What do you think?
Rate this book
Suomalaisia pahan mielen tarinoita
Harri Linneran tavassa kuvata hulluja, murhaajia, nistejä ja nekrofiileja on jotain perusteellisen hyytävää. Kuka pystyy tällaisiin epäinhimillisiin tekoihin, joista nämä 12 rikostarinaa kertovat?
Ihminen?
Ihminen, jonka moraalinen kompassi on pirstoutunut eikä kotia näy.
”Butaani panettaa. Painaudun Millaa vasten. Hänen perseensä on kylmä, on ollut jo viikon.”
Ihminen?
Ihminen, jonka moraalinen kompassi on pirstoutunut eikä kotia näy.
”Butaani panettaa. Painaudun Millaa vasten. Hänen perseensä on kylmä, on ollut jo viikon.”
234 pages, Paperback
Published March 20, 2021
1 person is currently reading
23 people want to read
Ratings & Reviews
Friends & Following
Create a free account to discover what your friends think of this book!
Community Reviews
Displaying 1 - 3 of 3 reviews
August 25, 2021
Nimensä mukainen. Kannattaa lukea silloin kun voima on kanssasi. Ei sovi unisaduksi.
November 19, 2022
Hyvässä mielessä karmeinta mitä olen koskaan lukenut. Jäätävän taitavasti kirjoitettu. Vain tervepäisille lukijoille.
August 15, 2021
Joensuulaisen Harri Linneran Suomalaisia pahan mielen tarinoita on nimensä mukaisesti kokoelma brutalistisia ja hivenen nihilistisiä rikosnovelleja, joissa on kauhuun kevyesti nyökkääviä elementtejä. Linnera on aikaisemmin julkaissut mm. kauhunovelleja alan lehdissä. Linneran tyyli on omaperäinen eikä esikuvia ole helppo nimetä ainakaan tutuimmista dekkaristeista. Linneralle tyypillistä on aiheiden rajuus ja tekstiin ripotellut viittaukset okkultismiin ja gnostilaisuuteen.
Verrattuna pääasiallisena leipätyönään kirjoittaviin kirjailijoihin – kotimaisista vertailukohtina voisi mainita mm. Marko Hautalan tai Tiina Raevaaran – Linneran tekstissä on yhä tiettyä harrastelijamaista rosoisuutta. Se ei ole pelkästään huono asia, koska monesti hittikaavan löydettyään dekkaristit ja trilleristit tyytyvät toistamaan itseään, mikä on lukijan kannalta tylsää (tällä viittaan esim. Jo Nesbøn tai Ilkka Remeksen heikoimpiin esityksiin). Linnera on sen ikäinen, että hänen kirjoittajauransa huippukohdan voi odottaa olevan vielä kymmenisen vuotta tulevaisuudessa. Tällä hetkellä Linnera on siinä pisteessä, että taito ja kunnianhimo näkyvät, mutta kirjailijana hän ei ole vielä aivan valmis. Linnera kirjoittaa laitapuolen kulkijoista. Mielestäni tyylilajina ei ole niinkään realismi kuin tietynlainen rappioromantiikka. Sopivaa taustamusiikkia tälle kokoelmalle on esim. Rytmihäiriön piilohumoristinen spurgucore.
Tykkäsin Pahan mielen tarinoista varsin paljon, ja harkitsin jopa neljän tähden arviota (joka on pääsääntöisesti paras mitä Goodreadsissa annan millekään kirjalle). Säästän 4 tähteä kuitenkin Linneran tulevalle tuotannolle. Perusteluina kolmen tähden arviolle esitän pari kysymystä: Tuovatko puhekieliset ja/tai alatyyliset ilmaukset tarinoihin lisäarvoa vai vievätkö ne lukijan ajatukset pois olennaisesta? Kuinka olennaisia gnostilaisuus/okkultismiviittaukset ovat ja mikä niiden merkitys tarinassa on? Olen lukenut gnostilaista kirjallisuutta jonkin verran – mahdollisesti eri kirjoja kuin Linnera – enkä siitä huolimatta välttämättä aina tajua, mitä Linnera kulloinkin haluaa sanoa. Onko novellit tarkoitettu ns. suurelle yleisölle vai pienen piirin kulttikamaksi?
Tykkäsin eniten kokoelma pidemmistä novelleista, kuten "Kesäkuun kuudes päivä" ja kokoelman loppupäässä oleva novelli poliitikosta, jonka uusnatsitausta nousee esiin epäsopivimmalla hetkellä. (Valitettavasti tätä kirjoittaessa kirja ei ole käsilläni, joten en pysty tarkistamaan nimeä.)
Verrattuna pääasiallisena leipätyönään kirjoittaviin kirjailijoihin – kotimaisista vertailukohtina voisi mainita mm. Marko Hautalan tai Tiina Raevaaran – Linneran tekstissä on yhä tiettyä harrastelijamaista rosoisuutta. Se ei ole pelkästään huono asia, koska monesti hittikaavan löydettyään dekkaristit ja trilleristit tyytyvät toistamaan itseään, mikä on lukijan kannalta tylsää (tällä viittaan esim. Jo Nesbøn tai Ilkka Remeksen heikoimpiin esityksiin). Linnera on sen ikäinen, että hänen kirjoittajauransa huippukohdan voi odottaa olevan vielä kymmenisen vuotta tulevaisuudessa. Tällä hetkellä Linnera on siinä pisteessä, että taito ja kunnianhimo näkyvät, mutta kirjailijana hän ei ole vielä aivan valmis. Linnera kirjoittaa laitapuolen kulkijoista. Mielestäni tyylilajina ei ole niinkään realismi kuin tietynlainen rappioromantiikka. Sopivaa taustamusiikkia tälle kokoelmalle on esim. Rytmihäiriön piilohumoristinen spurgucore.
Tykkäsin Pahan mielen tarinoista varsin paljon, ja harkitsin jopa neljän tähden arviota (joka on pääsääntöisesti paras mitä Goodreadsissa annan millekään kirjalle). Säästän 4 tähteä kuitenkin Linneran tulevalle tuotannolle. Perusteluina kolmen tähden arviolle esitän pari kysymystä: Tuovatko puhekieliset ja/tai alatyyliset ilmaukset tarinoihin lisäarvoa vai vievätkö ne lukijan ajatukset pois olennaisesta? Kuinka olennaisia gnostilaisuus/okkultismiviittaukset ovat ja mikä niiden merkitys tarinassa on? Olen lukenut gnostilaista kirjallisuutta jonkin verran – mahdollisesti eri kirjoja kuin Linnera – enkä siitä huolimatta välttämättä aina tajua, mitä Linnera kulloinkin haluaa sanoa. Onko novellit tarkoitettu ns. suurelle yleisölle vai pienen piirin kulttikamaksi?
Tykkäsin eniten kokoelma pidemmistä novelleista, kuten "Kesäkuun kuudes päivä" ja kokoelman loppupäässä oleva novelli poliitikosta, jonka uusnatsitausta nousee esiin epäsopivimmalla hetkellä. (Valitettavasti tätä kirjoittaessa kirja ei ole käsilläni, joten en pysty tarkistamaan nimeä.)
Displaying 1 - 3 of 3 reviews