Polaaripyörre

by Tiina Raevaara

Hyytävän jännittävä tiedetrilleri kuljettaa lukijan Huippuvuorille

Eerika tyttärineen on paennut menneisyyttä maailman laidalle. Hän työskentelee merentutkimusapulaisena alueella, jonka jäätiköiden liepeillä huhutaan liikkuvan tunnuksettomia sotalaivoja. Pian Arktiksen sulavasta ikiroudasta paljastuu jotakin, mikä uhkaa paitsi Eerikan ja hänen läheistensä turvallisuutta myös ihmiskunnan tulevaisuutta.

Polaaripyörre jatkaa kriitikkojen ylistämän Kaksoiskierteen aloittamaa jännitysromaanisarjaa. Kaksoiskierre voitti Laurin kirja -äänikirjapalkinnon.

Genres: Thriller, Fiction, Finnish Literature, Science Fiction, Mystery

317 pages, Hardcover

First published March 22, 2021

About the author

ENG: Tiina Raevaara is a geneticist and a doctor of philosophy, and the most important things to her are the nature and life in all its shapes. Her interests can be seen as precise portrayals/descriptions in her writings.

The author characterizes her style as surrealistic and symbolic, and she has told being fascinated by the fine line between reality and unreality, and that she couldn't even think about writing fiction which lacked the feel of magic - strangeness, miracle, abnormality. Raevaara has, also, stated that she opposes dividing literature into narrow genre-thinking, that each text is to be treated as the individual they are. She describes her writings to be projections of different things that have been recorded and combined in the subconscious.


FI: Tiina Raevaara (s. 1979) on koulutukseltaan geneetikko ja filosofian tohtori.

Raevaara voitti novellikokoelmallaan En tunne sinua vierelläni vuoden 2011 Runeberg-palkinnon. Hänen novellejaan on julkaistu ja palkittu monissa eri yhteyksissä. Tärkeintä hänelle on luonto ja elämä kaikissa muodoissaan.

Raevaara voisi luonnehtia tyyliään surrealismiksi tai symbolismiksi. ”Toden ja epätoden rajapinta kiehtoo minua, enkä voisi kuvitella kirjoittavani fiktiota, josta puuttuu kokonaan taian – outouden, ihmeen, luonnottomuuden – tuntu. En silti osaa kirjoittaa tavoitteellisesti nimenomaan spekulatiivistakaan fiktiota – sen ainekset tulevat kirjoituksiini usein itsellenikin yllätyksenä. Kuulun niihin ihmisiin, jotka kavahtavat kirjallisuuden jakoa ahtaisiin lajityyppeihin: jokainen teksti on yksilö ja tulkoon kohdelluksi sellaisena!”, Raevaara kertoo Usva-lehdessä.

Raevaaran kiinnostus luontoa ja eläimiä kohtaan näkyy hänen kertomuksissaan tarkkoina yksityiskohtina luonnosta. Tämä on lähtökohtana novellissa ”Sääkset”, josta Raevaara sai vuonna 2006 Martti Joenpolven palkinnon.

Raevaara kuvaa kirjoittavansa yhdistelmiä eri asioista, joita hänen muistiinsa on tallentunut. Kun alitajunnassa yhdistyneille asioille pyrkii löytämään hahmon kirjoittamalla, voi yllättää itsensäkin. ”Kirjoittaminen on ajatusten säilömistä aivojen ulkopuolelle. Lukeminen on vieraiden ajatusten invaasiota. Kirjallisuus on ajatustensiirtoa.”

Reviews

[Mima · Rating 4 out of 5]

