What do you think?
Rate this book
Pimeys — Tähtiä, pelkoa ja viisi yötä yksin tunturissa
Rakkauslaulu pimeydelle
Vuonna 1934 itävaltalainen Christiane Ritter seurasi metsästäjämiestään talveksi Huippuvuorten täydelliseen pimeyteen pieneen metsästysmajaan.
Lähes sata vuotta myöhemmin Christianen matkasta inspiroitunut oslolainen Sigri lähtee Norjan vuorille voittamaan pimeänpelkonsa.
Pimeys on narratiivinen tietokirja ristiriitaisesta suhteestamme pimeyteen: miksi pelkäämme pimeää vaikka tarvitsemme sitä ja miten alati lisääntyvä valo vaikuttaa uneemme?
Älä pelkää pimeää!
Vuonna 1934 itävaltalainen Christiane Ritter seurasi metsästäjämiestään talveksi Huippuvuorten täydelliseen pimeyteen pieneen metsästysmajaan.
Lähes sata vuotta myöhemmin Christianen matkasta inspiroitunut oslolainen Sigri lähtee Norjan vuorille voittamaan pimeänpelkonsa.
Pimeys on narratiivinen tietokirja ristiriitaisesta suhteestamme pimeyteen: miksi pelkäämme pimeää vaikka tarvitsemme sitä ja miten alati lisääntyvä valo vaikuttaa uneemme?
Älä pelkää pimeää!
165 pages, Hardcover
First published January 1, 2019
26 people are currently reading
469 people want to read
About the author
Sigri Sandberg
12 books24 followersSigri Sandberg er en norsk journalist og sakprosaforfatter, som særlig har skrevet om polare strøk, friluftsliv og klima.
Ratings & Reviews
Friends & Following
Create a free account to discover what your friends think of this book!
Community Reviews
Displaying 1 - 30 of 89 reviews
February 4, 2020
Norwegian journalist Sandberg investigates darkness as both a physical fact and a cultural construct. She travels alone from her home in Oslo to her cabin in the mountains at Finse, 400 miles south of the Arctic Circle. Ninety percent of Norway’s wildlife sleeps through the winter, and she often wishes she could hibernate as well. Although she only commits to five days in the far north compared to Ritter’s year, she experiences the same range of emotions, starting with a primitive fear of nature and the dark.
Over the course of the book she talks to scientists about the human need for sleep and sunshine, discusses solitude and dark sky initiatives, and quotes from a number of poets, especially Jon Fosse, “Norway’s greatest writer,” who often employs metaphors of light and dark: “Deep inside me / … it was like the empty darkness was shining”.
In occasional passages labeled “Christiane” Sandberg also recounts fragments of Christiane Ritter’s experiences. I read Sandberg’s book first, so these served as a tantalizing introduction to A Woman in the Polar Night. “Is there anywhere as silent as a white winter plateau on a windless day? And how long can anyone spend alone before they start to feel, like Christiane did, as if their very being is disintegrating?”
This is just the sort of wide-ranging nonfiction I love; it intersperses biographical and autobiographical information with scientific and cultural observations.
Originally published on my blog, Bookish Beck.
It is a fundamental truth that darkness does not exist from an astronomical standpoint. Happy fact. I’m willing to accept this. I try to find it comforting, helpful. But I still struggle to completely believe that darkness does not actually exist. Because what does it matter to a small, poorly designed human whether darkness is real or perceived? And what about the black holes in the universe, what about dark matter, what about the night sky and the threats against it, and … and now I’m exhausted. I’m done for the day. I feel so small, and I’m tired of being afraid.
Over the course of the book she talks to scientists about the human need for sleep and sunshine, discusses solitude and dark sky initiatives, and quotes from a number of poets, especially Jon Fosse, “Norway’s greatest writer,” who often employs metaphors of light and dark: “Deep inside me / … it was like the empty darkness was shining”.
In occasional passages labeled “Christiane” Sandberg also recounts fragments of Christiane Ritter’s experiences. I read Sandberg’s book first, so these served as a tantalizing introduction to A Woman in the Polar Night. “Is there anywhere as silent as a white winter plateau on a windless day? And how long can anyone spend alone before they start to feel, like Christiane did, as if their very being is disintegrating?”
This is just the sort of wide-ranging nonfiction I love; it intersperses biographical and autobiographical information with scientific and cultural observations.
Originally published on my blog, Bookish Beck.
February 5, 2025
Ważny i ciekawy temat, ale wykonanie bardzo słabe. Garść myśli, ciekawostek, wierszy, historii. Chaotycznie, bez składu.
February 24, 2020
I had not heard of the Norwegian bestseller An Ode to Darkness before I spotted it in the library. I was intrigued by the title, and decided to borrow it, keen as I am to read about all manner of non-fiction topics. In this, a series of five short essays, Sigri Sandberg 'explores our intimate relationship with the dark: why we are scared of it, why we need it and why the ever-encroaching light is damaging our well-being.'
Sandberg lives between northern Norway and Oslo. In An Ode to Darkness, she 'meditates on the cultural, historical, psychological and scientific meaning of the darkness, all the while testing the limits of her own fear.' The book covers a trip which she made alone to her family's isolated cabin in Finse, and spans the five days of her visit. The cabin is situated in the mountains, almost 200 kilometres northwest of Oslo. She decided to embark on her trip in order to 'seek out natural darkness, knowledge and the night sky - and to see how long I dare stay.' Her 'all-consuming fear' of the dark is exacerbated when she is isolated and alone, and so spending days in a secluded cabin was a real challenge for Sandberg. She was keen to get to the stage where she could 'be there without someone to hold me when darkness falls.'
