What do you think?
Rate this book
Korento #1
Korento
Vavahduttava tarina kahdesta nuoresta naisesta lähitulevaisuudessa, jossa tärkeintä on illuusio täydellisyydestä, eikä todellisuudella ole väliä.
"Tämä maailma on rikki, Satomi. Ehkä jonakin päivänä joku korjaa sen tai polttaa sen maan tasalle. Siihen saakka meillä ei ole muuta vaihtoehtoa kuin odottaa."
Satomi ja Mai ovat yhtä, ovat aina olleet. Heidät on suljettu internointikylään saarella, jota ennen vesien nousua kutsuttiin Japaniksi. He ovat syntyneet ulkokansalaisina, väärälle puolen näkymätöntä rajaa, joka erottaa heidät kokokansalaisista, täysien oikeuksien ihmisistä. Heidän elämänsä on tarkoin ennalta määrättyä.
Hyvinä iltoina Satomi ja Mai menevät merenrantaan ja kahlaavat vedessä. Se heillä sentään vielä on, vaikka heiltä vietäisiin kaikki muu.
Sitten komentaja Rafikov vie Main mukanaan Nymfiksi.
Eikä Satomi voi enää vain odottaa.
"Nyt seison tässä ja sisältä minä ratkean, noin vain. Ajattelen vain loppua."
"Tämä maailma on rikki, Satomi. Ehkä jonakin päivänä joku korjaa sen tai polttaa sen maan tasalle. Siihen saakka meillä ei ole muuta vaihtoehtoa kuin odottaa."
Satomi ja Mai ovat yhtä, ovat aina olleet. Heidät on suljettu internointikylään saarella, jota ennen vesien nousua kutsuttiin Japaniksi. He ovat syntyneet ulkokansalaisina, väärälle puolen näkymätöntä rajaa, joka erottaa heidät kokokansalaisista, täysien oikeuksien ihmisistä. Heidän elämänsä on tarkoin ennalta määrättyä.
Hyvinä iltoina Satomi ja Mai menevät merenrantaan ja kahlaavat vedessä. Se heillä sentään vielä on, vaikka heiltä vietäisiin kaikki muu.
Sitten komentaja Rafikov vie Main mukanaan Nymfiksi.
Eikä Satomi voi enää vain odottaa.
"Nyt seison tässä ja sisältä minä ratkean, noin vain. Ajattelen vain loppua."
388 pages, Hardcover
First published September 1, 2020
20 people are currently reading
613 people want to read
Ratings & Reviews
Friends & Following
Create a free account to discover what your friends think of this book!
Community Reviews
Displaying 1 - 30 of 93 reviews
October 5, 2021
Mitkään sanat eivät tunnu riittävän. Viimeksi minulla on ollut tällainen tunne kun luin Maria Turtschaninoffin Anachén kesällä 2018. Olen yhtä aikaa onnellinen, että luin tämän kirjan, mutta valtavan surullinen siitä, että en varmaan taas hetkeen tule lukeneeksi vastaavanlaista kirjaa.
Tällaiset kirjat ovat harvinaislaatuisia. Sen jokaiseen sanaan uppoutuu ja sen tunnelmaan imeytyy täysin. Olen lukenut Korentoa 1,5 kuukautta, hiljaa, luku kerrallaan, koska olen halunnut antaa tälle täydellisen huomioni. Hidas lukutapa oli kaiken sen arvoista.
Korento on äärimmäisen surullinen, mutta juuri oikealla tavalla. Se kertoo rakkaudesta sellaisella voimalla, johon en ole pitkään aikaan törmännyt.
Tähtien antamisesa neljä tähteä annetaan erinomaiselle kirjalle, mutta viisi tähteä on varattu niille kirjoille, jotka ylittävät kaiken.
Tällaiset kirjat ovat harvinaislaatuisia. Sen jokaiseen sanaan uppoutuu ja sen tunnelmaan imeytyy täysin. Olen lukenut Korentoa 1,5 kuukautta, hiljaa, luku kerrallaan, koska olen halunnut antaa tälle täydellisen huomioni. Hidas lukutapa oli kaiken sen arvoista.
Korento on äärimmäisen surullinen, mutta juuri oikealla tavalla. Se kertoo rakkaudesta sellaisella voimalla, johon en ole pitkään aikaan törmännyt.
Tähtien antamisesa neljä tähteä annetaan erinomaiselle kirjalle, mutta viisi tähteä on varattu niille kirjoille, jotka ylittävät kaiken.
November 10, 2020
Huh miten hyvä kirja!
Hyvin ja kauniisti kirjoitettu teos, jonka tarina avautui hiljalleen, lumosi ja vei mukanaan. Tarina herätti voimakkaita tunteita, se kosketti, pelotti, mutta inhimillisyydellään lämmitti. Dystopiaa eriarvoisesta yhteiskunnasta ja vastarinnasta.
Tarina ja kerronta muistuttavat Itärannan Teemestarin kirjaa. Aluksi liikaakin, aluksi mietin, että onko tämä vain kopio. Sitten hetken ärsytti kaunis, hidas kerronta. Mietin, onko tämä vain täynnä korulauseita, miksi tästä ei ole karsittu lauseiden pituuksia ja samalla sivumäärää? Malttamattoman lukijan mieli ei meinannut aluksi rauhoittua kirjan ääreen, mutta kun se teki niin, se kannatti. Tarina tuntui tekevän koloa sydämeen. Hitaasti. Ajan kanssa.
Ihastuin kirjassa lopulta kaikkeen. Sen herkkyyteen ja rajuuteen, kieleen ja tarinaan. Miten tarkkanäköistä on kerronta ja miten huikealla tavalla kuvataan ihmisyyttä.
Ihastuin myös siihen, että kirjan keskiössä on toisiinsa rakastuneet nuoret naiset, ja se ei ole mikään juttu. Rakkaustarina tässä on, hyvin kantava, mutta silti se ei ole pelkästään keskiössä.
