Hopeapajussa juhlitaan Vaskenrajan kartanonherra Maelin ja Sigri-neidon kihlajaisia, mutta riemua varjostaa Sigrin isän saama synkkä viesti: pohjoinen viholliskansa vallalliset on onnistunut yhdistämään rivinsä. Savusälvän puolustusta on vahvistettava kiireesti, mutta kiinnostaako kaukaisen provinssin kohtalo vaalikuningas Marcasia? Vaara uhkaa Savusälpää myös sisältäpäin: Nuolennokan valtiattarella Loinnir Valonlaululla on noituutta hipova kyky pakottaa julmia ennusnäkyjä muille näkijöille...
Monipolvinen ja sodankalskeinen Karhuneito on toinen osa Katinka Sarjanojan kelttiläishenkistä fantasiatrilogiaa, jonka aloitti Korpinlaulu (2019).
Ihanan nautinnollinen lukuromaani, eeppinen sukutarina. On mukavaa seurata, miten hahmot oikeasti ovat kokonaisia ihmisiä ja muuttuvat ja kehittyvät. Moni epämiellyttävä tai epämiellyttävyyksiä tehnyt hahmokin ehtii kasvaa ja kuoriutua toisenlaiseksi. Mun lukumakuun sarjassa on ehkä liikaa viipyilevää romantiikkaa ja actionin (esim. sodan) odottelua, ja fantasian kannalta mua hämää se, onko esim. uusilla ennustuksilla oikeasti *merkitystä* vai jäävätkö vain mausteeksi. Mutta siitä huolimatta mainiota tekstiä ja varmasti monen muun lukumakuun osuu juuri tällaisena 100%.
Karhuneito ei muodosta yhtä selkeää kokonaisuutta kuin sarjan ensimmäinen osa Korpinlaulu. Tällainen on yleensä trilogian keskimmäisen kirjan osa. Ensimmäisen osan lankoja vielä solmitaan samalla kun viimeisen osan juonia jo punotaan.
Puheiden mukaan vallalliset ovat hyökkäämässä Savusälpään, joten Savusälvässä alkaa suuri taisteluun valmistautuminen. Sotaa odotetaan kuitenkin vuosikaupalla. Sen aikana uusia liittoja solmitaan, vanhoja vahvistetaan, lapsia syntyy ja naisia kuolee lapsivuoteelle. Hahmot varttuvat ja oppivat tärkeitä opetuksia elämästä. Kun sodan aika viimein tulee, hahmot ovat siihen valmiita. Sota jää kuitenkin yllättävän lyhyeksi osuudeksi romaanissa ottaen huomioon, kuinka kauan siihen valmistaudutaan.
Tässä osassa ei ole yhtä selkeää päähenkilöä kuin Korpinlaulussa. Odotin, että romaani olisi keskittynyt enemmän Sigriin. Sen sijaan romaani kertoo tasaisesti Sigristä, hänen veljestään Marrecista, kuninkaanmaalla seikkailevasta Accolonista ja muista välillä yllättävistäkin henkilöistä.
Tämä sarja tuntuukin olevan enemmänkin eeppinen sukufantasia kuin yhden henkilön tarina. Huomio on siinä, mitä tapahtuu savusälpäisille eikä siinä, mitä tapahtuu yhdelle päähenkilölle. Heidän elämästään ja sattumuksistaan on hauskaa lukea, ja mitä pidemälle luen, sitä enemmän uppoudun heidän suhdekiemuroihinsa ja siihen, mikä on heidän kulttuurissaan normaalia ja mikä tabu. Kaiken tukipilarina seisovat kuitenkin Étain Korpinlaulu ja Sigve Rautakatse. Jää mielenkiinnolla odottamaan seuraavaa osaa.
Tässä osassa aloin kaivata sekä hahmoluetteloa että karttaa.
Valloittava fantasiatrilogian toinen osa, joka kertoo kokonaisten sukujen tarinaa. Kirjasarja mielestäni hyvä myös sellaiselle lukijalle, joka haluaisi testata aikuisten fantasiaa genrenä.
