Papin poika Samu jättää etelän taakseen ja muuttaa Saamenmaalle. Merkillisen vahva voima vetää häntä Utsjoelle: Suomen puhutuin saamelainen Elle Hallala, taiteilijanimeltään Halla Helle.
Elle hylkää taiteen teon ja erakoituu tunturiin viettämään esi-isiensä mukaista elämää. Hän lähettää Samulle runomuotoon kirjoitettuja unia. Freud ja Jung apunaan Samu alkaa tulkita unia auttaakseen Elleä. Välittyykö tulkinnoista vain hänen oma halunsa saada Elle lähelleen, ja mitä toisen kulttuurista on omaksuttava ymmärtääkseen sen symboleja?
Yhteiskunnallinen Halla Helle on sykähdyttävä esikoisromaani. Se kuvaa viisaasti niin yksilön kuin yhteisön ristiriitoja.
”Miten ihmisen silmät voivatkin näyttää siltä kuin ne olisivat nähneet vuosisatojen kääntyilevän, kuin haavanlehdet etelätuulessa?”
Olisin halunnut pitää tästä enemmän, mutta valitettavasti kirjassa oli makuuni liikaa kaikkea, etenkin tietokirjamaista valistusta ja paasaavaa otetta. Saamenmaan ja sen ihmisten luonnon kuvaus oli kirjan parasta antia, mutta unien tulkinnat ja niiden mukana tulleet oppikirjamaisuudet Freudista ja Jungista olivat puuduttavia. Aivan kuin kirjailija olisi tällä hieman päälleliimatulla älykköydellä halunnut tehdä selvän eron itsensä ja Utsjoen "Hiace-miesten" välille.
Päähenkilö Samun ja Ellen suhteen koin olevan metafora Suomen ja Saamenmaan suhteesta, jossa etelän mies on huumaantunut Lapin eksoottisesta kauneudesta, jota ei kuitenkaan voi järjellä täysin ymmärtää vaan on otettava piilotajunta mukaan. Samaan aikaan Saamenmaata symboloiva Elle ei itsekään kunnolla tiedä mitä haluaa ja on jakaantunut kahtaalle (perinteiseen ja moderniin elämäntapaan). Olisipa kirjan fokus ollut enemmän tässä hankalassa suhteessa ja sen kätkemässä kolonialistisessa symbolismissa.
Samaan aikaan kirja on sekä todella kiinnostava sukellus saamen historiaan ja kulttuuriin, mutta toisaalta myös yksityiskohtiin, akateemiseen väittelyyn ja luennointiin hukkuva teos. Upeita runoja, upeata kielenkäyttöä ja upeata houkuttelua ymmärtämään Lapin kolonisaatiota ja sen vastaliikkeitä. Kirja sisältää paljon asioita, joiden toivoisi Suomessa kuuluvan kaikille yleissivistykseen.
Hieno kirja, jossa on todella kaunista, moniulotteista kieltä. Kirja opettaa paljon saamelaisuudesta. Välillä kerronnassa on kuitenkin niin luentomainen ote, että se häiritsee kokonaisuutta.
Kirjan päähenkilö on utsjokelainen kirjastonhoitaja Samu, joka on muuttanut etelästä ja seurustelee Ellen eli Halla Hallen kanssa. Elle on kansainvälisesti tunnettu taiteilija, jolle ristiriita saamelaisuuden ja taiteilijuuden välillä tuottaa lähes ylitsepääsemättömän ongelman. Miten voi olla alkuperäiskansan jäsen samalla kun osallistuu moderniin maailmanmenoon?
Saamelaisuuteen perehdytään Samun näkökulmasta, ja tämä valinta toimii mielestäni hyvin: asioita voidaan taustoittaa ilman että se tuntuu keinotekoiselta. Alkuperäiskansan näkökulma onkin kirjan parasta antia. Itse tarinakin toimi hyvin, joskin se alkoi hitaanlaisesti, ja alkoi vetää kunnolla vasta puolivälin paikkeilla.
