What do you think?
Rate this book
Tie, totuus ja kuolema
Esseitä kuolemasta ja elämästä ja matkoista niiden välillä.
Silvia Hosseinin toisessa esseekokoelmassa kuljetaan kohti väistämätöntä – muutaman mutkan kautta. Esseissä retkeillään maailmalle ja minuuteen, luetaan kirjallisuutta ja historiaa ja etsitään merkityksiä totuttujen totuuksien takaa. Matka taittuu välillä teheranilaisessa taksissa, välillä linnuntietä.
Kokoelmassa tarkastellaan ruumiillisuutta, feminismiä ja maskuliinisuutta, rahaa ja valtaa, kauneutta ja menetystä. Esseissä koetaan nautintoa ja kuplivaa iloa, mutta myös kipua ja kuristavaa surua. Ennen kaikkea teos kysyy, miten kuolemaan pitäisi suhtautua. Voiko sen kanssa tulla toimeen?
Silvia Hosseinin toisessa esseekokoelmassa kuljetaan kohti väistämätöntä – muutaman mutkan kautta. Esseissä retkeillään maailmalle ja minuuteen, luetaan kirjallisuutta ja historiaa ja etsitään merkityksiä totuttujen totuuksien takaa. Matka taittuu välillä teheranilaisessa taksissa, välillä linnuntietä.
Kokoelmassa tarkastellaan ruumiillisuutta, feminismiä ja maskuliinisuutta, rahaa ja valtaa, kauneutta ja menetystä. Esseissä koetaan nautintoa ja kuplivaa iloa, mutta myös kipua ja kuristavaa surua. Ennen kaikkea teos kysyy, miten kuolemaan pitäisi suhtautua. Voiko sen kanssa tulla toimeen?
238 pages, Hardcover
First published March 1, 2021
29 people are currently reading
579 people want to read
About the author
Silvia Hosseini
7 books22 followersSilvia Hosseini on suomalais-iranilainen esseisti, kriitikko ja äidinkielen ja kirjallisuuden opettaja. Hän on koulutukseltaan filosofian maisteri, ja tekee väitöskirjaa Leonard Cohenin laululyriikasta.
Hosseini on ollut kirjallisuus- ja kulttuurilehti Särön vieraileva päätoimittaja. Hänen esikoisteoksensa Pölyn ylistys ilmestyi helmikuussa 2018 ja palkittiin Kalevi Jäntin palkinnolla. Teos oli myös Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkintoehdokkaana.
Hosseini on ollut kirjallisuus- ja kulttuurilehti Särön vieraileva päätoimittaja. Hänen esikoisteoksensa Pölyn ylistys ilmestyi helmikuussa 2018 ja palkittiin Kalevi Jäntin palkinnolla. Teos oli myös Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkintoehdokkaana.
Ratings & Reviews
Friends & Following
Create a free account to discover what your friends think of this book!
Community Reviews
Displaying 1 - 30 of 81 reviews
July 20, 2021
Mahdotonta antaa yhteisarvosanaa, koska esseet ovat keskenään aivan erilaisia.
Kakkapyllyessee on tietenkin lempparini ja muutenkin kokoelman helmi. Ihanaa, että joku kirjoittaa kakastaan ja pyllystään näin suoraan ja vapautuneesti – ja nimenomaan sanoilla kakka ja pylly. Rinnastus Aurinkokuninkaaseen on onnistunut.
Myös iranilaiset kirjeet ovat ihania, täynnä valoa ja lämpöä. Jane Austenin Ylpeyttä ja ennakkoluuloa ja teoksen suhdetta pääomaan ruotiva essee tarjoaa tervetulleen tulokulman suosikkiklassikkoon.
Ajatukset matkailun ongelmista ja matkailusta syyllistämisestä ovat sen sijaan liiankin tuttuja ja jo vähän kuluneita. En jaksaisi tätä samaa keskustelua enää, haluan jotakin uutta. Matkustelun ongelmallisuuden pyörittelyn lisäksi on toinenkin aihe, joka on suorastaan kiusallisen tätä päivää, täydellinen kurkistus 2020-luvun alun ajankuvaan. Hosseini nimittäin kritisoi sijoittamis- ja vaurastumispuheen naamioimista feminismin kaapuun. Tätäkin keskustelua olen seurannut jo tovin, mutta luen siitä kyllä (hyvin kirjoitettuja[!] tekstejä) edelleen mielelläni, koska niin fucked up feminismin ja uusliberalistisen oman edun tavoittelun yhdistämis"järkeily" on.
Teoksen akilleen kantapää minun silmissäni on feminismiä identiteettipolitiikkana kritisoiva ja mieskirjailijoiden teoksia puolustava essee. Kritiikki on osaksi ihan paikallaan ja pakottaa kaltaiseni feministin ajattelemaan hankalia ajatuksia, mikä onkin vain hyvä. Hosseini kuitenkin nähdäkseni sortuu liiankin tutuksi käyneeseen tapaan suhtautua feminismiin: hän nousee sen yläpuolelle ja katselee sitä ja sen edustajia nenänvarttaan pitkin, ymmärtää feminismiä tahallaan väärin, kuten niin moni (mies)intellektuelli aiemmin. On etuoikeus voida sanoutua irti jostakin identiteetistä. Maailma on täynnä ihmisiä, jotka eivät voi ottaa lomaa kehostaan – ihonväristään, luokka-asemastaan, sukupuolestaan, kehonsa kyvykkyydestä jne. – ja jotka kohtaavat alinomaa ennakkoluuloja ja sortoa ihan vain olemalla maailmassa. On sanahelinää ja saivartelua sanoa, ettei ole feministi, vaan että vain käyttää ajattelussaan feminismiä kuten muitakin ismejä. Ja kuinka moni feministi muka väittää, että feminismi tarjoaa ratkaisun jokaiseen eteen tulevaan ongelmaan?
Hosseinin edellinen esseekokoelma Pölyn ylistys käsitteli paljon ns. miesaiheita. Olisi houkuttelevaa tulkita, että Hosseini on saanut tai ainakin tulkinnut saaneensa feministeiltä osakseen kritiikkiä miestaiteilijoiden fanittamisesta ja heidän teostensa käsittelystä ja kokee siksi tarvetta puolustautua. Vastareaktiona esseeminä turvautuu yleishumanistiseen maailmankatsomukseen ja sen puolustamiseen, mitä voi sitäkin pitää omanlaisenaan identiteettipolitiikkana, vaikka essee itsessään kritisoi identiteettipolitiikkaa.
Ja kyllä, olen itsekin sitä mieltä, että on tosi ongelmallista tulkita nykypäivän ja varsinkin aiempien aikojen teoksia jonkinlaisen poliittisen puhtauden näkökulmasta ja sitten canceloida ne ja niiden kirjoittajat. Saa ja pitää kritisoida. Minusta Hosseini vain tekee sen välillä vähän laiskasti. Provokaattorina Hosseini on kuitenkin taitava. Kommentti oman aggression ihastelusta on mainio.
Pölyn ylistyksessä minua häiritsi yletön kirjallisuustietämyksellä ja yleistiedolla snobbailu ja namedroppailu. Myös uudempaa kokoelmaa vaivaa välillä sama ongelma, joskaan ei mielestäni yhtä häiritsevästi. Samasta syystä vierastan Maggie Nelsonia ja pyörittelin välillä silmiäni Terry Castlelle. Voi olla, että kirjallisuustieteilijät elävät niin syvällä intertekstuaalisuuksien maailmassa, että hengittävät toisten kirjailijoiden ja tieteilijöiden tekstejä, menevät niiden kanssa nukkumaan, näkevät niistä unia ja heräävät ne poskellaan. Tunnistan saman kuvion omista päähänpinttymistäni, mes idées fixeistäni. Silti nimien pudottelu välillä hiertää lukukokemustani.
Kaiken kaikkiaan suositeltava, sivistävä ja viihdyttävä kokoelma vivahteikkaalla kielellä kirjoitettuja esseitä, joiden herättämistä ajatuksista keskustelisin jälleen kerran varsin mielelläni enemmänkin. Olisipa tosielämän kirjakavereita!
Kakkapyllyessee on tietenkin lempparini ja muutenkin kokoelman helmi. Ihanaa, että joku kirjoittaa kakastaan ja pyllystään näin suoraan ja vapautuneesti – ja nimenomaan sanoilla kakka ja pylly. Rinnastus Aurinkokuninkaaseen on onnistunut.
Myös iranilaiset kirjeet ovat ihania, täynnä valoa ja lämpöä. Jane Austenin Ylpeyttä ja ennakkoluuloa ja teoksen suhdetta pääomaan ruotiva essee tarjoaa tervetulleen tulokulman suosikkiklassikkoon.
Ajatukset matkailun ongelmista ja matkailusta syyllistämisestä ovat sen sijaan liiankin tuttuja ja jo vähän kuluneita. En jaksaisi tätä samaa keskustelua enää, haluan jotakin uutta. Matkustelun ongelmallisuuden pyörittelyn lisäksi on toinenkin aihe, joka on suorastaan kiusallisen tätä päivää, täydellinen kurkistus 2020-luvun alun ajankuvaan. Hosseini nimittäin kritisoi sijoittamis- ja vaurastumispuheen naamioimista feminismin kaapuun. Tätäkin keskustelua olen seurannut jo tovin, mutta luen siitä kyllä (hyvin kirjoitettuja[!] tekstejä) edelleen mielelläni, koska niin fucked up feminismin ja uusliberalistisen oman edun tavoittelun yhdistämis"järkeily" on.
