Nadjos Sumanen romane „Linkėjimai – Zebrė" pasakojama apie šešiolikmetę Iris. Mergaitei iš turtingos šeimos lyg ir viskas sekasi – ji gerai mokosi, lanko mėgstamus baleto užsiėmimus, bet į gyvenimą žiūri skeptiškai, net abejingai. Ji tartum apsipratusi su tėvų tarpusavio nesutarimais ir nemeile, brolio Kimio priklausomybe nuo narkotikų, bendraamžių tuštybe ir dėl to visai nesijaudina. Bet uždaro būdo mergaitei vis sunkiau prisiversti iš ryto susiruošti į mokyklą, ji ima praleidinėti pamokas. Patekusi pas atsainią psichologę, visai nusivilia, užsisklendžia ir net įpranta žalotis. Fiziniu skausmu ji malšina širdgėlą ir beprasmybės jausmą. Vieną sykį peiliukas susminga per giliai. Išaiškėja Iris paslaptis. Tėvai atrodo sukrėsti. Tėtis supranta, kad mergaitė per mažai bendrauja su šeima, ir stengiasi geriau ją pažinti. Netikėtai Iris randa seną tėčio fotoaparatą ir susidomi kitokiu pasauliu – ramesniu, paprastesniu, nespalvotu. Pasikeičia jos požiūris į tai, kas vyksta šalia. Fiksuodama aplinką mažomis dalelėmis, Iris ima suprasti, kad pasaulis nėra ir negali būti tobulas.
Itkettävän hyvä. Tarina äityy loppua kohden aika överiksi ja hämmentäväksi, mutta rakastin myös sitä överiyttä ja läpitunkevaa lämminhenkisyyttä. Hyvä aihe, kiinnostava avoin koukku (johon kuvittelen onnellisen lopun), lempeä. Osui johonkin omaan ihastuskohtaan nyt harvinaisen nasakasti.
Nadja Sumasen Rambo oli täysosuma, eikä Terveisin Seepra jää siitä kovinkaan kauas. Minulle tämäkin Sumasen nuortenkirja kolahti täysillä. Sumasella on kyky kirjoittaa pakottomasti ja hauskasti vakavista asioista.
Iris on ahdistunut ja hukassa itsensä kanssa, anoreksia vaanii nurkan takana ja viiltely tuo hetken helpotuksen. Perhe ympärillä on hajoamassa.
Iris kuitenkin tarttuu kaikkiin oljenkorsiin, joita ympäristö tarjoaa. Jostain alkaa putkahdella valopilkkuja - ei kuitenkaan mitään uskomattomia taikakonsteja, vaan pieniä hyviä juttuja. Voimia alkaa taas löytyä, ja siinä samalla oma itsekin.
Tässä oli todella paljon ihan just oikein, ja viiltelystä kertovia kirjoja on hämmentävän vähän toiminnan yleisyyteen nähden. Toipumiskertomus, elämä voittaa vähitellen, valokuva-taide, isyyden ylistyskin.
Kirjoitettu sujuvasti, moni teinijuttu hyvinkin todellinen ja uskottava, käärmeestä saa aina plussaa vaikka tässä vähän karumman sellaisen. Psykologista toinen iso plussa, vaikka tylyä sekin oli.
Ehkäpä kuitenkin liiallinen aikuismainen kypsyys vilahteli välillä liikaa, ja sai hatun tuntumaan lukijan päässä. Tätä voisi kyllä suositella hyvällä mielellä silti.
Upea kuvaus yhdeksäsluokkalaisesta Iiriksestä, joka on ajautunut lintsauskierteeseen ja anoreksian partaalle, koska jatkuvasti tarkkailee itseään eikä pidä näkemästään. Iiriksen koko perhe on vieraantunut toisistaan ja äiti ja isoäiti ovatkin pelottava esimerkki sukupolvelta toiselle siirtyvästä pakottavasta tarpeesta menestyä tai ainakin pitää kulisseja pystyssä ja välttää viimeiseen asti häpeää. Solmu alkaa aueta vähitellen, kun Iiris jättää kurinalaisen balettiharrastuksen ja löytää mielekkäämpää tekemistä joogasta ja valokuvauksesta. Välittäviä aikuisiakin löytyy, kun suhde isään lähentyy ja yllättäen tärkeäksi ihmiseksi osoittautuu perheen virolainen siivoja. Virolainen Teele on kirja sympaattisin hahmo. Kielitaidottomalla ja yksinäisellä naisella ei itselläänkään ole aina helppoa, mutta muille riittää siitä huolimatta ystävyyttä ja lämpöä.
