What do you think?
Rate this book
Sateenkaariportaat
Sateenkaariportaat on romaani miehen rooleista, naisvihasta, ääriliikkeiden noususta, värien muuttumisesta ja kunnian katoavaisuudesta.
Egon on mies, joka ei haluaisi uskoa peilinsä kertovan totuutta. Myös muu todellisuus tuntuu sarjalta epäonnistumisia. Egon opettaa valtiotieteellisessä tiedekunnassa, juo liikaa, pitää huolta vuoteenomasta äidistään ja yrittää säilyttää kontaktin aikuiseen poikaansa. Hän tuntee surua, josta ei saa otetta, ja ärtymystä, joka on aina turrutettavissa.
Kaiken ympärille levittäytyy Helsinki lämpimine elokuisine öineen, oikullisine talvineen ja portaineen, jotka on maalattu sateenkaaren väreihin mutta jotka joku käy aina uudestaan maalaamassa mustavalkoisiksi.
Hanna Weseliuksen palkittu esikoisromaani Alma! keräsi kiitosta mm. omintakeisesta äänestä ja vahvasta aiheesta. Sateenkaariportailla Weselius vahvistaa näyttönsä kirjallisena taiturina.
Egon on mies, joka ei haluaisi uskoa peilinsä kertovan totuutta. Myös muu todellisuus tuntuu sarjalta epäonnistumisia. Egon opettaa valtiotieteellisessä tiedekunnassa, juo liikaa, pitää huolta vuoteenomasta äidistään ja yrittää säilyttää kontaktin aikuiseen poikaansa. Hän tuntee surua, josta ei saa otetta, ja ärtymystä, joka on aina turrutettavissa.
Kaiken ympärille levittäytyy Helsinki lämpimine elokuisine öineen, oikullisine talvineen ja portaineen, jotka on maalattu sateenkaaren väreihin mutta jotka joku käy aina uudestaan maalaamassa mustavalkoisiksi.
Hanna Weseliuksen palkittu esikoisromaani Alma! keräsi kiitosta mm. omintakeisesta äänestä ja vahvasta aiheesta. Sateenkaariportailla Weselius vahvistaa näyttönsä kirjallisena taiturina.
- GenresFinnish Literature
371 pages, Unknown Binding
Published January 1, 2021
11 people are currently reading
169 people want to read
About the author
Hanna Weselius
11 books4 followersHanna Weselius on taiteen tohtori ja kirjailija, joka tutkii kuvia ja valtarakenteita. Hän on julkaissut tieteellisiä, taiteellis-tutkimuksellisia ja journalistisia tekstejä sekä romaaneja, novelleja ja esseitä.
Ratings & Reviews
Friends & Following
Create a free account to discover what your friends think of this book!
Community Reviews
Displaying 1 - 30 of 31 reviews
February 15, 2021
Sateenkaariportaat on ainakin kaikkea tätä: taitava, monikerroksinen, paljon sanova, kiinnostava, kysymyksiä herättävä, palasista koostuva, palasista koostumaton, taiteellinen, poliittinen, omaleimainen, outo ja nopealukuinen, vaikka välillä teksti tuntuu hitaalta.
Haluan sanoa, että pidin kirjasta. Ja pidinkin. Pidin kaikesta siitä mitä kirja sanoi, mitä asioita se kommentoi. Ääriliikkeiden nousua ja poliisin suuojelua heidän yllään, homovihaa Venäjällä (ja muualla), ihmisten ja kirjallisuuden välistä suhdetta. Lukeeko kukaan enää edes kirjoja? Kirja kommentoi rohkeasti lukemattomia asioita tästä hetkestä ja myös menneistä. Näitä asioita pitäisi nostaa vielä enemmän esiin!
Pidin myös siitä, miten kirja häkellyttää ja jättää kysymyksiä lukijalle. Onko kirjan päähenkilö Egon vain misogynistinen juoppo vai onko elämä koulinut häntä kovin ottein ja tuhonnut mahdollisuuden rakentaviin ihmissuhteisiin vai kuvastaako naisten inhosävyinen kuvaus hänen seksuaalisuuttaan? Onko kaiken takana vain vaikea äitisuhde?
Mutta samaan aikaan kirja hämmensi myös tavalla, joka etäännytti ja teki lukemisesta vaikeaa. Mietin mikä kirjan ydin on vai onko sitä? Tarvitseeko olla? Ehkä ei, mutta koska en löytänyt sitä, kävi minulle lukijana niin, että innokkaasti lukemani alun jälkeen vauhti hidastui ja kiinnostus alkoi lopahdella. Mietin mitä kirja yrittää sanoa ja mihin tässä päädytään, vai päädytäänkö mihinkään. Kirjan alkuun ihastuttanut runsaus alkoi puuduttaa ja toivoin, että sivuja olisi ollut vähemmän. Turhauduin.
Kirja oli hieno, mutta sen poukkoileva tyyli teki siitä myös haastavan luettavan, koska kiinnostus ei meinannut pysyä yllä ja kantaa loppuun asti. Ehkä kirjan tyyli taipui omaan makuuni lopulta liian hienoksi, taiteelliseksi ja erikoiseksi.
Kirjailijan esikoisteos Alma! teki aikoinaan suuren vaikutuksen ja olen vähän pettynyt, ettei toinen teos ollut minulle yhtä suuri lukukokemus.
