Juho Saaren (ei sukua Kyllikki Saarelle) teos on erinomainen kuvaus paitsi Kyllikki Saaren tapauksesta ja sen tutkinnasta, myös elämästä pohjalaisella pikkupaikkakunnalla 1950-luvulla ja siitä, miten ja miksi tietyt tapahtumat syöpyvät kollektiiviseen tajuntaan ja jäävät elämään eri tavalla kuin toiset tapahtumat.
Kirja ei ole tyypillinen populaari true crime -teos, vaan historialliseen mikrososiologiaan kuuluva tutkimus kollektiivisesta muistista. Samalla se on kuitenkin erittäin kattava ja vetävästi sekä helppotajuisesti kirjoitettu katsaus paitsi itse rikokseen, myös sitä edeltäneisiin ja seuranneisiin tapahtumiin sekä muun muassa siihen, miten Saaren murhaa on käsitelty erilaisissa kulttuurituotteissa. Paikoitellen akateeminen kieli saattaa karkottaa joitain lukijoita, mutta erittäin hyvä rikosreportaasi tämä on niillekin aiheesta kiinnostuneille, joita sosiologinen näkökulma ei niinkään houkuttele.
Itseäni kiinnostaa tämän tapauksen yhteydessä erityisesti se, miten se vaikutti koko pienen Isojoen elämään ja sekoitti enemmän tai vähemmän kaikkien pakkaa. Tässä kirjassa ei erityisesti keskitytä siihen, mutta silti mukana on paljon kiinnostavia yksityiskohtia siitä kyräilyn, kyttäämisen ja pelon ilmapiiristä joka Isojoella vallitsi. Idyllisen ja rauhallisen maalaispaikkakunnan (vaikka idylli tietenkin onkin pelkkä harhakuva; ei sisäänpäinlämpiävässä, erittäin konservatiivisessa ja jäykässä yhteisössä ainakaan nykynäkökulmasta oikeasti ole mitään idyllistä) muuttuminen kaikenlaisten kauhukuvien temmellyskentäksi on jotenkin "kiehtovaa".
Suosittelen lämpimästi suomalaisesta rikoshistoriasta kiinnostuneille, etenkin jos kyseinen tapaus ei ole kovin tuttu (ja vaikka olisikin, tässä oli ainakin minulle myös täysin uusia tiedonmurusia). Juho Saari oli minulle ennestään tuttu köyhyyteen ja syrjäytymiseen liittyvistä tutkimuksistaan. Kiinnostava aluevaltaus häneltä, etenkin kun esipuheessa kirjailija nimenomaan mainitsee, ettei hän ole niinkään kiinnostunut Kyllikki Saaresta tai murhista.