What do you think?
Rate this book
Jäähyväiset kotimaiselle kirjallisuudelle
Mikä tekee kirjallisuudesta ”suomalaista”, tai minkään muun maalaista sen puoleen? Äidinkieli, kirjoituskieli, kansallisuuden todistavat asiakirjat? Kysymys ei ole aivan helppo, mutta käsitykset niin kirjallisuudesta kuin kotimaisuudestakin ovat syvään juurtuneita.
Esseekokoelmassaan Jäähyväiset kotimaiselle kirjallisuudelle Olli Löytty etsii kirjallisuudesta ja sen ympäriltä outouden kuvia ja vieraan läheisyyttä. Hänen katseensa on yhtä tarkka kuin laajakin; kokoelma on rautaisannos historiaa ynnä nykypäivää, Rajamäen rykmentistä Taikatalveen, Edith Södergranista Hassan Blasimiin.
Löytty tarjoilee hyvin jäsenneltyä kiukkua tylppää nationalismia kohtaan ja uudet kakkulat kaikille, jotka ovat joskus lukeneet jotain. Ennen kaikkea hän ihastelee kaunokirjallisuuden voimaa näyttää, millaisin säikein – ymmärtäväisin tai vihamielisin – ihmiset ovat sidottuja toisiin ihmisiin.
Esseekokoelmassaan Jäähyväiset kotimaiselle kirjallisuudelle Olli Löytty etsii kirjallisuudesta ja sen ympäriltä outouden kuvia ja vieraan läheisyyttä. Hänen katseensa on yhtä tarkka kuin laajakin; kokoelma on rautaisannos historiaa ynnä nykypäivää, Rajamäen rykmentistä Taikatalveen, Edith Södergranista Hassan Blasimiin.
Löytty tarjoilee hyvin jäsenneltyä kiukkua tylppää nationalismia kohtaan ja uudet kakkulat kaikille, jotka ovat joskus lukeneet jotain. Ennen kaikkea hän ihastelee kaunokirjallisuuden voimaa näyttää, millaisin säikein – ymmärtäväisin tai vihamielisin – ihmiset ovat sidottuja toisiin ihmisiin.
176 pages, Paperback
Published January 1, 2021
5 people are currently reading
55 people want to read
About the author
Olli Löytty
31 books2 followersOlli Löytty on kotimaisen kirjallisuuden dosentti Turun yliopistossa. Löytty on julkaissut ja toimittanut lukuisia kulttuuria ja kansallista identiteettiä koskevia kirjoituksia ja tutkimuksia. Väitöskirjassaan hän käsitteli suomalaisten mielikuvia Ambomaasta. Löytty on myös opettanut tieteellistä ja tietokirjoittamista useissa eri oppilaitoksissa.
Ratings & Reviews
Friends & Following
Create a free account to discover what your friends think of this book!
Community Reviews
Displaying 1 - 18 of 18 reviews
March 5, 2022
Tämän kirjan suhteen olen auttamatta myöhässä. Olli Löytyn provokatiivinen teos suomalaisesta kirjallisuudesta herätti keväällä 2021 ilmeisesti kiukkuakin; en tiedä, en seurannut keskustelua silloin niin tarkkaan. Noteerasin kuitenkin, että jotain kiinnostavaa tässä oli tekeillä, joten kun kirja lopulta tuli lähikirjaston tyrkkyhyllyssä vastaan, nappasin sen heti mukaani ja nostin korkealle lukulistallani. Lopulta luin sen kertaistumalla, kun oli sopiva hetki.
Löytty kysyy kysymyksen, joka on tänä päivänä paikallaan: mitä itse asiassa on suomalainen kirjallisuus? Kysymys ei ole ihan yksinkertainen, koska kirjoittajat, mokomat nousukkaat, eivät suostu pysymään aloillaan ja juurtumaan tiettyyn kulttuuripiiriin. On selvää, että suomeksi Suomessa kirjoittava suomalainen on kotimaista kirjallisuutta. Suomen kieli ei kuitenkaan riitä rajaukseksi, koska onhan meillä perinteisesti paljon ruotsinkielistä kirjallisuutta: kyllä suomalainen närkästyy, jos Tove Janssonia aletaan kielen perusteella ruotsalaiseksi omia.
Entä se Suomessa asuminen? Kirjoittaako Hannu Rajaniemi kotimaista kirjallisuutta, hän kun asuu ulkomailla, kirjoittaa englanniksi, eikä itse suomenna teoksiaan? Entä Löytyn lempiesimerkki, Hassan Blasim, joka kirjoittaa arabiaksi, on taustaltaan irakilainen, asuu Suomessa ja on nykyään Suomen kansalainenkin, onko hän kotimainen kirjailija? Ainakin silloin, kun hän voittaa palkintoja, muistetaan mainita miten suomalainen hän onkaan!