Unet ja niiden tulkitseminen olivat kirjassa tärkeässä roolissa, ja Jungin teorioihin palattiin monta kertaa. Välillä olisi tarvittu alan koulutusta. Minun korkeakoulutuksellani esimerkiksi seuraava lause ei avautunut. "Joo, tokihan kartesiolainen dualismi juontaa juurensa platonilaiseen rationalismiin ja ristiriidattomuuden lakiin, kun Herakleitoksen vastakohtien dialektiikka heitettiin roskiin". En ymmärtänyt mitä tarkoitusta tällainen dialogi palvelee. (ei kannata silti pelästyä, kirja toimii vaikka tämän tyyppisiä lauseita löytyikin sieltä täältä)
Halla Helle oli mielenkiintoinen ja siinä oli kaunista, mielikuvituksekasta kieltä. Kuuntelin Holmbergin itsensä lukemana, mikä ehkä teki teoksesta vieläkin paremman (mulle harvoin käy niin äänikirjoissa). Pidin tarinan etenemisen tahdista suurimmassa osassa kirjaa, vain loppu alkoi mielestäni hieman hajoilla äijäfilosofointiin. Paljon asioiden avaamista suomalaisille (/suomea puhuville ei-saamelaisille) saamelaisten aktivistien näkökulmasta, pääasiassa päähenkilön kumppanin suulla, mikä oli varmasti tarpeen, ainakin mun kohdalla. Toivon, että tän romaanin lukee monet muutkin.
Rehellisesti sanottuna yllätyin, miten paljon tykkäsinkään tästä - takakansiteksti ei oikein nostanut innostusta. Ilahduin, miten Holmberg kuvaa saamelaisten elämää ja asemaa suomalaisessa yhteiskunnassa, vaikkei tilanne olekaan millään tavalla helppo, yhdistäen tähän ympäristönsuojelullisen näkökulman. En voi rehellisesti sanoa tietäväni saamelaisten elinkeinojen kaventamisesta paljoakaan, joten koen Halla helteen tarjonneen siihen oivan ikkunan. Ympäristöaktivistinäkökulma on kuitenkin vahvasti esillä, joten kirjassa pyöritellään kysymyksiä saamelaisten elinkeinon kestävyydestäkin, mikä tuntui mukavan tuoreelta avaukselta saamelaiselta kirjailijalta itseltään esimerkiksi saamelaisyhteisön ulkopuolelta tulevan kommentoinnin sijaan. Akateeminen ja opettavainen sävy oli ylipäänsä paikallaan. Paitsi, että unien yhdistäminen psykoanalyysiin ja todella kirjasta löytyvä psykoanalyysi unien merkityksistä ei ehkä ollut sitä ominta kiinnostuksen kohdetta. Eikä helpointa osiota kirjasta, sillä tavoitin kyllä unien merkityksen (kirjan) saamelaisille sekä toisen päähenkilön sisäisen konfliktin, jota käsiteltiin unien kautta, mutten saanut ehkä kiinni unien merkityksistä sillä tapaa kuin kirjailija ehkä tarkoitti. Varmaankin kulttuuriset rajaukset vaikuttavat tähän olennaisesti, osittain sekin, etten tunne Freudia ja Jungia kuin päällisin puolin tai koska en vain juurikaan ymmärtänyt kirjan hahmojen keskusteluita aihepiirin tiimoilta.
Suuri kiitos Niillas Holmbergille siitä, että kirjoitti Halla Helleen hellään sävyyn herätellen meille ei-saamelaisille. Tärkeän viestin lisäksi virkistävää oli romaanin nojautuminen vahvasti symbolismiin tässä realismin ja autofiktion valtaamassa ajassa. Kaikin puolin nautittava kokonaisuus.
Mä tykkäsin tosi paljon!! Puolivälin jälkeen koukutti ihan huolella eikä meinannu laskee käsistä. Tykkäsin erityisesti niistä osuuksista mis Elle ja Samu keskusteli/väitteli.
