What do you think?
Rate this book
Jussi Halla-aho - Epävirallinen elämäkerta
Taitavan sanankäyttäjän nousu politiikan huipulle. Ajattelu ja persoona imagon takana.
Kulttuurisuvun vesan akateeminen ura tyssäsi mielipidekirjoituksiin, mutta ne myös nostivat Halla-ahon aina puolueen puheenjohtajaksi saakka.
Kirja kertoo millainen lapsi Halla-aho oli sukulaistensa silmin, hänen vanhemmistaan, kouluajoista ja yliopistosta sekä minkälainen mies hänestä tuli isänä ja aviomiehenä.
Teos paljastaa Halla-ahon todellisen maailmankuvan ja määrätietoisen pyrkimyksen valtaan sekä kuinka taitavasti hän on onnistunut muokkaamaan muiden käsityksiä itsestään.
Lauri Nurmi on tietokirjailija ja politiikan toimittaja Iltalehdessä. Hän sai 2017 Suomen Kuvalehden journalistipalkinnon. Aiemmin Nurmi on kirjoittanut kirjat Perussuomalaisten hajoamisen historia sekä yhdessä Matti Mörttisen kanssa Sauli Niinistö – Mäntyniemen herra ja Antti Rinne – Koko tarina.
Kulttuurisuvun vesan akateeminen ura tyssäsi mielipidekirjoituksiin, mutta ne myös nostivat Halla-ahon aina puolueen puheenjohtajaksi saakka.
Kirja kertoo millainen lapsi Halla-aho oli sukulaistensa silmin, hänen vanhemmistaan, kouluajoista ja yliopistosta sekä minkälainen mies hänestä tuli isänä ja aviomiehenä.
Teos paljastaa Halla-ahon todellisen maailmankuvan ja määrätietoisen pyrkimyksen valtaan sekä kuinka taitavasti hän on onnistunut muokkaamaan muiden käsityksiä itsestään.
Lauri Nurmi on tietokirjailija ja politiikan toimittaja Iltalehdessä. Hän sai 2017 Suomen Kuvalehden journalistipalkinnon. Aiemmin Nurmi on kirjoittanut kirjat Perussuomalaisten hajoamisen historia sekä yhdessä Matti Mörttisen kanssa Sauli Niinistö – Mäntyniemen herra ja Antti Rinne – Koko tarina.
280 pages, Hardcover
Published October 15, 2020
7 people are currently reading
52 people want to read
Ratings & Reviews
Friends & Following
Create a free account to discover what your friends think of this book!
Community Reviews
Displaying 1 - 30 of 37 reviews
July 20, 2023
Tosi hyvä, todella informatiivinen ja tärkeä teos milloin vain mutta etenkin tässä hetkessä. Nurmi on älykäs ja analyyttinen ajattelija ja taitava kirjoittaja. Teoksessa kulkevat jännästi ja taidokkaasti rinnan Halla-ahon inhimillinen puoli ja hänen rasistinen, islamofobinen, misogyyninen ja ihmisvihamielinen ajattelunsa ja sen mykistävän massiivinen perintö suomalaisessa äärioikeistolaisessa ajattelussa ja politiikassa.
Nurmi saa mielestäni kiitettävästi kiinni Halla-ahon ja perussuomalaisten ristiriitaisesta, perinteisen politiikan sääntöjä kiertävästä ja niille nauravasta olemuksesta, jonka edessä etenkin perinteinen media on useimmiten aseeton. Saa nähdä, opitaanko mediakentällä tämänhetkisestä keskustelusta jotain pysyvämpää.
Annan pyyhkeitä siitä, että mikä on tämä omituinen tendenssi valkopestä Timo Soini ja hänen johtamansa perussuomalaiset rasismista ja väittää, että maahanmuuton ja maahanmuuttajien demonisointi ei olisi ollut puolueen ytimessä jo ennen Halla-ahoa? Tämä tulkinta näkyy paitsi Nurmen argumentoinnissa myös juuri tälläkin hetkellä, kun avaa Twitterin tai lukee päivän uutisia. Perussuomalaiset jättäneiden puheisiin pitäisi suhtautua kriittisesti eikä antaa heidän kritiikittä kertoa historiaa uuteen, heille paremmin sopivaan ja heidän katkeruudestaan bensaa liekkeihin saavaan muotoon.
(Itsehän luen rasismiksi myös rakenteellisen rasismin, johon kuuluu muun muassa muidenkin puolueiden harjoittama köyhien kyykyttäminen. Niin monet rodullistetut ihmiset ovat [syrjivien rakenteiden vuoksi] köyhiä, että vähävaraisiin kohdistuvat kurjistustoimet osuvat juuri heihin, ja aivan suunnitellusti.
Sosiaaliturvan leikkaukset, työntekijän aseman horjuttaminen ja julkisten palveluiden kuihduttaminen käytännössä tekevät jo valmiiksi tukalassa asemassa olevien ruskeiden maahanmuuttajien elämästä vielä entistä vaikeampaa.)
Nurmi toki myöntää, että Soini tasoitti tien Halla-aholle. Itse asiassa halla-aholaisten nousussa on paljon samaa kuin Hitlerin kansallissosialistien – ja varmasti monen muun liikkeen – nousussa. Tämän on huomannut myös Nurmi, joka kommentoi asiaa varsin suoraan. Itselleni selvin viittauskohta on juuri suorittamani Benjamin Carter Hettin Demokratian kuolema. Pitkään yritetään hillitä ja suitsia, mutta kannatuksen takia annetaan kuitenkin tilaa ja siimaa ja otetaan mukaan tyypit, jotka sitten lopulta ottavat vallan omiin käsiinsä. Itse kuitenkin uskon, että perussuomalaisten radikaalisiipi olisi ennemmin tai myöhemmin päässyt valtaan. Kyseessä on läntisen maailman vahva trendi.
Ja vielä yksi asia, joka kaltaistani kielitieteilijää (siinäpä minua ja Halla-ahoa yhdistävä tekijä) vaivaa: Ihmisistä suurin osa vaikuttaa kirjoittavan sukunimen väärin. Kyseessähän ei ole yhdistelmäsukunimi "Halla-Aho" tyyliin Pentikäinen-Pylvänäinen, vaan hallaista ahoa eli vähän oikoen jäistä peltoa tarkoittava yhdyssana, jonka eri tavujen a-kirjaimet erotetaan toisistaan yhdysmerkillä merkityksen ja luku- ja ääntämysohjeen merkiksi.
Nurmi saa mielestäni kiitettävästi kiinni Halla-ahon ja perussuomalaisten ristiriitaisesta, perinteisen politiikan sääntöjä kiertävästä ja niille nauravasta olemuksesta, jonka edessä etenkin perinteinen media on useimmiten aseeton. Saa nähdä, opitaanko mediakentällä tämänhetkisestä keskustelusta jotain pysyvämpää.
Annan pyyhkeitä siitä, että mikä on tämä omituinen tendenssi valkopestä Timo Soini ja hänen johtamansa perussuomalaiset rasismista ja väittää, että maahanmuuton ja maahanmuuttajien demonisointi ei olisi ollut puolueen ytimessä jo ennen Halla-ahoa? Tämä tulkinta näkyy paitsi Nurmen argumentoinnissa myös juuri tälläkin hetkellä, kun avaa Twitterin tai lukee päivän uutisia. Perussuomalaiset jättäneiden puheisiin pitäisi suhtautua kriittisesti eikä antaa heidän kritiikittä kertoa historiaa uuteen, heille paremmin sopivaan ja heidän katkeruudestaan bensaa liekkeihin saavaan muotoon.
(Itsehän luen rasismiksi myös rakenteellisen rasismin, johon kuuluu muun muassa muidenkin puolueiden harjoittama köyhien kyykyttäminen. Niin monet rodullistetut ihmiset ovat [syrjivien rakenteiden vuoksi] köyhiä, että vähävaraisiin kohdistuvat kurjistustoimet osuvat juuri heihin, ja aivan suunnitellusti.
Sosiaaliturvan leikkaukset, työntekijän aseman horjuttaminen ja julkisten palveluiden kuihduttaminen käytännössä tekevät jo valmiiksi tukalassa asemassa olevien ruskeiden maahanmuuttajien elämästä vielä entistä vaikeampaa.)
Nurmi toki myöntää, että Soini tasoitti tien Halla-aholle. Itse asiassa halla-aholaisten nousussa on paljon samaa kuin Hitlerin kansallissosialistien – ja varmasti monen muun liikkeen – nousussa. Tämän on huomannut myös Nurmi, joka kommentoi asiaa varsin suoraan. Itselleni selvin viittauskohta on juuri suorittamani Benjamin Carter Hettin Demokratian kuolema. Pitkään yritetään hillitä ja suitsia, mutta kannatuksen takia annetaan kuitenkin tilaa ja siimaa ja otetaan mukaan tyypit, jotka sitten lopulta ottavat vallan omiin käsiinsä. Itse kuitenkin uskon, että perussuomalaisten radikaalisiipi olisi ennemmin tai myöhemmin päässyt valtaan. Kyseessä on läntisen maailman vahva trendi.