Tämä on nuorille suunnattu, mutta en kokenut tätä vain nuortenkirjaksi. Kirja kuvaa ihmisyyttä ja elämää nuoren naisen silmin, mutta laajasti, eikä kerronta ole naiivia. Kirjassa kuvataan melko brutaalia väkivaltaa, seksuaalista hyväksikäyttöä ja vallankäyttöä, joten aina herkimmille kirjaa ei voi suositella.
Tämä ei ole vuosisadan paras kirja. Ei ehkä edes tämän vuoden. Mutta todella kova kirja, joka itselläni tuli ehkä oikeaan aikaan tai pakotti ainakin pysähtymään, ja lukemaan itsensä ajan kanssa.
Hyvin ja kauniisti kirjoitettu teos, jonka tarina avautui hiljalleen, lumosi ja vei mukanaan. Tarina herätti voimakkaita tunteita, se kosketti, pelotti, mutta inhimillisyydellään lämmitti. Dystopiaa eriarvoisesta yhteiskunnasta ja vastarinnasta.
Tarina ja kerronta muistuttavat Itärannan Teemestarin kirjaa. Aluksi liikaakin, aluksi mietin, että onko tämä vain kopio. Sitten hetken ärsytti kaunis, hidas kerronta. Mietin, onko tämä vain täynnä korulauseita, miksi tästä ei ole karsittu lauseiden pituuksia ja samalla sivumäärää? Malttamattoman lukijan mieli ei meinannut aluksi rauhoittua kirjan ääreen, mutta kun se teki niin, se kannatti. Tarina tuntui tekevän koloa sydämeen. Hitaasti. Ajan kanssa.
Ihastuin kirjassa lopulta kaikkeen. Sen herkkyyteen ja rajuuteen, kieleen ja tarinaan. Miten tarkkanäköistä on kerronta ja miten huikealla tavalla kuvataan ihmisyyttä.
Ihastuin myös siihen, että kirjan keskiössä on toisiinsa rakastuneet nuoret naiset, ja se ei ole mikään juttu. Rakkaustarina tässä on, hyvin kantava, mutta silti se ei ole pelkästään keskiössä.
Tämä on nuorille suunnattu, mutta en kokenut tätä vain nuortenkirjaksi. Kirja kuvaa ihmisyyttä ja elämää nuoren naisen silmin, mutta laajasti, eikä kerronta ole naiivia. Kirjassa kuvataan melko brutaalia väkivaltaa, seksuaalista hyväksikäyttöä ja vallankäyttöä, joten aina herkimmille kirjaa ei voi suositella.
Tämä ei ole vuosisadan paras kirja. Ei ehkä edes tämän vuoden. Mutta todella kova kirja, joka itselläni tuli ehkä oikeaan aikaan tai pakotti ainakin pysähtymään, ja lukemaan itsensä ajan kanssa.
November 28, 2020
Korento ei ole helppo kirja. Se on ahdistava, pelottava ja mahdollinen. Kirja on dystopiaa, mutta sen kertoma tarina ei eroa juurikaan niistä, joita oikeat ihmiset ovat kokeneet toisen maailmansodan aikaisilla työ- ja keskitysleireillä.
Meidän maailmamme, pari sataa vuotta vedenpinnan nousun jälkeen. Se maa, jota ennen kutsuttiin Japaniksi. Kaksi nuorta naista. Mai ja Satomi. Ulkokansalaisia. Internointileirit on purettu, asukkaat siirretty kyliin parisenkymmentä vuotta aikaisemmin, koska kansainvälisen huomion takia haluttiin tehdä jotain. Mutta mikään ei muuttunut merkittävästi. Ulkokansalaiset tekevät edelleen likaisen työn kemian- ja muovitehtailla, ovat puhdistaneet yhdinlaskeuman saastuttamaa maata. Kuolleet liian nuorina, sairaina, nälkäisinä.
Satomi ja Mai haaveilivat lapsina lähtevänsä pois. Mutta vuosien kuluessa tuo haave haalistuu mahdottomuuttaan. Ja sitten Mai viedään pois, nymfiksi. Entisen maailman geishan irvikuvaksi. Satomin viereen kasvaa tyhjyys.
Tämän lukemiseen meni enemmän aikaa kuin sivumärä antaisi olettaa. Kirjan tyyli on niin melankolinen, että lukuimua ei päässyt syntymään. Oli pidettävä hengitystaukoja välissä. Kirjassa on onneksi paljon runollisia kohtia, jotka toivat kauneutta maailmaan. Tässä on jotain samaa kuin Emmi Itärannan Teemestarin kirjassa, Eduard Verkinin Sahalinin saaressa, Eija Lappalaisen ja Anne Leinosen Routasisaruksissa.
Meidän maailmamme, pari sataa vuotta vedenpinnan nousun jälkeen. Se maa, jota ennen kutsuttiin Japaniksi. Kaksi nuorta naista. Mai ja Satomi. Ulkokansalaisia. Internointileirit on purettu, asukkaat siirretty kyliin parisenkymmentä vuotta aikaisemmin, koska kansainvälisen huomion takia haluttiin tehdä jotain. Mutta mikään ei muuttunut merkittävästi. Ulkokansalaiset tekevät edelleen likaisen työn kemian- ja muovitehtailla, ovat puhdistaneet yhdinlaskeuman saastuttamaa maata. Kuolleet liian nuorina, sairaina, nälkäisinä.
Satomi ja Mai haaveilivat lapsina lähtevänsä pois. Mutta vuosien kuluessa tuo haave haalistuu mahdottomuuttaan. Ja sitten Mai viedään pois, nymfiksi. Entisen maailman geishan irvikuvaksi. Satomin viereen kasvaa tyhjyys.
Tämän lukemiseen meni enemmän aikaa kuin sivumärä antaisi olettaa. Kirjan tyyli on niin melankolinen, että lukuimua ei päässyt syntymään. Oli pidettävä hengitystaukoja välissä. Kirjassa on onneksi paljon runollisia kohtia, jotka toivat kauneutta maailmaan. Tässä on jotain samaa kuin Emmi Itärannan Teemestarin kirjassa, Eduard Verkinin Sahalinin saaressa, Eija Lappalaisen ja Anne Leinosen Routasisaruksissa.
