Täysiverinen taiteilijaromaani kysyy: kuka saa maalata sydämensä mukaan?
1900-luvun alussa maatalon kasvatti Helmi Vartiainen maalaa Sortavalassa värikkäitä töitä ja pääsee opiskelemaan Ateneumin piirustuskouluun Helsinkiin. Siellä hän kohtaa karismaattisen kapinallisen Tyko Sallisen, salamarakastuu ja avioituu. Koska rouvat eivät ole tervetulleita Ateneumiin, Helmi jatkaa maalaamista itsekseen. Hän toivoo tasaveroista taiteilijaliittoa, mutta Tykon kiivas temperamentti kääntää Helmin elämän suunnan.
Suruttomat on vimmainen kuvaus naisista Tyko Sallisen takana. Se kertoo Helmin ja hänen tyttäriensä ihmeellisestä elämänvietistä, haluista ja haaveista sekä elämän suuresta tragediasta.
Venla Hiidensalon faktaan perustuva romaani Suruttomat kuvaa taidemaalari Tyko Sallisen naisten traagisia kohtaloita. Keskiössä on Sallisen ensimmäinen vaimo, Sortavalasta kotoisin oleva Helmi Vartiainen, mutta myös parin tyttäret Tirsu / Eva ja Taju eli Irja Salla saavat surulliset tarinansa kirjaan. Sallinen oli aikanaan Suomen taiteen paha poika, jonka yksi taiteilijaporukka Suruttomat piti majaa Brondalla, siitä kirjan nimi. Useimmat meistä tuntevat hänen yleisöä kohauttaneet Mirri-maalauksensa, mutta ainakaan minulle ei ollut selvää koko se tragedia, joka tämän parin tyttärien ja erityisesti Helmin elämään kätkeytyi.
Oli järkyttävää lukea, miten systemaattisesti Tyko mursi Helmin psyyken. Tykon naisvihan ilmentymät, Mirri-maalaukset, kuvaavat siron Helmin eläimellisenä, siankärsäisenä ja toljottavana. Vähitellen Mirrin halveksittu imago siirtyi yleisön mielessä omituisesti Helmiin - vaikka hän oli fiksu, rohkea ja eloisa nainen. Helmi ei enää itsekään nähnyt omia kasvojaan, vaan peilistä tuijotti Mirri.
Helmi kuoli yksin alkoholimyrkytykseen vain 31-vuotiaana ja Tajun vei aikanaan mielisairaus. On aivan käsittämätöntä, miten ahtaaseen rakoseen despoottista ja väkivaltaista miestään rakastava Helmi joutui. Aina välillä lehahti ajatus "Entä jos lähden? " Mutta alistettuna, itsetunto vietynä ja rahatta Helmistä ei ollut siihen.
Venla Hiidensalon uusimman teoksen Suruttomat kansikuvassa on kaunis nuori nainen Helmi Vartiainen, joka pääsi 1900-luvun alkuvuosina opiskelemaan Ateneumin piirustuskouluun. Sortavalan koti jäi taakse junan matkatessa kohti Helsinkiä.
Ateneumissa Helmi kohtasi hulttiomaisen taiteilijan Tyko Sallisen, joka elätti itsensä räätälinä. Sallinen oli jo elämää kokenut ja vanhempi kuin Helmi ja pian Helmi huomasi kulkevansa siellä missä Tykokin. Vapaan taiteilijanaisen elämä muuttui rakkauden myötä, eikä naimisiin menon jälkeen Helmiä huolittu enää Ateneumiin.
Helmi sai huomata elävänsä hellan ja nyrkin välissä. Tyko ei hyväksynyt vaimonsa luovuutta, Helmin oli maalattava salassa. Tilanne paheni koko ajan. Lopulta Helmi pakeni Sortavalaan, mutta Tyko haki hänet takaisin.
Venla Hiidensalon Suruttomat kertoo raadollisen perhetarinan, jossa oli väkivaltaa, mielenterveysongelmia ja alkoholismia. Kirjan nimi tulee Tyko Sallisesta ja hänen taiteilijaystävistään, jotka juhlivat ja viettivät surutonta elämää. Sitä vastoin Sallisten perhe-elämä oli katettu surupöytään. Hyvin surullinen tarina.