In Finse, Sandberg is highly isolated; there are no roads into the village, and the nearest shop is located miles away from her cabin. During the winter, which is when she visits, her closest neighbour is elsewhere, and she really learns what it means to be alone. When she first arrives, Sandberg writes: 'Even though I'm doing this of my own free will, I'm dreading the darkness so much that I can feel it in my chest and down in my feet. It hurts. I know the darkness will envelop me, not gently, but hard... I can feel it in my bones...'.
Sandberg begins An Ode to Darkness by posing a somewhat poignant question: 'When did you last see the stars?' I lived in Glasgow for three years, and moved to London last year; both cities are polluted and often cloudy, and one can often only make out the stars if they travel beyond the suburbs. I know completely what Sandberg means when she writes: 'If you live in a city and look out of the window, there will be a greyish-yellow haze between you and the Milky Way. Even if it is night. Even if it is winter.' This drowns out completely the ability to see stars.
Sandberg questions, in her introduction, what so much artificial light is doing to us, to our 'sleep patterns and rhythms and bodies'. She includes some rather startling facts; that sleep disorders are on the rise, that there are hardly any places in the world which are not now polluted by artificial light, and that sixty percent of Europeans and eighty percent of North Americans cannot see the stars where they live. She muses upon definitions of what truly constitutes the night, our sleep and its effects, hibernation, mental health, and dreams and nightmares. She then goes on to discuss the history of human relationships with darkness; we have always seen it as 'an enemy, like the cold, something unsafe - and light was by definition good.'
Throughout An Ode to Darkness, Sandberg writes of others who have ventured into the dark, for various reasons. Of particular interest to her is the story of Christiane Ritter who, in 1934, went to join her husband, who was working as a trapper on Svålbard. This small group of islands is found halfway between mainland Norway and the North Pole. Here, Ritter experienced constant winter darkness, as well as constant daylight during the summer months, and fell in love with the place. Christiane's story, which has recently been translated into English, is threaded throughout the book, and provides both similarities and contrasts to Sandberg's own experiences. I love the way in which Christiane's story runs parallel to her own; it adds a lot of depth to what would otherwise be a brief, and potentially a very singular, memoir.
First published in 2019, and translated into English by Siân Mackie, An Ode to Darkness is a book which I would highly recommend. It is the first book specifically about darkness which I have read, but it certainly gave me the push to think about darkness, and my own experiences within it.
Sandberg expresses, quite beautifully, why we need the darkness in our lives. Her approach - to spend five days in an isolated cabin in Norway's north, and then to write about it - is simple, yet highly effective. An Ode to Darkness is highly readable, and faultlessly translated. She reaches her goal, to 'make sense of the dark', and helps us, the reader, to do the same.
Sandberg lives between northern Norway and Oslo. In An Ode to Darkness, she 'meditates on the cultural, historical, psychological and scientific meaning of the darkness, all the while testing the limits of her own fear.' The book covers a trip which she made alone to her family's isolated cabin in Finse, and spans the five days of her visit. The cabin is situated in the mountains, almost 200 kilometres northwest of Oslo. She decided to embark on her trip in order to 'seek out natural darkness, knowledge and the night sky - and to see how long I dare stay.' Her 'all-consuming fear' of the dark is exacerbated when she is isolated and alone, and so spending days in a secluded cabin was a real challenge for Sandberg. She was keen to get to the stage where she could 'be there without someone to hold me when darkness falls.'
In Finse, Sandberg is highly isolated; there are no roads into the village, and the nearest shop is located miles away from her cabin. During the winter, which is when she visits, her closest neighbour is elsewhere, and she really learns what it means to be alone. When she first arrives, Sandberg writes: 'Even though I'm doing this of my own free will, I'm dreading the darkness so much that I can feel it in my chest and down in my feet. It hurts. I know the darkness will envelop me, not gently, but hard... I can feel it in my bones...'.
Sandberg begins An Ode to Darkness by posing a somewhat poignant question: 'When did you last see the stars?' I lived in Glasgow for three years, and moved to London last year; both cities are polluted and often cloudy, and one can often only make out the stars if they travel beyond the suburbs. I know completely what Sandberg means when she writes: 'If you live in a city and look out of the window, there will be a greyish-yellow haze between you and the Milky Way. Even if it is night. Even if it is winter.' This drowns out completely the ability to see stars.
Sandberg questions, in her introduction, what so much artificial light is doing to us, to our 'sleep patterns and rhythms and bodies'. She includes some rather startling facts; that sleep disorders are on the rise, that there are hardly any places in the world which are not now polluted by artificial light, and that sixty percent of Europeans and eighty percent of North Americans cannot see the stars where they live. She muses upon definitions of what truly constitutes the night, our sleep and its effects, hibernation, mental health, and dreams and nightmares. She then goes on to discuss the history of human relationships with darkness; we have always seen it as 'an enemy, like the cold, something unsafe - and light was by definition good.'