Itse olen käytännössä tätä asiaa tulkinnut melko laveasti. Kirjavinkeissä kotimaiseksi kirjallisuudeksi lasketaan monenlaista, niin Rajaniemi kuin Blasimkin. Nyt tämän luettuani tein itse asiassa sellaisen suomentaja Sampsa Peltosen inspiroiman muutoksen, että poistin sivuston ylävalikosta koko "kotimainen" ja "käännös" -jaottelun ja laitoin vain linkin suomenkielisiin kirjoihin, mikä sisältää myös käännökset. Onhan käännöskirjallisuuskin lopulta kotimaista kirjallisuutta, koska joku suomalainen ne käännökset on alusta loppuun kirjoittanut (olkoonkin, että myönnän kyllä käännöskirjallisuuden ja alkukielisen kotimaisen kirjallisuuden välillä olevan jonkun vähän vaikeasti hahmottuvan laadullisen eron).
Löytty pohdiskelee kaikenlaista kirjallisuuteen liittyvää ongelmointia, kuten etnisiä vähemmistöjä edustavien hahmojen esiintymistä Seitsemän veljeksen ja Työmiehen vaimon kaltaisissa teoksissa ja Oneironista ja Koko Hubaran kommenteista virinnyttä keskustelua. Kirjallisuuskaanonin luonnetta tarkastellaan: suomalaisen kirjallisuuden kaanon on elävä, muuttuva asia, joka tuntuu tiivistyvän lähinnä Seitsemään veljekseen ja Tuntemattomaan sotilaaseen. Löytyn kimmokkeena keskusteluun on kuitenkin kirjallisuuskaanonin sisällyttäminen kansalaisuuden saamisen kynnyskysymyksiin. Tanskassa on esimerkiksi edellytetty H. C. Andersenin satujen osaamista tasolla, joka olisi monille tanskalaisillekin vaikea paikka.
Löytty kirjoittaa mielenkiintoista tekstiä hyvällä otteella. Kirjaa oli ilo lukea, Löytty tuntuu sen verran tietoiselta omista etuoikeuksistaan ja kyseenalaistaa oman kirjallisuudentutkijan ammattinsakin. Löytty ei saarnaa tai paasaa, vaan pohdiskelee ja tuumailee, että voisi se näinkin olla. Minulle Löytyn näkökulma tuntui sopivalta, tätä oli helppo lukea hyväntuulisena keskustelunherättelijänä. Löytyn "hyvin jäsennelty kiukku tylppää nationalismia kohtaan" istuu tietysti varsin hyvin omaan maailmankuvaani, joten en joutunut itse lukemaan kiukkua niellen, vaan hyvinkin myötämielisenä. Kirjallisuudenystäville Löytyn pamfletti on lukemisen arvoinen, kyllä tämän parissa pääsee ajatuksiaan tuulettamaan.
Löytty kysyy kysymyksen, joka on tänä päivänä paikallaan: mitä itse asiassa on suomalainen kirjallisuus? Kysymys ei ole ihan yksinkertainen, koska kirjoittajat, mokomat nousukkaat, eivät suostu pysymään aloillaan ja juurtumaan tiettyyn kulttuuripiiriin. On selvää, että suomeksi Suomessa kirjoittava suomalainen on kotimaista kirjallisuutta. Suomen kieli ei kuitenkaan riitä rajaukseksi, koska onhan meillä perinteisesti paljon ruotsinkielistä kirjallisuutta: kyllä suomalainen närkästyy, jos Tove Janssonia aletaan kielen perusteella ruotsalaiseksi omia.
Entä se Suomessa asuminen? Kirjoittaako Hannu Rajaniemi kotimaista kirjallisuutta, hän kun asuu ulkomailla, kirjoittaa englanniksi, eikä itse suomenna teoksiaan? Entä Löytyn lempiesimerkki, Hassan Blasim, joka kirjoittaa arabiaksi, on taustaltaan irakilainen, asuu Suomessa ja on nykyään Suomen kansalainenkin, onko hän kotimainen kirjailija? Ainakin silloin, kun hän voittaa palkintoja, muistetaan mainita miten suomalainen hän onkaan!
Itse olen käytännössä tätä asiaa tulkinnut melko laveasti. Kirjavinkeissä kotimaiseksi kirjallisuudeksi lasketaan monenlaista, niin Rajaniemi kuin Blasimkin. Nyt tämän luettuani tein itse asiassa sellaisen suomentaja Sampsa Peltosen inspiroiman muutoksen, että poistin sivuston ylävalikosta koko "kotimainen" ja "käännös" -jaottelun ja laitoin vain linkin suomenkielisiin kirjoihin, mikä sisältää myös käännökset. Onhan käännöskirjallisuuskin lopulta kotimaista kirjallisuutta, koska joku suomalainen ne käännökset on alusta loppuun kirjoittanut (olkoonkin, että myönnän kyllä käännöskirjallisuuden ja alkukielisen kotimaisen kirjallisuuden välillä olevan jonkun vähän vaikeasti hahmottuvan laadullisen eron).
Löytty pohdiskelee kaikenlaista kirjallisuuteen liittyvää ongelmointia, kuten etnisiä vähemmistöjä edustavien hahmojen esiintymistä Seitsemän veljeksen ja Työmiehen vaimon kaltaisissa teoksissa ja Oneironista ja Koko Hubaran kommenteista virinnyttä keskustelua. Kirjallisuuskaanonin luonnetta tarkastellaan: suomalaisen kirjallisuuden kaanon on elävä, muuttuva asia, joka tuntuu tiivistyvän lähinnä Seitsemään veljekseen ja Tuntemattomaan sotilaaseen. Löytyn kimmokkeena keskusteluun on kuitenkin kirjallisuuskaanonin sisällyttäminen kansalaisuuden saamisen kynnyskysymyksiin. Tanskassa on esimerkiksi edellytetty H. C. Andersenin satujen osaamista tasolla, joka olisi monille tanskalaisillekin vaikea paikka.
