What do you think?
Rate this book
Hypertodellisuus — Olet olemassa ja merkittävä
Miten suhtautua elämään ja sen haasteisiin? Ovatko ne todellisia? Mitä todella tiedämme todellisuudesta? Mikä yhteys todellisuudella ja tietoisuudella on? Elämmekö simulaatiossa? FT Johanna Blomqvist valottaa yleistajuisesti todellisuuden luonnetta ja siitä esitettyjä hypoteeseja. Blomqvistin ymmärrys viimeisimmästä tutkimustiedosta ja henkisen elämän lainalaisuuksista yhdistyvät näkemykselliseksi puheenvuoroksi, uudenlaiseksi todellisuuskäsitykseksi. On aika ymmärtää oma vaikutuksemme fyysiseen todellisuuteen. Sinä olet olemassa -- sukella hypertodellisuuteen, jossa olet merkittävä osallistuja! Filosofian tohtori Johanna Blomqvist on fyysikko, yrittäjä ja kansainvälisestikin julkaissut kirjailija. Työssään hän yhdistää ainutlaatuisella tavalla monia eri aloja ja menetelmiä, liikkuen myös tieteen rajamailla. Blomqvist on kysytty luennoitsija ja kouluttaja.
- GenresAudiobookNonfiction
253 pages, Hardcover
Published January 1, 2020
Ratings & Reviews
Friends & Following
Create a free account to discover what your friends think of this book!
Community Reviews
Displaying 1 - 7 of 7 reviews
June 10, 2026
Johanna Blomqvistin hypertodellisuutta käsittelevä kirja on yllättävän monipuolinen tietopaketti todellisuuden ja ylipäätään inhimillisen (ja miksei jumalallisenkin) tietoisuuden määritelmistä, kun liikuskellaan hindulaisuuden muinaisista hämäristä monenlaisten mystikoiden kuten Swedenborgin, Reichenbachin od-voimasta, mesmerismistä ja Jungin arkkityypeistä viime vuosisadalle, unohtamatta Einsteinin, Bergsonin ja Paulin teorioitakaan.
Kirjan nimi on kuitenkin lainattu ranskalaiselta filosofilta Jean Baudrillard'lta, mutta hänen ajatuksiaan käsitellään valitettavan pintapuolisesti. Todettakoon, että ranskalaismies tarkoitti tällä hypertodellisuudella alkujaan ikään kuin ihmisen virtuaaliolemuksen tai (nykyään) somemaailmaan rakennetun avatarin korvaavan sen matti meikäläisen, joka ihan fyysisesti kulkee kodin ja työpaikan välillä metrolla. Tämä hypertodellinen hahmo voi olla osin tekoälyllä tuotettu somebimbo tai tosi-tv-hömpässä kilpaileva yksilö, joka on lähinnä muiden ohjailema ja joka on ”kivasti” tuotteistettu viihdyttävä hahmo muille kaltaisilleen ruudun toisella puolella ja tuttu näky eri ohjelmaformaateissa.
Baudrillard käyttää yhdessä kirjassaan osuvasti allegorista mykkäelokuvaa valottamaan nykyihmiselle hypertodellisuuden vaaroista vanhan klassikkofilmin ”The Student of Prague” avulla, vuodelta 1930, ja siinä vähävarainen opiskelija kuvittelee tehneensä loistokaupat, kun hän vaihtaa peilikuvansa paholaisen kanssa ja vastineeksi miekkonen saa taskut täyteen rahaa. Käteinen ei lopu ollenkaan, ja elämä soljuu makeasti niin kuin Dubaissa loikoilevalla influensserilla, mutta nuorimies ei enää kykene näkemään omaa itseään, eivätkä muutkaan tietenkään, vaan hän elelee onttoa elämäänsä, joka määrittyy vain rahan ja teeskenneltyjen spektaakkelien kautta.
Myös Woody Allenin Zelig-klassikossa vuodelta 1983 päähenkilö Leonard Zelig peilaa itseään muihin menettämällä oman todellisuutensa ja minuutensa. Vanhoja mykkäfilmejä jäljittelevässä elokuvakerronnassa päähenkilö kirjaimellisesti sulautuu ympäristöönsä ja ihmisiin, esim. Ranskassa poikettuaan alkaa puhua vain ranskaa, vaikkei sitä entuudestaan osannut. Samoin käy fyysisten ominaisuuksien suhteen, jotta mukautuminen olisi täydellistä: lihavien seurassa protagonisti turpoaa ja naamakin alkaa pikapikaa muistuttaa keskustelukumppaninsa pärstää.
