Suomalaisen sarjakuvan huippuihin kuuluva piirtäjä ja tarinankertoja Tiitu Takalo kertoo koskettavan omakohtaisen tarinan sairastumisesta vakavasti. Memento mori on Tiitu Takalon yli 200-sivuinen, omaelämäkerrallinen nelivärisarjakuva siitä, miten hän sai täysin odottamatta aivoverenvuodon 38-vuotiaana. Teos on dramaattinen kertomus ihmisen elämän täydellisestä mullistumisesta yhdessä yössä – sairastumisesta, sairaanhoidosta ja pitkästä toipumisajasta, joka johti sarjakuvataiteilijan pohtimaan laajemminkin elämän tarkoitusta ja omaa paikkaansa maailmassa. Kaunis ja riipaiseva tarina avautuu Takalon upean maalauksellisina sarjakuvasivuina.
Tiitu Takalo (s. 1976) on tamperelainen sarjakuvataiteilija ja kuvittaja. Takalon edellinen suurteos Minä, Mikko ja Annikki voitti Sarjakuva-Finlandia-palkinnon vuonna 2015, ja hän on myös yksi saman palkinnon 2019 voittaneen Sisaret 1918 -teoksen tekijöistä. Urastaan sarjakuvantekijänä Takalo palkittiin Puupäähatulla 2017.
Bardzo ważna powieść graficzna o chorobie, jej następstwach, rekonwalescencji i uczuciach, jakie towarzyszą w momencie, w którym człowiek zdaje sobie sprawę, jak kruchą jest istotą.
This is a pretty straightforward tale of a medical emergency. Celebrated Finnish comics artist Tiitu Takalo writes about her having survived (against the odds) a cerebral hemorrhage that took place six to eight years ago. Though she has written several graphic novels, this is her most personal story. And scary, where she is sure she is going to die, she encounters depression, or at least a kind of paralysis around doing work. She has the support of a loving husband and extended family to help her survive.
There are by now, thankfully, many graphic memoirs in the category fo graphic medicine, and if you have never read one, this could be moving and insightful but I honestly saw nothing really remarkable about it, compared to other graphic medicine stories. Memento Mori means that we should remember we are all going to die, which is useful, though by now I get this. It's a straight-through chronological telling, well drawn and personal, for her, it can help the field of medicine and the general public better understand the psychological dimensions of disease. But as one doctor tells her, she got lucky, living against the odds. That fact is in itself not comforting, but luck is clearly still part of survival.
Tiitu Takalon Memento mori on kirja, josta haluan kiittää kirjailijaa. Teos on rehellinen ja aito - ja ennen kaikkea lohduttava. Takalo kertoo siinä vakavasta aivoverenvuodosta, jonka hän sai vuonna 2015. Toipuminen ei käynytkään käden käänteessä, vaikka onnea oli ollut matkassa. Memento mori kertoo siis paitsi sairastumisesta myös toipumisen tuskasta.
Samaistuin kirjan joka kohtaan, sillä olen kokenut vastaavan äkillisen sairaskohtauksen ja ihmetellyt, miksi en vain osannut iloita hengissä säilymisestä. Takalon kirjan luettuani en tunnekaan enää syyllisyyttä siitä, etten ollut enkä ole aivan entiselläni. Tällaisen tarinan olisin tarvinnut silloin. Onneksi sain sen nyt.
Vaikka koin kirjan hyvin todellisena ja henkilökohtaisesti samaistuttavana, kehun myös Takalon selkeää ja vivahteikasta kuvallista kerrontaa. Tunteiden ja tapahtumien sanoittajana ja kuvittajana Takalo on mestari.
Aivan helvetin hieno. Itselläni on lähimenneisyydessä taustalla vakava aivovamma ja sitä seurannut lobotomia toipumisineen. En ole sitä onnistunut ikinä sanottamaan, ja on ollut olo, ettei kukaan tässä maailmassa voi ymmärtää mitä kaikkea "toipuminen" ja toipuminen sellaisesta on. Tätä lukiessa kuitenkin hämmennyin hyvällä tavalla, koska löysin jonkun tai jotain, joka ymmärtää ja sanottaa kaiken prikulleen. Kaiken lisäksi lukiessa heräsi muistoja, joita en tiennyt muistavani. En osaa selittää. Upea teos. Itketti ja samalla lämmitti. Kannusti ja lohdutti myös. Nauratti aivan liian tutut neuropsykologin tehtävät. Tuli ihmeellisen ymmärretty olo, vaikka oma vaivani ei ole ihan sama. Lisäksi kuvat ovat kertakaikkisen hienoja - taitavaa värien käyttöä.