Ja vielä yksi asia, joka kaltaistani kielitieteilijää (siinäpä minua ja Halla-ahoa yhdistävä tekijä) vaivaa: Ihmisistä suurin osa vaikuttaa kirjoittavan sukunimen väärin. Kyseessähän ei ole yhdistelmäsukunimi "Halla-Aho" tyyliin Pentikäinen-Pylvänäinen, vaan hallaista ahoa eli vähän oikoen jäistä peltoa tarkoittava yhdyssana, jonka eri tavujen a-kirjaimet erotetaan toisistaan yhdysmerkillä merkityksen ja luku- ja ääntämysohjeen merkiksi.
November 1, 2020
Vallitsevassa poliittisessa tilanteessa tämä teos on merkittävä, oli Halla-ahosta mitä mieltä tahansa. Nurmi avaa suurimman oppositiopuolueen johtajan mielenmaisemaa sekä tämän kirjoitusten että haastattelujen pohjalta (Halla-ahoa ei kuitenkaan tähän teokseen ole varta vasten haastateltu). Halla-ahosta piirtyy kuva sekä välittävänä isänä sekä laskelmoivana rasistina.
Kirjan alussa käytetään aika paljon aikaa Halla-ahon sukutaustan ja sosioekonomisen lähtökohdan avaamiseen, myöhemmin siirrytään poliittisen uran kriittisiin vaiheisiin ja haastatteluihin sekä blogikirjoituksiin. Ison osan teoksesta haukkasi myös Soinin ja Halla-ahon vallanvaihdos. Toisaalta käsittely on kattavaa ja monipuolista, toisaalta yksittäisiin teemoihin ei ehkä pureuduta riittävästi.
Scriptan tekstit ovat ristiriidassa Halla-ahon hillityn mediapersoonan kanssa. Tekseistä paljastuu rasistinen ajattelu, jota Halla-aho ei tuo (enää) esiin julkisuudessa. Olisin itse kaivannut vielä syvempää ja kattavampaa tekstianalyysia blogista, nyt sieltä nostettiin lähinnä pieniä paloja esiin. Koko teoksessa blogin käsittely jäi harmittavan vähäiseksi odotuksiini nähden.
Teoksesta saa kaivettua monenlaisia tulkintoja Halla-ahosta, enkä usko että teos muuttaa kenenkään käsitystä hänestä. Sen sijaan sieltä saa vahvistusta jo olemassa olevalle mielikuvalle. Joka tapauksessa mielenkiintoinen teos, mutta odotin analyyttisempaa otetta.
Kirjan alussa käytetään aika paljon aikaa Halla-ahon sukutaustan ja sosioekonomisen lähtökohdan avaamiseen, myöhemmin siirrytään poliittisen uran kriittisiin vaiheisiin ja haastatteluihin sekä blogikirjoituksiin. Ison osan teoksesta haukkasi myös Soinin ja Halla-ahon vallanvaihdos. Toisaalta käsittely on kattavaa ja monipuolista, toisaalta yksittäisiin teemoihin ei ehkä pureuduta riittävästi.
Scriptan tekstit ovat ristiriidassa Halla-ahon hillityn mediapersoonan kanssa. Tekseistä paljastuu rasistinen ajattelu, jota Halla-aho ei tuo (enää) esiin julkisuudessa. Olisin itse kaivannut vielä syvempää ja kattavampaa tekstianalyysia blogista, nyt sieltä nostettiin lähinnä pieniä paloja esiin. Koko teoksessa blogin käsittely jäi harmittavan vähäiseksi odotuksiini nähden.
Teoksesta saa kaivettua monenlaisia tulkintoja Halla-ahosta, enkä usko että teos muuttaa kenenkään käsitystä hänestä. Sen sijaan sieltä saa vahvistusta jo olemassa olevalle mielikuvalle. Joka tapauksessa mielenkiintoinen teos, mutta odotin analyyttisempaa otetta.
October 28, 2020
Oli parista prosentin kymmenyksestä kiinni, että perussuomalaiset eivät olleet vuoden 2019 eduskuntavaalien suurin puolue ja siten pääministeripuolue. Samalla puolueen puheenjohtaja - hänen nettiyleisönsä ja poliittiset kirjoituksensa - ovat monille suomalaisille sisällöltään vieraita. Itselle ei ainakaan Homman tai skriptan sisäinen slangi avaudu, enkä rehellisesti sanoen niihin jaksa perehtyäkään. Silti juuri näiden lähteiden sisältö voi nousta hyvin tärkeäksi, jos ne kertovat jotain olennaista Halla-ahon (ja siten perussuomalaisten) poliittisista tavoitteista, sillä puolue on kasvanut niin merkittävän suureksi, että se voi seuraavissa vaaleissa mahdollisesti nousta pääministeripuolueeksi ja kenties ajaa haluamansa muutokset läpi.
Halla-aho vaikuttaa kuitenkin olevan omista aidoista mielipiteistään julkisesti vaitonainen tai ainakin valikoiva. Siksi kysymys Halla-ahon mielipiteistä, etenkin suhteessa äärioikeistoon, sekä hänen lopullisista poliittisista tavoitteista on vaikeasti hahmotettavissa. Nurmen teos tarttuu juuri tähän tyhjiöön. Kirjoittaja sanoo viisaasti loppukiitoksissaan, että Halla-ahon suhde äärioikeistoon on asia, joka jokaisen lukijan tulee itse tulkita. Nurmen kirja ainoastaan möyrii perusteellisesti auki tutkimattoman maapalstan ja tarjoaa sen antimet lukijalle näkyville hänen itsensä tutkittavaksi.
Kirja käynnistyy hyvinkin kauas ulottusvasta sukuhistoriasta kiinnittäen Halla-ahon ja hänen lapsuutensa osaksi hänen äitinsä vaikutusvaltaista sukua. Kirja etenee lapsuudesta nuoruuteen ja ryhtyy edetessään yhä enemmän tulkitsemaan Halla-ahon itsensä tuottamaa materiaalia, kuten ylioppilasesseitä ja hänen julkisuuteen antamia haastatteluja hänen ollessa speedmetal bändin laulajana (kyllä, luit oikein). Kuten Unto Hämäläinen HS:lle kirjoittamassaan arviossaan toteaa, Nurmi ei jätä kirjassaan kiveäkään kääntämättä. Hän ottaa esille niin Halla-ahon nuoruuden kauhuelokuva harrastuksen kuin hänen koulunkäyntipolkunsa arvosana-analyyseineen. Oman mausteensa tuovat opettajien ja läheisten haastattelut, jotka osin vahvistavat käsitystä siitä, että Halla-ahon itse itsestään kertoma tarina ei aina täsmää muiden kokemusten kanssa. Kirja on kiinnostavimmillaan kuvatessaan Halla-ahon poliittisia vaiheita. Nurmi analysoi Halla-ahon, hänen kannattajien sekä Suomen sisun suhdetta perussuomalaisiin ja Timo Soiniin. Puolueen hajoaminen kuvataan niin tiiviin perusteellisesti kuin aiheesta oman kirjan kirjoittaneelta voidaan odottaakin. Lisäksi teos tarjoaa myös tiiviin ja tasokkaan analyysin Halla-ahon blogikirjoituksista, mikä oli tarpeen sen enemmistön kannalta, joka ei satoja merkitöjä itse jaksa perata.
Nurmen kirjoitustyyli enimmäkseen palvelee teosta. Nurmen tapa lähestyä Halla-ahoa on lempeä ja empaattinen siellä, missä sen pitääkin olla, mutta myös kriittinen siellä, missä sen kuulukin olla. Välillä kirja tekee outoja yleistyksiä ja päätelmiä. Nämä on kuitenkin läpinäkyviä ja helposti sivuutettavissa. Kaiken kaikkiaan tarpeellinen teos, josta näkyy siihen käytetyt tuhannet työtunnit.
Halla-aho vaikuttaa kuitenkin olevan omista aidoista mielipiteistään julkisesti vaitonainen tai ainakin valikoiva. Siksi kysymys Halla-ahon mielipiteistä, etenkin suhteessa äärioikeistoon, sekä hänen lopullisista poliittisista tavoitteista on vaikeasti hahmotettavissa. Nurmen teos tarttuu juuri tähän tyhjiöön. Kirjoittaja sanoo viisaasti loppukiitoksissaan, että Halla-ahon suhde äärioikeistoon on asia, joka jokaisen lukijan tulee itse tulkita. Nurmen kirja ainoastaan möyrii perusteellisesti auki tutkimattoman maapalstan ja tarjoaa sen antimet lukijalle näkyville hänen itsensä tutkittavaksi.
