Diakonissasisar Kerstin työskentelee 1920-luvulla Helsingin kaupungin veneeristen tautien sairaalassa, joka tunnetaan kansanomaisesti Kuppalana. Enimmäkseen prostituutiosta ja irtolaisuudesta pidätetyt, sukupuolitaudin saaneet naispotilaat passitetaan Kumpulan kartanossa toimivaan laitokseen. Potilaat ovat tiukan silmälläpidon alaisina, kunnes eräänä iltana talon tarkoin valvottu rauha järkkyy pahoin. Sisar Kerstin löytää pihaportin ulkopuolelta väkivaltarikoksen uhriksi joutuneen talon asukin. Tapaus palauttaa Kerstinin mieleen erään hänen elämäänsä aiemmin järkyttäneen kuolemantapauksen. Kaikessa hiljaisuudessa diakonissa alkaa selvitellä Ulrika-nimellä tunnetun uhmakkaan potilaan kuolemaa. Poliisiraportit kertovat Ulrikan tulleen viimeisen kerran pidätetyksi Unioninkadulla sijaitsevaan asuntoon tehdyssä ratsiassa. Ajan henki on kaksijakoinen: modernit tuulet puhaltavat nopeasti kehittyvässä Helsingissä, mutta samalla sanomalehtien otsikot kertovat "homosexualistien ja ristiinpukeutujien" pidätyksistä perinteisen paheksuvaan sävyyn. Tutkimuksissaan Kerstin pääsee lähelle monia ihmisiä, joita hän ei siihenastisessa elämässään ole osannut edes kuvitella tuntevansa. Tiukka sukupuolikuri, samppanjankuohuinen dekadenssi ja monikasvoinen ihmisyys kohtaavat elävästi kuvatussa sadan vuoden takaisessa Suomen pääkaupungissa. Vierge moderne on Heidi Airaksisen (s. 1980) esikoisteos.
Homoseksuaalisten tekojen kriminalisointi poistettiin rikoslaista vuonna 1971, mutta virallisesta tautiluokituksesta se löytyi aina 1981 saakka.
Heidi Airaksisen dekkari Vierge Moderne alkaa Edith Södergranin kirjoittamalla nimirunolla: "En minä ole nainen. Olen neutri. Olen lapsi, hovipoika, rohkea päätös, olen naurava häive helakanpunaista aurinkoa... [---]
Sisar Kerstin on työskennellyt Kumpulan veneeristen tautien sairaalassa, jonne päätyvät prostituoidut, irtolaiset ja joskus myös yhteiskuntaan sopeutumattonat naiset. Eräänä yönä yksi heistä löytyy portilta kuolleena ja sairaalan muut potilaat käyttävät häiriötä hyväkseen ja karkaavat.
Kerstin joutuu kohtaamaan syyllisyydentunteensa, identiteettinsä ja menneisyytensä syöksyessään selvittämään prostituoidun kuolemaa.
Vaikka poliisi on voimissaan ja lakia pyritään tulkitsemaan tiukalla kädellä, mahtuu 1930-luvun yölliseen Helsinkiin niin shampanjaa, salaisia juhlia kuin erilaisia ihmisiä moninaisine identiteetteineen ja suhteineen. Helsinki tuntuukin olevan yksi henkilö romaanissa, niin tarkasti sen kulmia, rakennuksia ja puistoja kuvataan.
Vierge Moderne herättää pohtimaan epätasa-arvoa ja vallankäyttöä, mutta pysyttelee dekkarigenressä kuitenkin vähemmän mässäilevällä puolella.
Biologisten perheiden sijaan lämpöä ja tukea löytyy ystävien muodostamista itsevalituista yhteisöistä, jotka puolustavat omiaan ja kannattelevat vaikeissa tilanteissa. Ihmisoikeuksien puolustaminen sekä ystävyyden ja rakkauden teemat puhuttelevat syvästi.
