What do you think?
Rate this book
Isä pullossa – Matka alkoholistin mieleen ja maailmaan
Isä pullossa on tyttären kertomus siitä, kuinka isän, lahjakkaan lääkärin, elämä tuhoutui alkoholismin vuoksi. Teos on myös laaja tutkimusmatka suomalaiseen alkoholismiin: kuinka työelämässä voi pärjätä alkoholistina ilman potkuja? Miltä tuntuu olla alkoholisti? Uskooko alkoholisti sepittämiinsä tarinoihin? Näkeekö hän läheistensä tuskan? Miksi häpeämme tätä sairautta niin paljon?
Kirjaan on haastateltu niin alkoholisteja, päihdetyön ammattilaisia kuin Alkon myyjiäkin. Tuloksena on lämmin ja rehellinen tietokirja monia puhuttelevasta aiheesta.
Kirjaan on haastateltu niin alkoholisteja, päihdetyön ammattilaisia kuin Alkon myyjiäkin. Tuloksena on lämmin ja rehellinen tietokirja monia puhuttelevasta aiheesta.
284 pages, Hardcover
Published October 1, 2020
22 people are currently reading
204 people want to read
About the author
Johanna Pohjola
4 books7 followersJohanna Pohjola on kirjoittanut narratiivisia psykologisia tietokirjoja liiallisesta miellyttämisestä ja alkoholistin mielenmaisemasta. Hän on taustaltaan journalisti ja antropologi ja työskentelee viestintäpäällikkönä riippuvuuksiin keskittyvässä Myllyhoitoyhdistyksessä. Pohjolan edellinen teos Isä pullossa (2020) sai Lauri Jäntin tunnustuspalkinnon.
Ratings & Reviews
Friends & Following
Create a free account to discover what your friends think of this book!
Community Reviews
Displaying 1 - 30 of 30 reviews
January 18, 2022
Aivan olennainen teos ei vain suomalaisen alkoholikulttuurin vaan myös ihan vain suomalaisen kulttuurin ymmärtämiseen. Pohjolan omat kokemukset, tutkimuskirjallisuus sekä asiantuntija- ja kokemuspuhujahaastattelut ovat mainiossa tasapainossa, ja kirjan rakenne muodostuu suorastaan koukuttavaksi. Samoihin teemoihin törmätään yhä uudelleen, mutta jatkuvasti laajentaen ja syventäen, minkä ansiosta kirja ei tunnu missään vaiheessa toisteiselta. Pohjolan kuvaukset häpeästä, puhumattomuudesta ja autenttisen minuuden kadottamisesta ovat todella koskettavia, kuten myös toivo siitä, että vaihtoehtoja ja toisin tekemisen mahdollisuuksia on olemassa.
Read
November 25, 2020" Kieltämisen näytelmää lienee näytelty Alkon myymälöissä erilaisin sanamuodoin vuodesta 1932, jolloin Oy Alkoholiliike Ab perustettiin. Nykymyyjät todistavat toistuvasti suurta vieraiden vyöryä, joka alkoholistien kotona käy. Pyyteetöntä avuliaisuutta, jolla nämä kiikuttavat pulloja isälleen, ukilleen ja juhliin. Luovuutta, jolla he kokkaavat viinikastikkeita tai muita alkoholipitoisia ruokia.
"Se lause menee niin, että kauheaa joutua ostamaan niin paljon, kun koko ajan käy hirveästi vieraita”, myyjä kertoo.
"Kaikki eivät välttämättä vielä tajua, että ovat alkoholisteja. Me tajuamme sen ennen heitä. Tässä pääsee seuraamaan ihmisiä läheltä."
Mistä myyjä sitten tunnistaa sepityksen? Teennäisyydestä ja selittelyn mausta, he vastaavat. Asiakas esimerkiksi kyselee muutaman päivän välein tietyn juoman sijaintia ja sanoo, että käy Alkossa niin harvoin. Tai selittää, että tämä on nyt viimeinen pullo. Päihtyneet yrittävät puolestaan usein teeskennellä, että ovat flunssassa kännin sijaan.
"Ihmisestä tulee yhtäkkiä hirveän kekseliäs. Se on lopulta hyvin läpinäkyvää", myyjä sanoo.
"Kyllähän meillä on silmät päässä. He yrittävät ehkä huijata enemmän itseään kuin meitä."
Kyllä, juuri niin he tekevät. "
"Se lause menee niin, että kauheaa joutua ostamaan niin paljon, kun koko ajan käy hirveästi vieraita”, myyjä kertoo.
"Kaikki eivät välttämättä vielä tajua, että ovat alkoholisteja. Me tajuamme sen ennen heitä. Tässä pääsee seuraamaan ihmisiä läheltä."
Mistä myyjä sitten tunnistaa sepityksen? Teennäisyydestä ja selittelyn mausta, he vastaavat. Asiakas esimerkiksi kyselee muutaman päivän välein tietyn juoman sijaintia ja sanoo, että käy Alkossa niin harvoin. Tai selittää, että tämä on nyt viimeinen pullo. Päihtyneet yrittävät puolestaan usein teeskennellä, että ovat flunssassa kännin sijaan.
"Ihmisestä tulee yhtäkkiä hirveän kekseliäs. Se on lopulta hyvin läpinäkyvää", myyjä sanoo.
"Kyllähän meillä on silmät päässä. He yrittävät ehkä huijata enemmän itseään kuin meitä."
Kyllä, juuri niin he tekevät. "
April 10, 2021
Pohjolan henkilökohtainen tapa lähestyä alkoholismia on mielenkiintoinen ja opettavainen. Mieleenpainuva kirja tabusta aiheesta.
March 21, 2021
Alkoholismi ja sen seuraukset ei ole mitenkään vieraita, jonka takia kirja tuli kirjastosta varattua. Kivan maanläheinen tapa kirjoittaa vaikeasta aiheesta, ilman hirmuista numeropommittelua. Kirjan omakohtaisuus toi asian lähelle ja helposti sisäistettäväksi.