Kirja käynnistyy hyvinkin kauas ulottusvasta sukuhistoriasta kiinnittäen Halla-ahon ja hänen lapsuutensa osaksi hänen äitinsä vaikutusvaltaista sukua. Kirja etenee lapsuudesta nuoruuteen ja ryhtyy edetessään yhä enemmän tulkitsemaan Halla-ahon itsensä tuottamaa materiaalia, kuten ylioppilasesseitä ja hänen julkisuuteen antamia haastatteluja hänen ollessa speedmetal bändin laulajana (kyllä, luit oikein). Kuten Unto Hämäläinen HS:lle kirjoittamassaan arviossaan toteaa, Nurmi ei jätä kirjassaan kiveäkään kääntämättä. Hän ottaa esille niin Halla-ahon nuoruuden kauhuelokuva harrastuksen kuin hänen koulunkäyntipolkunsa arvosana-analyyseineen. Oman mausteensa tuovat opettajien ja läheisten haastattelut, jotka osin vahvistavat käsitystä siitä, että Halla-ahon itse itsestään kertoma tarina ei aina täsmää muiden kokemusten kanssa. Kirja on kiinnostavimmillaan kuvatessaan Halla-ahon poliittisia vaiheita. Nurmi analysoi Halla-ahon, hänen kannattajien sekä Suomen sisun suhdetta perussuomalaisiin ja Timo Soiniin. Puolueen hajoaminen kuvataan niin tiiviin perusteellisesti kuin aiheesta oman kirjan kirjoittaneelta voidaan odottaakin. Lisäksi teos tarjoaa myös tiiviin ja tasokkaan analyysin Halla-ahon blogikirjoituksista, mikä oli tarpeen sen enemmistön kannalta, joka ei satoja merkitöjä itse jaksa perata.
Nurmen kirjoitustyyli enimmäkseen palvelee teosta. Nurmen tapa lähestyä Halla-ahoa on lempeä ja empaattinen siellä, missä sen pitääkin olla, mutta myös kriittinen siellä, missä sen kuulukin olla. Välillä kirja tekee outoja yleistyksiä ja päätelmiä. Nämä on kuitenkin läpinäkyviä ja helposti sivuutettavissa. Kaiken kaikkiaan tarpeellinen teos, josta näkyy siihen käytetyt tuhannet työtunnit.
November 10, 2020
Todella kattava ja yksityiskohtainen elämäkerta Perussuomalaisten puheenjohtaja Halla-ahosta. Teos ei vain kerro Halla-ahon elämästä, vaan analysoi tämän idoologiaa, retoriikkaa ja politiikkaa. Saatkin kokonaisvaltaisen kuvan millainen mies Halla-aho on ja miksi hän kasvoi sellaiseksi.
Halla-aho paljastuu tässä kirjassa olevan etnonationalisti, joka tavoittelee suomalaisen rotupuhtauden vaalimista pitkäjänteisen ja inkrementalistisen kryptopolitiikan kautta. Asia, jota me kaikki epäilimme/tiesimme. Todisteet ovat aika vakuuttavia.
Olisin kaivannut enemmän analyysiä Halla-ahon ja perusnuorten etnonationalistien välisestä kiistasta. Miksi Halla-aho kokee hitaan metapolitiikan olevan perempi kuin perusnuorten suorapuheisempi menettely?
Ainoa ongelma on kirjan hajanainen rakenne, jossa ideologiset analyysit ovat hieman hajallaan pitkin kirjaa. Sitten tärkkoja lähdeviitteitä ole, koska toimittajat vihaavat sellaisia. Joten jos haluaa tietää tarkkaan, missä yhteydessä Halla-aho on mitäkin kirjoittanut, on sitaatteja googlattava. Suoria linkkejä ei anneta, vaikka teoksen lopussa on melko tarkat lähdeviitteet
Halla-aho paljastuu tässä kirjassa olevan etnonationalisti, joka tavoittelee suomalaisen rotupuhtauden vaalimista pitkäjänteisen ja inkrementalistisen kryptopolitiikan kautta. Asia, jota me kaikki epäilimme/tiesimme. Todisteet ovat aika vakuuttavia.
Olisin kaivannut enemmän analyysiä Halla-ahon ja perusnuorten etnonationalistien välisestä kiistasta. Miksi Halla-aho kokee hitaan metapolitiikan olevan perempi kuin perusnuorten suorapuheisempi menettely?
Ainoa ongelma on kirjan hajanainen rakenne, jossa ideologiset analyysit ovat hieman hajallaan pitkin kirjaa. Sitten tärkkoja lähdeviitteitä ole, koska toimittajat vihaavat sellaisia. Joten jos haluaa tietää tarkkaan, missä yhteydessä Halla-aho on mitäkin kirjoittanut, on sitaatteja googlattava. Suoria linkkejä ei anneta, vaikka teoksen lopussa on melko tarkat lähdeviitteet
Read
August 6, 2021Ristiriitainen kirja, joka lähti kirjastosta mukaan hetken mielijohteesta. Koin lukemisen aikana hämmentäviä tunteiden ailahteluita. Olen Halla-ahon ja perussuomalaisten kanssa asioista hyvin eri mieltä ja paikoin Halla-ahon mielipiteiteiden kuvaaminen aiheutti jopa fyysistä inhoa, mutta erityisesti kuvauksissa isyydestä ja perhe-elämästä koin myös selittämätöntä lämpöä. Pohdin myös lähdekritiikin merkitystä siltä kantilta, että kuinka tosissaan kirjan tietoihin voi uskoa. Olen lukenut muitakin Nurmen teoksia ja pääsääntöisesti niihin on voinut suhtautua neutraalisti. Tämän kohdalla en tiedä voinko ja se johtuu varmasti osittain tämänhetkisestä poliittisesta tilanteesta Suomessa ja osittain omista ennakkokäsityksistä.
December 25, 2021
Lauri Nurmen n. 300-sivuinen mielipidekirjoitus Jussi Halla-ahosta. Alkoi mielenkiintoisesti perinteisen elämäkerran tyyliin, mutta lässähti loppua kohden Lauri Nurmen pakkosyöttäessä lukijalle valmiiksi pureksittuja näkemyksiään.
August 11, 2023
Yllättävänkin neutraali teos. Kuulemastani odotin paljon puolueellisempaa kirjaa. Ja toki, Halla-ahon ajatuksia, kirjoituksia ja tekoja kritisoidaan ja todistetaan vääriksi, mutta saa Eiran tohtori myös suuren lastin kehuja, kunhan aihetta on. Aihetta löytyi esimerkiksi kirjoitustaidosta ja ukrainan kielen oppimisesta itsenäisesti.
Eittämättä on tuo nykyinen (viha)puhemies älykäs, mutta samaan aikaa niin typerä, vihan kautta elämäänsä elävä. Kamalaa oli lukea ja jälleen ymmärtää kuinka höynäytetyltä oikea äärilaita tuntuukin. Toki he varmasti ajattelisivat samaa minusta, mutta silloinkin ”äärilaitojen” ajattelussa olisi vissi ero. Vihervassareita voi kutsua vaikka miksi, mutta vihan kautta eläviksi, siitä voimaa ammentaviksi ei. Ja kuinka usein vihan kautta elävä on ollut historian oikealla puolella…
Hieno ja tarpeeksi syväluotaava kirja, jota voi suositella varsinkin heille, jotka vielä Halla-ahoa jotenkin kunniakkaana ja pelkästään älykkäänä pitävät.
Eittämättä on tuo nykyinen (viha)puhemies älykäs, mutta samaan aikaa niin typerä, vihan kautta elämäänsä elävä. Kamalaa oli lukea ja jälleen ymmärtää kuinka höynäytetyltä oikea äärilaita tuntuukin. Toki he varmasti ajattelisivat samaa minusta, mutta silloinkin ”äärilaitojen” ajattelussa olisi vissi ero. Vihervassareita voi kutsua vaikka miksi, mutta vihan kautta eläviksi, siitä voimaa ammentaviksi ei. Ja kuinka usein vihan kautta elävä on ollut historian oikealla puolella…
Hieno ja tarpeeksi syväluotaava kirja, jota voi suositella varsinkin heille, jotka vielä Halla-ahoa jotenkin kunniakkaana ja pelkästään älykkäänä pitävät.
June 28, 2024
miinusta: jussi halla-aho on perseestä🤢
plussaa: tämä tulee esiin myös kirjassa🤝🏻
plussaa: tämä tulee esiin myös kirjassa🤝🏻
November 2, 2020
Otteessaan pitävä, hyytävä analyysi Suomen mahdollisesta tulevasta pääministeristä.
August 6, 2023
Toimittaja Lauri Nurmen tausta on Helsingin yliopistossa poliittisen historian opiskelijana ja historian ja yhteiskuntaopin lukio-opettajana. Hänen kirjoittamansa, vuonna 2020 julkaistu, kirja “Jussi Halla-aho: Epävirallinen elämäkerta” ei ole kuitenkaan tieteellinen elämäkerta, vaan pikemminkin politiikan toimittajan kirjoittama yhdistelmä henkilökuvasta ja kritiikistä henkilökuvan kohdetta kohtaan.
Kirjassa siis pääpiirteittäin yhdistyy kaksi asiaa: Jussi Halla-ahon tausta käydään parhaimpien saatavilla olevien lähteiden avulla läpi, aina hänen sukunsa historiasta Halla-ahon lapsuuteen, siitä koulu – ja opiskeluvuosien kautta politiikkaan ja Perussuomalaisen puolueen puheenjohtajaksi asti. Lauri Nurmi myös käy läpi Halla-ahon kirjoituksia ja sanomisia vuosien varrelta, esittäen niistä kriittisiä arvioita.
Kirjan paras puoli on ehdottomasti se, että se esittää hyvän yleiskatsauksen kirjan kohteen elämästä ja urasta. Kirjan suurin lisäarvo on luultavasti Halla-ahon yläluokkaisen sukutaustan tuominen julkisuuteen. Tämä on asia josta Halla-aho ei ole paljoa puhunut. En ole myöskään koskaan aikaisemmin lukenut Halla-ahon vanhoja nettisivuja tai blogia, joten oli hyvä, että Halla-ahon varhainen poliittinen ajattelu tuli ainakin osittain käsitellyksi myös kirjamuodossa.