Haluan sanoa, että pidin kirjasta. Ja pidinkin. Pidin kaikesta siitä mitä kirja sanoi, mitä asioita se kommentoi. Ääriliikkeiden nousua ja poliisin suuojelua heidän yllään, homovihaa Venäjällä (ja muualla), ihmisten ja kirjallisuuden välistä suhdetta. Lukeeko kukaan enää edes kirjoja? Kirja kommentoi rohkeasti lukemattomia asioita tästä hetkestä ja myös menneistä. Näitä asioita pitäisi nostaa vielä enemmän esiin!
Pidin myös siitä, miten kirja häkellyttää ja jättää kysymyksiä lukijalle. Onko kirjan päähenkilö Egon vain misogynistinen juoppo vai onko elämä koulinut häntä kovin ottein ja tuhonnut mahdollisuuden rakentaviin ihmissuhteisiin vai kuvastaako naisten inhosävyinen kuvaus hänen seksuaalisuuttaan? Onko kaiken takana vain vaikea äitisuhde?
Mutta samaan aikaan kirja hämmensi myös tavalla, joka etäännytti ja teki lukemisesta vaikeaa. Mietin mikä kirjan ydin on vai onko sitä? Tarvitseeko olla? Ehkä ei, mutta koska en löytänyt sitä, kävi minulle lukijana niin, että innokkaasti lukemani alun jälkeen vauhti hidastui ja kiinnostus alkoi lopahdella. Mietin mitä kirja yrittää sanoa ja mihin tässä päädytään, vai päädytäänkö mihinkään. Kirjan alkuun ihastuttanut runsaus alkoi puuduttaa ja toivoin, että sivuja olisi ollut vähemmän. Turhauduin.
Kirja oli hieno, mutta sen poukkoileva tyyli teki siitä myös haastavan luettavan, koska kiinnostus ei meinannut pysyä yllä ja kantaa loppuun asti. Ehkä kirjan tyyli taipui omaan makuuni lopulta liian hienoksi, taiteelliseksi ja erikoiseksi.
Kirjailijan esikoisteos Alma! teki aikoinaan suuren vaikutuksen ja olen vähän pettynyt, ettei toinen teos ollut minulle yhtä suuri lukukokemus.
February 16, 2021
Tämä on kirja, joka varmastikin jakaa mielipiteet, mutta minä tykkäsin isosti - huolimatta siitä, että vastenmielinen on paras sana kuvaamaan Egonia, kirjan alkoholia lipittävää ja naisia vihaavaa päähenkilöä.
Ihastuin Weseliuksen taidokkaaseen kieleen, oivaltaviin huomioihin Helsingistä, maailmasta, ihmisistä ja aikamme ilmiöistä, tietoiskuihin, joiden aiheet vaihtelivat ankeriaan elinkaaresta Dorothea Langen vuonna 1936 ottamiin valokuviin ja palliatiivisesta hoidosta Karjalan sinisiin ikkunanpuitteisiin. Tiedonjano ja uteliaisuus heräsivät niin, että ikinä ennen en ole kirjaa lukiessani googletellut yhtä ahkerasti kuin nyt.
Merkillinen, älykäs, paikoin aivot nyrjäyttävä, kerrassaan kiehtova teos! Lukunäyte sivulta 32:
"Minulla ei ole tyttäriä, jotka voisivat olla pitämättä minusta. Mutta minun poikani, ainoani, on pitämättä minusta sitäkin enemmän. En tiedä, milloin pitämättömyys alkoi, ehkä joskus kun pikku hutikassa hänen loputtomaan kiehnäämiseensä ärsyyntyneenä annostelin hänelle kahvia ja sokeria niin reilulla kädellä että hän alkoi itkeä, tai ehkä silloin kun ripsautin häntä muutaman kerran kevyesti koivurisulla pakaroille. En minä muista. Joka vanhoja muistaa, sitä tikulla silmään.
Tuosta saisikin oivallisen sloganin kaupungin kotihoidon palveluille.
Pojalle äiti on eri juttu kuin tyttärelle. Tytär voi vielä jotenkuten alistua väistämättömään samanlaisuuteensa äitinsä kanssa ja saavuttaa itsehyväksynnän, jos on järkeä päähän annettu, mutta pojalle äiti on samanlaisuudessaan vieras, mahdollinen yhdennäköisyys kammottavaa, ja varsinkin äidin kypsä seksuaalisuus, niin, no."
Helmet-lukuhaasteen kohtaan 49: kirja on julkaistu vuonna 2021.
Ihastuin Weseliuksen taidokkaaseen kieleen, oivaltaviin huomioihin Helsingistä, maailmasta, ihmisistä ja aikamme ilmiöistä, tietoiskuihin, joiden aiheet vaihtelivat ankeriaan elinkaaresta Dorothea Langen vuonna 1936 ottamiin valokuviin ja palliatiivisesta hoidosta Karjalan sinisiin ikkunanpuitteisiin. Tiedonjano ja uteliaisuus heräsivät niin, että ikinä ennen en ole kirjaa lukiessani googletellut yhtä ahkerasti kuin nyt.
Merkillinen, älykäs, paikoin aivot nyrjäyttävä, kerrassaan kiehtova teos! Lukunäyte sivulta 32:
"Minulla ei ole tyttäriä, jotka voisivat olla pitämättä minusta. Mutta minun poikani, ainoani, on pitämättä minusta sitäkin enemmän. En tiedä, milloin pitämättömyys alkoi, ehkä joskus kun pikku hutikassa hänen loputtomaan kiehnäämiseensä ärsyyntyneenä annostelin hänelle kahvia ja sokeria niin reilulla kädellä että hän alkoi itkeä, tai ehkä silloin kun ripsautin häntä muutaman kerran kevyesti koivurisulla pakaroille. En minä muista. Joka vanhoja muistaa, sitä tikulla silmään.