Teoksen akilleen kantapää minun silmissäni on feminismiä identiteettipolitiikkana kritisoiva ja mieskirjailijoiden teoksia puolustava essee. Kritiikki on osaksi ihan paikallaan ja pakottaa kaltaiseni feministin ajattelemaan hankalia ajatuksia, mikä onkin vain hyvä. Hosseini kuitenkin nähdäkseni sortuu liiankin tutuksi käyneeseen tapaan suhtautua feminismiin: hän nousee sen yläpuolelle ja katselee sitä ja sen edustajia nenänvarttaan pitkin, ymmärtää feminismiä tahallaan väärin, kuten niin moni (mies)intellektuelli aiemmin. On etuoikeus voida sanoutua irti jostakin identiteetistä. Maailma on täynnä ihmisiä, jotka eivät voi ottaa lomaa kehostaan – ihonväristään, luokka-asemastaan, sukupuolestaan, kehonsa kyvykkyydestä jne. – ja jotka kohtaavat alinomaa ennakkoluuloja ja sortoa ihan vain olemalla maailmassa. On sanahelinää ja saivartelua sanoa, ettei ole feministi, vaan että vain käyttää ajattelussaan feminismiä kuten muitakin ismejä. Ja kuinka moni feministi muka väittää, että feminismi tarjoaa ratkaisun jokaiseen eteen tulevaan ongelmaan?
Hosseinin edellinen esseekokoelma Pölyn ylistys käsitteli paljon ns. miesaiheita. Olisi houkuttelevaa tulkita, että Hosseini on saanut tai ainakin tulkinnut saaneensa feministeiltä osakseen kritiikkiä miestaiteilijoiden fanittamisesta ja heidän teostensa käsittelystä ja kokee siksi tarvetta puolustautua. Vastareaktiona esseeminä turvautuu yleishumanistiseen maailmankatsomukseen ja sen puolustamiseen, mitä voi sitäkin pitää omanlaisenaan identiteettipolitiikkana, vaikka essee itsessään kritisoi identiteettipolitiikkaa.
Ja kyllä, olen itsekin sitä mieltä, että on tosi ongelmallista tulkita nykypäivän ja varsinkin aiempien aikojen teoksia jonkinlaisen poliittisen puhtauden näkökulmasta ja sitten canceloida ne ja niiden kirjoittajat. Saa ja pitää kritisoida. Minusta Hosseini vain tekee sen välillä vähän laiskasti. Provokaattorina Hosseini on kuitenkin taitava. Kommentti oman aggression ihastelusta on mainio.
Pölyn ylistyksessä minua häiritsi yletön kirjallisuustietämyksellä ja yleistiedolla snobbailu ja namedroppailu. Myös uudempaa kokoelmaa vaivaa välillä sama ongelma, joskaan ei mielestäni yhtä häiritsevästi. Samasta syystä vierastan Maggie Nelsonia ja pyörittelin välillä silmiäni Terry Castlelle. Voi olla, että kirjallisuustieteilijät elävät niin syvällä intertekstuaalisuuksien maailmassa, että hengittävät toisten kirjailijoiden ja tieteilijöiden tekstejä, menevät niiden kanssa nukkumaan, näkevät niistä unia ja heräävät ne poskellaan. Tunnistan saman kuvion omista päähänpinttymistäni, mes idées fixeistäni. Silti nimien pudottelu välillä hiertää lukukokemustani.
Kaiken kaikkiaan suositeltava, sivistävä ja viihdyttävä kokoelma vivahteikkaalla kielellä kirjoitettuja esseitä, joiden herättämistä ajatuksista keskustelisin jälleen kerran varsin mielelläni enemmänkin. Olisipa tosielämän kirjakavereita!
August 3, 2021
Huh, no olipas taas.
Ihailen Silvia Hosseinia suunnattomasti ja samaan aikaan hän ärsyttää minua usein todella paljon. En jaksaisi enää lukea yhdestäkään miessankarista sanaakaan, en vaikka olisin kaikesta samaa mieltä! Leonard Cohen ei ihan oikeasti kiinnostanut viimeksi eikä kiinnosta tälläkään kertaa. Myös Kerouac, blaah tylsää. (Toki Pölyn ylistyksen Al Pacinon huutoa mietin edelleenkin tasaisin väliajoin, vähintään kerran viikossa, koska mitä ihmettä? Kertokaa ken ymmärsi!)
Mutta ah, linnut! <3 Ja se jo kulttimaineeseen noussut persekakkapaska-essee. <3 Ai että. Ihan uskomaton kirjailija. Iranilaisia kirjeitä muistutti mieleen ikivanhan obsessioni Teheranin suhteen (varasin sitten aiheesta kirjoja samantien kaksikymmentä). Jane Austenin kautta käyty kapitalismin ja luokkayhteiskunnan kritiikki osui maaliin myös. Kesän ja kaupungin kuvaus useissa esseissä oli käsinkosketeltavaa, tuli iholle ja lähelle, oli upeaa, vaikka kesää vihaankin.
Ei mitään sen järkevämpää kommentoitavaa, carry on, ja lukekaa tämä.
Ihailen Silvia Hosseinia suunnattomasti ja samaan aikaan hän ärsyttää minua usein todella paljon. En jaksaisi enää lukea yhdestäkään miessankarista sanaakaan, en vaikka olisin kaikesta samaa mieltä! Leonard Cohen ei ihan oikeasti kiinnostanut viimeksi eikä kiinnosta tälläkään kertaa. Myös Kerouac, blaah tylsää. (Toki Pölyn ylistyksen Al Pacinon huutoa mietin edelleenkin tasaisin väliajoin, vähintään kerran viikossa, koska mitä ihmettä? Kertokaa ken ymmärsi!)
Mutta ah, linnut! <3 Ja se jo kulttimaineeseen noussut persekakkapaska-essee. <3 Ai että. Ihan uskomaton kirjailija. Iranilaisia kirjeitä muistutti mieleen ikivanhan obsessioni Teheranin suhteen (varasin sitten aiheesta kirjoja samantien kaksikymmentä). Jane Austenin kautta käyty kapitalismin ja luokkayhteiskunnan kritiikki osui maaliin myös. Kesän ja kaupungin kuvaus useissa esseissä oli käsinkosketeltavaa, tuli iholle ja lähelle, oli upeaa, vaikka kesää vihaankin.
Ei mitään sen järkevämpää kommentoitavaa, carry on, ja lukekaa tämä.
May 15, 2021
Hosseini on taitava sanan ja rytmin käyttäjä, mutta en jaksa innostua esseistiikasta (tai mistään taiteesta), joka käyttää koko painonsa asioiden piikittelyyn tarkoitushakuisen huonosti tulkiten, joista itse pidän tai joita arvostan. Tällaista "feminismin ongelmat paljastavaa" ja kirjallisuuden samaistuttavuuden hakuisuutta päivittelevää esseistiikkaa on hyllymetritolkulla, joten miksi vielä yksi lisää.
Ajanhukkaa tämän lukeminen ei kuitenkaan ollut, sillä se inspiroi esseen muovaantumiskyvyn esittelyssä upeasti. Ja kokoelman päättävä, ulostetta ja persettä käsittelevä essee on yksi hienoimmosta koskaan lukemistani esseistä.
Ajanhukkaa tämän lukeminen ei kuitenkaan ollut, sillä se inspiroi esseen muovaantumiskyvyn esittelyssä upeasti. Ja kokoelman päättävä, ulostetta ja persettä käsittelevä essee on yksi hienoimmosta koskaan lukemistani esseistä.
May 12, 2021
Taitaa olla vähän ”väärin” arvostella kirjaa osin sen tyylilajin perusteella, mutta teen sen silti. Essee ei tosiaan taida olla ihan minun juttuni, vaikka annankin sille vähintään teoriassa arvoa. En vain voi mitään sille, että tässäkin kirjassa yleis-yhteiskunnalliset osuudet toivat mieleeni lukuisia kertoja lähinnä ylioppilaskirjoitukset, joissa taitavat kirjoittajat oli valmennettu juuri tietynlaisiin kirjallisuusviittauksiin ja analyyttisiin pohdintoihin (minutkin). Kirja tuntui myös aika hajanaiselta kokoelmalta vähän kaikkea.
On kiistatonta, että Hosseini kirjoittaa taitavasti ja ajattelee älykkäästi. Itseäni koskettavaa tunnetta löysin kuitenkin vasta kirjan loppuosan henkilökohtaisemmista teksteistä.
On kiistatonta, että Hosseini kirjoittaa taitavasti ja ajattelee älykkäästi. Itseäni koskettavaa tunnetta löysin kuitenkin vasta kirjan loppuosan henkilökohtaisemmista teksteistä.
April 24, 2021
Silvia Hosseinin edellinen esseekokoelma Pölyn ylistys oli sen verran vaikuttavaa tekstiä, että uusi Tie, totuus ja kuolema kiilasi oitis lukulistani kärkeen kirjastosta saavuttuaan. Kolmen suuren teeman ympärille kietoutuvat esseet ovat taas kerran ilo lukea, sen verran notkea sanankäyttäjä Hosseini on.
