Intohimoinen saksalainen tiedemies Georg Steller purjehti 1740-luvulla Alaskaan legendaarisen Vitus Beringin retkikunnan jäsenenä. Matkalla hän löysi lukuisia uusia eläin- ja kasvilajeja, muun muassa stellerinmerilehmän, jota kukaan muu tutkija ei koskaan nähnyt: laji kuoli sukupuuttoon vain 27 vuotta myöhemmin. Yksi luuranko on säilynyt meillä Suomessa, Helsingin Luonnontieteellisessä museossa.
Bering ja Steller haaksirikkoutuivat Beringin saarelle, jonne Bering kuoli, kuten moni muukin miehistön jäsen. Steller selvisi hengissä suuresta seikkailustaan ja ehti tutkia vielä Kamtšatkaa ja Siperiaa, kunnes menehtyi kotimatkalla Venäjällä vain 37-vuotiaana.
Mies ja merilehmä -kirja kertoo Stellerin huikean tarinan, mutta samalla siinä pohditaan myös entisajan luonnontutkijoiden maailmaa ja maailmankuvaa. Millainen oli heidän suhteensa luontoon, vallanpitäjiin tai uskontoon – ja miten se on aikojen saatossa muuttunut?
Hieno kuvaus 1700-luvun löytöretkeilystä; ei voi kuin hämmästellä ihmisen vimmaa tutkia elinympäristöään, hinnasta viis. Olosuhteet ovat olleet todella ankarat, mutta niin vain on tutkittu ja kartoitettu äärimmäisiä seutuja. Steller on mielenkiintoinen hahmo, jossa on aivan tarpeeksi rosoa ja ristiriitaa, jotta miehestä saa kiinnostavan elämäkerran.
Kirjalla on myös painavaa sanottavaa ilmastonmuutoksesta ja eläinten sukupuutoista. Koivisto nostaa esiin tärkeän harhan: ihmisillä ei ole käsitystä, miten runsaasti eläimiä on aikaisemmin ollut, joten nykyiset todella pienet määrät eivät tunnu niin pieniltä miltä niiden pitäisi tuntua. Kukaan ei vain voi muistaa, miten suuria määriä eläimiä on ennen ollut.
Esimerkiksi Suomen metsokannoista on kadonnut 1960-luvulta 1990-luvulle arvioiden mukaan jopa yli 75 prosenttia ja määrä on sen jälkeenkin vain vähentynyt. Silti puhutaan hyvistä ja huonoista metsäkanavuosista ja kantojen vaihtelusta ja metsästysaikoja vain pidennetään – vaikka lintukannat ovat romahtaneet. Romahdus vain etenee ihmismuistin mittarilla niin hitaasti, että sitä on helppo pitää normaalitilana.
Siksi onkin hyvä, että joku muistelee menneitä ja perehtyy vaikkapa näihin 1700-luvun kuvauksiin lohijoista, joihin ei voinut harppuunaa iskeä osumatta kalaan, vuonoihin täynnä valaita, Pohjois-Suomea, jossa ihmiset saivat päivittäisen elantonsa metsäkanalinnuista talvisaikaan.
Aivan upea kirja 1700-luvun luonnontutkimuksesta ja tutkimusmatkailusta, jotka olivat enemmän kuin täynnä vaarallisia tilanteita. Aura Koivisto on perehtynyt Stellerin elämään ja tutkimuksiin perinpohjaisesti ja rakkaus aiheeseen näkyy tekstissä. Tässä on esimerkki täydellisestä tietokirjasta.
Aiheena 1700-luvun luonnontutkijan kiehtova matka ja ällistyttävä seikkailu Venäjän kaukaisimmissa kolkissa on voittamattomattoman mielenkiintoinen. Steller vaelsi pitkin ja poikin Kamtsatkan niemimaata ja haaksirikkoutui vuodeksi Beriginsaarelle. Hän tutki väsymättä eläimiä, kasveja ja paikallisia alkuperäiskansoja ja vihastutti venäläiset byrokraatit kerta toisensa jälkeen.
