Taitavan vähäeleiset novellit piirtävät ihmisestä kuvan, joka on epätäydellisyydessään hyvin tunnistettava.
Tunnollinen perheenäiti pimahtaa etelänlomalla. Leski murehtii miehensä hautajaisissa arkkuun valittua pukua. Kauppias ajaa vakioasiakkaansa hulluuden partaalle huomauttelemalla hyväätarkoittavasti tämän ostoksista.
Vaimoni ja muita henkilökohtaisia asioita kuvaa riemastuttavan tarkkanäköisesti inhimillisiä heikkouksia, sokeita pisteitä ja sitkeitä päähänpinttymiä. Novellien henkilöt joutuvat ajatuksineen umpikujaan ja päätyvät yllättäviin ratkaisuihin: seuraavat tuntematonta kotiin, matkustavat sveitsiläiselle itsemurhaklinikalle tai pyytävät vangilta apua rikoksen suunnitteluun.
Elina Viinamäki löytää taitavasti esikoiskirjansa novelleissa elämän särökohdat, joista rönsyää omintakeista huumoria ja hätkähdyttäviä havaintoja. Voiko terveyslähettilääksi julistautunut ollakin vallanhimoinen tyranni? Kenen etua ajaa mies, joka kyyditsee vaimoaan eutanasiaan?
Tää oli mieletön, monessakin eri mielessä. Lakonisen mustaa, absurdia ja silti niin arkista, tarkkanäköistä ja oivaltavaa huumoria, etten muista milloin viimeksi olisin vastaavia novelleja lukenut. Pidäkkeetön, häiritsevä ja tavallaan överiin menevä kuvaus toimi täydellisesti vähäeleisen kerronnan kanssa, äänikirjana Pirjo Heikkilä oli vielä lukijana piste iin päälle.
Novelleja, ah ja millaisia!!! arkkanäköisiä, vähäeleisiä, arkisia tapahtumiltaan, henkilögallerialtaankin — ainakin aluksi, kunnes paljastuu yhtä jos toista ja tapahtumat liikehtivät suuntaan, joka samaan aikaan naurattaa ja kauhistuttaa.
Aivan upea kokoelma.
Viinamäki on itselleni täysin uusi tuttavuus, en ollut koskaan kuullut hänestä - en edes tiedä mistä tuli tää kokoelma eteeni, mutta oli hieno kokemus! Joskus "pakoilen" aivan upouusia kotimaisia kirjailijoita, sillä ihan aina en koe olevani osa ajankuvaa tai "nuoremman sukupolven" problematiikaa (sukupolvikokemus?), mutta nämä yhdeksän novellia, niin tematiikaltaan, aiheiltaan kuin laajuudeltaankin olivat minulle juurikin napakymppi.
Novellihan on kuningaslaji - ja itselleni se kaunokirjallisestia muodoista mieluisin - ja Viinamäki todellakin osaa tämän lajin.
En edes osaisi ehkä mainita suosikkeja, mutta muutamalla sanalla muutamasta… ensimmäisessä novellissa, Vaimoni, pariskunnan vaimo on kärsinyt masennuksesta 40 vuotta ja puoliso saa tarpeekseen ja keksii itselleen diagnoosin ja siitä se sitten lähtee… Loma menee mönkään, ihan ymmärrettävistä syistä kylläkin, leski pohtii hautajaisten ajan miehensä Pukua arkussa, Kauppias tekee perheenäidin elämästä ensin kyyläyksellään ja passiivis-aggresiisisella kommentoinnillaan helvettiä ja samoin kuin kokoelman viimeisessä novellissa Mieheni bakteerikammoinen puoliso saa runtua vaimoltaan… Pidin myös tosi paljon pariskunnan dynamiikasta novellissa Päätös, jossa mietitään vaimon matkaa sveitisiläiselle eutanasiaklinikalle ja kirjemuotoon kirjoitettu kirje vankilassa olevalle Tuntemattomalle vangille erikoisen pyynnön kera viihdyttivät, naurattivatkin.
Viinamäki on löytänyt upean tavan kuvat ihmisen outouksia, yllättäviä, absurdejakin ratkaisuja absurdeihin vastoinkäymisiin.
Pidin näistä aivan tosi tosi paljon, ihan paras kokonaisuus.
Jostain syystä tämä novellikokoelma veti minua puoleensa kirjastossa, vaikka lähtökohtaisesti tämäntyyppinen kirjallisuus ei hirveästi houkuttelekaan minua. Siis sellainen, jossa kerrotaan ankeitten ihmisten ankeasta arjesta ja ankeista ihmissuhteista.
