Varjoihmiset

by Jarkko Volanen

Juha palaa lapsuutensa kesänviettopaikkaan remontoimaan sitä myyntikuntoon. Palaset omasta minuudesta alkavat kuitenkin läikkyä yli, varjoista tulee taas totta. Kehon ja mielen lävistävä punk-musiikki sekä lapsuudenystävän kohtaaminen alkavat murentaa Juhan huolella rakentamaa turvaa. Mennyt maailma kohtaa nykyisyyden.

Jarkko Volasen toinen romaani tutkii vavahduttavasti sitä, miten ihmisyyttä mitataan, miten ahtaita sukupuoliroolit ovat ja miten on mahdollista rikkoa asetetut raamit. Varjoihmiset on vapauttava kirja itselle ja toiselle asetetuista rajoista, riemusta jonka syntyy rajojen ylittämisestä.

Jarkko Volanen (s. 1971) on helsinkiläinen kirjailija ja tutkijakoulutettava. Esikoisromaani Hiekankantajat ilmestyi syksyllä 2017. Volanen on vaikuttanut kirjallisuuden lisäksi punk-alakulttuurin saralla.

206 pages, Hardcover

First published September 28, 2020

Reviews

[Readerwhy]

En ollut vielä puolivälissäkään Jarkko Volasen romaania Varjoihmiset, kun jo tiesin, millä sanoilla tulisin tämän bloggauksen aloittamaan.

Se vaan, että mitä pidemmälle luin, sitä epärelevanteimmilta aloitussanani alkoivat vaikuttaa. Olen kuitenkin niihin jo niin kiintynyt, enkä aio syyllistyä darlingsien murhaan, joten seuraavassa tuo kyseinen aloitus:

Kirja, jossa päästetään kaasua keittiöön Mustan paraatin tahtiin ei voi olla huono. Ei yksinkertaisesti voi ja sitä Varjoihmiset ei todella olekaan. Ihan breaking newsinä voin nimittäin kertoa, että kirjan ansiot eivät rajoitu siihen, että siinä on läsnä Musta Paraati.

Aloitus on huono jo siitäkin syystä, että useimmat eivät ole koskaan edes kuulleet Mustasta paraatista. Yhtä lailla kyseinen aloitus on minulle ihan henkilökohtaisestikin tärkeä, koska juuri Mustan paraatisin biisi Romanssi, jossa sitä kaasua keittiöön päästetään summaa osan nuoruudestani.

*

Varjoihmisest kertoo Juhasta nuorena ja aikuisena. Nuori Juha on kapinallinen ja ystävänsä Paulin kanssa he pukeutuvat provosoivasti ja saavat ympäristönsä ärsyyntymään. Eletään 1980-lukua ja miten tunkkaisena ja ahdasmielisenä tuo aikakausi Volasen kirjassa näyttäytyykään. Kyse ei ole liioittelusta, sillä muistan itsekin kuulleeni, miten eräs meikkaava pitkähiuksinen mieshenkilö ei Helsingissä 1980-luvun alkupuolella ulkoisen habituksensa vuoksi päässyt sisään kuin kahteen ravintolaan. Tuntuu uskomattomalta, mutta 1980-luku oli juuri niin ahdistavaa aikaa yleisten normien ulkopuolella eläville kuin mitä Volanen kirjassaan tuo esiin.

Aikuinen Juha on opettaja, joka viettää vuorotteluvapaata kesämökkiä remontoiden. Tehdä vanhasta uutta, parempaa. Kyse on muustakin kuin mökistä. Kyse on Juhan menneisyyden läpikäynnistä ja minän rakennusprosessista.

Läpi Varjoihmisten kulkee medikalisaation teema, joka kärjistyy kromosomien määrään ja järjestykseen. Juha ei ole riittävästi niin kuin muut ja tämän vuoksi hänet altistetaan lääkärintarkastuksille ja kasvukäyrätutkimuksille sekä kirjataan terveydenhuoltohenkilöstön merkintöihin puutteellisena.

Vaatimus siitä, että on oltava normien mukainen on kuristava. Jos poikkeaa yleisesti hyväksytystä, kuten Juha ja Pauli tekevät, on jatkuvasti vaarassa. Oikeanlaisen mieheyden toteuttamisen kuvaksi Volanen nostaa teoksessaan vartijan, jonka rinnalla Juhan "epätäydellisyys" korostuu.


"Vartija tuskin joutuisi minun asemaani ja pakotettaisiin kuuntelemaan lääkärin moitteita pukeutumisestaan ja käytöksestään. Vartijaa tuskin toruttaisiin siitä, että hän ottaa miehenä olemisen liian tosissaan, että vähempikin kliseisyys riittäisi, että miehisyyttä voi kyllä imitoida myös toisin, tehdä siitä omanlainen, hyvin istuva kuin mukava vaate."


*

Varjoihmisten ensimmäistä puoliskoa lukiessani kirjoitin muistivihkooni, että tekstin alla/takana on vahva merkityskerros, jonka seurauksena arkisinkin symbolisoituu. Lukiessani Volasen romaania pidemmälle tämä aspekti kuitenkin joko häipyi tai en enää tavoittanut sitä yhtä vahvana.