Throughout An Ode to Darkness, Sandberg writes of others who have ventured into the dark, for various reasons. Of particular interest to her is the story of Christiane Ritter who, in 1934, went to join her husband, who was working as a trapper on Svålbard. This small group of islands is found halfway between mainland Norway and the North Pole. Here, Ritter experienced constant winter darkness, as well as constant daylight during the summer months, and fell in love with the place. Christiane's story, which has recently been translated into English, is threaded throughout the book, and provides both similarities and contrasts to Sandberg's own experiences. I love the way in which Christiane's story runs parallel to her own; it adds a lot of depth to what would otherwise be a brief, and potentially a very singular, memoir.
First published in 2019, and translated into English by Siân Mackie, An Ode to Darkness is a book which I would highly recommend. It is the first book specifically about darkness which I have read, but it certainly gave me the push to think about darkness, and my own experiences within it.
Sandberg expresses, quite beautifully, why we need the darkness in our lives. Her approach - to spend five days in an isolated cabin in Norway's north, and then to write about it - is simple, yet highly effective. An Ode to Darkness is highly readable, and faultlessly translated. She reaches her goal, to 'make sense of the dark', and helps us, the reader, to do the same.
March 27, 2021
Tämä oli ihana. Pieni, viehättävä, syvä ja hauskasti poukkoileva kirja pimeydestä, ihmismielestä ja luonnon perusoikeudesta valon ja pimeyden vaihteluun. Tiiviiseen teokseen mahtui yllättävän hyvin koko aihekirjo mukaan, ja sen omakohtainen lähestymistapa tuo aiheen lähelle. Rakastin, paljon.
Kolme tähteä ehkä kirjallisesti, neljäs tulee siitä että onnistuin lukemaan tämän kirjan juuri sellaisella hetkellä kun sitä itse eniten kaipasin.
Kolme tähteä ehkä kirjallisesti, neljäs tulee siitä että onnistuin lukemaan tämän kirjan juuri sellaisella hetkellä kun sitä itse eniten kaipasin.
February 27, 2024
Akkurat min type non-fiction.
Blander det personlige, det historiske og det vitenskapelige. Om mennesker og mørket. Om vår tids enorme lysforbruk og konsekvensene av det.
Tankevekkende🖤🤍
Blander det personlige, det historiske og det vitenskapelige. Om mennesker og mørket. Om vår tids enorme lysforbruk og konsekvensene av det.
Tankevekkende🖤🤍
May 17, 2023
Sigri Sandberg, Journalistin und Autorin aus Norwegen, erzählt wie sie sich im Winter, ganz alleine für 5 Tage auf eine Reise nach Finse in die norwegischen Berge macht. Sie möchte sich dort ihrer großen Angst vor der Dunkelheit stellen und mehr über deren Ursprung erfahren. Auf ihrer Reise begleitet sie das Buch ,,Eine Frau erlebt die Polarnacht’‘ von Christiane Ritter. Sie hat ebenfalls vor einigen Jahren, einen ganzen Polarwinter lang, in einer Trapperhütte in den Spitzbergen verbracht.
Der Autorin gelingt es eigene Erfahrungen mit sachlich interessanten Fakten über Licht, Dunkelheit, Schlaf, das Universum, künstliches Licht, Sterne, Polarlichter und die Milchstraße miteinander zu verbinden. Sie beeindruckt mit einem schönen und ehrlichen Schreibstil. Dem Leser wird schnell klar, weshalb das Thema Dunkelheit und Licht, für uns Menschen wichtig und prägend sind.
Das Buch ist eine beeindruckende Mischung aus einem Erfahrungsbericht, einer Autobiografie, etwas Poesie und einem Sachbuch. Es ist locker und flüssig geschrieben. Eine leichte Lektüre vor dem Schlafen gehen und ein tolles bewegendes Buch. Leseempfehlung von mir. ⭐️⭐️⭐️✨ 3,75
Der Autorin gelingt es eigene Erfahrungen mit sachlich interessanten Fakten über Licht, Dunkelheit, Schlaf, das Universum, künstliches Licht, Sterne, Polarlichter und die Milchstraße miteinander zu verbinden. Sie beeindruckt mit einem schönen und ehrlichen Schreibstil. Dem Leser wird schnell klar, weshalb das Thema Dunkelheit und Licht, für uns Menschen wichtig und prägend sind.
Das Buch ist eine beeindruckende Mischung aus einem Erfahrungsbericht, einer Autobiografie, etwas Poesie und einem Sachbuch. Es ist locker und flüssig geschrieben. Eine leichte Lektüre vor dem Schlafen gehen und ein tolles bewegendes Buch. Leseempfehlung von mir. ⭐️⭐️⭐️✨ 3,75
March 10, 2021
Bardzo mocne 3.75/5, praaaawie 4/5.
Bardzo ciekawy temat, zaczęłam szukać więcej na temat ciemności i światła w naszym życiu codziennym, higieny światła i higieny snu, to jest wszystko naprawdę ciekaw i o wielu negatywnych aspektach światła w naszym życiu nie miałam pojęcia.
Natomiast irytował mnie dość mocno styl, w jakim ta książka jest napisana, a przynajmniej niektóre jej części - takie trochę 'drogi pamiętniczku!' ze strony autorki. Ale ogólnie bardziej mi się podobała, niż nie podobała ta książka :)
Bardzo ciekawy temat, zaczęłam szukać więcej na temat ciemności i światła w naszym życiu codziennym, higieny światła i higieny snu, to jest wszystko naprawdę ciekaw i o wielu negatywnych aspektach światła w naszym życiu nie miałam pojęcia.
