Kaikilla on kaikkea liikaa. Kaapit täyttyvät tarpeettomasta tavarasta ja seinät kaatuvat päälle. Ruuhkavuodet kylvävät Legoja jalkapohjien alle ja jatkuva kiire kiristää oravanpyörän tahtia. Hankalat ihmissuhteet hiertävät ja epäterveelliset elämäntavat kuormittavat. Ilmastokatastrofi ahdistaa ja kyseenalaistaa jatkuvan kasvun tavoittelun mielekkyyden. Mikä sinulle on oikeasti elämässä kaikkein tärkeintä? Minimalismi opettaa keskittymään olennaiseen, kuluttamaan tiedostavammin ja tekemään vähemmän, mutta paremmin. Kirja ei ole tavaranraivausopas vaan matkakertomus olennaisen äärelle.
Teemu Kunto (s. 1978) on minimalisti, hedonisti, optimisti ja viikonloppuisä, joka haaveilee maratoneista, hyvästä kahvista, kirjoista ja Kalliosta. Teemu myi aiemmin uskoa, vakuutuksia ja pilvipalveluita, nykyään hän markkinoi kiertotaloutta sekä kirjoittaa minimalismi.fi-blogia.
"Minimalismi ei ole -- jeesusteipin kaltainen yleispätevä ratkaisu, joka sopii kaikkiin ongelmiin, mutta siitä on paljon hyötyä useimmilla elämänalueilla." (s. 11)
Tämän asian hyvin tiedostavana olen ollut jo pitkään kiinnostunut minimalismista. Olen lukenut mariekondoni ja ilanaaaltoni, kolunnut läpi blogeja (joiden myötä myös Teemu Kunto tarinoineen oli jo ennestään tuttu) ja inspiroitunut videoista YouTubessa. Tuumasta toimeen ryhtyminen on tosin vielä, khöm, melko pahasti vaiheessa - terkkuja vain täältä roinavuorten keskeltä!
Minimalismi toimii ihan hyvänä pikaoppaana niille, jotka eivät ole ennen perehtyneet aiheeseen ollenkaan. Elämäntapaa käydään läpi niin tavaran karsimisen, kulutustottumusten, ekologisuuden, digiähkyn hallinnan, työnteon kuin ihmissuhteiden näkökulmasta. Mukana on myös listaus kaikista niistä 500 (!) tavarasta, jotka Kunto tätä nykyä omistaa.
Kirjan loppupuolelta löytynyttä avointen suhteiden ylistyslaulua en ihan ostanut, mutta näemmä minimalismi voi joillekuille tarkoittaa myös tätä:
"On kummallista, että usein sitä, joka kaipaa suhteeseen lisää avoimuutta tai joka haluaa rakastaa montaa ihmistä, pidetään inhottavana pettäjänä ja vallankäyttäjänä, vaikka tosiasiassa toinen on se, joka haluaa omistaa ja rajoittaa kumppaninsa vapautta. Se, joka pystyy luopumaan tarpeestaan omistaa myös ihmissuhteissa, kokee minimalismin vapauttavan vaikutuksen ja saa keskittyä olennaiseen tälläkin elämänalueella." (s. 133)
Asioiden käsittely jää toki näin ohuessa opuksessa väistämättä melko pintapuoliseksi. Mahtavaa kuitenkin, että minimalismista on vihdoin kirjoitettu kirja myös suomeksi! Kaksi ja puoli tähteä.
Helmet-lukuhaasteen 2021 kohtaan 35: kirja, jonka ilmestymistä olet odottanut.
Perusteos minimalismista ja sen soveltamista lähes kaikilla elämän alueilla - välillä pakka meinasi levitä liikaakin. Tunnistan toki, että tästä yritettiin rakentaa kaiken läpileikkaavaa filosofiaa. Vaikka pidän hyvänä eri suhdemuotojen näkyvyyttä, olin yllättynyt, että juuri tässä teoksessa puhuttiin mm. myös monisuhteisuudesta.
Ajatuksia sujuvalla kielellä ja kirkkailla ajatuksilla provosoiva kirja: mikä on elämässä oleellista, mitä kannattaa yleensä omistaa ja miksi, miksi kumppanikin "omistetaan" kulttuurissamme, miten elää arvojen mukaisesti ja muita kiinnostavia kysymyksiä.
Tämä oli mielenkiintoinen kirja ja herätti uusia oivalluksia. Itse taidan sortua tavaroiden hankkimisessa siihen ansaan, että tavoittelen niillä yhä sujuvampaa elämää. Kääntöpuolena seuraa sitten se, että mitä enemmän tavaraa on, sitä enemmän ne vievät tilaa ja aikaa.
Eihän tämä uusia oivalluksia varsinaisesti tuonut, mutta intoa minimoida taasen tätä kertynyttä tavaraa. Mistä sitä aina tulee, vaikka vannoo, että mitään (turhaa) ei osta!? Jaa'a.
