Sarjakuvaterapiaa ja muita kertomuksia hulluudesta kuvaa sitä, miltä tuntuu olla sekaisin. Kahdentoista sarjakuvanovellin takana ovat todelliset henkilöt, joiden mielenterveystarinat Viivi Rintanen kuvitti Hulluussarjakuvia-blogiinsa.
"Idea Hulluussarjakuvista virisi ymmärrettyäni, etten ole ainoa, joka häpeää hulluuttaan ja haluaa vapautua siitä. Jos hulluudesta ei pääse eroon, ehkä sentään häpeästä."
Kirjan kehyskertomus käsittelee aikaa, jolloin Viivi piirsi muiden kokemuksia sarjakuviksi ja kävi psykoterapiassa läpi omaa elämäänsä. Mihin se johtaa, kun vuosia syömishäiriön ja loppuunpalamisen välillä sahannut nainen puhuu terapeutille äidistään, koirastaan, kuntosalinsa anorektisesta juoksijasta ja inhoamastaan lifestyle-bloggaajasta? Omaelämäkerrallinen terapiakuvaus nivoo kaikki kertomukset yhteen ja näyttää myötätunnon, puhumisen ja kuuntelemisen muutosvoiman.
Viivi Rintanen (s. 1990) on sarjakuvataiteilija, graafinen suunnittelija ja kuvataideopettaja. Hänen 2015 ilmestynyt esikoisteoksensa Mielisairaalan kesätyttö valittiin Sarjainfo-lehden kriitikkoäänestyksessä vuoden parhaaksi sarjakuva-albumiksi.
Huh huh. Viivi Rintasen Sarjakuvaterapiaa ja muita kertomuksia hulluudesta (Suuri Kurpitsa, 2020) oli aika pysäyttävä teos.
Rintanen piirsi viiden vuoden ajan sarjakuviksi todellisten ihmisten kokemuksia mielenterveyden horjumisesta. Tarkoituksena oli tarjota vertaistukea ja purkaa aiheeseen liittyvää häpeäntunnetta. Sarjakuva-albumiin valikoitui kaksitoista tarinaa, jotka nivoo yhteen Viivi-kertojan omakohtainen tarina.
Psykoterapia, masennus, syömis- ja persoonallisuushäiriöt, traumaattinen suhde vanhempiin, itsemurhayritykset, turhauttavat kuntoutuspalvelut... Kaikkia näitä käsitellään erittäin onnistuneesti. Vaikka aiheet ovat ahdistavia ja surullisia, ei toivoa ole unohdettu.
Sosiaalisen median asettamia ulkonäkö- ja menestyspaineita kuvattiin sivuttiin albumissa mielenkiintoisesti. Esitämmekö omaa elämäämme? Onko täydellisen menestyjän rooli kauniiden kuvien totta, valhetta, satua vai työtä? Miksi sellainen ärsyttää (minuakin)?
Hienosti kuvitettu "Sarjakuvaterapiaa ja muita kertomuksia hulluudesta" on vuoden 2020 parhaita sarjakuvia. Suosittelen lämpimästi. Kiitos Viivi, kiitos kaikki jotka tarinansa kertoivat.
Viivi Rintasen sarjakuva-albumi erilaisista mielenterveysongelmista on kiinnostava, mutta ahdistava lukukokemus. Vesivärimäinen, omaleimainen, runsas ja vahva kuvitus välittää voimakkaita tunteita lukijalle. Tai näin minä sen koin.
Tuntui raskaalta lukea tiiviisti näin monta tarinaa siitä, miten eri tavoin ihmiset voivat huonosti, satuttavat itseään, vihaavat itseään, eivätkä välttämättä saa apua. Onneksi myös osalle apua löytyy ja se auttaa muuttamaan elämän suuntaa.
Sarjakuvista voi löytyä vertaistukea, samaistumispintaa ja lohtua.
Luin aiemmin Rintasen Mielisairaalan kesätytön ja pidän paljon sarjakuvataiteilijan persoonallisesta tyylistä ja pohdiskelusta tärkeiden aiheiden äärellä.
Yritin suhtautua tähän kovin kriittisesti kuten aina, jos aihe on sellainen, mikä tulee liki. Mutta tämä vei mennessään. Yhden "ärsyttävän" asian keksin: olisi ollut niin paljon aiheita/sairauksia/ongelmia, mistä olisi voinut kirjoittaa.