"Kyllähän meidät koetaan uhkaksi kaikille: yhteiskunnalle, kirkolle, perheelle, kenelle hyvänsä. Siksi ne kaikki haluavat rajoittaa meidän vapauttamme. Mutta silti me löydämme keinoja elää vapaina, asua yhdessä ja tavata toisiamme." s. 387
Mielenkiintoinen avaus historiallisiin dekkareihin esikoiskirjailijalta. Viaton diakonissasisar tutustuu Helsingin alamaailmaan ja potee omaa traumaa, jonka takia hänet on karkoitettu pois pappilan perheestä diakonissalaitokselle, lukijalle melko nopeasti avautuvasta syystä. Sukupuolilla leikittelevä ja ajankuvaa paljon kertova kirja on ihan kelpo teos, joskin välillä eteneminen tuntuu olevan hieman siirapissa ja lukija toivoo, että mentäisiin jo sen sijaan että kuvaillaan ja toistetaan jo aikaisemmin kuvailtua.
En oikein tiedä haettiinko tässä enemmän Helsingin queer-historian kirjoittamisesta fiktioksi, vai oliko tässä tarkoitus olla myös dekkarimaisia käänteitä; dekkarina tämä ei onnistunut ja toisaalta historiankuvaus jäi toistosta huolimatta hieman vajaaksi. Lisäksi Kerstinin kohtaaminen erään nuoren orpojoukon kanssa jätettiin hieman roikkumaan ilmaan, ja Kerstinin henkilö ei koskaan muotoutunut kertojasta oikeaksi henkilöhahmoksi.
Queer-representaatio kohdillaan. Oispa aina tällaista! Eikä voi kuin nostaa hattua historiallisten yksityiskohtien herkullisuudelle! Pieteetillä tehty taustatyö näkyy!
Ansiokasta ajankuvaa, tärkeä queer-aihe ja ihan pätevä dekkarijuoni. Pisteitä alensi kuitenkin pari seikkaa. Ensinnäkin päähenkilön reaktiot olivat ylimitoitettuja, kaikki oli hänestä käsittämätöntä, mahdotonta tai uskomatonta. Päähenkilö käyttäytyi poukkoilevasti minkä oli kai tarkoitus kuvata hänen epävarmuuttaan, mutta tuntui epäloogiselta ja sai minut vain ärtymään. Oli vaikea samaistua Kerstinin tunteisiin ja reaktioihin, osin lisäksi siksi kun ne kerrottiin näyttämisen sijaan. Toiseksi kerronta olisi kaivannut tiivistämistä, nyt oli liikaa toistoa ja puhkiselittelyä varsinkin alkupuolella. Liikaa oli myös turhia lyöntivirheitä, oikoluku oli huolimatonta. Nillitän vielä alaviitteistä jotka olisi voinut laittaa mieluummin kirjan loppuun eikä tietokirjamaisesti, ja siitä että puhekielinen sana kroppa toistui kyllästymiseen asti. Pöytäliinan humpsuttaminen ärsytti myös, lienee ravistelua mutta särähti korvaan kun kieli muuten neutraalia. Kieli ei muutenkaan vaikuttanut ajanmukaiselta, vaikka miljöökuvaukset veivätkin 1930-luvulle. Viimeistelyllä (osaavan kustannustoimittajan huomissa?) olisi parantunut huomattavasti.
Osasin odottaa hyvää kirjaa mutta sainkin upean! Kerstin on koeajalla opiskelemassa Diakonissalaitoksen sairaanhoitajaksi. Hän työskentelee yöhoitajana Kumpulan kartanolla, tuttavallisemmin Kuppalassa. Sinne toimitetaan siveettömät ilolintuset joita huoltopoliisi poimii kaupungin kujilta ja kaduilta. Ulrika on joutunut myös Kuppalaan mutta hänellä on suuret suunnitelmat joihin ei kuulu pakkohoito veneerisessä sairaalassa. Mutta hän kokee loppunsa ennenaikaisesti ja kuolee Sisar Kerstinin käsivarsille sairaalan pihalla.
Kerstin ei pysty kohtaamaan odottamatonta kuolemaa, varsinkin kun samaan aikaan osa sairaalan potilaista karkaa kaaoksen keskellä. Hän alkaa tutkia omatoimisesti asiaa ja törmää aivan outoon, uuteen ja ihmeelliseen maailmaan josta hän ei ole tiennyt mitään. Se johdattaa hänet menneisyyden äärelle ja hän joutuu kohtaamaan pelkonsa. Rakastin kirjan maailmaa, tuntui aivan kuin olisin itse kävellyt menneen ajan Helsingissä. Henkilöhahmot olivat moniuloitteisia ja uskottavia. Juonen jännitys kantoi loppuun saakka, en arvannut läheskään kaikkea. Hyvin tasapainoinen kokonaisuus!
