Miten tuiki tavallinen kunnon ihminen voi löytää löytää itsensä yhdessä silmänräpäyksessä tutkintavankeudesta?
Kun poika lähtee armeijaan, Irina jää asumaa yksin. Uuteen elämäntilanteeseen sopeutumisessa ei auta, että Irina joutuu samalla setvimään koko lähipiirinsä ongelmia. Kun lapsuudenystävä Kirsin narsistimies nöyryyttää tätä illanistujaisissa, Irinalla on vain yksi neuvo: jätä se.
Ainoa seuraus on koko ystävyyden joutuminen vaakalaudalle. Mutta jos neuvot eivät kelpaa, miksi edes kysyä niitä? Irina on kyllästynyt ainaiseen tukihenkilön rooliinsa, onhan hänellä omiakin ongelmia.
Sitten Irina päätyy napit vastakkain Kirsin miehen kanssa, ja tilanne kärjistyy peruuttamattomalla tavalla.
ENG: Anna-Leena Härkönen works as a writer and an actor, having acted as a scriptwriter too. Her works have been adapted into movies and plays, and Häräntappoase has been made into a television series of six episodes, too.
FI: Anna-Leena Härkönen on syntynyt 10.4.1965 Limingassa, kirjoittanut ylioppilaaksi vuonna 1985, opiskellut Teatterikorkeakoulussa ja Tampereen yliopiston näyttelijäntyön laitoksella ja valmistunut näyttelijäksi 1989. Anna-Leena Härkönen asuu Helsingissä ja toimii vapaana kirjailijana ja näyttelijänä.
Anna-Leena Härkönen on teini-ikäisestä alkaen kuulunut kulttuurielämämme huippuihin niin kirjailijana, käsikirjoittajana kuin näyttelijänäkin. Hänen esikoisteoksensa Häräntappoase palkittiin J. H. Erkon rahaston palkinnolla vuoden 1984 parhaana esikoisteoksena. Lisäksi hän on saanut muun muassa Kiitos kirjasta -mitalin 1985, Oulun läänin taidepalkinnon 1985 sekä Suuren suomalaisen kirjakerhon tunnustuspalkinnon vuosina 1991, 1994 ja 1998.
Härkösen teoksista on tehty useita elokuva- ja näytelmäsovituksia. Häräntappoase on esitetty kuusiosaisena televisiosarjana, ja siitä on tehty useita näyttämösovituksia eri puolilla Suomea. Käsikirjoittaja Tove Idström ja ohjaaja Claes Olsson tekivät Akvaariorakkautta-teoksen pohjalta kiitetyn kokoillan elokuvan.
Anna-Leena Härkösen monipuoliseen näyttelijänuraan mahtuu rooleja niin teatterinäyttämöillä, tv-draamoissa kuin elokuvissakin. Hän on myös käsikirjoittanut näytelmiä, tv-sarjoja ja elokuvia muassa suositun ja palkitun Vuoroin vieraissa -televisiosarjan (yhdessä Pekka Milonoffin kanssa) ja elokuvan Onnen varjot.
Heikko esitys Härköseltä. Jos vertaa esimerkiksi Kaikki oikein-teokseen, niin tuntuu kuin kyseessä olisi eri kirjailija. Tämän kirjan dialogit olivat heikkoja, ja henkilöt mitäänsanomattomia. Yleensä Härkösen kirjat ovat hauskoja mutta tämä sai aikaan lähinnä vaivaantunutta silmien pyörittelyä. Joistain kohdista tuli mieleen jopa Norosen tyyli kirjoittaa Tarja Kulho-kirjoja. Eikä hyvällä tavalla.
Härkösen Rikospaikka oli yllättävän työläs luettava. Näennäisen kevyesti etenevä tarina ei imaissut missään vaiheessa mukaansa. Juoni jäi varsin ohueksi, eikä oikein mitään erityistä tapahtunut. Useimmiten Härkösen dialogit ovat mehukasta luettavaa, ja henkilöiden luonne rakentuukin pitkälti niiden varaan. Tällä kertaa vuoropuhelu oli paikallaan jauhavaa ja paikoin väkinäistä. Ensimmäiset 200 sivua olivat loivaa kehittelyä, ja kun viimein tapahtui rikos, johon teoksen nimi viittaa, tarina olikin lopussa. Jonkin verran jäi pohdittavaa, mutta tämä kirja ei tehnyt kovin kummoista vaikutusta. Sanoisin, että heikointa Härköstä tähän mennessä. Harmi.
Härkönen oli ennen lempikirjailijani, jonka koko tuotannon olen lukenut. Edellisen kirjan jälkeen jäi kuitenkin fiilis, etten tiedä haluanko lukea enää jatkossa hänen kirjojaan. No, mielenkiinto voitti. Kirja oli ihan viihdyttävää, kepeää ja nopeaa kesälukemista. Enempää en oikein osaakaan sanoa.