Alkoholismi on sairaus johon liittyy ristiriitaisuutta, jossa toisaalta se hyväksytään, mutta heti jos käyttö nousee häiritsevästi esiin, on se häpeän aihe. Alihoidetuin kansantauti, jota vaietaan ja vaimennetaan hirveästi. Relevantti kirja kaikille, jotka ovat joskus miettineet omaa tai läheisten alkoholinkäyttöä tai toisaalta niille joilla alkoholismi on tai on ollut konkreettisesti läsnä elämässä.
Alkoholismi on sairaus johon liittyy ristiriitaisuutta, jossa toisaalta se hyväksytään, mutta heti jos käyttö nousee häiritsevästi esiin, on se häpeän aihe. Alihoidetuin kansantauti, jota vaietaan ja vaimennetaan hirveästi. Relevantti kirja kaikille, jotka ovat joskus miettineet omaa tai läheisten alkoholinkäyttöä tai toisaalta niille joilla alkoholismi on tai on ollut konkreettisesti läsnä elämässä.
August 8, 2021
Johanna Pohjola, Isä pullossa — Matka alkoholistin mieleen ja maailmaan (Gummerus, 2020) e-kirja/s. 284
Toimittaja ja antropologi Johanna Pohjolan isä oli lääkäri ja alkoholisti. Isänsä kuoleman jälkeen tytär alkoi selvittää, miksi alkoholismi vei häneltä isän. Pohjolan kohtalotovereita on Suomessa paljon, sillä maassamme on noin 200 000 alkoholistia, ja koska jokaisella on läheisiä keskimäärin 1—5, suurin piirtein miljoonaa suomalaista kärsii alkoholismista ja siihen liittyvästä häpeästä tavalla tai toisella. Kun vielä liikaa juovia on ainakin 600 000 – 700 000, voikin sanoa, että sairaus nimeltä alkoholismi koskettaa oikeastaan kaikkia. Hyvin monella työpaikalla joku on humalassa tai krapulassa – tai vähintään hekumoi juomisajatuksilla tai toipuu sairaudestaan.
Pohjola on paneutunut aiheeseen. Hän ei säästele itseään eikä isäänsä, muttei myöskään tuomitse. Pohjolan mukaan ihminen ei valitse juomista, vaikka se ulkoapäin voi siltä näyttää. "Kyseessä on etenevä aivosairaus, jossa alkoholi muovaa aivokuoren alaista hermosolurakennetta. Kun solut muuttuvat kylliksi, keskushermosto tulee kemiallisesti ja kroonisesti riippuvaiseksi alkoholista. Hermosto vaatii kemiallista ainetta, alkoholia, sillä se saa olon tuntumaan normaalilta."
Jo 11-vuotiaana Pohjola kirjoitti päiväkirjaansa, että isä on juoppo. Isä oli kotona, muttei siltikään läsnä. Jos isä oli selvin päin, hän oli kireä ja sai pienistäkin vastoinkäymisistä raivokohtauksia; jos isä joi, hän kulki lasi kädessä tytön perässä ja vaati tältä huomiota. Turvallista isää ei ollut. Sen sijaan Pohjola oppi häpeämään isäänsä ja myös itseään.
Pohjola selvitti myös isänsä ja sukunsa taustoja. Hän sai selville, että isän juominen oli ollut varsin "reipasta" jo parikymppisenä. Syitä isän juomiseen on paljon, mm. masennus, mahdollinen seksuaalinen hyväksikäyttö, yksinäisyys, keskeneräinen väitöskirja ja raskaat työtehtävät. Pohjolan mukaan isän juominen yltyi selvästi papan kuoleman jälkeen, mutta alkoholi oli isälle ongelma jo paljon aiemmin. Pohjolan isoisäkin oli ollut joko alkoholisti tai ainakin alkoholin suurkuluttaja. Hän taas oli huutolaislapsi, joka ei saanut käydä kouluja, mutta tahtoi pojastaan lääkärin. Pohjolan suvussa on siis geneettinen alttius ja lisäksi tottumus jättää kipeät asiat käsittelemättä.
Pohjolan mukaan alkoholistit ovat yleensä erinomaisia työntekijöitä: ahkeria, lahjakkaita ja tunnollisia. Lisäksi sairauden alkuvaiheessa he yrittävät hallita riippuvuuttaan pyrkimällä perfektionismiin ja erilaisiin suorituksiin. Pohjolan isäkin hoiti työnsä ja potilaansa pitkään täysin moitteettomasti. Korkki aukesi vasta kotona. Lääkärin onkin tavallista vaikeampaa nöyrtyä hakemaan apua, ja niinpä Pohjolan isäkin kirjoitti itselleen pirtua ja rauhoittavia. Oikeastaan isä oli siis sekakäyttäjä, ei pelkkä alkoholisti.
Ajoittain isä terästäyi ja oli kuivilla, mutta aina tuli retkahdus ja sairaus eteni. Työ kärsi, avioliitto hajosi, tuli väkivaltaa ja velkaa. Hiljalleen isä näyttikin jo alkoholistilta, ei kunnolliselta lääkäriltä.
Suomalaisessa kulttuurissa toisen alkoholinkäyttöön on kuitenkin hyvin hankala puuttua. Hyvää viinapäätä ihaillaan, mutta juoppoja sätitään ja jopa näiden lapsia katsotaan kieroon. Pohjolan isäkään ei saanut ikinä kirjallista varoitusta, vaikka tämä lopulta kulki töissä lähes miten sattui, jätti töitä tekemättä ja oli humalassa ja krapulassa työpaikalla.
Paapominen ja asioiden peitteleminen on väärin. Pohjola on sitä mieltä, että juuri toisten puuttuminen voi olla se tekijä, joka saa tilanteen kriisiytymään ja alkoholistin hakeutumaan hoitoon. On kuitenkin karmivaa, ettei hoitoon välttämättä pääse heti — ja liian monella otollinen aika menee ohi.
