Tammikuussa 2020 tapahtui onnekas onnettomuus Orimattilassa. Filosofian tohtori Timo J. Tuikka rysäytti UKK-arkiston seinästä läpi, mutta löysi samalla väliseinästä Urho Kekkosen salaiset päiväkirjat. Presidentin merkinnöistä paljastui alaston totuus historiamme kiihkeimmistä väittelynaiheista noottikriisistä lähtien.
Salaisten päiväkirjojen sivuilla ääneen pääsee presidentin sisällä loisinut ihminen, joka suomii hävyttömästikin maamme ja maailman menoa.
Kekkosen päiväkirjamerkinnät kertovat myös kompleksisesta maan isästä, joka kärsi 1970-luvun poliittisesti vinoutuneen minäkuvan ohella jo varhain vääristyneestä kehonkuvasta.
Myös kesällä 1957 tapahtuneen presidentin murhayrityksen tekijä ja motiivi selviävät viimein.
Toteutumattomien muistelmiensa tueksi kirjoitetut päiväkirjasivut ovat avain Kekkosen todelliseen maailmaan. Presidentti purkaa silottelematta tuntojaan niin suhteestaan Neuvostoliittoon kuin rakastajattariinsa.
Salaiset päiväkirjat piirtävät laajan kaaren vuoden 1956 yhden äänen presidentistä 1970-luvun yksiääniseen ”Kekkoslovakiaan”. Eturivin historioitsijan Timo J. Tuikan hervottomat vuosijohdannot ja kommentit taustoittavat eri aikakausien ilmiöitä.
Jotkut ovat ottaneet tämän teoksen ihan tosissaan, mutta kyseessä on siis fiktiivinen teos, kekkostutkija Tuikan kirjoittama päiväkirjaromaani. Jopa kustantaja mainostaa kirjaa tavalla, joka viilaa tosikkoja linssiin.
Jos ei tunne Suomen poliittista historiaa tai on vaikka kovin nuori, kirja avautuu hankalammin. Historiasta ja politiikasta kiinnostuneelle ja asioita seuranneelle Kekkosen ajan kasvatille kirja on todella hilpeää luettavaa. Tuikka kirjoittaa nasevasti, nokkelasti ja hauskasti! Jokaisen vuosi esitellään faktapohjaisesti, ennen Tuikan "päiväkirjamerkintöjä".
Jos luulit, että politiikka on tylsää, niin olet väätässä. Ehkäpä viihdyttävin lukemani kirja pitkiin aikoihin! Kekkonen oli varsin sujuva kynämies, huumoria ja itseironian tajua löytyi ja monet röhönaurut sain tätä lukiessa. Kirjaa oli suorastaan vaikea laskea alas. Kiitokset huvista kuuluu osin myös Tuikalle. Hän vastaa herkullisesta taustoituksesta ja nasevista alustuksista.
Hauska, viihdyttävä ja fiktiota. Tavallaan on kiehtovaa ajatella sitä mitä Kekkonen on saattanut ajatella ja pohtia, mutta se ei tee tästä kirjasta historiallisten faktojen lisäksi yhtään enempää totta.
Hetkittäin saattaa haistaa kirjoittajan oman ajatuksen ja maailmankuvan näkyvän tulkinnoissa ja sanavalinnoissa, mutta ne jäävät kaikessa ärsyttävyydessään onneksi vähemmälle.
Tämähän oli yllättävän viihdyttävä vaikka alkuun epäilin, että päiväkirjamerkinnät olisivat puisevia. Erityisesti Kekkosen avoin viha joitain poliitikoita kohtaan oli huvittavaa ja toki Paavo Väyrysen mainitseminen useaan otteeseen viihdytti.