Lauri Nurmi esittää, että Halla-aholla on ollut kansallissosialistisia sympatioita ainakin kirjoittelu-uransa alkuvaiheessa. Nurmi perustelee väitteitään muun muassa sillä, että Halla-aho on varhaiseen Zona Incorrecta-blogiinsa julkaissut linkin ystävänsä nettisivuille, jossa on ylistetty kansallissosialistisia ajattelijoita, ja että hän on liittynyt Suomen Sisu- nimiseen “kansallismieliseen” liikkeeseen, jonka piirissä on pidetty Keskiviikkokerho-nimistä kirjakerhoa, jossa on luettu kansallissosialistista kirjallisuutta. Nämä väitteet ovat tietenkin melko huolestuttavia liberaalin demokratian kontekstissa. Toisaalta jotkin Nurmen esittämistä syytöksistä antisemitismistä ovat ilmeisesti ihan oikeasti vain panettelua, ainakin Matias Turkkilan mielestä: https://www.suomenuutiset.fi/jussi-ha...
Sitä ei ole kuitenkaan kiistäminen, että Halla-aho on hyökännyt suomalaisessa yhteiskunnassa vallitsevia arvoja vastaan hyvin aggressiivisella tavalla jo yli 20 vuoden ajan, sananvapauteen vedoten. Siksi on ristiriitaista, että hän on jatkuvasti tekeytynyt marttyyriksi, kun muut ovat antaneet hänelle samalla mitalla takaisin. Esimerkiksi oikeusjutun nostaminen siitä, että häntä nimiteltiin Yleisradion lähetyksessä “rotutohtoriksi” antaa Halla-ahosta kuvan pikemminkin röyhkeänä machiavellilaisena, kuin periaatteellisena sananvapauden puolustajana. Myös se, että hänen uransa yliopistolla katkesi, ei ole mikään yllätys, kun ottaa huomioon, että hän julkaisi kotisivuillaan rotuopeiksi luokiteltavaa materiaalia. Sellainen toiminta ei vaan kuulu Helsingin yliopiston arvoihin, oli siitä mitä mieltä tahansa.
Kirja on lukukokemuksena ristiriitainen, toisaalta siinä on elävää kuvailua, joka saa mielikuvituksen heräämään (pystyin melkein näkemään Peltolammin lähiön sieluni silmin, vaikka en ole koskaan ollut siellä), toisaalta kerronta on välillä melko sekavaa, erityisesti kirjan alussa kronologinen kertominen ontuu ja kirjan luvut olisi voitu jakaa aihekohtaisemmin. Kuitenkin kirjasta välittyy suuri innostus aihetta kohtaan, josta kertoo myös se, että tämä on jo toinen Lauri Nurmen Perussuomalaisia käsittelevä kirja vuonna 2017 ilmestyneen “Perussuomalaisten hajoamisen historia”- kirjan lisäksi. Kerronta on analyyttistä ja samalla antaumuksellista, ja Nurmi on myös haastattelussa kertonut, että hän on halunnut tietoisesti ottaa selvää nimenomaan Perussuomalaisista ja olla dialogissa puolueen johdon ja kenttäväen kanssa laajalti. Kiinnostus maahanmuuttokriittisiä toimijoita kohtaan näkyy myös siinä, että hän on jopa esiintynyt aktiivisen hommalaisen, Lalli IsoTalon haastateltavana hänen Youtube-kanavallaan ja ollut myös Perussuomalaisten puoluesihteerin, Arto Luukkasen, haastatteluohjelmassa Dosentti.
Mistä tämä kiinnostus juuri Perussuomalaisia kohtaan johtuu? Voi olla, että sillä on jotain tekemistä Nurmen taustan kanssa. On mahdollista, että Nurmen suuri kiinnostus ja into Halla-ahon ja Halla-aholaisuuden tutkimiseen ja siitä kirjoittamiseen kriittiseen sävyyn johtuu siitä, että Nurmi edustaa itse samaa X-sukupolvea kuin Halla-aho, ja hän näkee Halla-aholaisuuden tavallaan sisäsyntyisenä uhkana sille maailmankuvalle, jota hän katsoo oman sukupolvensa edustaneen ennen oikeistopopulismin nousua länsimaissa. 1990-luvulla ja 2000-luvun alussa länsimaissa elettiin vahvaa kehitysoptimistista ja globalisaatiomyönteistä aikaa. Tämä korostui erityisesti yliopistomaailmassa, jossa Nurmi itsekin vaikutti valtiotieteiden opiskelijana Helsingissä.
Nurmi on epäilemättä omaksunut nämä nuoruutensa arvot ja esiintyy niiden vahvana puolustajana. Tämä asenne välittyy selostuksista, kuten “suuri osa suomalaisista korkeakoulutetuista innostui ajatuksesta, että maailmankylän ihmisille avautuu mahdollisuus muuttaa eri maiden ja mantereiden välillä”, jotka esitetään kontrastina Halla-ahon arvonihilismille ja hegemonisten arvojen kyseenalaistamiselle. Asenteellisuus tulee myös esiin, kun Nurmi esittää vaihtoehtoisen tulkinnan Halla-ahon käsityksestä siitä, miten suomalainen politiikka on muuttunut: “politiikka oli normaalia ennen Halla-ahoa, ja Halla-aho hengenheimolaisineen on haastanut vanhan normaalin rasismilla ja fasismilla.”
Tämän Nurmi tekee siitä huolimatta, että hän kirjoittaa kirjan lopussa, että “tekstiä ei ole kirjoitettu puolesta, eikä vastaan”. Hän kuitenkin käytännössä argumentoi kirjan useassa kohdassa Halla-ahoa vastaan ja myöntääkin, että ei ole edes pyrkinyt neutraaliin esitystapaan. Tämän hän oikeuttaa sillä, että neutraalius on mahdotonta, koska “sanat, lauseet ja virkkeet ovat aina valintoja”. Nurmen argumentointi ontuu, sillä hyvää pyrkimystä (mahdollisimman objektiivisen tiedon tuottamista) ei ole perusteltua heittää roskakoriin vain siksi, että tavoite ei koskaan toteudu täydellisesti reaalimaailmassa.
Nurmi myös yrittää useassa kohdassa lyödä Halla-ahoa ja “halla-aholaisia” kirjalla päähän ja esittää kirjalliseen sivistykseen perustuvan liberaalin näkökulmansa paremmaksi vaihtoehdoksi Halla-ahon ajattelulle. Francis Fukuyaman poliittista filosofiaa popularisoivat kirjat ja Benedict Andersonin “Imagined Communities” ovatkin korkeasti koulutettujen cityliberaalien, Alexander Stubbin kaltaisten, vakiolukemistoa. Ehkä näitä kirjoja lukemalla hommalaiset parantuisivat harhoistaan?
Myös konservatiivinen ja kristitty Georg Wilhelm Friedrich Hegel on oiva filosofi Nurmen mielestä. Hegel on tunnetusti vaikea filosofi, jota on tulkittu hyvin eri tavoin. Nurmelle Hegel kääntyy uusvasemmistolaiseksi monikulttuurisuuden puolustajaksi. Kuvatessaan Hegeliä hän kertoo Hegelin olleen epäsuosittu natsien keskuudessa. Nurmi kuitenkin sopivasti unohtaa, että itse Mussolinin tunnustama “fasismin filosofi” ja lukuisissa italialaisissa yliopistoissa opettanut Giovanni Gentile oli uushegeliläinen filosofi, vähän samaan henkeen kuin Neuvostoliiton puolesta vakoillut stalinisti Alexandre Kojève, joka muotoili sen tulkinnan Hegelin tunnustuksen filosofiasta, jolla Nurmi yrittää briljeerata lukijoilleen.
Lauri Nurmen ajattelu ontuu myös muissa kohdissa. Esimerkiksi Nurmen tulkinta EU:sta rauhanprojektina on sekin kiistanalainen: Euroopan unionia koskevassa tutkimuksessa on myös tehty sellaisia tulkintoja, jossa unionin pääasiallinen tavoite on taloudellinen hyöty, ei rauha sinällään. Esimerkiksi Suomi ja muut pohjoismaat edistivät rauhaa maailmassa kylmän sodan aikana ennenkin jäsenyyttä unionissa, eivätkä unionin ulkopuolelle jääneet eurooppalaiset maat, kuten Norja ja Sveitsi ole olleet erityisen sotaisia toisen maailmansodan jälkeen.
Nurmi myös esittää sivulla 250 erikoisen käsityksen siitä, että ihmisiin voi suhtautua joko yksilöinä tai osana kollektiivia, ja jos suhtautuu ihmisiin yksilöinä osana suurempana kokonaisuutta, on “älyllisesti epärehellinen”. Jos tätä logiikkaa noudattaa, niin eikö silloin olisi mahdotonta esimerkiksi tutkia eri ryhmien välisiä epätasa-arvoisuuksia, ja eikö silloin Nurmen sivulla 149 esittämä kannatus positiivista erityiskohtelua kohtaan olisi käytännössä mahdotonta?