Tuosta saisikin oivallisen sloganin kaupungin kotihoidon palveluille.
Pojalle äiti on eri juttu kuin tyttärelle. Tytär voi vielä jotenkuten alistua väistämättömään samanlaisuuteensa äitinsä kanssa ja saavuttaa itsehyväksynnän, jos on järkeä päähän annettu, mutta pojalle äiti on samanlaisuudessaan vieras, mahdollinen yhdennäköisyys kammottavaa, ja varsinkin äidin kypsä seksuaalisuus, niin, no."
Helmet-lukuhaasteen kohtaan 49: kirja on julkaistu vuonna 2021.
January 22, 2021
Sateenkaariportaat on merkillinen teos, jossa seurataan epäsympaattisen helsinkiläisen valtiotieteilijän Egonin elämää. Ajelehtivan päähenkilönsä avulla Weselius saa kerrottua muutamankin faktan Helsingistä ja maailmasta ympärillämme. Aluksi nämä tietoiskut hämmensivät, mutta Weselius luo taidokkaasti romaanitaideteoksen, joka on aikamme kuva - ei ylevä, vaan lähinnä irvokas.
Tietoiskut liikkuvat laajalla skaalalla ympäri maailman, eri aikakausissa ja historian raaoissa tai vähemmän raaoissa faktoissa. Weselius keinahtelee todellisuudesta ja ajasta toiseen ja alun hämmennyksen jälkeen keinahtelin kiinnostuneena ja ihastuneena mukana. Kuva Egonista on luotaantyöntävä ja nuhjuinen. Kuva ajastamme ja historian tapahtumista on illuusioton. Weselius kirjoittaa taitavasti ja omaperäisesti tavoittaen sen, mikä liikkuu ajassa. Terävä ja taidokas romaani, jonka kukin lukija kokee omalla tavallaan. Ehkä jonkun tietoiskun olisi voinut jättää pois, mutta romaanin loppuhuipennus on huikea.
Tietoiskut liikkuvat laajalla skaalalla ympäri maailman, eri aikakausissa ja historian raaoissa tai vähemmän raaoissa faktoissa. Weselius keinahtelee todellisuudesta ja ajasta toiseen ja alun hämmennyksen jälkeen keinahtelin kiinnostuneena ja ihastuneena mukana. Kuva Egonista on luotaantyöntävä ja nuhjuinen. Kuva ajastamme ja historian tapahtumista on illuusioton. Weselius kirjoittaa taitavasti ja omaperäisesti tavoittaen sen, mikä liikkuu ajassa. Terävä ja taidokas romaani, jonka kukin lukija kokee omalla tavallaan. Ehkä jonkun tietoiskun olisi voinut jättää pois, mutta romaanin loppuhuipennus on huikea.
July 26, 2021
Taitavasti kirjoitettu, taitavasti rakennettu romaani Egonista, tympeästä keski-ikäisestä yliopistonlehtorista, joka on sekä yhteyskunnasta että läheisimmistään erilleen ajautunut (vai ajanut?) alkoholisti. Egonin elämä on kaventunut ympäröivän maailmanmenon vastaiseksi narinaksi, ja tätä narinaa on luettavissa yli 300 sivun ajan. Paikoitellen - eikä ollenkaan jouhevasti vaan lukijan aina hetkellisesti hämäten - kertoja saattaa vaihtua Egonin äidiksi tai kaikkitietäväksi ulkopuoliseksi.
Minä en oikein saanut kiinni, mikä oli tämän kirjan pointti, enkä sille anna kahta tähteä enempää vaikka sen teknisen sanataituruuden tunnustankin. Tosin sanavalinnat ja pienimuotoiset väliluennot olivat selkeästi enemmän Weseliusta kuin Egonia. Rakennekin oli mielestäni sekava, ja kirjan päättävän Karjala-episodin merkitys ei kiinnittynyt mielessäni mihinkään. Sitäkin jäin pohtimaan, miksi tämä tarina piti kertoa, ja miksi juuri Egonin henkilöhahmon kautta?
Minä en oikein saanut kiinni, mikä oli tämän kirjan pointti, enkä sille anna kahta tähteä enempää vaikka sen teknisen sanataituruuden tunnustankin. Tosin sanavalinnat ja pienimuotoiset väliluennot olivat selkeästi enemmän Weseliusta kuin Egonia. Rakennekin oli mielestäni sekava, ja kirjan päättävän Karjala-episodin merkitys ei kiinnittynyt mielessäni mihinkään. Sitäkin jäin pohtimaan, miksi tämä tarina piti kertoa, ja miksi juuri Egonin henkilöhahmon kautta?
September 21, 2022
Kaunis ja oivaltava kieli ei riittänyt kantamaan juonettomuutta ja inhottavaa päähenkilöä. Tuoreudestaan huolimatta lukuinto lophahti usein. Mielenkiintoiset tietoiskut jäivät lähinnä hajatelmiksi. En saanut tästä kiinni, mutta näen viehätyksen.
February 12, 2021
Turhautuneen, keski-ikäisen miehen hapuilu epämääräisen minuutensa ja identiteettinsä kanssa ei kuulosta kaikkein tuoreimmalta lähtökohdalta, mutta tämä romaani on sitä! Kiitos Weseliuksen upean kielen ja mielen tajun, Sateenkaariportaat on vaikuttava ja erityislaatuinen romaani, joka kuvaa nykyaikaa monisävyisesti ja monitasoisesti, nerokkaasti portaalta toiselle kulkien, niin, että lukijan on välillä pysähdyttävä ottamaan suuntaa.