Tie-teemalla aloitetaan matkustamisen iloista. En ole itse liiemmin matkailuihmisiä itse ja Hosseini onnistuukin puhuttelemaan minua: "Epäilen, että matkustamista kritisoivat eniten ne, jotka eivät itse pidä matkailusta" – touché. Mutta Hosseini ottaa terävästi kantaa myös lentämisen ilmastovaikutuksiin ja muihin matkailun haittapuoliin. Tämän teeman alla puhutaan myös Sisialian arabivaikutteista ja muslimikulttuurin merkityksestä eurooppalaiselle kulttuurille (viiden pisteen vihje: se on huomattavasti suurempi kuin moni uskoo tai suostuu myöntämään) ja Jack Kerouacista ja sitä kautta mieskulttuurista ja feminismistä. Hosseini tarkastelee asiaa tyylilleen uskollisena useammasta näkökulmasta ja pääsee reippaasti tylsimpien yksiulotteisten mies- tai naisnäkökulmien yläpuolelle.
Totuus-teeman avaa ehkä kirjan kiehtovin teksti, Ylpeys, ennakkoluulo ja pääoma, joka tarkastelee Jane Austenin klassikkoteosta pääoman ja luokan käsitteiden kannalta. Siitä edetään sujuvasti tämän päivän rahapuheeseen, varallisuuserojen kasvuun ja keskiluokkaiseen sokeuteen luokkayhteiskunnalle. "Puhutaan siis rahasta, mutta ei teeskennellä, että self help -rahapuhe olisi yhteiskunnallisesti merkittävää tai yhtään sen tasa-arvoistavampaa kuin keskustelu korkotuotoista Longbournin salongissa. Kyse on ainoastaan halusta vaurastua ja säilyttää oma keskiluokkainen elämäntyyli." Tästä teemasta tarjoillaan vielä hajanainen kokoelma ajatuksia (totuuksia?) ja mielenkiintoinen nippu kirjeitä Teheranin-matkalta: Iranista maana on Suomessa ja länsimaissa olemassa yksi totuus, joka ei kerro oikein mitään siitä, millaisena Iran asukkailleen näyttäytyy. Tästä saa toisenlaisen totuuden.
Kuolema-teeman kohdalla upotaan ensin menetykseen ja kuolemaan: Hosseinin veljen kuolemaan, juutalaiseen suremisen kulttuuriin ja David Grossmaniin. Puhutaan linnuista, miten niitä näkee aina toisinaan kuolleina, kuinka ne liittyvät kulttuurissa ja kansanperinteessä usein kuolemaan ja kuinka monet lintulajit ovat parhaillaankin kuolemassa sukupuuttoon ihmisen toiminnan seurauksena. Viimeisessä Aurinkokuningatar-esseessä tunnelma on sitten vähän toinen: se kertoo huomattavan yksityiskohtaisesti Hosseinin omista kokemuksista perianaaliabsessin ja anaalifistelin parissa. Esseen nimi viittaa Aurinkokuningas Ludvig XIV:hen, joka kärsi Hosseinin tapaan paiseen aiheuttamasta fistelistä. "Britit kiistävät tämän jyrkästi, mutta on hyvinkin mahdollista, että he esittävät kansallislaulunaan sävelmää, joka kertoo Ranskan kuninkaan peräreiästä." Tästäkin aiheesta sukelletaan vielä syvemmälle ulosteen kulttuurihistoriaan ja toisaalta nykymaailman ongelmiin ulosteiden kanssa – ihmisulosteiden saastuttaman veden arvioidaan aiheuttavan jopa 80 prosenttia maailman sairauksista! Ei siis turhaa puhetta tämä paskapuhe, aiheesta sietäisi puhua enemmänkin.
Tie, totuus ja kuolema on oivallista luettavaa, lämmin suositus tälle ajatuksia herättävälle ja lannoittavalle esseekokoelmalle.
Tie-teemalla aloitetaan matkustamisen iloista. En ole itse liiemmin matkailuihmisiä itse ja Hosseini onnistuukin puhuttelemaan minua: "Epäilen, että matkustamista kritisoivat eniten ne, jotka eivät itse pidä matkailusta" – touché. Mutta Hosseini ottaa terävästi kantaa myös lentämisen ilmastovaikutuksiin ja muihin matkailun haittapuoliin. Tämän teeman alla puhutaan myös Sisialian arabivaikutteista ja muslimikulttuurin merkityksestä eurooppalaiselle kulttuurille (viiden pisteen vihje: se on huomattavasti suurempi kuin moni uskoo tai suostuu myöntämään) ja Jack Kerouacista ja sitä kautta mieskulttuurista ja feminismistä. Hosseini tarkastelee asiaa tyylilleen uskollisena useammasta näkökulmasta ja pääsee reippaasti tylsimpien yksiulotteisten mies- tai naisnäkökulmien yläpuolelle.
Totuus-teeman avaa ehkä kirjan kiehtovin teksti, Ylpeys, ennakkoluulo ja pääoma, joka tarkastelee Jane Austenin klassikkoteosta pääoman ja luokan käsitteiden kannalta. Siitä edetään sujuvasti tämän päivän rahapuheeseen, varallisuuserojen kasvuun ja keskiluokkaiseen sokeuteen luokkayhteiskunnalle. "Puhutaan siis rahasta, mutta ei teeskennellä, että self help -rahapuhe olisi yhteiskunnallisesti merkittävää tai yhtään sen tasa-arvoistavampaa kuin keskustelu korkotuotoista Longbournin salongissa. Kyse on ainoastaan halusta vaurastua ja säilyttää oma keskiluokkainen elämäntyyli." Tästä teemasta tarjoillaan vielä hajanainen kokoelma ajatuksia (totuuksia?) ja mielenkiintoinen nippu kirjeitä Teheranin-matkalta: Iranista maana on Suomessa ja länsimaissa olemassa yksi totuus, joka ei kerro oikein mitään siitä, millaisena Iran asukkailleen näyttäytyy. Tästä saa toisenlaisen totuuden.
Kuolema-teeman kohdalla upotaan ensin menetykseen ja kuolemaan: Hosseinin veljen kuolemaan, juutalaiseen suremisen kulttuuriin ja David Grossmaniin. Puhutaan linnuista, miten niitä näkee aina toisinaan kuolleina, kuinka ne liittyvät kulttuurissa ja kansanperinteessä usein kuolemaan ja kuinka monet lintulajit ovat parhaillaankin kuolemassa sukupuuttoon ihmisen toiminnan seurauksena. Viimeisessä Aurinkokuningatar-esseessä tunnelma on sitten vähän toinen: se kertoo huomattavan yksityiskohtaisesti Hosseinin omista kokemuksista perianaaliabsessin ja anaalifistelin parissa. Esseen nimi viittaa Aurinkokuningas Ludvig XIV:hen, joka kärsi Hosseinin tapaan paiseen aiheuttamasta fistelistä. "Britit kiistävät tämän jyrkästi, mutta on hyvinkin mahdollista, että he esittävät kansallislaulunaan sävelmää, joka kertoo Ranskan kuninkaan peräreiästä." Tästäkin aiheesta sukelletaan vielä syvemmälle ulosteen kulttuurihistoriaan ja toisaalta nykymaailman ongelmiin ulosteiden kanssa – ihmisulosteiden saastuttaman veden arvioidaan aiheuttavan jopa 80 prosenttia maailman sairauksista! Ei siis turhaa puhetta tämä paskapuhe, aiheesta sietäisi puhua enemmänkin.
Tie, totuus ja kuolema on oivallista luettavaa, lämmin suositus tälle ajatuksia herättävälle ja lannoittavalle esseekokoelmalle.
March 29, 2021
Rakastin Silvia Hosseini esikoisesseekokoelmaa Pölyn ylistys. Hänen toisinkoisensa Tie, totuus ja kuolema (Gummerus, 2021, pyydetty arvostelukappaleena) jatkaa yllättävien assosiaatioiden ja terävien sivallusten polulla.
Tällä kertaa Hosseinin aihevalinnat tosin tuntuvat hieman yllätyksettömiltä. Silti hän onnistuu tuomaan keskusteluun varallisuuden epätasaisesta jakautumisesta, luokkaeroista ja matkailun ongelmallisuudesta tuoreita kulmia. Eniten nautin Hosseinin tavasta yhdistää aiheisiinsa terävää kulttuurianalyysiä. Hän tutkailee Ylpeyttä ja ennakkoluuloa varallisuuden ja luokan näkökulmasta ja syyttää Meduusan huone -näytelmää pinnallisesta feminismistä. Yllättävin esseistä on viimeinen, jossa Hosseini käsittelee oman sairautensa kautta ulosteen kulttuurihistoriaa. ”– tunnen omakseni elämänkatsomuksen, jossa ruumiilla on yhtä suuri merkitys kuin hengellä”, hän perustelee aluksi luotaantyöntävän tuntuista aihevalintaansa.
Suosikikseni nousee esseistä kokeellisin, Kuka minä olen? Essee liukuu aiheesta toiseen maggienelsonmaisen repaleisesti (mieleeni tulee erityisesti Sinelmien tyyli). Hosseini pohtii minuuttaan, joka on jatkuvassa liikkeessä, identiteettipolitiikan ehdottomuutta, luonteen ja persoonan yhteensopimattomia puolia: ”Uskon postmoderniin subjektiin; joustaviin, tempoileviin, yhteensopimattomiin minuuksiin; identiteettiin päättymättömänä prosessina.”