Pidän useimmistä Anna-Leena Härkösen kirjoista valtavasti, vaikka en niiden perustella ole hänen kanssaan samaa mieltä juuri mistään. Mutta tämä kirja ei toimi: tarina ei oikein kulje, huumori ei naurata, temaattiset elementit jäävät toisistaan irralleen. Se ei edes viihdytä, kuten Härkösen teokset yleensä.
Anna-Leena Härkösen Rikospaikka alkoi todella herkullisesti, sillä kirjan päähenkilö Irina oli päätynyt putkaan puukotettuaan erästä henkilöä. Jätän kertomatta, kuka puukotuksen kohde oli ja muut asiaan liittyvät esim. motiivin, jotka lukijat saavat itsekin selville luettuaan kirjan.
Tällä kertaa kirjailija oli kirjoittanut kirjan, joka viihdytti ja vei rikosmaailman arkisiin ja sattumanvaraisiin rikoksiin. Kyseinen puukotus voisi melkein sattua kenelle tahansa, kuka ottaa puukon käteensä silloin, kun tilanteessa on riitaa, riitelyä, alkoholia, ahdistelua ja uhkaavia henkilöitä.
Anna-Leena Härkösen Rikospaikka pureutui ystävyyteen. Mikä voi panna lapsuudesta asti kestäneen ystävyyden poikki? Aika monikin asia loppujen lopuksi. Ystävyyden lisäksi Rikospaikassa pureuduttiin keski-ikään ja sen tuomiin haasteisiin. Sitten oli kuin kukkona tunkiolla se yllättävä isku veitsellä mahaan, mikä teki tästä kirjasta yllättäen rikoskirjan.
Kuten ennenkin, Härkösen kirjat tempaavat aluksi mukaansa ja pidin sujvasta ja hauskasta dialogista. Aika pian kirjan sanailu alkoi puuduttaa ja jopa ärsyttää ja jäin miettimään, antaako kirja mitään, juoni ja tapahtumat tuntuivat jäävän pinnallisiksi ja harkitsin kirjan keskeyttämistä. Härkösen teksti on kuitenkin niin sujuvaa ja helppolukuista, että päätin antaa kirjalle mahdollisuuden. Lopun käänteet antoivat onneksi syvyyttä ja yllätyksellisyyttä tapahtumille ja ehkä muodostivat koko kirjan pointin. Pidin loppujen lopuksi tästä rakenteesta ja siitä, että "teot" ja kirjan alkupään tapahtumat antoivat selityksen tapahtumille, eikä lopussa enää analysoitu enää syvällisesti tapahtunutta enempää.
Nuoressa aikuisuudessa Härkönen lukeutui lempikirjailijoihini, mutta viime vuosina olen kokenut useimpien hänen kirjojensa kanssa pettymyksiä. Tämä oli pitkästä aikaa mieleistäni luettavaa, nasevaa ja purevaa, suorasukaistakin. Loppu yllätti. Kirja vanhenemisesta, naisten ystävyydestä ja parisuhteiden riippuvuusaspekteista.
Härkösen terävää ja tarkkanäköistä sanailua on aina miellytävä ja hauska lukea, tai tässä tapauksessa kuunnella. Hän osaa iskeä ihmisparan pienempiinkin yrityksiin selitellä tapahtuneita möhläyksiä itselleen parhain päin.
Aika ohut tarina ja vielä ohuemmat henkilöhahmot. Härkönen on ollut pitkään lempikirjailijoitani, mutta nyt viimeisimmät teokset ovat jääneet mitäänsanomattomiksi. Kolumneista tuttuja onelinereita on viljelty kyllä, mutta usein ihme paikoissa.
Joitakin ihan hyviä kohtia ja oivalluksia, mutta elämänsä sisältöön / vanhenemiseen tyytymätön päähenkilö ikävine ja itsekeskeisine ajatuksineen jätti kirjasta kaiken kaikkiaan ikävän fiiliksen.
This entire review has been hidden because of spoilers.
Synkkä, erikoinen. Tapahtumista ja muisteluista odotti että mihin ne johtavat, mutta aika usein eivät mihinkään, niin kuin eivät oikeassa elämässäkään.
Kirjan päähenkilö edustaa juuri sellaista ihmistyyppiä, jonka kanssa minun on vaikeinta tulla toimeen. Siitä huolimatta löydän hänestä myös inhimillisyyttä ja pystyn ajoittain ymmärtämään, mikä ajaa Irinan käyttäytymään kuten käyttäytyy. Siitä huolimatta hänen tapansa nähdä ja kokea maailmaa aiheutti enemmän silmien pyörittelyä kuin sympatiaa.