Jump to ratings and reviews
Rate this book

Pako päihdehelvetistä – Huostaanotetun lapsen raju selviytymistarina

Rate this book
Jennan elämän lähtökohdat eivät olleet kummoiset. Vanhemmat erosivat pian tyttären syntymän jälkeen, eikä nuori äiti kyennyt yksin huolehtimaan lapsistaan. Päihteet kuuluivat äidin jokapäiväiseen elämään ja vanhempien virkaa toimitti alle kouluikäinen isoveli.

Huostaan Jenna otettiin 4-vuotiaana. Kolme vuotta vanhempi isoveli sijoitettiin eri perheeseen. Ensimmäiset humalat Jenna veti yhdeksänvuotiaana, ensimmäisen piikin 12-vuotiaana. Kun sijaisvanhemmat eivät enää pärjänneet tytön kanssa, häntä siirrettiin kasvatuslaitoksesta toiseen. Lopulta Jenna päätyi Pohjolakodin kylmään putkaan alasti riisuttuna.

Aikuisikä on pitänyt sisällään perheväkivaltaa, turvakoteja, päihdekuntoutuksia, katkaisuhoitoja, retkahtamisia ja rakkaiden menetyksiä. Jenna on synnyttänyt viisi lasta, joista jokainen on vuorollaan otettu huostaan.
”Sain ensimmäisen lapseni 18-vuotiaana ja avioiduin päihderiippuvaisen miehen kanssa. Taistelen tälläkin hetkellä saadakseen heidät takaisin. Lapset on helppo menettää, mutta lähes mahdotonta saada takaisin.”

Nyt 35-vuotiaan Jennan tie on ollut kivikkoinen, mutta viimeiset kuusi vuotta hän on kulkenut sitä selvin päin. Hän haluaa kertoa kipeän kasvutarinansa, jotta se antaisi toivoa kaltaisilleen. Päihteistä on mahdollista päästä eroon.

Kirjassa kuullaan myös Jennan sijaisvanhempien ja biologisen äidin kertomukset tytön lapsuudesta.

Jennan tarinan on kirjoittanut toimittaja, mielisairaanhoitaja Anne Pennanen (s. 1964). Hän on aikakauslehden toimituspäällikkö ja tekee päihdeohjaajan sijaisuuksia uusmaalaisessa päihdehoitokeskuksessa.

240 pages, Hardcover

First published February 1, 2021

1 person is currently reading
52 people want to read

About the author

Anne Pennanen is a Finnish journalist and a mental health nurse.

Ratings & Reviews

What do you think?
Rate this book

Friends & Following

Create a free account to discover what your friends think of this book!

Community Reviews

5 stars
11 (3%)
4 stars
63 (21%)
3 stars
141 (48%)
2 stars
70 (24%)
1 star
6 (2%)
Displaying 1 - 20 of 20 reviews
Profile Image for Maria.
753 reviews26 followers
December 8, 2021
Kirja itse, 4⭐
Kirjoitus, 2⭐
Kiinnostava ja pöyristyttävä kirja, mutta kirjoitus on aika kamalaa... Toistaa usein kokonaisia, pitkiä lauseita tismalleen samana. Vähän pomppiva tyyli muutenkin, ja välillä lauseet olivat lyhyitä ja töksähtäviä, monta putkeen. Ei miellyttävää ollenkaa... Mutta kuten jo sanoin, tarina itsessään oli mielenkiintoinen.
Profile Image for Pirita Susi.
45 reviews5 followers
February 20, 2021
Tätä lukiessa mietin pääasiassa että onkohan tätä editoitu tai edes oikoluettu? Toistoa,samoja "nasevia" lauseita kappaleesta toiseen.

