Kanjoni

by Niko Hallikainen

Nuori mies on epätoivoisen rakastunut kouluaikaiseen kiusaajaansa. Kun epävakaa suhde päättyy, kertoja pakenee webcam-seksin pakkomielteiseen pyörteeseen. Ihmeellisen sattuman kautta videoista avautuu huumaava portti uuteen elämään Los Angelesin paahteessa. Kertojan syvä rakkauden kaipuu vie lukijan arvaamattomalle vaellukselle, joka on täynnä varjoja ja runollista ilmaisuvoimaa.

Kanjoni on samaan aikaan pidäkkeettömän ruumiillinen, häpeilemättömän hauska sekä pohjattoman traaginen romaani, joka luo harvinaisen kiihkeän ja vastustamattoman suhteen lukijaan.

Genres: LGBT, Finnish Literature, Queer, Fiction, Audiobook, Adult

185 pages, Hardcover

Published January 1, 2021

Reviews

[Readerwhy]

Älkää sanoko, että tässä kirjassa on ihan kauheesti homoseksiä, voi apua ja voi voi voi. Se kun on vähän niinku tän kirjan yks pointeista.



Jos kuitenkin sanotte, niin se on sama kuin sanoisitte koirakirjasta, että voi apua ja voi voi voi, kun tässä puhutaan paljon koirista.

Sit ihan vielä oma juttunsa ja mulle ihan uusi seksin alalaji oli Hallikaisen kuvaama Benicio-seksi. Siitä lukeminen teki vähän tiukkaa, koska olen joskus itsekin päiväunelmoinut Beniciosta ja nyt tuo ryökäle meni pettämään mua Hallikaisen romaanin päähenkilön kanssa. Sekin on vaan kestettävä.

Vakavia teemoja Kanjonissa: häpeä, hyväksynnän hakeminen, epävarmuus, identiteetti

[Heidi · Rating 5 out of 5]

4.5

Aluksi ajattelin, että tämä on tyypillinen aikalais-itsensäetsimisesikoisromaani vatuloivalla päähenkilöllä (jollaisista pidän paljon). Sitten ajattelin, että onkin Tuhkimo-adaptaatio. Ja sitten, että Austerin ja Tarttin lehtolapsi. Ja lopuksi, että kaikkea tätä ja spermaa päälle!

Tuhkimolla tarkoitan fantasiapiirteistä tarinaa, jossa alaluokkainen ja syrjitty ja tätä kautta alistuvaan ja alisteiseen rooliin kasvanut henkilö löytää kumppanin, onnen ja kodin halutusta sankarista against all odds. Saduthan harvoin kertovat, miten arki painolasteineen alkaa pyörimään. Luokkaerot, pelot, miten niistä mennään yli? Ehkei tulkintani ole ihan väärä, jos ei aivan oikeakaan.

Kepeä romanttinen satu Kanjoni ei missään nimessä ole. Päinvastoin. Se tuo esiin hyvin ruumiillisin ja lyyrisin keinoin halua, addikitiota, hyväksynnänkaipuuta, joka juontuu traumasta.

Kirjassa on paljon seksiä ja masturbointia. Se on ollut jonkinasteinen kohu kai. Mietin, että seksistä ja runkkaamisesta tässä kirjassa tekee hurjinta se, että päähenkilö ei käytä päihteitä. Kanjonin päähenkilö ei voi piiloutua lukijalle viinan tai huumeiden taakse, kuten olemme taiteissa tottuneet. Lukijan on kohdattava henkilön avuttomuus, liikuus, aitous, haavat ilman suojakänniä. Fantasiakaan ei armahda lukijaa Kanjonissa.

Hallikainen on uniikki kirjoittaja. Lyhyet kappaleet ilman lukujen vaihtoa tuovat mieleen runouden, samoin tekstin ilmaisuvoima ja tuoreus. Silti/siksi teksti on äärimmäisen helppolukuista - ja affektiivista.