Tämä kirja taas muistutti, että on olemassa Lappi, ja on olemassa Saamenmaa. Vaikka nämä kaksi sijaitsevat suurelta osin samassa tilassa, ne eivät ole sama asia.
Kirjassa tamperelainen Samu on muuttanut Utsjoelle kirjastonhoitajaksi. Hän seurustelee Suomen kuuluisimman ITE-taiteilija Ellan (taiteilijanimeltään Halla Helle) kanssa. Ella kuitenkin lakkaa tekemästä taidetta ja vetäytyy omiin oloihinsa. Samu yrittää selvittää, mikä on aiheuttanut Ellan masennuksen, ja sitä setviessään hän huomaa joutuvansa perehtymään saamelaisuuteen vielä paljon syvemmin kuin aiemmin.
Tässä kirjassa olisi paljonkin kritisoitavaa. Ella on vähän turhan jalustalle nostettu haavetyttö, mikä on rasittavaa. Kirjassa on pitkiä pätkiä, jotka ovat käytännössä luentoja saamelaisten asioista, mutta puettu vain kevyesti dialogin kaapuun. Ja kirjassa paasataan Freudista ihan liikaa. Freud oli ehkä aikanaan merkittävä, mutta eikö nykyisin ole jo aika pitkälle konsensus siitä, että hänen arvonsa on vain historiallinen?
Näistä puutteista huolimatta pidin kirjasta aika lailla. Minua eivät luennot haitanneet: päinvastoin ne olivat kirjan parasta antia. Samu on loistava päähenkilö tällaiseen kirjaan: tuntee periaatteessa sympatiaa saamelaisia kohtaan, mutta myös kritisoi heitä aika useinkin ja pyörittelee silmiään joillekin asioille, joista saamelaiset kohkaavat. Tämä on äärimmäisen samaistuttavaa, sillä Samun ajatukset ovat hyvin usein lähes 100% samat kuin itsellänikin: joo, kyllähän olisi hyvä antaa alkuperäiskansoille mahdollisuus säilyttää elintapansa, mutta toisaalta jos poroja hoidetaan moottorikelkan kyydistä, niin mitä "saamelaista elintapaa" se muka on?
Kirjan edetessä Samu käy keskusteluja saamelaisaktiivien kanssa ja hän alkaa ymmärtää saamelaisten näkökantoja yhä paremmin - ja sen myötä itsekin pääsin paremmin kiinni näihin kysymyksiin kuin lukemieni tietokirjojen avulla. Samu tuli alunperin Lappiin, mutta hän päätyy lopuksi Saamenmaalle, liikkumatta askeltakaan. Lukija pääsee mukaan tälle matkalle ja pääsee ehkä sen ansiosta ymmärtämään tämän eron aiempaa paremmin.
Saamelaisen runoilijan, muusikon ja kulttuuri- ja ympäristöaktivistin Niillas Holmbergin esikoisromaani Halla Helle kertoo Etelä-Suomesta Utsjoelle muuttaneen Samun äänellä nykyaikaan sijoittuvan tarinan, jossa pääosassa on Samun ja saamelaistaiteilija Ellen parisuhde, mutta josta vahvasti nousee esille myös kantasuomalaisten (lantalaisten) ja saamelaisten eriävät katsantokannat esimerkiksi luonto- ja ympäristöasioissa. Lisäksi Ellen mielenterveysongelmat luovat parisuhteeseen ja yhteiseloon omat vaikeutensa.
Niillas Holmbergin esikoisromaani Halla Helle on uskomattoman monivivahteinen ja taidokas romaani suoraan Saamenmaalta. Tarina kuvailee nykyajan saamelaisten elämää ja kulttuuria sekä vertaa elämää historiaan, minkälaista elämä oli ennen.
Halla Helle on myös kirja nuoresta rakkaudesta ja parisuhteesta eteläsuomalaisen Samun näkökulmasta. Parisuhdetta varjostaa Ellen paheneva masennus, josta hän kertoo Samulle unirunoissaan.