Hoitolaitoksissa tehdään hyvää työtä, ja niiden toimintaan Pohjola tosiaankin on perehtnyt. Hän nimittäin asui kuukauden verran toipilaiden kanssa ja kävi näiden istunnoissa. Monesta ei olisi ikinä päältäpäin uskonut, että tämä on alkoholisti. Hoidettavia onkin joka lähtöön, mutta Pohjolan mukaan yksi yhteinen seikka kaikilla on: "alkoholiriippuvaisella ensimmäisenä tulee aina alkoholi".
Lopulta Pohjolan isäkin sitoutui vieroitushoitoon ja oli kuivilla neljä vuotta. Sitten tuli kohtalokas retkahdus ja pian myös kuolema.
Yksi toipilas kertoo Pohjolalle ennen retkahtamistaan kuulevansa päässään ajatuksen: "Haluan elää, en suorittaa." Niinpä hän jättää hoidot ja kurvaa Alkoon.
Tutkimusten mukaan retkahtamisia voi välttää parhaiten pitämällä perusasiat kunnossa. On siis tärkeää, että toipuja syö, nukkuu ja hakeutuu muiden ihmisten seuraan, muttei paikkaan, jossa on tarjolla alkoholia. (HALT= hungry, angry, lonely, tired)
Pohjola on sitä mieltä, että omaan älynsä ja luonteensa lujuuteen ei voi kukaan täysin luottaa, sillä alkoholismi voi puhjeta milloin vain ja kenestä tahansa voi tulla alkoholisti. Kuitenkin toisilla on suurempi geneettinen alttius, ja se periytyy etenkin isältä pojalle.
Pohjola diagnosoi olleensa piilevä alkoholisti. Jo teininä hän ryyppäsi kavereidensa kanssa, ja parikymppisenä isä oli huolissaan tyttärensä alkoholinkäytöstä! Myöhemmin viini virtasi, ja Pohjola tunnustaa olleensa jossain määrin alkoholista riippuvainen sekä psyykkisesti että sosiaalisesti. Alkoholilla Pohjola haki muiden juojien hyväksyntää ja yhteenkuuluvuutta. Lisäksi hän kirjoittaa: "Käytin alkoholia tunnetyökaluna esimerkiksi rentoutumiseen, vaikeista asioista puhumiseen ja läheisyyden helpottamiseen." 35-vuotiaana Pohjola lopetti alkoholinkäytön lähes tyystiin, sillä hän tunnisti himon. "Jos kaapissa olisi avattu viinipullo, se ei jäisi juomatta."
Pohjola on omien sanojensa mukaan nykyään toipuva läheisriippuvainen ja aktiivinen kofeiiniriippuvainen. Kahviriippuvuuden hän hyväksyy, mutta läheisriippuvuudesta hän halua eroon. Häpeä, liiallinen kiltteys, miellyttämisen halu ja torjutuksi tulemisen pelko vain ovat Pohjolassa hyvin syvällä, kuten monilla muillakin alkoholistien läheisillä.
Pohjola on tyytyväinen, että hän tutkimusmatkallaan löysi isänsä. Hän näki tämän jonkun alkoholistin hymyssä, toisen retkahduksissa, kolmannen paljastumishuolissa ja neljännen isänrakkaudessa. Tärkeintä kirjoittajalle kuitenkin oli, että hän itse pääsi eroon syyllisyydestä. Hän ei ole vastuussa isänsä kuolemasta eikä hän olisi tätä voinut mitenkään pelastaa. "Päihdealalla jotkut sanovat: alkoholisti ei ole vastuussa sairastumisestaan, mutta toipumisestaan hän on."
"Isä pullossa" kertoo konkreettisesti ja monipuolisesti, millainen sairaus alkoholismi oikeasti on. Kirja on surullinen, hyväksyvä ja opettavainen, ja suosittelen sitä oikeastaan kaikille. Minuun syvimmän vaikutuksen tekivät Pohjolan omat kokemukset. Nuoruuden päiväkirjamerkinnät saivat palan kurkkuun, sillä tiedän liian monen kamppailevan vastaavien tunteiden ja tilanteiden kanssa. "Jos alkoholisti tietäisi, millaista tuskaa hän kylvää ympärilleen, hänen olisi luultavasti joko lopetettava juominen tai jatkuttava sitä vielä rajummin, jotta saisi tunteet turrutettua. Lopettamiseen hän ei ole valmis, kunnes on. Siihen asti kuplaan kajoaminen on hänelle lähinnä vittuilua."
Helmet 2021: 4, 28, 29, 36, 37 ja 45
Vielä muutama kiinnostava lainaus
* "Kuiva" potilas ei sillä hetkellä käytä alkoholia tai aineita, mutta hän ei ole kuitenkaan muuttanut entistä käyttöaikaista elämäntyyliään. Kuiva kokee raittiuden uhrauksena tai menetyksenä, raitis lahjana. Kuiva ei huolehdi itsestään ja kärsii edelleen syyllisyyttä ja häpeää."
"Lasinen lapsuus -kirjan tutkimuksen mukaan Suomessa 29 prosenttia lapsista on lapsena haitannut vanhempien alkoholinkäyttö.
"Me alkoholistit olemme yliherkkiä ja tunne-elämältämme sairaita."
Toimittaja ja antropologi Johanna Pohjolan isä oli lääkäri ja alkoholisti. Isänsä kuoleman jälkeen tytär alkoi selvittää, miksi alkoholismi vei häneltä isän. Pohjolan kohtalotovereita on Suomessa paljon, sillä maassamme on noin 200 000 alkoholistia, ja koska jokaisella on läheisiä keskimäärin 1—5, suurin piirtein miljoonaa suomalaista kärsii alkoholismista ja siihen liittyvästä häpeästä tavalla tai toisella. Kun vielä liikaa juovia on ainakin 600 000 – 700 000, voikin sanoa, että sairaus nimeltä alkoholismi koskettaa oikeastaan kaikkia. Hyvin monella työpaikalla joku on humalassa tai krapulassa – tai vähintään hekumoi juomisajatuksilla tai toipuu sairaudestaan.