[Sanna-Mari · Rating 1 out of 5]

Tämän kirjan kohdalla mun täytyy kyllä sanoa, että kaikkea kirjallisuutta en ymmärrä ja tarvetta sitä kustantaa. Se että tässä on reikiä, k*lleja ja panemista ihan koko korttelille jakaa, ei helpottanut saamaan kiinni kirjailijan syvempää tarkoitusta miksi niitä käytettiin tehokeinoina. Ei päämäärätön verkkoseksin ja masturboinnin näkeminen/käyttäminen selviytymiskeinona lapsuuden traumoista ja rajusta kiusaamisesta ollut mitenkään itsestäänselvä lopputulema lukemisen jälkeen.

Inhoan myös päähenkilöitä, jotka mielestäni selittämättömästä syystä ovat uhreja ja väliinputoajia, jotka kuitenkin kykenevät analysoimaan muita maailmalla tallaajia ironisin ja piikittelevin havainnoin. Ei totaalisen epätoivon kourissa piikitellä ja kuvitella muiden naurettavuutta ja huonoa asemaa.

Kirja kyllä herätti ajatuksia siitä, että milloin kaunokirjallinen teos on huomioprojekti ja milloin narratiivinen kertomus tapahtuneesta? Kiinnostaisi myös tietää miksi juuri Benicio ja layoutin huomiota herättävä valinta? Huoh! Yhdellä tähdellä mennään, en mä tällaista kyllä halua lukea lisää.

[Susa · Rating 3 out of 5]

Kieli oli niin superkaunista että huh, mutta pakko myöntää, että tämä kaikki runkkaaminen ja paneminen alkoi käydä aika itseään toistavaksi ja tylsäksi — ehkä se juuri oli tarkoituskin, näyttää sen toistuvuus ja tyhjyys.

Mutta eriskummallinen lukukokemus, sillä näitä sanoja ja lauseita kuitenkin teki mieli ahmia (tai kirjan tyyliin: niitä teki melkein mieli nussia>), niin vaikuttavia ne olivat.

[Tommi · Rating 3 out of 5]

Johan oli hikistä sukeltamista itsearvottomuuden ja rakkauden kaipuun kanjoniin. Alussa tuntui, että kalua ja reikää oli liikaa ja suhdekuvaus turhan yksioikoista, mutta mitä pidemmälle kirjassa etenin, sitä enemmän siitä aloin pitämään. Hallikainen on koonnut teoksen juonirakenteen ihailtavan sulavasti, ja muutenkin hän on sanankäyttäjänä riemastuttava. Toisen kirjoittajan käsissä teos olisi voinut lipsua valitettavan mauttomaksi, mutta Hallikaisen teksti pyörii vinhasti ja makustelee fantastisen älyttömillä mielikuvien ryppäillä.

Kanjoni on nautintojen ja halujen kirja, jossa nautinnot karkaavat sivu sivulta kauemmas, halu muuttuu klikkaus klikkaukselta pakoksi. Puutetta on vain suvantokohdista, jonkinlaisesta kontrastista kaikelle sille turruttavuudelle ja kovalle kaipuulle.

[Ansa]

Tämä oli väärä valinta kuunneltavaksi kirjaksi, kun kieleen ei päässyt kunnolla kiinni. Enkä muutenkaan osaa prosessoida tätä.

[iltatee · Rating 1 out of 5]

Mulle tää näyttäytyi romaanina, jossa on päähenkilö, jolla on bpd ja joka ei tajua sitä. Sit sillä mässäillään liian pitkään ja liiallisilla kielikuvilla. Se oli mun luenta, mut siis en yhtään nauttinut tästä.

[Kalle · Rating 4 out of 5]

Nuori homomies kaipaa rakkautta mutta katsookin vain lähinnä pornoa ja runkkaa. Välillä käydään pilvilinnoissa ja romahdetaan taas pohjalle. Jotenkin inhorealistinen kuvaus elämästä ja sinänsä aika osuva. Loppua kohden aika paljon toistoa, mutta sellaista turtumuksen tunnetta siinä varmaan haettiinkin.

[Minna-Elisa · Rating 2 out of 5]

Kohtaukset ovat pitkiä ja koin, että niillä pyritään saamaan myös lukijalle tunne siitä, kuinka päähenkilö on tuntenut tilanteiden jatkuvan kauan – sietämättömän kauan. Kirjan kieli on hienoa. Ensin pidin kirjasta, mutta pakko myöntää, että oli se kyllä minulle liikaa.

