Kattava perusteos kertoo Yhdysvaltain alueen historian aina varhaisista intiaanikulttuureista vuoden 2020 presidentinvaaleihin
Teos on tarkoitettu kaikille Yhdysvalloista kiinnostuneille ja soveltuu myös erinomaisesti alan oppikirjaksi.
Markku Henriksson on Helsingin yliopiston Yhdysvaltain tutkimuksen McDonnell-Douglas-professori emeritus sekä Tampereen yliopiston Yhdysvaltain ja Kanadan tutkimuksen dosentti.
Sivistävä ja opettavainen. Oli ihanaa oppia kaikki tämä! Nyt on jonkinlainen ylimalkainen kokonaiskäsitys Yhdysvaltain historiasta. Kovin valkoinen, miehinen, liberaali ja valtavirtainen Henrikssonin esitys silti on, vaikka vähän yritystä mukana onkin. Jos teos olisi viitisen vuotta vanhempi, siitä puuttuisivat anekdootin omaisesti mainitut historiaa tehneet naiset. Orjuudesta ja orjakaupasta on edelleen tosi vähän juttua, kun ottaa huomioon, miten valtava vaikutus orjuudella on ollut maan historiassa, sen rakentamisessa ja politiikassa. Sotien yksityiskohdissa kyllä möyritään sitten senkin edestä.
Teos on varsinkin loppua kohden hyvin presidenttivetoinen. Toisaalta parasta antia ovat nimenomaan presidenttien politiikan erityispiirteiden esittely ja demokraattien ja republikaanien keskinäisten suhteiden ja jakolinjojen kuvaaminen. Puolueiden osien vaihtoon johtavaa kehityskulkua oli lähestulkoon jännärimäistä seurata. Tykkäsin myös siitä, miten Henriksson petaa tulevia tapahtumia ja hahmottelee laajoja syy-yhteyksiä ja kehityskulkuja, vaikken kaikkia selityksiä aina ihan täysin ostanutkaan. Populaarissa esityksessä pitää vetää vähän mutkia suoriksi. Kriittisyyttä olisin kuitenkin kaivannut aimo annoksen lisää.
Googlasin myös ihan valtavasti Yhdysvaltain karttaa, presidenttejä, historiallisia tapahtumia ja luin kaikkia mahdollisia Quoran keskusteluja ja kysymys–vastauspareja. Kaltaiselleni politiikkanörtille (ja politiikan opiskelijalle 🙄) tällaiset valtiohistoriat ovat must-luettavaa. Ja on mahtavaa, että kirja on kirjoitettu sen verran hyvin, että omaehtoista tiedonhankintaa ei voi estää. Nyt sitten vastaavat infosetit tulille lopuista muapallon meiningeistä – ja tietenkin yhtä vetävästi ja yleistajuisesti, kiitos!
3,5 tähteä, mutta pyöristetään nyt tällä kertaa ylöspäin, kun on niin nohevan sivistynyt olo.
Äänikirjapalveluun ilmestynyt Markku Henrikssonin Yhdysvaltain historia meni välittömästi kuunteluun ja ohitti samalla itselleni asettaman kuuntelujonon. Sen verran mielenkiintoiselta vaikutti ajatus, että suomalainen kirjailija lähestyy näin rohkeaa ja suurta aihetta.
Teos osoittautui todelliseksi timantiksi. Henriksson käsittelee yhteiskunta-, poliittiikka- ja sotahistorian lisäksi myös populaarikulttuuria, eri taiteen muotoja, ihan tavallisia maan asukkaita ja luontoa. Tilaisuuden tullen hän nostaa esille myös Suomen kytkökset Yhdysvaltoihin ja onnistuu pitämään lukijan mielenkiinnon yllä kirjan loppuun saakka.
Jos nyt jotain motkottaisi, niin kylmänsodan päättymisen jälkeen kirja painottuu presidentteihin ja presidentinvaaleihin. Ulkopolitiikka jää alkuosaa vähemmälle huomiolle ja se vähän harmitti.