Neljä tähteä, koska nautin tavasta jolla kirjoittaja käsitteli omia ns. heikkoja kohtiaan ja omaa elämäänsä. Omat mokat olivat oppimisen keino ja omat ns. heikkoudet osoitus ihmisyydestä. Inhimillisyydestä. Jes.
Kuten moni muukin on arviossaan todennut, ei tämä kirja sisältänyt paljonkaan uutta, jos on jollain tapaa tutustunut minimalismiin aiemmin. Tästä huolimatta koen tämän olevan hyvä suomenkielinen perusteos, joka toivottavasti inspiroi asiasta varovasti kiinnostuneita syventymään teemaan paremmin.
Pidin kirjan monipuolisesta tavasta tarkastella minimalismia elämän eri osa-alueiden kautta. Olisin itse jättänyt tavaralistauksen väliin: erityisesti äänikirjaa kuunnellessa se meinasi puuduttaa. Onneksi on vapaus kelata.
Kiva että minimalismista kirjoitetaan suomeksikin. Sisällöllisesti tässä ei kuitenkaan ollut oikein mitään itselleni uutta, paljon viittauksia muihin vastaavista aiheista kirjoittaneisiin, mutta aika vähän kirjoittajan omaa pohdintaa. Pidin erityisesti digitaalisen minimalismin näkökulmasta, ja myös avoimien suhteiden yhdistäminen minimalismiin oli mielenkiintoinen idea sinänsä.
Kevyt johdatus minimalismin maailmaan. Jonkin verran oli saman toistoa, mutta muuten varsin mielenkiintoista asiaa ja helppoa luettavaa. Plussaa lukuvinkeistä!
Minimalismioppaat ja -palstat tuppaavat keskittyä liiallisen materian karsimiseen, mutta jäävät jotenkin ontoiksi sisältä. Tämä ei oletettavasti johdu siitä että minimalistit itse olisivat onttoja ihmisiä, vaan siitä että minimalismi näyttäisi toimivan jonkinlaisena lähtöalustana prosessille, jossa lopulta päädytään miettimään elämän mielekkyyttä ylipäätään. Siksi oli ihan kiinnostavaa lukea tällainen hiukan laajempi otos, jossa kirjoittaja alun pakollisten osioiden jälkeen liittää omaan minimalismiinsa yleistä filosofiaansa monenlaisilta elämänalueilta. Silti tästäkin tulee sellainen olo että hänen kanssaan keskustelusta saisi enemmän irti kuin kirjasta. Tämä oli sivumäärältäänkin aika minimalistinen, joten aiheiden käsittely ehkä jäi hiukan pintapuoliseksi ja yllätyksettömäksi.
Kompakti mutta monipuolinen katsaus minimalismiin. Tykkäsin tiiviistä mutta erittäin luettavasta kirjoitustyylistä. Tämä toimisi varmasti oikein hyvin tutustumiskirjana minimalismista kiinnostuneelle, ja tällaiselle aiheesta enemmänkin lukeneelle löytyi uusia jyväsiä pureskeltavaksi, vaikka paljon oli myös ennestään tuttua.
Mielenkiintoinen ja informatiivinen teos! Sinänsä tämä ei tarjonnut mitään kovinkaan uutta tietoa (minimalismiin jo ennestään perehtyneelle), mutta toimi hyvänä muistutuksena ja antoi ajateltavaa. Kirja sisälsi myös mielenkiintoista nippelitietoa! Varmasti hyvä tietokirja henkilölle, jolle minimalismin käsite on vielä vieras.
En juurikaan tuntenut minimalismia käsitteenä aikaisemmin. Silti kirjan aihealueet tuntuivat niin tutuilta. Syntymäpaikkakunnallani, Laihialla, saattaa olla tekemistä asian kanssa. Kirjailijan omat kokemukset toivat tarinaan kiinnostavan twistin.
Oikein hyvä kirja, joka yhdistää monien kirjojen viisautta helppolukuiseen pakettiin. Ihan en päässyt lopussa selville, miksi käsiteltiinkin parisuhteita ja lastenkasvatusta, mutta muuten oikein hyvä.
Viihdyttävä, rohkaiseva ja välillä filosofinenkin kirja. Pidin siitä, että kirjailija käsitteli minimalismia usealta eri kannalta. Tavaran vähentämisen lisäksi kirjailija kuvaili myös miten hän soveltaa minimalismia muun muassa ruokailuun ja ihmissuhteisiin. Pidin siitä, että kirja oli kannustava eikä ikinä syyllistävä. Välillä jopa hauska. Viidensadan tavaran luettelo teki minut aika ahdistuneeksi ja sai minut miettimään miksi kukaan haluaisi kymmeniä tuhansia tavaroita.