Pohjola on paneutunut aiheeseen. Hän ei säästele itseään eikä isäänsä, muttei myöskään tuomitse. Pohjolan mukaan ihminen ei valitse juomista, vaikka se ulkoapäin voi siltä näyttää. "Kyseessä on etenevä aivosairaus, jossa alkoholi muovaa aivokuoren alaista hermosolurakennetta. Kun solut muuttuvat kylliksi, keskushermosto tulee kemiallisesti ja kroonisesti riippuvaiseksi alkoholista. Hermosto vaatii kemiallista ainetta, alkoholia, sillä se saa olon tuntumaan normaalilta."
Jo 11-vuotiaana Pohjola kirjoitti päiväkirjaansa, että isä on juoppo. Isä oli kotona, muttei siltikään läsnä. Jos isä oli selvin päin, hän oli kireä ja sai pienistäkin vastoinkäymisistä raivokohtauksia; jos isä joi, hän kulki lasi kädessä tytön perässä ja vaati tältä huomiota. Turvallista isää ei ollut. Sen sijaan Pohjola oppi häpeämään isäänsä ja myös itseään.
Pohjola selvitti myös isänsä ja sukunsa taustoja. Hän sai selville, että isän juominen oli ollut varsin "reipasta" jo parikymppisenä. Syitä isän juomiseen on paljon, mm. masennus, mahdollinen seksuaalinen hyväksikäyttö, yksinäisyys, keskeneräinen väitöskirja ja raskaat työtehtävät. Pohjolan mukaan isän juominen yltyi selvästi papan kuoleman jälkeen, mutta alkoholi oli isälle ongelma jo paljon aiemmin. Pohjolan isoisäkin oli ollut joko alkoholisti tai ainakin alkoholin suurkuluttaja. Hän taas oli huutolaislapsi, joka ei saanut käydä kouluja, mutta tahtoi pojastaan lääkärin. Pohjolan suvussa on siis geneettinen alttius ja lisäksi tottumus jättää kipeät asiat käsittelemättä.
Pohjolan mukaan alkoholistit ovat yleensä erinomaisia työntekijöitä: ahkeria, lahjakkaita ja tunnollisia. Lisäksi sairauden alkuvaiheessa he yrittävät hallita riippuvuuttaan pyrkimällä perfektionismiin ja erilaisiin suorituksiin. Pohjolan isäkin hoiti työnsä ja potilaansa pitkään täysin moitteettomasti. Korkki aukesi vasta kotona. Lääkärin onkin tavallista vaikeampaa nöyrtyä hakemaan apua, ja niinpä Pohjolan isäkin kirjoitti itselleen pirtua ja rauhoittavia. Oikeastaan isä oli siis sekakäyttäjä, ei pelkkä alkoholisti.
Ajoittain isä terästäyi ja oli kuivilla, mutta aina tuli retkahdus ja sairaus eteni. Työ kärsi, avioliitto hajosi, tuli väkivaltaa ja velkaa. Hiljalleen isä näyttikin jo alkoholistilta, ei kunnolliselta lääkäriltä.
Suomalaisessa kulttuurissa toisen alkoholinkäyttöön on kuitenkin hyvin hankala puuttua. Hyvää viinapäätä ihaillaan, mutta juoppoja sätitään ja jopa näiden lapsia katsotaan kieroon. Pohjolan isäkään ei saanut ikinä kirjallista varoitusta, vaikka tämä lopulta kulki töissä lähes miten sattui, jätti töitä tekemättä ja oli humalassa ja krapulassa työpaikalla.
Paapominen ja asioiden peitteleminen on väärin. Pohjola on sitä mieltä, että juuri toisten puuttuminen voi olla se tekijä, joka saa tilanteen kriisiytymään ja alkoholistin hakeutumaan hoitoon. On kuitenkin karmivaa, ettei hoitoon välttämättä pääse heti — ja liian monella otollinen aika menee ohi.
Hoitolaitoksissa tehdään hyvää työtä, ja niiden toimintaan Pohjola tosiaankin on perehtnyt. Hän nimittäin asui kuukauden verran toipilaiden kanssa ja kävi näiden istunnoissa. Monesta ei olisi ikinä päältäpäin uskonut, että tämä on alkoholisti. Hoidettavia onkin joka lähtöön, mutta Pohjolan mukaan yksi yhteinen seikka kaikilla on: "alkoholiriippuvaisella ensimmäisenä tulee aina alkoholi".
Lopulta Pohjolan isäkin sitoutui vieroitushoitoon ja oli kuivilla neljä vuotta. Sitten tuli kohtalokas retkahdus ja pian myös kuolema.
Yksi toipilas kertoo Pohjolalle ennen retkahtamistaan kuulevansa päässään ajatuksen: "Haluan elää, en suorittaa." Niinpä hän jättää hoidot ja kurvaa Alkoon.
Tutkimusten mukaan retkahtamisia voi välttää parhaiten pitämällä perusasiat kunnossa. On siis tärkeää, että toipuja syö, nukkuu ja hakeutuu muiden ihmisten seuraan, muttei paikkaan, jossa on tarjolla alkoholia. (HALT= hungry, angry, lonely, tired)
Pohjola on sitä mieltä, että omaan älynsä ja luonteensa lujuuteen ei voi kukaan täysin luottaa, sillä alkoholismi voi puhjeta milloin vain ja kenestä tahansa voi tulla alkoholisti. Kuitenkin toisilla on suurempi geneettinen alttius, ja se periytyy etenkin isältä pojalle.