Sarjakuvataiteilijan omakohtaisiin kokemuksiin perustuva "Memento Mori" (WSOY, 2020) kertoo yllättävästä aivoverenvuodosta, jonka hän sai eräänä joulukuisena yönä. Läheltä piti -tilanne pyöräyttää elämän radaltaan ja pakottaa miettimään uudelleen elämän peruskysymyksiä. Sarjakuva kertoo myös masennuksesta ja siitä miten vaikea voikaan olla saada oikeanlaista hoitoa.
Sarjakuva on visuaalisesti todella upea, mutta ennen kaikkea sen vahvuus on siinä, kuinka tekijä pystyy kertomaan omakohtaisista tapahtumista niin, että myös ulkopuolinen pystyy tuntemaan asian omakseen.
Vaikuttavaa jälkeä Tiitu Takalolta. Jälleen kerran.
Upea teos. Todella hienoa kerrontaa omasta kokemuksesta aivoverenvuodosta ja toipumisesta. Tämä sarjakuvaromaani oli aivan upea taideteos joka sivulla.
Tätä oli vaikea lukea, koska alkupuolisko itketti joka sivulla. Tiitu Takalo kertoo sarjakuvaromaanissaan hienosti siitä, minkälaista pelkoa sairauskohtaus ja sairaalaan joutuminen ja siellä oleminen voi aiheuttaa - niin sairastuneelle kuin omaisillekin. Mitä tapahtui? Mitä seuraavaksi tapahtuu? Selviänkö minä?
Jälkipuolisko kertoo parantumisesta, ihmisen sitkeydestä ja selviytymiskyvystä niin hyvässä kuin pahassakin - sekä avunsaannin vaikeudesta. Tuttua varmasti monelle, joka on joutunut taistelemaan terveysjärjestelmän sokkeloissa.
Hieno, hieno kirja. Toimii niin tekstin kuin kuvienkin tasolla - ja niiden yhteispelinä - täysin vaivattomasti ja vie lukijan mukaan Takalon (tai "Takalon") kokemukseen.
I received this as an ARC from Oni Press. Thank you.
The author put her all into this story. It puts another spin on being neurodiverse. I especially liked how the author showed her struggles with adapting to a new life after the aneurysm.
Takalon omakohtaisiin kokemuksiin perustuva sarjakuvaromaani aivoverenvuodosta ja siitä toipumisesta tuli hyvin lähelle. Omat samankaltaiset kokemukset saivat minut eläytymään tähän hyvin vahvasti. Päälimmäisenä oli kokoajan ajatus että juuri noin minäkin tunsin ja ajattelin. Takalo on upeasti saanut tuota kokemuksensa paperille, niin että lukija pystyy ymmärtämään ilman omakohtaista kokemustakin. Kertakaikkiaan upea teos ja uskoisin että myös tekijälleen terapeuttinen, kun ne monenlaiset tunteet ja kokemukset on saanut hahmoteltua yksiin kansiin.
Aito ja vähäeleinen kuvaus sairastumisesta vakavasti. Osuvaa kritiikkiä sairaanhoidon byrokratiasta ja potilaan pompottamisesta paikasta toiseen. Naureskelin monille tutuille tilanteille, vaikka naurussa oli mukana hiukan jotain synkkääkin.
"Now everything felt different. The way I had been brushed by death. No... It was more like having my hair pulled by death. It was scary and shocking, and it put things into perspective."
Memento Mori is an impressive, candid graphic memoir depicting the authors experiences after suffering a cerebral hemorrage. Through her signature drawing style she covers her journey from hospital to readjusting to life after, and the full spectrum of emotions that come with it. I'm not typically a fan of comics/graphic novels, but this kind is an exception to the rule. Some experiences feel beyond words, and are best captured through a visual medium, and Takalo does that brilliantly. I especially loved her use of the colour palette to help her captures fear, grieving, hope, frustration, the feeling of being misunderstood (by doctors and family) and more in just under 200 pages.
This is an autobiographical piece of art that I highly recommend to anyone looking for a powerful depiction of the hospital-experience, and life after a life-changing event.
Hyvin, hyvin ehyt sarjakuvaromaani. Vaikea keksiä moitittavaa - tätä päinvastoin tekisi mieli tutkia. Hienoimmat kohdat: kuinka systeemi pettää alta, ja mikä voima Lucky Lukella ja kumppaneilla voi olla.
Takalo on yksi ehdottomia suosikkejani sarjakuvataiteilijoiden joukossa. Memento morista pidin kuten hänen muistakin töistään.