Juuri (vuorotellen sateenkaaren väreihin ja vuorotellen mustavalkoiseksi maalatut, todelliseen taideteokseen pohjautuvat) portaat nousevatkin teoksessa myös kiinnostavaksi symboliksi suuntien ja tasojen moninaisuudelle. Egon mukana kulkiessa kuljetaan myös kiinnostavissa teemoissa, kuten ääriliikkeissä ja ihmisissä niiden takana, niiden liepeillä, niiltä piilossa, ihmisissä ikkunoiden takana ja kadulla. Heidän väliinsä jää monenlaista tilaa niin tarinassa kuin kerronnassakin. Erityisesti loppupuolella teosta kuljetaan myös Karjalassa ja kuvitelmissa Karjalasta, tehdään matkaa, mutta en ole varma, päästäänkö Egon mukana perille oikein minnekään, voidaanko päästä.
Hieno kirja!
Juuri (vuorotellen sateenkaaren väreihin ja vuorotellen mustavalkoiseksi maalatut, todelliseen taideteokseen pohjautuvat) portaat nousevatkin teoksessa myös kiinnostavaksi symboliksi suuntien ja tasojen moninaisuudelle. Egon mukana kulkiessa kuljetaan myös kiinnostavissa teemoissa, kuten ääriliikkeissä ja ihmisissä niiden takana, niiden liepeillä, niiltä piilossa, ihmisissä ikkunoiden takana ja kadulla. Heidän väliinsä jää monenlaista tilaa niin tarinassa kuin kerronnassakin. Erityisesti loppupuolella teosta kuljetaan myös Karjalassa ja kuvitelmissa Karjalasta, tehdään matkaa, mutta en ole varma, päästäänkö Egon mukana perille oikein minnekään, voidaanko päästä.
Hieno kirja!
June 5, 2024
Pikkuisen alle kolme tähteä. Alla lyhyet perustelut.
Rakastan Hannan Weseliuksen teoksia siis niitä kahta jo lukemaani Weseliusta, Nanettea ja Almaa mutta en vaan saanut tästä Sateenkaariportaista samaa tunnetta.
Ja vaikka rakastan myös fragmentaarisuutta ja pidän särmikkäist, ärsyttävistäkin päähenkilöistä, niin tässä teoksessa oli makuuni liikaa jokasuuntaan sinkoilua, sellaista ajatuksenvirtaa, jota olisi tehnyt mieli pikkuisen suitsia. Ja päähenkilö. Hän oli ärsyttävä misogynisti, jonka jaaritteluja oli rasittava lukea olkoonkin, että hän oli hyvä oman ihmistyyppinsä edustaja.
Rakastan Hannan Weseliuksen teoksia siis niitä kahta jo lukemaani Weseliusta, Nanettea ja Almaa mutta en vaan saanut tästä Sateenkaariportaista samaa tunnetta.
Ja vaikka rakastan myös fragmentaarisuutta ja pidän särmikkäist, ärsyttävistäkin päähenkilöistä, niin tässä teoksessa oli makuuni liikaa jokasuuntaan sinkoilua, sellaista ajatuksenvirtaa, jota olisi tehnyt mieli pikkuisen suitsia. Ja päähenkilö. Hän oli ärsyttävä misogynisti, jonka jaaritteluja oli rasittava lukea olkoonkin, että hän oli hyvä oman ihmistyyppinsä edustaja.
October 21, 2021
Pidän tosi paljon Weseliuksen kirjoitustyylistä! Tympeänä yhteiskuntatieteilijänä löysin tästä kyllä paljon samastumiskohtia ja varsinkin päähenkilön konffaesitys Budapestissä oli kyllä todella realistinen. Alkoholismi tässä tuntui aika rasittavalta, mutta se on aihe josta olen lukenut tosi paljon ja johon harvoin tuntuu löytyvän mitään uutta näkökulmaa.
January 16, 2021
Rakastuin Weseliuksen kielenkäyttöön. Egon ei ollut päähenkilönä lempparini, mutta toi tarinaan mielenkiintoisen perspektiivin. Monta kiinnostavaa ajatusta elämästä, kuolemasta ja portaista, jotka joku maalaa aina uudelleen peittääkseen sateenkaarevan taideteoksen, jolla ei missään nimessä ole mitään tekemistä pride-liikkeen kanssa.
January 22, 2021
Weseliuksen Sateenkaariportaat on vähän vaikea tapaus. Mikä tämä kirja oikein on? Tietokirja siitä sun tästä maailmanfragmentista. Vai kuvaus holtittomasti ajelehtivasta Egonista? Kirjassa ei ole juonta, on vain Egonin tapahtumia ajan virrassa. Siinä virrassa Egon, yliopistomies, kelluu tahdottomana ja ahkerasti ryypiskelevänä.
Weselius tekee hetkittäin hyviä - pääosin alakuloisia – havaintoja arjestamme, kohdittain vähän Hotakaisen tapaan katsoen ja kirjaten. Mutta mihin tarvitsemme kaunokirjassa(?) erilaisia tietopaketteja, jotka on vielä ihan turhaan lähdeviitoitettu. Kirja ei ime kerronnallaan ja kun siinä ei ole juonta, se ei vedä mukaansa.
Tähtiä annan siitä, että hyvinhän Weselius kirjoittaa, mitä kirjoittaa. Ja arvostusta nostaa se, että kuntosali-intoilijana tunnettu kirjailija löytää paljon äänensävyjä viinipullon korkkien avaamisesta. Egon availee niitä joka päivä, kunnes innostuu Venäjän matkallaan juopotteleman kirkkaita viinojakin.
