What do you think?
Rate this book
Mustaa jäätä
Silloin kun kaikki oli vielä toisin, Gulffi heitteli humalaisia pillunvonkaajia paritalon yläkerran ikkunasta Siirin kimpusta ja pihan pojankoltiaiset tuijottivat suu auki. Kun Gulffi palasi taksikeikalta, joku onnekas sai kiillottaa trasselilla Mersun kylkeä ja pääsi palkkioksi Piirille katsomaan Siiriä. Paljon myöhemmin Gulffi istui ruumisauton ratissa, pikkupojista oli kasvanut aikamiehiä ja Siiristä tullut entistä ohuempi, hauraampi. Kunnes yksi noista entisistä pihan räkänokista löysi kerrostalon makuuhuoneesta kaksi epämääräistä hahmoa, raskastekoisempi lyyhistyneenä nojatuoliin, leuka rintaa vasten ja käsivarret roikkumassa velttoina, hennompi sikiöasennossa sängyllä päiväpeiton päällä, kevyenä kesämekossa.
Anne Vuori-Kemilän uusi romaani on dekkarimainen, synkkäsävyinen tarina kahdesta poikkeusihmisestä ja heidän ristiriitaisesta suhteestaan. Menneisyyden varjot lankeavat molempien ylle ja vetävät mukaansa sivullisiakin. Kuten jo esikoisromaanissaan Taivas ilman reunoja kirjailija osoittaa olevansa taitava ihmismielen herkimpien ja hauraimpien liikahdusten kuvaaja.
Anne Vuori-Kemilän uusi romaani on dekkarimainen, synkkäsävyinen tarina kahdesta poikkeusihmisestä ja heidän ristiriitaisesta suhteestaan. Menneisyyden varjot lankeavat molempien ylle ja vetävät mukaansa sivullisiakin. Kuten jo esikoisromaanissaan Taivas ilman reunoja kirjailija osoittaa olevansa taitava ihmismielen herkimpien ja hauraimpien liikahdusten kuvaaja.
- GenresFinnish Literature
297 pages, Hardcover
First published January 1, 2020
2 people are currently reading
94 people want to read
Ratings & Reviews
Friends & Following
Create a free account to discover what your friends think of this book!
Community Reviews
Displaying 1 - 14 of 14 reviews
November 22, 2020
Anne Vuori-Kemilän realistinen ja juonivetoinen romaani Mustaa jäätä on yksi kaunokirjallisuuden Finlandia-ehdokkaista. Somessa on ihmetelty kovasti Helsingin Sanomien Antti Majanderin ns. kritiikkiä 21.11. "Suvaitsemattomuuden ja kasvun kuvauksessa ollaan alituiseen syvän liikutuksen äärellä”, sanoo Majander. En ymmärrä tätä heittoa, enkä oikeastaan muutakaan hänen jutustaan. Yksikään kirjailija tai kirja ei ansaitse tällaista asiatonta tylytystä.
Minusta Vuori-Kemilä luo realistisen ja todentuntuisen kuvan Pohjois-Pohjanmaalta ja Lapista 60-80-luvuilta. Oltiin kapeakatseisia ja suvaitsemattomia tiukan uskonnollisuuden puristuksessa, erilaisuutta pelättiin, homous ja lesbous olivat saatanasta. Tarinan taustalla kulkee välähdyksiä tuon ajan yhteiskunnasta tehdaspaikkakunnilta: luettiin Tiedonantajaa, mutta Mosse tai Lada eivät kelvanneet. Romaanissa ei ole mitään ylitunteellista, mutta toki vahva ja tunteisiin vetoava rakkaustarina. Gulffin rakkaus tuntuisi tänä päivänä ylisuojelevalta ja vankilalta, mutta silloisissa oloissa ja asenneilmapiirissä se oli ymmärrettävää. Realistinen ja kerronnaltaan napakasti etenevä romaani tavallisten ihmisten kohtaloista.