Vaikka näissäkin novelleissa riittää ankeutta ja alakuloa, niissä kaikissa on kuitenkin onneksi myös jotain yllättävää ja absurdia. Musta huumori ja omituiset asiat saivat mielenkiinnon pysymään yllä. Kirja oli myös varsin nopealukuinen.
Yksi suosikkinovelleistani oli Puku, jossa miehensä hautajaisissa istuva nainen alkaa murehtia pukua, jonka hän valitsi miehelleen arkkuun puettavaksi.
Vaimoni ja muita henkilökohtaisia asioita on yksi tämän vuoden parhaimmista lukemistani kirjoista. Novellikokoelma on oivaltava, kantaaottava, pelottavan aito ja rehellinen.
Novellit kuvaa tunteita ja tuntemuksia, joita lukija kohtaa omassa lähipiirissään ja elämässään. Tästä huolimatta novellien teemat tuntuvat epämukavilta ja hieman tabumaisilta.
Kierolla tavalla lukukokemus on vapauttava. Novellikokoelma sopii lukijoille, jotka haluavat rikkoa rajoja ja myöntää, että normaalia ei ole olemassa.
Hauskoja ja oivaltavia tarinoita- osin. Jostain syystä monen tarinan kohdalla tunsin ahdistusta. Suosittelen kuitenkin kirjaa kaikille: tarinat antavat jokaiselle lukijalle jotain erilaista ja omaa.
Näissä teksteissä oli kaikki ne piirteet, joita novelleilta kaipaan. Tarinat olivat oivaltavia ja täynnä yllättäviä ja hykerryttäviä juonenkäänteitä. Kuvailu oli raikasta, sellaista kuivan humoristisella tavalla simppeliä. Useampi novelli oli suorastaan timanttinen, sellainen jonka haluaisi välittömästi lukea uudestaan.
Välimäen novellikokelma on ajassa kiinni, mutta monella tapaa hapuileva. Novelleihin on vaikea syttyä kun niistä puuttuu arkinen konkretia. Ei kerrota ihmisten nimiä, ei sitä mitä he tekevät, ei sitä minne he matkustavat. Epämääräisen yleiset tarinat vaan kelluvat, mutta eivät tartu. Harmi että sinänsä hyvän idean Kauppias novellikin lätsähtää, kun sen loppu lätsähtää ihan mitäänsanomattomaksi. Niminovelli Vaimoni kärsii silmissäni siitäkin, että se vaikuttaa ihan naisen kirjoittamalta, vaikka kertojana on mies.
Paras novelleista on Baari, jossa tätä kaipaamaani konkretiaa hieman on (päähenkilö kouluttaa työttömiä). Ja vuoropuhelut etenevät siinä juohevasti ja pirullisina. Lopetuskin toimii.
Muutamat hyvät ideat eivät riitä, mutta ehkä seuraava kokoelma ponnistaa paremmin.
3,5 tähden teos - ei kovin kaukana siitä täydestä neljästä tähdestä.
Lakoninen, synkeähkö novellikokoelma jossa jokainen tarina toimii eheänä kokonaisuutena. Yhdessä kuitenkin alavireiset, joskin hirtehisen hauskat, kertomukset muuttuvat jotenkin niin kielteisen maailman- ja ihmiskuvan kavalkadiksi että se alkoi painaa. Mutta osuva, hyvin kirjoitettu, napakka novellikokoelma, jota voi suositella niillekin jotka eivät yleensä formaattia niin rakasta.
Tämä novellikokoelma ei sopinut minulle. Sinänsä taitavaa tekstiä ja ovelasti rajattuja tarinoita, mutta novellien päähenkilöiden usein epäluuloiset ja pahanilkiset ajatukset tekivät minulle epämiellyttävän olon. Olisikohan äänikirjana kokemus ollut toisenlainen? Yhtä novelleista voisi luonnehtia myös lihavuus- ja transpelkoiseksi.
This entire review has been hidden because of spoilers.
Neuroottisia ja hieman pelottaviakin arkielämän tarinoita. Tykkäsin erityisesti työkkärin koulutuksesta ja vainoavasta kauppiaasta kertovista novelleista. Myös henkilöiden passiivis-aggressiivinen nahistelu oli kiinnostavaa.
Novelli on vaikea laji. Pitäisi lyhyessä pätkässä herättää kiinnostus, koukuttaa, tarjoilla loppuhuipennus ja jättää lukija tyytyväiseksi. Tässä oli sinänsä ihan tasokasta yritystä mutta liiallinen tajunnanvirran kaltainen ajatusten juoksuttaminen jätti kokonaisuuden hyhmeäksi.
Osa mustan huumorin sävyttämistä novelleista jäi keskinkertaisiksi, mutta erityisesti pidin Puku- ja Kauppias-nimisistä. Kokonaisuutena hyvä lukukokemus, hauskoja oivalluksia ihmisyydestä.