Yllätyksellinen romaani väreilee vuosituhannen vaihteen Helsinkiä ja vie mukanaan hengästyttävälle nojatuolimatkalle 2000-luvun katastrofien kentille.
Pinja ja Keiju on erottamaton parivaljakko, joka uskoo, että kohtalo on omissa hyppysissä ja jokainen kesäyö kuplivassa Helsingissä voi olla se merkityksellisin. Lopulta yliopiston luentosalit käyvät liian ahtaiksi, ja on muutettava elämän suunta. Minkälainen seikkailu odottaa turismiin heräilevässä Kaakkois-Aasiassa, Afrikan savanneilla ja New Yorkissa, jossa terrorismi muuttaa yhdessä hetkessä maailman? Onko valinnoillamme lopulta merkitystä, vai kulkeeko elämämme ennalta määrättyä polkua pitkin?
No olipa taas pakko saada mukaan ihan kaikkea. Oli pandemiat ja Afrikan salametsästykset ja WTC ja tsunami ja adoptio... Lista on loputon. Ultra Bra -teema oli puuduttavan päälleliimattu, ja vähemmälläkin todistelulla olisi selvinnyt että kyllä, siellä Aleksanterinkadulla oli valoisaa.
Loppu oli ovela, mutta sitäkin pidennettiin ihan liian pitkään, aivan kuin lukija olisi jotenkin tyhmä. Olisin editoinut sieltä rutkasti pois niin tässä olisi ollut edes jonkinlainen terä.
Kylläpä jäi ristiriitaiset fiilikset tästä kirjasta.
Alkupuolesta en tykännyt ollenkaan ja olin vähällä jättää kirjan kesken (mitä teen todella todella todella harvoin). Ehdin jo tuumata, että opus olisi voinut olla paljon parempi, jos ekat suunnilleen 120 sivua olisi jätetty kokonaan pois. Muutenkin koko tarina tuntui kaipaavan joko reippaalla kädellä tehtyä karsimista tai jakamista kahteen eri kirjaan tai vaikka trilogiaksi - tässä oli yksien kansien väliin ahdettu ihan liikaa kaikkea! - ja lisäksi päähenkilö jäi jotenkin etäiseksi. Voihan plaah.
Mutta kun takakansi parin päivän urakoinnin jälkeen tuli vastaan, oli mietteet ihan erilaiset: "Siis MITÄ mä just luin?! Huh! Vau!" Lopun ovela yllätysmomentti sai aikaan sen, että nyt tekisi oikeastaan mieli lukea ne alun 120 sivua uudelleen, testata, miltä kirjan alkuosa tuntuisi nämä uudet lasit päässä.
Sinä päivänä kun synnyin kuljettaa lukijan Suomesta Aasiaan, Afrikkaan ja Pohjois-Amerikkaan, katastrofista ja kurjuudesta toiseen: joku jättää pienet veljekset pahvilaatikossa lastenkodin ovelle, tsunami hyökyy rantaan ja vie kaiken mennessään, salametsästäjät leikkaavat sarvikuonoilta naamat irti, lentokone syöksyy päin kaksoistorneja, ihmiset sotivat milloin toisiaan ja milloin koronavirusta vastaan.
Kirja onnistui yllättämään, liikuttamaan ja herättämään monenlaisia ajatuksia, ja luulenpa, että sen tapahtumat kummittelevat mielessäni vielä pitkän aikaa. Harmillista, että kokonaisuus on vähän epätasainen.
Helmet-lukuhaasteen 2021 kohtaan 8: kirja, jossa maailma on muutoksessa.
Hampurilaismallinen arvio: Hyvää: Kansi on tosi kaunis Pahaa: Teksti on niin kornia ja juonenkäänteet epäuskottavia että tuli välitön taantuma nuoruuden SinäMinä-novelleihin. Ylikuvailtu kirja, jossa loputtomista kielikuvista huolimatta päähenkilö jää etäiseksi. Hyvää: Loppuratkaisu oli kuitenkin ihan OK.
4,5⭐️ tää oli mielenkiintoinen kirja, mun mielipiteet vaihteli aika paljon tästä lukemisen aikana - loppujen lopuks kuitenkin tykkäsin kokonaisuudesta. loppuratkaisut meni taas vähän yli mun ymmärryskyvyn, mutta olihan se hyvä silti mikäli sen nyt oikein järkeilin😅
Kun yhteen kirjaan mahdutetaan kaikkea New Yorkin terrori-iskusta tsunamiin ja Thaimaan orpolapsista salametsästykseen Afrikan savanneilla, meinaa tulla vähän ähky, jonka takia olin laskemassa tähtiä välillä jo kolmeen. Lopussa oli kuitenkin erityisen hieno twisti.
Tämä on kirja tyttöjen välisestä ystävyydestä ja kattaa yli kahdenkymmenen vuoden ajanjakson päähenkilöiden Pinjan ja Keijun elämästä. Levottomat nuoret sielut antavat piutpaut Helsingin kauppakorkeakoulun opiskelupaikoilleen ja lähtevät etsimään elämää reppureissulta ympäri maailmaa.
Vaikeata itselleni tässä kirjassa oli liian palapelimäinen rakenne, jossa päähenkilöiden elämät, 2000-luvun katastrofit ja Ultra Bran -sanoitukset oli tehty liian hyvin yhteensopivaksi paketiksi. Päähenkilöt tuntuivat vain käveleviltä kliseiltä tässä kehikossa, ja jotkut (monet) juonenkäänteet olivat kertakaikkiaan epäuskottavia.