November 22, 2020
Oih! Olipa hyvä. Tämän lukemiseen meni paljon pidempään kuin olisin halunnut, koska väliin tuli opintojen takia luettavia kirjoja, mutta toisaalta tämä sopi luettavaksi hiljalleen, makustellen sanoja ja tunnelmaa.
Niin kaunista kieltä! Kuin jokin hento, hiljakseen kimaltava ja kilisevä koru (kansi kuvaa tekstin tunnelmaa ja sävyä harvinaisen hyvin). Tunnelma hauras ja hiljainen. Jotenkin erilainen kuin scifissä usein. Tässä tuntui menetys, kulttuurinen trauma, mahdollisen tajun rajallisuus. Kaiken kuvatun kauheus. Arvostan, miten nuorten aikuisten kirjassa tuotiin se oikeasti esille. Esimerkiksi seksuaalisen väkivallan hienovaraiset kuvaukset sävähdyttivät erityisesti.
Teoksen sanoma oli aluksi hieman hajallaan, mutta terävöityi loppua kohti taitavasti. Arvostin tosi paljon sitä, miten paljon globaalin oikeudenmukaisuuden ja toisista huolehtimisen merkittävyyttä tuotiin teoksessa esiin, se ei ainakaan lukemassani scifissä ole tuntunut korostuvan tarpeeksi.
Hetkittäin päähenkilön tottumus maailmaan, jossa elää, ja kuvailun rauhallisuus melkein turhautti, mutta Satomiin — kuten muihinkin henkilöhahmoihin — kiintyi silti voimakkaasti. Lukisin tästä maailmasta mielelläni vielä paljon lisää, taustatarinaa ja tulevaa.
Lopetus yllätti isosti, hyvällä tavalla. Jätti sopivasti aukkoja, mutta antoi ymmärtää tärkeimmän.
Erityisesti genressään todella hyvä ja kaunis kirja!
Niin kaunista kieltä! Kuin jokin hento, hiljakseen kimaltava ja kilisevä koru (kansi kuvaa tekstin tunnelmaa ja sävyä harvinaisen hyvin). Tunnelma hauras ja hiljainen. Jotenkin erilainen kuin scifissä usein. Tässä tuntui menetys, kulttuurinen trauma, mahdollisen tajun rajallisuus. Kaiken kuvatun kauheus. Arvostan, miten nuorten aikuisten kirjassa tuotiin se oikeasti esille. Esimerkiksi seksuaalisen väkivallan hienovaraiset kuvaukset sävähdyttivät erityisesti.
Teoksen sanoma oli aluksi hieman hajallaan, mutta terävöityi loppua kohti taitavasti. Arvostin tosi paljon sitä, miten paljon globaalin oikeudenmukaisuuden ja toisista huolehtimisen merkittävyyttä tuotiin teoksessa esiin, se ei ainakaan lukemassani scifissä ole tuntunut korostuvan tarpeeksi.
Hetkittäin päähenkilön tottumus maailmaan, jossa elää, ja kuvailun rauhallisuus melkein turhautti, mutta Satomiin — kuten muihinkin henkilöhahmoihin — kiintyi silti voimakkaasti. Lukisin tästä maailmasta mielelläni vielä paljon lisää, taustatarinaa ja tulevaa.
Lopetus yllätti isosti, hyvällä tavalla. Jätti sopivasti aukkoja, mutta antoi ymmärtää tärkeimmän.
Erityisesti genressään todella hyvä ja kaunis kirja!
October 24, 2022
Täydellinen kirja dystopioiden ystävälle. Hidastempoinen kerronta sopi mielestäni kirjaan, kun rakennettiin maailmaa. Anne-Maija Aalto sai minun tunteeni täysin mukaan ja valuin samaan epätoivoon, mihin kyläläisetkin. Huikea lukukokemus!
24.10. Toisella lukukerralla edelleen huikea lukukokemus, mutta tällä kertaa maltoin keskittyä paremmin pieniin yksityiskohtiinkin. Vielä parempi kuin ensimmäisellä lukukerralla!
24.10. Toisella lukukerralla edelleen huikea lukukokemus, mutta tällä kertaa maltoin keskittyä paremmin pieniin yksityiskohtiinkin. Vielä parempi kuin ensimmäisellä lukukerralla!
December 28, 2021
⭐3.5⭐
En jotenkin yhtään osaa arvioida tätä. Loppuu kohden parani toooosi paljon ja aloin tykkäämään tästä aika paljon. Tää on tavallaan aika raskas kirja lukee if u know what I mean mutta kannattaa kyllä lukea. Yleensä suomalaiset kirjat ei oikein nappaa joten oli ihan positiivinen yllätys.
En jotenkin yhtään osaa arvioida tätä. Loppuu kohden parani toooosi paljon ja aloin tykkäämään tästä aika paljon. Tää on tavallaan aika raskas kirja lukee if u know what I mean mutta kannattaa kyllä lukea. Yleensä suomalaiset kirjat ei oikein nappaa joten oli ihan positiivinen yllätys.
March 21, 2021
Huh. Olipas raskas ja kauhea ja kaunis.
Minulla oli ilo ja kunnia osallistua Anne-Maija Aallon kanssa samaan luovan kirjoittamisen seminaariin Turun yliopistossa, jossa tämä tarina sai alkunsa, joten olen ehkä hieman puolueellinen; rakastin tätä kertomusta jo sen syntyhetkillä! Lopputulos on toki pitkän matkan käynyt niistä päivistä (plus jouduin itse jättämään seminaarin kesken koska olen luovuuslukkoinen surkimus, hah), mutta silti aivan yhtä hengästyttävän hyvä kuin silloin osasin ennustaa.