”Saan tekstiviestin, jossa bestikseni sanoo, et osaa rakastaa muita ennen kuin opit rakastamaan itseäsi. Se kuulostaa siltä, että kaikki, mitä tapahtuu, on lopulta minun syytäni.”

[Akseli Koskela · Rating 3 out of 5]

Tuntui kuin olisi lukenut kirjallisuusopiskelijan vapaata proosaa.

[Lotta · Rating 2 out of 5]

kieli on paikoin kaunista, mutta jos kirjasta jättää runkkaamisen ja panemisen pois niin tekstiä jää noin 11,5 sivua 😅
päähenkilö joka ilman mitään syytä pitää itseään joka tilanteessa uhrina on suunnattoman raivostuttava, mutta se on luultavasti tarkoituskin. Kantavia teemoja taitaa olla häpeä ja epävarmuus.

[Tuomas Aitonurmi · Rating 4 out of 5]

Kirjoitin teoksesta kritiikin Nuori Voima -lehteen 2/2021. Tässä otteita tekstistä.

Niko Hallikaisen esikoisromaanissa toisto on läsnä jo tekstin asettelussa, joka saa kirjan muistuttamaan ensivilkaisulla proosarunojen sarjaa.

Lauserytmissä on jotain hengästynyttä ja huojahtelevaa, mutta samalla se on täynnä pidäkkeetöntä vimmaa, kuin minäkertoja hölkkäisi humalassa. Ajoittain kerronnassa tapahtuu kiinnostavia murtumia, jotka tekevät kertomistapahtuman näkyväksi puhutellen lukijaa: ”Olen pahoillani, että tämä on niin monimutkaista.”

Heti Kanjonin alkusivuilla mieleeni tulee Jean Genet’n Varkaan päiväkirjassa kuvattu hullaantuminen kovaan tyyppiin, pahikseen.

Hallikainen sanoittaa kaipuuta ajoittain niin kipeästi, että kuvaus tunkeutuu ihosta läpi. Kertoja tekee tarkkanäköisiä huomioita ihmissuhteista ja rakkaudesta hapuillessaan niitä kohti, mutta on liiaksi itseinhon läpäisemä, jotta voisi löytää kaipaamansa: ”Vihaan itseäni syvemmin kuin haluaisin tuntea itseni.”

Seksin kuvaamiselle ei ole pidäkkeitä, ja villit kielikuvat elävät: ”Kun hän viimein sanoo laukeavansa, tunnen sen sisälläni potkaistuna ovena, joka lohkeaa irti saranoista ja lentää terävät tikut pystyssä pimeän poikki.” Pidemmän päälle kuvakieli rönsyää niin, että se alkaa muodostaa oman mustan huumorin tasonsa teokseen.

– – kamerarunkkausmaraton näyttää, millaisen muodon läheisriippuvuus kietoutuneena seksuaaliseen haluun voi löytää verkkomaailmassa. Miehiä toisensa perään ilmestyy ja katoaa, tyhjyys sisällä säilyy.

[Anni · Rating 2 out of 5]

Miten sama kirja voikin näin vahvasti viedä naurusta järjettömään tyhjyyteen ja suruun. En voi sanoa, että viihdyin tämän kirjan tai kertojan seurassa. Tunsin vahvaa pakokauhun tunnetta - osaksi varmasti peilasin omia kokemuksiani ja turruin kertojan mukana. Tunnistin kertojan yksinäisyyden ja eristäytyneisyyden.
Kieli on niin runollista, että jokaisen säkeen jälkeen tekee mieli pysähtyä ottamaan henkeä - mutta Hallikainen ei anna siihen mahdollisuutta, sillä juna kulkee koko ajan ja sen kyydistä on mahdoton hypätä pois. Lukukokemus oli raskas ja todellakin kehollinen. Syke nousee lukiessa väistämättä ja teksti on juuria myöten epäsentimentaalista. Samalla kuitenkin tämä 180 sivuinen runo oksentaa kertojan tunnemaailman sisuksia myöten esiin.
Rakastin jokaista juonenkäännettä ja etenkin lopun paljastumista. Tässä kirjassa ei pelkästään avata kertojan mielenmaisemaa, vaan se perataan ja nyljetään ydinmehuja ja hermosäikeitä myöten auki.