Todella hieno, faktoihin tukeutuva kirja siitä, miten suuren taiteilijan nyrkin ja hyväksikäytön uhriksi joutuvat sekä vaimo, että lapset. Helmin unelmat taiteilijuudesta runnotaan, revitään ja sammutetaan Hiidensalon kirjassa käsinkosketeltavan tuntuisesti. Aikansa mukaan itsenäisesti "maailmalle lähtenyt" nuori nainen ei pääsekään 1900-luvun alussa irti yhteiskunnan asettamista raameista ja kun kohtaloksi asetetaan vielä Suuri Suomalainen Taiteilija, ei nuorella naisella ole toivoakaan. Usein näissä tarinoissa minua itseä häiritsee kuvaus rakkauden suuresta voimasta, joka tässäkin nostaa päätään mutta ei häiritsevästi.
Eniten itselleni kolahti nuoren tyttären Tajun sisäinen matka kohti ymmärrystä, miksi isä onnistui runnomaan myös hänet siihen epätoivon ja rauhattomuuden tilaan, josta tämä kärsi koko elämänsä ajan. Kirja aiheutti itselle useasti fyysisen pahan olon ja jäin miettimään kaikkia niitä suuria taiteilijoita, jotka rusentavat lähellään olevat naiset vain objekteiksi, joiden kohtelulla ja toiminnalla ei ole merkitystä. Kaiken lisäksi näitä Suuria Taiteilijoita, joiden kotona nämä lähimmäiset joutuvat vielä nykypäivänä kärsimään Suuren Taiteilijuuden varjossa paljastuu lähes joka vuosi; usein siihen nykypäivänä lisätään vielä julkinen teilaus, jos siitä uskaltautuu kertomaan ulkopuolisille.
Olenko koskaan pitänyt Tyko Sallisen teoksista? En. Pidänkö kyseistä taiteilijaa entistä vastenmielisempänä luettuani tämän kirjan? Kyllä.
Hiidensalon teos ei kuitenkaan kerro Tyko Sallisesta, vaan tämän ensimmäisetä vaimosta Helmi Vartiaisesta ja tyttäristä, joiden elämään Sallisen vaikutuspiirissä oleminen on vaikuttanut. Kirja on jälleen kerran mielestäni onnistunut yhdistelmä faktaa ja fiktiota, kirjailijan oma tulkinta oikeiden ihmisten elämästä ja ihmissuhteista, kun historialliset lähteet eivät kerro kaikkea.
Muistan elävästi, kun lapsena minut vietiin Sallisen näyttelyyn ensimmäisen kerran varmaankin ala-aste ikäisenä. Suuressa roolissa näyttelyssä olivat Sallisen maalaamat muotokuvat "Mirristä", jonka kerrottiin olevan taistelijan vaimo. Jo lapsena nuo muotokuvat olivat mielestäni kauheita, sillä Sallinen oli maalannut vaimonsa mielestäni rumalla tavalla, karkeilla väreillä ja tekniikalla. Silmiinpistävää oli Mirrin tyhjä katse ja Sallisen tälle maalaama siankärsältä näyttävä nenä. (Oi mikä kunnia olisikaan tulla puolisonsa maalaamaksi tällä tavalla)
Kirja avaa naista muotokuvien takana, monelle museokävijälle tuttua, mutta kuitenkin täysin tuntematonta Helmiä, joka ei ollut miehensä luoma illuusio-Mirri, vaan myös taiteilija ja itsenäinen ihminen, mutta jonka persoonan ja ulkonäön Sallinen typisti haluaamansa muotoon muotokuvissa. Oikea Helmi Vartiainen ei näyttänyt Sallisen maalaamalta Mirriltä, jona tämä valitettavasti opittiin jo omana elinaikanaan tuntemaan.