Korento alkoi ehkä hieman hapuillen. Tuntui, että Mai menetettiin liian nopeasti, ja Satomin tarina puolestaan käynnistyi turhan hitaasti. Asetelma itsessään tuntui myös kenties hieman turhan tutulta, koska nuorten aikuisten dystopiafiktiota on tullut luettua kirja jos toinenkin. Mutta mitä pidemmälle tarina eteni, sitä voimakkaammaksi ja intensiivisemmäksi tunnelma kehittyi, ja sitä itsevarmemmalta Korennon ääni kuulosti. Loppuratkaisua odotti henkeään pidätellen, ja olin musertunut, kun se ei ollut niin onnellinen, kuin olin varovaisesti toivonut. Mutta moniulotteiset ja katkeransuloiset loput lienevät aika ominaisia dystopiakertomuksille, ja liian suoraviivaisen onnellinen loppu olisi epäilemättä vesittänyt tarinan vavahduttavan viestin.
Ennen kaikkea rakastan Aallon lyyristä, kipeän kaunista kirjoitustyyliä. Vaikka tapahtumat etenevät paikoitellen hitaasti, arvostan sitä, ettei Aalto kiirehdi, vaan käyttää juuri niin monta sanaa hauraiden tunteiden ja kauniiden kuvien luomiseen, kuin haluaa ja kuin tarina tarvitsee. Aallon kieli on elävää ja hengittävää ja nautin sen samanaikaisesta suoruudesta ja runollisuudesta. Kirjassa kerrotaan hirveistä asioista niitä pehmittämättä, mutta myöskään niillä mässäilemättä, mitä todella arvostan. Kirja todella pakottaa kohtaamaan paitsi potentiaalisen tulevaisuuden, myös tämän päivän realiteetit ja toden teolla pohtimaan ihmisten arvoa ja arvokkuutta. Elämän liekkiä ja kaikkea, mikä sen pyrkii tukahduttamaan.
Kaiken kaikkiaan, tämä on todella upea ja tärkeä kirja. Minulla kesti hieman turhan pitkään päästä kunnolla sisään sen maailmaan ja tunnelmaan, mutta arvelen, että vastavuoroisesti se tulee asustelemaan päässäni vielä pitkään kansien sulkemisen jälkeen.
Minulla oli ilo ja kunnia osallistua Anne-Maija Aallon kanssa samaan luovan kirjoittamisen seminaariin Turun yliopistossa, jossa tämä tarina sai alkunsa, joten olen ehkä hieman puolueellinen; rakastin tätä kertomusta jo sen syntyhetkillä! Lopputulos on toki pitkän matkan käynyt niistä päivistä (plus jouduin itse jättämään seminaarin kesken koska olen luovuuslukkoinen surkimus, hah), mutta silti aivan yhtä hengästyttävän hyvä kuin silloin osasin ennustaa.
Korento alkoi ehkä hieman hapuillen. Tuntui, että Mai menetettiin liian nopeasti, ja Satomin tarina puolestaan käynnistyi turhan hitaasti. Asetelma itsessään tuntui myös kenties hieman turhan tutulta, koska nuorten aikuisten dystopiafiktiota on tullut luettua kirja jos toinenkin. Mutta mitä pidemmälle tarina eteni, sitä voimakkaammaksi ja intensiivisemmäksi tunnelma kehittyi, ja sitä itsevarmemmalta Korennon ääni kuulosti. Loppuratkaisua odotti henkeään pidätellen, ja olin musertunut, kun se ei ollut niin onnellinen, kuin olin varovaisesti toivonut. Mutta moniulotteiset ja katkeransuloiset loput lienevät aika ominaisia dystopiakertomuksille, ja liian suoraviivaisen onnellinen loppu olisi epäilemättä vesittänyt tarinan vavahduttavan viestin.
Ennen kaikkea rakastan Aallon lyyristä, kipeän kaunista kirjoitustyyliä. Vaikka tapahtumat etenevät paikoitellen hitaasti, arvostan sitä, ettei Aalto kiirehdi, vaan käyttää juuri niin monta sanaa hauraiden tunteiden ja kauniiden kuvien luomiseen, kuin haluaa ja kuin tarina tarvitsee. Aallon kieli on elävää ja hengittävää ja nautin sen samanaikaisesta suoruudesta ja runollisuudesta. Kirjassa kerrotaan hirveistä asioista niitä pehmittämättä, mutta myöskään niillä mässäilemättä, mitä todella arvostan. Kirja todella pakottaa kohtaamaan paitsi potentiaalisen tulevaisuuden, myös tämän päivän realiteetit ja toden teolla pohtimaan ihmisten arvoa ja arvokkuutta. Elämän liekkiä ja kaikkea, mikä sen pyrkii tukahduttamaan.
Kaiken kaikkiaan, tämä on todella upea ja tärkeä kirja. Minulla kesti hieman turhan pitkään päästä kunnolla sisään sen maailmaan ja tunnelmaan, mutta arvelen, että vastavuoroisesti se tulee asustelemaan päässäni vielä pitkään kansien sulkemisen jälkeen.
December 13, 2021
Olipa hieno! Korennon maailma on dystopinen ja synkeä, mutta sen ihmiset läikkyvät valoa. Aallon kerronta on kaunista ja tarkkaa, tätä luki ilokseen.
Teemoiltaan aika raju, vaikka mitään kovin suoraa kuvausta ei esimerkiksi seksuaalisesta väkivallasta olekaan, eli ei mikään hyvän mielen kirja aiheiltaan. Pohjavireenä kuitenkin toiveikkuus ja valo.
Tosi samantyylinen tunnelma kuin Teemestarin kirjassa eli jos pidit siitä, kokeile ihmeessä tätä!
Teemoiltaan aika raju, vaikka mitään kovin suoraa kuvausta ei esimerkiksi seksuaalisesta väkivallasta olekaan, eli ei mikään hyvän mielen kirja aiheiltaan. Pohjavireenä kuitenkin toiveikkuus ja valo.
Tosi samantyylinen tunnelma kuin Teemestarin kirjassa eli jos pidit siitä, kokeile ihmeessä tätä!