Hosseinin esseissä on arroganttiutta, tervetullutta ja pistelevää kuin kevättuuli, joka syöksyy sisään pysähtyneeseen huoneeseen. Hän ei tyydy toistelemaan jo sanottua, vaan ryöpyttää laiskan ajattelun niin, että välillä minulle tulee välillä tyhmä olo. Hän vaatii kirjallisuudelta ja kultuurikeskustelulta samanlaista viiltävää terävyyttä kuin itseltään. Se saa katseen kääntymään sisäänpäin: onko minun ajatteluni tyhjää ja laiskaa – ja mistä voisin löytää joutilasta aikaa, joka mahdollistaisi ajatusten syvemmän kypsyttelyn?
Kirjaan on tiivistetty niin paljon, että minun on luettava se pian uudelleen. Jo ensimmäisellä lukukerralla tein marginaaleihin pieniä huutomerkkejä kohtiin, joita haluan palata pohdiskelemaan! 5/5
Tällä kertaa Hosseinin aihevalinnat tosin tuntuvat hieman yllätyksettömiltä. Silti hän onnistuu tuomaan keskusteluun varallisuuden epätasaisesta jakautumisesta, luokkaeroista ja matkailun ongelmallisuudesta tuoreita kulmia. Eniten nautin Hosseinin tavasta yhdistää aiheisiinsa terävää kulttuurianalyysiä. Hän tutkailee Ylpeyttä ja ennakkoluuloa varallisuuden ja luokan näkökulmasta ja syyttää Meduusan huone -näytelmää pinnallisesta feminismistä. Yllättävin esseistä on viimeinen, jossa Hosseini käsittelee oman sairautensa kautta ulosteen kulttuurihistoriaa. ”– tunnen omakseni elämänkatsomuksen, jossa ruumiilla on yhtä suuri merkitys kuin hengellä”, hän perustelee aluksi luotaantyöntävän tuntuista aihevalintaansa.
Suosikikseni nousee esseistä kokeellisin, Kuka minä olen? Essee liukuu aiheesta toiseen maggienelsonmaisen repaleisesti (mieleeni tulee erityisesti Sinelmien tyyli). Hosseini pohtii minuuttaan, joka on jatkuvassa liikkeessä, identiteettipolitiikan ehdottomuutta, luonteen ja persoonan yhteensopimattomia puolia: ”Uskon postmoderniin subjektiin; joustaviin, tempoileviin, yhteensopimattomiin minuuksiin; identiteettiin päättymättömänä prosessina.”
Hosseinin esseissä on arroganttiutta, tervetullutta ja pistelevää kuin kevättuuli, joka syöksyy sisään pysähtyneeseen huoneeseen. Hän ei tyydy toistelemaan jo sanottua, vaan ryöpyttää laiskan ajattelun niin, että välillä minulle tulee välillä tyhmä olo. Hän vaatii kirjallisuudelta ja kultuurikeskustelulta samanlaista viiltävää terävyyttä kuin itseltään. Se saa katseen kääntymään sisäänpäin: onko minun ajatteluni tyhjää ja laiskaa – ja mistä voisin löytää joutilasta aikaa, joka mahdollistaisi ajatusten syvemmän kypsyttelyn?
Kirjaan on tiivistetty niin paljon, että minun on luettava se pian uudelleen. Jo ensimmäisellä lukukerralla tein marginaaleihin pieniä huutomerkkejä kohtiin, joita haluan palata pohdiskelemaan! 5/5
July 20, 2021
Pölyn ylistyksestä pidin paljon, tästä uudesta kokoelmasta vähän vähemmän. Hosseini kirjoittaa kyllä sinänsä taitavasti, mutta iso osa esseiden viehätystä ovat minulle myös aihevalinnat sekä se, mitä kaikkea aiheen alle on onnistuttu nivomaan ja kuinka taitavasti. Näissä kaikissa Hosseini minun mielestäni tässä kokoelmassa haparoi.
Matkustamisen kritisointi ja matkakirjeet ovat aiheina vähän väsyneitä, ja sinänsä mielenkiintoisesti liikkeelle lähtevä lintuja käsittelevä essee ei mielestäni pysynyt fokuksessa vaan poukkoili liikaa teemasta toiseen. Kiinteämpiäkin esseitä kokoelmasta onneksi löytyi: Esimerkiksi Ylpeyden ja ennakkoluulon lukeminen erilaisten pääomien kautta oli valaiseva teksti, ja feminismin kritiikki antoi ajattelemisen aihetta.
Kokoelman päättävä perse-essee on kaikessa banaaliudessaankin - tai siis juuri siksi - kirjan hersyvintä antia. On hyvä viedä kirjalliset harjoitteetkin aina silloin tällöin ruumillisuutemme ytimeen, ettemme vallan unohtaisi itseämme kaikkien käsitekamppailujen keskellä.
Matkustamisen kritisointi ja matkakirjeet ovat aiheina vähän väsyneitä, ja sinänsä mielenkiintoisesti liikkeelle lähtevä lintuja käsittelevä essee ei mielestäni pysynyt fokuksessa vaan poukkoili liikaa teemasta toiseen. Kiinteämpiäkin esseitä kokoelmasta onneksi löytyi: Esimerkiksi Ylpeyden ja ennakkoluulon lukeminen erilaisten pääomien kautta oli valaiseva teksti, ja feminismin kritiikki antoi ajattelemisen aihetta.
Kokoelman päättävä perse-essee on kaikessa banaaliudessaankin - tai siis juuri siksi - kirjan hersyvintä antia. On hyvä viedä kirjalliset harjoitteetkin aina silloin tällöin ruumillisuutemme ytimeen, ettemme vallan unohtaisi itseämme kaikkien käsitekamppailujen keskellä.
March 28, 2021
Rakastin Hosseinin Pölyn ylistystä sellaisella kritiikittömällä fanituksen värittämällä tasolla, että tunsin vahvaa rimakauhua tämän uudemman kokoelman pariin siirtymisestä. Jotain on tässä välissä asettunut kuitenkin hieman enemmän jo uomiinsa, ja pystyin lukemaan Hosseinia hieman järkevämmin, siis ilman mitään jalustalle nostamista, ja se teki hyvää, sillä väitän, että näin näistä teksteistä myös sai enemmän irti. Ärsyynnyin, väsyin, kyllästyin, ihastuin, hurmaannuin ja ilahduin. Tasaisesti kaikkea, monin tavoin, monessa eri kerroksessa.
Hosseini on taitava kirjoittaja, ja nämä esseet ovat erityisen hienoja. Ne kestänevät useammankin lukukerran, mutta en ole ihan varma miten hyvin ne kestävät aikaa. Mutta ehkä aina ei tarvitsekaan, nykyaikaakin saa kommentoida ihan vain nykyajan näkökulmasta.
Hosseini on taitava kirjoittaja, ja nämä esseet ovat erityisen hienoja. Ne kestänevät useammankin lukukerran, mutta en ole ihan varma miten hyvin ne kestävät aikaa. Mutta ehkä aina ei tarvitsekaan, nykyaikaakin saa kommentoida ihan vain nykyajan näkökulmasta.
June 30, 2021
Hosseinilla on ihastuttava tapa olla samaan aikaan ns. "hyviksien" (= feministit, vassarit, ilmastoaktivistit) puolella ja samaan aikaan esittää sekä rakentavaa kritiikkiä näitä ryhmiä/ismejä kohtaan. En välttämättä itse ole kaikesta samaa mieltä ja pidin esimerkiksi Saara Turusen näytelmästä Medusan huone. Toisaalta pidän myös Kerouacin Matkalla-kirjasta (tai siis pidin siitä 10 vuotta sitten siinä iässä, jossa kaikki pitävät siitä).
Tie, totuus ja kuolema -esseeteoksessa pidin erityisesti Iran-kuvailusta (saispa iranilaista ruokaa) ja luokkaeropaasauksesta, joka on aina paikallaan, sillä jotenkin ne luokka- tai siis varallisuuserot tuppaavat unohtumaan suomalaisessa poliittisessa keskustelussa. Raha kun on edelleenkin melko merkittävä tekijä siinä, mitä ihmisestä tulee, vaikka myös oma maailmankuvani on eksistentialismin värittämä.
Lämmin, provosoiva ja inspiroiva kokonaisuus.
Tie, totuus ja kuolema -esseeteoksessa pidin erityisesti Iran-kuvailusta (saispa iranilaista ruokaa) ja luokkaeropaasauksesta, joka on aina paikallaan, sillä jotenkin ne luokka- tai siis varallisuuserot tuppaavat unohtumaan suomalaisessa poliittisessa keskustelussa. Raha kun on edelleenkin melko merkittävä tekijä siinä, mitä ihmisestä tulee, vaikka myös oma maailmankuvani on eksistentialismin värittämä.
Lämmin, provosoiva ja inspiroiva kokonaisuus.
May 28, 2021
On vaan kerta kaikkisen ihastuttavaa, kuinka jotkut ihmiset hallitsevat kielen näin terävästi ja kauniisti. Osaisipa itsekin kirjoittaa tällä tavalla.
April 14, 2021
Tässä oli monta juttua, joista en ihmeemmin pitänyt tai jotka ei vain minuun osunut, mutta vitsit tämä Kuolema-osa! Ensin itkin ja sitten huutonauroin niin, että melkein itkin taas. Sivaltavan riemastuttava.