Pidin siitä, miten tämä kirja lisäsi omaa tietämystäni saamelaisista ja saamelaisuudesta. Mielestäni oli myös toimiva ratkaisu että päähenkilö oli ei-saamelainen, joka tarkasteli saamelaisten elämää ulkopuolisena. Tässä oli paljon asioita, jotka saivat seisahtumaan ja pohtimaan ja se on aina positiivista.
Se mistä taas en pitänyt, niin en kyllä saanut mitään tunneyhteyttä päähenkilön ja hänen puolisonsa suhteeseen. Elle oli henkilönä mielenkiintoinen, mutta hänen suhteensa päähenkilöön oli epäuskottava. Tällaisia kriisejä läpikäyvän henkilön puoliso käy aika ison tunnekirjon läpi itsekin, eikä se välittynyt tässä tarpeeksi. Loppu oli myös mielestäni hyvin epäuskottava.
Kirjoitustyylistä puuttui tasalaatuisuus, välillä tätä luki erittäin mielellään ja pohti erilaisia asioita, välillä taas mentiin niin lennokkaisiin ja vaikeaselkoisesti kirjoitettuihin pätkiin, että lukemisesta oli nautinto kaukana.
Viimeinkin laaja, korkealaatuinen romaani saamelaisuudesta ja sen kokemuksesta nykyaikana. Holmberg pureutuu älyttömän syviin vesiin, ylisukupolvisiin traumoihin, etnostressiin ja moniin saamelaisten ympärillä käytäviin keskusteluihin. Tarinassa on voimaa, ja toivottavasti tämä suomalaisnäkökulmasta kirjoitettu romaani avaisi mahdollisimman monelle suomalaisellekin syvemmän ymmärryksen siitä, mitä kaikkea saamelaisuuteen ja saamelaisten oikeuksiin oikeastaan liittyykään.
Tämä jättää niin paljon ajateltavaa, että pitää varmaan lukea uudestaan pian.
Päähenkilöhahmot olivat molemmat omalla tavallaan samaistuttavia, ja jäin usein pohtimaan henkilöhahmon maailmaa ja näkökulmaa peilaten niitä omiini. Luontoyhteys, ihmisen sisäinen maailma ja ristiriidat. Saamelainen, suomalainen. Kirja käynnisti ajatuskoneeni usein niin, että lukeminen melkein unohtui.
Halla Helle jää pyörimään päähän vielä pitkäksi aikaa.
This is truly a fabulous piece and I hope it will soon be translated into Swedish as well as English. It brings the reader concretely and fully into the conflicts of living as a person with an indigenous worldview in the middle of a secular western capitalist world. Educating and awakening!
Siis huhhuh, olipa tämä Elle hahmona jotenkin todella raskas. Jäin kaipaamaan paljon enemmän Samun sisäisen maailman avaamista, samoin heidän keskinäisen suhteensa, mutta tällaisen romaanimaisuuden ja juonivetoisuuden toivominen Halla Hellen kanssa oli turhaa. Etusijalle nousivat järjettömän pitkät ja vähän puuduttavatkin dialogit, jotka välillä tuntuivat siltä kuin seuraisi kavereiden väittelyitä nousuhumalassa. Mieluummin itse asiassa olisin seurannut, sillä akateemista paasausta lähentelevät keskustelut eivät onnistuneet tekstimuodossa kyllä imemään mukaansa yhtään.
Se, mikä tässä oli kiehtovaa, oli saamelaisuuden mytologia, kansanperinteet, luontokuvaus, kurkistus maailmaan, jota itse ei tunne. Olisin vaan toivonut niitä vielä enemmän sekoitettavaksi tarinaan, ettei olisi tullut sellainen olo, kuin lukisi tietokirjaa, jota nyt on vähän etäisesti yritetty pukea romaanimuotoiseksi.
Ristiriitainen lukukokemus. Odotin aika paljon ja osin pidinkin, mutta vähän enemmän jäätiin silti pettymyksen ja hämmennyksen puolelle.