Blomqvistin kirja lähestyy monipuolisesti ja yllättäviltäkin rajapinnoilta tietoisuuden ja todellisuuden välistä yhteyttä, jollaisesta on käsityksiä laidasta laitaan. Aika usein ajatellaan, että arkikokemuksetkin olisivat oikeasti totta ja varsinkin silmillä näkemämme. Näköaisti ei kuitenkaan toimi kameran tavoin, ja aivotutkijoiden mukaan aivojen neuronit ja synapsit luovat havaitsemamme muodot ja objektit sen perusteella, mitä ensin piirtyy verkkokalvoille. Muistiin on vielä vähemmän luottamista, sillä mielemme muokkaa aivopoimujen lomaan tallennettua informaatiota aina uudelleen (siis jo kerran näkemäämme ja kokemaamme), ja siihen yhdistyvät niin tietoiset kuin alitajuisetkin prosessit. Näitä voidaan tietysti tutkia kvanttimekaniikalla, sillä olemmehan hiukkastasolla toisiinsa kietoutuvaa sähkömagneettista energiaa ja värähtelyä.
Erilaisia teorioita lähestytään ennakkoluulottomasti, ja mistä sen tietää, jos erityisherkällä ystävällämme olisikin kykyjä nähdä ja kokea ihmisten magneettikenttiä, mesmerismiä ja eetteriruumiin ulottuvuuksia, jollaisessa elämänenergia virtaa. Myöskään Einstein ei uskonut jonkinlaisen objektiivisen todellisuuden olemassaoloon, ja enemmänkin empiirinen todellisuus tulisi ehkä ymmärtää Paulin tapaan ihmisen hahmottamana psykofyysisenä todellisuutena.
Siitä päästäänkin psykokinesiaan, vaikkei mistään jedivoimasta sellaisenaan olekaan kysymys. Analyyttisen psykologian uranuurtaja ja Freudin entinen kaveri Carl Jung löytyy myös aina sopiviin väleihin avuksi, kun tarkastellaan tämäntyyppistä energiaa ja sellaisen virtaamista ihmisen ja ympäristön sekä meidän ja lajitoveriemme välillä. Sattumaa ja synkroniteettia myös käsitellään eri näkökulmista (Jung, Chopra ja Bohm), kun halutaan tarkastella ihmisyksilöiden intuitiivisia kykyjä ja aistimaailman yhteyttä ihmisen sisäiseen maailmaan.
Tärkeä käsite kirjassa on myös retrokausaliteetti, jolloin tulevaisuuden tapahtuma vaikuttaa nykyhetkeen ja menneisyyteenkin. Yleensähän tulee ajateltua, että aika kulkee kronologisesti eteenpäin, ja tapahtumista seuraa aina jotain niin kuin kausaalisesti ja että ihminen muka olisi tietyllä tapaa tekojensa summa. Raamatustakin monet tutut profeetat ja toisinaan ihan tavalliset tallaajat myös ”näkevät” tulevaisuuteen enneunien tai -näkyjen avulla, ja lähteiksi on poimittu mm. J. B. Priestley ja Louise Rhine, jotka uskoivat John William Dunnen kehittämään serialismiin, johon kuuluivat ajan ja tietoisuuden eri tasot. Häneltä ovat saaneet virikkeitä mm. C. S. Lewis Narnia-tarinoissa ja Ursula Le Guin Osattomien planeetassa.
Kirjoittaja syventää aikakäsitystä myös Richard Feynmanin silmukkakvanttiteorialla, joka on suora yritys kvantisoida itse avaruus ja aika. Siinä mielessä pohdinta on jännittävää, kun tarkastellaan suhteellisuusteorian puutteita ja yhdistämällä muitakin teorioita tuodaan ajatteluun kvanttimekaniikan vaatima epäjatkuvuus. Avuksi löytyy Leibnitz, joka aikoinaan puolestaan väitti, että avaruutta ja aikaa ei ole olemassa ilman asioiden välisiä suhteita ja että maailmankaikkeus ei koostu materiasta perinteisessä mielessä vaan pikkuruisista yksiköistä, joilla ei ole ulottuvuutta.
