Kasvatustiede on moninaisten tiedekäsitysten ja tieteen hyödyllisyyden vaatimusten ristitulessa. Toisaalta yliopistossa välitetty tieto esitetään keskeiseksi perustaksi asiantuntijatyölle, toisaalta teorian ja käytännön välinen kuilu näyttää olevan kasvatustieteellisen keskustelun pysyvä ongelma. Historialliset kerrostumat luovat jännitteitä niin tutkijan, koulutuksen virkamiehen kuin opettajankin työhön.
Kasvatusteoria antiikista nykypäivään esittelee ajalliset kerrostumat nykymuotoisen kasvatusteorian taustalla ja osoittaa, millä tavalla menneisyyden käsitykset ihmisestä, kasvatuksesta ja yhteiskunnasta muovaavat käytäntöjä edelleen. Kytköksiin liittyy usein myös poliittisia ja aatteellisia aineksia.
Kasvatus- ja koulutusalan toimijoille ohittamaton teos tarjoaa yksissä kansissa länsimaisen kasvatuksen aatehistorian ja filosofian. Se houkuttelee myös oman kasvatusteoreettisen mielikuvituksen käyttöön – pohtimaan uudenlaisia teoreettisen ymmärryksen mahdollisuuksia.
Otsikko antoi aihetta varautua monen viikon ruljanssiin, mutta aiheeseen johdattavaan luentosarjaan perustuvana tämän lukikin muutamassa tunnissa. Nautiskelin nopean kokonaiskuvan saavuttamisen hurmasta, kuin vain perehtyneestä mutta erittäin tiivistävästä yhteenvedosta ainakin.
Hyvän tulokulman kirjaan tarjoaa kursorinenkin tuntemus filosofian historian päälinjoista, jotka kiepautetaan kirjassa kasvatuksen kautta ja maustetaan juuri kasvatukseen keskittyneillä teoreetikoilla. Lukemista ja mielenkiinnon ylläpitämistä helpottaa se, että väliotsikointia on toteutettu avokätisesti ja joka kappaleen lopussa seuraa yhteenvetoa ja kytkentää nykypäivään.
Stimuloivinta oli rivien väleissä ja välillä riveilläkin ilmenevä kritiikki "koulutusihmeen" kaupallistamista kohtaan ja koulun depolitisoiminen Suomessa. Erityisesti jäi into kaivella esiin kritiikkiä koulutusviennistä ja episodi kasarilta, jossa kouludemokratialle laittoi pisteen Vapaan Koulutuksen Säätiö (kts. s. 168; ref. Suutarinen 2008).
Kannattaa lukea, jos toiminnassaan sivuaa kasvatusta erityisesti sen toteuttajana mutta maallikkopohjalta, ja pedagogisen vastuun taakkaa haluaisi kannatella koulimattomien harteidensa lisäksi kasvatusteorian kokeilujen ja niiden epäonnistumisten pidempään jatkumoon kytkien.
Kirjan nimi on kasvatustieteen teoria, joten teoreettisuutta on luvassa tällaisessa yliopiston oppikirjaksi suunnatussa teoksessa. Oman "genrensä" kirjaksi teos on kuitenkin helppolukuinen, sopivan tiivis, yleissivistävä ja mielenkiintoinen. Kirja kuvaa kiinnostavasti kehityskaaren antiikin aikuisten harrastamasta filosofoinnista kasvatuksen lapsikeskeistymiseen ja opetuksen systematisoitumiseen sekä koulutuksen ja kasvatuksen muuttumiseen yhä enemmän tieteelliselle pohjalle rakentuvaksi kansainvälisesti vertailuksi toiminnaksi.
Yllätyin kuinka mielenkiintoinen tää oli! Varauduin siihen, että tenttikirjana olisi tuskallista luettavaa, mutta olikin oikeestaan kivasti rakennettu ja mielenkiintoinen.