Volanen kuvaa nuoruuden mustavalkoisuutta. Kapinaa ja ehdottomuutta, jotka etsivät purkautumisväyläänsä ja löytävät sen ainakin osittain punkista. Punkkarit herättävät pahennusta 1980-luvun umpioituneessa ilmapiirissä ja tekemällä itse itsestään hyljeksityn Juha ja Pauli määrittävät oman paikkansa ulkopuolisina varjoihmisinä. Kapinan symboliksi nousee Lepakko, joka kokoaa suvaitsevaan syliinsä ne, joita muualla ei haluta nähdä, ei kuulla, ei olemassa oleviksi tunnustaa.

Juhalle tärkeä teos on Evelyn Waugh:n romaani Mennyt maailma sekä siitä tehty tv-sarja. Volanen vertauttaa Juhan ja Paulin Menneen maailman Sebastian Flyteen ja Charles Ryderiin ja näiden myötä teokseen tulee mukaan myös tukahdutetun homouden teema.

Mennyt maailma toimii Volasen romaanissa teoksessa kuvattua avaavana kontekstinä, mutta Varjoihmisten loppupuolella se ottaa tilaa vähän liikaakin ja sen kuvaus saa turhan selittävän funktion. Edellisestä huolimatta Juhan kasvutarinan ja suomalaisen punk-skenen rinnastuminen englantilaisen yläluokan hedonismiin tuo Varjoihmisiin runsaasti raikkaita tuulia.

Kasvutarinoita on kirjoitettu paljon. Varjoihmisten myötä Volanen onnistuu tuomaan tähän genreen kiinnostavalla tavalla uutta ja sykähdyttävää. Se ei ole saavutuksista pienin.

[Mela Kanootti · Rating 3 out of 5]

suosittelen!!!!!! Kirjotan tästä kritiikin lähiaikoina voin sitte linkata halukkaille

[Vesa Puukka · Rating 3 out of 5]

Melko laimeaksi jäi lukukokemus, vaikka periaatteessa ollaan mielenkiintoisten asioiden, kuten sukupuoliroolien ahtauden sekä nuoruuden ihanteiden ja aikuistumisen realisteettien äärellä. Yhtenä aiheena on punk-kulttuuri ja se, miten se on muovannut päähenkilö Juhan ja tämän lapsuudenystävän Paulin identiteettiä. Punk- ja postpunk-yhtyeiden sanoituksia lainataan niin paljon, että kirjassa on erillinen lähdeluettelo, josta selviää kunkin sitaatin alkuperä. Näiden ohella viittaillaan Mennyt maailma -tv-sarjaan, joka on ollut ja on edelleen päähenkilölle tärkeä osa minuutta ja sen henkilöt samastumis- ja ihailun kohteita. Kirjan nimi Varjoihmiset viittaa Juhan pelkoihin ja ahdistuksen aiheisiin, jotka ruumillistuvat varjoista ihmishahmoisina, tai jotain.

Kirja ei etene oikein mistään oikein minnekään, vaikka kaikenlaista pientä tapahtuu: opettajan töistä vuorotteluvapaalla oleva Juha remontoi myytäväksi kesämökkiä ja kirjoittaa artikkelia, eräs koira adoptoi Juhan, Espanjassa asuva äiti tulee käymään tärkeän asian kanssa, Paulin kanssa muistellaan menneitä jne. Juonenkäänteet ovat enimmäkseen jännittäviä kuin maton reunalta hyppääminen, mutta ei niistä sen enempää, ettei loppukin yllätysmomentti haihdu tarpeettomien juonipaljastusten vuoksi.

[Juha · Rating 3 out of 5]

Miksi joskus tarttuu tiettyyn kirjaan? Tähän törmäsin Runeberg-palkinnon pitkällä listalla (18 teosta). Taisi olla ainoa kirjailija listalla, josta en ollut kuullut aiemmin. Sitten selvisi, että kirjailija on syntynyt samana vuonna kuin minä (vihdoinkin se mahtava sukupolviromaani?) ja, että päähenkilö on keski-ikäinen Juha, joka remontoi kesämökkiä. Se riitti, pakkohan tämä olisi lukea. 1980-luvun punkmuistelotkin olisivat joten kuten tuttuja, vaikka aika lyhyeksi jäi itsellä se vaihe. Ei se sukupolviromaani, jota odotin, vaan pikemminkin omakohtaisen oloinen sukupuoliromaani. Kromosomien, ahtaiden roolien ja 1980-luvun jyrkkien asenteiden äärellä pyöritään ja tuo aika on paikoin vaivaavasta luettelomaisuudesta huolimatta parasta teoksessa. Hauskana kerrontateknisenä ratkaisuna, että se on kerrottu minä-muodossa, mutta nyky-Juha on jo niin etäällä, että häntä seurataan ulkopuolelta.

[Jasmin Kopra · Rating 4 out of 5]

Syvällinen kuvaus erilaisuudesta.

[Vilhelmiina Ijäs · Rating 2 out of 5]

2,5 ⭐ tää jäi jotenki vähän vajaavaiseksi