Tapa, jolla Sallinen kohtelee vaimoaan ja tyttäriään niin kirjan fiktiivisessä kuvauksessa kuin myös kirjan lähteissä, on läpeensä misogyninen ja monella tapaa väkivaltainen. Suomen taidenero oli todellisuudessa mies, joka pilasi monen naisen elämän ja taiteellisen uran oman egonsa takia.
Kirja avaa hyvin kiinnostavasti Ateneumin taidekoulua naisopiskelijan näkökulmasta sekä myös suomalaista oikeusjärjestelmää 1900-luvun alussa, jossa vaimolla ja äidillä ei ole samoja oikeuksia kuin aviomiehellä ja isällä.
Suruttomat on mielestäni monella tapaa hyvin kirjoitettu lyhyt kirja, joka kuitenkin jättää tarinasta myös paljon avoimeksi.
Jälleen kirja ”tärkeän” miehen jalkoihin ja varjoon jääneistä naisista. Nautin tästä kovasti. En tiennyt Tyko Sallisesta parin tunntetun taulun lisäksi juuri mitään, joten opin paljon. Kirjan rakenne ja tarina tarjoilivat yllätyksiä. Kerronta oli mielenkiintoista ja hahmot heräsivät eloon. Tyko jää tässä sivurooliin, kuten tietysti pitääkin, mutta jotenkin taas vaivasi, että naisten nostaminen vaati miehen hahmon yksinkertaistamista. Tajun isänrakkaus sentään oli pitkään ehdotonta, mutta kun sekin mureni, miehestä ei jäänyt jäljelle muuta kuin ilkiö. Kirjan naiset ovat sentään upeita: moninaisia, ristiriitaisia, aitoja.
Aihe, johon tunnun elämässäni aina vaan uudestaan ja uudestaan palaavani: Taju Sallinen (kirjailijanimeltään Irja Salla), hänen isänsä Tyko Sallinen ja äitinsä Helmi Vartiainen (Tykon taulujen Mirri). Ei ole tämä elämäkertaromaani ainoa, joka piirtää kuvaa julmasta, jopa sadistisesta, narsistista, Tykosta ja hänen tuhoamistaan naisista: kahdesta tyttärestään ja ensimmäisestä vaimostaan. Sata vuotta sitten naisen ja vaimon elämässä ei ollut juuri mitään itsepäätäntävaltaa eikä mahdollisuuksia itsenäiseen, hyvään elämään. Kirjahyllyssäni on pari-kolmekymmentä vuotta odottanut lukemistaan Irja Sallan Unissakävijä. Löysin sen aikanaan haminalaiselta kirpparilta suureksi riemukseni ja maksoin siitä ehkä markan. Ehkä tänä kesänä tartun siihen.
Tämä romaani pääsi niin sanotusti ihon alle. Luin kahdessa päivässä ja näin yöllä painajaista, että minulta vietiin lapseni niin kuin Suruttomissa lapset viedään äidiltään. En ehkä pysty näin tuoreeltaan vielä arvioimaan kirjaa kirjana, mutta jonnekin syvälle se osui.
Hiidensalo on vakuuttanut minut jo aiemminkin. Tämä vahvistaa sitä vain.
Erinomainen kirja. Järkyttävä kirja. Kirja, joka piti lukea hitaasti ja säännöstellen, sillä sanat ja tapahtumat olivat niin painavia ja voimakkaita. Upeaa kieltä, joka kietoutuu kammottaviin tapahtumiin.
En ole koskaan ollut kiinnostunut Tyko Sallisen taiteesta, mutta nyt se kiinnostaa vielä vähemmän. Helmin maalauksia sen sijaan haluaisin nähdä.
Surullinen ja koskettava kirja murskaavasta rakkaudesta, riippuvuudesta ja hyväksikäytöstä. Helmin murheellinen kohtalo ei vaan lakkaa kaihertamasta mieltä.
Todellisten tapahtumien perusteella kirjoitettu fiktiivinen tarina Helmi Vartiaisesta,hänen perheestään ja kohtalostaan. Olisi upeata nähdä Vartiaisen maalauksia. Minulla on kutina, että menetimme upean suomalaistaiteilijan liian varhain. Hän kuoli 31-vuotiaana.
