Kun maailma haluaa nujertaa Pilvin ja hänen kaltaisensa, voi tarinoiden avulla säilyä hengissä.
Pilvin ja Julianin sairastama P-virus on muuttanut heidät. Pihmiset ovat vainottu vähemmistö, uhka ihmisille. He majailevat milloin metroasemilla, milloin hylätyissä tehtaissa, aina valmiina lähtöön. Pilvi alkaa kertoa tarinoita pelastamalleen Julianille, jotta tämä uskaltaisi nukahtaa.
Pihmisten on valittava, vaaditaanko paikka maailmassa sodalla. Pilville selviää, että omienkin joukossa selviäminen riippuu tarinoista – ne voivat pitää hengissä tai ajaa tuhoon.
Iltasatuja maailmanpalosta jatkaa itsenäisenä teoksena romaanien Pelko ihmisessä (2013) ja Ihmisen puolella (2014) tarinaa.
Siri Kolu (18.07.1972) on kirjailija, esitysdramaturgi, ohjaaja ja teatteriopettaja. Hän on koulutukseltaan teatteritaiteen maisteri ja teatteri-ilmaisun ohjaaja. Ennen teatterikoulutustaan hän opiskeli kirjallisuutta ja teatteritiedettä Helsingin Yliopistossa.
Kolu asuu perheineen Vantaalla pääradan varressa. Hän on vapaa kirjailija ja kouluttaja. Vuonna 2013 Siri Kolu valittiin Valtion kirjallisuustoimikunnan puheenjohtajaksi. Hän toimii myös Lukuinto-lähettiläänä.
Kolu rakastaa vintage-vaatteita, katastrofielokuvia, alkukantaisia vinttikoiria, kirpputoreja, viivattomia muistikirjoja, kokeellista esitystaidetta, vieraisiin kaupunkeihin eksymistä ja arjen keksintöjä. Kolun uusin kiinnostuksen kohde on steampunk kuvitteellisena aikakautena ja pukeutumistyylinä. Kolun suurin pahe ovat korkokengät, joita varten hänellä on kotona oma kaappi. Oikeastaan jo kaksi.
Siri Kolun esikoisromaani Metsänpimeä ilmestyi vuonna 2008. Hauskalla ja omaperäisellä Me Rosvolat -seikkailullaan Kolu voitti Otavan ja Kinoproduction Oy:n lastenromaani- ja elokuvakirjoituskilpailun syksyllä 2009. Kirja ilmestyi huhtikuussa 2010. Kirjaan perustuvat elokuva-, näyttämö- ja kuunnelmaversiot ovat tuotannossa.
Me Rosvolat -kirjan voittokulku jatkui, kun se palkittiin Finlandia Juniorilla 2010. Vuonna 2012 Siri Kolu palkittiin Kaarina Helakisa -palkinnolla ja vuonna 2013 Laivakello-palkinnolla. Vuonna 2012 Me Rosvolat voitti Hollannin tärkeimmän tunnustuksen ulkomaiselle lastenkirjalle, Die Zilveren Griffel -palkinnon. Vuonna 2013 Flemish Children’s and Juvenile Books Jury palkitsi Me Rosvolat Belgiassa. Me Rosvolat -kirjan oikeudet on myyty kuuteentoista maahan.
Siri Kolu on onnistunut luomaan fiktiivisen maailman, joka heijastelee omamme, mutta nostaa tapetille ne kaikkein kipeimmät kohdat. Ihmisoikeudet, pandemia, sota. On hienoa, että tämä PI-sarjan kolmas osa on saanut kaksoismerkinnän niin nuorten kuin aikuistenkin puolelle - lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandialla palkittu Mistä valo pääsee sisään (ja sen edellinen osa Korento) olisivat voineet saada saman kohtelun.
Teokset myös muistuttavat tunnelmaltaan toisiaan. Miinuksena Kolun tekstin repaleisuus. Kirja koostuu Pilvin, Julianin ja Livin näkökulmista, blogiteksteistä ja kuulustelupäiväkirjojen litteroinneista. Toisaalta tekniikalla saadaan energiatehokkaasti luotua kuva laajemmasta maailmasta infodumppaamatta, mutta jatkuvasti vaihtuva näkökulma jättää hahmot etäisiksi. Teos herättää paljon ajatuksia, mutta siinä tapahtuu todella vähän.
Kirjaan on jäänyt aivan tuhottoman paljon kirjoitusvirheitä ja rikkonaisia lauseita. Kuinka tämä on voinut mennä kustannustoimittajalta eteenpäin tällaisessa kuosissa?
