päästä ole, mutta välillä tuli vähän onnittelukortti-aforismi-vibat.

Kokoelman pisin osuus "Työkirja" taas edustaa maalailevampaa runoutta. Ja selvästi Ågren osaa myös rakentaa eläviä kuvia. Hyvä esimerkki tästä on runon "Tammikuun ilta" lopetus:

Lyhdyn valossa
seisovat hevoset, tummina
höyrynsä syvyydessä,
valtavat, alastomat sydämet
matkalla kohti
rajatonta ruumistaan.

Nämä arkisemmat tuokiokuvat täydentävät sangen toimivasti niukempien paradoksi-runoja niin, että lukijalle jää käteen tietty vaikeus käsitellä elämämme väliaikaisuutta ja omaa rajallisuuttamme. Vaikka Tääl ei varsinaisesti henkilökohtaisesti tärähtänyt, niin oli tämä ainakin kiinnostavaa luettavaa.

Gösta Ågren - Tääl (1988, suom. Caj Westerberg)

[Peony · Rating 2 out of 5]

2,5 tähteä. Tämä vahvisti taas käsitystäni siitä, että runoteokset vesittyvät käännöksessä. Olisi varmasti pitänyt lukea alkuperäisenä ruotsiksi. Käänsin joitakin kohtia päässäni ja oletin jonkun olevan sanottu luultavasti näin tai noin..ja sellaisena ilmaus olisi ollut ruotsiksi monimerkityksellisempi kuin suomeksi käännetty. Jo ihan yksittäisinä sanoina "äidinäiti" ja "äidinisä" toimivat usein toistuvina runon sisällä aika paljon kömpelömmin ja ovat oudompia/etäisempiä kuin "mormor" ja "morfar". Muutamissa runoissa on kuitenkin mielenkiintoinen viesti tai idea, mutta ei tämä tällaisena nyt oikein iskenyt kovasti ja puhutellut minua. En syytä kääntäjää, sillä kääntäminen on sellaisenaan mahdotonta. Pitänee tehdä Gösta Ågrenille oikeutta ja lukea tämä ruotsiksi joskus uudelleen. Harmi, että GR niputtaa tämän painoksen arvioni/mielipiteeni myös itse Jär teoksen arvioihin.

[Lina Frostdahl · Rating 5 out of 5]

Alldeles fantastiskt pricksäker, ögonöppnande diktsamling, som ger existentiell ångest men samtidigt förmedlar känslor av tacksamhet? Lycka? Förståelse?Ågren lyckas sätta ord på vår existens som få, och låter läsaren få känna på verkligheten.

[Markus Pietilä · Rating 3 out of 5]

Tavoitteena lukea kaikki Finlandia-palkintoehdokkaat:
(1984-1987, 1989: 48/48)
1988: 10/10
(1990: 1/8)
(1991: 2/8)
1984-2022: 61/262

3,5/5. Tämä taisi taas olla sellainen (tyypillinen?) runokokoelma, jossa oli kielikuvaa kielikuvan perään – ja josta siten on mielestäni mahdotonta hahmottaa, oliko runoilijalla jotain ihan oikeaa asiaa ja näkemystäkin kirjoittamisensa taustalla. Sillä onhan periaatteessa ja käytännössäkin mahdollista vain laittaa täysin "aivottomasti" irrallisia kielikuvia peräkkäin, niin että lopputulos ainakin vaikuttaa kauniilta ja jopa salaisesti merkitykselliseltäkin, vaikka onkin sisäisesti täysin ontto. Koska mielestäni on mahdotonta erottaa aivotonta kielikuvasikermää aivollisesta – eli siis sellaisesta, missä niillä kielikuvilla on jokin todellinen vastineensa, ja missä ne on huolella yhdistelty –, jättäisin yksinkertaisesti nämä sikermät kirjoittamatta ja kirjoittaisin jotakin, missä kuvainnollisuus yhdistyy konkretiaan sellaisella tavalla, ettei lukijan tarvitse epäillä kirjoittajan taitoa ja älyä.

No, mutta ainakin tässä taisi olla jotakin ajatustakin (eli älyllistä konkretian ja kielikuvan yhdistymistä):

"Jag skrev två dikter om henne
innan jag ännu lärt mig detta
arbete, som går ut på att tala
så, att man inte stänger in
det, som man säger, utan öppnar
det mot allt, som är ordlöst
i orden." (s. 59)

Kirja oli tietysti kuitenkin hyvä – mutten olisi antanut Finlandiaa tällekään ei-romaanille. Vuoden 1988 kattauksesta puuttui mielestäni se aivan terävin kärki, mutta olisin kuitenkin voinut palkinnon jakaa Pepi Reinikaiselle. (En varmaankaan Antti Tuurille, jonka Uusi Jerusalem oli sen kaikessa erinomaisuudessaan kuitenkin täsmälleen samalla tavalla erinomainen kuin hänen edeltävä Ameriikan raittinsa – ja ehkä koko muukin tuotantonsa. Sitä vaan miettii, että pitäisikö välillä kokeilla jotakin muutakin tyyliä ja erinomaisuutta kuin sitä tuttua, turvallista ja kerran opittua?)