Tykkäsin jo Rintasen Mielisairaalan kesätytöstä ja tämä oli kyllä vielä parempi. Kuten nimikin kertoo, tässä on kokoelma kertomuksia hulluudesta. Päätarinana kulkee tekijän oma kamppailu mielenterveysongelmien kanssa ja rinnalla on useita muiden ihmisten tarinoita. Ei todellakaan mitään kepeää ja helppoa luettavaa (ja sisältövaroitukset melkeinpä kaikkeen mitä voi kuvitella aiheeseen liittyvän), mutta jotenkin kummasti samaan aikaan todella voimauttavaa luettavaa. Ja paikoitellen erittäin pysäyttävää. Rintasen piirrostyylistä pidän hyvin paljon, värien käyttö on upeaa. Voin kuvitella, että tästä tulee monelle tärkeä teos, ja hyvä niin. Onneksi tämä sarjakuva on olemassa. Ja onneksi Rintanen kertoo näitä tarinoita sarjakuvissaan.
Mielenkiintoinen ja tärkeä sarjakuvateos mielenterveysongelmista. Hieno idea koota ihmisten oikeita kokemuksia sarjakuvien muotoon ja julkaista ne kirjana. Se, että sarjakuvat perustuvat tositapahtumiin, tuo ne jotenkin lähemmäksi lukijaa, saa ne tuntumaan aidoilta ja käsinkosketeltavilta. Tätä teosta voisi suositella oikeastaan ihan kaikille ja etenkin niille, joille elämä mielenterveysongelmien kanssa - joko potilaana tai mielenterveysongelmista kärsivän ystävänä/kumppanina/läheisenä - on melko vierasta tai jos he eivät ymmärrä, millaista se voi olla. Tarinat olivat surullisia ja ajatuksia herättäviä, mutta antoivat myös toivon pilkahduksia. Myös piirrostyylistä pidin. Piirrostyyli ja sarjakuvien aiheet jatkavat samalla linjalla Rintasen toisen, mielisairaalamaailmaan sijoittuvan sarjakuvateoksen kanssa.
Jos Rintanen jatkaa sarjakuvien tekemistä, niin ehdottomasti aion lukea niitä jatkossakin!
Enpä tiennyt mitä avasin kun tähän teokseen tartuin. Aivan arvaamatta tämä olikin hieman henkilökohtaisempi kuin olin osannut odottaa. Suuri kiitos ja kunnia tarinansa kertoneille. Taas sai itkeä kerran jos toisenkin.
Vaikka tykkäsin mielisairaalan kesätytöstä enemmän, niin onhan tämä vaikuttava ja koskettava sarjakuva mielen järkkymisestä. Viivi punoo muiden tarinoita ja omaa kokemusta aika onnistuneesti yhteen. Suosittelen.
Viivi Rintanen piti Hulluussarjakuva-blogia vuosina 2015-2020, jolloin hän kuvitti muiden mielenterveystarinoita. Blogiin tarinoita kertyi enemmänkin, mutta nyt niistä 12 on julkaistu sarjakuva-albumina. Viivi itse on kärsinyt syömishäiriöstä: vuoroin syömättömyydestä ja vuoroin ahmimisesta. Tätä kaaosta ovat kasvattaneet ylisuorittaminen, yletön treenaaminen sekä hylkäämiskokemus. Kirjassa Viivi lomittaa omat terapiassa käyntinsä jännittävästi toisten tarinoihin. Albumi valottaa tavallisimpia mielenterveyden ongelmia. Syömishäiriöstä masennukseen, ja ahdistuksesta itsemurhayritykseen. Sivuilta käy selväksi myös avunsaannin vaikeus ja se jättimäinen stigma ja häpeä, jotka mielenterveyden ongelmiin liittyvät. Ihmisten tarinat ovat rankkoja ja järkyttäviä, mutta niistä löytyy myös toivo.