Mitä pidemmälle opusta tulee luettua, sen paremmin lukijalle kirkastuu käsitys, mihin Blomqvist oikeastaan teoksellaan pyrkii eli määrittelemään eri vinkkeleistä tieteen ja henkisyyden yhdistävää mallia. Avuksi löytyy nyt Jungiin suuren vaikutuksen tehnyt alkemisti Gerhard Dorn vuosisatojen takaa ja hänen teoriansa ns. ”Unus munduksesta” eli pyrkimyksistä henkiseen ja ruumiilliseen yhteyteen, ja tämän alkemistisen prosessin tavoitteena oli palauttaa ihminen ja materia takaisin oletettuun alkuperäiseen ykseyden tilaan. Eli siinä mielessä kirjoittaja on ns. ”kaiken teorian” jäljillä, kun yhdistetään unio mentalis, kvanttifysiikka ja muutama muukin teoria samaan synteesiin, kun tavoitellaan yksilön ja universumin välisen rajan hälvenemistä ja kenties häivyttämistä kokonaan. Silloin kannattaa tietysti tutustua Kastrupin DIH-malliin, ja tällöin voidaan jopa oivaltaa, että olemme saman universaalisen tietoisuuden eri ilmentymiä, toisin sanoen samaa energiaa ja värähtelyä. Ei siihen todellisuuteen kuulu meikäläisiä eikä heikäläisiä tai ystäviä ja vihollisia, vaan ne muodostavat yhdessä ilman vastakohtia vuorovaikutteisen kokonaisuuden.
Kirjan loppupuolella tuntuu yksi jos toinenkin väite loksahtavan paikoilleen, ja arkielämässä tätä voikin testailla, kun joku keskustelukumppani kivenkovaan väittää nähneensä ja kokeneensa jotain ja kehtaapa uskotella sen vielä olevan totta. Silloin onkin hyvä vetää vähän happea ja muistuttaa, että todellisuus on ihan muuta kuin kokemuksiamme ja havaintojamme ympäröivästä maailmasta tai ylipäätään vajavainen käsityksemme siitä. Kaikki tieto on jo olemassa kollektiivisessa tajunnassa, ja on vain etsittävä löytääkseen edes rahtuja siitä. Tällöin voidaan turvautua jälleen itseensä Carl Jungiin ja hänen teoriaansa eli universaaliin ja perittyyn kollektiiviseen piilotajuntaan, jollainen ei suinkaan ole yksilöllinen tai henkilökohtainen vaan joka on muotoutunut aikojen alkuhämäristä psyykkisen evoluution tuloksena.
Jos ja kun ollaan tällaista jäljittämästä, etsijäsielu tietysti ympäröi itsensä kaltaisillaan, jotka tukevat taivaltamme kohti Unio mysticaa. Tietenkään ei sovi unohtaa, että kokemuksemme ja kykymme edes jollain tapaa hahmottaa todellisuutta tai sen luonnetta on hyvin vajavainen, kun sitä tarkastellaan Feynmanin tapaan. Ehkäpä pystymme hieman havainnoimaan ja tulkitsemaankin näkemäämme ja tuntemaamme tavallista materiaa aistien voimalla: korkeintaan muutaman prosentin verran. Noin 95% onkin niin sanottua pimeää ainetta, joka aksionien tapaan pitää universumin kasassa, unohtamatta pimeää energiaa, josta ehkä kaksikolmasosaa maailmankaikkeudesta hänen mukaansa muodostuu…
Kirjan nimi on kuitenkin lainattu ranskalaiselta filosofilta Jean Baudrillard'lta, mutta hänen ajatuksiaan käsitellään valitettavan pintapuolisesti. Todettakoon, että ranskalaismies tarkoitti tällä hypertodellisuudella alkujaan ikään kuin ihmisen virtuaaliolemuksen tai (nykyään) somemaailmaan rakennetun avatarin korvaavan sen matti meikäläisen, joka ihan fyysisesti kulkee kodin ja työpaikan välillä metrolla. Tämä hypertodellinen hahmo voi olla osin tekoälyllä tuotettu somebimbo tai tosi-tv-hömpässä kilpaileva yksilö, joka on lähinnä muiden ohjailema ja joka on ”kivasti” tuotteistettu viihdyttävä hahmo muille kaltaisilleen ruudun toisella puolella ja tuttu näky eri ohjelmaformaateissa.