" Haluan olla se joka näkee, en se, jota katsotaan. " Rouvana en voisi jatkaa taidekoululla. " taiteilijat, taideopiskelijat, suruttomat. Venla Hiidensalo: Suruttomat, 2021, noin kuukausi sitten, äänikirjana Nextoryllä. Luen tämän kirjana myöhemmin. Taiteilijaromaani. 59. lukemani kirja tänä vuonna. Kuuntelemani. Myös aikamatka ennen sisällissotaa.
Näin Helsingin kt:llä näytelmän hurjan ja surullisen nimeltä Taju, joka kertoi Tajun, jolla on monta nimeä, tarinan. Hän oli myös kirjailija, toisella nimellä. Hänen saksanmatkakirjansa löysin. Löytökirjana. Hänen isänsä oli tyranni Tyko Sallinen, jolle oli pyhitetty näyttelyt mm HAMissa. Hänen äitinsä oli Helmi Vartiainen, taiteilija, jonka taiteellista työtä sietämätön Tyko sabotoi, ja jolta vei myös lapset. Tyko Sallisen näyttely HAMissa ja näytelmä TAJU. Tyranni oli myös Shrekissä.
Tyko Sallinen oli tyranni. Tyko Sallinen oli maalari. Taju Pirkitta oli tytär ja sittemmin kirjailija, taiteilijanimellä. Taju oli näytelmän päähenkilö. Tyko maalasi itsensä häijyksi piruksi ja pantteriksi. Taju Birgitta Tiara Sallinen aka Irja Salla oli tytär. Helmi Vartiainen, taiteilija, oli puoliso. Nainen jolta riistetään kaikki: työ, luovuus, maalaaminen sekä lapsi. Tyranni maalasi laihan puolisonsa Mirrin töpselikärsäiseksi. Ei se mtn, ukkeli tuhosi myös tämän uran taiteilijana, sekä vei häneltä lapsen. Ja tällaisille käppäukoille näyttely! Taiteilija Helmi Vartiaisen ura sabotoitiin, miksi? Näin siis ennen kuin luin tä kirjaa. Nyt luen sen. Kuuntelen.
Kuuntelen äänikirjana 18.04.2021 Storytelissä, kun en muistanut, että Nextoryllä kuuntelin. Ei se mtn, aloittaa alusta. Luen tämän myöhemmin kovakantisena. Ensin pitää naulata lisää hyllyjä yhteen että saa kirjahyllyjä mihin niitä fyysisiä kirjoja laittaa.
Sunnuntaina hyvää kasvisruokaa ja näiden naisten, tyttöjen iloja, taisteluja, suruja, menetyksiä, nauruja.
Vinkkasin myös isälle, joka keskittyy nyt lukemaan Lallukan talon muistoja. Myös äitini on taiteilija, mutta kummallakin ennen eläkettä selkeät muut urat ja ammatit.
Tämä oli hurjaa lukemista. Jos tyranni Tyko Sallinen ei nosta verenpainettasi, niin mikä sitten. Mutta onhan romaanissa paljon muutakin
Tää oli upea. Vahva, repivä, turhautusta ja ärsytystäkin aiheuttava, ja niin kauniisti ja elävästi maalattu muotokuva Tyko Sallisen elämän naisista ja heidän kovista kohtalostaan. Eniten pääsee ääneen Sallisen ensimmäinen vaimo Helmi.
Sortavalasta Ateneumin taidekouluun saapunut, lahjakas ja määrätietoinen nuori nainen kohtaa taidemaailmassa jo vähän nimeä saaneen hurmaavan kapinallisen. Pikahäät, kosteita jatkoja, jatkuvaa rahanpuutetta, mustelmia ja ruhjeita, kaiken kestävää toiveikkuuta siitä, että kunhan tästä selvitään niin kaikki muuttuu hyväksi. No ei muuttunut, päinvastoin.