Minusta Vuori-Kemilä luo realistisen ja todentuntuisen kuvan Pohjois-Pohjanmaalta ja Lapista 60-80-luvuilta. Oltiin kapeakatseisia ja suvaitsemattomia tiukan uskonnollisuuden puristuksessa, erilaisuutta pelättiin, homous ja lesbous olivat saatanasta. Tarinan taustalla kulkee välähdyksiä tuon ajan yhteiskunnasta tehdaspaikkakunnilta: luettiin Tiedonantajaa, mutta Mosse tai Lada eivät kelvanneet. Romaanissa ei ole mitään ylitunteellista, mutta toki vahva ja tunteisiin vetoava rakkaustarina. Gulffin rakkaus tuntuisi tänä päivänä ylisuojelevalta ja vankilalta, mutta silloisissa oloissa ja asenneilmapiirissä se oli ymmärrettävää. Realistinen ja kerronnaltaan napakasti etenevä romaani tavallisten ihmisten kohtaloista.
November 30, 2020
Oi, miten olisin halunnut tästä pitää! Suomalaiskansallista realismia, homokulttuuria ajalta ennen Prideja, pikkukaupungin ahdasmielisyyttä. Sitäkin enemmän yritys kuvata asioita, joita olemme valmiita tekemään rakkauden eteen.
Mutta ei ollut minun kirjani tämä. Hivenen liian naiivi ja pateettinen loppuratkaisuineen, jakoavaimineen ja Antin ammatinvalinnan suhteen.
Mutta ei ollut minun kirjani tämä. Hivenen liian naiivi ja pateettinen loppuratkaisuineen, jakoavaimineen ja Antin ammatinvalinnan suhteen.
February 2, 2021
Anne Vuori-Kemilä, Mustaa jäätä (Karisto, 2019) e-kirja, s. 297
Kirja kertoo Railin, Siirin ja Antin kautta, millaista on ollut elää muutama vuosikymnen sitten Kemissä. Yhteisössä ei lesboja ole sallittu ja muutenkin ilmapiiri on ollut hyvin tuomitseva. Kommunistit ja kapitalistit kuuluvat täysin eri leireihin, ja kaatumatautisia pidetään niin hulluina, että heitdät kuljetetaan mielisairaalaan.
Kirjan aloitus on dekkarimainen, sillä yksi päähenkilöistä löytää asunnosta kaksi ruumista. Hiljalleen lukijalle selviää, ketkä ovat kuolleet ja miksi Antti on asunnolle tullut.
Kirja koukutti minut, vaikka lukeminen oli jopa ahdistavaa. Ehkä miljöön tuttuus ja kerronnan realistisuus toivat tapahtumat liiankin lähelle, etenkin kun kaikkien henkilöiden elämässä oli jotain synkkää ja pimeää. Silti olisin tahtonut tietää enemmän henkilöiden ajatuksista, jotta olisin ymmärtänyt, miksi he toimivat, niin kuin toimivat.
Kirjan nimi on hieman tylsä, eikä kansikuvakaan mitenkään erotu, saati säväytä. Teksti sen sijaan on sujuvaa, paikoin jopa lennokasta. Kirjailija on siis taitava, ja teos vaikutti minuun syvästi. En vain näin korona-aikaan kaipaa yhtään lisää ahdistusta.
Helmet 2021: 1, 4, 6, 15, 18, 29, 36, 37, 39,
Kirja kertoo Railin, Siirin ja Antin kautta, millaista on ollut elää muutama vuosikymnen sitten Kemissä. Yhteisössä ei lesboja ole sallittu ja muutenkin ilmapiiri on ollut hyvin tuomitseva. Kommunistit ja kapitalistit kuuluvat täysin eri leireihin, ja kaatumatautisia pidetään niin hulluina, että heitdät kuljetetaan mielisairaalaan.
Kirjan aloitus on dekkarimainen, sillä yksi päähenkilöistä löytää asunnosta kaksi ruumista. Hiljalleen lukijalle selviää, ketkä ovat kuolleet ja miksi Antti on asunnolle tullut.
Kirja koukutti minut, vaikka lukeminen oli jopa ahdistavaa. Ehkä miljöön tuttuus ja kerronnan realistisuus toivat tapahtumat liiankin lähelle, etenkin kun kaikkien henkilöiden elämässä oli jotain synkkää ja pimeää. Silti olisin tahtonut tietää enemmän henkilöiden ajatuksista, jotta olisin ymmärtänyt, miksi he toimivat, niin kuin toimivat.
