Kuuntelin äänikirjana Eero Ritalan lukemana. Nauroin kippurassa ensimmäisille saduille vauvoista ja oravista. Oli turha toivoa unta silmään, vaikka tämän alkujaan nukutuskirjaksi ajattelin. Piti vaihtaa toiseen iltasatukirjaan, jotta sain hepulin laantumaan. En tiedä, oliko kyse mielentilasta vai saduista, mutta muilla kuuntelukerroilla ei sitten ollutkaan niin hauskaa. Vauvat Vuokko ja Keke oli tässä setissä mun favvot.
Suhtaudun kompleksisesti lentokentällä seikkailuun, koska oon ilonpilaaja ja sitä mieltä, että johonkin Teneriffalle perhelomille lentämisen normalisointi pitäis lopettaa.
Joulupukkisadussa oli myös hämmentävä suhde lihansyöntiin: pukki kävi kyselemässä eri eläimiltä, voisiko saada nämä ruokapöytäänsä. Eläimet kieltäytyivät erilaisiin verukkeisiin vedoten: oli keikkoja ja muuta tekemistä. Tässä kohtaa olisi ollut loistava sauma vaikka ihan kevyestikin alleviivata sitä, että on ongelmallista pyytää possua kuolemaan ja ryhtymään ruoaksi, vaikka ei keikkaa tai muuta inhimillistettyä puuhaa olisi tiedossa ollutkaan.
Pisteet siitä, että todellisuuden ei annettu hidastaa vauhtia. Uskon, että lapset tykkäävät tästä kyllä.