Myllypuron päivystykseen raahautuu verinen ja sekava maahanmuuttajapoika. Toipuessaan sairaalassa hän paljastaa psykiatrille, että häntä on painostettu itsemurhaan. Herttoniemessä vanha rouva jättää itsemurhaviestin ja katoaa. Rikostutkija Karita Haapakorpi tapaa kesäjuhlissa tilastotieteilijän, joka ihmettelee Itä-Helsingin ei-luonnollisten kuolemien määrää. Liian monta sattumaa johtaa poikkeuksellisen rikostutkinnan avaamiseen. Epäselviä kuolemantapauksia löytyy vuosien takaa. Tapahtumien edetessä Herttoniemen siirtolapuutarhan lempeä idylli säröilee, ja nuorista koostuva Hylättyjen jengi nousee jatkuvasti esille. Kun media saa vihiä mitä etsitään ja julkaisee tietonsa kohuotsikoilla, ihmisten keskuudessa alkaa levitä hysteria. Uhanalaiset on henkilövetoinen rikostarina, jonka iso teema käsittelee sitä, miten ihmiset toimivat sisäisten ja ulkoisten uhkien jatkuvassa paineessa. Pelon ja rakkauden vastavoimat ottavat yhteen välillä väkivaltaisesti, toisinaan tumman huumorin sävyttämänä.
Olen lukenut Tommi Laihon kolumneja Markkinointi & Mainonnassa ja pitänyt niistä. Luonnollisesti kirja päätyi luettavaksi tämän perusteella.
En erityisemmin lue dekkareita, mutta siihenkin suhteuttaen tämä ei valitettavasti ollut kovin kaksinen.
Tarina kiertyi hitaasti kasaan ja lopetus lässähti. Osan haasteellisuutta lisäsi kirjan hieman liian runsas teksti. Siitä puuttui ilmavuus, joka teki lukemisesta hitaampaa ja vaikeampaa kuin olisi ollut tarpeen. Henkilöhahmoja sekä heidän tekoja selitettiin turhan paljon auki, joka kiteytyi yliselittämisen kokemukseksi.
Aivan liian rönsyilevä ja alussa tuntui,ettei päästä ollenkaan asiaan vaan lähdetään sivuraiteille,joilla ei edistetty ainakaan juonen eteenpäin viemiselle.
Äkkiä ostin ja luin, kun kertoo kotihuudeista, mutta ei oikein sytyttänyt. Perusdekkari, mut jotenkin Swedish do it better. Syyllisen henkilökuva jäi tosi ohueksi, ehkä.
Tommi Laihon esikoisdekkari Uhanalaiset alkoi todella repäisevästi. Nuori poika konttasi sisään päivystykseen. Hän oli todella huonossa kunnossa. Poika oli yrittänyt itsemurhaa. Poikaa puhutellut psykiatri nimeltään Amina oli sitä mieltä, että jokin pojan kertomuksessa oli niin väärin, että se vaati paikalle poliisin, joten Amina pyysi paikalle hyvän ystävänsä rikostutkija Karita Haapakorven.
Tommi Laihon Uhanalaiset vei mukanaan tummien rikosten poluille.
Kirjassa oli potentiaalia, mutta toteutus jätti toivomisen varaan.. Kirja sisälsi paljon kirjoitusvirheitä, epäolennaisia asioita ja henkilöt jäivät aika pintapuolisiksi. Kirjoitustyylistä huomaa heti, että kirjoittaja on kolumnisti ja lisäksi sosiaalisesta mediasta ja sen negatiivisista vaikutuksista paasattiin mielestäni turhan paljon...
Olipa taitavasti tehty esikoisdekkari! Kauhesti pohdintaa ja mediakriittisyyttä, somekriittisyyttä ynnä muuta, joka jossain vaiheessa saattaa alkaa ärsyttämään, mutta ei vielä tällä kertaa.
Kirjan luettua tuli vähän sellainen olo, että loppuratkaisun kirjoittamisessa on tullut kova kiire. Sen kehittelemiseen ja tunnelman tiivistämiseen, edes pienen jännityksen luomiseen, olisi voinut uhrata sivuja alkupään kolumnimaisten henkilö- ja tapahtumapaikkakuvausten sijaan.