Tarinana ontto. Yhden päihderiippuvaisen äidin näkökulma systeemiin, katkeruuden ja epäoikeudenmukaisuuden läpi nähtynä. Kirjan kirjoittaminen olisi voinut olla ajankohtaisempaa kun elämä on paremmalla mallilla,mikäli tästä haluttiin vaikuttava tai edes uskottava.
Profile Image for Elina Mäkitalo.
1,854 reviews57 followers
December 5, 2025
Kirjan aihe on tärkeä ja valitettavasti melkein koko ajan ajankohtainen. En kuitenkaan jostain syystä tykännyt hänen tyylistään kertoa tarinaansa, koin ettei hänellä ollut edes halua itsereflektointiin vaan kaikesta syytettiin muita ja vaikkei sitä suoraan taidettu sanoa niin sellainen kaiku kirjoittamisessa kuitenkin oli. Myös tekninen kirjoittaminen ei oikein ollut onnistunut.
Profile Image for Sini K. | Kaiken ei tarvitse olla totta.
13 reviews10 followers
Read
August 5, 2021
Mielenkiintoinen tarina luettavaksi, joka ei kuitenkaan itselle antanut juuri mitään uutta näkökulmaa. Tällaisen kirjan kohdalla sitä aina toivoo, että ihminen olisi päässyt kunnolla käsittelemään omat haamunsa ja syyt erilaisiin tehtyihin toimiin. En sano, etteikö Jennaa ja hänen lapsia kohtaan olisi tehty myös vääriä päätöksiä, mutta useammalle niistä on varmasti ollut hyviäkin perusteita. Tunnetta kuitenkin kirjasta löytyi ja kyllä tätä lukiessakin nousi monenlaisia tunteita pintaan.

Luvut olivat mukavan lyhyitä ja fyysistä kirjaa lukiessa oli helppo ohittaa lukujen alkuun otetut nostot. Äänikirjaa kuunnellessa ne olisivat varmasti ärsyttäneet. Päätin jo kirjan aloittaessani, että en tule näin henkilökohtaiselle kirjalle antamaan mitään tähtiarviota. Pientä oikolukua ja muokkausta jäin kuitenkin vielä kaipaamaan.
Suosittelisinko tätä kirjaa? En ole varma. Sitä pitää vielä jäädä miettimään, mutta ainakaan tässä kohtaa en lähtisi ainakaan kaikille suosittelemaan.
Profile Image for Henna Marie.
33 reviews2 followers
December 17, 2022
Heikosti kirjoitettu tiktokprinsessan harhainen fantasiatarina, missä omaa osuuttaan asioihin ei tietenkään kyetä näkemään.
Profile Image for Iira.
482 reviews5 followers
April 6, 2021
Kiinnostava ja surullinen tarina lapsuudesta ja aikuisuudesta päihteiden ja huostaanottojen keskellä. Vaikka kirjan kirjoittaja on toimittaja, kuuluu kertojan ääni tekstissä vahvasti. Jennan tarinan kautta on helppo nähdä miten haasteellinen on lastensuojelun todellisuus kaikkien osapuolten näkökulmasta: päihteidenkäyttäjiin on vaikea luottaa olivatpa he nuoria tai vanhempia, mutta samaan aikaan sosiaaliviranomaisten tai lastenkodin henkilökunnan toiminta saattaa tuntua todella epäreilulta. On jatkuvaa tasapainottelua yrittää selviytyä sääntöjen, luottamuksen, käytöshäiriöiden, sopimusrikkomusten ja retkahdusten ristitulessa, yrittäen samalla huolehtia lapsen turvallisuudesta ja parhaasta. Eri näkökulmista lapsen paras saattaa näyttää hyvinkin erilaiselta.

Kuuntelin kirjan äänikirjana, ja oletettavasti kunkin luvun alussa oli tekstilainaus kyseisestä luvusta. Tämä ei toiminut äänikirjassa ollenkaan, etenkin kun luvut olivat todella lyhyitä - turhaa toistoa jonka motiivi jäi hämäräksi.
Profile Image for Alma.
200 reviews21 followers
December 25, 2024
Yhdyn muihin arvioihin, mitä tulee kirjoitusasun laatuun. Kolmeen tähteen teoksen nostaa minulla kuitenkin se, että tämänkaltaiset kuvaukset auttavat itseni kaltaisia siedettävissä tai hyvissä olosuhteissa varttuneita ihmisiä paremmin näkemään sen, mitä elämä Suomessa voi (pahimmillaan) olla, jos syntyy ns. "huonojen tähien alla".