Natomiast irytował mnie dość mocno styl, w jakim ta książka jest napisana, a przynajmniej niektóre jej części - takie trochę 'drogi pamiętniczku!' ze strony autorki. Ale ogólnie bardziej mi się podobała, niż nie podobała ta książka :)
December 30, 2022
Skal du lese én bok i år…. I livet….
Kanskje ikke den ene boken, men en av de bøkene som må leses. En bok om mørket og hvor viktig samspillet mellom mørke og lys er i livene våre. Ser at andre ikke er så entusiastisk som meg, men de har kanskje ikke bodd i polarmørket?
Kanskje ikke den ene boken, men en av de bøkene som må leses. En bok om mørket og hvor viktig samspillet mellom mørke og lys er i livene våre. Ser at andre ikke er så entusiastisk som meg, men de har kanskje ikke bodd i polarmørket?
August 30, 2022
Ich mag die Nacht und habe keine Angst vor der Dunkelheit. Während die Autorin dieses Büchleins bei der Vorstellung, eine Woche in einer einsamen Hütte abseits der Zivilisation während der Polarnacht zu verbringen, totale Angst bekommt, hätte ich zumindest mit der Dunkelheit kein Problem. Die Tatsache, dass ich weit weg von der Zivilisation und doch eher tollpatschig bin, würde mir mehr Sorgen bereiten. Die Dunkelheit stelle ich mir sogar recht schön vor. Nicht wegen der Dunkelheit, sondern weil ich dann endlich mal ordentlich die Sterne beobachten könnte. Ich gehöre nämlich zu den Menschen, die nachts keine Milchstraße sehen können. Das letzte Mal habe ich sie wohl vor zwei Jahren gesehen. Da war ich auf der Berghütte eines Freundes, keine Wolke war am Himmel und das Licht aus dem Tal störte uns auch nicht wirklich. Da waren so viele Sterne über mir, dass ich nur noch mit sehr viel Mühe Sternbilder erkennen konnte. Ich starrte nach oben, bis mein Nacken keine weitere Sekunde mehr erlaubte.
Die Autorin und ich haben also eine ziemlich unterschiedliche Ausgangssituation. Trotzdem hat sie es gewagt, zu dieser Hütte zu reisen und dort eine Woche zu verbringen. Und während sie dort Zeit verbringt, erzählt sie uns mehr darüber, warum die Dunkelheit wichtig für Menschen ist. Dass ich um 9 Uhr Abends keine Rezensionen mehr tippen sollte, weil das Blaulicht den Schlaf stört, ist mir bewusst. Aber dass es Theorien dazu gibt, ob künstliches Licht für die immer höhere Verbreitung von psychischen Erkrankungen mitverantwortlich ist. Ich habe hier viel Neues gelernt und fand diese Kapitel auch sehr interessant.
Bei diesem Buch handelt es sich um eine Mischung aus autobiographischer Erzählung und Sachtext. Diese Mischung ist immer interessant, aber nie ganz einfach zu verdauen und nie ganz leicht zu lesen. In "Dunkelheit" der Schreibstil stellenweise etwas schleppend - leider vor allem bei den autobiografischen Stellen, die mich besonders interessiert hätten. Diese hätten meiner Meinung nach auch detaillierter sein können. Dass während einer Woche in einer einsamen Hütte nicht viel passiert, ist mir bewusst, aber zumindest ein paar Eindrücke mehr hätte ich mir gewünscht. Immerhin ist so eine Erfahrung nicht alltäglich und eine Woche kann sehr lang sein.
Mein Fazit? Gefiel mir eigentlich ganz gut, aber von den autobiographischen Stellen hätte ich mir mehr Details gewünscht.
Die Autorin und ich haben also eine ziemlich unterschiedliche Ausgangssituation. Trotzdem hat sie es gewagt, zu dieser Hütte zu reisen und dort eine Woche zu verbringen. Und während sie dort Zeit verbringt, erzählt sie uns mehr darüber, warum die Dunkelheit wichtig für Menschen ist. Dass ich um 9 Uhr Abends keine Rezensionen mehr tippen sollte, weil das Blaulicht den Schlaf stört, ist mir bewusst. Aber dass es Theorien dazu gibt, ob künstliches Licht für die immer höhere Verbreitung von psychischen Erkrankungen mitverantwortlich ist. Ich habe hier viel Neues gelernt und fand diese Kapitel auch sehr interessant.
Bei diesem Buch handelt es sich um eine Mischung aus autobiographischer Erzählung und Sachtext. Diese Mischung ist immer interessant, aber nie ganz einfach zu verdauen und nie ganz leicht zu lesen. In "Dunkelheit" der Schreibstil stellenweise etwas schleppend - leider vor allem bei den autobiografischen Stellen, die mich besonders interessiert hätten. Diese hätten meiner Meinung nach auch detaillierter sein können. Dass während einer Woche in einer einsamen Hütte nicht viel passiert, ist mir bewusst, aber zumindest ein paar Eindrücke mehr hätte ich mir gewünscht. Immerhin ist so eine Erfahrung nicht alltäglich und eine Woche kann sehr lang sein.
