"Täällä minä seison pitämässä työhaastattelua keskellä sammaleenvihreää kuusimetsää vieraan ihmisen vauva sylissäni."
Rekrytoinnin yllättävä maailma imee mukaansa työelämän kulisseihin ja rekrytoijan värikkääseen arkeen. Rekrytoija on autofiktiivinen, huumorilla terästetty teos, joka paljastaa rekrytoinnin ja työnhaun salat. Se tarjoilee poikkeuksellisen yhdistelmän hykerryttävää työelämäviihdettä ja oivalluksia kaikille, jotka ovat joskus hakeneet tai ovat aikeissa hakea töitä tai ovat muuten tekemisissä rekrytointien kanssa.
Kirja on myös henkilökohtainen kasvutarina rekrytoijan työstä, vallasta, vastuusta ja tunteista.
Esikoiskirjailija Saana Rossi (s. 1985) on rekrytoinnin, työnhaun ja HR:n ammattilainen, joka haluaa tehdä rekrytoinnista ja työnhausta positiivisempaa ja innostavampaa. Hän toimii henkilöstön hyvinvoinnista ja menestymisestä vastaavana johtajana teknologiayritys Vincitissä (Euroopan paras työpaikka 2016 & Suomen paras työpaikka 2014, 2015 ja 2016, Great Place to Work). Vuonna 2018 Saana Rossi palkittiin ensimmäisenä Suomessa Vuoden rekrytoijana.
Annan itse asiassa 2,5/5, mutta kun tuohon ei saa tuota puolikasta, niin olkoon nyt 2 tähteä. Tässä esimerkki kirjasta, josta alussa olin sitä mieltä, että 4/5, mutta se laski aika äkkiä kolmeen ja lopulta 2,5/5. Aloitin kirjan jo viime vuoden puolella, mutta se jäi kesken. Nyt olikin hyvä hetki lukea se loppuun, sillä olen itsekin taas mukana uuden työntekijän rekrytointiprosessissa. Kyseessä on ns. autofiktiivinen teos rekrytoijasta nimeltä Saana Rossi. Alun innostukseni johtui kirjassa olevista rekrytointivinkeistä niin työnhakijalle kuin työnantajallekin. Ja ne antoi raudankova ammattilainen. Olisin ilomielin Rossin rekrytoinnin kohteena. Myös kertomukset erilaisista haastatteluista ja kuvitteelliset esimerkit työpaikkailmoituksista, millaisia ne olisivat, jos ne kertoisivat totuuden työpaikasta, olivat riemastuttavaa luettavaa. Mutta, mutta... yhtäkkiä kirjassa tulee vastaan valkokaulustyöntekijän arjen kuvauksia, miten on koko ajan kiire ja on paljon lukemattomia sähköposteja yms. Kyllä, niin on suurimmalla osalla vastaavista työntekijöistä. Ja sitten ne arjen helpottamisehdotukset olivat kyllä aika lailla mitäänsanomattomia latteuksia, joita on varmaan vähintään joka toisessa yleisaikakauslehdessä. Ja esimerkit sähköposteista, joita hän saa. Juu, me kaikki saamme samanlaisia. Kirjan lopun epätasaisuus sai minut laskemaan "pisteitä". Toisaalta oli erittäin mielenkiintoista lukea nuoren (30+) uraohjuksen maailmasta, millainen se on ja mitä työlle uhrataan. Ja ihan kiva, että joku on löytänyt kutsumusammattinsa, mutta en kuitenkaan voi olla ihmettelemättä, miten joku tekee valtavia uhrauksia sille, että on erinomainen rekrytoija.. ymmärtäisin paremmin vaikka jonkin (pien)yrittäjän, jolla on joku mahtava liikeidea, uhraukset työn eteen. En nyt halua halventaa rekrytoijia, koska hekin tekevät hyvää työtä sen eteen, että joku yritys saa prhaan mahdollisen työntekijän. Mutta en silti voi olla ajattelematta, että onko hän miettinyt asiaa loppuun asti. Tulee vain väkisinkin mieleeni, että onko hän miettinyt tällaista että sitten kiikkustuolissa miettii 80-vuotiaana, että "silloin vuonna 2007 onnistuin rekrytoimaan huippumyyntijohtajan yritykseen X vuosiksi 2007-2010 ja hän tekikin silloin yritykselle hyvää tulosta". Niin onko tuo kaikki uhraus ollut sen arvoista, mitä työstä jää itselle?
