Aina on kerrottu tarinoita, mutta sosiaalisen median aikakaudella puhutaan jo tarinataloudesta. Itkettävillä ja inspiroivilla kokemustarinoilla myydään mitä vain suklaasta herätysliikkeisiin. Tarinankerronnan paineet pistävät poliitikkojen, journalistien ja viranomaisten kompassin sekaisin. Välillä jäljitellään pienen ihmisen some-päivityksiä, välillä kristillisiä kääntymyskertomuksia.
Kertomuksen vaarat - kriittisiä ääniä tarinataloudessa avaa tarinallisuuden ongelmia ja koluaa sen syövereitä bisneksessä, mediassa, kulttuurissa ja muussa julkisuudessa. Kirja haastaa aikaamme määrittävän tarinankerronnan ihannoinnin ja nakertaa sitä kirpeällä kertomuskritiikillä.
Kirjan toimittajat ovat eturivin narratologeja. Heidän lisäksi teoksessa mukana on nimekäs joukko tarinankerronnan asiantuntijoita, jotka pohtivat visaista kysymystä: millaisia kertomuksia pitäisi kertoa?
Artikkelikokoelma on syntynyt samannimisen hankkeen yhteydessä, ja kyseessä on moniääninen, eri alojen asiantuntijoiden kommenttien täydentämä kokonaisuus kertomuksen ja tarinallisuuden käytöstä journalismissa, viestinnässä ja kirjallisuudessa. Tärkeä teos, jota voin suositella näiden alojen ammattilaisille ja muille, joita aihepiiri kiinnostaa. Visuaalinen toteutuskin miellyttää, ja asioita on tiivistetty lukujen lopussa selkeisiin, ytimekkäisiin pointteihin (puolisoni mielestä teos näyttää ihan koulukirjalta). Hankin kirjan itselleni melkein heti kun se ilmestyi, ja palaan hyvin todennäköisesti tähän jatkossakin. Analyyttisempaan kritiikkiin minulla eivät tunnu riittävän rahkeet, joten suosittelen erityisesti Joonas Säntin Kiiltomato-verkkolehteen kirjoittamaa arvostelua teoksesta.
”Kertomusmuoto on ihmisenkokoisuudessaan kuin turvaa tuova hygge-viltti, jolla voi suojata itseään informaatiotulvalta. Kertomus antaa tunteen hallinnasta, mutta on altis hallitsemattomalla käytölle.” (s. 17)
”Tarinatalouden aiheuttamassa tarinaähkyssä arjen enkelit, ansaitsevat köyhät ja sankariparantuneet alkavat kuitenkin jo menettää hohtoaan, ja yhä useammin saamme kuulla: ’Taas tätä samaa!’” (s. 37)
”Toivomme, että tämän teoksen lukijalle on nyt selvää, että kertomuksien kertomista ei olla tässä kirjassa tai muuallakaan kieltämässä, ja kysymys paremmista kertomuksista on mutkikas ja riippuu kertomisen kontekstista.” (s. 309)
Jostain syystä olen törmännyt usein sellaiseen Kertomuksen vaarat -projektin kritiikkiin, joka olettaa projektin täysin tarinavastaiseksi. Kyseiset kriitikot tuskin ovat perehtyneet asiaan kunnolla. Tarinoiden vastustamisen sijaan projekti on kiinnostunut siitä, mihin tarkoituksiin tarinoita käytetään ja miten, ja toisaalta siitä miten tarinatalous vaikuttaa meihin. Sen opit ovat hyödyllisiä kenelle tahansa politiikkaa ja mediaa seuraavalle ihmiselle. Sen lukeminen on myös huojentavaa henkilölle, joka kokee ahdistavana paineen luoda oma menestystarina joko työmarkkinoiden tai vaikkapa ihmissuhdemarkkinoiden palvelukseen.
Usean kirjoittajan laajoissa kokoelmateoksissa ei kaikki voi kiinnostaa yhtä paljon, ja monien muiden arvioijien lailla minäkin vain silmäilin start-upeihin ja yritysten tarinankerrontaan liittyvät artikkelit. Näkökulmien kirjo on kiitettävän monipuolinen: mietitään oman elämänsä kertojia, opettavaisia kokemuskertomuksia, "totuuden jälkeisen" politiikan tarinoita, äärioikeiston kykyä pyörittää tarinoillaan vastustajiansa oman napansa ympärillä omien tarkoitusperiensä mukaan, ilmastonmuutoksesta viestimistä kertomusten avulla, huuhaahoitojen myyviä kokemuskertomuksia, ja niin edelleen. Ääneen päästetään kirjallisuustutkijoiden lisäksi kirjailijoita, poliitikkoja, poliiseja, Antti Holma. Suosikikseni nousi Tytti Rantasen ja Taija Roihan ansiokas artikkeli "Kertomuksen vaarat #metoo-liikkeen tarinavetoisessa aktivismissa".
Oivaltava ja paikoin ilotteleva kokonaisuus, joka herätti monentason huomioita ja ajatuksia. Kirjana Kertomuksen vaarat olisi varmaankin loistava teos, sähkökirjana se oli koneella tympeä ja kännykällä kerrassaan rasittava. Formaatti tietyllä tapaa vaati pdf:ää, mutta silti, kuinka ärsyttävää.