Pohjola diagnosoi olleensa piilevä alkoholisti. Jo teininä hän ryyppäsi kavereidensa kanssa, ja parikymppisenä isä oli huolissaan tyttärensä alkoholinkäytöstä! Myöhemmin viini virtasi, ja Pohjola tunnustaa olleensa jossain määrin alkoholista riippuvainen sekä psyykkisesti että sosiaalisesti. Alkoholilla Pohjola haki muiden juojien hyväksyntää ja yhteenkuuluvuutta. Lisäksi hän kirjoittaa: "Käytin alkoholia tunnetyökaluna esimerkiksi rentoutumiseen, vaikeista asioista puhumiseen ja läheisyyden helpottamiseen." 35-vuotiaana Pohjola lopetti alkoholinkäytön lähes tyystiin, sillä hän tunnisti himon. "Jos kaapissa olisi avattu viinipullo, se ei jäisi juomatta."
Pohjola on omien sanojensa mukaan nykyään toipuva läheisriippuvainen ja aktiivinen kofeiiniriippuvainen. Kahviriippuvuuden hän hyväksyy, mutta läheisriippuvuudesta hän halua eroon. Häpeä, liiallinen kiltteys, miellyttämisen halu ja torjutuksi tulemisen pelko vain ovat Pohjolassa hyvin syvällä, kuten monilla muillakin alkoholistien läheisillä.
Pohjola on tyytyväinen, että hän tutkimusmatkallaan löysi isänsä. Hän näki tämän jonkun alkoholistin hymyssä, toisen retkahduksissa, kolmannen paljastumishuolissa ja neljännen isänrakkaudessa. Tärkeintä kirjoittajalle kuitenkin oli, että hän itse pääsi eroon syyllisyydestä. Hän ei ole vastuussa isänsä kuolemasta eikä hän olisi tätä voinut mitenkään pelastaa. "Päihdealalla jotkut sanovat: alkoholisti ei ole vastuussa sairastumisestaan, mutta toipumisestaan hän on."
"Isä pullossa" kertoo konkreettisesti ja monipuolisesti, millainen sairaus alkoholismi oikeasti on. Kirja on surullinen, hyväksyvä ja opettavainen, ja suosittelen sitä oikeastaan kaikille. Minuun syvimmän vaikutuksen tekivät Pohjolan omat kokemukset. Nuoruuden päiväkirjamerkinnät saivat palan kurkkuun, sillä tiedän liian monen kamppailevan vastaavien tunteiden ja tilanteiden kanssa. "Jos alkoholisti tietäisi, millaista tuskaa hän kylvää ympärilleen, hänen olisi luultavasti joko lopetettava juominen tai jatkuttava sitä vielä rajummin, jotta saisi tunteet turrutettua. Lopettamiseen hän ei ole valmis, kunnes on. Siihen asti kuplaan kajoaminen on hänelle lähinnä vittuilua."
Helmet 2021: 4, 28, 29, 36, 37 ja 45
Vielä muutama kiinnostava lainaus
* "Kuiva" potilas ei sillä hetkellä käytä alkoholia tai aineita, mutta hän ei ole kuitenkaan muuttanut entistä käyttöaikaista elämäntyyliään. Kuiva kokee raittiuden uhrauksena tai menetyksenä, raitis lahjana. Kuiva ei huolehdi itsestään ja kärsii edelleen syyllisyyttä ja häpeää."
"Lasinen lapsuus -kirjan tutkimuksen mukaan Suomessa 29 prosenttia lapsista on lapsena haitannut vanhempien alkoholinkäyttö.
"Me alkoholistit olemme yliherkkiä ja tunne-elämältämme sairaita."
September 21, 2022
Järkyttävää kuunnella sitä, miten alkoholin kanssa ongelmissa olevia suojellaan ja ei puututa alkoholin käyttöön ja ohjata hoitoon sairauden vuoksi. Myöskin alkoholistien omat kertomukset ja sanat kertovat karua kieltään. Kirjailijan omakohtainen kokemus korkeassa arvossa olevan isän alkoholismista tekee tämän kirjan juonesta sen langan. Ja kuinka viiltävää on lapsen ja nuoren päiväkirjamerkinnät.
March 23, 2021
Kosketti henkilökohtaisesti. Löysin paljon uutta ymmärrystä alkoholismista ja sitä sairastavasta ihmisestä. Hyvä ja tärkeä kirja ja erinomainen lukija. Kiitos!
December 10, 2021
The name and the cover did not speak to me. But I figured I had to read this anyhow. Or listen to, actually, these kinds of books are great to listen to.
This was way better than I expected! Really! It was very honest and clear and had heart. Some nice takes on alcoholism in our society and culture. Biographical elements of the writers father, interestingly from a higher class.
I particularly enjoyed the stories within the story, of the alcoholics interviewed.
These stories are still always the same. Doesn't still mean they aren't worth telling. But I'm starting to notice a pattern here. It's not a bad thing, nor a good thing either. But always heart-breaking and extremely frustrating. I'm getting the lyrics of Mos Def's UMI Says playing in my head, they go like this:
Sometimes I get discouraged
I look around and, things are so weak
People are so weak
Sometimes,
Sometimes I feel like crying
Good job on the book, Pohjola. I hope it helps you with your healing process.
Definitely something to read for anyone touched by the subject. And who wouldn't be?
This was way better than I expected! Really! It was very honest and clear and had heart. Some nice takes on alcoholism in our society and culture. Biographical elements of the writers father, interestingly from a higher class.
I particularly enjoyed the stories within the story, of the alcoholics interviewed.
These stories are still always the same. Doesn't still mean they aren't worth telling. But I'm starting to notice a pattern here. It's not a bad thing, nor a good thing either. But always heart-breaking and extremely frustrating. I'm getting the lyrics of Mos Def's UMI Says playing in my head, they go like this:
Sometimes I get discouraged
I look around and, things are so weak
People are so weak
Sometimes,
Sometimes I feel like crying
Good job on the book, Pohjola. I hope it helps you with your healing process.