Kirjan nimi on hieman tylsä, eikä kansikuvakaan mitenkään erotu, saati säväytä. Teksti sen sijaan on sujuvaa, paikoin jopa lennokasta. Kirjailija on siis taitava, ja teos vaikutti minuun syvästi. En vain näin korona-aikaan kaipaa yhtään lisää ahdistusta.
Helmet 2021: 1, 4, 6, 15, 18, 29, 36, 37, 39,
November 8, 2020
Tarvittiin Finlandia-ehdokkuus, että sain tartuttua tähän kirjaan. Mustaa jäätä oli päätynyt kustantajan kuvastosta kirjastolainaksi, sen verran kiinnostavalta kirjan kuvaus vaikutti, mutta kun kirja oli käsissä, se oli jotenkin niin mitäänsanomattoman oloinen, etten saanut tartuttua.
Kirjan nimi on kyllä huono, kovin yhdentekevä ja mitäänsanomaton. Kansikaan ei oikein onnistu houkuttelemaan, sekin on vähän pliisu. Onneksi tuli kuitenkin tartuttua, sillä tylsän nimen ja laimean kannen takana piili oikein mainio kirja. Mustaa jäätä alkaa siitä kun Antti menee vastahakoisesti vanhojen tuttujen, Siirin ja Gulffin, luokse synttärikahveille ja löytää molemmat kuolleina.
Siitä palataan ajassa taaksepäin aikaan, jolloin Antti oli pikkupoika ja asui samassa pihassa Siirin ja Gulffin kanssa. Gulffi ajoi taksi-Mersua ja Siiri oli kummallinen, ystävällinen nainen, joka sai kohtauksia ja jota seksinhimoiset miehet jahtasivat. Gulffi sai sitten heitellä innokkaimpia ikkunasta ulos. Antin isällä oli Mosse ja Gulffi ja Siiri edustivat Antin vanhemmille maailmaa, jonka kanssa ei ikinä koskaan saa olla missään tekemisissä, tai tulee selkäsauna.
Kirja kuvaa Antin kasvua aikamieheksi ja Siirin ja Gulffin vaikeaa elämää aikana, jolloin poikkeuksellisia ihmisiä ei katsottu hyvällä. Gulffilla on raskas perhetausta, joka on jättänyt syvät leimansa, Siirillä taas omat vaikeutensa olla ja omat menetyksensä surtavana. Antti tutustuu vanhempiensa kielloista huolimatta Gulffiin, joka on mielenkiintoinen vastavoima omalle isälle, ja kietoutuu siten kaksikon elämään, roikkuen siinä reunamilla – ja päätyy sitten löytämään nämä kuolleina. Mutta miten ja miksi siihen sitten päädyttiin?
Mustaa jäätä on kiinnostava kuvaus erilaisena ihmisenä elämisestä ja homoseksuaalisuudesta 1960- ja 1970-luvulla. Anne Vuori-Kemilä käyttelee hahmojaan kuvatessaan vahvaa psykologista pelisilmää. Juonenkuljetus on taitavaa, kolmen kertojan rakenne on hyvin tehty, ja paikoin synkkää tarinaa keventävät rouheat huumorinpilkahdukset. Varsinkin Antin ja Gulffin välisissä kohtauksissa on mainio tunnelma.
Hieno kirja. Itse soisin Finlandian ehkä sittenkin Anni Kytömäelle, mutta olen tyytyväinen, että luin Mustan jään.
Kirjan nimi on kyllä huono, kovin yhdentekevä ja mitäänsanomaton. Kansikaan ei oikein onnistu houkuttelemaan, sekin on vähän pliisu. Onneksi tuli kuitenkin tartuttua, sillä tylsän nimen ja laimean kannen takana piili oikein mainio kirja. Mustaa jäätä alkaa siitä kun Antti menee vastahakoisesti vanhojen tuttujen, Siirin ja Gulffin, luokse synttärikahveille ja löytää molemmat kuolleina.