Katinka Sarjanojan kelttifantasiasarjan ensimmäinen osa Korpinlaulu hurmasi minut kokonaan. Jatko-osa Karhuneito siirtyy intiimimmästä ja romantiikkapainotteisemmasta Kaari Utriota muistuttavasta tyylistä enemmän laajempaan sukukronikkaan ja sotakin kolkuttelee ovia. Edellisen osan lukemisesta oli jo vähän aikaa, joten hetki meni muistella laajan hahmokaartin sukulaisuussuhteita ja menneitä tapahtumia, ennen kuin pääsin taas kunnolla kärryille. Aivan yhtä suurta imua en kokenut kuin edellisen osan kanssa, ehkä koska huomioni oli hajaantunut useampaan hahmoon ja edellisessä elin intensiivisemmin vain yhden sankarittaren tarinaa. Karhuneito toi kuitenkin maailmaan ja hahmoihin vielä lisää syvyyttä ja kolmas kirja on pakko laittaa lukulistalle.
Korpinlaulun päähenkilön Etainin eowynmaisen topakka tytär Sigri pääsee Karhuneidossa etualalle. Sigri on menossa naimisiin, mutta auvo on lyhytaikaista ja pohjoinen viholliskansa uhkaa Savusälpää. Sivuhahmot edellisestä kirjasta jatkavat elämäänsä; lapsista on kasvanut aikuisia ja vanhojen syntien varjot eivät suostu katoamaan. Hahmot ovat ihanan moniulotteisia ja myös Etainin ja hänen miehensä Rautakatseen sekä ex-rakastettunsa Rowan paljastavat uusia puolia menneisyydestään, vaikka uusien sukupolvien onkin nyt aika ottaa ohjat. Synkät ennustukset ja sodan kumu kaikuvat saleissa, joita Sarjanoja edelleen aidosti ja aisteihin iskevästi kuvaa.
Karhuneito oli toinen vuoden odotetuimmista romaaneistani (toinen oli Loihdittu valkeus).
Karhuneito on Korpinlaulu-trilogian toinen osa. Savusälpää uhkaa pohjoisen viholliskansa, ja sotaan varustaudutaan huolella. Samalla kartanoiden herrat, rouvat ja neidit solmivat suhteita ja tasapainoilevat kristinuskon ja vanhan uskonnon välillä. Kyseessä kelttihenkinen fantasiamaailma, jossa on paljon suhdesotkuja ja politikointia.
Minulla on ollut paljon stressiä viime viikot, joten kirja ei saanut yhtään ansaitsemaansa huomiota. Oikein harmittaa, että tunnuin pääseväni kunnolla mukaan vasta kirjan loppupuolella, kun tarina alkoi olla jo lopuillaan! Vika oli ehdottomasti lukijassa eikä kirjassa, vaikka toisaalta kirjan alku olisi voinut olla vähän selkeämpi: Edellisen osan lukemisesta on vuosi aikaa eikä tapahtumat olleet enää tuoreessa muistissa. Kirjassa viitattiin menneisiin tapahtumiin todella paljon, mutta sellaista selkeää minitiivistelmää ei ollut. Olisin kaivannut ihan vain pari selkeää lausetta siitä, mitä Etain-Sigve-Rowan-draamassa tapahtui. Hämmennystä lisäsi se, että myös toiseen, jo ekassa osassa käsiteltyyn kolmiodraamaan viitattiin toistuvasti. Harmitti, että edellisen osan lukemisesta oli niin pitkä aika.
Plussaa helposta kerrontatyylistä ja koskettavista henkilöhahmoista. Kyynelehdin monen kohdalla. Hahmoja on suhteellisen paljon, joten jonkinlainen sukupuu tai hahmolistaus olisi auttanut. Samoin kartta! Tämä kirja toimi myös hyvin omana kokonaisuutenaan, vaikka kolmas osa on tuloilla - ei ollut sellaista tympeää toisen osan syndroomaa.
Kirja loppui todella kutkuttavasti! No, trilogian kolmas osa on sitten yksi odotetuimmista kirjoistani ensi vuodelle!
On myönnettävä, etten muistanut kirjaa aloittaessani esikoisosa Korpinlaulun tapahtumista tuon taivaallista. (Onnekseni tajusin katsoa takakannen sisäpuolelta pienen koosteen tapahtumista ensimmäisten 50sivun jälkeen...) Tapahtumat palailivat kirjan oman juonen myötä vähä vähältä.
Tarina ei saanut pidettyä minua aivan edellisosan kaltaisesti, mutta tasaiseen tahtiin kirjan sai silti luetuksi. Henkilöhahmojen elämä soljuu mielenkiintoisella tavalla eteenpäin, joskin välillä minun oli muistuteltava sukusaagan ensimmäisten päähenkilöiden iästä itseäni.