Definitely something to read for anyone touched by the subject. And who wouldn't be?
November 12, 2020
Erittäin mielenkiintoinen kirja addiktiosta ja sen vaikutuksesta ihmiseen. Vaikka kirjan nimessä mennään vain alkoholistin mieleen, niin omasta mielestäni tämä kirja pureutuu hyvin vahvasti myös alkoholistin/addiktin omaisen tuntemuksiin ja ajatuksiin jopa omasta itseydestä. Siis siitä, kuinka toimii omassa elämässään, kun on tottunut puolustamaan ja jopa valehtelemaan oman perheenjäsenen puolesta.
Yllättävän eroavat ovat myös toimintatavat Suomessa eri kaupungeissa addiktienomaisten kanssa. Kirja herättää monta ajatusta siitä, voisiko edes sen ns. syyttömän osapuolen hyvinvoinnista huolehtia paremmin?
Yllättävän eroavat ovat myös toimintatavat Suomessa eri kaupungeissa addiktienomaisten kanssa. Kirja herättää monta ajatusta siitä, voisiko edes sen ns. syyttömän osapuolen hyvinvoinnista huolehtia paremmin?
May 12, 2021
Ihan uskomattoman hieno ja riipivän rehellinen kuvaus elämästä alkoholistin läheisenä. Meni monta kuukautta lukea, koska aiheet on rankkoja ja prosessointi vaati aikaa, mutta tahdon suositella kirjaa ihan kaikille.
Johanna Pohjola sanoitti paljon asioita, joita riippuvaisen läheisenä ja läheisriippuvaisena en ollut vielä edes tunnistanut. Haluan kiittää tästä kirjasta, siinä oli elämää mullistavaa voimaa.
Johanna Pohjola sanoitti paljon asioita, joita riippuvaisen läheisenä ja läheisriippuvaisena en ollut vielä edes tunnistanut. Haluan kiittää tästä kirjasta, siinä oli elämää mullistavaa voimaa.
Read
July 23, 2021Ajattelin pitkään, että kärsimykseni olivat lieviä. Mutta kun vanhempi on alkoholisti, lievää tuskaa ei taida olla olemassakaan, sillä tuska on aina tuskaa.
s. 19
Sain väläyksen siitä, miten tietämätön juova alkoholisti voi olla juomisensa seurauksista läheisissään. Hän ei yksinkertaisesti tiedä, näe, tajua tai huomaa niitä.
s. 229
s. 19
Sain väläyksen siitä, miten tietämätön juova alkoholisti voi olla juomisensa seurauksista läheisissään. Hän ei yksinkertaisesti tiedä, näe, tajua tai huomaa niitä.
s. 229
October 20, 2020
Henkilökohtainen kertomus, mutta myös hyvin tutkittu ja käsitelty alkoholismia laajemmalla tasolla. Voisin suositella kirjaa kaikille - vaikka asia ei olisi henkilökohtainen, auttaa se ymmärtämään ilmiötä jos sen kanssa joutuu tavalla tai toisella tekemisiin.
November 20, 2020
Isä pullossa -kirjan ytimen - sen kantavan rakenteen ja sielun - muodostaa sen kirjoittajan pyrkimys ymmärtää alkoholisoitunutta, ja kirjan ilmestyessä jo edesmennyttä, isäänsä. Tähän Pohjola tarvitsee asiantuntijoita, tuttavia ja ennen kaikkea muita alkoholisteja, jotka avaavat hänelle isän sairautta asiantuntijalausuntojen ja omien kokemustensa kautta. Pohjola käyttää lisäksi sekä omiaan että isänsä jälkeen jättämiä merkintöjä (Pohjola on ihailtavan säännöllisesti pitänyt päiväkirjaa aivan lapsesta saakka, mikä tuo kirjaan paljon lisäarvoa). Virkkeeseen tiivistettynä: kirja on Pohjolan matka isänsä mielenmaisemaan ja samalla dokumentaatio alkoholimista kaikille aiheesta kiinnostuneille.
Kirja kulkee näin taitavasti kaksilla rattailla: se on samaan aikaan Pohjolan - ja tavallaan hänen isänsä - omaelämänkerallinen kertomus, mutta myös yleinen opas ja tietokieja alkoholismista. Henkilökohtaisuus tekee kirjasta oivaa lukemista myös minun kaltaisille ihmisille, joille aihe on vieras, sillä kirja ei ole mikään ''näin pääset irti alkoholista - menetelmäopas'', joka olisi suunnattu vain alkoholisteille.
Kirja saa minulta neljä tähteä, sillä se onnistuu vaikeasta aiheestaan huolimatta monessa suhteessa. Pohjola kykenee puhumaan empaattisesti sekä alkoholisteista että läheisistä ja näkee alkoholismin kokonaisvaltaisena sairautena, joka koskettaa kaikkia alkoholistin lähellä olevia. Kirja myös tarkastelee aihettaan laajasti eikä sorru liiallisen ohjemaisuuteen ja käytännöllisyyteen, vaan ymmärtää ilmiön taustalla olevia ja siihen liittyviä moninaisia psyykkisia ja sosiaalisia vaikuttimia. Kirja käsittelee myös kattavasti alkoholismin lieveilmiöitä, kuten valehtelua, ja toimii itse esimerkkinä vaihtoehtoisesta toimintatavasta olemalla perusteellisen rehellinen. Taustatyötä on selvästi tehty paljon.
