Ruusu-Ristin perustaja Pekka Ervast (1875-1934) kuuluu niiden harvinaislaatuisten kulttuuri-ihmisten joukkoon, jotka ovat pyrkineet saattamaan omat syvähenkiset kokemuksensa yleisesti ymmärrättävään muotoon. Hän esitti henkiset ja mystiset kokemuksensa maailmankatsomuksensa ja toimintansa lähtökohdaksi. Tässä hän poikkesi tieteen ja myös perinteisin uskonnon tavasta ymmärtää olemmasaoloa ja ihmisen elämää. Ervast oli suomalaisen liikkeen pioneeri, joka jätti jälkeensä laajan kirjallisen tuotannon. Ervastin vaikutus suomalaisessa yhteiskunta- ja kulttuurielämässä on ollut merkittävä. Teosofisen Seuran tunnuslauseena on "Totuus on korkein uskonto". Ervast esitti tämän myös muodossa "Totuus on korkein hyve". Tällä hän halusi korostaa henkisen elämän ehdotonta eettistä perustaa.
Pekka Ervastin elämänkerta on todennäköisesti kiinnostavaa luettavaa teosofeille. Kirja tuottaa kuitenkin väistämättä pettymyksen lukijalle, joka odottaa elävää biografiaa. Ainakin osittain tämä johtuu teoksen yksityiskohtiin menevästä ja tiukan kronologisesta rakenteesta, joka johtaa luettelonomaiseen esitystapaan. Välillä minulle tuli tunne kuin lukisin Ervastin laajennettua CV:tä tai, että olisin tarkastamassa gradututkimusta enkä nauttimassa kaunokirjallisesta teoksesta.
Vaikka kirjassa on runsaasti teosofista sisältöä, ei sekään aukea kunnolla, koska teosofeilla näyttää olevan ristiriitoja siitä, mitä on ”oikea” teosofia. Parhaiten teosofia avautui minulle kirjan lopun epilogista. Tavallisen lukijan kannalta olisi ehkä parempi, jos epilogi olisi ollut prologi, jolloin myös aiheeseen perehtymätön olisi alusta alkaen paremmin kärryillä.
Hyvää kirjassa oli kattava sisällys- ja henkilöluettelo. Minulle (ja uskon, että monelle muullekin) oli monet termit kuten vaikkapa kabbala tai deeva mystiikkaa, joten jonkinlainen lyhyt sanakirja olisi ollut paikallaan.