Omituista on myös yllättävän pitkät analyysit Halla-ahon taidemausta. Kauhuelokuvista tykkäämisen eettisyydestä hypätään äärimmäiseen pornoon ja naisten oikeuksiin melko vapaan assosiaation varassa. Myös Halla-ahon yhden lempibändin, Bathoryn lyriikoita päivitellään. Miksei toinen Halla-ahon lempibändeistä, Army of Lovers, homoerotiikalla leikkivä europopbändi pääse myös suurennuslasin alle, varsinkin kun Nurmi tuo useassa kohdassa esiin Halla-ahon homomyönteisyyden?
Kirjassa on myös useampi kohta, jossa Lauri Nurmi pyrkii kytkemään Halla-ahon poliittisen toiminnan osaksi joitain kansainvälisiä poliittisia trendejä. Nurmen onnistuminen näissä pyrkimyksissä on vaihtelevaa: esimerkiksi verratessaan Halla-ahon ajattelua ja toimintatapoja alt-right-liikkeeseen Yhdysvalloissa, hän korostaa sitä, kuinka molemmat tahot ovat pyrkineet eroon uusnatsismin ikävästä imagosta, unohtaen kuitenkin sen, että Richard Spencer, toinen Nurmen osoittamasta “vaihtoehtoisen oikeiston” aateisästä on käyttänyt julkisesti hyvin natsihenkistä kieltä, kuten “Hail Trump” ja “lugenpresse”. Täten Spencer itse asiassa muistuttaa Halla-aholaisesta perspektiivistä enemmän Seppo Lehdon kaltaisia “typeriä pellejä”, joita Halla-aho on pyrkinyt välttelemään suurimman osan urastaan. Alt-right-aatetta käsittelevässä osiossa on muutenkin paljon asiavirheitä ja se olisi ehkä kannattanut jättää kokonaan pois, ellei Nurmi olisi halunnut käyttää kokonaista lukua juuri alt-rightin ja halla-aholaisuuden yhtäläisyyksien pohtimiselle.
Kirjan keskeinen ongelma onkin se, että se haluaa olla kaikkea kolmea samaan aikaan: Jussi Halla-ahon elämäkerta, kritiikki Halla-ahon “maahanmuuttokriittisyydestä” ja yhteiskunnallinen pamfletti. Joissain tavoitteissaan se onnistuu paremmin, kuin toisissa. 3,25/5
Kirjassa siis pääpiirteittäin yhdistyy kaksi asiaa: Jussi Halla-ahon tausta käydään parhaimpien saatavilla olevien lähteiden avulla läpi, aina hänen sukunsa historiasta Halla-ahon lapsuuteen, siitä koulu – ja opiskeluvuosien kautta politiikkaan ja Perussuomalaisen puolueen puheenjohtajaksi asti. Lauri Nurmi myös käy läpi Halla-ahon kirjoituksia ja sanomisia vuosien varrelta, esittäen niistä kriittisiä arvioita.
Kirjan paras puoli on ehdottomasti se, että se esittää hyvän yleiskatsauksen kirjan kohteen elämästä ja urasta. Kirjan suurin lisäarvo on luultavasti Halla-ahon yläluokkaisen sukutaustan tuominen julkisuuteen. Tämä on asia josta Halla-aho ei ole paljoa puhunut. En ole myöskään koskaan aikaisemmin lukenut Halla-ahon vanhoja nettisivuja tai blogia, joten oli hyvä, että Halla-ahon varhainen poliittinen ajattelu tuli ainakin osittain käsitellyksi myös kirjamuodossa.
Lauri Nurmi esittää, että Halla-aholla on ollut kansallissosialistisia sympatioita ainakin kirjoittelu-uransa alkuvaiheessa. Nurmi perustelee väitteitään muun muassa sillä, että Halla-aho on varhaiseen Zona Incorrecta-blogiinsa julkaissut linkin ystävänsä nettisivuille, jossa on ylistetty kansallissosialistisia ajattelijoita, ja että hän on liittynyt Suomen Sisu- nimiseen “kansallismieliseen” liikkeeseen, jonka piirissä on pidetty Keskiviikkokerho-nimistä kirjakerhoa, jossa on luettu kansallissosialistista kirjallisuutta. Nämä väitteet ovat tietenkin melko huolestuttavia liberaalin demokratian kontekstissa. Toisaalta jotkin Nurmen esittämistä syytöksistä antisemitismistä ovat ilmeisesti ihan oikeasti vain panettelua, ainakin Matias Turkkilan mielestä: https://www.suomenuutiset.fi/jussi-ha...
Sitä ei ole kuitenkaan kiistäminen, että Halla-aho on hyökännyt suomalaisessa yhteiskunnassa vallitsevia arvoja vastaan hyvin aggressiivisella tavalla jo yli 20 vuoden ajan, sananvapauteen vedoten. Siksi on ristiriitaista, että hän on jatkuvasti tekeytynyt marttyyriksi, kun muut ovat antaneet hänelle samalla mitalla takaisin. Esimerkiksi oikeusjutun nostaminen siitä, että häntä nimiteltiin Yleisradion lähetyksessä “rotutohtoriksi” antaa Halla-ahosta kuvan pikemminkin röyhkeänä machiavellilaisena, kuin periaatteellisena sananvapauden puolustajana. Myös se, että hänen uransa yliopistolla katkesi, ei ole mikään yllätys, kun ottaa huomioon, että hän julkaisi kotisivuillaan rotuopeiksi luokiteltavaa materiaalia. Sellainen toiminta ei vaan kuulu Helsingin yliopiston arvoihin, oli siitä mitä mieltä tahansa.
Kirja on lukukokemuksena ristiriitainen, toisaalta siinä on elävää kuvailua, joka saa mielikuvituksen heräämään (pystyin melkein näkemään Peltolammin lähiön sieluni silmin, vaikka en ole koskaan ollut siellä), toisaalta kerronta on välillä melko sekavaa, erityisesti kirjan alussa kronologinen kertominen ontuu ja kirjan luvut olisi voitu jakaa aihekohtaisemmin. Kuitenkin kirjasta välittyy suuri innostus aihetta kohtaan, josta kertoo myös se, että tämä on jo toinen Lauri Nurmen Perussuomalaisia käsittelevä kirja vuonna 2017 ilmestyneen “Perussuomalaisten hajoamisen historia”- kirjan lisäksi. Kerronta on analyyttistä ja samalla antaumuksellista, ja Nurmi on myös haastattelussa kertonut, että hän on halunnut tietoisesti ottaa selvää nimenomaan Perussuomalaisista ja olla dialogissa puolueen johdon ja kenttäväen kanssa laajalti. Kiinnostus maahanmuuttokriittisiä toimijoita kohtaan näkyy myös siinä, että hän on jopa esiintynyt aktiivisen hommalaisen, Lalli IsoTalon haastateltavana hänen Youtube-kanavallaan ja ollut myös Perussuomalaisten puoluesihteerin, Arto Luukkasen, haastatteluohjelmassa Dosentti.
Mistä tämä kiinnostus juuri Perussuomalaisia kohtaan johtuu? Voi olla, että sillä on jotain tekemistä Nurmen taustan kanssa. On mahdollista, että Nurmen suuri kiinnostus ja into Halla-ahon ja Halla-aholaisuuden tutkimiseen ja siitä kirjoittamiseen kriittiseen sävyyn johtuu siitä, että Nurmi edustaa itse samaa X-sukupolvea kuin Halla-aho, ja hän näkee Halla-aholaisuuden tavallaan sisäsyntyisenä uhkana sille maailmankuvalle, jota hän katsoo oman sukupolvensa edustaneen ennen oikeistopopulismin nousua länsimaissa. 1990-luvulla ja 2000-luvun alussa länsimaissa elettiin vahvaa kehitysoptimistista ja globalisaatiomyönteistä aikaa. Tämä korostui erityisesti yliopistomaailmassa, jossa Nurmi itsekin vaikutti valtiotieteiden opiskelijana Helsingissä.
Nurmi on epäilemättä omaksunut nämä nuoruutensa arvot ja esiintyy niiden vahvana puolustajana. Tämä asenne välittyy selostuksista, kuten “suuri osa suomalaisista korkeakoulutetuista innostui ajatuksesta, että maailmankylän ihmisille avautuu mahdollisuus muuttaa eri maiden ja mantereiden välillä”, jotka esitetään kontrastina Halla-ahon arvonihilismille ja hegemonisten arvojen kyseenalaistamiselle. Asenteellisuus tulee myös esiin, kun Nurmi esittää vaihtoehtoisen tulkinnan Halla-ahon käsityksestä siitä, miten suomalainen politiikka on muuttunut: “politiikka oli normaalia ennen Halla-ahoa, ja Halla-aho hengenheimolaisineen on haastanut vanhan normaalin rasismilla ja fasismilla.”
Tämän Nurmi tekee siitä huolimatta, että hän kirjoittaa kirjan lopussa, että “tekstiä ei ole kirjoitettu puolesta, eikä vastaan”. Hän kuitenkin käytännössä argumentoi kirjan useassa kohdassa Halla-ahoa vastaan ja myöntääkin, että ei ole edes pyrkinyt neutraaliin esitystapaan. Tämän hän oikeuttaa sillä, että neutraalius on mahdotonta, koska “sanat, lauseet ja virkkeet ovat aina valintoja”. Nurmen argumentointi ontuu, sillä hyvää pyrkimystä (mahdollisimman objektiivisen tiedon tuottamista) ei ole perusteltua heittää roskakoriin vain siksi, että tavoite ei koskaan toteudu täydellisesti reaalimaailmassa.