Takalo kuvaa omaa kokemustaan ja toipumistaan aivoverenvuodosta, josta harva selviää. Takalo selviää, mutta kuntoutuminen vie aikaa. Kuten myös sen tajuaminen, että olisi voinut kuolla, mutta ei kuollut. Isoja asioita, joista voitaisiin puhua enemmän.
Hyvä ja ajatuksia herättävä teos, joka on visuaalisesti upea.
Tämäkin kirja on taas sellainen, että sitä on vaikea arvostella. Takalo kuvaa omia kokemuksiaan aivoverenvuodosta ja siitä toipumisesta. Piirrosjälki on vahvaa ja elävää ja tulee iholle. Itkettävä teos, joka haastaa miettimään sitä, miten itsestäänselvänä omaa elämäänsä pitääkään.
Tämä oli koskettava! Kerrankin hitaasti etenevät, lähestulkoon peräkkäisiä hetkiä kuvaavat ruudut, olivat toimiva ratkaisu. Aihe oli sellainen, jota sopi käsitellä hyvin hitaalla kerronnalla, tunnevivahde tunnevivahteelta. Olihan aivoverenvuototautiin sairastuneen elämänrytmi muuttunut hitaaksi. Vaikuttavinta teoksessa oli, miten autenttisena se onnistui välittämään sen avuttomuuden tunteen, jonka äkillisesti ja yllättäen sairastunut joutuu kokemaan. Aivoverenvuoto oli kuvitettu erittäin yksityiskohtaisesti, jopa puistattavin piirroksin ilmeistä, kehon asennoista, verisuonista...
Teos on omaelämänkerrallinen kuvaus sairastumisesta, elämänmuutoksesta sen myötä, päivittäisestä elämästä sairastuneena, tunteista, ajatuksista, masennuksesta, ahdistuksesta, työkyvyn heikkenemisestä, ihmissuhteista.
Alkuosa teoksesta kuvaili sairaalassa oloa. Toistoa käytettiin tehokeinona ilmaisemaan sitä, miten yksitoikkoista vuodepotilaana oleminen oli. Lääkärien ja hoitajien ilmeet ja elekieli oli kuvitettu ihailtavan tarkkasilmäisesti. Ruutujen äärelle sopi pysähtyä, sillä ne herättivät paljon ajatuksia ja tunteita. Tilanne oli järkyttävä, ja samalla mielenkiintoinen. Jokin valo kajasti tunnelin päässä kerronassa; teos ei välittynyt minulle äärimmäisen synkkänä nyyhkytarinana, vaan pikemminkin selviytymistarinana. Olihan lukijalle taustaoletuksena selvää, että minäkertojana toimiva tekijä oli pystynyt tuottamaan kokemuksistaan sarjakuvateoksen myöhemmin.
Pidin teoksen lämpimästä ja hellyyttävästä tavasta kuvata ihmissuhteita. Kertomuksen kautta todella tunsi, kuinka tärkeitä läheiset voivat sairastuneelle olla.
Loppupuolella kerronta otti takauman tekijän nuoruuteen. Siinä kohtaa ajattelin, että nyt jännitys vähän purkautui. Tuokin osio oli kuitenkin paikallaan kokonaisuudessa. Teos ei pyri liialti tarinallistamaan siellä, missä tarinan ympyrää ei ole sulkeutumassa, vaan se on kerronnassaan rehellinen, realistinen, melko objektiivinen ja toteava. Todellisuus on useimmiten juuri tällaista, varsin sattumanvaraista. Esim. kohtauksessa, jossa Takalo kuvailee sairaalasta pääsyään. Oli ollut suuri ristiriita sen välillä, millaiseksi hän oli kuvitellut pois pääsyn, ja sen välillä, millaista se todellisuudessa tuli olemaan. Ruutu, jossa päähenkilö seisoskelee yksin Taysin ulkopuolella, odottaen kyydin saapumista, sai minut liikuttumaan lähes kyyneliin. En osaa selittää miksi tuo yksittäinen ruutu oli niin voimakas. Ehkä se, että oli surullista, miten viaton kuvitelma ja kaunis haikailu eivät päässeetkään toteutumaan. Miten ihminen toivoo vain pieniä asioita, mutta ei aina saa edes niitä. Samalla se on varsin luonnollista, eikä kertoja ilmaissut asiasta suurta katkeruutta.
Koskettava, tärkeä ja tarpeellinen kirja ainakin ihan joka ikiselle terveydenhuollon ammattilaselle. Meille ammattilaisille jää usein erittäin epäselväksi, miten potilas kokee saamansa hoidon, emmekä näe myöskään osuuttamme siitä, miksi asiat eivät aina mene nappiin.