January 11, 2021
Anne-Maija Aallon esikoisteos Syvään veteen edusti realistista nuortenkirjallisuutta surusta, joten uutuusdystopia Korento hyppää varsin erilaiseen genreen, vaikka syvissä vesissä tälläkin kertaa liikutaan. Korento sijoittuu tulevaisuuden Japaniin, jonka asukkaat on alistettu surkeaan asemaan. Kauniin proosan ja aasialaishenkisen dystopian yhdistelmä tuo mieleen Emmi Itärannan Teemestarin kirjan, joskin mukana on myös naisten alistamista ja seksuaalista väkivaltaa Margaret Atwoodin Orjattaresi-tyyliin. Lohduttomista kuvista huolimatta mukana on toivon kipinää ja toiminnan siemen, vaikka kerronta onkin hyvin hitaan viipyilevää ja reipastuu vasta aivan loppua kohden.
Virkistävästi tässä dystopiassa romantiikan sijaan pääosassa on ystävyys: Satomi ja Mai ovat erottamaton tyttökaksikko, kunnes toinen viedään komentajan seksileikkikaluksi. Internointikylän vääryydet ovat tähän asti olleet Satomille arkipäivää, mutta Main kohtalo on hänelle liikaa. Satomin on pakko yrittää tavoittaa ystävänsä ja auttaa häntä. Internointikylän toisen luokan kansalaisten karu kohtelu avautuu romaanissa vähä kerrassaan ja kauniin kiiltelevät takaumat pitävät tunnelman seesteisen surumielisenä. Satomi saa kuulla myös kapinallisesta äidistään ja siitä, mitä hänen vanhempiensa nuoruudessa tapahtui.
Vaikka Korento on luokiteltu nuortenkirjaksi ja päähenkilöt ovat nuoria, se sopii paremmin kypsemmille teineille, nuorille aikuisille ja aikuislukijoille. Mikään toiminnalla pakattu Nälkäpeli se ei ole, vaan edustaa lyyrisempää, yhteiskunnallisempaa ja rauhallisempaa dystopiaa. Itse olisin kaivannut hieman enemmän keskittymistä romaanin loppupuolen tapahtumiin, jotka nyt vilisivät silmissä alkupuolen seesteisyyteen verraten. Synkkä yhteiskunnallinen kuvaus raadollisuuksineen tuntuu niin aidolta, että vertautuu helposti todellisen maailman epäkohtiin ja diktatuureihin. Näin pandemia-aikaan luettuna Korento on sisällöltään raskas lukukokemus, vaikka kieli pysytteleekin kuulaana.
Arvio löytyy myös blogista Siniset helmet:https://sinisethelmet.wordpress.com/2...
Virkistävästi tässä dystopiassa romantiikan sijaan pääosassa on ystävyys: Satomi ja Mai ovat erottamaton tyttökaksikko, kunnes toinen viedään komentajan seksileikkikaluksi. Internointikylän vääryydet ovat tähän asti olleet Satomille arkipäivää, mutta Main kohtalo on hänelle liikaa. Satomin on pakko yrittää tavoittaa ystävänsä ja auttaa häntä. Internointikylän toisen luokan kansalaisten karu kohtelu avautuu romaanissa vähä kerrassaan ja kauniin kiiltelevät takaumat pitävät tunnelman seesteisen surumielisenä. Satomi saa kuulla myös kapinallisesta äidistään ja siitä, mitä hänen vanhempiensa nuoruudessa tapahtui.
Vaikka Korento on luokiteltu nuortenkirjaksi ja päähenkilöt ovat nuoria, se sopii paremmin kypsemmille teineille, nuorille aikuisille ja aikuislukijoille. Mikään toiminnalla pakattu Nälkäpeli se ei ole, vaan edustaa lyyrisempää, yhteiskunnallisempaa ja rauhallisempaa dystopiaa. Itse olisin kaivannut hieman enemmän keskittymistä romaanin loppupuolen tapahtumiin, jotka nyt vilisivät silmissä alkupuolen seesteisyyteen verraten. Synkkä yhteiskunnallinen kuvaus raadollisuuksineen tuntuu niin aidolta, että vertautuu helposti todellisen maailman epäkohtiin ja diktatuureihin. Näin pandemia-aikaan luettuna Korento on sisällöltään raskas lukukokemus, vaikka kieli pysytteleekin kuulaana.
Arvio löytyy myös blogista Siniset helmet:https://sinisethelmet.wordpress.com/2...
October 28, 2020
3,5! Tai ehkä 4tähteä🤔 täytyy pureskella
Read
September 27, 2021Tämä kirja meni ihon alle. En oikein tiennyt mitä odottaa, mutta rakastuin tämän romaanin kauniiseen kieleen, symboliikkaan ja hitaasti avautuvaan tarinaan. Keskiössä on päähenkilö Satomin sisäinen muodonmuutos (mihin romaanin nimikin viittaa) ja se on maalattu herkin ja tarkoin vedoin. Lukemisen jälkeen jäi tunne, että jotain siitä tarttui itseenikin.
May 16, 2022
[huutoitkua]
November 20, 2021
Tässä dystopiassa ollaan maassa, jonka me tunnemme Japanina. Väestö on jaettu koko-, puoli- ja ulkokansalaisiin ja kirjassa seurataan kahden ulkokansalaisen nuoren naisen elämää. Arki on tarkkaan säännösteltyä: hallinto päättää ulkonaliikkumisajoista ja työtehtävistä (jotka vievät ulkokansalaiset aina vaarallisiin olosuhteisiin) sekä säännöstelee voimakkaasti tarjolla olevan ravinnon määrää. Ulkokansalaiset ovat kuitenkin asettuneet oloihinsa, todenneet, että kaikki on kuitenkin periaatteessa ihan hyvin...kunnes seuraa vääjäämätön murros, jonka lukija saa kokea päähenkilön, Satomin kautta. Satomin esikuvana ovat lopulta omat vanhemmat sekä paras ystävä Mai, jonka kohtalo vie pääkaupunkiin.