Harmillista kyllä, tämä selonteko Stellerin elämästä on kerrottu sietämättömän asenteellisella, saarnaavalla ja anakronistisella otteella. Viiden tähden aiheesta kolmen tähden kirjaksi. Menevästi kirjoitettu kirja on kuitenkin mukavaa ja joutuisaa luettavaa.
Mielenkiintoinen, kiehtova aihe ja vetävästi kirjoitettu tarina. Kirjan rakenne rönsyili ja olisi mielestäni kaivannut terävöittämistä, erityisesti alkupuolella jossa käytiin ensin pintapuolisesti läpi tutkimusmatka ja sen jälkeen syvennyttiin siihen. Muutamia tyylillisiä ratkaisuja myös mietin, oliko kertojan oma ääni tarpeen tuoda ollenkaan esiin muutamissa kohdissa? Se tuntuu olevan tämän hetken suomalaisissa tietokirjoissa suosittu ratkaisu. Toisaalta kirjan sanoma oli tärkeä, 1700-luvun tutkimusmatkojen ja sukupuuttoon johtaneiden toimien peilaaminen nykyhetkeen.
Loistava elämäkerta 1700-luvulla eläneestä luonnontutkija Georg Stelleristä. Kirjaa lukee kuin suurta seikkailutarinaa jollaisia Stellerin Siperian ja Alaskan tutkimusretket olivat. Samalla se on upea mutta myös surulliseksi tekevä kuvaus länsimaisten ihmisten ja alkuperäiskansojen luontosuhteesta ja luonnon haavoittuvuudesta.
No nyt! Tässä yhdistyi monia ainesosia, joista pidän valtavasti: historiallista elämäkertaa, luonnonhistoriaa ja -tiedettä, seikkailuja ja selviytymistaistelua, satumaisia kuvauksia (vielä) turmelemattomasta luonnosta Kamtšatkassa ja sen ympäristössä. Kirjan loppuluvut saavat mietteliääksi. Edistyksen historia on silmittömän luonnontuhonnan ja kolonialistisen riiston historiaa, joka jatkuu yhä edelleen.
Mies ja merilehmä on paitsi sisällöltään vaikuttava, myös hurjan taitavasti kirjoitettu. Lukija ei voi olla huomaamatta, että Aura Koivisto kertoo aiheesta, jonka todella tuntee. Tällaisia kirjoja lukisin mieluusti paljon enemmänkin!
Tätä ei pidä verrata Elollisiin. Merilehmän olisi oikeastaan voinut jättää tämän kirjan nimestä poiskin, sillä Georg Stellerin elämäkerran lisäksi tämä kirja on läpileikkaus ihmisen ja luonnon suhteesta 1700-luvulta kohti tätä päivää. Merilehmä on vain yksi monista epäonnisista, joskin toki kuuluisimmista, ihmisen lyhytnäköisyyden uhreista.
En ole juurikaan lukenut tutkimusmatkailusta kertovia kirjoja (Bea Uusman kirjaa lukuunottamatta), mutta selvästi tämä genre puhuttelee kovasti.
Mielenkiintoinen kuvaus Stellerin seikkailuista ja oivalluksistakin - tuntuu hurjalta kuvitella, miten uskaliaasti aikalaiset lähtivät kohti tuntematonta ja kuinka heppoisin tiedoin!
Suosittelen kirjaa lämpimästi, jos tutkimusmatkailu kiinnostaa. Steller vaikutti henkilönä erittäin sinnikkäältä ja asioihin paneutuvalta tiedemieheltä, joka vaaransi itsensä voidakseen oppia maailmasta lisää. Hieno teos, joka jätti myös surulliseksi miettiessä lajikatoa.
Kiinnostava ja todella kattava teos Georg Stellerin elämästä ja tutkimuksista! Viidestä tähdestä vähennän koska eläimiin kohdistuvaa ällöttävää väkivallankuvausta en oikein sietänyt kuunnella, olkoonkin että aika oli eri jne. En kaivannut näin graafista kuvausta. Arvio olkoon jotakin kolmen ja neljän tähden väliltä.
Kiehtovaa luonnontieteen historiaa ja tutkimusmatkailua haasteineen! Toimi hyvin äänikirjana ja sai kaipaamaan lisää hedelmiä - keripukki kävi melkein päälle.