Tässä kirjassa ei mielestäni ollut niin selkeitä päähahmoja kuin ensimmäisessä osassa ja aloin mennä iloisesti sekaisin kaikista Etainin lapsista, lapsenlapsista, veljen lapsista ja heidän lapsistaan, ottolapsista jne... Muistin kuitenkin vielä ketkä olivat Etain, Rowan, Rautakatse, Sigri ja Wyn, nämä ensimmäisen kirjan keskiössä olleet henkilöt. Jos seuraavassa osassa esitetään näitä jälkeläisten seikkailuja, voi olla, että tipahdan totaalisesti kärryltä. Voisikin olla hyvä, jos kirjan takaa löytyisi hahmoluettelo, kuten monissa ulkomaisissa fantasiakirjoissa ennen muinoin oli, niin pystyisi tsekkaamaan kuka on kukakin.
Pidän leppoisasta ja helposti seurattavasta kirjoitustyylistä, ja Savusälpäläisten elämien seuraaminen on ihan mielenkiintoista. Luokittelisin silti tämän enemmän historiallisiin romaaneihin kuin fantasiaan kaikkine kartanonherroineen ja -rouvineen - kuka menee kenenkin kanssa naimisiin, ja mitkäs myötäiset tälle annetaan ja kyllähän kunniakas mies nyt noin ja noin tekee.
3,5. Tämähän oli parempi kuin edellinen osa! Miljöö oli edelleen vähän mysteerinen, mutta juonen kuljetus sujui paremmin kuin edellisessä osassa. Toki tässä oli hieman trilogian toisen osan ongelmaa, mutta toisaalta tämä oli hyvää välipäivien viihdettä: luin helposti sata sivua kerralla. Hahmoja on todella paljon, ja välillä olikin vaikeaa muistaa, kuka olikaan kuka. Henkilöluettelosta ja/tai sukupuusta olisi ollut hyötyä! Henkilöiden muistaminen onkin isoin huolenaiheeni päätösosaa odotellessa.
Draamaa johon on mukava uppoutua. Tämä osa trilogiaa oli paremmin rytmitetty kuin ensimmäinen, ja tarina eteni hyvällä ja jännittävällä tahdilla.
Tarinan sävy oli nyt tutumpi, ja monet käänteet olivat ennalta-arvattavia, mutta silti palkitsevia. Minun on kyllä aina vaikea vastustaa perusteellisia romanttisten tunteiden kuvauksia... Yllätyksiäkin oli sopivassa suhteessa.
Muistettavia hahmoja on koko ajan enemmän, mutta taukojenkaan jälkeen jatkaminen ei ollut liian hankalaa. Vahva jatko, joka saa kiinnostumaan viimeisestä osasta.
Oikein kiva jatko-osa edelliselle tarinalle. Jotkin asiat tulivat kirjan aikana päätökseen, mutta tosi moni jäi myös kesken, olisin kaivannut selkeämpää draaman kaarta. En oikein välittänyt takaumista, joita kirjassa oli edellisen kirjan tapahtumien ajoilta, mielestäni ne eivät erityisesti liittyneet juoneen ja olisivat mielestäni paljon paremmin sopineet sisällöksi edelliselle kirjalle. Toisaalta, tästä kirjasta olisi sitten tullut reilusti edellistä lyhyempi. Kaikkinensa miellyttävä lukukokemus, vaikka ei koskettanutkaan niin syvältä kuin edellinen osa.
Hyvä kirja, mutta ei ekaa osaa parempi kuitenkaa. Pidin monen hahmon näkökulmasta ja erityisesti "Maanpakolaiset" muistelmista, mutta silti jotain jäi puuttumaan.. välillä lukeminen tuntui vähän pitkävetiseltä.
Hyvä fantasia kirja. Ainakin niin se oli luokiteltu mutta paljon enemmän oli romantiikkaa ja suvun kehitystä. Ei sovi ihan nuorille ja alku oli aika hidasta. Vasta paljon yli puolenvälin rupesi tapahtumaan. Itse odotan mahtavalta kirjalta sitä että en pysty laskemaan sitä kädestäni mutta tämä kirja oli alussa aika pakkolukemista. Loppupuoli oli kuitenkin tosi hyvä ja sai minut itkemäänkin. Loppu jäi ”kesken” joten haluan mielelläni tietää mitä tulee tapahtumaan. Kirjassa ei ole kunnon päähahmoa, mutta pääasiassa se seuraa: sigriä, etainia, rautakatsetta, marrocia. Tarina oli kaikkitietävänä kertojana.