Saana Rossin Rekrytoija kertoo aiheesta, joka kiinnostaa minua hyvin paljon. Siksipä tartuin tilaisuuteen enemmän kuin mielelläni, kun minulle tarjoutui tilaisuus tutustua hänen teokseensa.
En tiennyt yhtään mitä odottaa, sillä rekrytoinnin maailma on suhteellisen vieras maailma minulle. Vaikka olen opiskelijana päässyt seuraamaan rekrytoinnin toista puoltakin, niin tutuksi se on tullut vain hakijan roolissa ja siinäkin suhteellisen suppeasti. Rossi avaa rekrytoinnin maailmaa kiinnostavalla tavalla ja mikä parasta myös hauskasti.
Yllättyin myös miten vaivatonta tekstiä Rossi kirjoittaa. Tätä oli todella miellyttävä lukea. Tarttuipa kirjasta varmasti myös muutama hyödyllinen vinkkikin taskuun tulevaisuuden varalle, kun pääsen sinne asti suunnittelemallani urapolulla, että istun taas, ainakin toivottavasti, haastateltavan penkkiin.
Tottakai innostuin, kun suomalainen rekrytoinnin ammattilainen julkaisi omaa alaa käsittelevä kirjan. Kerronta on sujuvaa, mutta petyin sisältöön, joka ei tuo ammatilliseen keskusteluun lisäarvoa. Mietin jo kirjan lopettamista kesken, kunnes tajusin, että ei kirjaa ole kirjoitettu minulle. Kirjan kohderyhmä koostuu tahoista, jotka voisivat palkata Rossin rekrytoijaksi tai tehdä bisnestä hänen kanssaan. Loistava veto! Koska teksti oli sujuvaa, luin kirjan loppuun ja sain vielä toisenkin oivalluksen: tämä kirja kannattaa lukea, jos haaveilee rekrytoijan urasta, mutta ei vielä tee sitä työkseen.
Rossi puhuu todella sujuvasti, ja oli ilo huomata, että hän myös kirjoittaa todella sujuvasti soljuvaa tekstiä. Asioiden elollistaminen oli hauska piirre tekstissä, ikään kuin signeeraus, jolla hän merkitsee tekstin omakseen.
Rekrytoija on kuvaus rekrytoijan työstä. (Olisipa hauska, kun eri ammateista saisi tällaisen kirjan mittaisen kuvauksen; helpottaisi ammatinvalintaa.) Ammatti kuulostaa raskaalta (Rossi vaikutti tarvitsevan assarin) ja jäin toisen kommentoijan tapaan pohtimaan, onko tuokaan työ kaikkien uhrausten ja ylitöiden arvoinen. Toisaalta se on ammatti, jossa pääsee vaikuttamaan ihmisten elämään, vaikka harvoin positiivisesti.
Olen tavannut Rossin muutaman kerran töiden lomassa ja osittain siitä syystä tartuin myös kirjaan, vaikka rekrytointi ei kuulu omaan työhöni millään muotoa. Yllätyksekseni huomasin, että juuri ulkopuolisuuteni myötä matka kirjan parissa muodostui todella jännittäväksi.
Kuuntelin kiinnostuneena tarinoita rekrytoijan työstä, mutta samalla peilasin kirjaa omaan elämääni ja pohdin kuinka voisin tästä hyötyä. Oli kappaleita, jotka menivät täysin ohi ja sormi hiveli kelausnappia. Oli hauskoja hetkiä, joita kuuntelin aidosta mielenkiinnosta. Ja sitten oli ne muutamat the-hetket, jotka kolahtivat isosti. Yhden niistä nostan esille:
On kaksi eri tavoilla hyvää vaihtoehtoa joiden väliltä pitää valita, mutta et osaa tehdä päätöstä. Olet miettinyt SWOT:it ja DIY:t. Järkiperusteet eivät riitä ratkaisemaan haastetta ja mutuun luottaminen tuntuu väärältä. Siinä vaiheessa löydät vahvistuksen päätökseen itsestäsi.
Mielestäni tuo on äärimmäisen tärkeä huomio ja unohtuu valitettavan usein. Oli valittavana sitten työntekijä, kumppani tai putkiremppafirma, niin "minä" olisi otettava pohdintoihin mukaan alusta saakka.
