Miten suhtautua ystäviin, jotka tekevät jatkuvasti ohareita?
Onko nuorison vapaamielisyys jo ahdasmielistä?
Mistä tunnet sä molopään?
Anna-Leena Härkönen vastaa näihin kysymyksiin rehellisen riemastuttavalla tyylillään ja ottaa tarkan katseensa kohteeksi myös virushysterian, vessajononatsit, dna-testit, etuilevan Jeesuksen, kaamosmasennuksen sekä repliikit, jotka voivat kääntää kohtalon suunnan. Vastaansanomaton uusi kirjoituskokoelma laittaa aikamme ilmiöt halki, poikki ja pinoon.
ENG: Anna-Leena Härkönen works as a writer and an actor, having acted as a scriptwriter too. Her works have been adapted into movies and plays, and Häräntappoase has been made into a television series of six episodes, too.
FI: Anna-Leena Härkönen on syntynyt 10.4.1965 Limingassa, kirjoittanut ylioppilaaksi vuonna 1985, opiskellut Teatterikorkeakoulussa ja Tampereen yliopiston näyttelijäntyön laitoksella ja valmistunut näyttelijäksi 1989. Anna-Leena Härkönen asuu Helsingissä ja toimii vapaana kirjailijana ja näyttelijänä.
Anna-Leena Härkönen on teini-ikäisestä alkaen kuulunut kulttuurielämämme huippuihin niin kirjailijana, käsikirjoittajana kuin näyttelijänäkin. Hänen esikoisteoksensa Häräntappoase palkittiin J. H. Erkon rahaston palkinnolla vuoden 1984 parhaana esikoisteoksena. Lisäksi hän on saanut muun muassa Kiitos kirjasta -mitalin 1985, Oulun läänin taidepalkinnon 1985 sekä Suuren suomalaisen kirjakerhon tunnustuspalkinnon vuosina 1991, 1994 ja 1998.
Härkösen teoksista on tehty useita elokuva- ja näytelmäsovituksia. Häräntappoase on esitetty kuusiosaisena televisiosarjana, ja siitä on tehty useita näyttämösovituksia eri puolilla Suomea. Käsikirjoittaja Tove Idström ja ohjaaja Claes Olsson tekivät Akvaariorakkautta-teoksen pohjalta kiitetyn kokoillan elokuvan.
Anna-Leena Härkösen monipuoliseen näyttelijänuraan mahtuu rooleja niin teatterinäyttämöillä, tv-draamoissa kuin elokuvissakin. Hän on myös käsikirjoittanut näytelmiä, tv-sarjoja ja elokuvia muassa suositun ja palkitun Vuoroin vieraissa -televisiosarjan (yhdessä Pekka Milonoffin kanssa) ja elokuvan Onnen varjot.
HUUTONAURUA!!!!! Seuraavan kerran ku Härkösen tapaan messuilla tai kauppahallissa niin varmasti kiitän menneistä ja tulevista itkunauruista. Mahtavaa!! Yhtään ei tullu syyllinen olo et vakaville - kuolemanvakaville - asioille tyrskähdin. On se kommentointi niin vaan nappiin ja suoraa puhetta.
Olen monta kertaa miettiny kans et Härkönen olis loistava lisä Sohvaperunoihin. Nauttisin.
Erittäin hyvä kirja, omalla tavallaan kevyt luettava ja välillä vähän naurattikin. Anna-Leena Härkönen kirjoitustyyli oli mitä mainioin, ja kirja ei kertaakaan tylsistyttänyt. Tykkäsin kirjan toisistaan eroavista luvuista, se toi "freesiä" fiilistä kirjaan. Aiheet olivat mielenkiintoisia ja monipuolisia.
Anna-Leena Härkösen kirjoittama tekstikokoelma ”Olis niin kiva ja muita kertomuksia” on 32 stoorin pläjäys, jollaisia on julkaistu Apu-lehdessä vuosina 2018–2020, eli kirjailija on päässyt rahastamaan kahteen otteeseen arkisiin anekdootteihin perustuvia sattumuksia, joissa osassa on esseemäisiä piirteitä.
