Entisen pääministerin väkevä kuvaus mullistusten vuodesta 1991.
Suomen sodanjälkeisen historian dramaattisimmasta vuodesta on kohta 30 vuotta, mutta sen muisto elää ja vaikutukset tuntuvat. Suomen talous ja Neuvostoliitto romahtivat yllättäen, ja nuori pääministeri Esko Aho yritti kipparoida Suomi-laivaa myrskyävillä vesillä. Nyt hän kuvaa miltä tuntui johtaa tasavaltaa, kun lähes jokainen päivä oli täynnä mullistavia käänteitä.
Mustat joutsenet – ennalta-arvaamattomat muutosvoimat – käänsivät totutut kuviot ylösalaisin. "Pohjolan Japani" suistui lamaan, neuvostokauppa romahti, Neuvostoliitossa koettiin vallankaappaus, markka devalvoitiin, ihmisten unelmat sortuivat, mutta toivo kajasti uudessa Euroopassa ja Nokiaa koskeneet ratkaisut avaisivat tien menestykseen.
Vuoden 1991 draama on olennainen osa nykyisen Suomen kehitystarinaa.
Olipa vuosi! Omat muistikuvat hatarat. Hyvää duunia taisivat paiskia. Hattu nousee päästä. Mitkäköhän oli ne 90-luvun virheet, joita nyt covid-talouskriisin keskellä koitetaan välttää?
Kuvittelin kirjan käsittelevän laman syitä ja seurauksia, ja tästä syystä sekoitus Ahon omaelämäkerrallista proosaa ja subjektiivista historian tulkintaa vuoden 1991 tapahtumista aiheutti pienen pettymyksen. Ei siinä, hyviä asetelmia Aho itselleen petaa 2024 vaaleihin.
Suomen politiikan ja yhteiskunnallisten muutosten penkkiurheilijalle ehdottoman kiinnostava teos. Kirjoittajan itsensä lukemana äänikirja toi henkilökohtaisuuden tuntua, vaikka ehkä lukijana Aho onkin hieman kankea.
Pintapuolisesti syväluotaava kirja. Oikein mukavia anekdootteja ja nippelitietoja Suomen ja sen naapureiden lähihistoriasta. Tapahtumista ja toimista kerrotaan, mutta olisin kaivannut niiden perkaamista vielä enemmän. Esimerkiksi vielä enemmän pohtimista siitä, miten kriisissä näin jälkiviisaana olisi pitänyt toimia. Tätä vain pintaraapaistiin. Tähän toki varmasti omat teoksensa.
Aho ei kirjassaan muodosta itsestään oikeastaan minkäänlaista kuvaa. Pysyttelee siis vähän persoonattomana. Ei välttämättä huono asia.
Nimestään huolimatta sisälsi paljon myös vanhempaa mielenkiintoista historiaa. "Tarina" jäi sen verran kesken, että lienee syytä lukea myös 1992 kirja. Toimii varmaan paremmin niille, jotka muistavat nuo ajat jotenkin.
Uskomatonta! Olen jo niin vanha, että muistan 30 vuoden takaisia asioita ja ne eivät ole vain historian juttuja. Mielenkiintoinen kuvaus tapahtumista pääminusterin näkökulmasta.
Kiinnostavaa luettavaa 90-luvulla kasvaneelle. Alkaa mukaansatempaavasti, mutta draamaa olisi vuonna riittänyt parempaankin kerrontaan. Eikä mitään varsinaista historiantutkimusta.