Löytty kirjoittaa mielenkiintoista tekstiä hyvällä otteella. Kirjaa oli ilo lukea, Löytty tuntuu sen verran tietoiselta omista etuoikeuksistaan ja kyseenalaistaa oman kirjallisuudentutkijan ammattinsakin. Löytty ei saarnaa tai paasaa, vaan pohdiskelee ja tuumailee, että voisi se näinkin olla. Minulle Löytyn näkökulma tuntui sopivalta, tätä oli helppo lukea hyväntuulisena keskustelunherättelijänä. Löytyn "hyvin jäsennelty kiukku tylppää nationalismia kohtaan" istuu tietysti varsin hyvin omaan maailmankuvaani, joten en joutunut itse lukemaan kiukkua niellen, vaan hyvinkin myötämielisenä. Kirjallisuudenystäville Löytyn pamfletti on lukemisen arvoinen, kyllä tämän parissa pääsee ajatuksiaan tuulettamaan.
April 16, 2023
Jäähyväiset kotimaiselle kirjallisuudelle kuulostaa aika dramaattiselta kirjan nimeltä. Entisenä kotimaisen kirjallisuuden opiskelijana ja nykyisenä suomen kielen ja kirjallisuuden opettajana ehkä vähän säikähdinkin kirjan nimeä. Säikähdin kyllä turhaan, sillä Löytty kyseenalaistaa ja venyttää kansallisen kirjallisuuden rajoja täysin perustellusti, ja kysyy, tarvitseeko taide rajoja oikeastaan ollenkaan. Onko kirjailijan etnisellä taustalla tai äidinkielellä merkitystä kirjan kanonisoimiselle kansallisten aarteiden joukkoon?
Kysymys on tärkeä, sillä (kotimaista) kirjallisuuden kaanonia ja kanonisointia ovat perinteisesti hallinneet valkoiset miehet. Vasta 1990-luvulta asti kaanoniin ovat päässeet yhä useammat naiset, ja nyt sinne viimeistään pitäisi raivata tilaa yhä laajemmalle joukolle "toisia". Meillä on onneksi Suomessa loistavia kirjailijoita tienraivaajiksi: Hassan Blasim, Pajtim Statovci, Silvia Hosseini, Alexandra Salmela, Koko Hubara...
Löytty kirjoittaa monipuolisesti toiseudesta, identiteeteistä, vieraudesta ja muun muassa kotouttamisesta sekä suomalaisten harjoittamasta kehitysyhteistyöstä Afrikassa. Jäin kaipaamaan lisää tällaisia kirjallisuusesseitä, joissa käsitellään vierauden ja ulkopuolisuuden kokemuksia tai pohditaan rasismin ilmenemistä kirjallisuudessa.
Mietin, että esimerkiksi Aino Kallaksen (joka kuoli pakolaisena Ruotsissa) päiväkirjat olisivat aarreaitta kansallisen identiteetin rakentumisen pohdintaan. Kansainvälisesti tunnetuimpien suomalaisten kirjailijoiden joukossa taitaa olla aika monta nimeä (Pajtim Statovci, Hassan Blasim, Sofi Oksanen, Tove Jansson, Edith Södergran), joiden omimiseen myös jollain muilla kansoilla voisi olla halukkuutta ja joiden "suomalaisuus" on kaanonissamme kummasti vahvistunut ulkomaisen menestyksen myötä. Löytty kertookin hauskasti Edith Södergranin asemasta ruotsalaisessa kaanonissa.
Itse heräsin ihan vasta (opettaessani Suomen kirjallisuushistoriaa s2-oppilaille, joista suurin osa oli venäläistaustaisia) siihen tosiasiaan, että suomalainen kirjallisuus on periaatteessa ollut venäläistä vuoteen 1917 asti: J. L. Runeberg, Aleksis Kivi, Minna Canth... Kaanon rakennetaan lukemalla, opettamalla ja tutkimalla kirjallisuutta, ja siksi olisi tarpeellista tiedostaa ja tuulettaa niitä aatteita, joiden pohjalta sitä rakennetaan.
Kysymys on tärkeä, sillä (kotimaista) kirjallisuuden kaanonia ja kanonisointia ovat perinteisesti hallinneet valkoiset miehet. Vasta 1990-luvulta asti kaanoniin ovat päässeet yhä useammat naiset, ja nyt sinne viimeistään pitäisi raivata tilaa yhä laajemmalle joukolle "toisia". Meillä on onneksi Suomessa loistavia kirjailijoita tienraivaajiksi: Hassan Blasim, Pajtim Statovci, Silvia Hosseini, Alexandra Salmela, Koko Hubara...