30-luvun helsingin aistii lukiessaan ja huomaa, että kirjailija on tehnyt taustatutkimuksensa perusteellisesti. kirja lähtee hieman hitaasti liikkeelle, tai ehkä ei liikkeelle sillä murha tapahtuu hyvin alussa. sen jälkeen on hienoista suvantovaihetta, mutta kirjan jälkipuolikas vetäisee vauhdilla mukaansa. hahmot ovat hurmaavia ja eloisia, ja erityisesti empaattisten kerstinin ja teddyn ystävä haluaisin olla. sivuhahmo gert jäi mieleeni, sillä hänen hahmonsa herätti ajatuksia liittolaisten (jopa elin-)tärkeydestä. kustannustoimitusta olisi kaivannut hieman lisää, kirja olisi voinut olla merkittävästi lyhyempi ja tarina toimia yhtä hyvin plus jokunen kirjoitusvirhe oli jäänyt. kaiken kaikkiaan hieno ja tuore kirja, odotan ilolla mitä airaksinen seuraavaksi kirjoittaa.
Monin osin kiehtova romaani. Hurmaava ja tarkkanäköinen katsaus menneen ajan Helsinkiin ja samalla tärkeä ja mielenkiintoinen kuvaus queer-väestä ja heihin kohdistuneista asenteista. Airaksinen kirjoittaa Helsingin (ja Suomen) seksuaalivähemmistöjen historiaa. Jännityskirjana Vierge Moderne on kotoisa, mutta tarjoaa myös sopivasti yllätyksiä ja sopii luettavaksi cozy mystery -kirjojen lukijalle.
Heidi Airaksinen on lainannut romaaninsa erikoisen nimen – moderni neitsyt – Edith Södergranin runosta. Södergran kirjoittaa ”jag är ett språng i friheten och självet…”, tämä hyppy vapauteen ja omaan itseen on sopiva motto tälle omaääniselle kirjalle.
Kirjan tapahtumat sijoittuvat 1930-luvun Helsinkiin, jossa Diakonissalaitoksen sisar Kerstin työskentelee Kumpulan kartanossa veneeristen tautien sairaalassa, kansanomaisemmin Kuppalassa. Sairaala on pakkohoitolaitos, jonne sairastuneet ilotytöt lukitaan talteen. Erään yönä Kerstin löytää sairaalan porteilta lähes kuolleeksi piestyn ilotytön. Tätä pelastaessaan Kerstin tulee vapauttaneeksi laitoksen asukit ja ilotyttökin, Ulrika, kuolee Kerstinin pyrkimyksistä huolimatta.
Ulrikan kohtalo järkyttää Kerstiniä. Hän haluaa selvittää mitä tapahtui, mutta vaikuttaa siltä, että Ulrikan kuolema halutaan lakaista maton alle mahdollisimman nopeasti. Diakonissalaitoksen johtajakin komentaa Kerstiniä olemaan ajattelematta koko asiaa ja töppäilynsä vuoksi Kerstin siirretään muihin tehtäviin. Kerstin ei voi kuitenkaan antaa asian olla, sillä hänen menneisyydessään painaa salaisuus, jonka vuoksi asialla on hänelle henkilökohtaista merkitystä.
Tutkimustensa myötä siveälle papin tyttärelle avautuu 1930-luvun Helsingin dekadentti puoli, ”homosexualistien ja ristiinpukeutujien” maailma. Kaupungissa on bordelleja, joissa monenlaisia mieltymyksiä palvellaan ja ihmisiä, jotka eivät mahdu aikakauden ahtaan sukupuolikurin puitteisiin. Monilla ihmisillä on elämässään salaisuuksia, joita on varjeltava, samalla kun yrittää elää elämäänsä, nauttia ja iloita.