Viivin kuvat ovat ravisuttavia ja taidokkaita. Jokainen ruutu on kuin pienoistaideteos ja koko albumin piirtämiseen on kulunut varmaan tuhansia tunteja. Toivon tuominen masentuneille, ahdistuneille tai paniikkihäiriöisille nuorille sarjakuvaformaatissa on hieno idea. Kuin myös se, että avoimesti ongelmista puhuminen tuo valtavan helpotuksen. Kiitos teille rohkeat tarinanne kertojat! Jokainen tarina on koskettava, mutta minua järkytti eniten itsemurhaa viidennestä kerroksesta hyppäämällä yrittäneen Outin tarina. Hän ei kuollut, mutta putoamisessa saaduista vammoista toipuminen vaati useita leikkauksia ja vei vuosia. Jälkeenpäin hän ymmärtää, miten järjetön hänen tekonsa oli. Hän on oppinut arvostamaan elämää.
Vaikuttava ja tärkeä kirja. Mielen sairaudet eivät välttämättä näy päälle päin kovin selvästi, ja siksi on hyvä, että tällaisia teoksia julkaistaan muistutukseksi. Ja vielä tärkeämpää tietenkin on se, että tarinansa kertoneet ovat saaneet kuvitetusta tarinastaan voimia ja välineitä parempaan vointiin.
Rintasen tyyli on tunnistettava, sekä hyvässä että pahassa. En ole hänen visuaalisen tyylinsä suurin fani, mutta toisaalta ne likaiset ja vääristyneet värit tukevat viestiä. Pahimmin minun silmääni tökkäävät viivottimella vedetyt viivat, mutta niidenkin kanssa pärjää, kun kokonaisuus on niin vahva.
Hienoa, että tällainen kirja on tehty, ja ihmiset ovat päässeet kertomaan omia sairastumis- ja selviytymistarinoitaan. Piirrostyyli ei kauheasti miellytä omaa silmääni, mutta se sopi tarinoihin. Uutta tietoa tai oivaltamista teos ei minulle tarjonnut, mutta itketti kyllä, välillä kovastikin. Tärkeä teos.
Viivi Rintasen työ tosi tärkeää, blogi ja tää kokoelma yksinkin sen jo osoittaa. Stigman vähentämisessä on työtä. Mulle isoin osa tätä oli yllättäen terapiaprosessin kuvaaminen. Tykkään myös Rintasen värienkäytöstä, tunnetilat tulee hyvin esiin.
Tosi kauniisti piirrettty ja väritetty sarjakuvakokoelma tärkeistä aiheista ja kokemuksista. Opettavaista ja kasvattavaa luettavaa, ajoittain ahdistavaakin. Ja tekijän oma tarina muiden lomassa kasasi hienoksi kokonaisuudeksi!
Oli hieno ja hyvä sarjakuva mielensairauksista. MOnen eri ihmisen tarinat, yhden kuvittamana. Ja kuvittajan oma elämä kulkee siinä rinnalla. Oli hieno ja tärkeä kokemus ja upeaa että tällainen on tehty!
Tätä en pystynyt laskemaan käsistäni, vaikka samalla selasin jatkuvasti taaksepäin ja palasin yhä uudelleen muutamiin tarinoihin ja kuviin.
Rintasen sarjakuva kertoo monta tarinaa. Samalla kun hän käsittelee omaa elämää ja terapiaansa, Rintanen piirtää sarjakuvia muiden kertomuksista. Minua kosketti erityisesti se kunnioitus, jolla jokaisen tarina on kerrottu - se aika, huolellisuus ja jakaminen, jota niiden muuttaminen sarjakuvaksi on vaatinut. Pientä kaikki tietenkin siihen verrattuna, mitä niiden eläminen on tarinan omistajalta vuosien aikana vienyt.
Henkilökohtainen ja yleinen samanaikaisesti. Samastuttava ja pelottava. Ahdistava ja lohduttava.
Itselleni jäi tämä pyörimään mieleen:
"Helsingin Sanomat 30.11.2020: Sarjakuvataiteilija Viivi Rintanen aikoo piirtää ja kirjoittaa hulluudesta niin kauan, että hullu ei ole enää haukkumasana"
Kirjassa kerrotaan kirjailijan omia kokemuksia hulluudesta sekä mukana on useita henkilöitä, jotka ovat pyytäneet oman tarinansa piirrettäväksi.