Lopussa lukijan palkitsee kuitenkin koskettava käänne, joka melkein sai antamaan anteeksi kaiken edellämainitun. Mutta vain melkein. Kaksi ja puoli tähteä, joka nyt pyöristyi alaspäin.
Siisss?? Täs aluks sillee namedropattiin kaikki helsingin kadut ja ultra bran kappaleet, sit ei tapahtunu mitään hirveen kiinnostavaa ja lopus hullu plot twist? En tiiä mitä mieltä oon enkä ehk ihan tajunnu?
Hohhoijaa, epätasainen ja epäuskottava kuvaus 2000-luvun alusta. Reppureissukertomus herätti lähinnä ahdistusta. Periaattessa olisi ollut aineksia aikalaiskuvaukseksi ja ehkä tästä saa muutaman kymmenen vuoden päästä enemmän irti. En voi kuitenkaan suositella.
Yyyfh. Olipas korni ja teennäinen tarina, jota ei edes lopun suht hyvin toteutettu yllätys riittänyt pelastamaan. Ei jaksa edes miettiä tätä enempää, tosi vähän analysoitavaa. Plaah.
Näin tavattoman kunnianhimoisesta, arvatenkin pitkään ja hartaasti suunnitellusta ja kirjoitetusta romaanista olisi mukava antaa parempi arvosana.
Kaikkien kahden vuosikymmenen tragedioiden osuttaminen päähenkilön reitille hapersi tarinan uskottavuutta.
Päähenkilö tuntui kovin persoonattomalta ja kuitenkin merkillisesti idealisoidulta hahmolta, joka lähinnä ajautui tilanteesta toiseen. Henkilöt olivat jotenkin karikatyyrimäisiä ja tunteiden ja merkitysten kuvaus jäi ehkä toiminnan tasolle, ainakin huomasin lukevani kirjaa vähän kuin katsoisin supersankarielokuvaa - paljon tapahtuu ja on ihan jännä nähdä miten tarina päättyy, mutta tunteita ei herää eikä teos vaadi minulta katsojana tai lukijana juuri mitään.
Aikatasoilla pompittiin nokkelasti mutta tarpeettomastikin poukkoillen.
Kieli oli kaunista mutta välillä liiankin sievää ja sellaisena vähän rasittavaa ja epäuskottavaa. Lopun käänteitäkin oli useampia, ehkä turhaan.
Olisiko kaikkiaan vähempi ponnistelu riittänyt.
This entire review has been hidden because of spoilers.
Olo oli kuin Salkkareita olisi lukenut. Dramaattiset juonenkäänteet seuraavat toisiaan aikamoisena tykityksenä, mutta hahmot jäävät etäisiksi. Juoni tuntuu kokonaisuudessaan melko epäuskottavalta, eivätkä hahmojen tunnereaktiot tunnu aina kovinkaan aidoilta. Itselleni myöskään loppuratkaisu ei toiminut, vaan sai pyöräyttelemään silmiä. Teos on niin täynnä nostalgiaa, että tuntuu paikoin kuin kirjailija muistelisi kaihoisasti omaa nuoruuttaan. Ikävä kyllä tämäkin tapahtuu pitkälti aikalaiskliseiden kautta.
Rakastan Elomaan kieltä ja olen pitänyt kovasti hänen aiemmista teoksistaan, ja siksi sinnittelin tämänkin loppuun.
Sain tämän Elomaan kirjan rakkaalta ystävättäreltäni saatesanoin että hän tykkäsi vaikkemme ehkä enää ihan kohderyhmää olekaan. Minäkin tykkäsin ja tunsin olevani kohderyhmää koska kirja toi tullessaan muistumia ja tuulahduksia nuoruudesta (joka oli huomattavasti kesympi ja vähemmän eksoottinen kuin Pinjalla) Pikku ärsytys oli jokaisen kumppanimiehen ylenmääräisen "kauneuden"ylistys,muuten kepeä ja seikkailurikas. Upea kansi.
Mikä kirjassa vei mukanaan, oli nostalgia. Tapahtumat, se musiikki, ne nuoruuden tunteet... Epävarmuus, ihmisiin kiinni jääminen, muutoksen pelko. Elämän jano ja ystävä, joka on kaikki kaikessa. Jossain arviossa verrattiin SinäMinän novelliin, mutta minulle tämä ei ollut huono asia... SinäMinän novellit ovat nostalgisia! Loppuratkaisu myös kosketti.
Luettu e-kirjana. 2,5. Nopeesti luettu, vähän liian paljon tapahtumia/maailman kriisejä. Melko aikasin tuli vibat et joko sillä muikkelilla on mt-juttuja tai joku kummittelee tms. Hirveesti pieleen ei menny.
This entire review has been hidden because of spoilers.
Pidän Elomaan kirjoitustyylistä, mutta tämä kirja oli liian täynnä nostalgisia kuvauksia ja saippuaoopperamaisia käänteitä. Välillä kirja puudutti, välillä taas tykkäsin ja luin vauhdilla eteenpäin. Ristiriitaiset fiilikset jäi.
Kirja on epätodellinen. Kirja on upea, tekstiä tekee mieli ahmia ja kirjaa on nautinnollista lukea. Puolivälin jälkeen luulin hetken että kirja muuttuu huonommaksi, mutta sitten alkoi tapahtua. Kyyneleitä virtasi lukiessa. Voi vau ❣️
Rakastuin tämän kirjan kieleen ja siihen, kuinka todentuntuisesti se vei minut mukanaan ympärimaailmaa. Välillä kirjan kliseisyys ja itseääntoistavuus turhautti, mutta pidin silti kokonaisuudesta.