Haluaisin että jokainen lukee tämän potilasturvallisuuskoulutuksena ja merkkaa kohdat joissa a) paremmalla kommunikaatiolla olisi voitu saavuttaa jotakin oleellista, esim. turvallisuudentunnetta tai hoidon jatkuvuutta, b) potilasta pompottelemalla luukulta toiselle pilattiin mahdollisuuksia avun saamiseen c) kohdat joissa olisi pitänyt tehdä haipro/vaaratapahtumailmoitus koskien omaa toimintaa. Ja samalla sanon että kirja EI valita - vain yhdessä kohdassa, kun neuropsykologinen valmennus ei alkanut kun nuori tk-lääkäri diagnosoi "masennuksen" ja alkoi hoitaa sitä, tuntuu kirjailija, ansaitusti, katkeralta. Sairastumiseen liittyvät tunteet ja se, miten "hitaasti" ne heräävät ja kuinka pitkän ajan päästä ne ovat vielä erittäin aktivisia, on kuvattu kauniisti ja ajatuksia herättävästi.
Kuus kautta viis. Hienointa, koskettavinta ja taidokkainta mitä olen vähään aikaan lukenut/katsonut.
Olen aina ajatellut että kirjoitukset ja kieli ovat hienointa mitä on. Sanoilla pystytään kuvaamaan niin paljon enemmän kuin kuvilla. Kirjoissa on niin paljon enemmän nyansseja kuin elokuvissa. Mutta Tiitu Takalo osoittaa miten kuvillakin voi ilmaista älyttömänupeasti, syvällisesti ja monipuolisesti tunteita. Aivan todella upeaa. Upeasti rytmitetty, upeasti toteutettu, taidokkaasti piirretty ja visualisoitu tarina. Ja minkälainen tarina! Tarina Takalon omasta aivoverenvuodosta ja siitä toipumisesta.
Huh! Kyyneleet ja kylmät väreet. Ja välillä pieni hymy tai naurahduskin. Tämä on timantti.
I really dig autobiographical comics. This one was really interesting and emotional and was a great look at sickness, recovery, mental health, life, and the encompassing idea of this book’s title, Memento Mori.
Tää oli tosi pysäyttävä. Takalo kuvaa vakavaa sairautta ja siitä toipumista erittäin samaistuttavasti, tätä lukiessa uppoutui tarinaan, pelkäsi ja murehti yhdessä päähenkilön kanssa ja vähän meinasi myös itkettää. Upea teos, paikoin raskas mutta kokonaisuutena kuitenkin toiveikas.
Kolejny komiks o chorobie, który tym razem nawet nie chce udawać, że jest czymś więcej. Nie wiem, może kogoś podniesie na duchu, ale kurde ile można? Początek, przebieg, pobyt chorej w ośrodku, leczenie poszpitalne i wychodzenie z psychicznego dołka. Służba zdrowia niby lepsza niż u nas, ale działka psychiatryczno-psychologiczna skopana dosyć konkretnie. Nie chcę bagatelizować, ale czytanie kolejnych dokonań z tej kategorii jest doświadczeniem w równym stopniu nudnym co irytującym. O ile rozumiem potrzebę artystki, by się swoją historią podzielić, to decyzja polskiego wydawcy, by z pełnego komiksowych skarbów świata polskiemu czytelnikowi prezentować akurat takie, jest dla mnie sporą zagadką
Jak to jest usłyszeć wyrok? Że został nam rok, może dwa lata życia? Dopóki nie zmierzymy się z absolutem, nie mamy szans tak naprawdę wiedzieć. Autorka próbuje nam to jednak przybliżyć i robi to moim zdaniem fantastycznie.
Okay, so. Wow. I didn't fully realize this was autobiographical until I got about a third of the way into the story. Sure, there's a note at the start that discloses that, but wow.
Memento Mori: Remember that you will die. This is the story of the author's recovery from a serious, life-threatening medical emergency. There are some depictions of the medical procedures and a surprisingly refreshing honesty of what happens in hospitals. There's something raw about how the artist works through the depression and anger after their first hospital stay: no motivation to do what they love (drawing), no motivation to work, the anger of not knowing why this happened...
So, is it good and worth the read? 100% yes Will I ever go back and re-read it? possibly.
It's a hard read for those that may have gone through or had loved ones go through similar situations, but it ends well and with hope.