Mein Fazit? Gefiel mir eigentlich ganz gut, aber von den autobiographischen Stellen hätte ich mir mehr Details gewünscht.
December 14, 2021
Hieno pieni kirja pimeydestä, tuntureista, naisista tunturilla, yksinolosta, valosta, valosaasteesta, unettomuudesta, unesta ja monesta muusta näihin linkittyvästä aiheesta.
Kirja oli kiinnostava ja sain siitä jälleen paljon ajateltavaa. Mutta kirja yritti mielestäni tarjota liikaa sisältöä pieneen sivumäärään nähden - se kurkotti liian moneen suuntaan. Moni asia jäi hieman etäiseksi, ja olisin selkeästi kaivannut uppoutumista johonkin näistä ihmisistä ja heidän tarinoistaan. Nyt keskittyminen vähän herpaantui, kun kirjassa hypittiin aiheesta toiseen.
Monet kirjassa esitetyt tutkimukset olivat kiinnostavia. Lienevät syy koko kirjan kirjoittamiselle.
Oli kuitenkin kiva lukea tämä.
Kirja oli kiinnostava ja sain siitä jälleen paljon ajateltavaa. Mutta kirja yritti mielestäni tarjota liikaa sisältöä pieneen sivumäärään nähden - se kurkotti liian moneen suuntaan. Moni asia jäi hieman etäiseksi, ja olisin selkeästi kaivannut uppoutumista johonkin näistä ihmisistä ja heidän tarinoistaan. Nyt keskittyminen vähän herpaantui, kun kirjassa hypittiin aiheesta toiseen.
Monet kirjassa esitetyt tutkimukset olivat kiinnostavia. Lienevät syy koko kirjan kirjoittamiselle.
Oli kuitenkin kiva lukea tämä.
December 8, 2023
Oi, tämäpä oli ihana! Narratiivisten tietokirjojen ystäville ehdoton lukuvinkki. Sandberg käsittelee pimeyttä, pimeyden pelkoa ja toisaalta pimeyden tärkeyttä viehättävästi. Faktojen ja pohdinnan ohella hän käsittelee sekä omaa elämäänsä että 1930-luvulla eläneen ja Huippuvuorilla pimeyden kohdanneen Christiane Ritterin elämää.
Minulle kiinnostavinta oli ehkä ympäristönsuojelun näkökulma, jota kirja myös sivuaa. Sandberg on norjalainen, mutta sama meno on Suomessakin.
Katsaus Suomen lakiin:
Ympäristönsuojelulain (527/241) 5 §:n kohdan 1 mukaan päästöllä tarkoitetaan ihmisen toiminnasta aiheutuvaa aineen, energian, melun, tärinän, säteilyn, VALON, lämmön tai hajun päästämistä, johtamista tai jättämistä yhdestä tai useammasta kohdasta suoraan tai epäsuorasti ilmaan, veteen tai maaperään,
mutta se onkin sitten ainoa paikka, missä valo mainitaan koko laissa. Muille päästöille on omat tarkat säätelynsä ja erikoislakinsa tai -asetuksensa, miksi ihmisen ja ympäristön terveyttä vaarantavat valopäästöt ovat vasta lapsenkengissä?
Ja ollaanko tähänkin aiheeseen heräämässä vasta, kun on jo liian myöhäistä? Minä kaipaan linnunrataa jatkuvasti, mutta oppiiko lapseni kaipaamaan sellaista, mitä hän ei koskaan täällä kaupungin laitamilla näe?
Minulle kiinnostavinta oli ehkä ympäristönsuojelun näkökulma, jota kirja myös sivuaa. Sandberg on norjalainen, mutta sama meno on Suomessakin.
Katsaus Suomen lakiin:
Ympäristönsuojelulain (527/241) 5 §:n kohdan 1 mukaan päästöllä tarkoitetaan ihmisen toiminnasta aiheutuvaa aineen, energian, melun, tärinän, säteilyn, VALON, lämmön tai hajun päästämistä, johtamista tai jättämistä yhdestä tai useammasta kohdasta suoraan tai epäsuorasti ilmaan, veteen tai maaperään,
mutta se onkin sitten ainoa paikka, missä valo mainitaan koko laissa. Muille päästöille on omat tarkat säätelynsä ja erikoislakinsa tai -asetuksensa, miksi ihmisen ja ympäristön terveyttä vaarantavat valopäästöt ovat vasta lapsenkengissä?
Ja ollaanko tähänkin aiheeseen heräämässä vasta, kun on jo liian myöhäistä? Minä kaipaan linnunrataa jatkuvasti, mutta oppiiko lapseni kaipaamaan sellaista, mitä hän ei koskaan täällä kaupungin laitamilla näe?
January 5, 2021
Olihan tähän pakko tarttua teemansa vuoksi, kun tuli vastaan. Tässä käsitellään pimeyttä ja valoa monesta eri näkökulmasta, mm. myyttisestä, tieteellisestä ja kirjallisesta. Suurin osa tekstistä kuitenkin käsitteli kirjoittajan kokemuksia pimeästä varsin toisteisesti ja tylsästi. Lisäksi oli yritystä päästä historiaan jääneen naisen pään sisään, minkä vuoksi tästä tuli hieman kankimäkikopiovibat. En ole ihan varma, mitä tämä teos oikeastaan yritti olla, minkä vuoksi tätä on myös haastava arvioida. Muutamasta mielenkiintoisesta ajatuksesta ja helppolukuisuudesta tähdet. Lukiessa heräsi kaiho nähdä valosaasteeton tähtitaivas.