April 27, 2021
Pikkulintujen luiden rusahdukset kumisaappaiden alla värisyttivät koko kehoa ja väristys palasi kehoon vielä myöhemminkin. Yksi esseistä puhuu linnuista ja siitä kuinka marraslinnut todella taitavat ennustaa koko ihmiskunnan tuhoa. "Ensin kuolee lintu, sitten ihminen."
Teoksen koskettavimpana jäi mieleen kohta:
"Vaikka olen jo sanonut: puuttuva on eniten läsnä.
Vaikka olen yrittänyt sanoa, ettei tämä teksti kerro veljestäni, vaan siitä, että häntä ei ole."
Kaiken surun keskellä on myös suvantoja ja lopussa itkuhuutonaurua. Rakastuin Iranin ruokien ja huumorin ja sanontojen kirjeen muotoon kirjoitettuihin kuvauksiin. Toisen esseen ajatukseen siitä, että essentiaalisen feminismin sijasta pitäisi ajatella feminismiä työkaluna ja minuus on jatkuvassa liikkeessä. Ehkä paras tässä kuussa lukemani kirja, monipuolinen ja pureksintaa vaativa, mutta helposti solahtava.
"137. Miksi kirjoitan? Koska katson ulos ikkunasta ja näen kysymysmerkkejä. Teksti maalaa niiden päälle väliaikaisen maiseman."
Teoksen koskettavimpana jäi mieleen kohta:
"Vaikka olen jo sanonut: puuttuva on eniten läsnä.
Vaikka olen yrittänyt sanoa, ettei tämä teksti kerro veljestäni, vaan siitä, että häntä ei ole."
Kaiken surun keskellä on myös suvantoja ja lopussa itkuhuutonaurua. Rakastuin Iranin ruokien ja huumorin ja sanontojen kirjeen muotoon kirjoitettuihin kuvauksiin. Toisen esseen ajatukseen siitä, että essentiaalisen feminismin sijasta pitäisi ajatella feminismiä työkaluna ja minuus on jatkuvassa liikkeessä. Ehkä paras tässä kuussa lukemani kirja, monipuolinen ja pureksintaa vaativa, mutta helposti solahtava.
"137. Miksi kirjoitan? Koska katson ulos ikkunasta ja näen kysymysmerkkejä. Teksti maalaa niiden päälle väliaikaisen maiseman."
January 9, 2023
Luin tämän kirjapiiriin ja odotan innolla keskustelua. Eniten iski Marraslinnut (yllätyjät: ei kukaan). Olen alkanut kiinnittää lintuihin huomiota kirjallisuudessa, ja ilokseni ne ovat olleet monessa teoksessa vahvasti läsnä. En jaksa kaivaa tarkkaa sitaattia, mutta Hosseini kirjoittaa, miten luonnon olentojen tunnistaminen ja ympäristön havainnointi niiden kautta herättaa olemassaoloon uudella tavalla. Suositus, jos joku ei vielä ole lukenut!
April 9, 2021
Hosseinin edellinen esseekokoelma, Pölyn ylistys, jäi kesken jatkuvan trivian ja hienostelun takia. Tämä taas... mitä mannaa sielulle. Toki väsyttävyyteen asti viittauksia ja anekdootteja, mutta vuoden paras pohdinta matkustelusta ja sen merkityksestä henkiselle hyvinvoinnille, kauniita kirjeitä Teheranista ja kulttuurianalyysia linnuista – kirja, josta haluan omistaa oman kopion ja jonka kanssa aina välillä käydä dialogia. Henkilökohtaiseksi menevä kritiikki ihmisiä ja ilmiöitä kohtaan tuntui turhalta tässä formaatissa, se söi kirjan ajattomuutta, mutta annan sen anteeksi.
March 28, 2021
Hyviä, ajatuksia herättäviä ja hauskojakin esseitä. Pidin erityisesti matkakertomuksista Italiassa ja Iranissa ja lempikuninkaani Ludvig XIV:n kakkajutuista. Äänikirjan Silvia luki itse, mikä oli kivaa.
April 25, 2021
Kirjailijan itse lukemana hieno kuuntelukokemus, sillä Hosseinin kirkas ja tyttömäisen innostunut ääni toi tekstin lähelle. Esseissään Hosseini avaa omaakin elämäänsä rohkeasti ja kaihtelematta. Pidin siitä, että ajatukset lennähtivät keveästi yksityisestä yleiseen ja toisin päin.
Matkustamisen ilosta lukeminen oli ihanaa ja puhutteli, koska yli vuoteen matkustamisen mahdollisuuskin on ollut poissuljettu. Sisiliassa oleskellessaan hän miettii muslimien suurta vaikutusta Euroopan kulttuuriin, tieteeseen ja talouteen, mikä tuntuu nykyeurooppalaiselta helposti unohtuvan. Pitkään Hosseini ruotii Jack Kerouacin teosta Matkalla ja sanoo, että Kerouacin tyyppien tapaiset yhteiskunnan pohjalle pudonneet valkoisen työväenluokan edustajat ovat ajankohtaisia tänäänkin, sillä he mahdollistivat Trumpin presidenttiyden vuonna 2016.
Ylpeys, ennakkoluulo ja pääoma kääntää Jane Austenin klassikon mainiosti puheeksi rahasta ja pääomasta. Iranilaiset kirjeet olivat ihastuttavaa ja opettavaista kuunneltavaa minulle, jolle Iran on tuntematon ja pelottavakin maa. Marraslinnut-esseessä Hosseini kertoo kauniisti pikkuveljensä kuolemasta, menetyksestä ja surusta, joka ei hälvene sekä linnuista mytologiassa ja kirjallisuudessa. Ja sitten on vielä se rohkea kakanhajuinen Aurinkokungingatar!
Matkustamisen ilosta lukeminen oli ihanaa ja puhutteli, koska yli vuoteen matkustamisen mahdollisuuskin on ollut poissuljettu. Sisiliassa oleskellessaan hän miettii muslimien suurta vaikutusta Euroopan kulttuuriin, tieteeseen ja talouteen, mikä tuntuu nykyeurooppalaiselta helposti unohtuvan. Pitkään Hosseini ruotii Jack Kerouacin teosta Matkalla ja sanoo, että Kerouacin tyyppien tapaiset yhteiskunnan pohjalle pudonneet valkoisen työväenluokan edustajat ovat ajankohtaisia tänäänkin, sillä he mahdollistivat Trumpin presidenttiyden vuonna 2016.
Ylpeys, ennakkoluulo ja pääoma kääntää Jane Austenin klassikon mainiosti puheeksi rahasta ja pääomasta. Iranilaiset kirjeet olivat ihastuttavaa ja opettavaista kuunneltavaa minulle, jolle Iran on tuntematon ja pelottavakin maa. Marraslinnut-esseessä Hosseini kertoo kauniisti pikkuveljensä kuolemasta, menetyksestä ja surusta, joka ei hälvene sekä linnuista mytologiassa ja kirjallisuudessa. Ja sitten on vielä se rohkea kakanhajuinen Aurinkokungingatar!
Read
April 18, 2021Tästä pitkä kirjoitus blogissa:
https://readerwhydidimarryhim.blogspo...
https://readerwhydidimarryhim.blogspo...
November 25, 2021
Hienoja ja osin ärsyttäviäkin esseitä, monipuolisia aiheita. Koskettavia, hauskoja. Iranilaiset kirjeet, linnut, menetykset ja ennen kaikkea Aurinkokuningatar. Kuuntelin ensin, mutta hiffasin kyllä että tämä pitää lukea.
January 25, 2022
Vähän epätasainen esseekokoelma. Joltain osin huippuhyvä, mutta nyky-feminismin kritiikki oli tosi ankeaa luettavaa eikä mitään kovin terävää argumentointia.
May 23, 2021
Raskaasta nimestään (ja paikoin raskaista teemoistaan) huolimatta tässä esseekokoelmassa on sellaista ilmaisun ja ajattelun keveyttä ja kirkkautta, joka viehättää minua aivan hurjasti. Kuten kirjoittaja toteaa: "lauseiden keveys on aina luotua keveyttä, sillä esseekin on kirjallisuutta, jonka eteen pyrähtää viehättävä pieni sana: kauno" - Mutta millä taidolla luotua keveyttä (ja kaunoa)! Kadehdin.
Moni kokoelman essee on myös poikkeuksellisen ruumiillinen, aivan erityisesti tummalla huumorilla höystetty, groteski päätösessee "Aurinkokuningatar", jossa tehdään yllättävä, kiinnostava matka niinkin kivuliaan ja vähän julkisesti ruoditun vaivan ja aiheen äärelle kuin anaalifisteli - ja samalla lukija saa luettavakseen yllättävän kiinnostavan, historiallisen katsauksen myös Aurinkokuninkaan peräaukkovaivoihin. Tekstin sävy kulkee monessa esseessä viehättävästi ilkkikurisesta vakavaan ja takaisin.
Nautin suuresti myös erityisesti kirjallisuutta käsittelevistä esseistä runsaine viittauksineen ja lähteineen, vaikka toisaalta niistä myös eniten ärsyynnyin, ehkä omaa pikkumaisuuttani (eihän esseiden kanssa tarvitsekaan olla samaa mieltä...), esimerkiksi siitä, kuinka kapeasti hän mielestäni tulkitsee esimerkiksi Saara Turusen teoksia juuri tekstissä, jossa hän kritisoi liian kapeita (tai historiattomia, kontekstia huomioimattomia) luentoja monista kirjallisuutemme klassikoista. Muutenkin ehkä nimenomaan feminismikritiikkiin olisin kaivannut täsmällisempää ja erittelevämpää näkökulmaa. - Itsessään feminismin (etenkin sisäinen) kritiikki on kyllä ehdottomasti tervetullutta, kyse ei ole siitä.