[Ville Verkkapuro · Rating 4 out of 5]

This was interesting. It started out with a romance, felt like a dirty romance.
Then it started taking interesting turns. The prose got better, beautiful, poetic. The events got worse, repetitive, endless chatting and masturbating.
Then I began to think about the movie Mope. The trip to LA, the sex. I felt something in the air and was I excited to see all the events that were about to occur.
But it fell short. Nothing happened. Repetitive sex. Repetitive sex. And again.
I fucking hate hate fucking. It's nauseating to read about.
Something about this had also hints of Ocean Vuong. Or so I sense. But instead of something to say, this feels like it's glitching. Very numbing by the end. Lost opportunity.
A perfect piece of art in it's own way.
A Gaspar Noe novel.
Very good, yet won't recommend to anyone.

[Kaisli · Rating 4 out of 5]

Raju, mutta raikas teos. Kauniisti, melkein runollisesti kirjoitettua tekstiä.

[Juha Viitanen · Rating 2 out of 5]

Niko Hallikainen on helsinkiläinen kirjoittaja ja esitysrunoiija, kertoo kirjan esittelyteksti. Niko Hallikaisen esikoisromaania Kanjoni (Otava, 2021) on muutamassa lukemassani arvostelussa kehuttu ja niinpä päätin lukea sen.

Ei tämä nyt valitettavasti ollut minun juttuni. Ymmärrän, että kirjallisuudentutkija tai minua sivistyneempi ihminen saa tästä paljonkin irti. Minulle tämä oli vähän kuin Ralf König (homosarjakuvistaan tunnettu, jos joku ei tiedä) meets Jouko Turkka. Toki Hallikainen osaa kirjoittaa ja nyt mentiin syvälle päähenkilön sielunmaisemaan. Pääosin en vain lämmennyt tälle ja päähenkilö tuntui varsin vastenmieliseltä - tosin sekin osaltaan osoittaa, että kirjailija osaa kirjoittaa, kun ei tämä tietyllä tavalla kylmäksikään jättänyt. En vain mitenkään pitänyt tästä. Mittaa sellaiset 180 sivua ja tuntui, kun olisi lukenut kolme kertaa pidemmän romaanin. Odotin vain, että loppuisi jo.

En ala tarinasta kertoa sen enempää, koska sitä on hankala sanoittaa spoilaamatta koko tarinaa.

Mielenkiintoinen oli myös teoksen rakenne. Noin viiden viiva seitsemän rivin kappaleita (ja aina rivinvaihtoäli välissä) koko kirja. Kaikki tapahtumat päähenkilön kertomaa ja muutamat repliikitkin päähenkilön kertomana kursiivilla.

Lukekaa, niin mielenkiinnolla kuuntelen ja luen muiden näkemyksiä.

Arvioksi 2,4/5.

[Susu Liski · Rating 2 out of 5]

Outo lukukokemus. Tässä mällättiin (kirjaimellisesti) päähenkilön kamalalla surkeudella ja itseinholla. Paikoittain, se teki kirjasta älyttömän tylsän ja itseään toistavan. Samalla kuitenkin paikoittain kuten kirjan alku ja loppu taas toimivat erinomaisesti reflektoimalla päähenkilön sekavuuden lukijan harteille - tunsin oloni säälittävän tyhmäksi aivan kuten päähenkilökin. Valitettavasti en silti oikein lämmennyt kirjalle, mutta näen sen potentiaalin. Muun muassa lauseet ”Rakkaus laukaisee minussa jotain syvää epäpyhää” ja ”Elämäni on niin täynnä yksinäistä aikaa, että elämääni ei mahdu rakkautta, sille pitäisi tehdä tilaa, pitäisi solmia ihan uudenlainen suhde kohtaloon” olivat mielenkiintoisia ja mahdollisia polkuja, jonne kirja olisi vielä enemmän voinut johtaa.