Kirja on kauniisti kirjoitettu ja synkkä tulevaisuus on hyvinkin todentuntuinen Aallon elävän kuvauksen myötä. Miksi sitten vain kolme tähteä? No siksi, että tässä kirjassa oli minun makuuni liian selvästi näkyvillä ne esikuvapalaset, joista tarina oli koottu. Oli vähän Atwoodin Orjattaresta, vähän Itärannan Teemestarin kirjasta, vähän McCarthyn Tiestä, ja vähän Collinsin Nälkäpelistäkin. Joko oma dystopiakiintiöni on tullut täyteen ja osaan lajityypistä jo kaiken tai sitten Aalto ei vain muuten onnistunut luomaan minulle uskottavaa, omaa kokonaisuutta. Kirjan isot teemat ovat toki puhuttelevia, mutta jäivät nyt tämän havaintoni varjoon.
Kirja on kauniisti kirjoitettu ja synkkä tulevaisuus on hyvinkin todentuntuinen Aallon elävän kuvauksen myötä. Miksi sitten vain kolme tähteä? No siksi, että tässä kirjassa oli minun makuuni liian selvästi näkyvillä ne esikuvapalaset, joista tarina oli koottu. Oli vähän Atwoodin Orjattaresta, vähän Itärannan Teemestarin kirjasta, vähän McCarthyn Tiestä, ja vähän Collinsin Nälkäpelistäkin. Joko oma dystopiakiintiöni on tullut täyteen ja osaan lajityypistä jo kaiken tai sitten Aalto ei vain muuten onnistunut luomaan minulle uskottavaa, omaa kokonaisuutta. Kirjan isot teemat ovat toki puhuttelevia, mutta jäivät nyt tämän havaintoni varjoon.
August 1, 2022
Niin kaunis, mutta myös hyvin surullinen ja julma kuvaus lähitulevaisuuden Japanista. Selkeimpänä mielen päälle jää kysymys siitä, miten voimmekin kohdella toisiamme joskus niin välinpitämättömillä ja kauheilla tavoilla.
Tätä teki mieli lukea rauhallisesti ja mietiskellen, luku kerrallaan. Välillä mietin, oliko hidastempoisuus jopa ajoittain liiallista, mutta ehkä tämän tarinan kuuluikin välillä viipyillä ihan tavanomaisissa hetkissä.
Kaiken kaikkiaan todella hieno teos suomalaiselta sanataiturilta, jonka tekeleisiin tartun varmasti myös jatkossa.
Tätä teki mieli lukea rauhallisesti ja mietiskellen, luku kerrallaan. Välillä mietin, oliko hidastempoisuus jopa ajoittain liiallista, mutta ehkä tämän tarinan kuuluikin välillä viipyillä ihan tavanomaisissa hetkissä.
Kaiken kaikkiaan todella hieno teos suomalaiselta sanataiturilta, jonka tekeleisiin tartun varmasti myös jatkossa.
April 12, 2023
Tää kirja oli tosi kaunis, mutta myös tosi surullinen. Tykkäsin siitä, miten toi tarina kehitty ja lukijalle selvis koko ajan uusia asioita. Tällä kirjailijalla oli myös musta ihana kirjoitustyyli. Toi loppu jätti niin paljon kysymyksiä, että aioin varmasti lukee sen seuraavankin osan.
April 3, 2022
3,5⭐ - todella viihdyttävä
Tykkäsin, muistutti vähän Teemestarin Kirja -kirjaa.
Äänikirja oikein miellyttävä
Tykkäsin, muistutti vähän Teemestarin Kirja -kirjaa.
Äänikirja oikein miellyttävä
April 7, 2022
3,5 ⭐️
hieno dystopia, jonka loppu pilasi itseltäni jonkin verran koska en ole avointen tai surullisten loppujen fani 😅 tässä oli molempia.
hieno dystopia, jonka loppu pilasi itseltäni jonkin verran koska en ole avointen tai surullisten loppujen fani 😅 tässä oli molempia.
March 18, 2021
Annan tälle teokselle 3.5, mutta ihan neljään tähteen se ei taivu. Pidin Korennosta kovasti, sen kuvaamasta maailmasta ja hahmoista sekä hahmojen välisistä suhteista. Ne rakennetaan huolella ja ajan kanssa ja dystooppisesta maailmasta huolimatta tarinaan mahtuu paljon kauneutta ja mieleen painuvia hetkiä. Aallon kuvailu on lempeää ja rauhallista, mikä tekee tarinasta ja lukemisesta hidasta. Ehkä juuri se on ongelma: pidän kovasti siitä, että kirja kutsuu todella rauhoittumaan ja keskittymään, mutta samalla tyyli on ristiriidassa teeman ja kirjan maailman kanssa. Kuinka vain, tämä on hieno ja kaunis teos!
January 20, 2022
Korento sijoittuu tulevaisuuteen, jossa maailma on mullistunut. Merenpinta on noussut huomattavasti ja se on tuonut mukanaan muutoksia. Siellä, missä ennen oli Japani, on pienempi saari, jota hallitsee Itäisten Kauppaliittojen Unioni. Siellä kirjan päähenkilö Satomi asuu pienessä internointikylässä, koska hän on ulkokansalainen. Ulkokansalaisilla ei ole juuri mitään: ei oikeuksia, ei vapauksia, ei lukutaitoa tai muuta koulutusta, vain työtä, rajoituksia ja nöyrtymistä.
Satomilla on sentään paras ystävänsä Mai, kunnes ei enää ole. Alueen hallintoon kuuluva komentaja Rafikov on iskenyt silmänsä Maihin ja haluaa tämän Nymfikseen, siis jonkinlaiseksi prostituoidun ja seuraneidin yhdistelmäksi. Mai ei voi kuin suostua, koska ulkokansalaisilla ei oikeasti ole valinnanvaraa, ainakaan sellaista, missä toisena vaihtoehtona ei olisi kuolema. Suostumalla Main perhe saa sitä paitsi lisää ruokaa. Main lähtö repii kuitenkin Satomin elämästä merkityksen.