4+ Pepi Reinikainen: Hullu, ihana lintu – metsäkyyhky 1988
4+ Antti Tuuri: Uusi Jerusalem 1988
4 Anita Konkka: Hullun taivaassa 1988
4- Jaakko Syrjä: Kertomuksia radan varresta 1988
4- Hannu Mäkelä: Vetsikko 1988
4- Martti Joenpolvi: Pronssikausi 1988
3,5 Gösta Ågren: Jär (Tääl) 1988V
3,5 Johannes Salminen: Minnet av Alexandria (Aleksandrian muisto) 1988
3,5 Mikael Enckell: Till Saknadens lov 1988
3,5 Kerttu-Kaarina Suosalmi: Ihana on Altyn-köl 1988

[Teemu Helle · Rating 4 out of 5]

Vahvasti filosofisessa runokokoelmassa pohditaan ihmisen olevaisuutta ja sen mahdollisia reunaehtoja mm. erilaisten elämään liittyvien roolien kautta: Valokuva-albumi -nimisessä osastossa rooleina ovat mm. isovanhemmus, enous jne. Hienoja kuvauksia.

Ågren kirjoittaa omintakeista ajatusrunouden ja perinteisen kertovan säerunouden sekoitusta. Runot pitävät sisällään loistavia aforistisia kiteytyksiä (vinkiksi heille, jotka tykkäävät painaa mieleensä siteeraamisen arvoisia säkeitä).

Tyyli tuo mieleen Zbigniew Herbertin, Tomaž Šalamunin ja jopa Czesław Miłoszin – tosin surrealismia Ågrenin runoista ei löydy.

Hieno, valloittava teos, joka sai Finlandia-palkinnon vuonna 1988.

Suomentaja Caj Westerberg on tehnyt erinomaista työtä.

[Taneli Repo · Rating 2 out of 5]

Sarjassamme Finlandia-voittajia, tämä oli vuosi 1989.

Valitettavasti on sanottava, että Tääl ei puhutellut minua millän tasolla. Runoista ei jäänyt mieleen oikeastaan mitään. Jos jokin on tekotaiteellista p-kaa, niin tämä.

Parin runon kohdalla mietin, voisiko tämä toimia hc-punksanoituksena. No ei olisi voinut.

Finlandia zéro points!

Tääl (Jär) on kirjoitettu alunperin ruotsiksi. Ruotsiksi sen täytyy olla todella upea.

[Marko · Rating 5 out of 5]

Useassa Goodreadsin arvosteluissa kerrottiin, että teos kärsii käännöksestä. Tätä en osaa arvioida.

Yhdessä arvostelussa alleviivattiin, että tämä jos mikä on tekotaiteellista sitä itseään. Voi olla, mutta en ole samaa mieltä.

Itse pidin paljon ja runot olivat kauniita, koskettivat ja herättivät ajatuksia. Pidin myös kielestä - vaikka oli käännös. En pystynyt antamaan vähempää kuin viisi tähteä.

[Emilia · Rating 4 out of 5]

Kokoelman runot näyttävät lyhyellä vilkaisulla yksinkertaisilta ja selkeiltä, mutta sisältävät monimutkaisia filosofisia pohdintoja sekä yllättäviä rinnastuksia ja vastakkainasetteluja. Ihmettelen, miksi en muista edes kuulleeni Ågrenista aiemmin.

Nyt olen lukenut kaunokirjallisuuden Finlandia-voittajista 24/41.

[Ronja · Rating 3 out of 5]

Valitettavasti käännös ei tee oikeutta teokselle. En tiedä, luinko tämän kirjan väärässä mielentilassa, mutta oma vaikutelmani jäi vähän hajanaiseksi.

[Heidi]

Ruotsiksi toimivampi kuin suomeksi minulle. Mikä ilo, että saattoi lukea molemmilla kielillä.

(Ruotsiksi en olisi kyennyt ilman, että ensin suomeksi.)

[Kira Josefina · Rating 4 out of 5]

"Ensimmäisenä talviyönä
kaniini paleltui häkissään
kiveksi. Kaltereitten takaa
näkyy tähtien hila.
Kylmyys tunkeutuu hitaasti
ruumiseen, jonka pimeys
ei mahda mitään
tälle valolle. Kissa katsoo
kahdella loistavalla
metallisielullaan, ja jatkaa
kulkuaan. Sykkyrässä
sydämensä ympärillä kaniini kuolee.
Aamu oli suuri ja tyhjä
kuin alku."

[Mona Kokkonen · Rating 3 out of 5]

Finlandia winner 1988.
I'm on a project to read every Finlandia winner book. A few ones missing!