Kesä 2018 on helteinen Suomen Turussa. Aurajokirannan baarit ja kahvilat tulvivat hilpeää puhetta ja naurua.
Historiantutkija Kati Berg hikoilee työllisyyskurssilla, jossa hän ystävystyy Nallen, lempeän ironisen pitkäaikaistyöttömän kanssa. Heihin tukeutuu amiksen jälkeen asiansa sotkenut Taneli.
Impulsiivinen ja energinen Kati kapinoi viisikymppisen akateemisen naisen roolia vastaan ja muuttaa kimppakämppään keskustaan. Hän ystävystyy vaivattomasti lastensa ikäisten kämppisten kanssa.
Milla Nikkarinen, Katin tytär, on poliisiopintojen harjoittelussa Turun pääpoliisiasemalla. Hän on paikalla, kun joesta nostetaan tunnettu tubettaja. Tutkinnan aikana Milla joutuu myöntämään, että hänen rasittavalta tuntuva äitinsä onkin ehkä oivaltanut jotain olennaista.
Kantavatko jokirannan vanhat puistolehmukset sairasta salaisuutta? Kuuletko, miten kivisessä uomassaan mateleva samea joki kuiskailee ja maanittelee?
Joki on ensimmäinen osa sarjasta Kati Berg tutkii. Se edustaa pehmeää Cozy Crime -dekkaria, mutta siinä on myös vahva yhteiskunnallinen ote.
Olen huono cozy crime-dekkarien lukija, en millään pääse niihin sisälle ja osittain amatöörietsivien sattumanvaraiset löydöt ja seikkailut ärsyttävät pitemmän päälle. Kati Berg on ihan toimiva hahmo itsessään, mutta hänen ympärilleen lastatut muut henkilöt jäävät kovin vajaavaiseksi ja tuntuvat välillä tilkehenkilöiltä. Katin tyttären Millan rooli taas rikostutkinnassa nuorena konstaapelina tuntuu liian venytetyltä: pääsisikö kenttäkokemusta suorittava nuorempi konstaapeli rikosetsivän pariksi ensimmäisenä kuukautenaan?
Mahdollinen spoileri:
Ehkä mietin liikaa henkilöiden taustoitusta ja sopimista tarinaan, mutta dekkari syylistyy itselleni dekkareiden suurimpaan helmasyntiin: syyllisen tuomiseen kuvaan ulkopuolelta vaikka tarina ja kursiivilla kirjoitetut kappaleet antavat ymmärtää, että läheltä liipataan syyllisen kanssa. Muut pienet ärsytykset, kuten se että uhrin muistiinpanoista löytyy sukunimi Nikkari, kun juttua tutkivan nuoren konstaapelin sukunimi on Nikkarinen! Miksi?
Pitäisikö Aurajoen rannat aidata, jottei jokeen hukkuisi niin paljon ihmisiä?
Eipä ollut itsellä käynyt mielessäkään.
Turkuun sijoittuva omakustannedekkari oli parempi kuin odotin! Dekkarina aika perus, mutta Turusta rutkasti plussaa! Turku oli kuvattu ihanasti, ja joki oli keskiössä.
”On niin upeaa asua juuri Turussa, kaupungissa, jossa taideteoksiin ja performansseihin voi törmätä aivan tavallisen kävelyretken aikana, Kati ajattelee ja tuntee lämmintä ylpeyttä kotikaupunkiaan kohtaan.”
Kirjasta tuli vähän mieleen jotkut Eppu Nuotion kukkahattutäti -cozy crimet, joista niistäkin osa sijoittuu Turkuun.
Tarina alkoi aivan pöljällä tavalla, mutta onneksi muuttui nopeasti järkevämmäksi. Tarinana yllättävän toimiva ja jännittäväkin, mutta kuten sanottu, Turku oli tässä se Juttu.
Muutamassa kohdassa kirjailijat lähtevät brassailemaan omilla erityisosaamisalueillaan (?) vaikkei tämä varsinaisesti liity juoneen mitenkään. Esimerkiksi museossa esille oleville Kuningatar Kristiinalle kuuluville esineille annettiin yllättävän paljon tilaa.