Idea on hieno ja pidän yksittäisistä tarinoista, mutta kirjan kokonaisuus on hieman ontuva. Päätarinan hahmoja on välillä hankala erottaa toisistaan ja ne tuntuvat välillä sekoittuvan liikaa yksittäisiin tarinoihin. Kirjaa olisi varmasti selkeyttänyt huomattavasti, jos suoraan yksittäisten tarinoiden jälkeen olisi ollut tarinasta kertovan henkilön omat huomautukset. Itse teoksen esittelyitä lukiessani palasin monta kertaa lukemaan myös kunkin henkilön sarjakuvat ja ne tuntuivat silloin paljon selkeämmiltä ja niihin samaistui helpommin. Tämä kirjan epäselvyys johtunee aika pitkälti siitä, että nettisarjakuva on siirretty kirjamuotoon eikä siihen ole tehty tarvittavia muutoksia, jotta tarina toimisi hyvin kirjana. Blogimuodossa tarinat toimivat varmasti paljon paremmin, koska tarinoihin pystyy helposti liittämään myös pienen pätkän taustatietoja.
Pidän todella paljon teoksen värimaailmasta ja kaikki tarinat ovat selkeitä ja hyviä lukea yksittäisinä. Niistä ei kuitenkaan muodostu sellaista selkeää kokonaisuutta, joka nostaisi teoksen seuraavalle tasolle. Mielenterveysongelmista kärsivälle teos tarjoaa paljon samaistumisen kohteita ja omien tunteiden tunnistamista muiden ihmisten tarinoiden kautta.
Viivi Rintasen toinen sarjakuvakirja Sarjakuvaterapiaa ja muita kertomuksia hulluudesta kertoo esikoiskirjan Mielisairaalan kesätyttö (2015) tavoin hänestä itsestään. Lisäksi hän kertoo kaksitoista muuta sarjakuvanovellia. Kirjan taustalta löytyy yhdentoista eri ihmisen kokemuksia hulluudesta.
Sarjakuvaterapiaa ja muita kertomuksia hulluudesta ei ole hoitokirja, vaan kirja on kuvaus ihmisten omista hulluuden kokemuksista. Kiitokset jokaiselle kirjan tekemiseen osallistuneelle ja oman tarinansa rohkeasti esille avanneille henkilöille. Toivon teille jokaiselle valoisempia aikoja ja jaksamista. Viivi Rintanen, olet loistava ja lahjakas graafikko ja tarinankertoja.
Törmäsin Viivi Rintasen sarjakuvataiteeseen ensimmäisen kerran kolme vuotta sitten kun lainasin kirjastosta "Mielisairaalan kesätyttö"-sarjakuva-albumin. Ihastuin kertaheitolla hänen tyyliinsä piirtää ja kirjoittaa vaikeista aiheista, erityisesti mielenterveyden järkkymisestä ja siitä toipumisesta. Seurasin hänen blogiaan kunnes siirryin Instagramin puolelle. Kun kuulin että Hulluussarjakuvat tulevat kirjaksi olin innoissani ja tilasinkin kirjan heti omakseni.
Kirjassa on kaksitoista tarinaa joissa ääneen pääsee oikeat ihmiset todellisine kokemuksineen ja tarinoineen. Aiheet ovat rankkoja, mileneterveyden järkkyminen ja siitä toipuminen on pitkä ja mutkikas prosessi joka kestää kullakin ihmisellä oman aikansa. Rintasen piirrostyyli tukee aiheenkäsittelyä ja viiltävän tarkat analyysit omassa terapiaprosessissa syventävät kirjan kokonaisuutta. Kirjan tuo esille sitä stigmaa ja häpeää jota jokainen mielenterveysongelmia kokenut joutuu kohtaamaan. Rintanen onkin kertonut että hän piirtää niin kauan kun "hullu" on haukkumasana.
Uskomattoman kauniilla vesiväritekniikalla kuvitettu sarjakuvakirja mielenterveysteemoista. Kirjassa esitellyt huluustarinat ovat rehellisiä, raakoja ja yllättäviä. Vaikka kuvituksen hahmot sattavat olla resuisia ja huolittelemattomia, on juurikin näiden tarinoiden kertominen ja julkituonti uskomattoman arvokasta. Rintanen ei kuitenkaan väitä hahmojen itsensä olevan arvokkaita, vaan piirtää yhteiskunnassamme päivittäin tapahtuvat todellisuudet kuvaksi lukijan arvioitavaksi.