Helmin haave tasa-arvoisesta taiteilijoiden liitosta jää kaukaiseksi haaveeksi, elämä menee Sallisen oikkujen mukaan hyppiessä, eikä sekään riitä pitämään arvaamatonta miestä tyytyväisenä tai uskollisena. Naisen osa on unohtaa omat haaveensa, pitää suunsa kiinni ja totella ja tukea Suurta Taiteilija Miestä.
Sallinen tuntui saavan taiteeseensa sitä enemmän voimaa, mitä enemmän sai vaimonsa kärsimään. Helmin hakkaaminen, nöyryyttäminen ja rääkkääminen piti luomismyllyn käynnissä, ja sen jälkeen kun tämän elämä oli tuhottu lopullisesti, ei uutta kultakautta enää tullut.
Kirja ei tosiaan kuvaa taiteilija Sallista kovinkaan mairittelevassa valossa, vaan tuo esiin myös arvostetun taiteilijan ikävämmät puolet, aggressiivisuuden, naisvihan ja sadistisen käytöksen vaimoaan kohtaan.
Tää tempaisi mukaansa heti ja on todella intensiivinen kirja. Ei taiteilijaelämäkerta, muttei pelkkää fiktiotakaan. Tässä oli hienosti kuvattu 1900-luvun alun Helsingin taidepiirejä ja niiden vallankäyttöä ja epätasa-arvoisuutta. Samat maalais- ja työläistaustaiset pojat, joiden opiskelu Ateneumin taidekoulussa oli sallittu vasta muutama vuosi sitten, kiukuttelivat nyt kun naiset saivat samat oikeudet, ja määrätietoisesti kiusasivat näitä ulos koulusta.
Tyko Sallisen taide ei ole koskaan kuulunut suosikkeihini, eikä tule kuulumaan tämän jälkeenkään. Etenkään Mirri-tauluja ei koskaan tule katsomaan samalla tavalla. Helmin taidetta sen sijaan haluaisin nähdä!
Tämäkin kirja on taas vaikea tähdittää, tavallaan pidin mutta jotain jäi kuitenkin kirjoitustyylissä uupumaan. Yleensä en ihan hirveästi mieti oikeista henkilöistä kirjoitettuja fiktiivisiä teoksia lukiessa olisiko henkilö oikeasti sanonut ja toiminut niin kuin kirjassa, mutta tässä jotkut kirjassa esitetyt päähenkilöiden ajatukset olivat vähän liian modernin ja päälleliimatun oloisia, ja tuntuivat poimitun jostain "narsistin kanssa parisuhteessa" opaskirjasta. Tietysti tämä on vain omaa vaikutelmaani, ja mahdollisia ennakkoluulojani siitä etteikö maalaistyttö Karjalasta 1900-luvun alussa olisi osannut analysoida parisuhdettaan näinkin modernisti. Voin hyvin olla väärässä, mutta jotenkin tämä silti vaivasi ja söi uskottavuutta tarinalta. Kuuntelin äänikirjana ja siinä häiritsi se kun lukija yritti puhua erilaisilla äänillä eri henkilöiden repliikit, se on aina ollut jotenkin vähän kiusallista. Täytyy vielä loppuun sanoa että onneksi Tyko Sallinen ei ole koskaan kuulunut lempitaiteilijoihini, koska oli ilmeisesti aika ihmishirviö. Oli myös todella pysäyttävää ajatella sitä että siinä vaiheessa kun aloitin omat taideopinnot, olivat naiset saaneet opiskella taidetta Suomessa vasta n. 100 vuotta. Naisten asema aiheutti pahaa oloa monessakin mielessä tässä kirjassa, ei mikään hyvän mielen luettava.
En ole ottanut selvää, mikä kaikki perustuu tosiasioihin ja mikä on väritettyä, joten vaikea lokeroida kaikkia tarinan herättämiä tunteita. Vaikka tämä herätti tosi paljon vihaa, sääliä ja surua, heräsi myös mielenkiinto etsiä lisää tietoa mm. kaikesta.