Siitä palataan ajassa taaksepäin aikaan, jolloin Antti oli pikkupoika ja asui samassa pihassa Siirin ja Gulffin kanssa. Gulffi ajoi taksi-Mersua ja Siiri oli kummallinen, ystävällinen nainen, joka sai kohtauksia ja jota seksinhimoiset miehet jahtasivat. Gulffi sai sitten heitellä innokkaimpia ikkunasta ulos. Antin isällä oli Mosse ja Gulffi ja Siiri edustivat Antin vanhemmille maailmaa, jonka kanssa ei ikinä koskaan saa olla missään tekemisissä, tai tulee selkäsauna.
Kirja kuvaa Antin kasvua aikamieheksi ja Siirin ja Gulffin vaikeaa elämää aikana, jolloin poikkeuksellisia ihmisiä ei katsottu hyvällä. Gulffilla on raskas perhetausta, joka on jättänyt syvät leimansa, Siirillä taas omat vaikeutensa olla ja omat menetyksensä surtavana. Antti tutustuu vanhempiensa kielloista huolimatta Gulffiin, joka on mielenkiintoinen vastavoima omalle isälle, ja kietoutuu siten kaksikon elämään, roikkuen siinä reunamilla – ja päätyy sitten löytämään nämä kuolleina. Mutta miten ja miksi siihen sitten päädyttiin?
Mustaa jäätä on kiinnostava kuvaus erilaisena ihmisenä elämisestä ja homoseksuaalisuudesta 1960- ja 1970-luvulla. Anne Vuori-Kemilä käyttelee hahmojaan kuvatessaan vahvaa psykologista pelisilmää. Juonenkuljetus on taitavaa, kolmen kertojan rakenne on hyvin tehty, ja paikoin synkkää tarinaa keventävät rouheat huumorinpilkahdukset. Varsinkin Antin ja Gulffin välisissä kohtauksissa on mainio tunnelma.
Hieno kirja. Itse soisin Finlandian ehkä sittenkin Anni Kytömäelle, mutta olen tyytyväinen, että luin Mustan jään.
Read
December 21, 2020Mustaa jäätä on perhehistoriaa, vaiettuja suhteita, vaikeita ihmissuhteita, sairauden kanssa elämistä, oman paikkansa louhimista, muun muassa. Kantensa mukaisesti teos on varsin synkkäsävyinen.
Teos ja minä emme oikeastaan kohdanneet. Lipsuin tarinassa kuin mustalla jäällä konsanaan, sillä raskaat aiheet ja epäonnisuudet läimivät naamaan kuin räntäsade ja tapahtumat tuntuivat liioitellun raskailta. Siitä huolimatta Veera Kiiskisen lukemana äänikirjana tämä oli varsin sutjakka kuunneltava.
Teos ja minä emme oikeastaan kohdanneet. Lipsuin tarinassa kuin mustalla jäällä konsanaan, sillä raskaat aiheet ja epäonnisuudet läimivät naamaan kuin räntäsade ja tapahtumat tuntuivat liioitellun raskailta. Siitä huolimatta Veera Kiiskisen lukemana äänikirjana tämä oli varsin sutjakka kuunneltava.
May 16, 2021
Kesäteatteria kirjankansien välissä. Hämmentävä valinta Finlandia-ehdokkaaksi.
March 22, 2021
Pidin tästä! En tiedä vielä millaiseksi lopullinen mielipiteeni muodostuu, mutta näin heti lukemisen jälkeen lukukokemus tuntuu hyvällä tavalla vahvalta.
Tarina oli mukaansa tempaava, realistinen ja rosoinen. Homopari päähenkilöinä toimii aina. Kirjassa oli aitoutta ja yllättävyyttä. Mukavan ei-perinteinen tarina, vaikka suomalaisuuden painolasti väkivaltaisine isineen ja puhumattomuuksineen löytyi.
Paikoin oli hieman liian sentimentaalinen omaan makuuni ja osa kohtauksista meni hieman yli.
Kokonaisuutena kuitenkin hyvä ja vetävä.