Arviotani laskee se, että Jennan joitakin elämänvaiheita kuvataan mielestäni ylimalkaisesti. Samankaltaiseen ilmiöön törmää lehdissä, kun haastatellut päihteidenkäyttäjät ovat valmiita varsin yksityiskohtaisesti ja sanoja säästelemättä kertomaan heihin kohdistuneesta kaltoinkohtelusta ja vääryksistä samalla, kun omat pahat teot, päihdehuuruisimmat jaksot ja saadut rikostuomiot kuitataan yliolkaisesti "hölmöilyksi" ja "sekoiluksi" tai niitä ei haluta muuten vain muistella. Tämä ylimalkaisuus oman toiminnan äärellä herätti minussa (ja ihmisten palautteesta päätellen muissakin) tunteen epätasapainosta, jossa omat virheet saavat eri painoarvon ja tilan kuin itseen kohdistunut paha.
Profile Image for Piadora.
180 reviews
June 16, 2021
Mielenkiintoista oli kuunnella tätä tarinaa tästä näkökulmasta, tähän asti olen nähnyt vain sen "toisen puolen" siskoni perheen toimiessa sijaisperheenä. Äänikirjana häiritse lauseiden jatkuva toisto, ilmeisesti jaksojen alussa oli lyhyet pätkät? Muuten en pysty tuota selittämään. Minulle jäi väkisin se kuva, että kirjan Jenna ei ole vieläkään tehnyt tiliään selväksi äidinsä tai omien lapsien huostaanoton suhteen. Äitinsä selvästi kieltää oman osuutensa tyttären elämän ongelmiin ja Jenna itse kuvittelee olleensa kykenevä huolehtimaan lapsistaan taistelleensa riippuvuuksia vastaan. Vaikka huumeseula olisi itsellä puhdas, miksi viedä lapset paikalle, jossa on käyttäjiä tai ylipäätään epämääräistä joukkoa? Ymmärrän kyllä maailmassa olevan niitä "ilkeitä" sossujakin, mutta lapsen etu on aina tärkein. Toivon, että Jennan ja hänen miehensä elämä pysyy hyvällä mallilla.
Profile Image for Sirri.
7 reviews
November 10, 2021
Jennan tarina on kertomisen arvoinen, aivan kuten kirjoittaja kirjan alussa toteaa. Ikävä kyllä sitä tarinaa ei ole kirjoitettu tavalla, joka antaisi mitään uutta näkökulmaa aiheeseen. Kirjasta paistaa se, että Jennalla ei ole vielä lähellekään riittävästi välimatkaa kerrottuihin tapahtumiin, ja niiden käsitteleminen on vielä hyvin keskeneräistä. Tämän kirjoittamista olisi kannattanut odotella vielä ainakin kymmenen vuotta. Jenna ei juurikaan uskalla aidosti tarkastella esimerkiksi sitä, miten päihteidenkäyttö tai vaikea parisuhde on vaikuttanut hänen lapsiinsa. Kerrontaan ja ihmissuhteiden käsittelyyn olisi kipeästi kaivattu lisää syvyyttä ja ymmärrystä. Nyt kirja yrittää olla vähän kaikkea selviytymistarinasta lastensuojelun kritiikkiin ja korvaushoidon oppikirjaan, eikä onnistu oikeastaan missään, vaan jää kaikin puolin ohueksi ja pintapuoliseksi.
Profile Image for Tomi Metsäniemi.
330 reviews4 followers
April 8, 2021
Pakko kai aloittaa sillä ihmetyksellä, että eikö tätä ole ollenkaan oikoluettu? Useamman kerran ajattelin äänikirjan pompanneen taaksepäin, kun sama lause toistui kuin noin 10 sekuntia aiemmin.