February 10, 2022
Anche io sono convinta che il buio e il cielo stellato siano un diritto che dovrebbe esserci restituito, insieme a quello al silenzio, ma le uniche parti interessanti del libro sono quelle su Christiane Ritter, e allora tanto vale leggersi "Una donna nella notte polare" che davvero merita.
Va di moda scrivere queste specie di memoir inframezzati da informazioni scientifiche, ma in questo caso la cornice personale di Sandberg mi è parsa francamente imbarazzante.
Va di moda scrivere queste specie di memoir inframezzati da informazioni scientifiche, ma in questo caso la cornice personale di Sandberg mi è parsa francamente imbarazzante.
January 8, 2021
Pimeyden kulttuurihistoriaa & sosiologiaa. Ihan kiinnostava! Jännintä painajaisten ja pahojen unien kuvaukset, jotka tosin tuttuja jo muista konteksteista. Sai reflektoimaan myös omaa suhdetta pimeään (ja kaipaamaan reissua Norjan tuntureille).
July 14, 2024
Bok om lysforureining og viktigheita av mørket. Mange interessante fakta her. Som til dømes at søvnen i gjennomsnitt vart redusert med 1,5 time etter at glødelampa kom. Fekk anbefalt denne av bibliotekaren på Fitjar, og kan anbefale den vidare!
December 6, 2020
A quick read, the book didn't deliver what it promised. Spending four days in a holiday home in far northern Norway while crocheting does not set a sense of personal struggle (although I have no reason to doubt Ms Sandberg's fears and feelings), although the interspersing of Christiane Ritter's memoir adds considerably.
There are divergences into what the loss of the dark means, it's benefits, and our relationship(s) with it over history, yet as a whole the book comes across as a scattered pastiche that struggles to present a unified, cogent, whole.
This is an English translation of a Norwegian language book. The prose,and the impact, may have been diluted in translation; as with the Finns or the Inuit, the word 'snow' hardly conveys a glimpse of the nuance contained in the many words used in Norwegian. The poetry of Fosse that is included also loses a great deal in translation.
Perhaps it was the sell behind the book. It is promoted as one woman's personal struggle against he fear of the dark, and (as the title says) it is supposedly an Ode to Darkness. In reality, it arrives as the meanderings of the author's mind on a four day trip to a holiday home.
There are divergences into what the loss of the dark means, it's benefits, and our relationship(s) with it over history, yet as a whole the book comes across as a scattered pastiche that struggles to present a unified, cogent, whole.
This is an English translation of a Norwegian language book. The prose,and the impact, may have been diluted in translation; as with the Finns or the Inuit, the word 'snow' hardly conveys a glimpse of the nuance contained in the many words used in Norwegian. The poetry of Fosse that is included also loses a great deal in translation.
Perhaps it was the sell behind the book. It is promoted as one woman's personal struggle against he fear of the dark, and (as the title says) it is supposedly an Ode to Darkness. In reality, it arrives as the meanderings of the author's mind on a four day trip to a holiday home.
March 2, 2020
Also read An Ode To Darkness by Sigri Sandberg (trans. Sian Mackie) which is a slim but fascinating assessment of how our lives are lived too much in the light, and how we need to embrace darkness on a psychological and emotional level. Referencing figures like Christiane Ritter (A Woman In The Polar Night) as emblematic of how to overcome the fear and isolation of darkness, Sandberg also makes a good fist of addressing her own irrational fear in the isolated reaches of Norway, surrounded by a world of darkness. Contemplative and thought provoking too.
November 25, 2019
2.5
I wonder what I am missing here. Apparently a bestseller in Norway which surprises me.
I'm going to damn it with faint praise by saying it is a nice enough little book. It dips in and out, and skates around some interesting theories about light pollution, fear of the dark etc but nothing I've heard or read about many times before.
It starts off quite strongly but peters out in the middle and limps to an end.
However, the translation is excellent.
I wonder what I am missing here. Apparently a bestseller in Norway which surprises me.
I'm going to damn it with faint praise by saying it is a nice enough little book. It dips in and out, and skates around some interesting theories about light pollution, fear of the dark etc but nothing I've heard or read about many times before.
It starts off quite strongly but peters out in the middle and limps to an end.
However, the translation is excellent.
June 26, 2024
«Esto es importante: no idealizar la naturaleza»
Esta es la clave de la obra, el ser humano proyecta sobre su entorno lo que encierra en su interior para que se ajuste a sus creencias, expectativas o deseos, o para que justifique sus fracasos, sus limitaciones y su propia contradicción.
La oscuridad, si entrelazamos ideas a esta palabra, vendrá a la mente, dependiendo de nuestra educación, profesión o experiencias, diferentes respuestas. Un astrólogo dirá, por ejemplo, agujero negro o universo, los más físicos, materia oscura, un poeta escribirá sobre las estrellas o el firmamento, un escritor de romántica hará malabares con la noche y sus horas, un teólogo, hablará sobre el mal y el demonio, pero si aplicamos el test de Jung, es decir, cuál es la primera palabra que nos viene a la cabeza si escuchamos oscuridad, más de uno y de dos dice: miedo. Esta palabra es la llave que visibiliza problemas de todo tipo. Por cierto, al realizar este test, algunas personas dijeron, duro y al oír, luz, blando. ¿Qué maravillosa es la mente humana? Pues de todo esto y más leeremos en estas páginas.