Itse nautin selkeästi kirjoitetuista ja loogisesti etenevistä tietokirjoista. Kirjoista jotka jäsentelevät asian myös harrastajien ymmärrettäviksi. Näiden ominaisuuksien kohdatessa jää tunne, että jättimäisestä tietopläjäyksestä pystyy omaksumaan ja sisäistämään myös osansa. Tähtilipun maa onnistuu tässä kaikessa. Ja bonarina Jukka Pitkänen lukee kirjan hienosti.
erinomainen perusteos Yhdysvaltain alueen historiaan, amerikkalaiseen kulttuurihistoriaan ja Yhdysvaltain poliittiseen kehitykseen!
sain tän kirjan lahjaksi ja tiesin heti, että tän vuoren huipulle haluan kavuta, vaikka kirja onkin pitkä ja suuruudessaan pelottavan oloinen. Henriksson onnistuu taitavasti kohdemaan kehityslinjojen kuvailemisessa ja usean eri kokonaisuuden kannattelemisessa samanaikaisesti. ajoittain huomasin jonkun luvun pääsevän "liian pitkälle" kronologisessa järjestyksessä, mutta seuraavat luvut kartoittivat aina lopulta niitä aukkoja, jotka eri aihealueiden kuvailussa olivat päässeet syntymään.
koen, että tämän kirjan avulla ymmärrän Yhdysvaltoja enemmän kuin aiemmin. tää kirja herätti myös kiinnostuksen perehtyä Pohjois-Amerikkaan kulttuurisena ja poliittisena alueena enemmän. suosittelen kaikille historianörteille <3
Tämä kirja on mielestäni sellainen teos, jonka taidan ostaa myöhemmin vielä omaksi. On sen verran paljon asiaa sisältävä kirja, että useamman viikon tätä lukee ja mitä useammin tätä lukisi, varmasti kiinnittäisi huomioo eri asioihin. Asioiden sisäistäminen oli helpohkoa ja huomaa kyllä, että tekijänä Markku Henriksson todellakin tietää, mistä kirjoittaa. Kirjassa oli mielestäni hyvää se, että oli kirjoitettu jotenkin "kansanomaisesti" eli ei ollut liian vaikeaa seurata asioita, vaikka osa aikakausista olikin itselleni vähemmän kiinnostavia kuin jotkut toiset. Oli kyllä kattava teos siitä, millainen Yhdysvaltojen ja sen alueen historia on ollut näiden vuosisatojenkin aikana alkaen intiaanien ja muiden alkuperäisväestön asuttamasta alueesta ja siirtomaa-ajasta tuonne vuoteen 2020, jolloin Trump kävi Bidenia vastaan presidentin vaalit häviten sen.
Oli todella kiehtova kirja ja tämän kirjaston kappaleen luettuani tuli varmemmaksi sekin, että taitaa olla järkevä ostos sitten myöhemmin. Ehkäpä jopa itselleni tai vaikkapa isälleni joululahjaksi vähintäänkin sopiva. Kirja on pitkä, kun kaiken kaikkiaan viitteiden kanssa yli 900 sivua, mutta olisin voinut lukea toisen mokoman, sillä asia oli kiinnostava ja teksti oli sujuvaa, vaikka luinkin pienissä pätkissä tätä. Toimisi varmasti vielä paremmin ehkä e-kirjana, koska kooltaan aikamoinen tiiliskivi tai äänikirjana, koska sitäkin kautta saisi ehkä toisen laisia vivahteita kirjaan. Kokemus oli todella positiivinen ja menee tämän vuoden parhaimmiston joukkoon, ainakin puhuttaessa tietokirjoista.
Massiivinen teos! Kirjan lukemiseen kannattaa keskittyä ja käyttää siihen aikaa. Laajat kuva- ja lisätietokokoelmat ovat arvokkaita taustoittavia tietoja.
Kirja käsittelee Yhdysvaltoja realistisesti ja rehellisesti. Toki, kirjoittaja on tehnyt arvovalintoja asioiden esitystavassa ja käsittelee jopa täsmällisellä tarkkuudella Yhdysvaltain riitaisaa ja sotaisaa historiaa. Yhdysvallat ei ole yksi valtio, vaan kokoelma useammasta pienestä, jotka ovat kasvaneet nykyisen muotoisiksi löytäen itsensä ja toisensa satunnaisesti. Vuosisatainen historia näkyy vieläkin Yhdysvaltojen politiikassa ja ratkaisuissa.
Samoin Yhdysvalloissa suurta osaa näyttelevät meille vieraat, konservatiiviset ja puritaanit uskontokunnat, jotka näyttelevät yllättävän vahvaa roolia. Yhdysvallat on eri intressiryhmien keitos, jossa intressiryhmät yhdistyvät toistensa tueksi tarpeen mukaan.
Kirja kuvaa myös kulttuuria ja kulttuuri-ilmiöitä. Hetken pohdin, että ovatko ne turhia tämänkaltaisessa kirjassa. Toisaalta ei, muussa tapauksessa kirjan nimi olisi pitänyt muuttaa.