Vierge moderne on dekkari, jonka perinteinen ”nuori nainen on murhattu”-juonikuvio ei sinänsä saa vielä innostumaan. Dekkarijuonessa on omat jipponsa, mutta kirjan ensisijainen vetovoima on nimenomaan 1930-luvun queerin Helsingin kuvauksessa. Airaksinen kuvaa henkilöitään lämmöllä ja rakkaudella. Vaikka kirja kuolemantapauksesta alkaakin ja matkan varrella on synkempiä sävyjä, yleisvaikutelma on kuitenkin ennemmin lämminhenkinen ja dekkarinakin Vierge moderne on enemmän leppoisaan kallellaan.
Tartuin itse kirjaan nyt, koska innostuin kevään kuvastoista bongaamastani jatko-osasta Maa jota ei ole. Se sijoittuu tosin ajassa ennen tätä kirjaa. Tämän esikoisromaanin perusteella Maa jota ei ole pysyy lukulistallani, näihin henkilöihin on varmasti mukava palata.
Tämä piti otteessaan alusta loppuun, ja rytmitys oli tasaisen koukuttava ilman suvantovaiheita. Nautin tässä erityisesti tunnelmasta, mikä ei ole ollenkaan itsestäänselvää. Tiivistystä tämä olisi mielestäni kaivannut jonkin verran saadakseen neljännenkin tähden, mutta esikoiskirjalle todella hyvä suoritus.
Todella mielenkiintoinen tapahtumapaikka, 1930-luvun lgbtqa-Helsinki! Siitä ja lämpimästä, ihmisyyttä korostavasta sävystä paljon pisteitä. Kirjoitus oli sujuvaa ja varsinkin puolen välin jälkeen mysteerikin herätti kiinnostusta. Se kuitenkin ratkesi melko heppoisesti ja tietynlainen intensiivisyys jäi puuttumaan tyylistä. Jäin myös miettimään, mitä tapahtui alussa karanneille potilaille tai Kerstinin auttamille lapsille. Molemmat näistä juonikuvioista jäivät ilman päätöstä.
Tästä huolimatta luen mielelläni jatkoakin, mikäli Airaksinen sitä päättää kirjoittaa. Erityispisteet myös tyylikkäälle kannelle!
3,5 ⭐ vaikka arvoin pitkään neljän tähdenkin antamista. Viegre moderne, joka lainaa nimeään Edith Södergranin runosta on kotimaista cozy crimea sen puolesta että murhaa ratkoo diakonissalaitoksen sisar Kerstin. Vakavuutta tarinaan tuo queer-teema, joka nostaa tapetille queer-ihmisten historiaa menneisyyden Helsingissä. Tarina tempaa mukaansa ja koin kirjat tapahtumat hyvin elokuvallisena, tästä tulisi todella hyvä kotimainen elokuva. Hieman häiritsi ns. nykykielinen kerronta, kun tarina itsessään sijoittuu 1930-luvulle. Muutama painovirhepaholainen oli jäänyt myös matkaan.
niin mielenkiintonen! 30-luvun helsingissä sisar kerstin työskentelee diakonissalaitoksen harjottelijana ja kohtaa työssään odottamattoman kuoleman, jota hän lähtee tutkimaan. tää avaa kerstinille uudenlaisen, queerin maailman. tykkäsin tosi paljon tän aikakuvasta ja siitä, miten kerstin vähitellen tutustuu ja hyväksyy niin ympäristönsä kuin itsensäkin.
Olipa hyvä viihderomaani! Queeriä, historiallista cozy crimeä. Suositus!
Toisenlaisella painotuksella tämä olisi voinut olla agathachristiemäinen dekkari tai vakavampi historiallinen romaani. Pojot tähän genreen tarttumisesta. Tiiviistystä kaipasin, mutta sukkelasti meni näinkin.
Kivan leppoisaa lomalukemista. Ei tämä varsinaisesti ihan dekkari ollut, vaikka sellaista odotin, mutta ei se lopulta haitannut. Tykkäsin erityisesti vanhan Helsingin kuvauksesta. Alku oli aika hidas ja asioita toisteltiin väsymykseen asti, mutta viihdyin näistä huolimatta hyvin Vierge modernen parissa.