[meri · Rating 2 out of 5]

2,5. löydän kaiken kamalan alta teeman läheis-rakkaus-seksi-addiktiosta, mutta se jää fyysisen kuvotuksen alle, koska inhoan inhorealismia ja tässä sitä ja ruumiin eritteitä on liikaa. yritin ajatella teemoja mutta jatkuva seksi ja masturbointi oli samalla tylsää (joka kai on teeman heijastelua sekin) ja ällöttävää – huom. ei ilmiönä itsessään vaan graafinen fyysinen kuvaus joka on itselleni inhokki.

[Tuuli · Rating 4 out of 5]

Onneksi luin tämän loppuun asti. Sitä ennen aloin jo väsyä kirjan kertojan pakkomielteiseen eskapismiin ja näännyttäviin tunteisiin. Mutta loppu lunasti kaiken ja sai ajattelemaan, muistamaan, tajuamaan, tuntemaan, suremaan.

[Eetu Heiska · Rating 2 out of 5]

Ylipitkä eroottinen novelli. Värikästä ja taitavaa kielenkäyttöä kyllä.

[elluri · Rating 2 out of 5]

loppua kohti parani.

[Ville Vuorikoski · Rating 3 out of 5]

oon jotenki vähän väsynyt sellaseen emotionaalisesti-kyvytön-traumatisoitunut-(passiivisen)-itsetuhoinen-homo-trooppiin mut jos tykkää siitä ja kerronnasta jossa jokainen aistihavainto kuorrutetaan vähintään neljällä kielikuvalla niin this could be the book for you. eivaa LOL oli täs oikeesti hienoiki juttui mut nyt ei vaan ehk temaattisesti ja tyylillisesti uponnut meikähomppeliin vaikkakin oli kyl välil ihan vitun tunnistettavia juttuja.

[Annika · Rating 2 out of 5]

Pidän Hallikaisen sanavalinnoista, hänen tekstinsä on paikoin todella kaunista ja koskettavaa ja taas tarvittaessa inhorealistista ja iljettävää. Mutta kirja itsessään oli valitettavasti itselleni pettymys. Aiheina rakkauden kaipuu, itseinho ja itsensä hyväksyminen, läheisriippuvaisuus ja kiusaamisen jättämät traumat ovat mielenkiintoisia, mutta ne tuntuivat kuitenkin jäävän aika pieneen osaan. Juonta kirjassa oli lähinnä nimellisesti ja se tuntui vain pitkältä runoteokselta, jonka valtaosa kuvattiin runkkaamista, ja sitä, millä tavoin päähenkilö paneskelisi mielikuviensa henkilöiden kanssa. Kirjassa oli hyviä kohtia, mutta päällimmäisenä mieleeni jäi turhautuneisuuteni, kun luin sivukaupalla pitkitettyjä kuvauksia eri miehistä eri maailman kolkissa runkkaamassa webbikameralle. Varmasti tällä oli tarkoitus luoda kuvaa siitä, että päähenkilön elämä on tylsää ja sietämätön tunne jatkuu ja jatkuu, mutta lukijalle se oli puuduttavaa.

[Sunna Mi · Rating 4 out of 5]

’Kanjoni’ on hengästyttävä kirja, tai saa lukijan ainakin luulemaan niin.

Traaginen, yksipuolinen rakkaus saa nuoren homomiehen koukuttumaan nettiseksiin. Tätä jynkytystä kuvataan hyvin graafisesti sivukaupalla, niin että se lähes a)tuntuu väkivaltaiselta lukijaa kohtaan b)tylsistyttää.

Juuri ajoissa ainakin oman lukukokemukseni kannalta kirja kuitenkin muutaa rytmiään ja antaa seksimaratonille taidokkaasti tehdyn ja hyvin surullisen perustelun.

Kirja kertoo mun mielestä nähdyksi tulemattomuuden kivusta, yksinäisyydestä ja rakkauden kaipuusta. Väkivallasta toipumisesta kai myös jollakin tapaa. Mikään hyvän mielen kirja tämä ei todella ole, kerronnassaan nautinnollinen lukea kuitenkin.