Polaaripyörre jatkaa keskimmäisenä osana Raevaaran uutta kirjasarjaa jossa tiedemaailma ja jännityskirjallisuus yhdistyvät hyytävällä tavalla. Edellisessä osassa heidän ystävänsä ja asuinkumppaninsa joutui pidätetyksi ja on nyt tutkintavankeudessa. Eerika otti välimatkaa tapahtumiin ja muutti tyttärensä kanssa Huippuvuorille. Hän työskentelee Longyearbyenin merentutkimuslaitoksella vuokraemäntänsä Kirsin johdolla. Kirjan alussa hän putoaa retkellään eräopasystäviensä kanssa maahan revenneeseen railoon. Eerikan pomo, Kirsi muuttaa tutkimussuuntaa kun railosta otetuista maaperänäytteistä paljastuu jotain kiinnostavampaa kuin merestä otettavat rutiininäytteet. Yksi railoon pudonneista alkaa käyttäytyä oudosti muutama päivä onnettomuuden jälkeen ja tästä alkaa yksi kirjan hyytävimmistä juonikuluista.
Kirsi tuntuu innostuvan liiaksikin tutkimuksistaan ja Eerika pelkää että hän sotkeutuu taas johonkin epäeettiseen. Lisäksi hänen kannoilleen on ilmestynyt sitkeä uutistoimittaja Suomesta joka tuntuu tietävän Eerikan ja Tuulikin menneisyydestä enemmän kuin pitäisi.
Huippuvuoret on mahtava ja hieman salaperäinen paikka, onhan siellä (ainakin kirjan maailmassa) Polar-Kryo-tutkimuskeskus jossa kuolleita ihmisiä pakastetaan odottamaan tulevaisuutta. Lisksi julma mutta uljas luonto ympäröi kaikkea. Jääkarhut ovat arkipäivää ja siksi esimerkiksi kotien ovia ei lukita.
Tykkäsin kovasti jo ekasta osasta mutta tämä oli vielä parempi, hui kun jäi jännittävään kohtaan!

[Laura Walin · Rating 2 out of 5]

Kaksoiskierteen lopputapahtumat olivat niin dramaattisia, että oli ihan mielenkiintoista lukea, miten Raevaara saa päähenkilönsä Eerikan elämän raiteilleen. Tämä onnistuu Polaaripyörteessä hyvinkin symbolisesti niin, että siirrytään Huippuvuorten viileään, keskittymistä vaativaan ympäristöön. Tosin ilmastonmuutoksen johdosta olosuhteet ovat täälläkin muuttumassa.

Ilmastonmuutoksen ja sen myötä tapahtuvan ikiroudan sulamisen tuomien uhkien lisäksi kirjan juonessa sekoittuvat ikuisen elämän tavoittelu syväjäädytyksen keinoin sekä kansainvälisen politiikan jännitteet Pohjoisella Jäämerellä. Eerika tyttärineen on jälleen kerran tapahtumien polttopisteessä eikä siteiden katkaiseminen menneisyyteen ota onnistuakseen.

Raevaaran teksti etenee sujuvasti ensimmäisen persoonan preesensissä, eivätkä laboratoriotyöskentelyn kuvaukset tässä kirjassa syö liikaa tilaa itse tapahtumilta. Biologinen skenaariokin vaikuttaa uskottavammalta kuin sarjan avauksessa. Olinkin jo antamassa tälle kolmea tähteä, kunnes sitten loppuratkaisu sai minut muuttamaan mieleni.

[Jaana V · Rating 4 out of 5]

Raevaaran huolellinen pohjatyö ja eri elementtien yhdistäminen tekee jälleen vaikutuksen. Polaaripyörre jatkaa Kaksoiskierteen tarinaa Eerikasta, joka joutuu jälleen monenlaisiin, yllättäviin vaaroihin suojellakseen tytärtään ja itseään. Tällä kertaa miljöönä on pieni kylä Huippuvuorilla, jossa monenkaan asukkaan työnkuva ei aivan kestä päivänvaloa ja salaisuuksia on yhdellä jos toisellakin. Kuin suoraan Salaisista kansioista - avaruusolioiden sijaan modernilla ilmastonmuutos- ja maailmanlopputwistillä toki.

Ekotrillerissä yhdistyvät muun muassa perinteisempi kauhukerronta, uusin tiede ja jännitysromaanin ainekset tavalla, joka pitää lukijan tarinan otteessa tiukasti. Senkin jälkeen, kun kirja jo loppui, jäin miettimään maailmanloppua, loiseläimiä ja sulavia jäätiköitä. Hyytävä, älykäs trilleri! (Joskin muutamat juonenkäänteet olivat myös melko epäuskottavia, mutta se tässä genressä voitaneen sallia...)

[Jii · Rating 3 out of 5]

Teknisesti taitava: kieli hyvää, kerronta ja juonenkuljetus ammattimaista. Huippuvuorten kuvaus vaikutti uskottavalta Mutta itse juoni oli omaan makuuni liian överi. Huippuvuorten tapahtumat saatoin joten kuten niellä, mutta se että Erikan menneisyydestä paljastuu roppakaupalla traagisia ja epäuskottavan övereitä tapahtumia vei liikaa fokusta pois tarinan nykyisyydestä. 3,5 tähteä.