Baudrillard käyttää yhdessä kirjassaan osuvasti allegorista mykkäelokuvaa valottamaan nykyihmiselle hypertodellisuuden vaaroista vanhan klassikkofilmin ”The Student of Prague” avulla, vuodelta 1930, ja siinä vähävarainen opiskelija kuvittelee tehneensä loistokaupat, kun hän vaihtaa peilikuvansa paholaisen kanssa ja vastineeksi miekkonen saa taskut täyteen rahaa. Käteinen ei lopu ollenkaan, ja elämä soljuu makeasti niin kuin Dubaissa loikoilevalla influensserilla, mutta nuorimies ei enää kykene näkemään omaa itseään, eivätkä muutkaan tietenkään, vaan hän elelee onttoa elämäänsä, joka määrittyy vain rahan ja teeskenneltyjen spektaakkelien kautta.
Myös Woody Allenin Zelig-klassikossa vuodelta 1983 päähenkilö Leonard Zelig peilaa itseään muihin menettämällä oman todellisuutensa ja minuutensa. Vanhoja mykkäfilmejä jäljittelevässä elokuvakerronnassa päähenkilö kirjaimellisesti sulautuu ympäristöönsä ja ihmisiin, esim. Ranskassa poikettuaan alkaa puhua vain ranskaa, vaikkei sitä entuudestaan osannut. Samoin käy fyysisten ominaisuuksien suhteen, jotta mukautuminen olisi täydellistä: lihavien seurassa protagonisti turpoaa ja naamakin alkaa pikapikaa muistuttaa keskustelukumppaninsa pärstää.
Blomqvistin kirja lähestyy monipuolisesti ja yllättäviltäkin rajapinnoilta tietoisuuden ja todellisuuden välistä yhteyttä, jollaisesta on käsityksiä laidasta laitaan. Aika usein ajatellaan, että arkikokemuksetkin olisivat oikeasti totta ja varsinkin silmillä näkemämme. Näköaisti ei kuitenkaan toimi kameran tavoin, ja aivotutkijoiden mukaan aivojen neuronit ja synapsit luovat havaitsemamme muodot ja objektit sen perusteella, mitä ensin piirtyy verkkokalvoille. Muistiin on vielä vähemmän luottamista, sillä mielemme muokkaa aivopoimujen lomaan tallennettua informaatiota aina uudelleen (siis jo kerran näkemäämme ja kokemaamme), ja siihen yhdistyvät niin tietoiset kuin alitajuisetkin prosessit. Näitä voidaan tietysti tutkia kvanttimekaniikalla, sillä olemmehan hiukkastasolla toisiinsa kietoutuvaa sähkömagneettista energiaa ja värähtelyä.
Erilaisia teorioita lähestytään ennakkoluulottomasti, ja mistä sen tietää, jos erityisherkällä ystävällämme olisikin kykyjä nähdä ja kokea ihmisten magneettikenttiä, mesmerismiä ja eetteriruumiin ulottuvuuksia, jollaisessa elämänenergia virtaa. Myöskään Einstein ei uskonut jonkinlaisen objektiivisen todellisuuden olemassaoloon, ja enemmänkin empiirinen todellisuus tulisi ehkä ymmärtää Paulin tapaan ihmisen hahmottamana psykofyysisenä todellisuutena.
Siitä päästäänkin psykokinesiaan, vaikkei mistään jedivoimasta sellaisenaan olekaan kysymys. Analyyttisen psykologian uranuurtaja ja Freudin entinen kaveri Carl Jung löytyy myös aina sopiviin väleihin avuksi, kun tarkastellaan tämäntyyppistä energiaa ja sellaisen virtaamista ihmisen ja ympäristön sekä meidän ja lajitoveriemme välillä. Sattumaa ja synkroniteettia myös käsitellään eri näkökulmista (Jung, Chopra ja Bohm), kun halutaan tarkastella ihmisyksilöiden intuitiivisia kykyjä ja aistimaailman yhteyttä ihmisen sisäiseen maailmaan.