Hallikainen opettaa työkseen luovaa kirjoittamista Teatterikorkeakoulun tanssitaiteen koulutusohjelmassa ja häntä kiinnostaa kansilehden mukaan dissosiatiivinen liikekieli - tämä näkyy tekstistä. Se on kuin tanssi, jossa vuorottelee maaninen, kovarytminen yliseksuaalisuus ja syvä suru.

[Taru Liikanen · Rating 4 out of 5]

Hurja teos! Niin kauniita lauseita, niin suuria oivalluksia rakkauden kipeydestä, halusta, toivosta, häpeästä ja fantasioista. Kehollisuus ja aistimellisuus hakevat rajojaan, samalla kun mieli uppoaa syvemmälle ja syvemmälle itseensä.

[Spidermonkey · Rating 3 out of 5]

3,25 tähteä.

Tämäpä oli varsin erikoinen lukukokemus ja aika erilainen, kuin odotin. En oikein tiedä, pidinkö tästä vai en, mutta loppua kohden en oikein enää edes tiennyt, että mistä oikein on kyse. Kirjan kieli ja tapahtumat olivat viimeiset n. 20 sivua jotenkin niin sekavia, etten tiennyt, mikä on totta ja mikä ei ja mitä tapahtuu. Melko erilainen kirja siis kuin mitä yleensä luen.

Pidin kirjan alkupuolesta enemmän. Tulkitsen itse niin, että kirjan päähenkilö on köyhistä taustoista tuleva, koulukiusattu, yksinäinen ja epävarma mies, joka kaipaa rakkautta enemmän kuin mitään. Ja sitä rakkautta sitten etsitään sekä haetaan jopa pakkomielteisesti ja vääristä paikoista sekä vääriltä henkilöiltä. Hylkäämisen pelko on niin vahva, että päähenkilö osittain itse työntää ihmisiä pois olettamalla, että he jättävät hänet lopullisesti, vaikka menevät esimerkiksi vain työmatkalle, joka ei siis kestä ikuisuutta. Sitten laitellaan perään hävyttömiä haistatteluviestejä ja uhataan lähteä takaisin kotimaahan, kunnes sen hetkinen rakastettu sitten rauhoittelee ja lohduttaa. Ja sen jälkeen pannaan ja no, oikeastaan joka välissä pannaan. Seksissä tai siitä kirjoittamisessa ei ei ole mitään väärää, mutta kyllä minua alkoi vähän kyllästyttää. Toisaalta ehkä runsas seksi ja itsetyydytys kuvaavat jotenkin sitä, että päähenkilö kokee niinä hetkinä olevansa edes jotenkin elossa ja haluttava. Seksi myös tuntuu näyttäytyvän keinona hakea hyväksyntää ja välttää hylkäämiseksi tulemisen tunne, koettaa saada toinen jäämään, antaa toiselle sitä, mitä kuvittelee hänen haluavan.

Päähenkilö vaikuttaa läheisriippuvaiselta ja hyvin rikkinäiseltä. Ja eipä hän kyllä vaikuta psyykkisesti olevan muutenkaan tasapainossa. Surullistahan se on.

Tämä on jotenkin vaikea kirja, josta en osaa sanoa mitään järkevää. Tavallaan pidin, mutta toisaalta en. Ja en ehkä kuitenkaan kovin lämpimästi tätä menisi suosittelemaan kenellekään.

[Mikko]

On aika ennen Kanjonin lukemista, ja aika Kanjonin lukemisen jälkeen.

Ja sitten on se aika kun lukee tätä kirjaa. Ensinnäkin mahtava taitto, jossa jokainen sivu alkaa uudella kappaleella, ja sivu myös päättyy kappaleen loppuun. Sivulla on aina muutamia kappaleita. Näin lukemisen voi kivasti keskeyttää jokaisen sivun lopuksi. Ja kun teksti on näin intensiivistä, keskeytyksiä tulee.

Sisältö on toki graavia, mutta palvelee täysin tarkoitustaan. Jokaiseen kappaleeseen sisältyy paljon ajatuksia, ja lukeminen kaipaa sulattelua. Teksti on helposti luettavaa ja ymmärrettävää.

Juoni on mainio, ja sopivasti yllättävä. Muodostaa eheän kokonaisuuden.