Hienoa piirrosjälkeä ja valitettavan tunnistettavaa kamppailua oikeanlaisen avun saamisesta terveydenhuoltohimmelissä. Pistää vihaksi ja huolestuttaa todella. Oli myös rauhoittavaa nähdä tuttuja kulmia Tampereelta. Ja Mikko on niin ihana! Aina kaihertavat syvältä ihanat kumppanihahmot. Nousevat oma suru ja pettymys pintaan.
En jotenkin päässyt samaistumaan, joten lukukokemus jäi ehkä vähän latteammaksi kuin muilla tämän lukeneilla ja tätä kovasti kehuneilla. Ajankohdan muutokset olisi myös kenties voinut merkitä selvemmin. Sinänsä varmaan ihan triviaali seikka, mutta päähenkilön ruumiinrakenne ja pään muoto tuntuivat heittelevän paljonkin ihan vierekkäisissä kuvissa, mistä olin vähän hämilläni.
Ällötyn kaikista veriasioista ja ihmiskehoa vaanivista näkymättömistä vaaroista. Voinkin hetken aikaa pahoin ja olin ihan varma, että minullakin on aneurysma tai jokin muu sisäinen verenvuoto ja kuolen viikon sisällä.
Kirjoitan tämän heti lukemisen jälkeen, vaikka kirjaa tulee ehkä mutustelemaan ja miettimään päiviä sen jälkeenkin. Aivan tajuttoman hieno kirja sairastumisesta, matkasta kohti toipumista, romahtamisesta ja epäuskosta itseensä.
Memento mori on myös paljon muuta kuin sairaskertomus, se on kertomus siitä miltä tuntuu kun pelottaa ja hämmentää samaan aikaan: kun oma keho on suuri tuntematon.
Piirrosjälki on täydellistä ja jokainen ruutu kertoo tunnetilasta tai tunteen menettämisestä. Laaja teos on sykähdyttävä ja ensimmäistä kertaa sarjakuvaromaani lukiessa tuli itku, sen verran samaistuttavaa tunnetta koin.
The art for this was superb, I love how the artists used the saturation and lack of colour in certain pages to get across different emotions. A beautiful book.
The story was very emotional too, a great look into mental and physical health, recovery, life changing medical events. Probably not the best read for me as someone with pretty severe health anxiety! But you can really see how important this was for the artist/author. A solid read!
Hämmentyneenä pohdin, onko sarjakuvataiteilijoilla jotenkin suurempi vaara joutua tällaisiin terveydellisiin ongelmiin. Toivottavasti ei, he vain kirjoittavat ne meille kaikille luettavaksi.
On ilahduttavaa, miten Takalo on kyennyt uudistamaan sarjakuvaromaania taiteenalana monella tasolla. Memento mori on itse asiassa ihan omanlaisensa kerronnaltaan. Voimakas, surullinen ja koskettava. Juuri sitä mitä sarjakuva on parhaimillaan; sitä, että kuva oikeasti kertoo niin paljon, että sanoja tarvitaan hyvin vähän.
Mietin lukiessani sitäkin, että tämä kirja toimisi myös oppikirjana hoitoalalla niin henkilökunnalle kuin toimintatavoista päättäville. Takalo onnistuu kuvaamaan hyvin voimakkaasti sitä, miltä tuntuu kun menettää sairauden takia kaiken hallinnan oman kehonsa suhteen ja miltä tuntuu, kun ei tule ajoittain kohdelluksi kuin sairautena. Ja toisaalta kirja kertoo todella selkeästi siitä, mitä aivoverenvuoto ja siitä toipuminen tarkoittaa sen kokeneelle.
Sivujuonena tarinassa kerrotaan myös masennuksesta ja tämän maan mielenterveyspuolen kompastuskohdista ja asioista, jotka henkisen oireilun ja toisaalta sairauksista toipumisen tukemisessa on pielessä. Ja sitä osastoahan riittää. Sitä kuuntelemattomuutta ja vaikeuksia ymmärtää sitä, että kaikki asiat eivät hoidu sopivalla pillerillä ja sitä, että kolmekin viikkoa on ahdistuneelle järkyttävän pitkä aika odottaa. Siis sitä perusterveydenhoitoon pääsyä mahdollisen eteenpäin vievän lähetteen kirjoittamista varten. Sama asenne tosin on tullut vastaan muidenkin terveyden vaivojen suhteen. Kuunteleminen kun oikeasti olisi hädissään ja ymmällään olevien ihmisten kohdalla tärkein tapa auttaa, kun se pahin fyysinen osuus on ohitettu.
Luonnollisesti Takalo piirtää tämän kaiken poikkeuksellisen hienoina kuvina.