Kirja sijoittuu 1930-luvun Helsinkiin, missä sisar Kerstin työskentelee Kumpulan kartanossa sijaitsevassa veneeristen tautien hoitolassa. Erään yövuoron aikana yksi potilaista, nimeltään Ulrika, saapuu portille pahoinpideltynä ja kuolee Kerstinin käsivarsille. Muut potilaat käyttävät tilaisuutta hyväkseen ja karkaavat. Kerstin erotetaan tehtävästään ja hän joutuu palaamaan Diakonissalaitokselle läksytettynä.
Kerstin sisuuntuu ja alkaa selvittää Ulrikan kuolemaa. Tutkimustensa seurauksena hän löytää visusti piilossa olleen alamaailman, jossa seksuaalivähemmistöt joutuivat sen ajan Helsingissä pysyttelemään.
Tarinassa on hyvät puitteet, kiinnostava historiallinen näkökulma ja se lähtee lupaavasti käyntiin, mutta kirjan edetessä kotikutoisen etsiväjoukon toiminta muuttuu niin sekavaksi, ettei dialogissa eikä käänteissä ole mitään järkeä. Kirjassa oli siis valoisat hetkensä mutta kokonaisuutena petyin.
Heidi Airaksisen Vierge Moderne oli aivan ihana. Kirja sijoittuu 1930-luvun kesäiseen Helsinkiin, jossa päähenkilö Kerstin työskentelee veneeristen tautien sairaalassa. Yhtenä yönä hän löytää sairaalan asukin portin ulkopuolelta pahoinpideltynä. Kerstin alkaa selvittämään mitä Ulrikalle tapahtui, koska hän tuntee syyllisyyttä Ulrikan kuolemasta.
Tykkäsin kovasti päähenkilö Kerstinistä ja henkilöistä jonka kanssa Kerstin muodostaa läheisiä suhteita kirjan kuluessa. Kuvaukset kesäisestä Helsingistä tekivät kirjasta rentouttavan lukea vaikka kirjassa käsitellään raskaita aiheita. Historialliset elementit queer-elämästä 30-luvulla olivat erittäin mielenkiintoisia ja jota kirjallisuudessa näkyy liian harvoin. Suora Agatha Christie tyylinen dekkari tämä ei ole, mutta mielestäni murhamysteeri elementit olivat silti hyvin tehty.
Ainoa kritiikki joka minulla on kirjasta on että murhan selvittely jäi monessa kohtaa takasivulle, ja jossakin kohdissa olisin toivonut vähän enemmän vauhtia kirjan etemiseen. Se ei kuitenkaan ole iso kritiikki koska viihdyin kirjan parissa ja en malttanut laittaa sitä ollenkaan alas.
Suosittelen kaikille tätä, varsinkin jos kiinnostaa queer historiallinen fiktio.
Jännitys ja dekkarit eivät vieläkään ole omin genreni, mutta koska kaikki queer kiinnostaa, niin halusin myös tutustua Heidi Airaksisen jännäreihin, joissa päähenkilöinä ovat queerihmiset. Kirjagramissa on hehkutettu Laventelimurhat -sarjan toista osaa Maa jota ei ole, mutta järjestyksen ihmisenä en tietenkään voinut aloittaa kuin ensimmäisestä osasta Vierge Moderne.
Ihan ensi alkuun täytyy sanoa, että kirjassa on aika monta kuprua, joihin meinasin jäädä kiinni. Itseasiassa kun olin lukenut kirjaa noin 30 sivua, ajattelin jättää sen kesken. Teksti oli makuuni liian kuvailevaa ja runsasta, se tuntui keskeneräiseltä ja kömpelöltä. Eikö tätä ole editoitu ollenkaan, pohdin. Heti alussa tarina tuntui epäuskottavalta, varsinkin minäkertojan sisäinen maailma ja ajatukset eivät vaikuttaneet oikein uskottavilta. En vakuuttunut.