Löytty kirjoittaa monipuolisesti toiseudesta, identiteeteistä, vieraudesta ja muun muassa kotouttamisesta sekä suomalaisten harjoittamasta kehitysyhteistyöstä Afrikassa. Jäin kaipaamaan lisää tällaisia kirjallisuusesseitä, joissa käsitellään vierauden ja ulkopuolisuuden kokemuksia tai pohditaan rasismin ilmenemistä kirjallisuudessa.
Mietin, että esimerkiksi Aino Kallaksen (joka kuoli pakolaisena Ruotsissa) päiväkirjat olisivat aarreaitta kansallisen identiteetin rakentumisen pohdintaan. Kansainvälisesti tunnetuimpien suomalaisten kirjailijoiden joukossa taitaa olla aika monta nimeä (Pajtim Statovci, Hassan Blasim, Sofi Oksanen, Tove Jansson, Edith Södergran), joiden omimiseen myös jollain muilla kansoilla voisi olla halukkuutta ja joiden "suomalaisuus" on kaanonissamme kummasti vahvistunut ulkomaisen menestyksen myötä. Löytty kertookin hauskasti Edith Södergranin asemasta ruotsalaisessa kaanonissa.
Itse heräsin ihan vasta (opettaessani Suomen kirjallisuushistoriaa s2-oppilaille, joista suurin osa oli venäläistaustaisia) siihen tosiasiaan, että suomalainen kirjallisuus on periaatteessa ollut venäläistä vuoteen 1917 asti: J. L. Runeberg, Aleksis Kivi, Minna Canth... Kaanon rakennetaan lukemalla, opettamalla ja tutkimalla kirjallisuutta, ja siksi olisi tarpeellista tiedostaa ja tuulettaa niitä aatteita, joiden pohjalta sitä rakennetaan.
October 11, 2021
Äänikirjana meni varmasti paljon ohi. Ehkä olisin kokonaisuuteen kaivannut vielä jonkin tekstin lisää. Ehkä enemmän kirjailijaesimerkkejä, ehkä jonkin muun maan paremman esimerkin, ehkä vielä jonkin suomen kielen historiaa pyörittävän, en tiedä. Jotenkin jäi vajaaksi minulle, vaikka esseet oivia näkökulmia suomalaisen kirjallisuuden kaanoniin, valkoisuuteen, vieraan pelkoon, toisaalta klassikoidemme pitkään historiaan toiseuden esittelyssä tarjosikin. Tämä vajaus siis ei ole suoranainen moite, vaan huomio, että meikälukija olisi kaivannut vielä jonkin työkalun tai lisäravinteen, jota en osaa tältä istumalta paikantaa tarkemmin.
October 3, 2021
Löytty purkaa atomeiksi käsitteen "kotimainen kirjallisuus". Hän kysyy sellaisia tärkeitä kysymyksiä kuten miksi suomenkielisiä käännöksiä ei katsota osaksi kotimaista kirjallisuutta, vaikka jokainen käännös on uusi, omalaatuinen teoksensa sekä mitä kirjallisuutta on Suomessa muilla kuin kotimaisilla kielillä kirjoitettu kirjallisuus ellei kotimaista. Eniten hän käsittelee Hassan Blasimin kiehtovaa novellituotantoa sekä sitä, miten ulossulkeva kirjallisuuskenttämme on hänen kaltaisilleen kirjailijoille.
Teoksen toinen osa keskittyy suomalaisen kirjallisuuden rasismiin sekä sen kuvaamista suhteistamme Toiseen ja Toisiin. Tämä osa tuntui minusta niin erilliseltä ensimmäisen osan sanomasta, että äänikirjassa oli haastava kytkeä nämä yhteen.
Eniten jäin lukemisen jälkeen miettimään, miksi Löytty ensin korostuneesti harmittelee, kuinka näkymättömäksi muilla kuin suomeksi tai ruotsiksi kirjoittavat kirjailijat maassamme jäävät, mutta ei kuitenkaan käytä nyt ottamastaan puheenvuorosta tilaa kuin muutaman tällaisen kirjailijan esittelyyn.
Teoksen toinen osa keskittyy suomalaisen kirjallisuuden rasismiin sekä sen kuvaamista suhteistamme Toiseen ja Toisiin. Tämä osa tuntui minusta niin erilliseltä ensimmäisen osan sanomasta, että äänikirjassa oli haastava kytkeä nämä yhteen.
Eniten jäin lukemisen jälkeen miettimään, miksi Löytty ensin korostuneesti harmittelee, kuinka näkymättömäksi muilla kuin suomeksi tai ruotsiksi kirjoittavat kirjailijat maassamme jäävät, mutta ei kuitenkaan käytä nyt ottamastaan puheenvuorosta tilaa kuin muutaman tällaisen kirjailijan esittelyyn.