Hosseini esittää myös tärkeitä puolustuspuheenvuoroja kirjallisuuden moninaisuudelle ja toteaa, ettei kirjallisuutta tulisi pelkistää tai lukea esimerkiksi "mieskirjallisuutta" ainoastaan miehisen vallan ja kulttuurin pönkittäjänä, missä hän on aivan oikeassa, ja nostaa esiin tärkeitä huomioita monenlaisten tulkintojen mahdollisuudesta ja tärkeydestä myös kirjallisuudentutkimuksessa, kritiikissä ja taiteessa ylipäätään. Myös luokkanäkökulma kirjallisuuteen nousee ilahduttavasti esiin muun muassa Austenin Ylpeyttä ja ennakkoluuloa pohtivassa esseessä "Ylpeys, ennakkoluulo ja pääoma", vaikka näkökulma ja sisältö ei aivan uusi olekaan.
Ilahduttava, nautinnollinen ja ajatuksia liikkeelle työntävä kokonaisuus on myös (essee)minuuden kysymyksiin tiiviillä, fragmentaarisilla ajatuksillaan listamaisessa muodossa kurottava essee "Kuka minä olen?" ja kaunis, lintujen merkityksiä monesta näkökulmasta pohtiva ja esittelevä "Marraslinnut".
Kokoelmassa on paljon kaikenlaista, Hosseinille kenties tuttuun tapaan rajoilla kulkevaa: kevyttä ja painavaa, rosoista ja kaunista sisältöä. Kokonaisuus on monipuolinen (ja ehkä monipuolisuudessaan myös hieman epätasainen?), rikas ja moneen suuntaan ajatuksia liikutteleva, sellainen, joka ei tyhjene yhteen lukukertaan. Arvostan kovasti myös Hosseinin rohkeutta laittaa itsensä kirjoittajana likoon, tässä kokoelmassa hyvin kokonaisvaltaisesti.
Moni kokoelman essee on myös poikkeuksellisen ruumiillinen, aivan erityisesti tummalla huumorilla höystetty, groteski päätösessee "Aurinkokuningatar", jossa tehdään yllättävä, kiinnostava matka niinkin kivuliaan ja vähän julkisesti ruoditun vaivan ja aiheen äärelle kuin anaalifisteli - ja samalla lukija saa luettavakseen yllättävän kiinnostavan, historiallisen katsauksen myös Aurinkokuninkaan peräaukkovaivoihin. Tekstin sävy kulkee monessa esseessä viehättävästi ilkkikurisesta vakavaan ja takaisin.
Nautin suuresti myös erityisesti kirjallisuutta käsittelevistä esseistä runsaine viittauksineen ja lähteineen, vaikka toisaalta niistä myös eniten ärsyynnyin, ehkä omaa pikkumaisuuttani (eihän esseiden kanssa tarvitsekaan olla samaa mieltä...), esimerkiksi siitä, kuinka kapeasti hän mielestäni tulkitsee esimerkiksi Saara Turusen teoksia juuri tekstissä, jossa hän kritisoi liian kapeita (tai historiattomia, kontekstia huomioimattomia) luentoja monista kirjallisuutemme klassikoista. Muutenkin ehkä nimenomaan feminismikritiikkiin olisin kaivannut täsmällisempää ja erittelevämpää näkökulmaa. - Itsessään feminismin (etenkin sisäinen) kritiikki on kyllä ehdottomasti tervetullutta, kyse ei ole siitä.
Hosseini esittää myös tärkeitä puolustuspuheenvuoroja kirjallisuuden moninaisuudelle ja toteaa, ettei kirjallisuutta tulisi pelkistää tai lukea esimerkiksi "mieskirjallisuutta" ainoastaan miehisen vallan ja kulttuurin pönkittäjänä, missä hän on aivan oikeassa, ja nostaa esiin tärkeitä huomioita monenlaisten tulkintojen mahdollisuudesta ja tärkeydestä myös kirjallisuudentutkimuksessa, kritiikissä ja taiteessa ylipäätään. Myös luokkanäkökulma kirjallisuuteen nousee ilahduttavasti esiin muun muassa Austenin Ylpeyttä ja ennakkoluuloa pohtivassa esseessä "Ylpeys, ennakkoluulo ja pääoma", vaikka näkökulma ja sisältö ei aivan uusi olekaan.
Ilahduttava, nautinnollinen ja ajatuksia liikkeelle työntävä kokonaisuus on myös (essee)minuuden kysymyksiin tiiviillä, fragmentaarisilla ajatuksillaan listamaisessa muodossa kurottava essee "Kuka minä olen?" ja kaunis, lintujen merkityksiä monesta näkökulmasta pohtiva ja esittelevä "Marraslinnut".
Kokoelmassa on paljon kaikenlaista, Hosseinille kenties tuttuun tapaan rajoilla kulkevaa: kevyttä ja painavaa, rosoista ja kaunista sisältöä. Kokonaisuus on monipuolinen (ja ehkä monipuolisuudessaan myös hieman epätasainen?), rikas ja moneen suuntaan ajatuksia liikutteleva, sellainen, joka ei tyhjene yhteen lukukertaan. Arvostan kovasti myös Hosseinin rohkeutta laittaa itsensä kirjoittajana likoon, tässä kokoelmassa hyvin kokonaisvaltaisesti.
May 7, 2021
Kuuntelin Silvia Hosseinin esseekokoelman Tie, totuus ja kuolema hänen itsensä lukemana, ja kokemus oli vakuuttava. Hosseinin ääni on miellyttävä ja inspiroiva. Esseiden ajoittainen luennointityyli ei haitannut, sillä vastapainoksi oli tarjolla kirjailijan omia, teräviä havaintoja ja rehellisiä kokemuksia.
Hosseinin kirjoitukset menetyksistä ja sairaudesta tulivat lähelle. Linnuista ja matkoista voisin lukea mitä vaan, ja Hosseini osaa asiansa erityisen hyvin. Edellisen kokoelman kanssa olin vaikeuksissa, koska Hosseini kirjoitti lähinnä miehistä. Nyt aiheet ovat jotenkin avarampia, ja vaikka Hosseini ei arvosta samaistumisen tarvetta, niin sellainen täyttyi kohdallani tässä kirjassa monta kertaa. Rakastin myös esseetä Ylpeys, ennakkoluulo ja pääoma. Juuri sellaisia esseitä kirjallisuudesta kaipaisin.
Hosseinin kirjoitukset menetyksistä ja sairaudesta tulivat lähelle. Linnuista ja matkoista voisin lukea mitä vaan, ja Hosseini osaa asiansa erityisen hyvin. Edellisen kokoelman kanssa olin vaikeuksissa, koska Hosseini kirjoitti lähinnä miehistä. Nyt aiheet ovat jotenkin avarampia, ja vaikka Hosseini ei arvosta samaistumisen tarvetta, niin sellainen täyttyi kohdallani tässä kirjassa monta kertaa. Rakastin myös esseetä Ylpeys, ennakkoluulo ja pääoma. Juuri sellaisia esseitä kirjallisuudesta kaipaisin.
March 29, 2021
Viisastuin, ärsyynnyin, haltioiduin, itkin ja nauroin. En ollut Hosseinin kanssa aina samaa mieltä, mutta kirjan kuunneltuani katselen montaa asiaa taas vähän uudesta kulmasta, ja se on aina hyvän kirjan merkki. Ja vaikka ”paskan kulttuurihistoria” käsitteli vain pientä siivua kirjan loppupuolella, Husseinin esittämä kysymys siitä ”Kuinka monta ongelmaa selätettäisiin sillä, että, puhuttaisiin paskasta ainaisen paskanpuhumisen sijaan” jäi tosiaan mietittymään.
April 3, 2024
esseitä elämästä, matkustamisesta, inspiraatiosta, arabikulttuurien rikkaudesta ja merkityksestä historiassa, kirjallisuuden tulkinnoista, elämän intensiivisyyden ja tavanomaisuuden välillä tasapainottelusta, identiteetistä, surusta, menetyksestä, kuolemasta… eli toisin sanoen vähän kaikesta elämässä.
tykkäsin hosseinin kirjotustyylistä ja myös siitä, että hän itse oli lukenut äänikirjan. alkupuolisko sai pidettyä hyvin yllä mun mielenkiintoa, mutta loppupuoliskolla välillä tökki. mutta kokonaisuutena kyllä tykkäsin ja olihan tässä nyt ajateltavaa vaikka ja mistä. toisaalta ehkä se jonkinlainen aiheesta toiseen hyppiminen vei pois yhtenäisyyttä.
tässä alla viel mun ajatuksii jokaisen esseen jälkeen. näissä ei oo varmaan oikeen mitää järkee tykkään vaa omaks ilokseni jotai kirjotella ylös, että muistan jälkeenpäinki mitä on tullu luettuu.