Kuvaus ihmisen sitkeydestä tunkeutua läpitunkeutumattomille alueille: tutkimusmatkailun vaikeus ja vaarallisuus 1700-luvulla tulee hyvin esille kirjan yksityiskohtaisesta kerronnasta. Lähdin miettimään, olisiko tämä toiminut paremmin jopa kertomuskirjallisuutena? Toisaalta Koiviston tarkat ja tärkeät huomiot eläinten sukupuutosta ja historian menettämisestä ovat olennainen osa kirjaa.
Erittäin vaikeita ja tarkkojan kuvauksia entisaikoijen metsästyksestä ja eläinten kohtelusta, eli ei missään nimessä herkemmille. Nuo kertomukset kun ovat valitettava osa koko löytöretkeilyn historiaa.
En täysin allekirjoita Mies ja merilehmän kaikkia tyylillisiä ratkaisuja, mutta sisältönsä puolesta kirja on väkevää ja intensiivistä luettavaa. Etenkin Stellerin tutkimusmatkan eri vaiheiden ja tapahtumien kuvaus oli hetkittäin suorastaan hengästyttävää. Nykyihmisen on aivan mahdotonta käsittää, millaisia urakoita Siperian läpi matkustaminen ja pohjoisen Tyynenmeren purjehtiminen ovat 1700-luvulla olleet. Ja millaista on ollut luonto ja sen ylenpalttiset eläinpopulaatiot.
Mutta se on sanottava, että kevyttä luettavaa tämä ei ole. Mukana on lyhyitä, mutta tylyjä kuvauksia metsästystavoista ja pariin kertaan myös Stellerin tekemistä eläinkokeista. Eivätkä ihmiskohtalotkaan Venäjän imperiumin mielivallan alla olleet aina sieltä reiluimmasta päästä. Loppua kohti kirja poikkeaa aiheestaan laajemmaksi ihmiskunnan luontosuhteen ja eläinlajien sukupuuton tarkasteluksi. Vakavaa ja hyvin kirjoitettua, jäsenneltyä asiaa, mutta sitäkin tärkeämpää asiaa.
Kirjan nimestä todettakoon, että se on iskevä, muttei kovin osuva. Stelleristä ja merilehmästä on asiaa kovin vähän. Merilehmät olivat lopulta varsin pieni juonne hänen matkassaan ja elämäntyössään.
Mä tykkään tällaisista tarinoista! Steller oli luonnontutkija joka lähti mukaan Beringin Alaskan retkikuntaan 1740-luvulla. Valmisteluihin ja rakennusmateriaalin paikanpäälle raahaamiseen meni 10 vuotta, ja kun matkaan vihdoin päästiin ja maata löytyi, sai Steller olla kuusi tuntia maissa. Mahtoi vituttaa 😅
Mut ei tarina suinkaan tähän päättynyt. Kirja on tosi hyvin kirjoitettu ja kertakaikkiaan mielenkiintoinen. Pääni kokee jatkuvaa ristiriitaa siitä, että Steller aivan ilmiselvästi rakastaa eläimiä ja luontoa, mutta hutkii ja tappaa niitä tutkimuksen (ja hiukan toki myös selvitymisen) nimissä aivan silmittömästi, myös kiduttamalla. Löysipä hän uuden lajinkin joka otsikossa mainitaan, ja edesauttoi sen lähes samantien sukupuuttoon. Kirjassa on siten eläimiin kohdistuvaa julmuutta, jota kyllä aivan asiallisesti puretaan.
Vaikeudet, joita retkikunta koki, olivat päänpuistattavan epäinhimillisiä. Laivakin ajoi haaksirikkoon, niin piti ensin karulla saarella tehdä työkalut ja rakentaa uusi laiva vaikka kaikki puusepätkin oli kuolleet.