Vallan pätevä ja jouhevasti kirjoitettu suomenkielinen yleisesitys minimalismista. Jos ilmiö on entuudestaan tuttu, teos tuskin tarjoaa erityisiä uusi oivalluksia, mutta on miellyttävän ilmava, selkeäsanainen ja lämpimästi suositeltavissa lukijalle, joka on kiinnostunut tutustumaan minimalismiin.
Upea, helppolukuinen ja kevyt kirja minimalismin perusperiaatteista. Tällä hetkellä nelihenkisessä perheessäni on 948 tavaraa, johon olen suhteellisen tyytyväinen. Näistä omia tavaroitani on ehkä noin neljäsosa. Kirja upposi hyvin äänikirjana muuton uudelleeninventaarion tiimellyksessä. Lämmin suositus.
Inspiroidun yksinkertaistamaan, siivoamaan ja järjestelemään aina tällaisia kirjoja lukiessani, ja siksi olin ihan innoissani tästäkin, ainakin suunnilleen puoliväliin asti. Olin lukenut suurimman osan kirjaviitteistä ja blogitkin olivat tuttuja, joten voinen sanoa, ettei sisällössä sinänsä ollut mitään uutta. Kirja olikin pitkälti kirjallisuuskatsaus aihepiiriin muihin julkaisuihin. Jäin kaipaamaan enemmän tarinaa Kunton omasta minimalistimatkasta ja arjen kuvauksesta. Sellaista fiilistelyä ihanan auvoisesta minimalistielämästä ja elämää yksinkertaistavista ratkaisuista. Olihan tässä jo jotain sellaista, mm. luettelo hänen omistamistaan tavaroista, mutta uskoisin pinnan alta löytyvän paljon lisää kerrottavaa.
Kevyehkö johdatus minimalismiin, vaikka välistä tuntuu että aihe lähtee haahuilemaan ihan jonnekin muualle, jonka takia kirja on pidempi kuin sen tarviisi olla. En ole varma pitikö kirjan olla kyse enemmän minimalismista vai kirjoittajan mielipiteistä ja mieltymyksistä, sillä jälkimmäisiin käytettiin yllättävän paljon aikaa ja se näkyi esimerkiksi samojen asioiden toistamisella uudelleen ja uudelleen.
Olisin toivonut enemmän konkreettista dataa ja tarkkoja lähteitä pääasiassa vain mielipiteiden sijaan. Lempiosani kirjasta oli kappale, jossa käsiteltiin minimalismin ilmastovaikutuksia ja samassa kappaleessa käytettiin hyvin erinäisiä lähteitä. Yllätyin kuinka paljon jokaisen suomalaisen tulisi pienentää hiilijalanjälkeään, jotta päästäisiin ilmastotavoitteisiin.
Pieni osio kirjasta, joka ylistää avoimia suhteita ei tuntunut kuuluvan joukkoon ollenkaan, vaan vaikutti enemmän, että kirjoittaja halusi purkaa omaa turhautumistaan monogamian yleisyyttä kohtaan.
"Siddhartha Gautama koki valaistumisen vasta ymmärrettyään, ettei täydellinen kieltäymys ole sen parempi valinta kuin suunnaton yltäkylläisyyskään."
Allegedly the first Finnish book about minimalism. Second hand bookstore find that was "an okay" read. Mostly consisted of the writers personal anecdotes and references to other writers and sources. To a seasoned minimalist this consisted of nothing new, but it's nice to read that you're not alone on your worldview.
Käytännössä kuin Valittujen Palojen kirjavaliot-versio eri lifestyle -opuksista. Omaa sanottavaa Kunnolta ei paljoa löydy – mutta teos on ihan kätevä tutustumisopas minimalismiin ja sen saavuttamiseen auttaviin tapoihin.
(2021) Pieni, nopeasti luettava kirja minimalismista. Muutaman kivan uuden ajatuksen sain, niin kuin että helposti minimalismi menee oman kodin sisustuksen hiomiseksi, vaikka on syytä olla siihen tyytyväinen, kaikki siellä olevat esineethän on aikanaan halunnut ja saanut, eikä uuden tavaran (jatkuva) haluaminen ja hankkiminen ole ilmastolle eikä omalle hyvinvoinnille hyvästä.
Suurin puute on se, ettei tässä ole yhtään kuvaa. Toiseksi häiritsi se, että lopussa kirja lähti lapasista, ja siinä alettiin jakaa sekalaisia elämänneuvoja minimalismin nimissä. Kirjan tökeröin lause: "Monet muutkin asiat toki vaikuttavat lasten tekemiin valintoihin, mutta kyllä vanhemmilla on syytä katsoa peiliin ja pohtia kasvatusmetodejaan, jos lapset päätyvät hunningolle." Miten tämä liittyy minimalismiin, kysyn vaan. Kirjailija jopa ulotti minimalismin seurusteluun ja hehkutti sitoutumatonta kaikkien tapailua kerralla. Jokseenkin näköalatonta mielestäni, hän on vastikään eronnut ja vain vaiheessa, jossa haluaa kokeilla kaikkia.