Siri Kolun vuosia aiemmin kirjoittama YA-dystopiateospari PI -Pelko ihmisessä ja IP -Ihmisen puolesta on pandemiateemallaan saavuttanut valitettavasti uuden ajankohtaisuuden ja sille on tänä vuonna myös ilmestynyt itsenäinen jatko-osa Iltasatuja maailmanpalosta. Koronaviruksen sijaan maailmassa on jyllännyt dramaattisia seurauksia saanut tauti, joka on muuttanut siitä selvinneet uudenlaiseksi ihmislajiksi. Jatko-osassa edellisistä osista tuttu Pilvi on jo aikuinen keski-ikäinen äiti ja hänen ottopoikansa ja tämän tyttöystävä pääsevät myös valokeilaan. Parasta romaanissa on tarkka ja kuulas kieli, joka häikäisee ja aikuistuneemman päähenkilön keralla siirtää jatko-osan enemmän aikuisille kuin nuorille lukijoille suunnatuksi.
Nimensä mukaisesti romaani sisältää myös tulevaisuuden synkkiä tarinoita, mutta suurempi osa kerronnasta on kuulusteluja ja suoraa kerrontaa päähenkilöiden vaiheista. Viruksen muuntamilla pihmisillä on oma suojapaikkansa, joka muistuttaa hieman neuvostoliittolaista kolhoosia, ja Pilvi haastattelee sisään pyrkiviä. Ottopoika Julianilla on juttua aktivistin kanssa, joka on tavallinen ihminen. Synkät salaisuudet ja juonet kietoutuvat yhä lähemmäs, samoin roihu, joka on väistämättä tulossa. Kuten edellisessäkin kirjaparissa, hahmot jäivät minulle hieman etäisiksi. Parhaiten Iltasatuja maailmanpalosta soveltuu kaunokirjallisesti taidokkaan kielen ja dystopioiden ystäville.
kolun kirjoitustyyli iskee ja viihdyin hyvin tän dystopia. parissa. kirjan tarinaan täysin sisäänpäästäkseen olisi ehkä ollut hyötyä PI-sarjan ekojen osien luvusta. tarinat ja sadut yritti kannatella tarinaa, mutta mulle parasta oli kaikki muu eli se ns. peruskerronta.
Trilogian päättävä osa on huimasti parempi edellisiään. Huomaan myös että osien välillä olevat vuodet ovat kypsyttäneet niin ideaa kuin kirjailijaakin.
Alussa tiedetään että aikaa on kulunut yli kymmenen vuotta edellisen osan tapahtumista. Pilvi ja Julian ovat Tehtaalla, turvatalossa jonne tulevat vainoa paossaolevat p-ihmiset. Pilvin tehtävä on kuunnella heidän tarinansa ja seuloa joukosta ne jotka ovat vaaraksi muille. Julian on turvajoukoissa ja kouluttautuu tarkka-ampujaksi.
Eräänä päivänä Pilvi huomaa ettei kaikki ole kunnossa, Tehtaan vartiointia lisätään ja tuntuu siltä että jotain salaperäistä on tekeillä. Kun hän kuulee Largosta horjahtaa hänen elämänsä jälleen kerran. Julian saa selville asioita joiden johdosta päädytään jälleen pakomatkalle. Heidän lisäkseen mukana häärää Liv, jolla on omat suunnitelmansa. Hänen osuudet olivat tosi kiinnostavia vaikka hänen hahmonsa olikin taas kurjaakin kurjemmassa jamassa.
Tykkäsin tästä tosi paljon! Kirjan viimeinen kolmannes oli paras osuus, tuntui jotenkin kotoiselta jos niin voi tämän kirjan maailmassa sanoa. Pidin lopetuksesta, tästä jäi hyvä mieli.
Odotin tämän kirjan olevan jotain ihan muuta kuin se oli, yllätyin positiivisesti. Voimakas tarina luopumisesta, valtasuhteista, uskollisuudesta, rakkaudesta. Muun muassa.
Luin pohjalle edeltävät osat Pelko ihmisessä ja Ihmisen puolella, vaikka voi tämän lukea itsenäisenäkin teoksena. Itselle koin tämän kuitenkin hyväksi ratkaisuksi, oli helpompi hahmottaa henkilöhahmojen dynamiikkaa ja sitä, miksi maailma on sellainen kuin se kirjassa on.