April 25, 2021
Löytty aloittaa teoksensa minuakin toisinaan vaivanneella aiheella: kirjallisuuden keinotekoisella jakamisella kotimaiseen ja ulkomaiseen kirjallisuuteen. Liian usein kirjailijat eivät ole ymmärtäneet syntyä, kasvaa, elää ja kuolla yhdessä ja samassa maassa. Toisinaan taas itse valtioiden rajat ovat vaihtaneet paikkaa! Minkä maalaisia sitten ollaan? Olisiko siis tarkasteltava teoksen kieltä? Mitä jos se onkin eri, kuin julkaisumaan virallinen kieli, kuten vaikkapa Hassan Blasimin teoksissa, tai yhden maan vähemmistökielellä kirjoitettu teos otetaankin naapurimaan kaanoniin, missä kyseinen kieli on enemmistökieli (esim. Edith Södergran)? Eikä unohdeta kääntäjiä! Eikö suomentajan huolella harkittu työ tee teoksesta hiukan myös hänen kirjoittamansa, siis “kotimaisen kirjan”? Jos jaottelu olisikin vain tutkijoiden päänsärky, siitä tuskin tarvitsisi huolestua, mutta se vaikuttaa kirjailijan mahdollisuuksiin päästä kansallisten kirjailijaliittojen jäseniksi sekä kirjan markkinointiin ja näkyvyyteen Suomessa.
Todistettuaan, että käsite “suomalainen kirjallisuus” on epätarkka ja pätemätön, Löytty lähtee tutkimaan vierauden representaatiota suomalaisessa kirjallisuudessa. Hän aloittaa mustalaishahmoista Työmiehen vaimossa ja Seitsemässä veljeksessä, etenee pakolais- ja kehitysyhteistyöteemoihin Pulkkisen Romaanihenkilön kuolemassa ja Salmisen Turvapaikassa, ja tutkii tuoreemmista teoksista mm. Hubaran Ruskeita tyttöjä ja Holman Järjestäjää. Teemaan kuin teemaan sopivat myös Löytyn suosikin, Hassan Blasimin novellit. Vaikka suomalaisteosten tavassa käsitellä aihetta on Löytyn mukaan paljon samaa, kuin muidenkin länsimaisten kirjailijoiden teoksista, niistä on myös joitain leimallisesti suomalaista.
Välillä nyökyttelin Löytyn ajatuksille niin että niska naksui. Välillä taas putosin hänen kiertelevien lauseidensa kärryiltä enkä saanut ajatuksesta kiinni. Teoksen ensimmäiset esseet olivat kokoelman parasta antia. Niissä oli selkeä ajatus, tiiviit perustelut ja yhteiskunnallista näkemystä. Seuraavat taas olivat paikoin hajanaisempia ja toisteisia. Hiukan jännitin, kuinka Löytty selviää kulttuurin omimisen räjähdysherkästä teemasta. Hän kuitenkin esittelee näkemyksensä niin pehmeästi ja sovittelevasti, etten usko kenenkään kovin pahasti suuttuvan, vaikkei samaa mieltä olisikaan. Rivien väleistä käy ilmi, miksi kirjallisuuden tutkimus ei olekaan turhaa nysväilyä, vaan keino tunnistaa vallitsevia ajatusmalleja nyt ja ennen. Löytyn esseet ovatkin oikein kiinnostavaa luettavaa kaikille kirjallisuudesta kiinnostuneille.
Todistettuaan, että käsite “suomalainen kirjallisuus” on epätarkka ja pätemätön, Löytty lähtee tutkimaan vierauden representaatiota suomalaisessa kirjallisuudessa. Hän aloittaa mustalaishahmoista Työmiehen vaimossa ja Seitsemässä veljeksessä, etenee pakolais- ja kehitysyhteistyöteemoihin Pulkkisen Romaanihenkilön kuolemassa ja Salmisen Turvapaikassa, ja tutkii tuoreemmista teoksista mm. Hubaran Ruskeita tyttöjä ja Holman Järjestäjää. Teemaan kuin teemaan sopivat myös Löytyn suosikin, Hassan Blasimin novellit. Vaikka suomalaisteosten tavassa käsitellä aihetta on Löytyn mukaan paljon samaa, kuin muidenkin länsimaisten kirjailijoiden teoksista, niistä on myös joitain leimallisesti suomalaista.
Välillä nyökyttelin Löytyn ajatuksille niin että niska naksui. Välillä taas putosin hänen kiertelevien lauseidensa kärryiltä enkä saanut ajatuksesta kiinni. Teoksen ensimmäiset esseet olivat kokoelman parasta antia. Niissä oli selkeä ajatus, tiiviit perustelut ja yhteiskunnallista näkemystä. Seuraavat taas olivat paikoin hajanaisempia ja toisteisia. Hiukan jännitin, kuinka Löytty selviää kulttuurin omimisen räjähdysherkästä teemasta. Hän kuitenkin esittelee näkemyksensä niin pehmeästi ja sovittelevasti, etten usko kenenkään kovin pahasti suuttuvan, vaikkei samaa mieltä olisikaan. Rivien väleistä käy ilmi, miksi kirjallisuuden tutkimus ei olekaan turhaa nysväilyä, vaan keino tunnistaa vallitsevia ajatusmalleja nyt ja ennen. Löytyn esseet ovatkin oikein kiinnostavaa luettavaa kaikille kirjallisuudesta kiinnostuneille.