Saattaahan tuollaisia Egoneja olla, mutta vähän kirjallisen tylsältä ja epätodennäköiseltä tyypiltä hän minusta vaikuttaa.
Kun Weselius on Jari Järvelän tapaan valokuvaihmisiä löytyy kirjasta kuuluisa kuvaaja Robert Capa. Melkoinen yhteensattuma, että samana vuonna kahdessa suomalaisessa kirjassa tutkaillaan Capaa (Järvelän Klik)!!
Weselius tekee hetkittäin hyviä - pääosin alakuloisia – havaintoja arjestamme, kohdittain vähän Hotakaisen tapaan katsoen ja kirjaten. Mutta mihin tarvitsemme kaunokirjassa(?) erilaisia tietopaketteja, jotka on vielä ihan turhaan lähdeviitoitettu. Kirja ei ime kerronnallaan ja kun siinä ei ole juonta, se ei vedä mukaansa.
Tähtiä annan siitä, että hyvinhän Weselius kirjoittaa, mitä kirjoittaa. Ja arvostusta nostaa se, että kuntosali-intoilijana tunnettu kirjailija löytää paljon äänensävyjä viinipullon korkkien avaamisesta. Egon availee niitä joka päivä, kunnes innostuu Venäjän matkallaan juopotteleman kirkkaita viinojakin.
Saattaahan tuollaisia Egoneja olla, mutta vähän kirjallisen tylsältä ja epätodennäköiseltä tyypiltä hän minusta vaikuttaa.
Kun Weselius on Jari Järvelän tapaan valokuvaihmisiä löytyy kirjasta kuuluisa kuvaaja Robert Capa. Melkoinen yhteensattuma, että samana vuonna kahdessa suomalaisessa kirjassa tutkaillaan Capaa (Järvelän Klik)!!
Read
February 20, 2021On kirjoja, joita vetävät henkilöhahmot ja kirjoja, joiden vetohommista vastaa juoni tai tarina. Sitten on niitä, kuten Hanna Weseliuksen Sateenkaariportaat, joiden leiskuvana juhtana toimii kieli, joka värisee kuin kymmenen päällekkäistä lammen pintaa.
Sateenkaariportaiden mottona on Metro-tyttöjen 1950-luvulla tunnetuksi tekemä Egon-tango. Sen lyriikoita ja teoksen päähenkilön Egonin välisiä peilipintoja voi jokainen sovitella yhteen parhaaksi katsomallaan tavalla.
Egon on töissä yliopistolla ja hänen elämänsä on aika tylsää. Hän on niitä, joita kadulla kulkiessa ei tule panneeksi merkille. Hän käy tunnollisesti kylässä Vuosaaressa asuvan vanhan äitinsä luona ja poikakin hänellä on. Elämä virtaa, Egon ei. Alkoholijuomat sen sijaan virtaavat usein hänen kurkustaan alas.
”Siinä hän nyt itkee, sellainen hän on, Egon, humalainen bambi, hakatun satumetsän viimeinen asukas.”
Sateenkaariportaat on kirjoitettu kevyesti. Kuin hipaisemalla. Niin syntyy vakuuttavaa kuvaa miehestä, jonka elämässä ei ole erityisiä sankariaineksia. Weseliuksen katse on ajan ilmiöiden suhteen tarkka oli kyse sitten Malminkartanon portaista, vanhustenhoidosta, ensiapuosaston nimetyistä muovimukeista tai soihtukulkueista.
”Kulkueen molemmin puolin seisovat poliisit kuin hyväntahtoiset puut ja turvaavat marssijoiden rauhaa ja vapautta.”
Teoksen lopussa Egon vähän hurjistuu. Se suotakoon hänelle.
Sateenkaariportaiden mottona on Metro-tyttöjen 1950-luvulla tunnetuksi tekemä Egon-tango. Sen lyriikoita ja teoksen päähenkilön Egonin välisiä peilipintoja voi jokainen sovitella yhteen parhaaksi katsomallaan tavalla.
Egon on töissä yliopistolla ja hänen elämänsä on aika tylsää. Hän on niitä, joita kadulla kulkiessa ei tule panneeksi merkille. Hän käy tunnollisesti kylässä Vuosaaressa asuvan vanhan äitinsä luona ja poikakin hänellä on. Elämä virtaa, Egon ei. Alkoholijuomat sen sijaan virtaavat usein hänen kurkustaan alas.
”Siinä hän nyt itkee, sellainen hän on, Egon, humalainen bambi, hakatun satumetsän viimeinen asukas.”
Sateenkaariportaat on kirjoitettu kevyesti. Kuin hipaisemalla. Niin syntyy vakuuttavaa kuvaa miehestä, jonka elämässä ei ole erityisiä sankariaineksia. Weseliuksen katse on ajan ilmiöiden suhteen tarkka oli kyse sitten Malminkartanon portaista, vanhustenhoidosta, ensiapuosaston nimetyistä muovimukeista tai soihtukulkueista.
”Kulkueen molemmin puolin seisovat poliisit kuin hyväntahtoiset puut ja turvaavat marssijoiden rauhaa ja vapautta.”
Teoksen lopussa Egon vähän hurjistuu. Se suotakoon hänelle.
June 23, 2024
Sateenkaariportaat is an interesting mix of formal and informal language, sort of third person omniscient narrator who sometimes lends its voice to Egon, sometimes to his mother, sometimes to inanimate things like wind or buildings. Weselius changes the narrative further via dropping in bits and pieces of interviews, Wikipedia articles, instagram posts, and research notes. I’ve lived in the capital area for the past 16 years and there were so many nonsensical info bits and odd tangents that seemed to run away from her, only to be yanked back into the narrative. Fascinating!