Olipa hieno kirja! Aura Koivisto ottaa luupin alle Stellerin ja Beringin tutkimusmatkan Venäjän itärannikolle 1700-luvulla sellaisella intohimolla, että heikompaa hirvittää. Koivisto antaa oman äänensä kuulua reilusti etenkin Stellerin luonnetta kuvatessaan ja tämän motiiveja arvellessaan. Myös luonnonsuojeluun liittyvät teemat ovat erittäin vahvasti osana kirjaa, ja oli kovin mielenkiintoista saada historiallista perspektiiviä pohjoisen luontoon ja ihmisen vaikutukseen siinä. Tiettyä yleisöä metsästyksen kritisointi muutamassa kohdassa saattaa ärsyttää, mutta vaikka olisitkin sellainen lukija, niin kannattaa antaa kirjalle mahdollisuus. Stellerin (ja Beringin) tarina haaksirikkoineen on niin huima, että yksinään sen takia kirja kannattaa lukea.
Mielenkiintoinen tietokirja tutkimusmatkailusta, arktisesta luonnosta ja intohimoisesta luonnontutkijasta. Georg Steller lähti 1700-luvulla Vitus Beringin mukana tutkimaan Venäjän ja Amerikan välistä merialuetta. Sen lisäksi se käsittelee luonnon monimuotoisuutta ja ihmisten aiheuttamaa tuhoa. Välillä aiheet olivat sen verran rankkoja, että oli pakko pitää taukoa kirjan kuuntelemisesta. Erityisesti eläimiin kohdistuva julmuus oli todella hirvittävää. Ehkä juuri sen vuoksi jokaisen olisi hyvä tutustua tähän kirjaan ja miettiä, miten menneisyyden tapahtumat ovat muovanneet meidän nykymaailmaa.
Tarkka ja lumoava ajankuva länsimaisen ihmisen ensimmäisestä matkasta tuohon neitseelliseen maailmaan, joiden eläinpopulaatiot sitten systemaattisesti hävitettiin seuraavien vuosikymmenien ja -satojen aikana. Valitettavasti kirja ei anna mahdollisuutta tuntea älyllistä ylivertaisuutta 1700-lukulaisiin nähden, koska nyt historia tunnetaan, kaikki tieto on saatavilla ja siitä huolimatta on edelleen vallalla sama reipas tuhoamisvimma.
Mielenkiintoinen ja kattava kurkistus Stellerin elämään. Alkuosa oli itse merimatka ja loppuosa oli enemmänkin merimatkan seurauksista. Suosittelen jos kiinnostaa luonnon monimuotoisuuden häviämisen historia.
Kuten kirjailija Aura Koivisto itse toteaa, Stellerin elämä oli niin uskomaton, että on hämmästyttävää ettei siitä ole tehty elokuvaa. Sikäli ei ole hämmästyttävää, että Stelleristä on kirjoitettu Suomessa nyt kaksi kirjaa, erityisesti kun Stellerin elämä kietoutuu mutkien kautta myös Suomeen - mutta hämmästyttävää on, että tällaisia kirjoja on odotettu näin kauan - ja sitten ne julkaistaan liki samaan aikaan.
Hienosti kirjoitettu, hieno teos, jota ei malta laskea käsistään. Erityisen vaikuttavaa on paneutuminen lähdekirjallisuuteen ja Stellerin maailmankuvan ja 1700-luvun ihmisten mentalieteettien syvällinen ymmärtäminen - ja se kaikki tuodaan lukijalle selkeänä ja soljuvana tekstinä.
Kirja ei päästä lukijaansa helpolla, se hieroo viestinsä perille asti: luonto ympärillämme on köyhtynyt 1700-luvulta niin, että jos matkustaisimme ajassa taaksepäin, emme tunnistaisi missä olemme. Lajien kirjo ja eläinten ja lintujen lukumäärä on ollut hengästyttävä, niiden tuhoutuminen ihmisen käsissä käsittämättömän rajua ja nopeaa.
Stellerin kautta kirja tarjoaa ikkunan myös toisenlaiseen olemiseen: vaatimattomampaan, luonnon kanssa sopusoinnussa elämiseen, mutta siinäkin piilee sudankuoppa: voimmeko kulkea ajassa taaksepäin - ja myös luonnonkansat, joiden olemme ehkä kuvitelleet eläneen harmoniassa luonnon kanssa, ovat aiheuttaneet ekologisia katastrofeja.