June 7, 2021
Johdannon perusteella odotin tältä kirjalta enemmän kuin ehkä lopulta sain. Löytty esittää toki kiinnostavia huomioita siitä, kuinka kirjallisuus on aina ylittänyt maiden ja kansallisuuksien rajoja. Loppupuolella pohdittiin myös rasismia suomalaisessa kirjallisuudessa. Kirjan esimerkit ovat havainnollisia, ja syntyi kiinnostus lukea lopultakin Hassan Blasimia, jonka teoksia ja niiden vastaanottoa Löytty on tutkinut.
Löytty on myös ilahduttavan tietoinen omasta asemastaan (hän ei eurooppalaisena valkoisena miehenä varsinaisesti ole mikään moninaisuuden äänitorvi).
Vaatii vähän sulattelua – ehkä vaatisi toisen lukukerrankin, ennen kuin osaan sanoa tästä mitään lopullista.
Löytty on myös ilahduttavan tietoinen omasta asemastaan (hän ei eurooppalaisena valkoisena miehenä varsinaisesti ole mikään moninaisuuden äänitorvi).
Vaatii vähän sulattelua – ehkä vaatisi toisen lukukerrankin, ennen kuin osaan sanoa tästä mitään lopullista.
December 7, 2021
Olli Löytyn esseekokoelma pureutuu etenkin monikulttuurisuuteen ja kielien moninaisuuteen kotimaisessa kirjallisuudessa. Voiko "kotimaista" kirjallisuutta olla myös sellainen, jota on kirjoitettu muilla kuin kansallisilla kielillä? Onko vaikkapa Hassan Blasimin arabiankielinen kirjallisuus meille suomalaisille kotimaista kirjallisuutta? Onko kirjailijan kansallisuudella väliä? Millaista on rasismi suomalaisessa kirjallisuudessa?
Kielikysymyksen rinnalla Löytty kuljettaa pohdinnoissaan sitä, miten erilaisia etnisiä vähemmistöjä ja maahanmuuttajia suomalaisessa kirjallisuudessa on käsitelty 1800-luvulta alkaen. Kysymykset ovat kiiinnostavia, ja aihetta vuosia tutkimuksissaan käsitelleen Löytyn asian käsittely uskottavaa.
Pidän kovasti Löytyn kirjoitustyylistä. Kuulen hänen itse kertovan tekstiään, omaan hieman itseään pienentävään ja ironiseen tyyliinsä. Antaisin viisikin tähteä, jos kirjan viimeisin essee olisi innostanut minua enemmän, ja jos teos olisi ollut vielä hiukan pitempi - ja olisi ollut kiinnostavaa, jos käsittelyyn olisi tullut myös saamelaisten kuvaukset valtaväestön kirjoittamassa kaunokirjallisuudessa.
Kielikysymyksen rinnalla Löytty kuljettaa pohdinnoissaan sitä, miten erilaisia etnisiä vähemmistöjä ja maahanmuuttajia suomalaisessa kirjallisuudessa on käsitelty 1800-luvulta alkaen. Kysymykset ovat kiiinnostavia, ja aihetta vuosia tutkimuksissaan käsitelleen Löytyn asian käsittely uskottavaa.
Pidän kovasti Löytyn kirjoitustyylistä. Kuulen hänen itse kertovan tekstiään, omaan hieman itseään pienentävään ja ironiseen tyyliinsä. Antaisin viisikin tähteä, jos kirjan viimeisin essee olisi innostanut minua enemmän, ja jos teos olisi ollut vielä hiukan pitempi - ja olisi ollut kiinnostavaa, jos käsittelyyn olisi tullut myös saamelaisten kuvaukset valtaväestön kirjoittamassa kaunokirjallisuudessa.
January 18, 2024
Tämä tarttui kuunneltavaksi provosoivan nimen vuoksi. Teoksessa pohditaan, mikä oikeastaan on kotimaista kirjallisuutta ja mitä kaikkea se voisi olla. Teoksessa mainitaan muutama Suomessa kirjoittava kirjailija, jotka kirjoittavat muilla kielillä kuin suomeksi tai ruotsiksi. Olisin ollut kiinnostunut kuulemaan näistä lisääkin. Yhtäkkiä fokus muuttui rasismiin kotimaisessa kirjallisuudessa, mikä erityisesti kuunnellessa oli aika iso muutos aiempaan. Toki tässäkin osiossa oli paljon hyviä näkökulmia, mutta pohditutti, miksi edelleen käsiteltiin näitä perinteisen kotimaisia kirjailijoita, kun olisi voinut alun teeman mukaisesti esitellä uudella tavalla ajateltuna kotimaista kirjaillisuutta.
March 4, 2022
Pohdittiin ”kotimaisen” kirjallisuuden kynnyskiviä melko laajalla skaalalla, tuotiin esiin esimerkki teoksia ja kirjailijoita, eli juuri niinkuin odottaa saattaa. Jokin kuitenkin jäi pyörimään hampaan koloon ja ei sävähdyttänyt niin kuin olisin toivonut, vaikka toki useita ajatteluketjuja alkoikin miettimään uudestaan teosta lukiessaan. Melko nopea lukuinen kirja, joten jos aikaa ja kiinnostusta löytyy, miksipä ei tarttuisi tähän.
June 13, 2021
Pohdintaa ajankohtaisista ja keskustelua herättävistä aiheista, mutta suurimman osan aikaa lukiessa oli vain todella kiusaantunut olo "setämiehen" pohtiessa maailmankuvaansa auki.