TIE
1. matkustamisen ilo: tässä samaistuin moneen ajatukseen matkustelusta, sen eettisyydestä, olemisesta, kotiin palaamisesta, yksin olemisesta
2. etsivä löytää: tää oli kiehtova ja avas arabimaiden ja kulttuurien valtavaa merkitystä historiassa niin tieteen, taiteen, arkkitehtuurin, filosofian, lääketieteen kuin monen muunkin merkittävän kehityksen askeleen taustalla ja sitä kuinka länsimaat on tän kaiken piilottanu ja tuhonnu ja muuttanu joksikin vieraksuttavaks
3. miesten tarinoita: tässä käsiteltiin mm. miesten tarinoiden merkitystä, kumottiin ajatusta siitä että tarina olisi vain valtarakenteita hyväksikäyttävä ja alistava sen takia että sen on kirjoittanut mies, ja kritisoitiin nykyajan ajatusta siitä että kirjallisuus on hyvää vain silloin kun siinä näkee itsensä kuin peilissä. mielenkiintonen näkökulma aiheeseen ja herätti ajatuksia erityisesti miesten kirjottamien tarinoiden merkityksestä ja niistä paistavassa yhteiskunnan miehille asettamista rooleista. mielenkiintosia ajatuksia ja näkemyksiä feminismistä, joista en oo aivan varma mitä mieltä ite oon.
TOTUUS
4. ylpeys, ennakkoluulo ja pääoma: tässä pohdittiin ylpeyttä ja ennakkoluuloa pääoman ja luokkaerojen näkökulmasta. tulot ja pääoma ovat vahvasti läsnä kaikkien tarinan hahmojen motiiveissa ja ajatusmaailmoissa. samalla pääoma ja ihmissuhteet rinnastettiin myös nykypäivään pohtimalla mm. avioliiton olevan yhä nykypäivänäkin jollain tasolla suhteen osapuolille taloudellista hyötyä tuottava rakenne, sekä pohdittiin kuinka austenin aikana vahvasti näkynyt pääoman epätasainen jakautuminen on yhtälailla totuus yhä tänäkin päivänä. mielenkiintoista puhetta pääomasta eriarvoisuuden mekanismina.
5. kuka minä olen?: tää listamuotoon kirjotettu essee käsitteli identiteettiä hyvin monelta kannalta, mutten jotenkin ehkä päässyt tähän ihan kiinni. joitain yksittäisiä ajatuksia jäi mieleen, mut tää oli vähän sellaista poukkoilevaa ajatuksenjuoksua.
6. iranialaisia kirjeitä: kirjeiden kautta avautui ikkuna iranilaiseen kulttuuriin, sen rikkauksiin mutta toisaalta myös synkempiin kääntöpuoliin ja maan poliittiseen tilanteeseen. mielenkiintoista ja arkista kuvausta ja pohdintaa siitä, millaista on elää iranissa.
KUOLEMA
7. menetyksen ammattilaiset: menetystä ja surua monessa muodossa. pohdintaa siitä, kuinka puuttuva on eniten läsnä.
8. marraslinnut: linnuista ja kuolemasta ja niiden yhteydestä. lintujen ja ihmisen yhteyttä. lintuihin liitettyä symboliikkaa.
9. aurinkokuningatar: tää käsitteli kirjaimellisesti paskan kulttuurihistoriaa ja nauroin moneen kertaan. en oo ihan varma miks tää aihe oli valikoitu ja miks vieläpä viimeseks tekstiks. itseasias tää oli kyl huvittavuutensa lisäks mielenkiintonen ja sai pohtimaan tabuja, sairauksia ja yhteiskuntaa taas uudelta kantilta. tää myös tiivisti elämän ja kuoleman vertaamalla sitä ruuansulatuksen toimintaan voihan sen noinki ilmasta XD
tykkäsin hosseinin kirjotustyylistä ja myös siitä, että hän itse oli lukenut äänikirjan. alkupuolisko sai pidettyä hyvin yllä mun mielenkiintoa, mutta loppupuoliskolla välillä tökki. mutta kokonaisuutena kyllä tykkäsin ja olihan tässä nyt ajateltavaa vaikka ja mistä. toisaalta ehkä se jonkinlainen aiheesta toiseen hyppiminen vei pois yhtenäisyyttä.
tässä alla viel mun ajatuksii jokaisen esseen jälkeen. näissä ei oo varmaan oikeen mitää järkee tykkään vaa omaks ilokseni jotai kirjotella ylös, että muistan jälkeenpäinki mitä on tullu luettuu.
TIE
1. matkustamisen ilo: tässä samaistuin moneen ajatukseen matkustelusta, sen eettisyydestä, olemisesta, kotiin palaamisesta, yksin olemisesta
2. etsivä löytää: tää oli kiehtova ja avas arabimaiden ja kulttuurien valtavaa merkitystä historiassa niin tieteen, taiteen, arkkitehtuurin, filosofian, lääketieteen kuin monen muunkin merkittävän kehityksen askeleen taustalla ja sitä kuinka länsimaat on tän kaiken piilottanu ja tuhonnu ja muuttanu joksikin vieraksuttavaks
3. miesten tarinoita: tässä käsiteltiin mm. miesten tarinoiden merkitystä, kumottiin ajatusta siitä että tarina olisi vain valtarakenteita hyväksikäyttävä ja alistava sen takia että sen on kirjoittanut mies, ja kritisoitiin nykyajan ajatusta siitä että kirjallisuus on hyvää vain silloin kun siinä näkee itsensä kuin peilissä. mielenkiintonen näkökulma aiheeseen ja herätti ajatuksia erityisesti miesten kirjottamien tarinoiden merkityksestä ja niistä paistavassa yhteiskunnan miehille asettamista rooleista. mielenkiintosia ajatuksia ja näkemyksiä feminismistä, joista en oo aivan varma mitä mieltä ite oon.
TOTUUS
4. ylpeys, ennakkoluulo ja pääoma: tässä pohdittiin ylpeyttä ja ennakkoluuloa pääoman ja luokkaerojen näkökulmasta. tulot ja pääoma ovat vahvasti läsnä kaikkien tarinan hahmojen motiiveissa ja ajatusmaailmoissa. samalla pääoma ja ihmissuhteet rinnastettiin myös nykypäivään pohtimalla mm. avioliiton olevan yhä nykypäivänäkin jollain tasolla suhteen osapuolille taloudellista hyötyä tuottava rakenne, sekä pohdittiin kuinka austenin aikana vahvasti näkynyt pääoman epätasainen jakautuminen on yhtälailla totuus yhä tänäkin päivänä. mielenkiintoista puhetta pääomasta eriarvoisuuden mekanismina.
5. kuka minä olen?: tää listamuotoon kirjotettu essee käsitteli identiteettiä hyvin monelta kannalta, mutten jotenkin ehkä päässyt tähän ihan kiinni. joitain yksittäisiä ajatuksia jäi mieleen, mut tää oli vähän sellaista poukkoilevaa ajatuksenjuoksua.
6. iranialaisia kirjeitä: kirjeiden kautta avautui ikkuna iranilaiseen kulttuuriin, sen rikkauksiin mutta toisaalta myös synkempiin kääntöpuoliin ja maan poliittiseen tilanteeseen. mielenkiintoista ja arkista kuvausta ja pohdintaa siitä, millaista on elää iranissa.
KUOLEMA
7. menetyksen ammattilaiset: menetystä ja surua monessa muodossa. pohdintaa siitä, kuinka puuttuva on eniten läsnä.
8. marraslinnut: linnuista ja kuolemasta ja niiden yhteydestä. lintujen ja ihmisen yhteyttä. lintuihin liitettyä symboliikkaa.
9. aurinkokuningatar: tää käsitteli kirjaimellisesti paskan kulttuurihistoriaa ja nauroin moneen kertaan. en oo ihan varma miks tää aihe oli valikoitu ja miks vieläpä viimeseks tekstiks. itseasias tää oli kyl huvittavuutensa lisäks mielenkiintonen ja sai pohtimaan tabuja, sairauksia ja yhteiskuntaa taas uudelta kantilta. tää myös tiivisti elämän ja kuoleman vertaamalla sitä ruuansulatuksen toimintaan voihan sen noinki ilmasta XD
September 25, 2021
Odotin kovasti teoksen lukemista, sillä muistan, että Hosseinin edellinen esseekokoelma Pölyn ylistys jäi mieleen ennen kaikkea avartavana lukukokemuksena.
Koen esseen vähän hankalaksi tekstilajiksi. Liitän esseen yläasteen ja lukion äidinkielen tunneille: pohtiva teksti, jossa tärkeää on henkilökohtainen ote. Esseet eivät mielestäni ole myöskään kevyintä luettavaa, ja täytyykin olla oikea hetki, jotta niihin jaksaa syventyä ja haastaa itseään. Nyt sellainen oli!
Ja miten hienosti Hosseini jälleen kerran kirjoittaa: monipuolisia aiheita, mielihyvää tuottavaa kieltä taitavine kuvailuineen ("Oikeastaan Teheran ei edes ole kaupunki, vaan valtava, hikinen, tempoileva otus, johon kuumuudessa kihisevien valtateiden suonisto pumppaa tauotta karheaa uutta energiaa." / esseessä "Iranilaisia kirjeitä") ja sitä vahvaa henkilökohtaista otetta! Lukiessa tuli olo, että ihan kuin kertoja istuisi vieressäni tarinoimassa Teheranin-matkastaan tai jakamassa kokemuksiaan hetkestä, kun hän makasi Jorvin sairaalassa "kiusalliseksi vaivaksi" leimatun sairautensa vuoksi.