[Rich Hammett · Rating 5 out of 5]

I really enjoyed this book! I'm not a fan of generic "horror" or "thrillers," but Raevaara's "scientific thrillers" (this one and the previous Kaksoiskierre) have engaging characters and believable plot twists (believable both scientifically and ethically). Sometimes her characters do things that make me say "no way would anybody do that," and the next day I read something similar about Elon Musk.
The science (even at the bleeding edge) is VERY believable, and the feeling of working in the labs her characters work in is very convincing. The boring stages, the exhaustion of workers doing mindless repetition, or even worse "mostly mindless repetition" that requires intense thought occasionally.
I don't want to give too much away, but I LOVED the way she built, managed, and occasionally subverted expectations for the characters, especially the antagonists. This sometimes depends on character- and world-building from her previous novel. I couldn't tell immediately how much was "planned in advance" when she wrote the earlier novel, but it always felt organic and meaningful.
Despite my intentions, I like the protagonist in both books, Erika, but I also like the world-building to create depth with the other characters in her world, especially when it doesn't immediately pay off.

I said above that her plot twists are always scientifically believable. For me, that sometimes means that I think "Hmmm, that seems unlikely, but I'm no expert and I'm going to suspend disbelief rather than do the reading it would take for me to catch up." The only author I can compare her "scientific thrillers" to is Michael Crichton. I find her books to be more enjoyable, and part of that is that I enjoy the way she undermines obvious superficial political or moral conclusions.

I tend to think and ponder more when I'm reading Finnish novels, and I really enjoyed thinking about this book while enjoying it.

[Antoni Savander]

Suomalaislaborantti on päätynyt tyttärensä kanssa Huippuvuorille. Menneisyys kuitenkin ottaa kaksikon nopeasti kiinni. Tai siis nopeasti siitä lähtien kun homma lähtee käyntiin. Sitä ennen olivat ehtineet ilmeisesti olla rauhassa jo pidemmän aikaa. Ikiroudan sulamisesta aiheutunut maanpinnan repeäminen saa aikaan tuhoa lähipiirissä ja selvitäkseen ongelmista, päähenkilömme joutuu käyttämään kaikki voimavaransa. Ja koska hänellä itsellään on niin paljon salaisuuksia, jää muidenkin rötökset julkistamatta, ainakin ennen seuraavaa kirjaa. Raevaara kirjoittaa näissä kirjoissa (ainakin kahdessa ensimmäisessä) varsin kattavasti laboratoriotoiminnasta ja -tutkimuksista, mutta niistä jää sellainen loppumaku, että kaikessa merkittävässä tutkinnassa on aina joku narsistinen omaa etuaan ajava menestyshimoinen pomohahmo, joka on valmis vaikka mihin saavuttaakseen itselleen mainetta, kunniaa ja mammonaa ja siinä jää alle kaikki muut, kuten päähenkilömmekin. Huippuvuoret on maisemana mielenkiintoinen ja olisin toivonut vielä hieman enemmän siitä kerrontaa, mutta eihän aiheena ollut se vaan tieteisjännäri, joten mitä minäkin tässä valitan siitä... jonkin verran tuli myös kirjasta mieleen hieman alle 10 vuotta aiemmin ilmestynyt brittiläinen tv-sarja Fortitude, jossa oli samanlainen loisen aiheuttama raivohulluus ihmisissä ja vaikka se tapahtuikin fiktiivisessä paikassa, oli siellä juuri samat norskihallinnot ja venäläinen kaivoskylä n. 50 kilometrin päässä tiettömien taipaleiden takana. Kaiken lisäksi juuri kun luin kirjaa, jossa lopussa mainitaan porukan epäilevän maailmansodan alkavan Huippuvuorilla tapahtuvan selkkauksen johdosta, vihjailevat venäläiset oikeassa elämässä norjalaisten varustavan Huippuvuoria sotilaallisesti mahdollista invaasiota vastaan. Kreisiä, tiedän!!

[Anni · Rating 4 out of 5]

Tätäkään (kuten edeltäjäänsä Kaksoiskierrettä) oli vaikea laskea käsistään, kun lukemisen oli aloittanut, ja jännitystä riitti viimemetreille saakka. Jokin jäi kuitenkin kaihertamaan, minkä vuoksi arvosana 4/5. Ehkä kirjaan oli kuitenkin pakattu vähän liikaa kaikkea, mistä seurasi jonkinlainen jännitys-ähky. Ehkä pääasiassa venäläiset ydinsukellusveneessään ja Panun tiedustelu-upseerius tuntuivat aika päälleliimatulta, eivätkä tuntuneet tuovan tarinaan varsinaisesti mitään. Odotan joka tapauksessa erittäin innolla seuraavien kahden osan lukemista; nämä paikkaavat hyvin aukkoa, jonka Risto Isomäen ekojännärit (tai oikeammin niiden loppuminen) ovat minuun jättäneet.