Read
March 26, 2023Syytetty: Jyrki Nummi ja hänen kritiikkinsä Hesarissa Olli Löytyn esseeteoksesta Jäähyväiset kotimaiselle kirjallisuudelle
Kun kritiikki ilmestyi en lukenut sitä (syynä luultavimmin maksumuuri), mutta sävyjä siitä kantautui korviini muita reittejä. Sitä myötä sain käsityksen, että en menetä mitään, vaikka jätän Löytyn esseet lukematta.
Sain aivan väärän käsityksen, voin todeta nyt, kun olen Löytyn esseihin tutustunut.
Löytty pöyhii suomalaisen kirjallisen kulttuurin valkoisuutta ja toiseuttamisprosesseja. Hän haastaa pohtimaan rajojen yli tapahtuvaa kulttuurista liikettä ja sen vaikutusta suomalaiseen kirjallisuuteen.
En koe Löytyn esseitä provokaatioksi ollenkaan, vaan erittäin tervetulleeksi keskustelunavaukseksi.
Oma tuntumani on, että varsin usein yhä edelleen suomalainen kirjallinen konsensus haluaa kietoutua kansallisiin konventioihinsa ja torjua joukostaan kaiken, joka ei edusta ns. perinteistä suomalaisuutta (mitä se sitten onkin ja onko sitä edes olemassa).
Kun Koko Hubara avasi keskustelun kulttuurisesta omimisesta (tässä tapauksessa juutalaisen kulttuurin hyväksikäytöstä) Laura Lindstedtin romaanissa Oneiron, hämmästyin, miten vahvasti Hubaraa vastaan hyökättiin. Erityisen pettynyt olin, että Lindstedt ei halunnut keskustella asiasta suoraan Hubaran kanssa. Uskon, että näiden kahden välinen keskustelu olisi ollut paitsi mielenkiintoinen, myös erittäin tärkeä ajatustenvaihto.
Kohdallani ei ole kyse siitä, ettenkö pitäisi Oneironia hienona romaanina.
Monet kirjailijat linnoittautuivat vahvasti Lindstedtin tueksi Hubaraa vastaan, eikä tätä kuviota tarkastellessa voi välttyä siihen sisältyvältä rasistiselta juonteelta. Edellisen sanominen ääneen ei tietenkään ole suotavaa. Sanoin silti.
1920-luvulla haluttiin avata ikkunat Eurooppaan. Sittemmin ne on liian usein pikemminkin suljettu.
Mitä puolustamme? Mitä pelkäämme?
Kirjallisuuden merkitys kulttuurin luojana on olennainen. Tietyn kulttuurin keskellä elävä on kuitenkin aina jossain määrin sokea omalle kulttuurilleen. Tarvitsemme katseita kulttuurimme ulkopuolelta. Seuraan suurella mielenkiinnolla, miten ei-suomalainen ystäväni lukee suomalaista kirjallisuutta. Miten hän teokset valitsee ja miten niitä tulkitsee. Miten hän löytää lukemastaan asioita, joita en mitenkään itse olisi tullut ajatelleeksi.
Kun kritiikki ilmestyi en lukenut sitä (syynä luultavimmin maksumuuri), mutta sävyjä siitä kantautui korviini muita reittejä. Sitä myötä sain käsityksen, että en menetä mitään, vaikka jätän Löytyn esseet lukematta.
Sain aivan väärän käsityksen, voin todeta nyt, kun olen Löytyn esseihin tutustunut.
Löytty pöyhii suomalaisen kirjallisen kulttuurin valkoisuutta ja toiseuttamisprosesseja. Hän haastaa pohtimaan rajojen yli tapahtuvaa kulttuurista liikettä ja sen vaikutusta suomalaiseen kirjallisuuteen.
En koe Löytyn esseitä provokaatioksi ollenkaan, vaan erittäin tervetulleeksi keskustelunavaukseksi.
Oma tuntumani on, että varsin usein yhä edelleen suomalainen kirjallinen konsensus haluaa kietoutua kansallisiin konventioihinsa ja torjua joukostaan kaiken, joka ei edusta ns. perinteistä suomalaisuutta (mitä se sitten onkin ja onko sitä edes olemassa).
Kun Koko Hubara avasi keskustelun kulttuurisesta omimisesta (tässä tapauksessa juutalaisen kulttuurin hyväksikäytöstä) Laura Lindstedtin romaanissa Oneiron, hämmästyin, miten vahvasti Hubaraa vastaan hyökättiin. Erityisen pettynyt olin, että Lindstedt ei halunnut keskustella asiasta suoraan Hubaran kanssa. Uskon, että näiden kahden välinen keskustelu olisi ollut paitsi mielenkiintoinen, myös erittäin tärkeä ajatustenvaihto.
Kohdallani ei ole kyse siitä, ettenkö pitäisi Oneironia hienona romaanina.
Monet kirjailijat linnoittautuivat vahvasti Lindstedtin tueksi Hubaraa vastaan, eikä tätä kuviota tarkastellessa voi välttyä siihen sisältyvältä rasistiselta juonteelta. Edellisen sanominen ääneen ei tietenkään ole suotavaa. Sanoin silti.