¿Qué es la oscuridad? «Los seres humanos han luchado siempre contra la oscuridad». Sin ninguna duda, somo de todos los seres vivos los más vulnerables, nuestra piel no se camufla, nuestro oído, visión y olfato no está tan desarrollado, necesitamos luz, por eso dominamos el fuego y luego inventamos la luz artificial, y aquí llegó nuestro desequilibrio, poco reparamos en ello, por eso estas lecturas me gustan tantísimo.
Es una obra cortita, ligera, que se lee en un suspiro y va dejando conocimientos, ideas o descubrimientos en los que no había reparado sobre la oscuridad, ofrece explicaciones que dan sentido a problemas, al final, el ser humano siempre nada contra corriente, es la conclusión que saco. Descubriremos quién fue Christiane Ritter, un ama de casa en el Ártico, que escribió su experiencia bajo el título, Una mujer en la noche polar. ¿Podríais vivir en Longyatbyen? La noche polar dura ocho semanas. Los que hayáis dicho no, olvidaros de visitar Svalbard, descubrid el porqué, os dejará pensando, mantequilla y papel albal. ¿Qué efectos tiene la contaminación lumínica en los insectos? ¿Y en los humanos? Ojiplática.
Tras leer esta entretenidísima obra de Sigri Sandberg me surge una pregunta que os traslado, ¿deberíamos defender la oscuridad? Yo digo, SÍ, no hacerlo nos conduce a una oscuridad más aterradora.
Esta es la clave de la obra, el ser humano proyecta sobre su entorno lo que encierra en su interior para que se ajuste a sus creencias, expectativas o deseos, o para que justifique sus fracasos, sus limitaciones y su propia contradicción.
La oscuridad, si entrelazamos ideas a esta palabra, vendrá a la mente, dependiendo de nuestra educación, profesión o experiencias, diferentes respuestas. Un astrólogo dirá, por ejemplo, agujero negro o universo, los más físicos, materia oscura, un poeta escribirá sobre las estrellas o el firmamento, un escritor de romántica hará malabares con la noche y sus horas, un teólogo, hablará sobre el mal y el demonio, pero si aplicamos el test de Jung, es decir, cuál es la primera palabra que nos viene a la cabeza si escuchamos oscuridad, más de uno y de dos dice: miedo. Esta palabra es la llave que visibiliza problemas de todo tipo. Por cierto, al realizar este test, algunas personas dijeron, duro y al oír, luz, blando. ¿Qué maravillosa es la mente humana? Pues de todo esto y más leeremos en estas páginas.
¿Qué es la oscuridad? «Los seres humanos han luchado siempre contra la oscuridad». Sin ninguna duda, somo de todos los seres vivos los más vulnerables, nuestra piel no se camufla, nuestro oído, visión y olfato no está tan desarrollado, necesitamos luz, por eso dominamos el fuego y luego inventamos la luz artificial, y aquí llegó nuestro desequilibrio, poco reparamos en ello, por eso estas lecturas me gustan tantísimo.
Es una obra cortita, ligera, que se lee en un suspiro y va dejando conocimientos, ideas o descubrimientos en los que no había reparado sobre la oscuridad, ofrece explicaciones que dan sentido a problemas, al final, el ser humano siempre nada contra corriente, es la conclusión que saco. Descubriremos quién fue Christiane Ritter, un ama de casa en el Ártico, que escribió su experiencia bajo el título, Una mujer en la noche polar. ¿Podríais vivir en Longyatbyen? La noche polar dura ocho semanas. Los que hayáis dicho no, olvidaros de visitar Svalbard, descubrid el porqué, os dejará pensando, mantequilla y papel albal. ¿Qué efectos tiene la contaminación lumínica en los insectos? ¿Y en los humanos? Ojiplática.
Tras leer esta entretenidísima obra de Sigri Sandberg me surge una pregunta que os traslado, ¿deberíamos defender la oscuridad? Yo digo, SÍ, no hacerlo nos conduce a una oscuridad más aterradora.
October 18, 2022
La periodista noruega Sigri Sandberg intenta emular a su compatriota de principios del siglo XX, Christiane Ritter, una pijilla que pasó meses muy al norte de Noruega (más allá de Svalbard) viviendo en una cabaña con su marido y un colega de este. Sandberg replica la aventura, bastante más cerca, en Finse, que está a unas cuatro horas y media en tren de Oslo, y bastante menos tiempo, sólo cinco días.
El objetivo es empaparse de la oscuridad y escribir una especie de diario-reportaje en el que nos habla de sus miedos, de la contaminación lumínica, de los ciclos circadianos, del comportamiento del cerebro humano... Y todo ello adornado con un buen número de poemas noruegos.
El resultado es un batiburrillo con algunos momentos de interés, pero donde realmente la autora no consigue su objetivo, que es enamorarnos de la oscuridad, y de los placeres espirituales de vivir sin luz. O al menos conmigo no lo ha conseguido.
El objetivo es empaparse de la oscuridad y escribir una especie de diario-reportaje en el que nos habla de sus miedos, de la contaminación lumínica, de los ciclos circadianos, del comportamiento del cerebro humano... Y todo ello adornado con un buen número de poemas noruegos.