Egon is the only child of a Carelian refugee, a divorced (? I assume, it never becomes clear) and disillusioned man, and an alcoholic even though he tries to deny it (as alcoholics do). He teaches, he goes to concerts, he drinks until he blacks out, and tries to find out who the fuck he is and where and why. He’s somehow ended up in a reluctant friends-with-benefits relationship with his colleague, has dissociative moments at work, and hates to visit his mother but does it anyway. The main thing that shines through it all is that he’s unbearably bitter and jealous of the people around him even though he tries to rationalize it to himself (as alcoholics tend to do).
Look.
Had I known this book was a story of an alcoholic, I wouldn't have bought it. I spent 11 years with one and am all too familiar with the woe-is-me narrative alcoholics like to spin. As the story progressed, more and more of Egon's reasoning and behavior reminded me of my ex, the way he blamed his setbacks and difficulties on other people and kept buying booze instead of, you know, admitting he doesn't just "have a problem" but he's an addict. Luckily, the omniscient narrator was quite ruthless and called him out on his bullshit so that was at least something.
But when I take a step back from my own experiences, the story expands. Sateenkaariportaat might tell about Egon but it's actually the story of his mother who was wrenched from her roots when she had to run from war and who turned to alcohol to cope. It's about Egon who doesn't know what to do with himself and who is yearning for something he can't reach and blames his feelings of inadequacy on others. It's about Egon's son who follows in his footsteps, drinks too much, and wears black hoodies that remind Egon of the neo-nazis he's seen in the news.
Looking back at the summary and the line the website uses to sell this book, the only thing that was glaringly clear was misogyny: Egon hates his mother, resents his ex, and sneers down on each woman he sees. I'm not sure what the tight male roles here are supposed to be unless it's meant to emphasize the stereotypical Finnish man who uses alcohol to cope instead of talking things out. Changing colors and disappearing honor sound a bit fake, considering the change in colors is about the painting and re-painting of the wooden stairs of this one artificial hill in Northern Helsinki. (You know, the titular rainbow stairs that were painted over in black and white because some people diDnT LikE tHat tHey WErE iN PriDe cOloRs or something. Other than that...hmmm no? The rise of the radical right wing movement was on the background as something that happened, not something Egon consciously sacrificed that much thought into. The publishing company claims this to be a "multi-layered, wise novel" but... I digress.
Ah, yeah. I would've appreciated some AO3 tags on this one (alcoholism, self-destructing behavior, misogyny, strained family relations, playing a victim, unhealthy coping mechanisms, multigenerational trauma, major character death, POV 3rd person omniscient, non-linear narrative, open/ambiguous ending). Then again, I wouldn't have read it then.
So, was there something I enjoyed? Yes: the style. I didn't like the content but I enjoyed Weselius' style and the way she played with language.
Egon is the only child of a Carelian refugee, a divorced (? I assume, it never becomes clear) and disillusioned man, and an alcoholic even though he tries to deny it (as alcoholics do). He teaches, he goes to concerts, he drinks until he blacks out, and tries to find out who the fuck he is and where and why. He’s somehow ended up in a reluctant friends-with-benefits relationship with his colleague, has dissociative moments at work, and hates to visit his mother but does it anyway. The main thing that shines through it all is that he’s unbearably bitter and jealous of the people around him even though he tries to rationalize it to himself (as alcoholics tend to do).
Look.
Had I known this book was a story of an alcoholic, I wouldn't have bought it. I spent 11 years with one and am all too familiar with the woe-is-me narrative alcoholics like to spin. As the story progressed, more and more of Egon's reasoning and behavior reminded me of my ex, the way he blamed his setbacks and difficulties on other people and kept buying booze instead of, you know, admitting he doesn't just "have a problem" but he's an addict. Luckily, the omniscient narrator was quite ruthless and called him out on his bullshit so that was at least something.
But when I take a step back from my own experiences, the story expands. Sateenkaariportaat might tell about Egon but it's actually the story of his mother who was wrenched from her roots when she had to run from war and who turned to alcohol to cope. It's about Egon who doesn't know what to do with himself and who is yearning for something he can't reach and blames his feelings of inadequacy on others. It's about Egon's son who follows in his footsteps, drinks too much, and wears black hoodies that remind Egon of the neo-nazis he's seen in the news.
Looking back at the summary and the line the website uses to sell this book, the only thing that was glaringly clear was misogyny: Egon hates his mother, resents his ex, and sneers down on each woman he sees. I'm not sure what the tight male roles here are supposed to be unless it's meant to emphasize the stereotypical Finnish man who uses alcohol to cope instead of talking things out. Changing colors and disappearing honor sound a bit fake, considering the change in colors is about the painting and re-painting of the wooden stairs of this one artificial hill in Northern Helsinki. (You know, the titular rainbow stairs that were painted over in black and white because some people diDnT LikE tHat tHey WErE iN PriDe cOloRs or something. Other than that...hmmm no? The rise of the radical right wing movement was on the background as something that happened, not something Egon consciously sacrificed that much thought into. The publishing company claims this to be a "multi-layered, wise novel" but... I digress.
Ah, yeah. I would've appreciated some AO3 tags on this one (alcoholism, self-destructing behavior, misogyny, strained family relations, playing a victim, unhealthy coping mechanisms, multigenerational trauma, major character death, POV 3rd person omniscient, non-linear narrative, open/ambiguous ending). Then again, I wouldn't have read it then.
So, was there something I enjoyed? Yes: the style. I didn't like the content but I enjoyed Weselius' style and the way she played with language.