Raevaara erottuu edukseen henkilöhahmojen rakentamisessa. Eerika on kiinnostava hahmo menneisyyden varjoineen ja Tuulikin kehittymistä on kutkuttavaa seurata. Mielestäni tämä äiti-lapsi-dynamiikka myös tuo oman kivan säväyksensä juoneen ja kerrontaan. Myös päähenkilön ympärillä olevilla henkilöillä pääasiassa on selkeä persoonansa, motiivinsa ja rosonsa. Tässä kirjassa erityisesti Hadfield oli mielestäni kiinnostava hahmo; hänen "loppupuheensa" oli ajatuksia herättävä. Raevaaralla on myös omaan korvaan tällaiselle jännäriromaanille poikkeuksellisen maalaileva, paikoitellen jopa poeettinen kirjoitustyyli, mikä luo kirjoihin omanlaisena tunnelman. Kuitenkin tiedeosuus on uskottavaa ja kiinnostavaa spekulaatiota tulevaisuudesta ja tieteen kehittymisestä, huomaa että Raevaara tietää näistä asioista. Itse (biologiaa opiskelleena ja hieman aikaa labrassa viettäneenä) pidän kovasti arkisesta labratyöskentelyn kuvauksesta, tulee jotenkin kotoisa olo :D

[Taneli Repo · Rating 4 out of 5]

Kaksoiskierteen jatko-osassa Eerika ja Tuulikki viettävät hiljaiseloa Huippuvuorilla. Niin ei tietenkään voi jatkua kovin kauaa, vaan maanvyörymän seurauksena sulaneesta ikiroudasta löytyy vaarallinen alkueläin, ja Eerikan menneisyyskin alkaa ikävästi muistuttaa itsestään.

Kirjasarjan alkuosasta tiedämme, että Eerika on eräänlainen nykypäivän Victor Frankenstein, joka on luonut oman pikku hirviönsä geeniteknologian avulla. Eerikan kouluikäinen tytär Tuulikki nimittäin on kimeeri, joka tehty Eerikan omasta ja hänen kämppäkaverinsa Kristiinan DNA:sta. Kristiina puolestaan on paljastunut sarjamurhaajaksi. (Jos muistatte, alkuperäisellä Frankensteinin hirviöllä on elokuvaversiossa rikollisen aivot.) Tuulikki on kuitenkin toistaiseksi aivan normaali pikkutyttö.

Raevaaramaiseen tapaan tarina alkaa ottaa nopeasti kierroksia ja jossakin vaiheessa koittaa hetki, jossa lukija alkaa epäillä Eerikan mielenterveyttä (tai omaa mielenterveyttään). Hesarin toimittaja oli sitä mieltä, että sopivalla hetkellä paikalle tallusteleva jääkarhu oli epärealistinen yksityiskohta. Ilmeisesti hänen mielestään teltassa lentokentän lähistöllä asuva salainen agentti on ihan realistinen yksityiskohta. Raevaaralla on selvästi jokin fiksaatio teltassa asuviin miespuolisiin sivuhenkilöihin, koska samanlainen hahmo löytyy mm. romaanista Veri, joka suonissasi virtaa.

Jätän loppuratkaisun spoilaamatta. Raevaaran kahden viimeisimmän romaanin mielenkiintoisin hahmo Tuulikki jää tässäkin romaanissa aivan sivurooliin, eikä hän vieläkään saa niitä yliluonnollisia voimia, jotka hänellä minun mielestäni pitäisi olla. Loppu on kuitenkin lupaava. Tarina ei voi päättyä tähän, eihän?

[Raisa Omaheimo · Rating 5 out of 5]

Ah, sain sarjan seuraavan osan käsiini melkein samantien ensimmäisen jälkeen. Polaaripyörre on mahtava! Tästä tuli kovin elokuvalliset fiilikset: Huippuvuorilla eristyksissä tiedettä tekevät tutkijat toivat mieleen Covenantin ja Prometheuksen tyypit mustine lilleineen (paitsi kirjassa kukaan ei ole niin daiju kuin ne siellä vieraalla planeetalla). Ja välillä tuntui kuin olisin ollut keskellä hyvän zombie-elokuvan kohtausta. Raevaara osaa kuljettaa tarinaa niin että kirjaa on vaikea laskea käsistään. Tuttu sankaritar taistelee tietään maailmassa eteenpäin ja suojelee lastaan kuin Ellen Newtiä, tiede on hyvää ja pahaa, ihmiset monimutkaisia ja luonto vimmainen. Tämän lukeminen oli nautinto.