On yksi seikka, joka kirjaan tarttuvan on hyvä tiedostaa: Pohjola käsittelee alkoholismia sairautena ja näkee alkoholistin siten osin tahdottomana toimijana, joka ei tahallaan tai ilkeyttään juo, vaan on sairautensa uhri. Hän kuvaa alkoholistia ikään kuin kaksoipersoonana, jolla on oikea ja sen rinnalla alkoholistin persoona, jotka ovat osin toisistaan erillisiä. Silti Pohjola korostaa alkoholistin olevan itse vastuussa virheistään ja juomisen lopettamisesta. Alkoholismipersoonan suhde 'oikeaan' persoonaan oli ehkä kirjan ainoa osa, jota hieman kyseenalaistin tai josta kaipasin lisää tietoa (tämä tosin saattaa johtua myös omakohtaisen kokemuksen puutteesta). Kyseenalaistin asiaa lähinnä siksi, koska se tekee kysymyksen tekojen vastuusta osin vaikeasi ja paikoin mietin, käyttikö osa kirjassa esiintyvistä alkoholisteista tätä erottelua keinona luoda etäisyyttä omaan toimintaansa? Samaan aikaan täydellinen rehellisyys oman toiminnan tarkastelussa korostui ihailtavana piirteenä alkoholisiten jakamissa toipumistarinoissa, joten turha näitä ihmisiä on sen puoleen arvostella. Pohjolan tapa kirjoittaa asiasta tällä tavalla ei silti taatusti miellytä kaikkia - hän tiedostaa sen itsekin - ja kirja pyrkiikin avoimesti vaikuttamaan myös yhteiskunnallisiin asenteisiin koskien alkoholismia.
Kaikkiaan kirjaa voi suositella alkoholisteille, aiheesta kiinnostuneille sekä alkoholistin läheisille, tosin sellaisella varauksella, että Pohjolan tapa lähestyä asiaa voi jollekin olla ehkä vaikea tai erimielisyyttä herättävä - etenkin, jos vakaasti kokee läheisen alkoholistin satuttaneen tahallaan ja omana itsenään. Uskon silti, että Pohjolan kirjaa kannattaa lukea - joskus itselle sopivalla hetkellä.
Kirja kulkee näin taitavasti kaksilla rattailla: se on samaan aikaan Pohjolan - ja tavallaan hänen isänsä - omaelämänkerallinen kertomus, mutta myös yleinen opas ja tietokieja alkoholismista. Henkilökohtaisuus tekee kirjasta oivaa lukemista myös minun kaltaisille ihmisille, joille aihe on vieras, sillä kirja ei ole mikään ''näin pääset irti alkoholista - menetelmäopas'', joka olisi suunnattu vain alkoholisteille.
Kirja saa minulta neljä tähteä, sillä se onnistuu vaikeasta aiheestaan huolimatta monessa suhteessa. Pohjola kykenee puhumaan empaattisesti sekä alkoholisteista että läheisistä ja näkee alkoholismin kokonaisvaltaisena sairautena, joka koskettaa kaikkia alkoholistin lähellä olevia. Kirja myös tarkastelee aihettaan laajasti eikä sorru liiallisen ohjemaisuuteen ja käytännöllisyyteen, vaan ymmärtää ilmiön taustalla olevia ja siihen liittyviä moninaisia psyykkisia ja sosiaalisia vaikuttimia. Kirja käsittelee myös kattavasti alkoholismin lieveilmiöitä, kuten valehtelua, ja toimii itse esimerkkinä vaihtoehtoisesta toimintatavasta olemalla perusteellisen rehellinen. Taustatyötä on selvästi tehty paljon.
On yksi seikka, joka kirjaan tarttuvan on hyvä tiedostaa: Pohjola käsittelee alkoholismia sairautena ja näkee alkoholistin siten osin tahdottomana toimijana, joka ei tahallaan tai ilkeyttään juo, vaan on sairautensa uhri. Hän kuvaa alkoholistia ikään kuin kaksoipersoonana, jolla on oikea ja sen rinnalla alkoholistin persoona, jotka ovat osin toisistaan erillisiä. Silti Pohjola korostaa alkoholistin olevan itse vastuussa virheistään ja juomisen lopettamisesta. Alkoholismipersoonan suhde 'oikeaan' persoonaan oli ehkä kirjan ainoa osa, jota hieman kyseenalaistin tai josta kaipasin lisää tietoa (tämä tosin saattaa johtua myös omakohtaisen kokemuksen puutteesta). Kyseenalaistin asiaa lähinnä siksi, koska se tekee kysymyksen tekojen vastuusta osin vaikeasi ja paikoin mietin, käyttikö osa kirjassa esiintyvistä alkoholisteista tätä erottelua keinona luoda etäisyyttä omaan toimintaansa? Samaan aikaan täydellinen rehellisyys oman toiminnan tarkastelussa korostui ihailtavana piirteenä alkoholisiten jakamissa toipumistarinoissa, joten turha näitä ihmisiä on sen puoleen arvostella. Pohjolan tapa kirjoittaa asiasta tällä tavalla ei silti taatusti miellytä kaikkia - hän tiedostaa sen itsekin - ja kirja pyrkiikin avoimesti vaikuttamaan myös yhteiskunnallisiin asenteisiin koskien alkoholismia.
Kaikkiaan kirjaa voi suositella alkoholisteille, aiheesta kiinnostuneille sekä alkoholistin läheisille, tosin sellaisella varauksella, että Pohjolan tapa lähestyä asiaa voi jollekin olla ehkä vaikea tai erimielisyyttä herättävä - etenkin, jos vakaasti kokee läheisen alkoholistin satuttaneen tahallaan ja omana itsenään. Uskon silti, että Pohjolan kirjaa kannattaa lukea - joskus itselle sopivalla hetkellä.
October 22, 2020
Pohjolan kirja yllätti, niin tiukasti imaisi mukaan ja piti otteessaan. Vaikka omakohtaista kokemusta alkoholismista ei olisikaan (kuten mulla ei ole) kirja tarjoaa humaanilla ja hyväksyvällä otteella tutkitun näkökulman alkoholismiin sairautena. Se sivuaa myös muita riippuvuuksia. Perheen sisäinen kärsimys, läsnäolevan isän puute ja häpeän ja vihan käsittely oli omaelämäkerrallisista aineksista mielenkiintoisimpia.