Päätin kuitenkin yrittää. Alkuun se olikin vain lukemisen yrittämistä, mutta koska kirja eteni nopeasti, oli helppo antaa toinen mahdollisuus. Mutta kun tarina sitten lopulta jossain 160 sivun jälkeen pääsi vauhtiin ja lavalle astui lisää kiinnostavia hahmoja, huomasin olevani kirjan imussa. Tarina vei ja ihastuttavien hahmojen seurassa viihtyi. En meinannut malttaa edes käydä nukkumaan, kun kirja oli kesken. Tätä lisää kiitos!
Vierge Moderne on cozy crimea, jossa väkivallalla ei mässäillä. Kirjan keskiössä on paljon muutakin kuin rikos. Kirjan kautta pääsee luikahtamaan 30-luvun Helsinkiin ja queerihmisten historiaan, mikä on ihanaa. Päähenkilön kasvu on keskiössä, kuten myös monenlaiset erilaiset ihmissuhteet. Kirja on myös turvallinen queerihmisille, sillä siinä ei ole homo- tai transfobiaa.
Mutta täytyy sanoa, että aika paljon pystyi antamaan anteeksi tekstille, kun tarina oli näin queer. Jossain muussa yhteydessä tekstin keskeneräisyys ja epäuskottavuus olisivat saaneet minut jättämään kirjan kesken heti alun jälkeen. Ja se on harmi! Tässä on nimittäin paljon ainesta vaikka mihin.
Mutta olen ymmärtänyt, että toinen osa on paljon parempi juurikin näiltä osin, mistä nyt purnaan, joten odotan sitä ja siltä paljon. Ihanaa, että siinä on samoja hahmoja, kuin tässäkin kirjassa.
3,5 🌟 (Mutta pyöristän neljään kiitoksena queer+historia yhdistelmästä 💞)
Mulla on jo pitkään ollut lukujumi, jonka aikana oon yrittänyt lukea varmaan viittä eri kirjaa. Ne on kuitenkin olleet jotenkin liian haastavia tai etäisiä itselleni vaikean kevään keskellä. Tartuin sitten lukulistaltani tähän, kun tiesin että kyseessä on sateenkaarihistoriasta ammentava dekkari. Vaikka en yleensä lue dekkareita, ajattelin että tämä varmaan lähtisi hyvin vetämään, enkä ollut väärässä.
Viihdyin tämän parissa. Pitkästä aikaa pääsin taas siihen imuun, että haluan lukea aamulla ensimmäisenä ja illalla viimeisenä, bussissa, kahvilassa, kaikkialla - töissäkin odotin vain että pääsen lukemaan.
Tapahtumat piirtyvät mieleen elokuvallisina kohtauksina ja hahmot selkeinä, ajoittain pikkuisen karikatyyrisinä mutta yhtä kaikki tunnistettavina. Kerstin olisi voinut jäädä hahmona etäiseksi, mutta ehkä samaistuin häneen jollain tavalla, mikä sai hahmon tuntumaan aidommalta.
Airaksinen piirtää elävän ja runsaan maailman (ajoittain vähän liiankin runsaan - jonkin verran kuvailua olisin jättänyt pois etenkin silloin kun ei ole kaikkein välttämättömintä tietää miltä ilma tuoksuu ja kaikki ympärillä näyttää). Samoin hän luo myös kauniin, lempeän ja melkein liian romanttisen ja utopistisen kuvan 1930-lukulaisesta queer-yhteisöstä. Tämä huolimatta tarinan raameista, eli murhasta ja sateenkaari-ihmisten heikosta yhteiskunnallisesta asemasta. Mutta genrehän on cozy crime - kevyt imelyys ja höttöisyys kuuluu asiaan.
Vähän miinusta täälläkin monien mainitsemista kirjoitusvirheistä. Mutta kaiken maailmalla tapahtuvan kamalan ja taantumuksellisen keskellä tuntui suloiselta paeta aina hetkeksi Kerstinin, Freddyn, Teddyn ja ystävien maailmaan, jossa yhteiskunnallisesta tilanteesesta huolimatta löytyi iloa ja välittämistä. Vierge Modernessa pääpaino ei ole juonen omaperäisyydessä tai yllättävyydessä, eikä fiktion täydellisessä uskottavuudessa, vaan vahvassa tunnelmassa ja lukemisen ilossa ja mielekkyydessä. Suuri arvostus lukuinnon palauttamisesta siis tälle teokselle! <3
This entire review has been hidden because of spoilers.