Tosi rankkoja aiheita, ja tosi paljon niitä, mutta silti toivoa - ja huumoria. Nauroin välillä ääneen, koska nä episodit ois voinu olla mun perheen elämästä.
Jos mietitään tätä nuortenkirjana, niin sanoisin et ei alle 13-vuotiaille, ehkä ei ennen kun täyttää 15. Sen verran raskas tä oli. Mutta tosi hyvä. Tykkäsin siitä, että tässä oli paljon muutakin kun viiltely - mutta sitä ei silti pienennelty tai häivytetty.
Tää oli itse asiassa oikein hieno, vahva nuortenkirja. Mietin ensimmäisen persoonan etäännyttävyyttä, tehtyjen kerrontaratkaisujen merkitystä helpon ja vaikean risteytymissä. Pohdin ehkä vielä blogissanikin, kunhan maltan. Teininä olisin pitänyt tästä kovasti, pitänyt ja ahdistunut.
Tai - realistiškas ir jautrus pasakojimas, kviečiantis pažvelgti į jauno žmogaus pasaulį, santykius su artimaisiais ir visais žmonėmis, esančiais aplinkui 🤍
Iris - šešiolikmetė paauglė. Iš pirmo žvilgsnio atrodo, jog jos gyvenime viskas puiku: mergina gerai mokosi, lanko baletą, o jos tėvai turtingi. Tačiau realybė kitokia. Iris į gyvenimą žvelgia be jokio džiaugsmo ir užsisklendžia savyje. O skaudžius jausmus ir išgyvenimus paauglė linkusi malšinti fiziniu skausmu. Bet po lemtingo įvykio Kalėdų vakarą, viskas ima keistis. Pamažu Iris į gyvenimą ima žiūrėti kitaip...
Atsiliepimai apie knygą (nors jų ir nėra daug) labai skirtingi. Mane ji sužavėjo. Susiskaitė tikrai lengvai, greitai bei įdomiai. Kūrinys skiriamas paaugliams, tad ir jiems aktualių temų čia nagrinėjama labai daug. Tai - tėvų barniai bei nepakankamas dėmesys, rodomas savo vaikams, priklausomybės, skirtumai ir nesugebėjimas pritapti prie savo bendraamžių, užsidarymas savyje, pernelyg didelis dėmesys, skiriamas savo išvaizdai. Šis kūrinys - puikus būdas bent įsivaizduoti, kaip jaučiasi gyvenimo sunkumų kamuojamas jaunas žmogus. Galbūt, gerai pagalvojus, knygos vertinti galima ir žemesniu balu , bet paliksiu tą, kuris atspindi tuos jausmus ir įspūdžius, kurie liko tik užvertus paskutinį puslapį 🙂
Rekomenduoju tikroviškų istorijų gerbėjams ir kiekvienam paaugliui. Manau, visi jauni žmonės čia gali rasti gabalėlį savęs ar savo gyvenimo ✨️
Ensimmäisen kerran luin tämän 2017 joulukuussa ja kyseiseltä lukukerralta muistin vain perusidean, filmikameran ja ahdistuksen. Lopusta en muistanut mitään joten tuntui lähes siltä, että olisin lukenut kirjan ensimmäistä kertaa. Tykkäsin tosi paljon, vaikka kyseessä ei ole iloisin kirja jonka olen lukenut.
Ei voi muuta sanoa kuin huhhuh. Vaikka tarina muuttuu jatkuvasti kevyempään suuntaan, Iriksen oman mielen painostavuus säilyy läpi kirjan ja välittyy myös lukijalle. Luin kirjaa pikkutunneille ja itkin. Runotytön kohtalo jäi kaivelemaan.