Tarina oli mukaansa tempaava, realistinen ja rosoinen. Homopari päähenkilöinä toimii aina. Kirjassa oli aitoutta ja yllättävyyttä. Mukavan ei-perinteinen tarina, vaikka suomalaisuuden painolasti väkivaltaisine isineen ja puhumattomuuksineen löytyi.
Paikoin oli hieman liian sentimentaalinen omaan makuuni ja osa kohtauksista meni hieman yli.
Kokonaisuutena kuitenkin hyvä ja vetävä.
February 16, 2025
Tavoitteena lukea kaikki Finlandia-palkintoehdokkaat:
(1984-2019, 2024: 250/250)
2020: 4/6
(2021: 3/6)
1984-2024: 257/274
4+/5. Kun arvioin kirjoja tai elokuvia, kaikista merkityksellisin raja minulla on niiden teosten välillä, jotka haluaisin vielä joskus lukea tai nähdä uudelleenkin (ja jotka hyväksyisin siis omaan kirjastoonikin) – ja taas niiden, joiden kohdalla mielestäni kertalukeminen tai -näkeminenkin riittää (ja jotka siis voisin palauttaa Kirjastoon tai Divariin). Elokuvissa tuo raja kulkee minulla arvosanojen 3,5 ja 4- välillä – ja kirjoissa taas tuo raja on asettunut arvosanojen 4+ ja 4,5 välille. Elokuva on siinä mielessä ehkä armottomampi formaatti kuin kirja, ettei siinä saa olla juurikaan tyylillisesti häiritseviä tekijöitä tai kömmähdyksiä, että voisin pitää sitä erinomaisena (eli sellaisena vähintään neljän tähden teoksena). Romaani taas – tai muukin kaunokirjallinen teos – voi mielestäni edelleen olla erinomainen, vaikka se mielestäni joiltakin osin jättäisikin toivomisen varaa. (Omaan kirjastooni en kuitenkaan huolisi tällaista sinänsä erinomaista mutta kuitenkin toivomisen varaa jättävää teosta.) En tiedä, johtuuko tämä arvotuseroni ainakin siitä, että yhteen tavanomaisen paksuiseen romaaniinhan mahtuu huomattavan paljon enemmän sisältöä kuin yhteen tavanomaisen pituiseen elokuvaan. Tyypillisestihän jos romaani filmatisoidaan, siitä täytyy jättää pois huomattavan paljon kohtauksia ja ainesta. Runsaamman sisällön vuoksi romaanilla saattaa siis olla mahdollista olla erinomainen puutteellisenakin? Ja olisiko romaanilla helpompi olla erinomainen myös siitä syystä, että sehän suurelta osin tapahtuu ihmisen omassa mielikuvituksessa. Kirjailija voi kyllä kuvailla hahmoja, ympäristöjä ja tapahtumia, mutta lukija viime kädessä kuvittelee nuo mielessään. Elokuva olisi siis siinä mielessä herkempi väline kuin romaani, että siinä on huomattavasti enemmän mahdollisuuksia mennä vikaan, kun tekijät hoitavat katsojan puolesta suuren osan tuosta kuvittelusta? Romaaneja on kyllä mielestäni paljon vaikeampi arvottaa minkäänlaisella tähtiasteikolla kuin elokuvia. Tuo raja omaan kirjastoon hyväksyttävien ja Kirjastoon palautettavien teosten välille piirtyy mielessäni kyllä yhtä selvänä niin romaanien kuin elokuvienkin kohdalla – mutta jonkinlainen tarkempi pisteyttäminen tuntuu kirjoissa haastavammalta kuin leffoissa... Tämä Mustaa jäätä tuntui mielestäni pitkään sellaiselta omaan kirjastooni hyväksyttävältä teokselta (eli 4,5/5), mutta sitten loppuratkaisu – vai pitäisikö sanoa alkuratkaisu, koska kirja varsinaisesti käynnistyi lopun tilanteesta – tuntui jotenkin epätyydyttävältä ja huonommin perustellulta. Pitkin kirjaa oli paljon sellaisia tekijöitä ja ansioita, jotka suorastaan kutsuivat hankkimaan tämän teoksen myöhemmin vielä omaksi, mutta sitten lopun/alun epätyydyttävyys veti vähän niin kuin maton näiden tekijöiden alta (ja arvosanaksi lätkäisin 4+/5).
