Synkkä ja raaka, surullinen ja realistinen kuvaus Kööpenhaminan lähiöistä ja elämästä, jonka lähtökohdat ovat olleet kaikkea muuta kun onnelliset.
Sus on 19, mutta näyttää 12-vuotiaalta. Hän myy huumeita koululaisille, hautoo kostoa ja treenaa päivittäin pahuutta kovettaakseen itsensä täysin. Veli makaa koomassa sairaalassa ja isä on vankilassa äidin taposta. Sus ei ole Peppi Pitkätossun tai Lisbeth Salanderin kaltainen sankaritar, vaan enemmän syrjäytynyt huumeita käyttävä pikkuserkku, mutta jotain samankaltaista neuvokkuutta ja sinnikästä selvitymishalua näissä kaikissa on.
Sus on ristiriitainen päähenkilö, jota tavallaan symppaa ja jolle toivoisi valoisampaa tulevaisuutta, tai edes pientä kiinnekohtaa tavalliseen elämään, mutta toisaalta monet hänen tekemänsä valinnat ovat todella ikäviä ja kyseenalaisia. Kirja ei kuitenkaan moralisoi, vaan kertoo rehellisesti kööpenhaminan diilereistä ja pikkurikollisista. Sus elää elämää, jonka tuntee ja jota osaa elää.
Tää pakottaa ajattelemaan paljonko ihminen voi lopulta vaikuttaa omaan kohtaloonsa. Kaikilla ei ole yhtä hyvät kortit elämään, ja joillekin ei mitään kortteja koskaan jaettukaan. Ryysyistä rikkauksiin nouseminen on paljon harvinaisempaa kuin monessa sukupolvessa kulkeva kurjuus ja yhteiskunnan ulkopuolelle jääminen.