Read
August 2, 2021Alkoholisoituneen yliopistonopettajan Egonin vuosi, jonka aikana hän vierailee kuolevan äitinsä luona Vuosaaressa, ohjaa tai ainakin jotenkin rekisteröi opinnäytteen Malminkartanon kukkulan laelle nousevien portaista ja taideprojektista, jossa portaat ensin maalataan sateenkaaren väreihin, sitten joku tärvää ne mustavalkoisiksi kunnes ne kai unohdetaan. Egon on tosi ikävä ihminen. Lopussa hän tekee poikansa kanssa retken Sortavalaan ja Valamoon, tuo reissulta koiranpennun, mutta lähinnä on kännissä. Jalkakin on kipeä. Vaikka viitataan Vanhoihin mestareihin, Egonista ei paljastu koskaan mitään rakkautta ketään kohtaan kuten Bernhardin aluksi niin antipaattisesta Regeristä. Kuulin radiosta myös Luomiskertomus-ohjelman, jossa Weselius kertoo, että teoksen kantavana teemana on dikotomiat: nainen, mies, mustavalkoinen, värit, raja Venäjän ja Suomen välillä jne. Egonin naisvihan kautta Weselius kertoo tutkineensa naisvihaa. Weseliuksen hieno oivallus on, että hänen ikäisensä, 70-luvulla syntynyt nainen on kasvatettu naisvihaan - kuten myös 60-luvulla, puhumattakaan aikaisemmilla luvuilla syntyneistä naisista - ja niinpä Egon ällöttelee keski-ikäisten naisten olemusta, kauloja, meikkejä, vartalon puutteita ja intoa bondata yksin elävän Egonin kanssa.
February 26, 2022
Hienosti kirjoitettu, sivistynyt ja älykäs romaani.
Jostain syystä toivoin, että kirjan päähenkilö ja pääasiallinen minäkertoja olisi ollut päähenkilön ja pääasiallisen minäkertojan äiti, Vuosaaressa asuva karjalainen evakkomummo. Mutta ei, päähenkilö ja pääasiallinen minäkertoja on Egon, alkoholisoitunut ja kaikilla tavoilla harhaileva yliopisto-opettaja. Kirjassa tulee kyllä esiin, miksi hänet on valittu. Hahmo on uskottava ajoittaisessa ylimielisyydessään ja ärsyttävyydessäänkin.
Monesti yhteiskunnallisesti kantaa ottavat kirjat vanhenevat nopeasti, kun niiden kuvaamien ajankohtaisten tapahtumien ympärillä tapahtuu muutoksia. Weselius on rakentanut kannanottonsa ajankohtaisten tapahtumien varaan, mutta kuitenkin ajattomasti. Taidokasta.
Kirja on hyvin helsinkiläinen, vaikka sen aikana käydään myös Unkarissa ja Laatokan Karjalassa. Useampi luku alkaa jonkun Helsingin kadunnimen taustoittamisella. Tietoa ja taustoja teoksessa riittää, kuinkas muutenkaan, kun minäkertoja on sivistynyt mies. On jopa lähdeviitteitä.
Jostain syystä toivoin, että kirjan päähenkilö ja pääasiallinen minäkertoja olisi ollut päähenkilön ja pääasiallisen minäkertojan äiti, Vuosaaressa asuva karjalainen evakkomummo. Mutta ei, päähenkilö ja pääasiallinen minäkertoja on Egon, alkoholisoitunut ja kaikilla tavoilla harhaileva yliopisto-opettaja. Kirjassa tulee kyllä esiin, miksi hänet on valittu. Hahmo on uskottava ajoittaisessa ylimielisyydessään ja ärsyttävyydessäänkin.
Monesti yhteiskunnallisesti kantaa ottavat kirjat vanhenevat nopeasti, kun niiden kuvaamien ajankohtaisten tapahtumien ympärillä tapahtuu muutoksia. Weselius on rakentanut kannanottonsa ajankohtaisten tapahtumien varaan, mutta kuitenkin ajattomasti. Taidokasta.
Kirja on hyvin helsinkiläinen, vaikka sen aikana käydään myös Unkarissa ja Laatokan Karjalassa. Useampi luku alkaa jonkun Helsingin kadunnimen taustoittamisella. Tietoa ja taustoja teoksessa riittää, kuinkas muutenkaan, kun minäkertoja on sivistynyt mies. On jopa lähdeviitteitä.
August 9, 2021
Harvoin tulee luettua näin läpeensä alkoholisoituneen ihmisen mielenmaisemista. Huolimatta korkeista promilleista veressään Egon onnistuu miten kuten hoitamaan työnsä yliopistolla. Illat hän viettää baareissa väistellen naisten lähestymisyrityksiä. Toisinaan hän istuu vanhan äitinsä luona, ja välillä kuvissa vilahtaa aikuinen poika, joka vaikuttaisi kulkevan tukevasti isänsä humalaisissa jalanjäljissä. Taustalla vilahtelee koomisen hyinen Helsinki ja Egonia huolestuttava äärinationalismin ruma naama. Tunnelma on eksynyt, hämmentynyt, vähän myös katkera ja vihainen. Minne tässä pitäisi olla menossa?
Vaikka Sateenkaariportaat olivat sinänsä helppoa ja ajoittain letkeääkin luettavaa, olo jäi vähän hiukan hataraksi. En aivan saanut kiinni kirjan sanomasta. Ehkä tämä tarvitsisi tuekseen hiukan keskustelua..