Markku Henrikssonin laaja historiateos Yhdysvalloista on erinomainen kirja. Yleensä laajat historiikit ovat kohtuullisen tylsiä, mutta Henriksson onnistuu välttämään tämän kuopan. Heti ensi sivulla kerrotaan mainio tarina intiaanien saapumisesta mantereelle. Koko kirjan läpi Henriksson sijoittaa tarinoita ihmisistä, jotka ovat vaikuttaneet USAn historiaan. Punainen lanka pysyy kuitenkin kirjoittajan hallussa ja hän maalaa upean kuvan merentakaisen suurvallan kehityksestä. Monet nykyajan poliittiset ilmiöt saavat hyvän taustan tästä kirjasta. Lisäksi Henriksson on sulkuihin lisännyt eri tapahtumien englanninkieliset nimet, mikä auttaa lisätiedon penkomisessa netistä. Karttoja ja kuvia on mukana riittävästi. Kirjan luvut ovat sopivan pitkiä ja selkeästi jaoteltuja. Pisteet 10/10.
Neljä ja puoli tähteä. Monista aiheista olisi mielellään lukenut enemmänkin, mutta toki teos olisi paisunut turhan pitkäksi. Mainio yleisesitys, ja monta nykyajan ilmiötä onkin historian avulla selitetty järkeen käyvästi. Joistakin kirjan aiheista heräsi kiinnostus sen verran, että täytynee lukea niistä tarkemmin vielä muista teoksista.
Tällä järkälemäisellä teoksella oli kunnianhimoinen tavoite kattaa Yhdysvaltain alueen historia aina ensimmäisistä ihmisasumuksesta kertovista arkeologisista löydöistä aina loppiaisena 2021 tapahtuneeseen kongressin istuntoon, jossa vahvistettiin vuoden 2020 presidentinvaalien tulos.
Kirja etenee kronologisesti mutta kuitenkin niin, että osioiden sisällä aikakauden tapahtumista kerrotaan temaattisten lukujen kautta. Ratkaisu toimii mielestäni hyvin. Luvut ovat myös verraten lyhyitä, mikä helpottaa muuten massiivisen materiaalin sulattelua.
On mielenkiintoista huomata, kuinka oma a) tietämys ja b) muistot asioista vaikuttavat lukukokemukseen. Alun jaksot ovat mielenkiintoisia ihan sen vuoksi, että niistä todella oppii ymmärtämään USA:ssa nykypäivänä vaikuttavia rakenteita. 1800-luvun loppu on hämmentävän tuttua Lucky Lukesta. René Goscinny ja Morris ovat historiansa lukeneet.
1900-luvun puolivälistä alkaen USA alkaa olla tuttu uutisista ja populaarikulttuurista, ja vielä mielenkiintoisempaa on lukea lähihistoriasta, omasta lapsuudestaan. Vaikka teksti on välillä hieman puuduttavaa nimien heittelyä, oppii kirjasta kuitenkin valtavan paljon ja runsas kuvitus rytmittää hyvin tekstiä. Suosittelen!
Tiukkaa tavaraa koko 900 sivua. Ei kovin pitkäksi aikaa jääty mihinkään aiheeseen vaan juostiin kronologisesti P-amerikan historiaa läpi. Itsenäistymisestä eteenpäin aihet käsiteltiin presidenttikausien kautta ja politiikka olikin kirjan pääaihe. Kaikkea muuta vain raapaistiin pinnasta.
Onko ehdotuksia vastaavasta, mutta toisista näkökulmista? Esimerkiksi intiaanien tai muiden alueen maiden kautta? Tai vaikka tieteenhistorian kautta?
Tasan sitä mitä odotin ja halusin teokselta. Teos olennaisesti käsittelee sopivan karkeasti Yhdysvaltain historian ajanjaksoja. Paljon toki käsitellään, mutta teksti on mukaansatempaavaa sekä sen avulla tuntuu helpolta havainnollistaa valtion laajemman skaalan kehitystä.
Täytti hyvin tietämykseni aukkoja asiasta. Tuli lähinnä mieli perehtyä moniin asioihin vielä enemmän, mikä on hyvä asia.