1920-luvulla haluttiin avata ikkunat Eurooppaan. Sittemmin ne on liian usein pikemminkin suljettu.
Mitä puolustamme? Mitä pelkäämme?
Kirjallisuuden merkitys kulttuurin luojana on olennainen. Tietyn kulttuurin keskellä elävä on kuitenkin aina jossain määrin sokea omalle kulttuurilleen. Tarvitsemme katseita kulttuurimme ulkopuolelta. Seuraan suurella mielenkiinnolla, miten ei-suomalainen ystäväni lukee suomalaista kirjallisuutta. Miten hän teokset valitsee ja miten niitä tulkitsee. Miten hän löytää lukemastaan asioita, joita en mitenkään itse olisi tullut ajatelleeksi.
April 24, 2023
Kirjallisuushistoriaa on kirjoitettu kovin kansallisten silmälasien läpi. Esimerkiksi Finlandia-palkintoa jaettaessa vedetään hyvin keinotekoisiakin rajoja sille, mikä lasketaan suomalaiseksi kirjallisuudeksi. Olli Löytyn Jäähyväiset kotimaiselle kirjallisuudelle on kiinnostava ajatusten herättelijä ja uusille raiteille nyrjäyttelijä. Kuka voi olla suomalainen kirjailija? Miten ruskeat ihmiset näyttäytyvät suomalaisessa kirjallisuudessa Aleksis Kiven ja Minna Canthin ajoista lähtien? Mikä on suhteemme kolonialismiin?
Tähän kirjaan on pitänyt tutustua jo pitkään, mutta Helmet-haasteen kohta 22, "kirja kertoo aiheesta, josta olet lukenut paljon", sai minut lopulta tarttumaan tähän: olen opiskellut kotimaista kirjallisuutta yliopistossa ja opetan Suomen kirjallisuuden vaiheita yläkoulussa. Uudenlaisten näkökulmien lisäksi sain kirjasta bonuksena ideat pariin muuhunkin haastekohtaan: Hassan Blasimin teokset ja Ulla-Lena Lundbergin Sade menivät lukulistalle.
Tähän kirjaan on pitänyt tutustua jo pitkään, mutta Helmet-haasteen kohta 22, "kirja kertoo aiheesta, josta olet lukenut paljon", sai minut lopulta tarttumaan tähän: olen opiskellut kotimaista kirjallisuutta yliopistossa ja opetan Suomen kirjallisuuden vaiheita yläkoulussa. Uudenlaisten näkökulmien lisäksi sain kirjasta bonuksena ideat pariin muuhunkin haastekohtaan: Hassan Blasimin teokset ja Ulla-Lena Lundbergin Sade menivät lukulistalle.
August 12, 2022
Title translated from Finnish into English: "Farewell to domestic literature."
This short book is a literature professor's reflections on the past, present, and future of Finnish literature. Löytty traces history, current and past literature written in Finland, polemics, immigration, and personal experiences to examine and challenge concepts of canon, Finnishness, foreigness, immigration, nationalism, belonging, and othering, to list the most prominent aspects. The book is a love song to literature, writing, and reading, but also to critical thinking and challenging ourselves to to think outside our preconceived ideas and own experiences.
This short book is a literature professor's reflections on the past, present, and future of Finnish literature. Löytty traces history, current and past literature written in Finland, polemics, immigration, and personal experiences to examine and challenge concepts of canon, Finnishness, foreigness, immigration, nationalism, belonging, and othering, to list the most prominent aspects. The book is a love song to literature, writing, and reading, but also to critical thinking and challenging ourselves to to think outside our preconceived ideas and own experiences.
July 28, 2023
Kiitämme: kiinnostavaa pohdintaa siitä, minkä maalaiseksi ajattelemme Suomessa asuvan ja arabiaksi kirjoittavan Hassan Blasimin teokset: ovatko ne kotimaista kirjallisuutta vai jotain muuta, ja kuinka käyttökelpoisia kotimaisen kirjallisuuden rajat ylipäätään ovat. Oli myös kiinnostavaa lukea analyysia Minna Canthin Homsantuu-romanihahmosta.
Moitimme: itseironista valittelua pompööseistä otsikoista ja muuta yliopistojargonia.
Moitimme: itseironista valittelua pompööseistä otsikoista ja muuta yliopistojargonia.
November 9, 2021
Lempeys, äly, avarakatseisuus. Kaikki punnittua, mutta niin vaivattomalta vaikuttavaa.
June 8, 2022
Hyvää pohdintaa, mutta sitä olisi voinut olla vielä enemmän.
January 14, 2023
Ajatuksia herättävä, hyvin ja hauskasti kirjoitettu essee. Kuunneltuna meni varmasti paljonkin hyvää ohi. Sitä paitsi lukija lausui kaikki ei-suomenkieliset sanat väärin…
November 9, 2021
Tässä puretaan suomalainen/kotimainen kirjallisuus osatekijöihinsä ja rakennetaan kokonaan uudelleen. Erittäin hyvää keskustelua toiseudesta ja erilaisesta suomalaisuudesta. Vahva suositus.
Displaying 1 - 18 of 18 reviews