Nurmi myös yrittää useassa kohdassa lyödä Halla-ahoa ja “halla-aholaisia” kirjalla päähän ja esittää kirjalliseen sivistykseen perustuvan liberaalin näkökulmansa paremmaksi vaihtoehdoksi Halla-ahon ajattelulle. Francis Fukuyaman poliittista filosofiaa popularisoivat kirjat ja Benedict Andersonin “Imagined Communities” ovatkin korkeasti koulutettujen cityliberaalien, Alexander Stubbin kaltaisten, vakiolukemistoa. Ehkä näitä kirjoja lukemalla hommalaiset parantuisivat harhoistaan?
Myös konservatiivinen ja kristitty Georg Wilhelm Friedrich Hegel on oiva filosofi Nurmen mielestä. Hegel on tunnetusti vaikea filosofi, jota on tulkittu hyvin eri tavoin. Nurmelle Hegel kääntyy uusvasemmistolaiseksi monikulttuurisuuden puolustajaksi. Kuvatessaan Hegeliä hän kertoo Hegelin olleen epäsuosittu natsien keskuudessa. Nurmi kuitenkin sopivasti unohtaa, että itse Mussolinin tunnustama “fasismin filosofi” ja lukuisissa italialaisissa yliopistoissa opettanut Giovanni Gentile oli uushegeliläinen filosofi, vähän samaan henkeen kuin Neuvostoliiton puolesta vakoillut stalinisti Alexandre Kojève, joka muotoili sen tulkinnan Hegelin tunnustuksen filosofiasta, jolla Nurmi yrittää briljeerata lukijoilleen.
Lauri Nurmen ajattelu ontuu myös muissa kohdissa. Esimerkiksi Nurmen tulkinta EU:sta rauhanprojektina on sekin kiistanalainen: Euroopan unionia koskevassa tutkimuksessa on myös tehty sellaisia tulkintoja, jossa unionin pääasiallinen tavoite on taloudellinen hyöty, ei rauha sinällään. Esimerkiksi Suomi ja muut pohjoismaat edistivät rauhaa maailmassa kylmän sodan aikana ennenkin jäsenyyttä unionissa, eivätkä unionin ulkopuolelle jääneet eurooppalaiset maat, kuten Norja ja Sveitsi ole olleet erityisen sotaisia toisen maailmansodan jälkeen.
Nurmi myös esittää sivulla 250 erikoisen käsityksen siitä, että ihmisiin voi suhtautua joko yksilöinä tai osana kollektiivia, ja jos suhtautuu ihmisiin yksilöinä osana suurempana kokonaisuutta, on “älyllisesti epärehellinen”. Jos tätä logiikkaa noudattaa, niin eikö silloin olisi mahdotonta esimerkiksi tutkia eri ryhmien välisiä epätasa-arvoisuuksia, ja eikö silloin Nurmen sivulla 149 esittämä kannatus positiivista erityiskohtelua kohtaan olisi käytännössä mahdotonta?
Omituista on myös yllättävän pitkät analyysit Halla-ahon taidemausta. Kauhuelokuvista tykkäämisen eettisyydestä hypätään äärimmäiseen pornoon ja naisten oikeuksiin melko vapaan assosiaation varassa. Myös Halla-ahon yhden lempibändin, Bathoryn lyriikoita päivitellään. Miksei toinen Halla-ahon lempibändeistä, Army of Lovers, homoerotiikalla leikkivä europopbändi pääse myös suurennuslasin alle, varsinkin kun Nurmi tuo useassa kohdassa esiin Halla-ahon homomyönteisyyden?
Kirjassa on myös useampi kohta, jossa Lauri Nurmi pyrkii kytkemään Halla-ahon poliittisen toiminnan osaksi joitain kansainvälisiä poliittisia trendejä. Nurmen onnistuminen näissä pyrkimyksissä on vaihtelevaa: esimerkiksi verratessaan Halla-ahon ajattelua ja toimintatapoja alt-right-liikkeeseen Yhdysvalloissa, hän korostaa sitä, kuinka molemmat tahot ovat pyrkineet eroon uusnatsismin ikävästä imagosta, unohtaen kuitenkin sen, että Richard Spencer, toinen Nurmen osoittamasta “vaihtoehtoisen oikeiston” aateisästä on käyttänyt julkisesti hyvin natsihenkistä kieltä, kuten “Hail Trump” ja “lugenpresse”. Täten Spencer itse asiassa muistuttaa Halla-aholaisesta perspektiivistä enemmän Seppo Lehdon kaltaisia “typeriä pellejä”, joita Halla-aho on pyrkinyt välttelemään suurimman osan urastaan. Alt-right-aatetta käsittelevässä osiossa on muutenkin paljon asiavirheitä ja se olisi ehkä kannattanut jättää kokonaan pois, ellei Nurmi olisi halunnut käyttää kokonaista lukua juuri alt-rightin ja halla-aholaisuuden yhtäläisyyksien pohtimiselle.
Kirjan keskeinen ongelma onkin se, että se haluaa olla kaikkea kolmea samaan aikaan: Jussi Halla-ahon elämäkerta, kritiikki Halla-ahon “maahanmuuttokriittisyydestä” ja yhteiskunnallinen pamfletti. Joissain tavoitteissaan se onnistuu paremmin, kuin toisissa. 3,25/5
November 5, 2021
En kuulu Halla-Ahon faneihin mutta en toisaalta inhoajiinkaan. Halla-Aho on vakuuttava esiintyjä, joka erottuu edukseen poliitikkojen tv-tenteissä. Henkilökohtaisesti tavatessa – joitakin vuosia sitten törmäsin "Mestariin" jatkuvasti Euroopan parlamentin kuntosalilla, mutta en ikinä päätynyt pidempiin puheisiin – H-A käyttäytyy miellyttävästi. Asian toinen puoli on, että H-A:n blogissa ja somepäivityksissä esitetään varsin usein mielipiteitä, joiden kanssa en ole lainkaan samaa mieltä.
Epävirallisessa elämäkerrassa paneudutaan H-A:n uraan alkaen sukutaustasta ja päätyen Perussuomalaisten puheenjohtajuuteen. Itse en tiennyt H-A:n taustoista paljoakaan, en edes sitä että hän on kotoisin Tampereelta. Kirjoittajan ote on kriittinen mutta melko asiallinen. Hän arvelee, ettei H-A todennäköisesti ole luopunut alkuvuosien rasistisista ja etnonationalistisista mielipiteistään. Lopullisen totuuden tietää vain H-A itse.
H-A:n viimeisin yllätys oli luopuminen persujen puheenjohtajuudesta. Jäämme jännityksellä seuraamaan oliko tämä siirto emämunaus vai loistava peliliike.
Epävirallisessa elämäkerrassa paneudutaan H-A:n uraan alkaen sukutaustasta ja päätyen Perussuomalaisten puheenjohtajuuteen. Itse en tiennyt H-A:n taustoista paljoakaan, en edes sitä että hän on kotoisin Tampereelta. Kirjoittajan ote on kriittinen mutta melko asiallinen. Hän arvelee, ettei H-A todennäköisesti ole luopunut alkuvuosien rasistisista ja etnonationalistisista mielipiteistään. Lopullisen totuuden tietää vain H-A itse.
H-A:n viimeisin yllätys oli luopuminen persujen puheenjohtajuudesta. Jäämme jännityksellä seuraamaan oliko tämä siirto emämunaus vai loistava peliliike.
October 22, 2020
Hyvin kirjoitettu, mutta melko pintapuolinen kuvaus Perussuomalaisten puheenjohtajan Jussi Halla-ahon ahdistavasta sielunmaisemasta. Tosiasia on, ettei Nurmi tunne Halla-ahoa tarpeeksi hyvin kirjoittaakseen tästä satoja sivuja. Halla-ahon blogi ja sosiaalisen median tuotokset ovat kaikkien luettavissa - ei niiden pintapuolista analyysiä tarjoavalle kirjalle oikein ole tilausta, ainakaan minun mielessäni. Kirjaan haastatellut sukulaisetkaan eivät oikein tarjoa lihaa luiden ympärille ("En muista Jussia oikeastaan ollenkaan...") Me poliittisista elämäkerroista pitävät jäämme odottelemaan definitiivistä Halla-aho-biografiaa.
March 18, 2021
Hyvin pintapuolinen katsaus Halla-Ahon elämään ja uraan. Alussa liiankin pitkä selostus perhetaustasta ja välillä kerrataan isyysloman aikaisia blogitekstejä liian tarkasti (lapsen ruokatarjoilu ei ole oleellinen kokonaisuuden kannalta). Kirjasta paistaa läpi ettei kohdetta ole haastateltu, vaan kirja perustuu täysin blogitekstien ja uutisjuttujen analysointiin (mukana myös jokunen kommentti sukulaisilta ja kavereilta politiikan puolelta). 2.5 tähteä
July 15, 2024
On hauska tarttua kirjoihin, joista ei ole ennakkokäsityksiä. Voi yllättyä ja oppia uutta. En ole lukenut aiemmin yhtään Lauri Nurmen kirjaa, enkä ainakaan muista lukeneeni arviota tai kommentaaria tästä Halla-ahon epävirallisesta elämäkerrasta etukäteen.