Muuten jälleen silmiä avaava kertomus siitä, kuinka huono-osaisuus on tarttuvaa ja yhteiskunnan pitäisi tehdä enemmän tämän kierteen katkaisemiseksi. Samalla herää kysymys, että onko aikuisilla oikeus lapsiinsa vaikka aikuisen tilanne on mikä tahansa? Vaikea sanoa, mutta ei se päihdehelvetissä elämäminen lapsena varmasti hyvääkään tee.

Kirjana itselle pelkkää keskiluokkaista sosiaalipornoa, mutta toivottavasti jollekin antaa edes jonkin askeleen mahdolliseen päihteettömään elämään.
Profile Image for Tanja Railo.
Author 1 book1 follower
August 1, 2023
Rohkea ja tärkeä puheenvuoro siitä, että kaikki eivät Suomessakaan saa yhtä hyvää starttia elämäänsä ja että huono-osaisuus ei ole "vain ihmisen itsensä aiheuttamaa".

Tätä rehellisen omaelämäkerran ja raportin välimuotoa on vaikea arvioida kirjallisena teoksena, vaikka sellaisenakin se on rakenteeltaan selkeä ja kielellisesti hyvä. Mielestäni toimittaja on onnistunut erinomaisesti kirjaamaan Jennan minä-kertojan puheen.

Kirja menee suoraan ihon alle. Toivon Jennalle ja hänen perheelleen pelkkää hyvää.
Profile Image for Petri Volanen.
223 reviews3 followers
May 21, 2021
Varsin vaikuttava kertomus erään naisen matkasta äärimmäisen vaikeista lapsuusoloista holtittomien sekoilujen kautta tasapainoiseksi kansalaiseksi. Tuntuu aina jotenkin todella vaikuttavalta milloin joku kykenee muuttamaan elämäänsä noin radikaalilla tavalla. Lisäplussaa siitä ettei siihen vaadittu tässä tapauksessa edes uskontoa, eli kirja ei edusta sitä "viimeiset 50 sivua silkkaa jeesustelua" kamaluutta, vaan säilyy ihan loppuun saakka luettavana.
Profile Image for Melina.
4 reviews
February 27, 2021
Tarina on sellainen joka pitääkin tulla kuulluksi, mutta ainakin äänikirja muodossa, on aivan älyttömästi ihmeellistä saman kappaleen toistoa (kappaleella tarkoitan lyhyitä tekstipätkiä ) Kannattaisi ehkä tarkistaa.
4 reviews
April 5, 2021
Liikaa toistoa, joka häiritsi etenkin äänikirjana kuunneltuna paljon. Ihan ok teos, vaikkei olekaan kovin poikkeava tämän tyyppisistä selviytymistarinoista. Informatiivinen.
Profile Image for Tinssu.
215 reviews1 follower
January 25, 2022
Luettu e-kirjana. Raskasta lukea näitä, onneksi Jenna on päässyt raittiiksi.
Profile Image for Tiina Kallio.
493 reviews1 follower
May 1, 2023
Suomessa tälläiset tarinat tulevat lisääntymään,ikävä kyllä.Sai ajattelemaan huostaanotettujen lasten elämää ja kuinka elämä voi ajautua helvettiin.
Profile Image for Harriet.
22 reviews
January 15, 2022
Toistettuja lauseita, jotka häiritsi. Perustarina lastenkoti-päihdeongelma.
Profile Image for Katri Hurskainen.
10 reviews
December 27, 2022
Taas kirja, jonka lukemisen jälkeen voi vaan olla kiitollinen siitä, että on saanut kasvaa ongelmattomassa perheessä ilman päihteitä, rajojen kanssa.
Displaying 1 - 20 of 20 reviews

Can't find what you're looking for?

Get help and learn more about the design.