Kaikukatve

by Hanna Syrjämäki

Kaikukatve on vuoden 2020 Runo-Kaarina-kilpailun voittaja. Hanna Syrjämäki kuvailee kokoelmaansa: ”Kaikukatve on tummasävyinen ja dystooppinen kertomus lähitulevaisuuden maailmasta, jossa runon henkilö havainnoi ajan kulumista, mittakaavoja ja mielensisäisiä prosesseja. Historia kiertää runon puhujan mielessä kehää niin henkilökohtaisella kuin kollektiivisella tasolla, ja aidon yhteyden saaminen muihin ihmisiin näyttää vaikealta.” Syrjämäki on mieltynyt ihmisyyden varjoisten puolien tutkimiseen kirjallisin keinoin, mutta kertoo, että Kaikukatve on myös varovaisen toiveikas rakkaustarina. ”Runon puhujan kuva maailmasta ja ihmisistä on paikoin kovin biologinen ja mekanistinen, mutta samalla hänellä on tarve löytää ihme tai sielu. Tätä etsintää suoritetaan myös runoissa kuvaillun toisen kautta. Lukijan päätettäväksi jää, onnistuuko se."

83 pages, Paperback

Published January 1, 2020

Reviews

[Ansa]

Olen tullut siihen tulokseen, että runokirjat täytyy näemmä omistaa eikä lainata kirjastosta. Viivyttelin tämän kanssa kuukausia, muistan lukeneeni sängyllä kirjaa ja hengittäneeni helpommin, mutta yhtäkään säettä en muista enää ulkoa. Jäljelle jäi ajatuksia ajasta, jostain verkottuneesta kehosta ja linnuista. Tämä pitäisi nauttia säe ja runo kerrallaan ennen nukkumaanmenoa. Listaukset ihania, niitä rakastan aina.

[Tuomas Aitonurmi · Rating 3 out of 5]

Vuoden 2020 Runo-Kaarinan voittajateos hyödyntää monenlaisia runouden keinoja listoista ja luetteloista säerunoihin ja koko sivun täyttäviin lauseiden ketjuihin. Runot katsovat välillä sisälle minään, välillä etsivät kommunikaatiota ulos ja laajenevat ympäristöön ja dystooppisiin kuviin. Tekstit ovat esteettisesti hiottuja ja asettuvat sujuvasti kotimaisen modernismin perinteen jatkoksi. Kirjoitus tuntuu jatkuvasti tietoiselta kielen keinoista ja sanojen soinnista. Parhaimmillaan syntyy värähdyttäviä kohtia. Esikoisteokselle ominaisesti näyttää, että tekijä on halunnut kokeilla kaikki mahdolliset keinot ja yhdistää ne samaan teokseen; välillä kaipaisin pidempiä muodoltaan yhtenäisiä jaksoja. Kaikki kokeilut eivät löydä minuun perille, eikä näin monimuotoiselta runokokoelmalta voi sellaista odottaakaan. Suosikkikohtia kertyi kyllä monta.

“tulee erehtymätön algoritmi, hiljainen aalto hukkumisen edellä / paljaaksi nyrhitty pallonpinta tulee, tulee ja menee, tulee ja menee” (s. 13)

“et ole tässä, olet tiukassa otteessa itsesi sisällä / olet sinussa, jokaista hehkuvaa luutasi myöten” (s. 59)

“elän niin hiljaa kuin osaan sillä jokin tässä / on miltei särkyä, on kuin metsässä äkkiä / keksisi käärmeenpelon” (s. 73)

[Johanna Varvikko · Rating 4 out of 5]

Teos on ensimmäinen koskaan lukemani runoteos ja ehkä siksi minulla on siihen niin sydämmellinen suhde, että kansia tekee mieli hipsutella. Teos yhdistyy elämässäni sellaisen runojen löytämisen aikaan ja vaaleanpunaiseen hehkun ajanjaksoon. Teos sisältää yhden lempirunoistani.

[Mikko Saari · Rating 4 out of 5]

Kun Hanna Syrjämäen tuoreemmat runokokoelmat Kaikko ja Tuu kerran tekivät vaikutuksen, niin pitihän esikoinen Kaikukatvekin kaivella luettavaksi. Tämän on julkaissut Kaarinan kaupunki, sillä Syrjämäki voitti tällä esikoisellaan vuoden 2020 Runo-Kaarina-kilpailun. Perinteikkään kilpailun aikaisemmista voittajista löytyykin tuttuja nimiä, kuten Jenni Haukio, Arto Lappi ja Raisa Jäntti.

Kaikukatve on merkittävästi runsassanaisempi kuin Syrjämäen myöhemmät kokoelmat. Sivuja on yli 80 ja tekstiä vaihtelevasti: mukana on niukempia ja runsaampia osioita. Kaikkiaan osioita on kuusi, joten ainesta riittää. Esikoisteokseen on toki helppo kaataa kaikenlaista, mitä matkan varrella on pöytälaatikkoon kertynyt.

Toistuvana elementtinä teoksen läpi kulkee numeroitu lista erilaisia huomioita ja mietteitä. Näistä pidin. Anatomiasta-osio tarjoilee jokusen sivun parisäkeitä; Yö, yksi näistä on asettelultaan visuaalisempaa. Sisällön puolesta teoksesta nousee unettomuutta, surua, lintuja; runoissa on minä, joka puhuu sinälle (“en tiedä miten sinut on tehty kaulasta alaspäin / mutta sopiiko, jos hyvin varovaisesti selvitän?”).

Syrjämäen myöhempien kokoelmien tarkkasanaisuus on lumoavaa, mutta tästä esikoisestakin löytyy paljon oivallisesti aseteltuja sanoja.

ehkä
yksittäinen asia, tai asioiden löyhä ketju
ehkä, auringonpaahtama silokallio jalan alla kuin taivas
siroaa ympärille, ja yllättäen kahahtaa lentoon
ei lintu, tämä jokin, se on sukua sinisiipien lajille
aikaa sitten sukupuuttoon kuolleelle, ja minä
muistan millainen on käteni

muistan miltä tuntuu ojentaa se
en miltä kun siihen tartutaan

[Marko Suomi · Rating 4 out of 5]

Yllättävä ja monella tasolla koskettava. Suosittelen!