Joskus harvoin sattuu poimimaan käsiinsä kirjan, joka tempaisee mukaansa ja huomaa päivän päätteeksi lukeneensa sen kannesta kanteen. Rossin Rekrytoija kuuluu näihin poikkeuksiin, sillä en malttanut laskea sitä käsistäni vauhtiin päästyäni. Kirja ilahduttaa eläväisellä, tarkalla ja nauruhermoja kutittavalla kuvauksella rekrytoinnin maailmasta ja siitä, mitä suljettujen neukkariovien takana tapahtuukaan. Kuvittelisin, että kirja iskee ensisijaisesti niihin, joilla on kosketuspintaa rekrytointiin oman ammattinsa puolesta, vaikka teoksella on myös annettavaa työnhakijoille ja kaikille muillekin rekrytoinnista kiinnostuneille.
Tosi paljon olen näitä rekrytointiasioita itsekin pohtinut. Ja käynyt läpi. Minullakin olisi villejä esimerkkejä niin täysin paskasti toteutetuista kuin loistavasti toteutetuista haastatteluista. Työnhakijana tietysti. Sen ainoan kerran kun olisin voinut olla mukana rekrytointiprosessissa (minulle haettiin sijaista) ja olisin niin kovin halunnut olla, en saanut. Ei tästä nyt mitään suurta ahaa-elämystä tullut, mutta ehkä vähän helpotusta vastaanottaa näitä ei-kiitos-valintamme-ei-tällä-kertaa-osunut-sinuun. Ei tää homma ole näköjään kellään hallussa.
Täpäkkä paketti rekrytoinnista nykyajan tarinallisen tietokirjallisuuden henkeen. Ihan viihtyisiä ”sotatarinoita” työllistämisen ja työelämän saralla, painottuen työn hakemiseen ja rekrytointiin.
Kirjana ei kuitenkaan lähtenyt, teksti oli ihan sujuvaa mutta kappaleet eivät jaksaneet kantaa lyhyydestä huolimatta.
Sirpaleinen kokonaisuus, joka ei sikäli ollut laadullisesti huono, mutta ei vain saanut otteeseensa. Odotin pinnan alta tulevia salaisuuksia uteliaisuudella, mutta jotenkin vain lässähti.
Erinomainen kuvaus HR:stä, rekrytoinnista ja yritysmaailmasta nuorekkain, rohkein ja humoristisin silmin. Jokainen työntekijä on ihminen, eikä työelämää voi tarkastella menestyksellä ilman inhimillistä näkökulmaa. Kirjassaan Rekrytoija Saana Rossi tuo oivaltavasti ja helposti lähestyttävästi esiin merkittävimmät haasteet ja dilemmat, joita rekrytointiin liittyy rekrytoivan yrityksen ja toisaalta rekrytoitavan henkilön näkökulmasta. Avartava katsaus, joka jokaisen työelämässä puurtavan olisi hyvä kuunnella läpi.
Ihan kuin omaa päivätyötä ylöskirjaisi. Nykyään jokainen esihenkilö tuntee rekrytoinnin tuskan eikä varsinaista HR-rekry-henkilöä monestakaan firmasta enää löydy. Sinänsä siis ollaan menty siihen, että esihenkilöiden vastuulla on aika monta muutakin tehtävää ja rekrytointi ei ole niistä helpompia.
Kirja kuvaa hyvin rekrytoijan arkea, mutta nopeasti ollaan menty siihen tilanteeseen, jossa kirja on jo osaltaan hieman jäljessä nykyaikaa. Harvassa firmassa ehditään näin tarkkaan perehtyä esim. hakemustekstiin, ihan vaan hakijoille tiedoksi.
Oho! Tartuin kirjaan täysin sattumalta ja yllätyin että itselle varsin vieraasta ja lähtökohtaisesti kuivasta aiheesta oli tehty todella kiinnostava, vetävä, suorastaan juonellinen kirja. Teoksen tone of voice on omaperäinen, ja alan ammatilaisille siitä on varmasti myös aidosti hyötyä. Lisää tällaista bisneskirjoihin!
Olen jäävi arvioimaan ystäväni kirjaa neutraalisti, sillä kuulen Saanan äänen joka verbissä ja näen hänen silmiensä loisteen valituissa adjektiiveissa. Itselleni tämä oli kiehtova kurkistus rekrytoijan arkeen ja ammattiin.