(1984-2019, 2024: 250/250)
2020: 4/6
(2021: 3/6)
1984-2024: 257/274
4+/5. Kun arvioin kirjoja tai elokuvia, kaikista merkityksellisin raja minulla on niiden teosten välillä, jotka haluaisin vielä joskus lukea tai nähdä uudelleenkin (ja jotka hyväksyisin siis omaan kirjastoonikin) – ja taas niiden, joiden kohdalla mielestäni kertalukeminen tai -näkeminenkin riittää (ja jotka siis voisin palauttaa Kirjastoon tai Divariin). Elokuvissa tuo raja kulkee minulla arvosanojen 3,5 ja 4- välillä – ja kirjoissa taas tuo raja on asettunut arvosanojen 4+ ja 4,5 välille. Elokuva on siinä mielessä ehkä armottomampi formaatti kuin kirja, ettei siinä saa olla juurikaan tyylillisesti häiritseviä tekijöitä tai kömmähdyksiä, että voisin pitää sitä erinomaisena (eli sellaisena vähintään neljän tähden teoksena). Romaani taas – tai muukin kaunokirjallinen teos – voi mielestäni edelleen olla erinomainen, vaikka se mielestäni joiltakin osin jättäisikin toivomisen varaa. (Omaan kirjastooni en kuitenkaan huolisi tällaista sinänsä erinomaista mutta kuitenkin toivomisen varaa jättävää teosta.) En tiedä, johtuuko tämä arvotuseroni ainakin siitä, että yhteen tavanomaisen paksuiseen romaaniinhan mahtuu huomattavan paljon enemmän sisältöä kuin yhteen tavanomaisen pituiseen elokuvaan. Tyypillisestihän jos romaani filmatisoidaan, siitä täytyy jättää pois huomattavan paljon kohtauksia ja ainesta. Runsaamman sisällön vuoksi romaanilla saattaa siis olla mahdollista olla erinomainen puutteellisenakin? Ja olisiko romaanilla helpompi olla erinomainen myös siitä syystä, että sehän suurelta osin tapahtuu ihmisen omassa mielikuvituksessa. Kirjailija voi kyllä kuvailla hahmoja, ympäristöjä ja tapahtumia, mutta lukija viime kädessä kuvittelee nuo mielessään. Elokuva olisi siis siinä mielessä herkempi väline kuin romaani, että siinä on huomattavasti enemmän mahdollisuuksia mennä vikaan, kun tekijät hoitavat katsojan puolesta suuren osan tuosta kuvittelusta? Romaaneja on kyllä mielestäni paljon vaikeampi arvottaa minkäänlaisella tähtiasteikolla kuin elokuvia. Tuo raja omaan kirjastoon hyväksyttävien ja Kirjastoon palautettavien teosten välille piirtyy mielessäni kyllä yhtä selvänä niin romaanien kuin elokuvienkin kohdalla – mutta jonkinlainen tarkempi pisteyttäminen tuntuu kirjoissa haastavammalta kuin leffoissa... Tämä Mustaa jäätä tuntui mielestäni pitkään sellaiselta omaan kirjastooni hyväksyttävältä teokselta (eli 4,5/5), mutta sitten loppuratkaisu – vai pitäisikö sanoa alkuratkaisu, koska kirja varsinaisesti käynnistyi lopun tilanteesta – tuntui jotenkin epätyydyttävältä ja huonommin perustellulta. Pitkin kirjaa oli paljon sellaisia tekijöitä ja ansioita, jotka suorastaan kutsuivat hankkimaan tämän teoksen myöhemmin vielä omaksi, mutta sitten lopun/alun epätyydyttävyys veti vähän niin kuin maton näiden tekijöiden alta (ja arvosanaksi lätkäisin 4+/5).