Vaikka dekkarit eivät yleensä kiinnosta, tämä valikoitui luettavaksi Helmet-haasteeseen historiallisuutensa ja queer-näkökulmansa vuoksi. Enkä joutunut pettymään! 1930-luvun Helsinki ja eri syistä yhteiskunnan marginaalissa elävät ihmiset ovat kiehtova yhdistelmä, ja pidin kovasti Kerstinistä päähenkilönä. Tarina rullaa eteenpäin helposti, ja lukukokemus olikin tietyn vaivattomuuden ansiosta todella mukava.
Jotkut tarinalangat jäivät vähän heppoisiksi: esimerkiksi odotin, että Kerstinin kohtaamat orpolapset olisivat olleet loppuratkaisun kannalta suuremmassa roolissa, koska suhdetta heihin rakennettiin pitkällisesti. Välillä sanavalinnatkin hämmensivät. Esimerkiksi sanaa kroppa käytettiin usein, ja se tuntui liian puhekieliseltä ja moderniltakin Kerstinin suuhun. Muuten kyllä pidin Airaksisen kielestä: varsinkin aistikuvaukset toimivat hienosti. Epilogin tarpeellisuutta jäin vähän pohtimaan. Ymmärrän, että kirjailija halusi antaa Ulrikalle äänen, mutta vaikka se valaisikin murhayön yksityiskohtia, se ei varsinaisesti tuonut tarinaan enää mitään uutta.
This entire review has been hidden because of spoilers.
Kirjan alussa nuori diakonissaharjoittelija Kerstin oli yksin yövuorossa veneeristen tautien sairaalassa Kumpulan kartanossa, kun potilaat alkoivat huudella kovaan ääneen, ja portilta löytyi kuolleeksi hakattu nainen. Vähemmästäkin alkaisi pyörryttämään.
Vaikka nuori diakonissa Kerstin pyörtyi herkästi, hän oli muuten älykäs ja päättäväinen luonteeltaan. Hän halusi kertoa Ulrikan omaisille tämän kuolemasta. Helpommin sanottu kuin tehty. Ensinnäkin Ulrika oli ollut prostituoitu ja toiseksi hän oli esiintynyt tekaistulla nimellä, mikä oli luonnollista heidän piireissään. Kerstin ei antanut periksi, vaan jatkoi tutkimuksiaan rohkeasti ja päätyi tutkimuksissaan identititeetiltään erilaisten ihmisten pariin. Vai olivatko he sittenkin samanlaisia kuin Kerstin itsekin?
Heidi Airaksisen huikean hyvä dekkari Vierge Moderne loi elävän kuvan 1930-luvun Helsingistä ja sen iloluontoisesta elämästä.
Kiinnostava kirja, jonka parissa en viihtynytkään niin hyvin kuin oletin. Historian kuvauksessa Vierge moderne veti parhaiten mukaansa, sillä oli kiinnostava kurkistaa millaista elo Helsingin kaduilla oli 1920-luvulla. Etenkin kun tarina syventyy queer-yhteisön kokemuksiin. Päähenkilö Kerstin oli niin symppis tyyppi, että hänen mukanaan oli mukava olla ja toisaalta seurata hänen kasvutarinaansa. Huomasin kuitenkin dekkareita vähän lukeneena, etten pysynyt juonessa kiinni, vaan tarinalla tuntui kestävän ennen kuin päästään vauhtiin. Sinänsä asiassa ei ollut mitään vikaa, mutta toisteisuus Ulrikan kuoleman selvittelyssä ei saanut tarttumaan kirjaan niin usein kuin olisin halunnut. Loppupuoli oli kuitenkin onneksi tiiviimpitunnelmainen ja ilahduin, että loppuun oli ns. säästelty paukkuja, koska se tasapainotti kokonaisuutta. Yllättävän lämminhenkinen tarina, vaikka käsitteleekin vakavaa ja surullista yhteiskunnallista aihetta.