Anne-Maija Aalto piirtää Korennossa hyvin lohduttoman dystopiamaailman, jossa katastrofien jälkeinen maailma on jaettu tiukkoihin kerroksiin, joissa koko-, puoli- ja ulkokansalaisilla on kovin erilaiset oikeudet. Näennäisesti kaikki on ihan hyvin – ulkokansalaiset saavat sentään asua internointikylissä, eikä heidän tarvitse enää asua vankileireillä, kiitos ulkomaiden painostuksen vankileirin tilanteen vuodettua ulkomaiden tietoisuuteen.
Internointikylissäkin elämä on kuitenkin hyvin rajoitettua. Vanhaa äidinkieltä ei kuitenkaan saa puhua, lapsia ei kouluteta, kaikki naiset on steriloitu ja nuoret miehet viety muualle sotimaan Unionin puolesta. Mitä muuta tämä on kuin hidasta kansanmurhaa? Samalla internointikylien asukkaat ovat lamautuneet hyväksymään asiat sellaisina kuin ne ovat. "Kaikkihan on kuitenkin ihan hyvin" on valheista pahin.
Tämä ei siis ole mikään iloinen kirja, vaan itse asiassa aika laillakin odotuksiani synkempi. Hieman mietin, miksi tätä on niin kovasti nuortenkirjana markkinoitu. Johtuuko se siitä, että Satomi ja Mai ovat nuoria? Lasten- ja nuortenkirjaskaalalla tämä on minusta enemmän nuorten aikuisten (ja aikuisten) kirja kuin nuorempien lukijoiden, sen verran synkkiä viittauksia sortoon, kidutukseen ja seksuaaliseen väkivaltaan tarinassa on, jos ei sinänsä kovin suorasukaista kuvailua olekaan.
Itse en tätä kyllä lapsilla luetuttaisi, nuorilla kylläkin, eikä toisaalta aikuisten dystopioiden ystävien kannata tätä kirjaston nuortenhyllylle unohtaa. Ei tämä nyt niin kaukana vaikkapa Emmi Itärannan Teemestarin kirjasta ole, samankaltainen ilmastonmuutoksen jälkeinen aasialaisvaikutteinen dystopiamaailma molemmista löytyy.
Markkinoinnista viis, Korento oli oikein mainio kirja ja on mukavaa, että scifi ja nuortenkirjallisuuskin saa näkyvyyttä. Finlandia Junior -palkittu jatko-osa Mistä valo pääsee sisään pääsee kyllä tämän myötä ehdottomasti lukulistalleni.
Satomilla on sentään paras ystävänsä Mai, kunnes ei enää ole. Alueen hallintoon kuuluva komentaja Rafikov on iskenyt silmänsä Maihin ja haluaa tämän Nymfikseen, siis jonkinlaiseksi prostituoidun ja seuraneidin yhdistelmäksi. Mai ei voi kuin suostua, koska ulkokansalaisilla ei oikeasti ole valinnanvaraa, ainakaan sellaista, missä toisena vaihtoehtona ei olisi kuolema. Suostumalla Main perhe saa sitä paitsi lisää ruokaa. Main lähtö repii kuitenkin Satomin elämästä merkityksen.
Anne-Maija Aalto piirtää Korennossa hyvin lohduttoman dystopiamaailman, jossa katastrofien jälkeinen maailma on jaettu tiukkoihin kerroksiin, joissa koko-, puoli- ja ulkokansalaisilla on kovin erilaiset oikeudet. Näennäisesti kaikki on ihan hyvin – ulkokansalaiset saavat sentään asua internointikylissä, eikä heidän tarvitse enää asua vankileireillä, kiitos ulkomaiden painostuksen vankileirin tilanteen vuodettua ulkomaiden tietoisuuteen.
Internointikylissäkin elämä on kuitenkin hyvin rajoitettua. Vanhaa äidinkieltä ei kuitenkaan saa puhua, lapsia ei kouluteta, kaikki naiset on steriloitu ja nuoret miehet viety muualle sotimaan Unionin puolesta. Mitä muuta tämä on kuin hidasta kansanmurhaa? Samalla internointikylien asukkaat ovat lamautuneet hyväksymään asiat sellaisina kuin ne ovat. "Kaikkihan on kuitenkin ihan hyvin" on valheista pahin.
Tämä ei siis ole mikään iloinen kirja, vaan itse asiassa aika laillakin odotuksiani synkempi. Hieman mietin, miksi tätä on niin kovasti nuortenkirjana markkinoitu. Johtuuko se siitä, että Satomi ja Mai ovat nuoria? Lasten- ja nuortenkirjaskaalalla tämä on minusta enemmän nuorten aikuisten (ja aikuisten) kirja kuin nuorempien lukijoiden, sen verran synkkiä viittauksia sortoon, kidutukseen ja seksuaaliseen väkivaltaan tarinassa on, jos ei sinänsä kovin suorasukaista kuvailua olekaan.
Itse en tätä kyllä lapsilla luetuttaisi, nuorilla kylläkin, eikä toisaalta aikuisten dystopioiden ystävien kannata tätä kirjaston nuortenhyllylle unohtaa. Ei tämä nyt niin kaukana vaikkapa Emmi Itärannan Teemestarin kirjasta ole, samankaltainen ilmastonmuutoksen jälkeinen aasialaisvaikutteinen dystopiamaailma molemmista löytyy.
Markkinoinnista viis, Korento oli oikein mainio kirja ja on mukavaa, että scifi ja nuortenkirjallisuuskin saa näkyvyyttä. Finlandia Junior -palkittu jatko-osa Mistä valo pääsee sisään pääsee kyllä tämän myötä ehdottomasti lukulistalleni.
December 18, 2021
Olipas Korento väkevä veden nousun jälkeiseen Japaniin sijoittuva dystopia! Anne-Maija Aallon teoksen tunnelmassa ja tavassa, jolla hän avaa maailmaa ja teemoja lukijalle pikku hiljaa tarinan edetessä, on jotain Ishiguron Ole luonani aina -kirjan tapaista.