Kirja yllätti positiivisesti. Kirja kertoo paitsi Halla-ahosta myös nykyisen halla-aholaisen perussuomalaisuuden synnystä - en ollut itse täysin hahmottanut, millainen vallankaappaus Soinille tehtiinkään.
Halla-ahon sukuhistorian sekä lapsuus- ja nuoruusiän kokemusten merkitys hänen ajattelunsa ja toimintansa muotoutumisessa on kiinnostavaa luettavaa. Monessa mielessä Halla-aho näyttää olleen "ihan tavallinen tyyppi", musiikkia soitellut auktoriteetteja karttava (mutta voimapolitiikkaa ihannoiva), vähän nenäkäs tyyppi, joka jakoi perhe-elämäänsä netissä jo kauan ennen perhebloggareita.
Sen sijaan Halla-aho poliittisena toimijana vaikuttaa kompleksisemmalta hahmolta. On vaikea sanoa kuinka vallantahtoinen ja määrätietoinen Halla-aho itse on, sillä ainakin julkisuuskuvassa keskeistä on ollut tietynlaisen etäisen haluttomuuden performoiminen. Halla-aholaisuuden syntyminen ei kuitenkaan ole sattuman seurausta, sillä vaikka poliittisen liikkeen syntyminen ei tietenkään selity yhdellä tai kahdella henkilöllä, osaavat jotkut henkilöt johtaa, ohjata ja kanavoida ideoita ja tunteita paremmin kuin toiset. Tietynlaisille ajatuksille syntyy eri aikoina tilausta ja tässä ajassa syystä tai toisesta rasistiset, väkivallalla hekumoivat ja (ääri-)oikeistolaiset ajatukset puhuttelevat yhä useampia. Netin anonyymit nurkat houkuttelevat leiriytymään omien ajatusten kupliin ja Halla-ahon Scripta tarjosi aikanaan yhden keskeisen yhteisön, jonka ympärille maahanmuuton vastustajat kerääntyivät. Halla-ahon näsäviisaileva ilkeys löytää tässä meemikulttuurien ajassa ihailijoita ("Mestari "), mutta julkisessa sfäärissä esitetyt perustellummat näkemykset tuovat tarvittavaa uskottavuutta myös laajemmalta yleisöltä. Halla-ahoa pidetään älykkäänä, ja sillä valttikortilla saa jo paljon anteeksi.
Poliittinen sfääri on tällä hetkellä Halla-ahon kannattajille avointa mahdollisuuksien kenttää. He ovat nyt jo voittaneet paljon.
Kirjan lopussa Nurmi toteaa pyrkineensä tekemään neutraalin kirjan, jossa lukija saa tehdä omat johtopäätöksensä. Arvostan asennetta, se näkyy rauhallisena ja analyyttisenä kirjoitustapana. Alun elämäkerrallisen osuuden jälkeen kirjaa ei kuitenkaan voi mielestäni pitää neutraalina. Kirja on kriittinen. En pidä sitä huonona asiana, kriittisyyshän on tärkeä ajattelun muoto ja mahdollistaja. Nurmi tuo esiin useammassa kohtaa Halla-ahon ajatusten sisäistä ristiriitaisuutta ja arvioi kriittisesti hänen ajatustensa seurauksia ("jos kaikki toimisivat asiassa x samoin kuin Halla-aho, siitä seuraisi..."). Nurmen tekemät arviot ovat kuitenkin suoria, asiaan kohdistuvia ja perusteltuja. Ne eivät ole epä-älyllistä mollaamista, vaan tarjoavat tärkeitä vasta-argumentteja ja kontekstualisointia Halla-ahon ajatuksille ja tekemälle politiikalle.
Kirja yllätti positiivisesti. Kirja kertoo paitsi Halla-ahosta myös nykyisen halla-aholaisen perussuomalaisuuden synnystä - en ollut itse täysin hahmottanut, millainen vallankaappaus Soinille tehtiinkään.
Halla-ahon sukuhistorian sekä lapsuus- ja nuoruusiän kokemusten merkitys hänen ajattelunsa ja toimintansa muotoutumisessa on kiinnostavaa luettavaa. Monessa mielessä Halla-aho näyttää olleen "ihan tavallinen tyyppi", musiikkia soitellut auktoriteetteja karttava (mutta voimapolitiikkaa ihannoiva), vähän nenäkäs tyyppi, joka jakoi perhe-elämäänsä netissä jo kauan ennen perhebloggareita.
Sen sijaan Halla-aho poliittisena toimijana vaikuttaa kompleksisemmalta hahmolta. On vaikea sanoa kuinka vallantahtoinen ja määrätietoinen Halla-aho itse on, sillä ainakin julkisuuskuvassa keskeistä on ollut tietynlaisen etäisen haluttomuuden performoiminen. Halla-aholaisuuden syntyminen ei kuitenkaan ole sattuman seurausta, sillä vaikka poliittisen liikkeen syntyminen ei tietenkään selity yhdellä tai kahdella henkilöllä, osaavat jotkut henkilöt johtaa, ohjata ja kanavoida ideoita ja tunteita paremmin kuin toiset. Tietynlaisille ajatuksille syntyy eri aikoina tilausta ja tässä ajassa syystä tai toisesta rasistiset, väkivallalla hekumoivat ja (ääri-)oikeistolaiset ajatukset puhuttelevat yhä useampia. Netin anonyymit nurkat houkuttelevat leiriytymään omien ajatusten kupliin ja Halla-ahon Scripta tarjosi aikanaan yhden keskeisen yhteisön, jonka ympärille maahanmuuton vastustajat kerääntyivät. Halla-ahon näsäviisaileva ilkeys löytää tässä meemikulttuurien ajassa ihailijoita ("Mestari "), mutta julkisessa sfäärissä esitetyt perustellummat näkemykset tuovat tarvittavaa uskottavuutta myös laajemmalta yleisöltä. Halla-ahoa pidetään älykkäänä, ja sillä valttikortilla saa jo paljon anteeksi.
Poliittinen sfääri on tällä hetkellä Halla-ahon kannattajille avointa mahdollisuuksien kenttää. He ovat nyt jo voittaneet paljon.
Kirjan lopussa Nurmi toteaa pyrkineensä tekemään neutraalin kirjan, jossa lukija saa tehdä omat johtopäätöksensä. Arvostan asennetta, se näkyy rauhallisena ja analyyttisenä kirjoitustapana. Alun elämäkerrallisen osuuden jälkeen kirjaa ei kuitenkaan voi mielestäni pitää neutraalina. Kirja on kriittinen. En pidä sitä huonona asiana, kriittisyyshän on tärkeä ajattelun muoto ja mahdollistaja. Nurmi tuo esiin useammassa kohtaa Halla-ahon ajatusten sisäistä ristiriitaisuutta ja arvioi kriittisesti hänen ajatustensa seurauksia ("jos kaikki toimisivat asiassa x samoin kuin Halla-aho, siitä seuraisi..."). Nurmen tekemät arviot ovat kuitenkin suoria, asiaan kohdistuvia ja perusteltuja. Ne eivät ole epä-älyllistä mollaamista, vaan tarjoavat tärkeitä vasta-argumentteja ja kontekstualisointia Halla-ahon ajatuksille ja tekemälle politiikalle.
January 6, 2021
Kolme päivää yksin kotona ja käytän vapaa-aikani lukemalla Jussi Halla-ahosta kertovan epävirallisen elämäkerran. En pidä elämäkerroista. Toivon senkin seikan olevan kaikille tutuilleni selvää, etta en pidä myöskään Halla-ahosta. Hain vastausta kysymykseen: "Miksi?" En saanut vastausta ja olisin siksi mielellani antanut vain kaksi pistettä. Mutta, koska se ei ole kirjoittajan syy, koska hänkään ei tiedä, päädyin kolmoseen. Tuskin tietää kohdehenkilö itsekään vastausta kysymykseeni. Päätän raporttini tähän ja seuraavaksi etsin itselleni jotain enemmän tästä masentavasta ajatusmaailmasta irrottavaa, fiktiivistä, jotain ihanaa, luettavaa. Muuten, jos H-a:n mielesta Matti Vanhanen on punavihreä, marksilainen (H-a kirjoittaa ilman x:ää) tai vain suvakki, niin sillon Vanhasen pisteet nousevat minun silmissäni. Ehka maailmassa on toivoa, silla muistammehan kaikki Tatu Vanhasen ajatukset. Pojasta saattaa polvi sittenkin parantua.
January 26, 2021
Who actually is Jussi Halla-aho, the chairman of the populist Finns party? This book tells his story starting from his family history, including childhood in the suburbs of Tampere, short lived career in a speed metal band, his journey in becoming a specialist in Slavic languages, his famous blog Scripta, which paved the way to popularity and a large number of loyal followers, all the way to becoming the leader of the currently largest political party and the opposition in Finland. This is not a fan book but it’s not overtly critical either. It navigates in the neutral waters but leaves no doubt what Jussi Halla-aho and his party thinks about immigration. This book doesn’t forget to mention their links to far right movements and the historical academic foundations of ethnic nationalism and national socialism, which might anger some of their fans. I’m sure their opponents will probably enjoy reading this book more. The author has done an incredible amount of background work!