En tiedä, mitä tästä ajattelen. Periaatteessa kai ihan pidin tästä kirjasta ja uskon, että kohdeyleisönsä löytäessään, tällä on paikkansa. Tarinan edetessä Iriksen paha olo purkautuu erilaisin tavoin ja lopulta löytää luovan outletin valokuvauksen muodossa. Isäsuhde paranee, tunnekylmästä äidistäkin löytyy ihminen. Kaikki tarinassa menee yhteen, henkilöhahmot ovat uskottavia ja Iriksestä kuoriutuu tarinan edetessä vahva nuori nainen. Ehkä tästä hyvin kirjoitetusta teoksesta puuttuu ainoastaan yllätyksellisyys. Kaikki menee juuri niin kuin ajattelisi tällaisessa tarinassa menevän, tuttu tarina monesta muusta vastaavasta kirjasta. Onko tämä huono asia on sitten varmaankin lukijan päätettävissä.
Toisaalta taas tyttöjen tarinoita tarvitaan ja niille on paljon kysyntää. Varmasti suosittelisin nuorelle.
Tosi hyvä, tykkäsin kovasti! - Samaan aikaan sekä epätoivoinen että toiveikas, mistä pidin erityisen paljon - Tässä kuvastui selkeästi ne elämän pienet ja usein unohtuneet ilot. Todella liikuttavia kohtia <3 - Tietynlainen avoimuus antoi tilaa tulkinnalle. Lisäksi se muistutti Iriksen etääntyneestä suhteesta omiin tunteisiinsa (hieman ehkä monimutkainen tulkinta) - Aito ja paikoittain ruma, mikä vain lisäsi kauneutta - Oli mielenkiintoista, kuinka jähmeämmän alun jälkeen tarina muuttui rönsyileväksi samalla, kun Iris alkoi löytää elämäniloa. - Inspiroiva ja taiteellinen. Valokuvaus sopi tähän niin hyvin! - Erik on ihana <3 - Runotytön kohtalo jäi huolestuttamaan. Haluan kuitenkin uskoa, että hänkin sai hyvän lopun
Kosketti minua aikuisena aivan erityisesti. Kokemus Rambosta oli myös vahva, ja tässä oli aivan toisenlainen, varakas perhe, jossa myös oli vaikea tilanne. Arvostin sitä, että nuoren naisen viiltelystä puhuttiin suoraan, mutta sillä ei kuitenkaan mässäilty. Isoveljen huumeongelmaakin käsiteltiin sopivalla vakavuudella. Virolaisessa siivoojassa oli jopa ripaus maagis-realismia, eihän noin ihania hahmoja voi olla olemassa. Luin kirjaa puhtaasti tunteella, en analysoinut paljoa. Mahdollisesti se saattaa ärsyttää sellaista lukijaa, joka ei pidä idealismista.
15-vuotiaan Iriksen parantumistarina viiltelystä ja melkein-anoreksiasta. Tämä kirja on aivan äärettömän tärkeä! Voisin väittää, että jokainen nuori on joskus kokenut joitakin samoja asioita kuin Iris; etäiset vanhemmat, ulkonäköpaineet, yksinäisyys... Pystyin myös itse samaistumaan joihinkin kirjan aiheisiin.
En pysty sanomaan mikä tässä kirjassa oli se mikä ei toiminut tai mikä tökki minun lukemistani. Hyviä asioita oli paljon mutta ehkä kaikki vain sujui liian hyvin ja selittämättä. Tarina ja henkilöt jäi kuitenkin kovin ohueksi.
Tykkäsin! Eka olin aika skeptinen,mutta kirjan edetessä ja hahmojen kehittyessä aloin tykkäämään! Ei oikeastaan mitään pahaa sanottavaa tästä. Kirjassa oli todella tärkeä aihe ja perhesuhteet olivat mm teemana. Suosittelen tätä kirjaa
Tää oli tosi taitavasti kirjoitettu. Esikoisteokseen verrattuna kohdeyleisö oli selkeämmin esillä ja tärkeitä asioita käsiteltiin koskettavasti. Pikkusen tässä oli liikaa asiaa, mut kokonaisuudesta pidin todella paljon.