Vaikka Sateenkaariportaat olivat sinänsä helppoa ja ajoittain letkeääkin luettavaa, olo jäi vähän hiukan hataraksi. En aivan saanut kiinni kirjan sanomasta. Ehkä tämä tarvitsisi tuekseen hiukan keskustelua..
April 20, 2021
Sateenkaariportaat kuvaa olevansa kirja mm. naisvihasta, miehen rooleista ja värien katoamisesta. Halusin lukea tän, koska tätä on hypetetty aika paljon (kirjastossa tähän on tällä hetkellä 940 varausta). Halusin myös lukea toisen Weseliuksen kirjan, koska Almasta en pitänyt. Tän kohdalla kävi kuitenki ihan niinku Almassaki kävi: en löydä kirjasta niitä teemoja mitä siinä sanotaan olevan. Ääriliikkeiden nousu oli tässä mielestäni silmiinpistävin teema, mutta en tiedä voiko sitäkään määritellä keskeiseksi. Lisäks tän päähenkilö Egon on mun mielestä ärsyttävä. Toisin sanoen ei lähteny yhtään ja huokasin helpotuksesta, kun tää vihdoin loppu.
April 21, 2021
Egonin elämä oli ankeata, mutta Weseliuksen teksti on täyteläistä, oivaltavaa ja hauskaakin. Pidin siitä, että kappaleet olivat lyhyitä ja paikoin tarinaa kerrottiin sekä äidin että Egonin näkövinkkelistä. Kirjassa oli monenlaista faktatietoa, mistä minua eniten kiinnostivat vanhenemiseen liittyvät asiat. Vanhenevan ihmisen kasvojen muutokset tulivat selväksi kirjaa lukiessa; käytännössä olen niitä katsellut iäkkään ystäväni vanhenemista seuratessani. "Ei hapsuja suuhun!"
February 23, 2022
Tämän lukemisessa kesti kauan. Varasin kirjastosta, koska tätä kai suositeltiin jossain jostain syystä, jota en ole merkinnyt ylös. Päähenkilö kerrassaan vastenmielinen, ja kun siihen eli alkoholiin ei ole mitään kokemustarttumispintaa, tuntui kuin olisin ollut kesäkuumalla kaupan haisevassa pullohuoneessa. Tekstin kaunokirjallisia ansioita en pysty arvioimaan, eteneminen tökki niin paljon. Annan kaksi tähteä, koska luin kuitenkin loppuun.
February 14, 2021
I enjoyed Hanna Weselius debut novel Alma! very much but this didn't have the same effect for me. It had great writing and great moments, but the main character and all the events very uninteresting for me and I didn't understand the structure at all. This is still a good book, but just not for me. But I will definitely read her next novel.
February 28, 2021
Tämä oli aivan mahtava! En välttämättä kaikkea ymmärtänyt mutta ei välttämättä tarvitsekaan ymmärtää. Moniuloitteinen, ajatuksia herättävä ja vastenmielisestä päähenkilöstään huolimatta vastustamaton. Sitäpaitsi yllättäviä yhtymäkohtia omaan elämääni.
September 25, 2021
Mukaansatempaava tyyli ja iljettäväksikin kuvailtava päähenkilö oli virkistävän erilaista, ja kirja etenikin vauhdilla. Lopulta en aivan päässyt sisälle siihen, mitä kirja halusi sanoa, ja se jäi harmittamaan.
January 30, 2022
En tiedä. Tässä oli hyvää: eksyneen, vihaisen, surullisen alkoholistin kuvaus. Mutta sitten se oli yhdistetty vähän sanomalehdistä leikatulta maistuvaan ajankuvaan, joka tuntui päälleliimatulta. Ehkä jos tämän lukee kymmenen tai viidenkymmenen vuoden päästä niin fiilis on eri?
Read
July 31, 2022Pidin tästä kovin. Sivuhuomio: en suosittele lukemaan krapulassa tai muuten huonovointisena, itse luin suuren osan teoksesta migreenipahoinvointisena ja kärsin hieman. Lisäsi kyllä niin kutsuttua immersiota.
January 16, 2021
En nyt ehkä vain tajunnut kirjan pointtia, mutta omaan korvaan kuulosti merkityksettömältä jorinalta ja anekdoottiröyhtäykseltä.
February 15, 2021
Höh. Hyvin kirjoitettu kirja, mutta minulle jostain syystä harvinaisen uuvuttava lukukokemus.
March 20, 2021
Osa 1: ovela, oivaltava, raikas ja mielenkiintoinen, hauskakin.
Osa 2: jaaritteleva, pitkäveteinen, iljettäväkin.
Osa 2: jaaritteleva, pitkäveteinen, iljettäväkin.
April 9, 2021
Luin noin puoliväliin, sitten silmäilin loppuluvut. Kirjoitustyylissä oli jotain tosi viehättävää, mutta jotenkin kirjan tapahtumat eivät herättäneet minussa oikein mitään.
May 18, 2021
Kaunis, haikea, outo. En ihan ymmärtänyt kaikkea mutta pidin tyylistä ja kielestä.
Hienosti kirjoitettu vanhenevasta, hieman katkeroituneesta miehestä.
Hienosti kirjoitettu vanhenevasta, hieman katkeroituneesta miehestä.
May 29, 2023
Nätisti kirjoitettu Helsingin maantiedon lyhyt oppimäärä. Juoni? Ei ole.
August 21, 2025
Pidän tosi paljon Weseliuksen tyylistä kirjoittaa. Kommentit maailmasta ovat osuvia ja tietoiskut kiinnostavia ja tarinaan hyvin sopivia. Pidän juonettomuudesta ja tunnelmista.
Displaying 1 - 30 of 31 reviews