April 3, 2025
Jussi Halla-Aho on ehkä nykyajan ristiriitaisin poliitikko. Luin kirjan pyrkimyksenä puhtaasti ymmärtää Halla-Ahoa ja hänen politiikkaansa, tavoitteitaan ja viestiään. Oliko Jussi yksinkertaisesti köyhä ja tarvitsi työpaikan, jonka sattui löytämään puoliksi vahingossa politiikasta? Ehkä.
Jussi on retorisesti älykäs, taitava poliitikko. Sen voi myöntää vaikka olisikin sanomasta ja arvoista eri mieltä. Monessa asiassa Halla-Aho puhuu totta, mutta on median ja lehdistön demonisoima. Samalla Halla-Aho itse tarjoilee koko paketillisen värikyniä toimittajille.
Ymmärränkö Halla-Ahoa luettuani kirjan? Ehkä. Ainakin tiedän mistä mies ponnistaa ja millaisesta taustasta. Samalla Halla-Ahon keskinäinen, sisäinen ristiriitaisuus on ongelma. Halla-Aho on peruspoliitikko, joka valitsee missä kohtaa asiasta tulee ongelma ja missä kohtaa se on toissijaista. Halla-Ahoon liittyvä ristiriita ei selvinnyt, mutta sai ehkä erilaisen kontekstin.
Jussi on retorisesti älykäs, taitava poliitikko. Sen voi myöntää vaikka olisikin sanomasta ja arvoista eri mieltä. Monessa asiassa Halla-Aho puhuu totta, mutta on median ja lehdistön demonisoima. Samalla Halla-Aho itse tarjoilee koko paketillisen värikyniä toimittajille.
Ymmärränkö Halla-Ahoa luettuani kirjan? Ehkä. Ainakin tiedän mistä mies ponnistaa ja millaisesta taustasta. Samalla Halla-Ahon keskinäinen, sisäinen ristiriitaisuus on ongelma. Halla-Aho on peruspoliitikko, joka valitsee missä kohtaa asiasta tulee ongelma ja missä kohtaa se on toissijaista. Halla-Ahoon liittyvä ristiriita ei selvinnyt, mutta sai ehkä erilaisen kontekstin.
January 24, 2021
Nurmi osaa kirjoittaa. Kattavasti käydään läpi JHA:n nousua ja selkeää, pitkäjännitteistä työtä sen eteen. Eivät kannattajat tulleet tyhjästä tai ilman työtä. Persut voivat olla parhaiten nettiä hyödyntäviä puolueita.
Hieman häiritsee motiiviien kartoittaminen. Osana syynä politiikan kiinnostavuudelle Halla-ahossa nähdään raha. Tässä kohtaa selitykseksi riittää, että vertaillaan Halla-ahon tuloja ennen politiikkaa ja politiikan jälkeen. Joo, on niissä eroja, mutta ei se välttämättä tarkoita, että raha motivoisi.
Halla-aho muuten kirjoitti venäjästä, olikohan lyhyestä, L:n, itseopiskelulla, jotta pääsisi opiskelemaan "kirkkoslaavia".
Hieman häiritsee motiiviien kartoittaminen. Osana syynä politiikan kiinnostavuudelle Halla-ahossa nähdään raha. Tässä kohtaa selitykseksi riittää, että vertaillaan Halla-ahon tuloja ennen politiikkaa ja politiikan jälkeen. Joo, on niissä eroja, mutta ei se välttämättä tarkoita, että raha motivoisi.
Halla-aho muuten kirjoitti venäjästä, olikohan lyhyestä, L:n, itseopiskelulla, jotta pääsisi opiskelemaan "kirkkoslaavia".
April 9, 2025
Erittäin taitavasti ja monipuolisesti koottu ja kirjoitettu teos, vaikka varsinkin nuoren Halla-Ahon tekstit ovat todella rajua luettavaa. Avaa Halla-Ahon poikkeuksellisiakin ajatuksia ja taustoja mielipiteiden takana. Vasta tämän luettuani ymmärsin, kuinka erilaisesta poliitikosta todella onkaan kyse moniin muihin valtamedian kasvoihin verrattuna.
Vaikka suurimmasta osaa asioita en voi olla samaa mieltä, niin tykkäsin silti kirjasta tosi paljon. Varsinkin, kun Suomessa ollaan hiljalleen polarisoitumassa kahteen eri ääripäähän poliittisella kentällä, tämä on mielestäni ihan ajantasainen ja hyödyllinen kirja luettavaksi.
Vaikka suurimmasta osaa asioita en voi olla samaa mieltä, niin tykkäsin silti kirjasta tosi paljon. Varsinkin, kun Suomessa ollaan hiljalleen polarisoitumassa kahteen eri ääripäähän poliittisella kentällä, tämä on mielestäni ihan ajantasainen ja hyödyllinen kirja luettavaksi.
June 27, 2021
Kieli on hyvää ja tarina tempasi mukaansa aihealueesta kiinnostuneen. Halla-ahon perhetaustaa lukuun ottamatta kirja lähinä toistaa lehdistä tai Halla-ahon blogista löytyvää tietoa eli politiikkaa tarkemmin seuranneelle kirja ei tarjoa merkittävästi uutta tietoa. Nurmi haastaa tarvittaessa Halla-ahon oman tarinan itsestään, mutta välillä hän vetää turhan pitkälle meneviä johtopäätöksiä. Esimerksi varsinaista rasismin osoittavaa savuavaa asetta, jossa Halla-aho toteaisi jonkin etnisen vähemmistön olevan alempiarvoinen, ei esitetä.
January 7, 2021
Hyvin kirjoitettu historia Halla-ahon elämästä ja taustasta. Etenkin sukutaustan kartoitus sekä Nurmen analyysi Halla-ahon politiikasta osassa 4 oli mielestäni erinomainen ja kertoi kirjailijan uppoutuneen lähteisiin huolella. Jäin kuitenkin kaipaamaan tarkempia viitteitä, nyt ne oli vain kappalekohtaisesti lisätty loppuun. Suosittelen kirjaa kaikille suomalaisesta politiikasta ja etenkin populismista kiinnostuneille.
April 12, 2021
Lauri Nurmen kirjoittama Jussi Halla-ahon epävirallinen elämäkerta on taitavasti kirjoitettu ja huolella taustoitettu elämäkerta Perussuomalaisten puheenjohtajasta. Vaikkei Halla-aho ole antanut haastatteluita kirjaa varten, piirtää elämäkerta lukuisten lähteidensä avulla uskottavan kuvan aiheestaan. Nurmi piirtää Halla-ahosta kaksijakoisen kuvan yhtäältä humanisti-sivarina ja rakastavana perheenisänä, ja toisaalta kylmän laskelmoivana rasistina ja natsisympatisoijana. Tilanteessa jossa on aivan mahdollista että Halla-ahosta tulee Suomen seuraava pääministeri, kannattaa asiaa pysähtyä miettimään.
November 2, 2020
Lauri Nurmi on tehnyt varsin hyvän kirjan Jussi-Halla-ahosta. Hän pyrkii olemaan objektiivinen ja onnistuukin siinä varsin hyvin. Halla-ahon poliittisen ajattelun kehittymisen kuvaaminen jää hieman vajaaksi, mutta teoksen ansioita on kertoa mistä ilmiö Jussi Halla-aho on syntynyt. Tämä kirja on kaikille niille tärkeä, joita Suomen politiikka kiinnostaa. Pisteet 8,5/10.
Read
January 19, 2021Kuuntelin tämän kirjan äänikirjana, koska tuntui siltä, että nykyisessä poliittisessa ilmapiirissä täytyy ymmärtää vähän paremmin, millaisesta henkilöstä on kyse. Kirja antoikin melko kattavan kuvan Halla-ahosta ja tämän noususta persujen johtoon. Tuntuu silti hämmästyttävältä, miten mm. ihmisoikeuksia halveksiva henkilö on tähän asemaan päässyt.
September 28, 2025
Kirja tarjoaa kiinnostavan, neljän tähden arvoisen katsauksen Halla-ahon taustaan ja ajatteluun, avaten hänen polkunsa politiikkaan ja tuoden esiin hänen jyrkät näkemyksensä. Minulle teos antoi synkän ja pelottavan kuvan hänestä – tuli kylmät väreet, kun ajattelee, että Suomessa on näin ajattelevia ihmisiä johtopaikoilla.
October 23, 2020
Aivan mielenkiintoinen koonti Halla-ahon maailmankatsomuksesta ja politiikasta perustuen tämän kirjoituksiin ja haastatteluihin. Aiheesta kiinnostuneet varmasti löytävät tästä tarttumapintaa.
December 9, 2020
Hyvin kirjoitettu, asiallinen.
December 23, 2020
Mielenkiintoinen ja helppolukuinen kirja, jonka lukemisesta tuli hämmentävä olo. Julkisuudessa rakennettu mielikuva kun on monilta osin niin erilainen kuin tässä kirjassa kerrottu.
December 23, 2020
Se on just niin outo kun ajattelinkin.
Displaying 1 - 30 of 37 reviews