El resultado es un batiburrillo con algunos momentos de interés, pero donde realmente la autora no consigue su objetivo, que es enamorarnos de la oscuridad, y de los placeres espirituales de vivir sin luz. O al menos conmigo no lo ha conseguido.
March 29, 2021
These kinds of books are a treat: seemingly narrow but packed with great insights, stories that end up showing the whole essence of being a human in a new light (pun intended). I loved this light, shiny book about darkness and it was important to me, though I wasn't expecting it. Simple premise, surprising ways of unfolding.
Great, funny, laid-back structure and attitude, which didn't take away of the profound elements. So all in all, a highly recommended book to anyone who has been born a human being, but wants to become a dancing star in darkness.
Great, funny, laid-back structure and attitude, which didn't take away of the profound elements. So all in all, a highly recommended book to anyone who has been born a human being, but wants to become a dancing star in darkness.
Read
February 12, 2025było to ważne i było to ciekawe ale niestety bardzo kiepsko zrobione:( strasznie chaotyczny tekst, może wynikało to z długości podrozdziałów, które czasem miały i po pół strony, więc część kwestii była tylko wspomniania, a warto byłoby je szerzej omówić. poza tym niektóre fragmenty były zbędne i wybijały z rytmu, ucinały to, co tak naprawdę było istotą tej książki
ale mimo wszystko uwazam ze temat ciemnosci i zanieczyszczenia swiatlem jest super ciekawy i mozna tutaj poczynic badania w naprawde przeroznych kierunkach i strasznie mnie to fascynuje wiec chetnie wiecej sobie o tym poczytam
ale mimo wszystko uwazam ze temat ciemnosci i zanieczyszczenia swiatlem jest super ciekawy i mozna tutaj poczynic badania w naprawde przeroznych kierunkach i strasznie mnie to fascynuje wiec chetnie wiecej sobie o tym poczytam
July 7, 2021
This is a strange, but also intriguing book. Sigri Sandberg is trying to alert us to the rapid loss of the night sky because of light pollution. At the same time, personally she is afraid of the dark. She decides to spend a week alone during the polar winter in a cabin in Finse, 195 kilometres north of Oslo. During this week she tries to come to terms with her fear of the dark--and of being alone in the dark, and at the same time heighten her appreciation of the gifts of the dark. She recounts the stories of others who have spent time in the far north and comes away less afraid, determined to lead a life that reduces the effect of screens, and hopeful that the world is awakening to the importance of saving the night sky.
March 13, 2021
Viehättävä ja henkilökohtainen tietokirja pimeydestä, sen aiheuttamista peloista ja toisaalta pimeyden merkityksellisyydestä. Viehätyin matkasta tuntureille ja tähtitaivaasta, samaistuin pelkoon siitä, miten pimeys itsessään ei pelota vaan se, että sieltä voi tulla _joku_.
Pidin tästä niin paljon, että ostin omaksi.
Pidin tästä niin paljon, että ostin omaksi.
December 24, 2021
Mukava pieni kirja, joka oikealla hetkellä luettuna olisi voinut saada tähden enemmänkin. Nyt se toi vaan mieleen ensimmäiset vuokramökkikokemukseni vuosien takaa, kun pelkäsin pimeässä jokaista rasahdusta. Ne ajat ovat onneksi jo takana. Plussapuolena kirja sai minut kiinnostumaan Christiane Ritterin teoksesta A Woman in the Polar Night.
May 20, 2024
3,5 ✨ ois voinut olla pidempikin ja jossain tieteeseen liittyvissä osissa oiottiin mutkia aika surutta, mutta oli hyvä lisä lempigenreeni, kertovaan tietokirjallisuuteen. minä ainakin tiedän nyt pelkääväni pimeässä, en pimeää.
March 25, 2021
Erilainen matkakirja, jossa reissataan vuorille, pimeänpelkoon ja historian syövereihin. Upotaan avaruuteen, ilmastotutkimukseen - psykologiaankin.
Kirjasta jää hiukan ähky olo.
Kirjasta jää hiukan ähky olo.
October 20, 2022
¿Podrías superar tus miedos y vivir cinco días en la oscuridad? Sigri Sandberg lo hizo y plasmó el resultado en un poético ensayo que reflexiona sobre la contaminación lumínica y el derecho a ver las noches estrelladas.
https://theobjective.com/cultura/2022...
https://theobjective.com/cultura/2022...
September 10, 2025
this was such a great read, definitely made me rethink my relationship with light and dark
February 15, 2021
This is a short book, only 132 pages, but I found it quite enlightening (probably a poor choice of a word for this book). The Norwegian author, Sigri Sandberg, heads up to Finse, the rail station with the highest elevation on the Bergen-Oslo line, during the week of the year with the shortest amount of daylight. She spends the week alone in a remote cabin near the unmanned station. In the book, she explores her own reaction to darkness there and in previous years farther north in Svalbard. Parts of the book tell of a memoir of a Bohemian woman named Christiane who came to spend a winter in Spitsbergen. The book mixes both scientific facts about the impact of light and darkness on humans with the poetic explorations of darkness by Norwegian poet, Jon Fosse. I enjoyed the juxtaposition of so many different ideas in such a short book.
Displaying 1 - 30 of 89 reviews