Nyt on kova. Painavaa asiaa, kielellistä ilottelua, yllättäviä yhdistelmiä, kattaa maat ja mannut. Freudia nyt ei jaksa erkkikään, mutta Jung yhtäkkiä kiinnostelikin. Oon tätä kuunnellessa muistanut omat uneni joka aamu, joten kyllä tämä meni jonnekin ihoa syvemmälle. * Hm hm! Paljon tietenkin uutta asiaa, mutta oli täällä tuttujakin. Tällä on valtavasti opetuspotentiaalia, toivon että suomalaiset löytävät tämän. Hyvä ratkaisu tehdä päähenkilöstä lantalainen, joka myös käy läpi olenkin-saamelainen-ajatusvirheen. * Aivan upea itse kirjailijan lukemana. Tämä on tällainen kirja joka tekee iloiseksi jo olemassaolollaan. Voin hyvinkin kuvitella palaavani juuri tämän äänen pariin. * Tuntuu kuin jäiden lähtö.
Kirjassa oli valtavasti hyvää: lukiessani opin paljon Saamenmaasta ja saamelaiskulttuurista, (de)kolonisaatiosta ja luonnon ja moderniteetin yhdistämisen vaikeudesta. Kirjassa on paljon tarkkanäköisiä huomioita saamelaisten oikeuksista ja asemasta historiassa ja nykypäivänä. Harmillisesti lukukokemusta haittasi erityisesti luentomaisuus: yliteoretisoitu luento ei muuksi muutu, vaikka sen esittäisi kirjassa repliikkimuoroisena, vaan se myös vähentää hahmojen uskottavuutta. Tulkitsen ne osittain joko teknokratian toiveena tai kritiikkinä, mutta toisinaan teki mieli hypätä sivuja yli. Myös unien psykologisointi rönsyili liikaa. 3,5 tähteä jonka pyöristin neljään aiheen, kielen ja luontokuvausten vuoksi.
Jos päähenkilö on kirjastonhoitajamies, niin lähtökohta on kunnossa. Ja olihan tässä muutenkin lukuisa määrä kiinnostavia aiheita toimivaan juonikuvioon upotettuna. Miten olla alkuperäiskansa nykyaikaisessa länsimaisessa kulttuurissa? Voiko olla kollektiivisia myyttejä ja mikä on niiden vaikutus terveyteen, sekä yksilön että yhteisön kannalta?
Teksti oli kaunista ja monipuolista kieltä, mutta olisin kaivannut lisää eloa, sillä päällimmäinen vaikutelma oli valitettavan akateeminen. Toki se oli osittain myös pointti: sivistyksen ja luonnon törmääminen. Harmillisen monessa kohtaa vain tuli vaikutelma, että teoreettinen teksti on pilkottu repliikeiksi. Turhan opettavainen sävy häiritsi hetkittäin myös.
Kaunis ja moniulotteinen teos saamelaisuudesta, kolonialismista ja yksilön identiteetin rakentumisesta tässä ajassa. Pidin kirjasta paljon - sen kielestä, unirunoista ja luonnon kuvauksesta.
Oma tietämykseni ei kuitenkaan aina riittänyt seuraamaan kaikkia filosofisia dialogeja. Siitäkin huolimatta opin paljon uutta samalla kun saamelaisaktivistit kertoivat kulttuuristaan suomalaiselle päähenkilölle. Toivon, että monet suomalaiset tarttuisivat tähän kirjaan!
Kuuntelin äänikirjana koiralenkeillä. Holmberg lukee omaa tekstiään eläytyen. Saamelaisuus, kolonialismi, unien tulkinta ja psykologia olivat kaikki kiinnostavia teemoja, mutta en silti jaksanut kuunnella tätä kovin pitkään kerralla. Paikoin raskas ja vaati sulattelua.
Olisin halunnut pitää kirjasta enemmän. Saamelaisuutta avaavat osuudet olivat loistavia, mutta pitkät Jung-pätkät eivät niinkään. Mutta mikäli Holmbergilta tulee lisää kirjoja, niin luen nekin.