Kirja on myös kiehtova katsaus arktiseen luontoon ja sen ihmiseen hetkenä ennen suuria muutoksia - ja mielenkiintoinen koonti yhdestä historian merkityksellisestä löytöretkestä, sen syistä ja seurauksista.
Aihe oli mielenkiintoinen, mutta se myös toisinaan rönsyili sivuraiteille. Ehkä kirjan nimen perusteella odotin enemmän tarinaa itse merilehmästä, mutta se jäi lopulta hyvin vähäiseksi osuudeksi. Kirjailija tuo vahvasti esiin oman intohimonsa Stellerin elämäntarinaa kohtaan, koska aihetta on lähestytty hyvin monelta eri kantilta. Kenties juuri tästä syystä kirja oli kohdallani osin jotenkin tahmeaa luettavaa, kirja olisi vaatinut paljon enemmän keskittymistä kuin johon minulla oli kykyä. Stellerin elämäkerran ohella kirja kuitenkin herättelee ajatuksia luonnon monimuotoisuuden puolesta puhuen.
Hieno kirja luonnontieteen historiasta ja tärkeä puheenvuoro luonnonsuojelun puolesta. Perusteellisesti taustoitetun tarinan rinnalla jotkin pohdinnat suomalaisen luonnon uhkista jäävät kevyiksi heitoiksi. Siksi vain neljä tähteä.
Kirja kuvaa Stellerin tutkimusmatkaa ja merilehmä jää paljolti sivuosaan. Kiehtova selostus silti, mutta paremmalla jäsentelyllä olisi tarinaan saatu vielä enemmän imua. Nyt alkupuoli on aika pitkäveteinen ja poukkoileva, ja eri aikamuodoissa hyppely sekavaa. Kirjailija myös ylikäyttää kolmoispisteitä ja huutomerkkejä, mikä asiatekstissä antaa turhan lapsellisen vaikutelman. Menköön silti neljä tähteä.
Hieno kirja, lähes dekkari. Lähteisiin perustuva tarina 1700- luvun puolivälin tutkimusmatkoista halki Venäjän etsimään maareittiä Alaskaan. Kapteeni Beringin alus haaksirikkoutui ja miehistö joutui viettämään talven asumattomalla saarella. Steller teki havaintoja sekä eläimistä että kasveista. Rantavesissä majaillut valtava merilehmä oli talvikauden ruokaa. Kun miehistö sai tehtyä haaksirikkoutuneesta aluksesta miten kuten merikelpoisen aluksen ja pääsivät mantereelle, se sinetöi samalla merilehmien kohtalon. Alle kolmessakymmenessä vuodessa tuo jättinisäkäs oli metsästetty sukupuuttoon. Kirjan loppuosassa pohditaan ihmisen oikeutusta hyödyntää kaikkea luonnossa olevaa.
This entire review has been hidden because of spoilers.
Erinomainen, suorastaan jännittävä esitys epäonnisesta tutkimusmatkasta. Erityisen mielenkiintoisena koin Koiviston omat, monipuolisiin lähteisiin nojaavat arviot ja kuvailut esimerkiksi Stellerin ja Beringin luonteista, taustoista ja motiiveista. 1700-luvun venäläinen ajatusmaailma ja poliittiset intressit olivat kiinnostavaa luettavaa, samoin ajan luonnontutkijoiden työskentelytavat.
Melkein annoin neljä tähteä, koska pari kertaa kirjan puolivälin paikkeilla ärsytti esimerkiksi nykypäivän metsästäjien arvostelu. Ehkä siihen onkin aihetta, mutta nämä nykypäivän käytänteiden ja luonnon monimuotoisuuden tuhoamiseen liittyvät kuvailut ja moralisoinnit kirjailija olisi voinut jättää kokonaan kirjan loppuosaan, jossa ne olivat ihan paikallaan ja muodostivat kirjan kokonaisuuden kannalta eheän paketin. Päädyin viiteen tähteen, koska kirjassa se ollut yhtään lausetta tyyliin "se oli oman aikansa some", joka tuntuu tulevan vastaan nykyään joka toisessa kirjassa.
Kirja jää ehdottomasti mieleen, ja tekisikin mieli lukea vastaavista aiheista enemmän.