Sukupuuttoon kuolleiden planeetta

by Jenni Kokander

Mitä syntyy, kun koomikko kirjoittaa vakavista aiheista?

Jenni Kokanderin esikoisteos on toisiinsa kytkeytyvien tarinoiden kudelma ihmisistä, jotka kokevat olevansa lajinsa viimeisiä. Tarinoiden sävy on melankolinen, mutta kirkaskatseinen kerronta ja rehellisyys saa hymyn karehtimaan huulilla.

”Hän eli täysin kohtuuttomasti. Hän pakotti perheensä istumaan takapihalla pakkasessa ja kuuntelemaan humalaisia monologeja ihmiskunnan synnystä. Hän rakasti hampurilaisia ja donitseja, pirtelöitä ja muuta paskaa, mutta senkin hän perusteli huutamalla: ’Eläköön hedonismi. Minä olen maailman viimeinen onnellinen mies.’”

Kokander punoo tarinoistaan yllätyksellisen yhteenliittymän, jossa ihmiset ovat johtolankoja toistensa luokse. Kukin heistä avautuu lukijalle sellaisella herkkyydellä ja rehellisyydellä, joka tekee lukijasta osan heitä. Teoksen tarinat ovat rehellisiä tavalla, johon meillä itsellämme harvoin riittää uskallusta.


Jenni Kokander on tunnettu näyttelijä, kolumnisti ja viihteen moniottelija. Jenni rakastaa punajuuria, mammutteja ja Kreetan saarta. Sukupuuttoon kuolleiden planeetta on hänen esikoiskirjansa

Genres: Finnish Literature

208 pages, Hardcover

First published September 1, 2020

About the author

Jenni Kokander (s. 1980) on näyttelijä, kolumnisti ja viihteen moniottelija, joka valmistui Teatterikorkeakoulusta teatteritaiteen maisteriksi vuonna 2004. Kokander rakastaa punajuuria, mammutteja ja Kreetan saarta.

Reviews

[Katja Leppäranta]

Viihdyin tosi hyvin kirjan tunnelmissa: oli sopivasti kujeilevia randomasioita, herkkiä ihmiskuvauksia ja hykerryttävää kieltä. Olisin voinut viipyä kirjan maailmassa pidempäänkin!

[Mari Moisio]

Erittäin vahva esikoinen! Pidin todella paljon.

[Piia (kirjatarhuri)]

3,5⭐️

[Inkeri]

Tää oli mahtava kirja!

Jenni Kokander saattaa olla mun uusin lempikirjailija. Luin viime vuonna (2022) Kokanderin Yksi Miljoonasta ja pidin siitä valtavasti, joten pitihän mun tietenkin lukea myös tämä Kokanderin ensimmäinen. Mä pidän erityisesti Kokanderin kirjoitustyylistä yhdistää eri henkilöiden tarinat toisiinsa.

Tästä eteenpäin tulee jonkinlaisia juonipaljastuksia. Sua on nyt varoitettu. Etene omalla vastuulla.

Tähän kirjaan tällainen kirjoitustyyli sopi mielestäni kuin nenä päähän. Kirjassa kerrotaan elämästä eri henkilöiden näkökulmasta. Henkilöt eivät varsinaisesti tunne toisiaan, mutta heillä kaikilla on yhteys.

Kirjassa on koko kertomuksen ajan haikea menettämisen ja luovuttamisen tunnelma. Onneksi on Sukupuuttoon Kuolleiden Planeetta, jossa kaikki menetyt voivat kohdata.

[Helena]

Tämä oli aivan jotain muuta kuin mitä humoristiksi mielletyn Kokanderin kirjalta saattaisi olettaa. Toki tästä sinänsä hyvin melankolissävyisestä kirjasta löytyi myös vähäeleistä huumoria ja hauskoja ilmauksia, jotka hymyilyttivät. Pidin kokonaisuudesta, mosaiikin tavoin yhteen loksahtelevista tarinoista, ja myös kirjan teemat puhuttelivat. Ihmissuhteita ja kuolemaa lähestyttiin monista näkökulmista ja niissä kysyttiin, mitä meistä jää jäljelle. Muistoja, lapsia, taidetta ja turhia tavaroita ainakin!

[Tiina]

Yksi vuoden parhaimmista kirjoista! Koskettava, oivaltava ja kaunis, kaikkea yhtä aikaa. Kokanderin hahmot elävät ja hengittävät, kukin omanlaisenansa, ilman tuomitsemista. He saavat jokainen kertoa oman versionsa tarinasta. Olen vaikuttunut kirjailijan kyvystä ymmärtää ihmisiä, nähdä heidät.

Ehdoton lukusuositus kaikille!

[Anna Perho]

Haikea ja lakonisuudessaan hauskakin kirja. Suuria tarinoita ja teemoja pienten ihmisten kautta kerrottuna. Muistutti erään elokuvaohjaajan havainnosta pilvenpiirtäjän katolla: kaukaa katsottuna kaikki näyttävät muurahaisilta, mutta kun zoomaa lähelle, jokaisella on oma, uniikki tarinansa.

[Where the Autumn Sings]

Pidin paljon. Tämä oli lempeä kurkistus erilaisten ja toisiinsa tavalla tai toisella linkittyvien henkilöhahmojen mielenmaisemiin.

[Katve]

3.5 ⭐

[Ellu Elina]

2,5-3/5