Heidi Airaksisen Vierge moderne tekee eläväksi vajaan sadan vuoden takaista Helsinkiä. Kirja on dekkariksi naamioitu historiallinen romaani, jonka sivuilla seikkailevat mm. ilotytöt, homoseksualististit ja ristiinpukeutujat. Sen keskiössä on Diakonissalaitoksen sisar Kerstin, papin tytär, jonka on täytynyt lähteä kotoaan traagisen tapahtuman vuoksi, josta hän tuntee syyllisyyttä. Osin siitäkin syystä Kerstin on sinnikäs selvittämään vastuullaan olleen potilaan pahoinpitelyn ja siitä aiheutuneen kuoleman. Kuka halusi tappaa Ulrikan ja miksi? Tapausta selvitellessään Kerstin tutustuu marginaalissa eläviin ihmisiin, joihin tajuaa itsekin kuuluvansa, siinä sivussa rikoskin selviää.
Olisin kovasti halunnut pitää tästä enemmän, koska 'homosexualistien ja ristiinpukeutujien' elämä 1930-luvun Helsingissä oli aiheena kiinnostava ja koska kirjoittaja oli selvästi tehnyt hyvää taustatyötä aiheeseen liittyen. Kirja oli kuitenkin itseään toistava ja ajoittain tylsäkin, eikä tämä kielellisesti minua säväyttänyt. Henkilögalleria jakautui turhan mustavalkoisesti hyviin ja pahoihin, vaikka päähenkilö Kerstin olikin kiinnostava hahmo. Ennakkokäsitykseni oli se, että kirja on dekkari, mutta jännitysmomenttia kaipaavalle tätä ei ehkä suosittelisi.
Tarinan henkilöt ja tapahtumapaikat olivat mielenkiintoisia ja erilaisia. Erityisen hauska oli lukea päähenkilön pyöräilyreiteistä. Sen sijaan hänen ja hänen kumppaniensa hengästyttävä poukkoilu muka murhaa tutkimassa oli tuskastuttavaa. Välillä tehtiin sitä ja välillä tätä. Heillä oli aikaa bilettää, mutta sitten piti lähteä epäiltyä tutkailemaan. Uuvutti ja pyörrytti, mutta niin vain mentiin. Oli ihme, että he saivat selville ylipäätään mitään. Pidän enemmän tutkijoista, joiden tekemiset ovat hieman ajatellumpia kuin tässä.
Minussa on vakava vika, kun annan jonkun mielestäni väärin kirjoitetun sanan pilata lukunautinnon. 🙄 Ymmärrän kyllä, että jossain päin Suomea sana sanko voi olla sankko, mutta kirjassa käytettiin muutoin kirjakieltä, mitä nyt jonkun rahvaan lapsen suuhun oli laitettu sä. Mutta kun oli sankollisia, sankoin ja sankollinen. No, kirjassa diakonissaoppilas ryhtyy selvittämään työpaikallaan veneeristen tautien parantolassa tapetun ilotytön tapausta ja siinä puuhassa tutustuu 30-luvun Helsingin piilossa elävään homosexualistien ja ristiinpukeutujien yhteisöön eli löytää omanlaisensa ihmiset.
This entire review has been hidden because of spoilers.
Vaikka kirjassa käsitelläänkin hyvin raskaita aiheita, sen sävy pysyy kuitenkin kevyenä, kesäillan pehmeänä.
Airaksisen tapa kuvailla ympäristöä, sen tuoksuja ja ääniä on sanalla sanoen huumaava. Tähän kun lisätään taidokkaasti rakennetut hahmot, joista lähes jokaista haluaisi puolustaa omalla sydänverellään, ollaan hyvin lähellä täydellistä lukuelämystä.
Vierge Moderne jättää lukijansa kaipaamaan loppukesän pimeän lämpimään yöhön, mieluiten jonkun Henrikssonin kaltaisen kanssa.
Vierge moderne vie kiehtovalle aikamatkalle 1930-luvun Helsinkiin. Kirjan alkuasetelma on riemastuttavan vangitseva. Veikeä sekoitus queer-historiaa ja dekkaria. Kerronta on polveilevaa ja salapoliisin hommat jäävät kyllä vähän taka-alalle. Siltä alaa vie ihanan tunnelmallinen Helsingin kuvaus ja kiinnostava henkilögalleria.