(Polaaripyörrettä odotellessa lainasin kirjastosta jonkun tusinatrillerin mutta lopetin sivulle 8, kun siihen mennessä oli jo pahoinpidelty ja tapettu naisia ja lapsia ja kuvailtu useampia seksuaalirikoksia. En jaksa tuollaisia varmaan enää ikinä.)

Vetävän, kiinnostavan ja moniulotteisen trillerin voi tehdä ilman misogyniaa, voimakkain naistoimijoin.

[Leila P · Rating 3 out of 5]

Tämä oli pakko ahmia nopeasti, joten piteli otteessaan. Miljöökin oli mielenkiintoinen. Päähenkilö Eerikan hidasjärkisyys alkoi tosin ärsyttämään, kun lukijana tajusin monta kertaa asiat ennen kuin hän vihdoin laski yhteen kaksi plus kaksi ja hokasi missä mennään. Hän on kuitenkin älykäs tutkijaluonne, joten tämä oli hivenen epäuskottavaa toistuessaan.

[Liisa Uimonen · Rating 4 out of 5]

Vieläkin jäi jotkin motiivit vähän epäselväksi (niin kuin tätä edeltäneen Kaksoiskierteen kohdalla), mutta ehkäpä asiat valkenee seuraavassa osassa (ainakin jäi olo että jatkoa tulee).
Olen viime viikkojen aikana töissä lueskellut Ville-Juhani Sutisen teosta Arktis - Likaista lunta, jossa Sutinen käy myös Huippuvuorilla. Oli viihdyttävää sijoittaa Raevaaran tarina Sutisen kuvailemiin maisemiin.

[Seena · Rating 4 out of 5]

Pidin tästä enemmän kuin sarjan ensimmäisestä osasta! Kutkuttava tieteisjännäri, jossa laboratoriossa nyhräämisestäkin saa jännitettä aikaan. Vaikka osa käänteistä oli aluksi lukijalle aika ilmiselviä, loppukäännettä en osannut täysin arvata. Kiinnostava juoni ja hyvä toteutus, tykkään! Mainiota lukea myös trillereitä, joiden sankarina on yksinhuoltajaäiti.

[Rami · Rating 3 out of 5]

Mielenkiintoinen miljöö ja hyvin kulkeva tarina. Mutta en voi sietää kun päähenkilö on nössö - antaa asioiden tapahtua hänelle pyrkimättä itse ottamaan ohjia. Toi ei vaan sovi rikos- ja jännityskirjallisuuteen.

[Maija Tiippana-Usvasalo · Rating 1 out of 5]

Juoni ja henkilöt ohuita ja epäuskottavia. Etenkin äiti ja tytär, joiden suhde ja toiminta olivat jo edellisessä kirjassa (Kaksoiskierre) pinnallista ja epäuskottavasti kuvattuja, jäävät paperinukeiksi.

[Antti · Rating 2 out of 5]

Ennalta-arvattava ja hyvin vähän jännittävä trilleri.

[Jussi Rosti · Rating 4 out of 5]

Tämä sarjahan sen kun paranee! Tiede ja jännitys toimii hyvin yhdessä. Krista Putkonen-Örn on loistovalinta sarjan lukijaksi. 4-

[Tapani Aulu · Rating 4 out of 5]

Vähän ehkä turhan paljon samaa kuin ensimmäisessä, mutta toisaalta Huippuvuoret tuntui oikein kiinnostavalta miljööltä.

[AnuP · Rating 4 out of 5]

Tykkäsin tästä kovasti, ensinnäkin pitää ihan täydentää sivistysaukko Huippuvuorien suhteen, toisekseen oli jälleen raikas tuulahdus tämmöinen juoni jossa asiantuntijuus oikein paistaa.

[Jaakko Viitanen · Rating 3 out of 5]

hyvää viihdettä, lähes yhtä hyvä kuin ensimmäinen osa

[Sanni · Rating 5 out of 5]

Loistava kirja jossa ei ole ainuttakaan tylsää kohtaa. Kirja ei toisaalta ole ollenkaan todentuntuinen, mutta juuri se tekee siitä mukaansatempaavan luettavan.