Paluu Virginie! -teoksen maailmaan: Albert Edelfeltin nuorena kuolleen pojan hätkähdyttävä tarina.
Taidemaalari Albert Edelfeltin ainoalla avioliitossa syntyneellä pojalla Erikillä oli raskas salaisuus – sekä yllättävä tapa hyvittää menneisyyden tekoja.
Eletään 1900-luvun ensimmäistä vuosikymmentä. Venäläisten sortotoimet kiristävät ilmapiiriä Helsingissä, ja suurmiesisänsä menettänyt Erik Edelfelt matkaa Etelä-Ranskaan. Keuhkotuberkuloosista toipuva parikymppinen älykkö asettuu Montpellier’n perinteikkääseen yliopistokaupunkiin ja alkaa opiskella filosofiaa,sosiologiaa ja kokeellista sielutiedettä.
Kolme vuotta myöhemmin Erik kuolee kaukana kotoaan ja läheisistään, ja hänen mukanaan suku sammuu. Mutta jäljelle jää ihmisiä, jotka tietävät, miten Erik oli aikonut muuttaa maailmaa.
Tulirinta on muutaman johtolangan varaan punottu valistunut arvaus Erik Edelfeltin viimeisistä elinvuosista. Se on mielikuvitusmatka lahjakkaan mutta ristiriitojen repimän nuorukaisen maailmaan, aatteen paloon ja valppaaseen mieleen.
Historioitsijana Anna Kortelainen on mainio kertoja. Kuitenkaan tämän kirjan perusteella romaanikirjailijaksi hänestä ei ole, sillä päähenkilö jää kovin etäiseksi ja aikakauden kuvailu onkin kirjan parasta antia.
Tosi kiinnostavaan ajanjaksoon sijoittuva romaani! Hahmot ja stoorin kokonaisuus jäivät mulle vähän etäisiksi, mutta nautin ajanjakson ja tapahtumapaikkojen kuvauksista, erityisesti Montpellierin yliopisto kiehtoi.
Valitettavasti kirja tuntui tyhjänpäiväiseltä luettavalta.
Anna Kortelainen on ryöstöviljellyt aihettaan eli Virginietä, Albert Edelfeltin rakastajatarta, jonka kanssa hänellä oli luultavasti tai hyvin todennäköisesti lapsi. No, kirjoitetaan romaani Erik Edelfeltistä, josta ei tiedetä juuri mitään.
Erik Edelfelt eli valitettavasti vain 22- vuotiaaksi. Tuberkuloosilta ei välttynyt edes yläluokkainen nuori, jos oli sille altis.
Kortelainen jättää lähes kokonaan kertomatta, että Edelfelt oli mukana helsinkiläisten koulupoikien "Verikoirat" - jengissä joka murhasi venäläisiä sotilaita. Nykyään heitä pidettäisiin terroristeina. Mitkä olivat Erikin motiivit? Tappoiko hän? Oliko huono omatunto?
Sen sijaan Kortelainen kertoo isäsuhteesta, Albert Edelfelt ei ollut mikään 1800-luvunkaan malli-isä, sillä huiteli Pariisissa nuorten naisten parissa ja teki heille todennäköisesti lapsia. Myös äitisuhdetta valotetaan; äiti on kireä ja hermoherkkä. Kumpikin teema jää torsoksi.
Kortelainen unohtaa kertoa, miltä Ellanista tuntui menettää ainoa lapsensa tämän aikuisuuden kynnyksellä. Sen sijaan kerrotaan paljon sielutieteen opinnoista ja ranskalaisten ynseydestä.
Melankolinen kirja kiinnostavasta aiheesta. Erikin hahmo on kiehtova nuoruuden kiihkossaan, vaikkei kovin samaistuttava. Historiallinen taustatyö on tehty hyvin. Erikin suhde kuuluisaan isään on mielestäni kuviteltu uskottavasti. Kirjan kerronta on hidastempoista ja tunnelma välillä surumielinen. Jos puolikkaita tähtiä voisi antaa, antaisin ehkä 3,5. Kirja on hyvä, mutta hieman alakuloista luettavaa.
3,5 - 4 tähteä. Anna Kortelaisen surumielinen teos Tulirinta on kertomus itseään etsivästä, isänsä (ja äitinsäkin) varjossa eläneestä, hyvin kiihkomielisestä nuorukaisesta. Vähäisiin Erik Edelfeltin elämästä jääneisiin faktoihin nojautuva tarina on uskottava. Kirjailijan historian osaaminen nousee ensisijaiseksi ja Erikin tarina jää ehkä hieman aatteen jalkoihin.
Liikuttava romaani todella nuorena kuolleesta Albert Edelfeltin pojasta, Erikistä. Erityisen kiinnostavia olivat 1800-luvun Ranskan, kokeellisen psykologian, viiniruton sekä tuberkuloosin kuvaukset. Tiedolliseen puoleen painottuminen oli mielestäni samaan aikaan kirjan vahvuus ja heikkous.
Tykkäsin. Toinen mitä oon lukenut Kortelaiselta. Kiva tyyli kirjoittaa. Kirjan rakenne, että ei ole perinteisiä kappaleita, häiritsee. Taitaa olla Kortelaisen tyyli, kun Kulkija oli kanssa semmonen.