Tärkeä käsite kirjassa on myös retrokausaliteetti, jolloin tulevaisuuden tapahtuma vaikuttaa nykyhetkeen ja menneisyyteenkin. Yleensähän tulee ajateltua, että aika kulkee kronologisesti eteenpäin, ja tapahtumista seuraa aina jotain niin kuin kausaalisesti ja että ihminen muka olisi tietyllä tapaa tekojensa summa. Raamatustakin monet tutut profeetat ja toisinaan ihan tavalliset tallaajat myös ”näkevät” tulevaisuuteen enneunien tai -näkyjen avulla, ja lähteiksi on poimittu mm. J. B. Priestley ja Louise Rhine, jotka uskoivat John William Dunnen kehittämään serialismiin, johon kuuluivat ajan ja tietoisuuden eri tasot. Häneltä ovat saaneet virikkeitä mm. C. S. Lewis Narnia-tarinoissa ja Ursula Le Guin Osattomien planeetassa.
Kirjoittaja syventää aikakäsitystä myös Richard Feynmanin silmukkakvanttiteorialla, joka on suora yritys kvantisoida itse avaruus ja aika. Siinä mielessä pohdinta on jännittävää, kun tarkastellaan suhteellisuusteorian puutteita ja yhdistämällä muitakin teorioita tuodaan ajatteluun kvanttimekaniikan vaatima epäjatkuvuus. Avuksi löytyy Leibnitz, joka aikoinaan puolestaan väitti, että avaruutta ja aikaa ei ole olemassa ilman asioiden välisiä suhteita ja että maailmankaikkeus ei koostu materiasta perinteisessä mielessä vaan pikkuruisista yksiköistä, joilla ei ole ulottuvuutta.
Mitä pidemmälle opusta tulee luettua, sen paremmin lukijalle kirkastuu käsitys, mihin Blomqvist oikeastaan teoksellaan pyrkii eli määrittelemään eri vinkkeleistä tieteen ja henkisyyden yhdistävää mallia. Avuksi löytyy nyt Jungiin suuren vaikutuksen tehnyt alkemisti Gerhard Dorn vuosisatojen takaa ja hänen teoriansa ns. ”Unus munduksesta” eli pyrkimyksistä henkiseen ja ruumiilliseen yhteyteen, ja tämän alkemistisen prosessin tavoitteena oli palauttaa ihminen ja materia takaisin oletettuun alkuperäiseen ykseyden tilaan. Eli siinä mielessä kirjoittaja on ns. ”kaiken teorian” jäljillä, kun yhdistetään unio mentalis, kvanttifysiikka ja muutama muukin teoria samaan synteesiin, kun tavoitellaan yksilön ja universumin välisen rajan hälvenemistä ja kenties häivyttämistä kokonaan. Silloin kannattaa tietysti tutustua Kastrupin DIH-malliin, ja tällöin voidaan jopa oivaltaa, että olemme saman universaalisen tietoisuuden eri ilmentymiä, toisin sanoen samaa energiaa ja värähtelyä. Ei siihen todellisuuteen kuulu meikäläisiä eikä heikäläisiä tai ystäviä ja vihollisia, vaan ne muodostavat yhdessä ilman vastakohtia vuorovaikutteisen kokonaisuuden.
Kirjan loppupuolella tuntuu yksi jos toinenkin väite loksahtavan paikoilleen, ja arkielämässä tätä voikin testailla, kun joku keskustelukumppani kivenkovaan väittää nähneensä ja kokeneensa jotain ja kehtaapa uskotella sen vielä olevan totta. Silloin onkin hyvä vetää vähän happea ja muistuttaa, että todellisuus on ihan muuta kuin kokemuksiamme ja havaintojamme ympäröivästä maailmasta tai ylipäätään vajavainen käsityksemme siitä. Kaikki tieto on jo olemassa kollektiivisessa tajunnassa, ja on vain etsittävä löytääkseen edes rahtuja siitä. Tällöin voidaan turvautua jälleen itseensä Carl Jungiin ja hänen teoriaansa eli universaaliin ja perittyyn kollektiiviseen piilotajuntaan, jollainen ei suinkaan ole yksilöllinen tai henkilökohtainen vaan joka on muotoutunut aikojen alkuhämäristä psyykkisen evoluution tuloksena.