Tämän lukemisesta ei meinannut tulla mitään - ei kai kirjassa varsinaisesti mitään vikaa ollut, ei vaan edennyt. Mutta tulipahan lopulta luettua, niin saan pohjoisen lukuhaasteeseen saamelaiskirjailijan.
Niillas Holmbergin kirjaa Halla Helle olin odottanut. Viime vuoden haasteeseen yritin kovasti löytää oikeasti minua kiinnostavaa saamelaisen kirjoittamaa kirjaa. Tämä kiinnosti, mutta sitä ei ollut vielä julkaistu. Kirja täytti kaikki odotukset. Minusta tämän voivat kaikki laittaa vuoden 2021 Helmet-haasteen kohtaan 35, vaikka eivät olisikaan osanneet etukäteen kirjaa odottaa, sillä tällaista tuoretta kuvausta saamelaisyhteiskunnasta on kaivattu. Kirjassa on vähän opettavainen sävy, mutta se annettakoon anteeksi, koska aihe on oppikirjoissa kokonaan ohitettu. Loppua kohden teos saa yhä enemmän ahdistavia, psykologisia ja filosofisia ulottuvuuksia. Suosittelen kovasti!
Niillas Holmbergin esikoisromaani Halla Helle on monikerroksellinen ja soljuva teos, jota raamittaa taidokas ja kuvaileva kielenkäyttö. Hahmot muotoutuvat kirjan alusta lähtien kiinnostaviksi ja monitahoisiksi, eläviksi.
Tarinaan lomittuu unia, myyttejä ja niiden menetystä, uskomuksia, perinnettä, historiaa, kirjallisuutta, psykologiaa, muistoja jne. Tästä runsaudesta huolimatta tarina pysyy kasassa ja kasvaa kiehtovaksi ja rikkaaksi kudelmaksi juonta tukemaan.
Joissain arvosteluissa kirjaa on moitittu paasaamisesta ja liiallisesta valistamisesta. Omasta mielestäni tämä ei muodostunut lainkaan ongelmaksi, vaan oli kiinnostavaa lukea fiktion seassa tutkimuskirjallisuudesta poimittua tietoa. Tämä kun oli saatu nivottua kirjan henkilöiden mielenmaisemiin sekä heidän käymiinsä keskusteluihin.
Monenlaisia ajatuksia herättänyt kirja. Saamelaisuutta kuvattiin tosi kiinnostavasti ja varsinkin lopussa pohdinnat myyteistä ja oman historian/suvun tuntemisesta herätti itseäkin ajattelemaan.
Valitettavasti isossa kuvassa kirja kuitenki kompastuu omaan nokkeluuteensa. Freudin ja Jungin teoriat oli varmaan jossain määrin hyvä käydä läpi mut mä en pitkistä psykologisista keskusteluista huolimatta saanut monistakaan teorioista oikeasti kiinni. Tuli erittäin vahvat Sofian maailma -vibat. Psykologian oppikirja naamioituna fiktioks.
Myös kieli oli välillä liian kiemuraista. (Esimerkkeinä nää kuulostaa hienoilta mut ku kirja on about täynnä näitä niin alkaa mennä liikaa kapasiteettia tulkintaan lukemisen sijaan)
"Joki tiristää tulvanjatketta Ellen silmäkulmasta."
"...kun kuulin kahvion puolella mainittavan asioita kuten lappalainen erityisalue, päätin odotuttaa pyörätelineeseen sitomiani koiria vähän reilummin ja tuhria partani hillomunkilla."
Ihan loppua lukuunottamatta mua vaivas myös Samun pakkomielteinen suhtautuminen Elleen ja hänen taiteeseensa. Mulle tarina välitty epävarman miehen yrityksenä kontrolloida villiä ja vapaata taiteilijasielua. Joku olikin täällä kommentoinut että suhde kuvaa etelän ja saamelaisten suhdetta, käy järkeen. Molempiin totean että antakaa tilaa.
This entire review has been hidden because of spoilers.