Runsas juoksutus läpi Yhdysvaltain poliittisen ja hieman myös kulttuurisen historian. Erityisen tarkasti käydään läpi kaikki presidenttikaudet ja osavaltioiden valitsijamiesten jakautuminen. Mikäs siinä ihan kiinnostavaa miten sekin on muuttunut ja miten on päädytty kahden puolueen ylivaltaan, jotka nekin erkaantuvat koko ajan toisistaan kauemmaksi.
Amerikan lähihistoria on niin tuttua, ettei sieltä suuria yllätyksiä löydy, joten siksi alkupuolen ”yhteiselo” alkuperäisasukkaiden kanssa on kirjan kiinnostavinta antia. Välillä toivoisi, että kirjoittaja pysähtyisi vielä pidemmäksi aikaa joihinkin historian kiinnostaviin tapauksiin, kuten vaikka Salemin noitavainoihin tai kertoisi enemmän puritaanien ensimmäisestä pysyvästä siirtokunnasta Plymouthissa tai vaikka Ruotsin eli myös Suomen lyhytaikaisesta siirtokunnasta Uudesta-Ruotsista. Yleisteoshan tämä on, joten niistä on varmaan luettava lisää muualta.
Tähtilipun maa on erittäin onnistunut yleisteos Yhdysvaltain historiasta aivan aikojen alusta presidentti Bidenin virkaanastujaisiin. Olin jo aiemmin kaipaillut kattavaa yleisluontoista esitystä koko Yhdysvaltojen historiasta jäsentämään isoja linjoja selvemmin kuin mihin yksittäisiin tärkeisiinkään ajanjaksoihin tutustuminen mahdollistaa. Jo ennestään tuntemani asiat laajenivat osaksi suurempaa tapahtumien jatkumoa ja ymmärrykseni maan kehityskuluista on aiempaa selvempi. Suosittelisin sitä kaikille maailman ehdottomasti kiehtovimman valtion historiasta kiinnostuneille ja niille jotka tahtovat lisätä ymmärrystään maailman tapahtumista, sillä Yhdysvaltojen historian tunteminen auttaa ymmärtämään sen nykyaikaa ja eroja Eurooppaan.
Hyvin ja asiantuntevasti kirjoitettu teos sangen suuresta aiheesta. Siksi kirjalla on kokoa ja sen lukeminen ottaa aikaa. Mutta ajalle saa vastinetta. Kirja auttaa ymmärtämään isoja kokonaisuuksia, mutta antaa myös paljon selityksiä asioille, jotka tänä päivänä herättävät kysymyksiä ja ehkä ihmetystä.
Massiivinen opus Yhdysvaltojen historiasta alusta tähän päivään saakka. Pikkutarkkuudessa ja faktojen paljoudessa jopa hämmentävä kokemus, kirjoittaja todella tuntee aiheensa. Loppua kohti, varsinkin 1960-80 lukujen jälkeen, muuttuu kuitenkin epätasaisemmaksi ja alkuvaiheen moniulotteisuus typistyy vaalitulosten tarkasteluksi. Siltikin 4/5 ja ehdottomasti suositeltaa lukemista.
Tällaiset historian yleisteokset ovat minulle vähän hankalia, mutta tartuin Markku Henrikssonin uutuuteen, koska aihe kiinnostaa kovasti.
Tähtilipun maa on kyllä monin paikoin oikein mielenkiintoinen, mutta se on lähinnä "suurmiesten", lukujen ja armeijoiden historiaa. Toivoisin vähän monipuolisempia näkökulmia nykyajan historiakatsaukselta.
hyvä, yleistajuinen (jotain on kuitenkin hyvä tietää historiasta) teos joka tiivistää yhdysvaltain historian mielenkiintoisella tavalla. tää oli tiiliskivi, joten asiaa mahtui tosi paljon. eniten kiinnostavaa oli ehkä ihan varhainen historia, muutokset poliittisessa ilmapiirissä ja se miten yhdysvalloista on muodostunut sellainen valtio kuin se nykyään on.
Iso maa, pitkä historia! Markku Henriksson vyöryttää valtavan määrän vuosilukuja ja tapahtumia, mutta saa kokonaisuuden pysymään kasassa. Viimeisen kappaleen sisältämää analyysiä olisi ollut kiinnostavaa lukea enemmän
Paljon mielenkiintoista tietoa Yhdysvaltojen historiasta ja lähihistoriasta. Hiukan liian kevyesti länsimaalaisten ja alkuperäisten amerikkalaisten yhteiselosta ja raakuuksista jälkimmäisiä kohtaan. Loppua kohden enemmän presidenttien kautta käytävä aikajana. Hyvä yleisteos.