November 25, 2020
Action-pitoinen murhenäytelmä, jota on kevennetty huumorilla. Tarina vetää ja juoni on monimutkaisempi ja yllätyksellisempi kuin miltä aluksi vaikuttaa. Kolmen kertojan rakenne takaumineen toimii mielestäni hyvin. Kaikista kolmesta, Railista, Siiristä ja Antista, paljastuu hiljalleen uusia puolia, ja kertojat ovat keskenään riittävän erilaisia.
Kirjailija liikkuu koko ajan vaarallisilla vesillä sen suhteen, käsitelläänkö arkoja teemoja riittävän modernisti ja monipuolisesti vai heitetäänkö ilmoille tunkkaisia stereotypioita. Mielestäni enimmäkseen pysytään "oikealla" puolella, mitä auttaa se, että tarina sijoittuu menneille vuosikymmenille. Näitä hankalia aiheita ei ole vain yhtä (naisparin rakkaus joka ei saa yhteisön hyväksyntää) vaan jopa kymmeniä(!) muitakin: uskonto, kommunismi, pettäminen, mustasukkaisuus, väkivalta, alkoholismi, mielenterveysongelmat, fyysiset sairaudet, lapsen menetys, avioero, syyllisyys, katkeruus, kostonhimo jne. Niissä ei kuitenkaan oikeastaan vellota, vaan tarina puksuttaa eteenpäin.
Kielellisesti hieman häiritsi teennäisen takaperoinen sanajärjestys, jota käytettiin kai lähinnä Siirin tuntomerkkinä. Lisäksi joissakin kohdissa olisi tarvittu kustannustoimittajaa tai kaveria painamaan jarrua ja sanomaan, että nyt karsi teemoja (oikeasti), tuo puskafarssi ei ole samaa tyylilajia kuin muu kirja, tai tuota kohtaa (mm. loppua) pitäisi vielä hioa lisää. Niin, ja kirjan nimi on kuin suoraan nimigeneraattorista. Kokonaisuutena sanoisin kuitenkin, että tämän luki hyvin nopsasti ja mielellään. 3,5 tähteä.
Kirjailija liikkuu koko ajan vaarallisilla vesillä sen suhteen, käsitelläänkö arkoja teemoja riittävän modernisti ja monipuolisesti vai heitetäänkö ilmoille tunkkaisia stereotypioita. Mielestäni enimmäkseen pysytään "oikealla" puolella, mitä auttaa se, että tarina sijoittuu menneille vuosikymmenille. Näitä hankalia aiheita ei ole vain yhtä (naisparin rakkaus joka ei saa yhteisön hyväksyntää) vaan jopa kymmeniä(!) muitakin: uskonto, kommunismi, pettäminen, mustasukkaisuus, väkivalta, alkoholismi, mielenterveysongelmat, fyysiset sairaudet, lapsen menetys, avioero, syyllisyys, katkeruus, kostonhimo jne. Niissä ei kuitenkaan oikeastaan vellota, vaan tarina puksuttaa eteenpäin.
Kielellisesti hieman häiritsi teennäisen takaperoinen sanajärjestys, jota käytettiin kai lähinnä Siirin tuntomerkkinä. Lisäksi joissakin kohdissa olisi tarvittu kustannustoimittajaa tai kaveria painamaan jarrua ja sanomaan, että nyt karsi teemoja (oikeasti), tuo puskafarssi ei ole samaa tyylilajia kuin muu kirja, tai tuota kohtaa (mm. loppua) pitäisi vielä hioa lisää. Niin, ja kirjan nimi on kuin suoraan nimigeneraattorista. Kokonaisuutena sanoisin kuitenkin, että tämän luki hyvin nopsasti ja mielellään. 3,5 tähteä.
February 5, 2022
Anne Vuori-Kemilän Mustaa jäätä pureutui naisparin, Gulffin ja Elffin, elämään ja kokemuksiin siitä, miten ihmiset suhtautuivat heihin ja kohtelivat heitä pienellä paikkakunnalla. He olivat tavanneet toisensa Pohjois-Pohjanmaalla, mutta olivat joutuneet muuttamaan muualle ihmisten epäluulon ja ilkeyden vuoksi. Ainoa, joka hyväksyi heidät, oli naapurin pieni poika Antti. Antti oli kirjan kolmas kertoja Gulffin eli Railin ja Elffin eli Siirin kanssa.