Haluan lukea myös sen uusimman kirjan, kun nämä kaksi on jo luettu. Uusimman voi ladata kirjailijan omilta verkkosivuilta, ja yllätys; sen alussa ovat kiitokset muiden muassa Niklas Ekholmille. Tekisi mieli lukea uudelleen Suuri märkä salaisuus, ja kerrata sieltä se kohta jossa törmätään ylemmän luokka-asteen oppilaisiin. Siellähän oli mm. se komea poika, mutta en muista nimeään.

Kysymys herää lukiessa, että mikä on totta ja onko tässä miten paljon sepitettä. Olenko huolissani, että tämä on kaikki totta - vai päinvastoin. Huomasin myös katsoessani uutta tv-sarjaa Atlantis Pasila, että Niko Hallikainen mainitaan tekijäjoukossa toisena toisena apulaisohjaajana.

[Esa Torniainen · Rating 3 out of 5]

Varsin virkistävä kirja ainakin siinä mielessä, että miesten välistä seksiä kuvataan hyvin suoraan ja "graafisestikin", mikä on vielä aika harvinaista verrattuna heteroseksin tuputtamiseen, johon valtavirrassa törmää tuon tuostakin.
En ehkä silti pitäisi tätä esimerkillisenä kuvauksena myönteisestä homorepresentaatiosta, vaikkakin autenttisuuden tuntu on lähes käsin kosketeltava, muista aisteista puhumattakaan. Koen, että tässä kuitenkin toistetaan yhtä vakiostereotypioista: homo ikuisesti onnea etsivänä mutta sitä löytämään kykenemättömänä rikkinäisenä ihmisressukkana. Siinä mielessä ei puhuttele.
Mutta erityisen ansiokasta ja kiehtovaa on teoksen vähitellen purkautuva fantasian kerroksellisuus: mikä on totta, mikä fantasiaa, ja onko fantasia utooppista vai dystooppista ja kenen näkökulmasta?

[kirjailija karhunpoikanen · Rating 2 out of 5]

2.5*
Tiedän, että kirjan kuuluikin olla sellainen, että seksiä ja sillä mässäilyä on paljon. Sitä kuitenkin oli paljon enemmän, mitä olisin halunnut tai olettanut. Tietynlaiset käänteet ja kerronnalliset valinnat pitivät silti mukanaan ja siitä tähdet. Seksin kuvailu, sen hakeminen ja siihen liittyvät tunteet olivat paikoittain myös hyvin kirjoitettu, mutta joskus liian graafinen kielenkäyttö teki tekstistä mautonta. Tällä on todennäköisesti tarkoitus shokeerata tai laittaa lukija miettimään tarkasti omaa käsitystään aiheesta. Sen se ainakin onnistui saavuttamaan. En välttämättä suosittele kirjaa, ellei halua kuunnella/lukea pitkää kuvailua erilaisista välillä jopa väkivaltaisista seksikokemuksista ja erilaisten toimintojen ja ruumiinosien kuvailua. Taustatarina kiusaamisesta oli mielenkiintoinen ja jotenkin selittävä tekijä päähenkilön toiminnalle.

[Lumissa · Rating 3 out of 5]

Olen nähnyt Hallikaisen puhe-esityksen vuosi-pari sitten ja kokemus oli niin lähellä tätä kirjaa, että lähes pystyin kuulemaan Hallikaisen monotonisen monologin tässäkin. Kanjoni on toisteinen ja vähän väsyttäväkin pudotus yhden ihmisen epätoivoiseen räpiköintiin mielen pohjamutiin ja vähän sieltä ylöskin. En tiedä, voiko tästä kirjasta puhua mainitsematta, että pudotus on pehmustettu runsaalla määrällä eksplisiittistä seksikuvastoa ja suunnilleen läpeensä kuorrutettu spermalla. Pääosin valinta kerronnalle kuitenkin tuntuu perustellulta, eivätkä seksikuvaukset kaikesta huolimatta tunnu olevan kirjan keskiössä. Vaikka tämä ei täysosuma minulle ehkä ollutkaan, mielenkiinnolla kuitenkin odotan, innostuisiko Hallikainen kirjoittamaan lisääkin. Lupaan kyllä lukea tulevatkin julkaisut.