Tämä on lukemistani Härkösen juttukokoelmista ehkä paras, ainakin se vaikuttaa henkilökohtaisimmalta, ja varsinkin viimeisin Kirjamessut-tapahtuma on yllättävä kurkistus kirjailijan saamaan raivariin, ja vähän samalla otteella lähdetään liikkeelle Olis niin kiva -pohdiskelussa, jossa muutama frendikin alkaa ghostailemaan.
Täytyy kuitenkin pitää mielessä, että kirjan tarinat on ensisijaisesti suunnattu aikakauslehden keski-ikäiselle naislukijakunnalle, ja kirjailijan arkielämän fragmenttien myötä pääsee stalkkailemaan, mitä tälle tädille on sattunut, ja voikin huomata, että onhan Härkösellä ihan samanlaisia tuntemuksia kuin itselläkin voi olla. Aiheina on mm. pojan lakkiaiset ja lapsen kotoa pois muuttaminen, sählääminen älypuhelimen kanssa, vanhojen telkkariohjelmien muistelemista ja kilahtamista monenmoisista arkisista pulmista.
Matkailu ja kirjailijasitaatit ovat usein läsnä, eikä ole kysymys mistään snobbailevasta luksuksesta vaan ihan tavallisista kulttuurisista törmäilyistä eri puolilla Eurooppaa ja ihan Bangkokia myöden, jossa Härkönenkin yrittää sulautua massaan hikinen kasvonaamari päässään. Yhteen jos toiseenkin tapahtumaan saadaan liitettyä elokuvasitaattia tai nykykirjailijoilta, kuten Tammiselta ”Musta vyö” -romaanista lohkaisu ”aikuistuminen on yksinäisyyden muoto”, joka puolestaan uppoaa hyvin ranskalaiseen liftauskokemukseen.
Ikääntyminen on monessa tapahtumassa läsnä, ja voikin sanoa, että Härkönen on vanhentunut lukijakuntansa ja kirjoittamiensa tarinoiden myötä. Nytkin tarjoillaan seniorialennusta puolalaisessa museossa, ja juttua riittää entisten tuttavien ja puolisoiden kanssa (ja heistä), ja aikaa ennen koronaepidemiaa kutsutaan entiseksi elämäksi.
Osan muistan lukeneeni jossain, osa uusia juttuja. Sisältää hölmön paljon matkustelua, mikä tuntuu aivan menneeltä maailmalta. Nasevaa ja ihan viihdyttävää. Mutta kaikesta en vaan pitänyt.
Esseiden taso vaihteli paljon, osa oli hauskoja ja iskeviä kun taas osa ajastaan jääneitä ja lähinnä ärsyttäviä. En ole ihan varma, mikä tämän kokoelman kohderyhmä oli tai oliko sitä edes mietitty.
Plääh. Kun olin nuorempi, tuntui Härkösen kirjoitustyyli tosi edgyltä, vähän kapinalliselta ja "riemastuttavan rehelliseltä", kuten takakannessa sanotaan. Mutta nyt suurimman osan ajasta tuntui siltä, että luen etuoikeutetun ihmisen tyhjänpäiväistä marmatusta, joka ei ole enää freesiä vaan tunkkaisen väljehtynyttä ja vähän mukahauskaakin. Eniten kertoo varmaan se, ettei tämän kokoelman teksteistä jäänyt oikein mitään mieleen.
Mukava kuunneltava automatkalla. Jotkut ovat arvioineet kirjan sisältävän liikaa kitinää ja marinaa. Tai että ei ollut kovin hyvä, kun ei niin naurattanut. Minusta hyvin tehty kitinä on paljon kiinnostavampaa kuin itsetarkoituksellinen hauskuuttaminen. Tässä oli hyvää tekstiä mm. siitä, kuinka nykyään kaikesta kovin helposti loukkaannutaan. Härkönen myös kirjoittaa itsestään ja piirteistään rehellisen oloisesti.