Anne Vuori-Kemilän teos Mustaa jäätä kertoi naisparin elämästä viiltävän terävästi, mutta silti elämänmakuisesti. Hyytävän alun jälkeen tarinaa lähdettiin kerimään auki ja salaisuuksien verhot avautuivat loppua kohden. Luin kirjan alusta loppuun yhdellä lukukerralla, sillä se oli todella koukuttava.
Anne Vuori-Kemilän teos Mustaa jäätä kertoi naisparin elämästä viiltävän terävästi, mutta silti elämänmakuisesti. Hyytävän alun jälkeen tarinaa lähdettiin kerimään auki ja salaisuuksien verhot avautuivat loppua kohden. Luin kirjan alusta loppuun yhdellä lukukerralla, sillä se oli todella koukuttava.
March 28, 2021
Tämä teos lähti liikkeelle tosi hyvin. Alun koukku, lapsen näkökulma ja ajankuva sekä vähittäin paljastuva tilannekuva tuntuivat tosi toimivilta. Vähitellen vähän kaikki alkoi kuitenkin ärsyttää. Ärsytti, kun oikein missään ei ollut iloa tai onnistumisia - tosi raskasta lukea pelkkää synkkyyttä ja ahdistusta. Ärsytti, kun tapahtumat ajoittain ylittivät kaikki normaalin ja todennäköisen rajat. Ja lopussa ärsytti eniten käänteinen sanajärjestys, joka leimasi useimpia dialogeja. Se oli kai tarkoitettu Gulffin puhetavaksi mutta lopulta tyyli valui yli myös muihin keskusteluihin. Todella piinaavaa erityisesti kun kuuntelin kirjan osin äänikirjana.
Read
April 25, 2021Hieno Finlandia-ehdokas tämäkin! Olisi voinut olla tämäkin voittaja!
"Menin ovelle, sen takana oli maailma. Ei ahdas niinkuin arkku mutta ei paljoakaan avarampi tai sellainen että vaivatta mahtuisi."
Siinäpä se tilanne. Aika lyhyesti ja osuvasti kerrotaan kaikki.
Kaunis kieli tässäkin kirjassa, esim. silmät kuvattu: "Silmistä välkehti järven sinistä, hiekkapohjaista, sellaista että olisi voinut uida kaloja: ahvenia, silakoita, siikoja. Kivien keskellä lymytä kiiskiä."
Kolmen eri henkilön kerronta vaihteli. Erityisesti Antin lapsenkieli oli vaikuttavaa.
Helmet: 22 (ajetaan polkupyörällä; ainakin uskottelee isälle niin...)
Popsugar: 29 (with a black-and-white cover)
Matkustan... Suomi
"Menin ovelle, sen takana oli maailma. Ei ahdas niinkuin arkku mutta ei paljoakaan avarampi tai sellainen että vaivatta mahtuisi."
Siinäpä se tilanne. Aika lyhyesti ja osuvasti kerrotaan kaikki.
Kaunis kieli tässäkin kirjassa, esim. silmät kuvattu: "Silmistä välkehti järven sinistä, hiekkapohjaista, sellaista että olisi voinut uida kaloja: ahvenia, silakoita, siikoja. Kivien keskellä lymytä kiiskiä."
Kolmen eri henkilön kerronta vaihteli. Erityisesti Antin lapsenkieli oli vaikuttavaa.
Helmet: 22 (ajetaan polkupyörällä; ainakin uskottelee isälle niin...)
Popsugar: 29 (with a black-and-white cover)
Matkustan... Suomi
December 26, 2020
Erikoinen tarina erilaisesta elämästä, odotus, että elämässä tapahtuisi käänne, mutta sitä ei tullukaan. Olisi ehkä ansainnut 3 tähteä ajoittain nokkelasta kerronnastaan, mutta jotenkin tunnelataus jäi vaisuksi.
April 28, 2021
Mielenkiintoa ylläpitävä tarina, hyvät hahmot.
Displaying 1 - 14 of 14 reviews