Kertomuksen vaarat oli Koneen säätiön vuosina 2017–2020 rahoittama projekti, joka Facebook-sivuilleen keräsi, analysoi ja keskusteli erilaisista pontentiaalisesti vaarallisista kertomuksista, joissa faktat saivat väistyä hyvän kertomuksen tieltä, joissa yksilön kokemus nousi merkittävämpään asemaan kuin korillinen tutkimuksia tai jossa tarina suorastaan ravistettiin hihasta, jotta yritys, brändi tai henkilö sai koottua hetkeksi huomion valokeilan omaan suuntaansa. Hanke lanseerasi oman hästäginsä: #varokertomusta. Sen avulla kiinnitettiin lukijan huomio ja kehotettiin suhtautumaan kriittisesti lukemaansa.
Hankkeen päätteeksi julkaistiin tuloksia kokoava tietoteos, jossa määritellään aiheeseen liittyviä keskeisiä käsitteitä, kuten kertomus, tarina, narratiivi, kokemuksellinen kertomus, mallitarina eli kulttuurin muovaama kertomusmuotti tai viraali eksemplum eli sosiaalisessa mediassa viraaliksi ponnahtava ja tunteita herättävä kertomus yksilön kokemuksesta.
Kertomuksen vaarat -teoksessa analysoidaan todellisia kertomuksia ja ääneen pääsevät tutkijoiden lisäksi myös toimittajat, kirjailijat, poliisit ja muut kertomuksia työssään käyttävät sekä huomiotaloutta hyödyntäneet tai sen ansaan jääneet. Lisäksi teoksessa annetaan vinkkejä, joiden avulla lukija helpommin tunnistaa vaikkapa mallitarinan sellaisen kohdatessaan tai kykenee vastustamaan sen kiusausta ja kurottamaan sen yli yksilöiden kokemuksia sanallistaessaan. Teos on siis sekä tutkijoille, lukijoille että kirjoittajille – ja monihan on näitä kaikkia yhtä aikaa.
Seurasin mielenkiinnolla Kertomuksen vaarat -projektia sen ollessa käynnissä ja läsnä sosiaalisessa mediassa. Odotukset kirjaa kohtaan pääsivät ehkä siksi kasvamaan, eivätkä lopulta ihan täyttyneet tämän kokoelman kohdalla.
Kuten usean kirjoittajan artikkelikokoelmissa yleensä, tasapainoilu yleisen ja yksittäisen välillä on vaikeaa. Tässä tapauksessa tasapainoa ei ole mielestäni onnistuttu saavuttamaan, ja niinpä teoriapohjaa luovat artikkelit jäävät raskaassa teoreettisuudessaan irrallisiksi ja tapaustutkimuksia valottavat puolestaan pinnallisiksi. Joitain uusia oivalluksiakin tarjoavia näkökulmia on mukana, esim. tarinan merkitystä #MeToo-aktivismissa, kertomakirjallisuudessa ja dokumenttielokuvassa pohdiskelevat artikkelit.
Hyvä kirja kertomusanalyysistä, joka on sekä helppolukuinen, että tieteellisesti tarkka. Ainoa asia, josta en henkilökohtaisesti pitänyt oli teoksen yritys olla tavalliselle ihmiselle ymmärrettävä, haastattelemalla toimittajia ja poliitikkoja. Olisin ollut tyytyväinen pelkkien asiantuntijoitten lausuntoihin aihepiiristä. Mutta koska teos on tarkoitettu laajalle yleisölle tämä on ihan hyvä valinta.
Kirjassa olikin plussaa, että se antaa lukuohjeet itsestään, eikä ole pakko lukea kaikkia kappaleita. Hyppäsinkin kaikki toimittajien ja poliitikkojen turhanpäiväiset haastattelut ja keskityin itse teoriaan! Tästä saikin paljon tutkimusvinkkejä ja aihepiirit olivat todella monipuolisia.
Todella mukavasti kirjoitettu teos, jossa monet eri kertomuskriittiset näkökulmat kertomusten funktioista viestinnässä täydentävät toisiaan. Tärkeät käsitteet tai pointit on selitetty kätevästi lukujen lopussa. Koin erityisen mielenkiintoisiksi käsitteiksi mm. tarinatalouden, viraalin eksemplumin ja mallitarinat. Voisi sanoa, että teos sopii luettavaksi ihan kaikille, koska melkein jokainen on kuitenkin tekemisissä jatkuvasti tarinatalouden ilmiöiden kanssa tiedostamattaankin. Teos oli silmiäavaava ja on auttanut kiinnittämään huomiota tapoihin, joilla kertomuksia käytetään joka päivä niin uutisoinnissa, politiikassa, yritysbrändäyksessä kuin myös arkisissa (kokemus)keskusteluissa.
Kuvailin monelle ystävälleni tämän kirjan lukemista näin: On niin ihanaa lukea, kun joku analysoi niin fiksusti, rauhallisesti ja eri näkökulmista. Avoimena eikä kärkkäänä. Kuin kävisi keskustelua ystävällisten ihmisten kanssa. Silloin ei haittaa vaikka aiheet ovat vaikeita, sillä keskustelu pyrkii avaamaan ja rakentamaan.
Tätä todellakin tarvitaan tämän tulisuuden, nopeuden ja yleisen hurjuuden aikakaudella. Kiitos.
Oli välillä pitkään kesken, koska laina-aika loppui, mutta nyt tuli luettua loppuun. Erittäin mielenkiintoinen ja hiottu tietokirja siitä, millaista löysää tarinallistamishuttua yhteiskunnan eri alueilla esiintyy ja miten huomata esim. vaikutusyritykset. Toivottavasti etenkin kaikki toimittajat lukevat tämän, kirjassa on aika paljon esimerkkejä siitäkin, miten medialta menee paljon läpi ihan kyseenalaistamatta. Politiikkaluku oli ehkä kiinnostavin.