Tämä teos on niin puhutteleva, etten itse kykene lukemaan sitä paljoa kerrallaan, sillä on tärkeätä hengähtää ja pysähtyä miettimään, mitä kaikkea itsestäni pystyn peilaamaan kussakin tarinassa. Vaikka olisi lukenut aikanaan Rintasen sarjisblogia, jossa nämä tarinat alkujaan ilmestyivät, on tällä kirjalla tarjota paljon uutta: autobiografinen kehyskertomus, joka myös on mittava ja oman elämän painoisensa, sekä lisähuomioita tarinankertojien elämään.
Tästä jäi sekavia tunteita. Tykkään Rintasen kuvituksesta, ja tähän oli koottu kiinnostavia tarinoita soljuvalla rytmityksellä. Se mikä jäi vaivaamaan oli etten löytänyt tästä itselle mitään validoivaa tai toivoa herättävää, vaikka sitä tekijä ja tarinan kertojat teoksella halusivat tarjota. En tiedä miksi näin kävi, koska teoriassa mun pitäisi löytää näistä tarinoista montakin samaistumiskohtaa. Mikä tässä sitten toiseutti? Jokin siinä miten oireita ja mielisairaan elämää kuvataan? Vai perspektiivi mistä tarinat on kerrottu, kun on jo päässyt kiinni kuntoutumiseen ja elämänhaluun? Ehkä se kenen tarinoita kerrottiin? Heistä suurin osa oli naisia ja äitisuhteeseen liittyvät ongelmat yhdisti monia tarinoista.
Ollapa niin viiltävän analyyttinen että osaisi tarkastella onko vika lukijassa vai teoksessa.
Harvoin nousee tippa linssiin näin monta kertaa yhden kirjan aikana. Tässä oli niin paljon samaistuttavaa, koskettavaa, haavoittavaa. Niin paljon tärkeää asiaa. En odottanut tällaista kokemusta, kun aloitin lukemisen. Kirja oli hujauksessa ohi.
Taiteellinen tyyli on upea. Aiheena on hulluus, joten sitäkin hullummat vesiväriroiskeet ja liioitellut piirteet sulautuvat täydellisesti yhteen tekstin kanssa. Värimaailma on kaunis ja koukuttava.
Koin päässeeni jonkinlaiseen yhteyteen kirjan henkilöiden kanssa. On ihanaa nähdä, miten tämä kirja ei romantisoi mielenterveyden järkkymistä, vaan näyttää, miten p*rseestä se on. Teos on raaka ja rehellinen. Toisaalta Rantanen haluaa myös osoittaa, että mielenterveyden ongelmiin kannattaa hakea apua.
Äärimmäisen tärkeä kirja, ja tällaisia rohkeita teoksia haluan ehdottomasti nähdä lisää. Lukekaa, lukekaa, nyt!
Tarinoita mielenterveysongelmista, terapian tärkeydestä ja kertomisen ja kuulemisen muutosvoimasta. Kirja kertoo ajasta, jolloin Viivi Rintanen piirsi muiden mielensairauksien kanssa kamppailevien tarinoita ja samalla kävi läpi omaa tarinaansa terapiassa. Tästä kaikesta syntyi lopulta koskettava ja hienosti piirretty sarjakuvakirja.
Arvokas kirja tärkeästä aiheesta. Pidän piirrostyylistä, akvarelli sopii päänsisäisten tunnelmien kuvailuun hyvin. Todella kiinnostavaa oli myös seurata edellisen omaelämäkerrallisen Mielisairaalan kesätytön "juonikuvioiden jatkoja".
Hienosti kasattu kokonaisuus. Rintasen kuvitus on pysäyttävä ja raadollisen kaunis. Kuvista välittyy tarinoiden tunnelma, joka on toki raskas- kuvataanhan niissä mielisairauksia, ja sellaisen kynsissä elämistä. Löytyy niistä toivoakin onneksi. Suosittelen.
Lohdullinen sarjakuvateos masennuksesta ja muista mielenterveyden häiriöistä. Sarjakuvaterapiaa sisältää muiden Rintaselle kertomia tarinoita, joiden taustalla kulkee Rintasen tai ainakin tässä sarjakuvassa hänen avatarinaan toimivan hahmon tarina.
Kaunis ja koskettava kokonaisuus mielisairauksien erilaisista kokemuksista. Tarina toisen perään ilman taukoa tuntui aika rankalta. Olisi pitänyt pitää taukoa välillä.