En mielestäni ajatellut alkoholisteista tai muista päihderiippuvaisista kovin tuomitsevasti ennenkään, mutta uskon että Isä pullossa muutti katsetta ymmärtävämmäksi.
En mielestäni ajatellut alkoholisteista tai muista päihderiippuvaisista kovin tuomitsevasti ennenkään, mutta uskon että Isä pullossa muutti katsetta ymmärtävämmäksi.
November 16, 2022
Niin vaikuttava, että luin tämän kahteen kertaan. Täynnä relevanttia tietoa, jonka pohjatyö on tehty ilmeisen huolellisesti, mutta kuitenkin myös kerronnallisesti sujuva, rehellisen herkkä ja omakohtainen. Tuntuu terapeuttiselta lukea kirjoittajan taakan kevenevän sivu sivulta hänen löytäessään ymmärrystä ja anteeksiantoa. Samaistumispintaa löytää sellainenkin, jolla ei ole alkoholistia läheisenä. Kirjan parasta antia on alkoholisteihin liittyvän toiseuttamisen purkaminen, joka varmasti lisää kirjan lukijoiden empatiaa kanssaihmisiä kohtaan.
April 7, 2021
Vaikeasti ja kipeästä aiheesta on onnistuttu kirjoittamaan kiinnostava kirja, jossa on yhdistelty elämänkerrallista kerrontaa tietokirjamaiseen tekstiin. Aihetta on onnistuttu käsittelemään monipuolisesti niin alkoholistin, toipuvan alkoholistin kuin läheisen näkökulmasta, tieteellistä näkökulmaa tietystikään unohtamatta. Mielestäni tämä oli hyvä läpileikkaus aiheeseen ja Pohjolan omat päiväkirjamerkinnät toivat tämän vielä lähemmäs lukijaa.
April 12, 2023
Kirja, jonka kaikkien alkoholistin kanssa elävien tai eläneiden pitäisi lukea. Todella samaistuttava kirja, joka antaa todella laajan kuvan alkoholismista ja sen vaikutuksista kaikkiin sen ympärillä oleviin. Helposti luettava keetomus, johon on taidokkaasti yhdistetty faktaa, asiantuntija lausuntoja ja alkoholistien sekä toipuvien alkoholistien kommentteja/tarinoita. Tämä on kirja, jonka mun mielestä pitäis luetuttaa kaikille koulussa.
December 15, 2020
Yhdistelmä omaa/alkoholisti-isän elämäkertaa ja alkoholismiasiaa ihmislähtöisesti. Omaelämäkerrallinen ote on tällaisiin mielestäni oikein hyvä. Aiheesta on vaikea kirjoittaa 100 % perusteellinen kirja, eikä tässä siihen pyrittykään - ja hyvä niin.
March 17, 2021
Todella kansantajuisesti ja mielenkiintoisesti kirjoitettu teos alkoholismista, suosittelen! Mukana katkelmia kirjoittajan lapsuuden päiväkirjoista, joissa hän pohtii lapsen näkökulmasta isänsä käyttäytymistä alkoholin vaikutuksen alaisena.
April 11, 2021
Tämä kirja laajenee aihettaan suuremmaksi ja avaa alkoholismin ja riippuvuuksien anatomiaa näkökulmista, jotka eivät ehkä yleisessä keskustelussa nouse esiin. Koskettava ja rohkea kirja. Voisi mainiosti olla oppikirja sosiaalialalla.
October 25, 2022
Hienosti kirjoitettu, empaattinen ja asiallinen kirja alkoholismista ja alkoholistin mielestä. Kirjailija käyttää omaa kokemustaan alkoholistin tyttärenä pohjana, ammentaa tutkimuksista ja antaa äänen myös niille, jotka alkoholi on vienyt mukanaan.
November 10, 2020
On kyllä paskapuhetta, että sanotaan, että alkoholisti ei voi asialle mitään. Itse sen on kuitenkin aloittanut ja aiheuttanut.
Sinänsä hyvä kirja.
Sinänsä hyvä kirja.
November 30, 2020
Tarkka ja tunteikas selonteko alkoholismin vaikutuksesta ihmiseen ja hänen läheisiinsä. Pohjola on tehnyt suuren ja rankan työn, ja kirja on kirkkaasti kirjoitettu.
Kiitos.
Kiitos.
December 21, 2020
Hieno kirja.
December 26, 2021
Erinomainen kirja. Lasisessa lapsuudessa kasvaneena tämä avasi minulle hieman enemmän vanhempani mieltä ja miksi se pullo tuntui olevan minua tärkeämpi.
March 8, 2023
Todenmukainen ja siksi kammottava kuvaus alkoholiriippuvuudesta.
August 2, 2023
Jokaisen suomalaisen pitäisi lukea tämä kirja. Aloin ymmärtämään enemmän alkoholistin lapsia ja heidän käytöstä, tietenkin alkoholistien mielenmaiseman lisäksi.
November 6, 2024
Valaiseva ja upea kirja. Tämä oli kirja, jota tarvitsin todella paljon.
July 18, 2021
Välillä hyvinkin raskasta luettavaa, kun on niin kovin raskaasta aiheesta. Sujuvasti kerrottu ja nidottu omakohtaiset kokemukset muiden vastaaviin. Paljasti ainakin itselle paljon alkoholistin maailmasta ja riippuvuuksista yleensä. Kannattaa lukea, jos haluaa avata silmiään alkoholismin suhteen, mutta toisaalta, tietämättömyys voi olla siunaus.
February 19, 2021
Kirjoittaja tutustuu alkoholismiin laajasti eri näkökulmista, tuoden selkeästi esille alkoholismin olevan sairaus. Kirja toi mukanaan oivalluksia ja antoi myös aihetta itsetutkiskeluun.
Displaying 1 - 30 of 30 reviews