En ehkä ensimmäisenä innostuisi, jos käskettäisiin lukemaan essee peräpään toiminnasta ja tuotoksista, mutta vannon: Aurinkokuningatar-esseetä lukiessa tulee monen monta ahaa-elämystä (esim. että 1600-luvun Ranskassa lääkärit suosittelivat välttämään peseytymistä, ja niinpä Ludvig XIV a.k.a Aurinkokuningas kylpi kahdesti KOKO elämänsä aikana. Tuota...). Naurahdin myös useasti kesken lukemisen.
Aurinkokuningattaren loppupuolella pohditaan kiinnostavasti myös sairauksiin liittyvää puhetapaa ja yleensäkin suhtautumista heikkouteen.
"-- olen kironnut kulttuuria, jossa kyyneleet ylittävät sopivaisuuden rajat. Suomessa ei saa itkeä, ellei kyseessä ole Vesa-Matti Loirista nuotiopiirissä. -- Ongelma ei tainnut kuitenkaan olla itku itsessään, vaan heikkous, jota se symboloi", kertoja pohtii.
Teoksen esseistä eniten pidin ehkä Ylpeys, ennakkoluulo ja pääoma -esseestä. Nyt unohdetaan hetkeksi Austenin klassikon romantiikka, ja tarkastellaan tarinaa varallisuuserojen kautta. Essee antoi uuden näkökulman trendikkääseen sijoituspuheeseen: teksti kritisoidaan ajatusta, jonka mukaan kuka tahansa voisi noin vain alkaa kerryttää pääomaansa - se kun on valitettavan usein vain jo valmiiksi hyväosaisten etuoikeus. Essee kyllä tunnustaa, että rahasta saa ja pitääkin kiinnostua, mutta kiinnostuksen pitäisi "kohdistua siihen, miten raha kytkeytyy laajempiin reaalimaailman kehityskulkuihin, vaurauden ja vallan jakautumiseen, ei vain omaan elämään." HS Visio -henkiset sankaritarinat kyllästyttää, joten oli virkistävää, että vaurastumista käsiteltiin nyt eri tavalla.
Koen esseen vähän hankalaksi tekstilajiksi. Liitän esseen yläasteen ja lukion äidinkielen tunneille: pohtiva teksti, jossa tärkeää on henkilökohtainen ote. Esseet eivät mielestäni ole myöskään kevyintä luettavaa, ja täytyykin olla oikea hetki, jotta niihin jaksaa syventyä ja haastaa itseään. Nyt sellainen oli!
Ja miten hienosti Hosseini jälleen kerran kirjoittaa: monipuolisia aiheita, mielihyvää tuottavaa kieltä taitavine kuvailuineen ("Oikeastaan Teheran ei edes ole kaupunki, vaan valtava, hikinen, tempoileva otus, johon kuumuudessa kihisevien valtateiden suonisto pumppaa tauotta karheaa uutta energiaa." / esseessä "Iranilaisia kirjeitä") ja sitä vahvaa henkilökohtaista otetta! Lukiessa tuli olo, että ihan kuin kertoja istuisi vieressäni tarinoimassa Teheranin-matkastaan tai jakamassa kokemuksiaan hetkestä, kun hän makasi Jorvin sairaalassa "kiusalliseksi vaivaksi" leimatun sairautensa vuoksi.
En ehkä ensimmäisenä innostuisi, jos käskettäisiin lukemaan essee peräpään toiminnasta ja tuotoksista, mutta vannon: Aurinkokuningatar-esseetä lukiessa tulee monen monta ahaa-elämystä (esim. että 1600-luvun Ranskassa lääkärit suosittelivat välttämään peseytymistä, ja niinpä Ludvig XIV a.k.a Aurinkokuningas kylpi kahdesti KOKO elämänsä aikana. Tuota...). Naurahdin myös useasti kesken lukemisen.
Aurinkokuningattaren loppupuolella pohditaan kiinnostavasti myös sairauksiin liittyvää puhetapaa ja yleensäkin suhtautumista heikkouteen.
"-- olen kironnut kulttuuria, jossa kyyneleet ylittävät sopivaisuuden rajat. Suomessa ei saa itkeä, ellei kyseessä ole Vesa-Matti Loirista nuotiopiirissä. -- Ongelma ei tainnut kuitenkaan olla itku itsessään, vaan heikkous, jota se symboloi", kertoja pohtii.
Teoksen esseistä eniten pidin ehkä Ylpeys, ennakkoluulo ja pääoma -esseestä. Nyt unohdetaan hetkeksi Austenin klassikon romantiikka, ja tarkastellaan tarinaa varallisuuserojen kautta. Essee antoi uuden näkökulman trendikkääseen sijoituspuheeseen: teksti kritisoidaan ajatusta, jonka mukaan kuka tahansa voisi noin vain alkaa kerryttää pääomaansa - se kun on valitettavan usein vain jo valmiiksi hyväosaisten etuoikeus. Essee kyllä tunnustaa, että rahasta saa ja pitääkin kiinnostua, mutta kiinnostuksen pitäisi "kohdistua siihen, miten raha kytkeytyy laajempiin reaalimaailman kehityskulkuihin, vaurauden ja vallan jakautumiseen, ei vain omaan elämään." HS Visio -henkiset sankaritarinat kyllästyttää, joten oli virkistävää, että vaurastumista käsiteltiin nyt eri tavalla.
October 21, 2021
Omalaatuisen järisyttävä esseekokoelma. Esseet on jaettu teoksen otsikoiden mukaisesti tiehen, totuuteen ja kuolemaan. Pidin eniten ensimmäisen osion esseistä, joissa käsitellään matkustamista ja jotka vilisevä kohtia, jotka olisin halunnut kirjoittaa itselleni ylös.
Hosseini käsittelee esseissään myös lukuisia muita teoksia, joiden läpikäyminen voi hyvin pitkästyttää henkilön joka ei kyseisiä teoksia sen tarkemmin tunne. Saara Turunen -fanina pidin erityisen mielenkiintoisina Hosseinin ajatuksia Turusen Medusan huoneesta, mutta esimerkiksi Jane Austenia koskeneesta pohdinnasta en saanut yhtä paljon irti - todennäköisesti tilanne olisi ollut toinen, mikäli olisin juuri lukenut Ylpeys ja ennakkoluulo -teoksen.
Teoksen esseistä pidin eniten Kuka minä olen -esseestä, joka on luetteloessee kirjailijan minästä ja minuudesta. Hosseinin kieli on kaunista ja soljuvaa koko teoksen läpi, ja äänikirja toimii erittäin hyvin Hosseinin itsensä lukemana.
Hosseini käsittelee esseissään myös lukuisia muita teoksia, joiden läpikäyminen voi hyvin pitkästyttää henkilön joka ei kyseisiä teoksia sen tarkemmin tunne. Saara Turunen -fanina pidin erityisen mielenkiintoisina Hosseinin ajatuksia Turusen Medusan huoneesta, mutta esimerkiksi Jane Austenia koskeneesta pohdinnasta en saanut yhtä paljon irti - todennäköisesti tilanne olisi ollut toinen, mikäli olisin juuri lukenut Ylpeys ja ennakkoluulo -teoksen.
Teoksen esseistä pidin eniten Kuka minä olen -esseestä, joka on luetteloessee kirjailijan minästä ja minuudesta. Hosseinin kieli on kaunista ja soljuvaa koko teoksen läpi, ja äänikirja toimii erittäin hyvin Hosseinin itsensä lukemana.
March 5, 2021
I loved Pölyn ylistys, so I expected a lot from this. Wasn't disappointed, quite the opposite. I just can't stand how good of a writer and thinker Hosseini is. She has such great insights and references, easy to understand yet profound. Especially the last one was a blast. Wow! The audacity! From a literal ass to Ludwig XIV and a beautiful depiction of death. I admire the braveness and applaud the boldness. This is how it should be done.
Topics were interesting, very personal, yet still not too candid but high-level and essaystic.
Everything about this was just wonderful. Learned so much new, yet still felt like I was home.
I can't wait to read more of her. Maybe I'll read the first and this one again.
Topics were interesting, very personal, yet still not too candid but high-level and essaystic.
Everything about this was just wonderful. Learned so much new, yet still felt like I was home.
I can't wait to read more of her. Maybe I'll read the first and this one again.
March 14, 2021
Kaiken muun hyvän, älykkään, terävän, sivistyneen ja humaanin lisäksi esseet on kirjoitettu kauniilla, loistavalla (myös brutaaliudet) kielellä. Lukiessa on välillä palattava tarkistamaan, että miten jokin kohta (tai koko luku!) meni sanasta sanaan. Tällaista on kirjallisuus nautittavimmillaan.
August 28, 2021
2,5 tähteä, Kuuntelin, en tiiä lisäskö se paikoittain ärsytystä mutta oli ihan miellyttävä kuunneltava!! Jotku esseet ärsytti ja tuntu keskinkertaisilta / yksioikoisilta / ylimielisiltä / ei mitään uutta tarjoavilta, mutta tuo viimenen on kehunsa ansainnut, niin lohdullinen!!
April 12, 2021
"Miten suhtautua kaikkeen intohimoisesti ja intensiivisesti menettämättä järkeään? Miten elää levollista makaronilaatikkoeloa maatumatta tylsyyteen ja tavanomaisuuteen?"
Displaying 1 - 30 of 81 reviews