Anna-Leena Härkösen Olis niin kiva ja muita kirjoituksia sisältää 30 kirjoitusta, jotka on julkaistu aiemmin Apu-lehdessä vuosina 2018 - 2020. Näitä kirjoituksia oli tosi hauska lukea. Ne ovat hyvin omakohtaisia kirjoittajalle. Kirjoituksissa puhutaan miehestä, entisestä miehestä ja kolmannesta miehestä. Sieltä tuli esille myös ainoa poika ja isä.
Jokaisesta kirjoituksesta löytyy oma teemansa. Joissakin on kerrottu eri kirjoista lähteneistä ajatuksista. Tykkään todella paljon seurata kirjailijan ajatuksenjuoksua, josta löytyy omanlaista huumoria. Kirjailija ei mm. halunnut hankkia älypuhelinta ja tietokoneen kanssa hänellä meni hermot. Uskon myös, että hän sanoo usein ääneen mitä ajattelee. Kirjoitus Matkaseuraa sisältää mm. nolon vessajonotapahtuman.
Anna-Leenan Olis niin kiva ja muita kirjoituksia sisälsi hyviä oivalluksia ja ajatuksia hänen ja hänen elämäänsä kuuluvien ihmisten elämästä reippaalla katsantokannalla ja tarinoinnilla.
Harmillista, mutta rehellisesti on todettava, että Härkösen aikaisemmat kokoelmat ovat olleet paljon parempia kuin tämä. Jotkut tekstit nauratti ääneen (samoin jotkut yksittäiset letkautukset), mutta useimmiten tuntui siltä, että nämä kolumnityyliset lyhyttekstit olisivat kaivanneet lisäkehittelyä. Yksittäisten tekstien kokonaisuudet ei aina pysyneet kunnolla kasassa tai sitten ne vain jäivät liian pintapuolisiksi. Lyhyistä teksteistä saa yllättävän syvällisiä ja nasevia, jos vain jaksaa kehitellä hieman enemmän. Härkösen tyyli on yleensä napakka ja rohkea. Tuntui, että nyt jäätiin kauas siitä, mihin olisi pystytty.
Olen pitänyt Anna-Liisa Härkösen kirjoista ja kirjoituksista. Mutta nyt tämä Olis niin kiva ei jotenkin innostanut. Kirjoitukset on julkaistu Apu-lehdessä viime vuosina ja koottu yksiin kansiin. Osa kirjoituksista oli sitä hyvää Härköstä, mutta osa alkoi hyvin, ja sitten teksti hajosi. No, tulipahan luettua 😄
Tykkäsin ja olisin lukenut enemmänkin. Tuttuja ajatuksia, jotka osa nauratti, osa laittoi miettimään ja osalle nyökkäilin. Mä en lähtenyt ajatuksella, että tämä on huumorikirja. Aikaansa sopivia huomiota, joiden kaikkien ei mielestäni ollutkaan tarkoitus varsinaisesti naurattaa.
Hauska ja harmillisen lyhyt. Harvoin kirjoituskokoelmat iskevät minuun kirjamuodossa (ennemmin vaikka aikakauslehdessä kolumnisarjana), mutta taitava Härkönen tekee poikkeuksen sääntööni. Riemastuttavaa ironiaa, tarkkoja huomioita, yllätäviä totuuksia. Pisti naurattamaan!
Välipalakirja, josta jäi aika tyhjä olo ja 'ihan kiva' -tyyppinen jälkimaku. Pettymys, koska olen yleensä laskenut Härkösen suosikkikirjailijoideni joukkoon.
Osa vaikutti ennen luetuilta, mutta kirjoituskokoelma onkin lehtien kolumneista koottu. Perushyvää Anna-Leenaa eli perin samaistuttaville tuntemuksille hörähtelee useinkin.
(2021) Jätin kesken, tämä oli ärsyttävän kevyttä. Näkyi, että nämä on kirjoitettu juurikin Apu-lehden kolumneihin kulloistakin deadlinea varten vailla suurempaa visiota.