”Kati sivelee kirjojen selkämyksiä mietteliäänä. Hän on jättänyt oman kirjakokoelmansa omakotitaloon. Sitä olisi ollut aivan turha muuttaa kerrostalohuoneeseen vain muutaman kuukauden vuoksi. En ole ehkä tajunnutkaan, kuinka paljon kaipaan rakkaita kirjojani, Kati huomaa ajattelevansa. Ikävöinkö enemmän niitä enemmän kuin aviomiestäni?”
Minua häiritsi myös että moni yritys oli mainittu nimeltä - paitsi positiivisessa niin myös negatiivisessa valossa.
Lukisin jatko-osan kyllä. Ja sitähän lopussa pedataan.
Kirjoittajaduo Eeva Kiviniemi ja Taina Pitkänen ovat juuri julkaisseet ensimmäisen dekkarinsa. Cozy crimea edustava Joki aloittaa Kati Berg tutkii -dekkarisarjan. Kirjan tapahtumat sijoittuvat helteiseen kesään 2018 Turussa. Oudot hukkumiset ja vähältä piti -tilanteet piinaavat kaupunkia.
Tarina alkaa hupaisasti: Turun poliisissa harjoitteluaan suorittava Milla Nikkarinen saa taas kerran nolostua boheemin äitinsä Katin edesottamuksista. Viisikymppinen Kati on työtön historiantutkija intohimonaan Ruotsi-Suomen 1600-luku ja omapäinen kuningatar Kristiina.
Joki oli mukavan nuorekas ja erilainen cozy crime -dekkari. Kiviniemi ja Pietikäinen tuottavat hyvin samantyylistä ja sujuvaa tekstiä. Mistään ei aavistaisi, että kirjoittajia on kaksi. Mukava sekoitus Turun nykypäivää ja historiaa, orastavaa rakastumista ja lopussa tietysti iloa selvitetystä casesta. Kun kimppakämpässä juhlat ovat ylimmillään ja Kati istahtanut TE-kurssin karhumaisen Nallen polvelle, soi ovikello. Kutkuttava alkukuva Kati Berg tutkii -sarjan kakkososaan.
Mukavaa ja tunnelmallista mysteerien maailmaan uppoutumista. Kirja sai kyllä maalattua Turusta kuvan sellaisena kaupunkina, jonne voisin muuttaa vaikka heti. Päähenkilö myös oli persoonaltaan aivan huippu, ja kuningatar Kristiinan jopa hiukan humoristinen taustalla häilyminen toimi hauskana detaljina.
Ärsyttävää kuitenkin oli se, miten asiat tuntuivat monesti loksahtelevan paikoilleen epäuskottavasti täysin sattumalta. Rikoskirjana teos ei siis ollut kovinkaan onnistunut. Toisaalta kirjassa rikoksen merkitys tarinan kannalta oli myös huomattavasti pienempi kuin tyypillisesti vaikkapa poliisidekkareissa.
Kelpo luettavaa puutteistaan huolimatta, ja tartunkin toiseen osaan varmasti jossain vaiheessa!
Ihan mukava luettava, voisin lukea seuraavankin jos/kun sellainen ilmestyy. Mutta oikoluku oli kyllä jäänyt tekemättä! Niin tosi ajatus (jonka kyllä luulen lukeneeni muualtakin): "Elämä on kuin superpallo. Jokin aivan pieni asia voi muuttaa pompun suuntaa arvaamattomasti." Dekkarihaaste: 5 (ollaan kesälomalla; s. 47: koululaiset viettävät kesälomaa)
Olen yleensä cozy crimen ystävä, mutta tämä käynnistyi jopa minun makuuni turhan hitaasti. Siksi vain kolme tähteä, vaikka murhien motiivi oli kieputettu kokoon ihan kiinnostavasti historiaa mukaan tuoden.
Turkulaiset sitten jaksavat innostua legendaarisesta myyttisestä sarjahukuttajastaan. Muutama vuosi sitten luin Jussi Marttilan romaanin samasta aiheesta.