Satomi ja Mai asuvat kylässä, joka on syntynyt internointileirien purun jälkeen. Edelleen he kuuluvat ulkokansalaisiin ja heidän oikeutensa ovat kovin kapoiset verratuna kokokansalaisiin. Ulkokansalaisten tehtävänä on hoitaa yhteiskunnan "roskahommia"; puhdistaa maata ydinlaskeuman jäljiltä ja työskennellä tuotantotehtaissa. Ruokaa on niukasti, eikä elämässä ole suuresti hurrattavaa. Onneksi tytöillä on seuraa ja tukea toisistaan. Kunnes Mai viedään kylästä komentaja Rafikovin Nymfiksi. Tätä on Satomin vaikea sulattaa.
Korento ei ole kevyt kirja. Sen teemat ovat rajuja. Ihmisten kaltoinkohtelu jatkuvaa. Toivon pilkahduksia vähän. Mutta Aallon teksti on kaunista, viipyilevää ja karuista tapahtumista huolimatta levollista. Kerronnan rytmi tukee tarinaa hienosti.
Kirjan jälkeen on hieman ontto olo. Hetken seinään tuijotettuani etsin jatko-osan käsiini ja aloitan sen saman tien.
Satomi ja Mai asuvat kylässä, joka on syntynyt internointileirien purun jälkeen. Edelleen he kuuluvat ulkokansalaisiin ja heidän oikeutensa ovat kovin kapoiset verratuna kokokansalaisiin. Ulkokansalaisten tehtävänä on hoitaa yhteiskunnan "roskahommia"; puhdistaa maata ydinlaskeuman jäljiltä ja työskennellä tuotantotehtaissa. Ruokaa on niukasti, eikä elämässä ole suuresti hurrattavaa. Onneksi tytöillä on seuraa ja tukea toisistaan. Kunnes Mai viedään kylästä komentaja Rafikovin Nymfiksi. Tätä on Satomin vaikea sulattaa.
Korento ei ole kevyt kirja. Sen teemat ovat rajuja. Ihmisten kaltoinkohtelu jatkuvaa. Toivon pilkahduksia vähän. Mutta Aallon teksti on kaunista, viipyilevää ja karuista tapahtumista huolimatta levollista. Kerronnan rytmi tukee tarinaa hienosti.
Kirjan jälkeen on hieman ontto olo. Hetken seinään tuijotettuani etsin jatko-osan käsiini ja aloitan sen saman tien.
September 11, 2021
Jännä. Kamala. Pisti miettimään.
Jostakin syystä huomaan, että monia kirjoja tänä vuonna olen miettinyt sekä historian kautta että nykypäivään peilaten. Ei ole mitenkään uutta, eikä vanhaa tai mennyttä se, mitä tämä kirja sisältää. On ihmisiä edelleen, joita sorretaan, suljetaan yhteiskunnan ulkopuolelle.
Tarinaa kuunnellessa olin välillä pihalla, että onko nyt kyseessä uni, unelma, joku kuvitelma vai todellisuus kirjan henkilöillä.
Loppua odotin ja toivoin. Ei mennyt kuitenkaan niin kuin ajattelin. Ja toisaalta on onni, että kirjat loppuvat eri tavoin. Ja että jää miettimään sitä loppua.
Jostakin syystä huomaan, että monia kirjoja tänä vuonna olen miettinyt sekä historian kautta että nykypäivään peilaten. Ei ole mitenkään uutta, eikä vanhaa tai mennyttä se, mitä tämä kirja sisältää. On ihmisiä edelleen, joita sorretaan, suljetaan yhteiskunnan ulkopuolelle.
Tarinaa kuunnellessa olin välillä pihalla, että onko nyt kyseessä uni, unelma, joku kuvitelma vai todellisuus kirjan henkilöillä.
Loppua odotin ja toivoin. Ei mennyt kuitenkaan niin kuin ajattelin. Ja toisaalta on onni, että kirjat loppuvat eri tavoin. Ja että jää miettimään sitä loppua.
December 20, 2021
Luin ensin Aallon myöhemmän teoksen Mistä valo pääsee sisään ja pidin siitä kyllä enemmän. Tässä kirjassa oli paljon tahmeutta: asioita selitettiin liiaksi auki ja vaikka tietty viipyilevyys istui oikealla tavalla tunnelmaan ja siihen Japani-tematiikkaan, se myös ajoittain tuntui ihan vain puuduttavan tylsältä. Aallon kieli on kyllä todella kaunista ja rakentamansa maailma mielenkiintoinen ja ehyt.
June 16, 2022
Jag har vari i en bookslump nu hur länge som helst MEN denhär va den första boken jag läst (lyssna hehe) ut och nu är jag riktigt taggad att börja aktivt läsa igen yesssss. Börja egentligen bara lyssna på denhär boken för att jag insåg jag typ aldrig läst en bok som har en finsk författare. Boken va dock riktigt bra, mycke seriösare och mer hemsk än vad jag hade förväntat mig meeen lilla sköra jag klara no av den iallafall.
December 21, 2021
Synkkätunnelmainen ja vakavia aiheita käsittelevä realistinen dystopia menee ihon alle. Tarina seuraa entiseen Japaniin sijoittuvan internointikylän kahta nuorta asukasta selviytymistaisteluun asti etenevien tapahtumien keskellä.
December 26, 2022
Äärettömän kauniisti kirjotettu ja tykkäsin juonesta ihan hirveesti. Täs oli paljon kohtii jotka sisäls paljon kuvailuu ja oli ehk vähän hitaita mut munmielest ne toimi tän tyylisessä kirjas tosi hyvin. Rakastuin näihin hahmoihin kans. Aivan upee kirja kiitos olen puhunut
November 11, 2020
En oikeen osaa pukea sanoiksi mitä mieltä olin tästä, mutta jatko-osan lukisin jos sellainen tulisi. Tykkään enemmän sarjoista kun haluan aina tietää enemmän miten hahmot toimivat ja ajattelevat eri tilanteissa.
January 12, 2021
karu ja surullinen, mutta todella kauniisti kirjoitettu.
July 17, 2022
Nopea lukuinen, viihdyttävä ja tunteellinen kirja. Hahmot alkoivat muistuttaa toista perhettä, upean eläväisesti kuvailtu!
Displaying 1 - 30 of 93 reviews