Jos ja kun ollaan tällaista jäljittämästä, etsijäsielu tietysti ympäröi itsensä kaltaisillaan, jotka tukevat taivaltamme kohti Unio mysticaa. Tietenkään ei sovi unohtaa, että kokemuksemme ja kykymme edes jollain tapaa hahmottaa todellisuutta tai sen luonnetta on hyvin vajavainen, kun sitä tarkastellaan Feynmanin tapaan. Ehkäpä pystymme hieman havainnoimaan ja tulkitsemaankin näkemäämme ja tuntemaamme tavallista materiaa aistien voimalla: korkeintaan muutaman prosentin verran. Noin 95% onkin niin sanottua pimeää ainetta, joka aksionien tapaan pitää universumin kasassa, unohtamatta pimeää energiaa, josta ehkä kaksikolmasosaa maailmankaikkeudesta hänen mukaansa muodostuu…
April 20, 2024
Olen kieltämättä pettynyt. Luettuani ensimmäiset noin 100 sivua alkoi vaikuttaa siltä, että teos on pelkkä manifesti uudenlaiselle ontologiselle idealismille. On hyvä, että kirjailijat ajoittain kritisoivat vallitsevia paradigmoja, mutta tässä teoksessa kirjoittaja vaikuttaa haluavan vain tuhoontuomita koko luonnontieteellisen maailmankuvan ja ontologisen fysikalismin.
Toistuva argumentti on se, että "materialismi ei vain toimi". Ei vain Blomqvistin mukaan ole mahdollista, että tietoisuus olisi toissijaista suhteessa materiaan, tai vaikkapa panpsykistisesti ajateltuna materian ominaisuus itsessään. Kirjoittaja myöskin perustelee argumenttejaan parapsykologian ilmiöillä kuten "energiahoidoilla" ja telepatialla, mikä mielestäni vie kaiken järjen näiltä argumenteilta.
Toisekseen Blomqvistin energiahoitojen ym. perusteleminen "kvanttifysiikan moninaisuuden tulkinnoilla" on lähinnä naurettavaa. Jos Blomqvistin mukaan fysikalismi ja materialismi ovat esteinä esimerkiksi fysiikan kaiken teorian löytymiselle, niin miksi Blomqvist ei itse ole jo kehittänyt idealismiin perustuvaa matemaattista teoriaa koko kosmokselle? Onhan hän itsekin fysiikan tohtori...
Lisäksi mielestäni teoksen vielä perustavanlaatuisempi ongelma on se, ettei Blomqvist suhtaudu omiin väitteisiinsä millään varauksilla. Tämä saa teoksen näyttämään lähinnä hänen energiahoitojensa markkinointikeinolta! Ikään kuin hän yrittäisi omien kvanttifysiikan tulkintojensa avulla saada myymänsä "energiahoidot" näyttämään tieteellisemmiltä. Hänen mukaansa energia hoitoja voi harjoittaa esimerkiksi etänä ilman minkäänlaista vuorovaikutusta, ja tämän hän rinnastaa kvanttifysiikan lomittumiseen.
Vielä tämän lisäksi Blomqvist menee jopa vapaan tahdon argumenteissaan niin pitkälle, että toteaa lusikan taivuttamisen ajatuksen voimalla mahdolliseksi. Seuraava argumentti olisikin voinut ihan hyvin olla Maria Nordinin "pähkinäallergiasta voi parantua ajatuksen voimalla" -kaltainen.
Summa summarum: teoksesta puuttuu kaikki kriittisyys, ns. nöyryys tiedon edessä, teos pyrkii kumoamaan tieteellisen materialismin vailla uskottavampia teorioita, kirjailija myy energiahoitojaan verraten niitä kvanttifysiikan tulkintoihin jne.
Yhtenä positiivisena puolena näkisin kuitenkin kvanttifysiikan käsitteiden sujuvan popularisoimisen. Esimerkiksi Heisenbergin epätarkkuusperiaatetta ja Schrödingen kissaa on kuvattu yleistajuisesti, mutta hyvin. Toisaalta myös esimerkiksi Platonin ajatuksia on kuvattu myös hyvin. Simulaatiohypoteesi sai myös tuntemaan itseni huvittuneeksi, mutta toteamus "ehkä meidän ei kuulukkaan tietää maailmankaikkeuden synnyn mysteeriä" löi kyllä ikävän loven tähänkin.
En tosiaan mielelläni suosittele tätä muille kuin niille, jotka haluavat tarkoituksella koetella omaa kärsivällisyyttään. Jos samankaltaiset aihepiirit kiinnostaa, niin suosittelisin mieluummin esim. Jim Holtin "Miksi maailma on olemassa?". 2/5.