Tämä oli paikoin niin ahdistava, että olisin halunnut jättää kesken, mutta samaan aikaan ei pystynyt, koska halusi kuulla lisää kaikesta. Kirjan ollessa kesken tulikin selattua sukupuut ja samalla spoilattua aika merkittäviä juttuja. Se ei kuitenkaan häirinnyt kokemusta ollenkaan, koska ihmiskuvaus ja tunnelma oli tässä merkittävimmässä roolissa.
Ajassa ja paikassa hyppiminen oli perusteltua ja toimi aivan erinomaisesti. Tuntuu, että silloinkin, kun en kirjaa aktiivisesti lukenut, pyöri kaikki nämä asiat päässä. Mielenkiintoinen myös historiallisesta näkökulmasta: Oli tosi kiehtovaa täydentää mielikuvaa tuon ajan Helsingistä.
This entire review has been hidden because of spoilers.
Tositarinaan perustuva kirja aiheesta, joka on tärkeä. Äidiltä viedään lapset ja hänet leimataan alkoholin väärinkäyttäjäksi ja mielenterveysongelmaiseksi. Aiheet ovat siis koskettavat. Mutta itse kirjoittamisen tapa ei osu maaliin, kun lukijana jään kuuntelemaan sitä, miten tarinaa on vedetty varsinkin lapsista kertomisen suhteen liian suoraan ja todelliset henkilöt on pantu tekstin tasolla palevelmaan kirjailijan näkemystä asiasta.
Mielenkiintoinen aihe, mutta ei juurikaan onnistunut kirjoitus.
Vahva, vaikuttava ja paikoin surulliseksi tekevä romaani Tyko Sallisesta ja ennen kaikkea hänen ensimmäisestä vaimostaan Helmistä ja pariskunnan kahdesta tyttärestä. Pidin Hiidensalon kielestä ja eri näkökulmista, joiden kautta Helmin ja tytärten elämänkohtalot valottuvat. Ei ollut mitenkään helppolukuinen aiheensa takia, mutta kannatti ehdottomasti lukea. Luulen, että tämä jää mieleeni pitkäksi aikaa.
Koskettava tarina Helmi Vartiaisesta ja hänen tyttäristään ja elämästä Tyko Sallisen varjossa. MIkä taiteilija Helmistä olisi voinutkaan tulla! Naisen kohtalona on usein ollut luopua omista unelmistaan, niin tässäkin tapauksessa. Rakkaus voi antaa paljon, mutta se voi myös raastaa, rikkoa ja rajoittaa. Hieno kirja. Äänikirjan lukee Satu Paavola, jolla on miellyttävä ääni ja luenta.
Olisipa puolikkaat tähdet mahdollisia. Olisin antanut ehkä kuitenkin 2,5. Kirja veti hyvin ja se oli helppo lukea päivässä. Mutta periaatteellisesti on minusta ei ole aivan ongelmatonta tehdä itselleen vieraista ihmisistä fiktiivistä romaania. Toki pohjana on käytetty elämänkertakirjallisuutta, mutta tarina on kirjailijan kehittämä ja kuvittelema. Se ei kuitenkaan 2,5 syy ole (pelkästään).
Olin lukenut Hiidensalon kirjan arvostelun aiemmin ja muutenkin minulla oli jo aiemmin ollut mielikuva Tyko Sallisesta julmana ja despoottisena olentona, jolle annettiin anteeksi paljon, koska olihan hän sentään Taiteilija Mies. Mirri-tauluja ei enää sen jälkeen ole tullut katsottua samoin silmin.
Hyvä, mutta ahdistava kuvaus naisen asemasta miesten maailmassa, "rakkaudesta" ja myrkyllisestä avioliitosta. Toisaalta jäi halu ottaa tarkemmin selvää Helmi Vartiaisesta, toisaalta tuli itunne, ettei halua pitkällä tikullakaan tonkia koko törkykaasa (enkä tarkoita Vartiaista itseään).
Mirri, nainen Tykon maalausten takana. Ahdistava tarina useamman sukupolven traumoista suuren taiteilijan mielivallan, alkoholin ja väkivallan varjossa.