Toistuva argumentti on se, että "materialismi ei vain toimi". Ei vain Blomqvistin mukaan ole mahdollista, että tietoisuus olisi toissijaista suhteessa materiaan, tai vaikkapa panpsykistisesti ajateltuna materian ominaisuus itsessään. Kirjoittaja myöskin perustelee argumenttejaan parapsykologian ilmiöillä kuten "energiahoidoilla" ja telepatialla, mikä mielestäni vie kaiken järjen näiltä argumenteilta.
Toisekseen Blomqvistin energiahoitojen ym. perusteleminen "kvanttifysiikan moninaisuuden tulkinnoilla" on lähinnä naurettavaa. Jos Blomqvistin mukaan fysikalismi ja materialismi ovat esteinä esimerkiksi fysiikan kaiken teorian löytymiselle, niin miksi Blomqvist ei itse ole jo kehittänyt idealismiin perustuvaa matemaattista teoriaa koko kosmokselle? Onhan hän itsekin fysiikan tohtori...
Lisäksi mielestäni teoksen vielä perustavanlaatuisempi ongelma on se, ettei Blomqvist suhtaudu omiin väitteisiinsä millään varauksilla. Tämä saa teoksen näyttämään lähinnä hänen energiahoitojensa markkinointikeinolta! Ikään kuin hän yrittäisi omien kvanttifysiikan tulkintojensa avulla saada myymänsä "energiahoidot" näyttämään tieteellisemmiltä. Hänen mukaansa energia hoitoja voi harjoittaa esimerkiksi etänä ilman minkäänlaista vuorovaikutusta, ja tämän hän rinnastaa kvanttifysiikan lomittumiseen.
Vielä tämän lisäksi Blomqvist menee jopa vapaan tahdon argumenteissaan niin pitkälle, että toteaa lusikan taivuttamisen ajatuksen voimalla mahdolliseksi. Seuraava argumentti olisikin voinut ihan hyvin olla Maria Nordinin "pähkinäallergiasta voi parantua ajatuksen voimalla" -kaltainen.
Summa summarum: teoksesta puuttuu kaikki kriittisyys, ns. nöyryys tiedon edessä, teos pyrkii kumoamaan tieteellisen materialismin vailla uskottavampia teorioita, kirjailija myy energiahoitojaan verraten niitä kvanttifysiikan tulkintoihin jne.
Yhtenä positiivisena puolena näkisin kuitenkin kvanttifysiikan käsitteiden sujuvan popularisoimisen. Esimerkiksi Heisenbergin epätarkkuusperiaatetta ja Schrödingen kissaa on kuvattu yleistajuisesti, mutta hyvin. Toisaalta myös esimerkiksi Platonin ajatuksia on kuvattu myös hyvin. Simulaatiohypoteesi sai myös tuntemaan itseni huvittuneeksi, mutta toteamus "ehkä meidän ei kuulukkaan tietää maailmankaikkeuden synnyn mysteeriä" löi kyllä ikävän loven tähänkin.
En tosiaan mielelläni suosittele tätä muille kuin niille, jotka haluavat tarkoituksella koetella omaa kärsivällisyyttään. Jos samankaltaiset aihepiirit kiinnostaa, niin suosittelisin mieluummin esim. Jim Holtin "Miksi maailma on olemassa?". 2/5.
October 5, 2024
Superkiehtovia hypoteeseja, ja itselle luontevalta vaikuttava näkemys siitä, että tiede ja tuntematon voivat olla samaan aikaan olemassa.
December 17, 2021
Tämä kirja on luettava ajatuksen kanssa, saadakseen siitä kiinni. Teos palkitsee kuitenkin lukijan ja oma maailmankuvani laajeni. Tämä on sellainen teos, joka tarjoaa varmasti useammankin lukukerran jälkeen jotain uutta.
September 17, 2022
Todella kiehtova ja monipuolinen kansankielinen pohdiskeleva katsaus fysiikkaan. :)
May 23, 2024
Tosi mielenkiintoinen. Alkuräjähdystä selittävä vertaus siitä, kuinka universumi piti ehkä 'käynnistää uudelleen päivitystä varten' nauratti. Jos meidän universumi olisi tietokonesimulaatio, niin varmaan se pyörisi Linuxilla eikä Windowsilla.
January 1, 2021
Elämme simulaatiossa ja lusikoita voi ihan hyvin taivuttaa mielellään.
Displaying 1 - 7 of 7 reviews